Suomi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa

  • 107 516
  • 515

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Pärä on Predatorsilta ehdottomasti "ryöstö" viimeiseltä kierrokselta. Varausnumero on vain numero, jonka jälkeen alkaa varsinainen työnteko. Numeroa voi selittää loukkaantumisilla ja mahdollisesti myös Janne Kekäläinen on osoittanut pelisilmäänsä. Onhan näitä nyky-NHL:ssä ainakin seiskakierroksen Joe Pavelski, alimittainen neljännen kierroksen varaus Johnny Gaudreau ja yli-ikäisenä häntäpään vuorolla varattu Ondrej Palat. Uskon Pärssisen siirtyvän Pohjois-Amerikkaan viimeistään ensi kauden jälkeen. Helmikuun Ruotsin turnausta ajatellen hän olisi Anton Lundellin ohella hyvä EHT-kokeilu, mutta sekä Liiga- että U20-näyttöjen perusteella ei omaan silmään juuri kukaan muu.
 

Kepakko

Jäsen
Uskon Pärssisen siirtyvän Pohjois-Amerikkaan viimeistään ensi kauden jälkeen. Helmikuun Ruotsin turnausta ajatellen hän olisi Anton Lundellin ohella hyvä EHT-kokeilu, mutta sekä Liiga- että U20-näyttöjen perusteella ei omaan silmään juuri kukaan muu.
Luulen myös, että lähtee kokeilemaan ensi kauden jälkeen. Mielestäni ollut Suomen paras pelaaja Lundellin ohella. On omalla tavallaan vetänyt kivirekeä perässä pelatessaan kahden hyvin hyökkäysorientoituneen (Järventie ja Lambert) kanssa. Silti suoriutunut hyvin.
Järventie pitäisi muuten heivata tuosta ketjusta pois. Oikeastaan koko kokoonpanosta. Todella flegua tekemistä. Mutta eipä tuolla korvaajia tuloskenttään hirveästi ole ja jos onkin, niin menisivät ketjut aika sekaisin.

Edit. Ja tuohon varauskeskusteluun, muuan Pavel varattiin aikanaan 6. kierroksella. Että mahdollista se on, mutta aivan huipulle (Nhl) pääseminen ja siellä pysyminen on harvojen herkkua.
 

Kepakko

Jäsen
Jos olisin Pennanen, heittäisin tänään ässän hihasta ja laittaisin Blomqvistin maaliin. Piiroinen ja Taponen eivät kumpikaan ole vakuuttaneet ainakaan minua. Jos eivät uskalla kokeilla Blomqvistia, lähtisin Taposella.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Jos olisin Pennanen, heittäisin tänään ässän hihasta ja laittaisin Blomqvistin maaliin. Piiroinen ja Taponen eivät kumpikaan ole vakuuttaneet ainakaan minua. Jos eivät uskalla kokeilla Blomqvistia, lähtisin Taposella.
Sopii hyvin, Tänään harjoituksiin Blomqvist ja sitten huomenna taas peliin Taponen.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
NHL:ssä pelaa lukemattomia kutos tai seiskakierroksen varauksia tai jopa kokonaan varaamattomia pelaajia. Ei ole temppu eikä mikään kiivetä vaikka varaamattomasta pelaajasta jonkin joukkueen runkopelaajaksi. Toki, aikainen draftivuoro helpottaa hommaa ihan saatanasti ja saat takuulla edes näytönpaikan. Ei kuitenkaan tarkoita, että seiskakierrokselta olisi jotenkin ylitsepääsemätöntä päästä NHL:n runkomieheksi.

Ja vielä lukemattomampi määrä niitä jotka eivät pelaa. Voi tätä käännellä miten päin vain, mutta todennäköisyyksissä seiskakierroksen varaus ei NHL-uraa tee. Se ei toki sitä poista, etteikö Pärssinen tai moni muu siihen voisi pystyä.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Edit. Ja tuohon varauskeskusteluun, muuan Pavel varattiin aikanaan 6. kierroksella. Että mahdollista se on, mutta aivan huipulle (Nhl) pääseminen ja siellä pysyminen on harvojen herkkua.
Ja Zetterberg seitsemännellä kierroksella. En usko, että Pärästä aivan Captain American tai Johnny Hockeyn kaltaista All-star -tason kaveria tulee, mutta ehkä mahdollisesti pitkässä juoksussa kelpo kahden suunnan 2-3 sentteri ja tekee samankaltaisen uran kuin vaikkapa Niko Kapanen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Uskon Pärssisen siirtyvän Pohjois-Amerikkaan viimeistään ensi kauden jälkeen. Helmikuun Ruotsin turnausta ajatellen hän olisi Anton Lundellin ohella hyvä EHT-kokeilu, mutta sekä Liiga- että U20-näyttöjen perusteella ei omaan silmään juuri kukaan muu.

Ollut herra kyllä hyvä, mutta kovin ohuet näytät vielä uralta. Turnaus vasta alussa ja vaikka onnistuisi voittamaan nyt koko pistepörssin niin sekään ei ole meriitti isoille areenoille jatkossa. Jatkakoon vaan hyvin alkaneita kisoja ja katsoo mihin se tulevaisuudessa riittää.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pärä on Predatorsilta ehdottomasti "ryöstö" viimeiseltä kierrokselta. Varausnumero on vain numero, jonka jälkeen alkaa varsinainen työnteko. Numeroa voi selittää loukkaantumisilla ja mahdollisesti myös Janne Kekäläinen on osoittanut pelisilmäänsä. Onhan näitä nyky-NHL:ssä ainakin seiskakierroksen Joe Pavelski, alimittainen neljännen kierroksen varaus Johnny Gaudreau ja yli-ikäisenä häntäpään vuorolla varattu Ondrej Palat. Uskon Pärssisen siirtyvän Pohjois-Amerikkaan viimeistään ensi kauden jälkeen. Helmikuun Ruotsin turnausta ajatellen hän olisi Anton Lundellin ohella hyvä EHT-kokeilu, mutta sekä Liiga- että U20-näyttöjen perusteella ei omaan silmään juuri kukaan muu.


Hyvin vaikea mieltää jo tässä kohtaa jotain pelaajaa "ryöstönä". Sitten jos Pärssinen sen pelipaikan itselleen joskus vakiinnuttaa niin voidaan hyvin todeta, että olipas "ryöstö" Nashvilleltä, koska harvemmin seiskakierroksen varaukset osuvat kohdilleen ja heistä saadaan vakiopelaajaa NHL:ään. Näin Penguins-fanina voi miettiä vaikka Valtteri Puustista, jonka Pens varasi seitsemännellä kierroksella ja tämän varauksensa jälkeen Puustinen on vetänyt 40 pisteen kauden Liigassa sekä tällä kaudella toistaiseksi PPG, mutta edelleen odotusarvot ovat, että tuskin Puustinen ikinä pystyy vakiinnuttamaan pelipaikkaansa NHL:ssä ja jos pystyy, niin sitten voi hyvin sanoa tämän varauksen olleen "ryöstö". Toistaiseksi otteet ovat kuitenkin olleet vain hieman lupauksia herättävät, ei muuta.
 
Viimeksi muokattu:

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Ollut herra kyllä hyvä, mutta kovin ohuet näytät vielä uralta. Turnaus vasta alussa ja vaikka onnistuisi voittamaan nyt koko pistepörssin niin sekään ei ole meriitti isoille areenoille jatkossa. Jatkakoon vaan hyvin alkaneita kisoja ja katsoo mihin se tulevaisuudessa riittää.
Toki hän on nyt jo myös TPS:n kärkisentteri. A-maaotteluita muuten vähyksymättä, en pitäisi tätä Ruotsin turnausta tai ensimmäisten MM-leirien otteluita vielä kovin isona juttuna. Tämä turnaus on perinteisesti ollut näytönpaikka nuoremmille pelaajille. Nyt kevään peleihin on ainakin tarjolla kaksi parempaa ehdokasta kuin Maccelli tai Pajuniemi viime vuonna.

Lundellista voidaan ehkä puhua Euroopan mittapuulla jo miesten MM-kisakanditaatista, joka taistelee ensi syksynä suorasta NHL-paikasta. Pärssinen ei ole samaa kaliiberia, mutta näkisin skenaarion, että hän lähtee taistelemaan NHL-paikasta 1-2 vuoden päästä noin 40 pisteen liigapelaajana, paremmilla puolustusominaisuuksilla ja mahdollisesti MM-kisoissa pelanneena alempien ketjujen tai farmin kautta. Vähän kuin Niko Kapanen. Kuten sanoit, antaa tulevien näyttöjen puhua puolestaan.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Hyvin vaikea mieltää jo tässä kohtaa jotain pelaajaa "ryöstönä". Sitten jos Pärssinen sen pelipaikan itselleen joskus vakiinnuttaa niin voidaan hyvin todeta, että olipas "ryöstö" Nashvilleltä, koska harvemmin seiskakierroksen varaukset osuvat kohdilleen ja heistä saadaan vakiopelaajaa NHL:ään. Näin Penguins-fanina voi miettiä vaikka Valtteri Puustista, jonka Pens varasi seitsemännellä kierroksella ja tämän varauksensa jälkeen Puustinen on vetänyt 40 pisteen kauden Liigassa sekä tällä kaudella toistaiseksi PPG, mutta edelleen odotusarvot ovat, että tuskin Puustinen ikinä pystyy vakiinnuttamaan pelipaikkaansa NHL:ssä ja jos pystyy, niin sitten voi hyvin sanoa tämän varauksen olleen "ryöstö". Toistaiseksi otteet ovat kuitenkin olleet vain hieman lupauksia herättävät, ei muuta.
Totta joo, että on aikaista sanoa. Pärssisen pelaajatyyppi ja perusominaisuudet ovat kuitenkin tässä kohtaa ihanteellisia ja kehitys tuosta varaustilaisuudesta. En oikein tiedä mitä Puustiselta odottaa tulevaisuudessa, pisteitä vai pörräystä? Koko ja fyysinen puoli eivät välttämättä riitä alempiin ketjuihinkaan. Puustinen pelasi ihan miehekkäästi silloin finaalisarjassa Kärppiä vastaan HPK:n ykkösketjussa ja varattiin yli-ikäisenä. Ihan ok pistetahti ja yksi EHT-turnauskin pelattuna, mutta vain ok.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Rätyä täällä moni on kaipaillut mukaan kisoihin. Olisin kyllä itsekin halunnut nähdä hänet mukana, ja poisjättö tuli pienenä yllätyksenä.

Tosi heikosti menneen kauden lisäksi Pennanen apureineen saattoi ajatella sitä, että jätkä ei nyt vaan tarjoa mitään sellaista joukkueeseen, josta joukkue hyötyisi. Itseluottamus on Rädyllä luultavasti aika pahasti kadoksissa. Riskinä olisi voinut olla se, että rupeaa tuolla kaikkien scouttien silmien alla puristamaan mailaa vaan entistä enemmän, kun tietää, että nyt pitäisi scouteille näyttää. Siinä kohtaa hän ei enää ole joukkueelleen hyödyksi, vaan käy ihan päinvastoin. Joku Pyyhtiä tai Puhakka voi täysin paineitta tulla pelaamaan siihen kolmosketjuun ja antaa joukkueelle kaikkensa. Hyöty täten joukkueelle on suurempi, kuin vailla itseluottamusta pelaava Aatu Räty.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joku Pyyhtiä tai Puhakka voi täysin paineitta tulla pelaamaan siihen kolmosketjuun ja antaa joukkueelle kaikkensa. Hyöty täten joukkueelle on suurempi, kuin vailla itseluottamusta pelaava Aatu Räty.

Joskus aikaisemmin on kuitenkin koettu niinkin, että valmenatajalla, eli tässä tapauksessa valmentaja Pennasella, voisi olla oma osuutensa pelaajien itseluottamuksen kehittymiseen. Mutta taitavat suomalaiset jääkiekkovalmentajat olla liian painavia tähtiä tätä nykyä tälläisiin henkisiin hommiin.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Rätyä täällä moni on kaipaillut mukaan kisoihin. Olisin kyllä itsekin halunnut nähdä hänet mukana, ja poisjättö tuli pienenä yllätyksenä.

Tosi heikosti menneen kauden lisäksi Pennanen apureineen saattoi ajatella sitä, että jätkä ei nyt vaan tarjoa mitään sellaista joukkueeseen, josta joukkue hyötyisi. Itseluottamus on Rädyllä luultavasti aika pahasti kadoksissa. Riskinä olisi voinut olla se, että rupeaa tuolla kaikkien scouttien silmien alla puristamaan mailaa vaan entistä enemmän, kun tietää, että nyt pitäisi scouteille näyttää. Siinä kohtaa hän ei enää ole joukkueelleen hyödyksi, vaan käy ihan päinvastoin. Joku Pyyhtiä tai Puhakka voi täysin paineitta tulla pelaamaan siihen kolmosketjuun ja antaa joukkueelle kaikkensa. Hyöty täten joukkueelle on suurempi, kuin vailla itseluottamusta pelaava Aatu Räty.
Olen seurannut kaikki Aatun pelit mitkä on suotu Mamban komennossa. Nyt Aatu lienee sairaana. Ehkä ei olisi jos kisoihin olisi valittu. Mene ja tiedä. Aatun pelit ovat olleet perustasoa Kärpissä . Ei erotu hyvässä eikä pahassa. Keskiverto liigatasoa. Helmenä on kahden maalin ilta jossa lienee ollut onnea ja taitoa mukana. No niin.... Onhan se moka Pennaselta ja Mambalta tämä tapaus Aatu. Mamba ei boostannut poikaa eli työntänyt persuuksista kentälle vaan veti jarrua. Pennanen ilmeisesti oli sopinut Mamban kanssa, kun hyviä kavereita ovat, että kahta Rätyä ei näillä tehoilla saada joukkueeseen. Täytyy pitää paikkoja muille ja Aku on nyt siinä iässä että viimeinen mahis. Kyllä Aatu ja Aku tällä hetkellä yhtä hyviä pelimiehiä ovat vaikkei Aatu juuri nyt ole ottanut leaderin roolia vielä.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Muutamat muutokset ketjuihin tämän ilman otteiluihin.

Piiroinen maalille.

Mäntykivi ottaa Pyyhtiän paikan kolmosen reunasta ja Benjamin Korhonen sitten taas ottaa Puhakan paidan nelosen laidasta. Ylimääräisenä hyökkääjänä Pyyhtiä. Ylimääräisen pakin paikalle jälleen Rajaniemi Rafkinin tilalle.
 

Hexa

Jäsen
Ei näköjään ole Pennasella luottoa Blomqvistiin näissä kisoissa ja Piiroisella ja Taposella mennään ilmeisesti loppuun asti, ellei totaalista epäonnistumista tule jommallekummalle jossain ottelussa.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Aikataulussa ollaan. Peli paranee ja löyty tässäkin pelissä second scoringia. 1 ja 4 ketjut kyl hyviä. Kokeilisin Nikkasen ja Rädyn kanssa Järventietä/ Lambertia ja lopuista sitten viimonen ketju.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kaksi erää näin ottelusta.

Ekassa erässä Slovakia rimpuili vielä ihan hyvin vastaan. Kovaa työtä tekevä nippu, ja minulla oli jo mielessä, että tämä on kovin vastustaja toistaiseksi, mitä Suomella on ollut. Erot näkyi ehkä eniten siinä, että Slovakia teki enemmän virheitä, ja virheestähän se Suomen ensimmäinen maalikin tuli.

Toisessa erässä Slovakia putosi sitten jo aika pahasti kyydistä ja peliä pelattiin lähinnä vain yhteen maaliin.

Suomelta Lundell on kyllä ilo seurata, miten kypsää ja hyvää kiekkoa hän pelaa. Pelillinen liideri, mutta valitettavasti hänen ketjukaverit eivät ole aivan hänen tasollaan. Varmasti ensi syksynä on jo ihan aidot mahdollisuudet olemassa, että nappaa pelipaikan NHL:stä.

Hyvä, että Helenius iski pari häkkiä. Tuolta Lundellin takaakin tarvitaan nimittäin maaleja. Lambert ei vielä näissä kisoissa ole mikään sateentekijä, ja nyt kun vastus entisestään kovenee, niin sieltä pitäisi tulla näiltä muiltakin vanhemmilta pelaajilta maaleja.

Pakeista pitää mainita Hatakka. Jää ehkä vähän pienemmälle huomiolle, mutta helvetin hyvää peliä pelannut. Tuollaiselle äijälle voi valmentaja aika turvallisin mielin pistää isoja minuutteja.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Olipa loistava peli Suomelta. Slovakia ei missään vaiheessa pystynyt haastamaan Suomea. Samalla voidaan lopettaa spekulaatiot pelaajavalinnoista. Suomen joukkue ei kaipaa jotain ex-ykkösvarausta in spe kamppailemaan itsensä kanssa kiikaritehoilla koko turnauksen lävitse ja samalla pilaamaan ketjun peli kokonaan. Jos laituri on yössä, silloin sentään muilla voi kulkea. Malliesimerkkinä Järventie, jolta odotettiin paljon enemmän kuin nyt on saatu: tai sitten helpot vastustajat eivät kiinnosta. Lyhyesti sanoen, riskit liittyen Aatu Rätyyn olivat suuremmat kuin saatavat. Toisaalta, kannattaa miettiä jotain Heleniusta, joka paineitta vailla vetää kaksi maalia ja nostaa odotuksia myös pudotuspeleihin.

Nyt ollaan mitalijunassa. Kanadaa vastaan ei oikeastaan tarvitse testata muuta kuin maalivahtia. Muut osa-alueet ovat jo kunnossa, ketjuihin voi vielä tehdä pari vaihtoa, mutta mitään suurta remonttia ei tarvita. Tämä joukkue on muuten varsin samankaltainen kuin v.2019 mestarijoukkue, suuria tähtiä on vähän. Enää vaaditaan kovatasoista maalivahtipeliä. Ja jostain pitää löytyä talvisodan veteraani mallia stm Aarne Talvitie.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Nikkanen on kyl yllättäny itteni positiivisesti. Lukee törkeen hyvin peliä esimerkiksi kun on jollain kiekonmenetyksen riski niin Nikkanen säntää jo alaspäin ja ei oo myöhäs tilanteissa. Eli paikkaa sijoittumisellaan hienosti vähän vajavaista liikettään. Samoin osaa todella hyvin käyttää kokoaan kiekon suojaamiseen. Plussana myös hyvä aloittamaan kuten kaikki Suomen sentterit.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Muutama huomio pelistä:
-Järventie istui viltissä tokan erän ja puolet kolmannesta. Ihan syystä. Tuli takas vikalle kympille ja oli vähän parempi
-Lambertin pelaamisessa näkyi valitettavasti taas tuttua itsekkyyttä. Hakee väkisin itselleen onnistumisia eikä pelaa joukkueelle. Menetti esimerkiksi löysästi kiekon keskialueella, suoristi selkänsä ja Slovakia sai siitä 4-3 ylivoimahyökkäyksen. Pennanen viltitti Bradin kolmannessa erässä.
-Hirvonen ei ainakaan osaa maaleja tehdä. Turnauksessa sille on pelattu useampi hyvä paikka ja aina se säheltää sen jotenkin. Jollei ykkösen peli toimisi hyvin vaihtaisin pois siitä, jopa Järventiehen.
-JP Jalo ja Osala (Oliko?) ei toimi ollenkaan, kumpikaan ei näe yhtään mitä kentällä tapahtuu. Jäähyt menee väärin, maalit menee väärin, ei huomata ketjumuutoksia jne.
 

Nemonieminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Isles
Muuten samoja huomioita mutta Järventie ei ainakaan ansaitse paikkaansa yhtään ylempiin ketjuihin kun nyt oli viltissäkin. Lisäksi ykköskenttä on ollut takuuvarma sylinteri, sitä en lähtisi ollenkaan muuttamaan.

Nikkanen yllättänyt kyllä positiivisesti tosiaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös