Suomessa huutava pula maahanmuuttajista

  • 10 600
  • 79

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Suomessa huutava pula maahanmuuttajista

En haulla löytänyt sopivampaakaan ketjua tälle, joten ajattelin avata uuden.
Ei oikein sovi tuonne monikulttuurisuus osastollekaan vaikka läheltä liippaa. Luulen että tämä kysymys tulee jakamaan porukkaa aikalailla kahtia.

Tuo lienee hallituksen virallinen kanta, koska tuskinpa tuon tason valtionvirkamies lämpimikseen höpöttelee. Minusta rajat pitäisi avata jo nyt, jos 100 000 uutta maahanmuuttajaa tarvitaan. Ei se sopeutuminenkaan tapahdu vuodessa tai kahdessakaan vaikka kuinka saisi töitä. Toki aina riippuu mistä kulttuurista ihmiset tulevat, mutta tuskinpa tänne saadaan noin suurta määrää hyvin koulutettuja ja osaavaa, "länsimaista" väkeä. Tämäkäänhän ei vielä takaa, että sopeutuisi yhteiskuntaan. Toki mitä enemmän meillä on vähemmistöjä sitä enemmän myös heidän ääntään saadaan kuuluville ja löytävät tukea myös toisistaan.

Olipa mitä mieltä tulokkaista tahansa niin ainakin minusta tuo määrä kuulostaa sellaiselta, että meillä ei taida olla vaihtoehtoja, kuin toivottaa ihmiset tervetulleiksi. Helpottaisi "meidän" verotaakkaa sillä jollainhan nämä suurten ikäluokkien eläkkeetkin on maksettava. Vielä kaiken lisäksi suurin osa elää lähes sata vuotiaiksi. Mistä meidän tulisi hankkia näitä maahanmuuttajia ja miten toivoisit tämän tapahtuvan. Tämä lienee kuitenkin kansalaiskeskustelun paikka, joten keskustelu on avattu.. Olkaapa hyvä!
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kuinkakohan moni tänne korkeatasoisen koulutukseen perässä tulevista esim. lääkäreistä jää loppuiäkseen tänne? Kiinnostaisi tietää rosentteja siitä.

Meillä tulee kusiset paikat ilman kunnon lisätyövoimaa.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Ensinnäkin täytyy ottaa huomioon kenen näkövinkkelistä asiaa katsotaan.

Kyseisen virkamiehen tausta (Suomen Yrittäjät) sekä asema (työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman ohjelmajohtaja) huomioiden voidaan päätellä, että kyseinen herra varmasti ajaa tulopoliittisesti yrittäjävetoista linjaa. Toisin sanoen EK:n kannalta on aina parempi, jos on työnantajien markkinat, huolimatta korkeammasta työttömyydestä.

Tuo tuskin on kuitenkaan hallituksen virallinen kanta. En tiedä sattuiko kukaan katsomaan taannoista A-talkia, jossa vieraina olivat ministereistä Astrid Thors ja Paavo Väyrynen. Väyrynen ainakin ihmetteli suuresti sitä, että Helsingin kuntaa lähetään kehittämään investointien suhteen siltä olettamukselta, että kaupunkiin tosiaankin tulisi jopa satatuhatta maahanmuuttajaa. Minkäänlaista poliittista päätöstä ei Väyrysen mukaan asiasta vielä ole kuitenkaan tehty. Myöskin on syytä huomioida, että lisätyövoima ei ole ratkaisu työvoimapulaan. Kyllä se lisätyövoimakin luo tarpeita uusille palveluille ja sitä kautta työpaikoille. Täten tilanteesta muodostuisi vain loputon noidankehä, näin kärjistäen.

On varmaan aika selvä asia, että jokaista työelämästä poistuvaa ei tarvitse korvata yksi yhteen. Täten reaalityövoima tarve on pienempi kuin työelämästä poistuneiden määrä. Suomessa on tällä hetkellä hyvinkin paljon hyödyntämätöntä työvoimaa, niin kantaväestön kuin maahanmuuttajien keskuudessa. Täten ensisijaisesti tulisi saada tämä sektori käyttöön. Sitä ennen on aivan turha tuoda tänne ulkomailta porukkaa koulutettavaksi.

Olen kuitenkin siitä samoilla linjoilla, että tietyille aloille on tarvetta lisätyvoimalle, mutta nykyisen kaltainen maahanmuuttopolitiikka ei ole siihen ratkaisu. Mallia voisi hyvinkin ottaa Kanadasta ja Australiasta. Samaan ratkaisuun on päätynyt (vai päätymässä?) myös Iso-Britannia nykyisen tilanteen kestämättömyyden vuoksi. Tämä on taas kokolailla epätodennäköinen ratkaisu, niin kauan kuin Suomi on poliittiselta ilmapiiriltään yhtä ideologisella pohjalla kuin tällä hetkellä.

Puhtaasti monikulttuurisuuden tuomia ongelmia olen käsitellyt jo useasti enkä niistä sen enempää aio tarkemmin kertoa. Mitä suurempi yhteiskunnallinen diversiteetti, sitä enemmän ongelmia. Asiasta on tutkimuspohjaistakin näyttöä ja kokemukset muualta kertovat samaa. Siksi onkin vaikea käsittää, miksi tätä asiaa ei tiedosteta. Toisaalta, sosialismin/kommunismin toimimattomuushan johtui ainoastaan toteutuksen heikkoudesta, ainakin joidenkin tahojen mukaan.
En voi kuin ihmetellä näitä "rajat auki"-kommentteja. On kuitenkin sanomattakin selvää miksi Astrid Thors ajaa läpi tätä "Thorsin-lakia". Nyt alkaa olemaan viimeiset hetket saada se läpi ennen kuin merkit muualta Euroopasta nousevat entistä selvemmin nousemaan sitä vastaan.

Tästä nykyisestä suuntauksesta tulee varmasti eniten kärsimään perusopetus ja peruskoulujen opettajaryhmä. Nykyisen kaltainen, kansainvälisilläkin mittareilla loistavasti toimiva, opetusjärjestelmä perustuu hyvin homogeeniseen oppimisympäristöön sekä hyvään pedagogiseen ammattitaitoon. On varmaan sanomattakin selvää, että oppimisympäristö ei ole optimaalisin tilanteessa, jossa valtaosa oppilaista ovat hyvin erilaisia. Jokainen joka on tietoinen Turun Varissuon tilanteesta tuskin on tästä eri mieltä. Vahva pedagoginen suunta taas heijastuu täysin yhteiskunnan arvomaailmasta käsin. Mitä moninaisempi on opeturyhmän arvomaailma, sitä enemmän ongelmia myös tällä sektorilla. Tähän päälle vielä puhtaasti suuremmat opetuskustannukset, niin hyötyjä on vaikea löytää. Nykyisenlainen perusopetus on kuitenkin varmasti yksi suomalaisen yhteiskunnan tärkein tekijä turvaamaan Suomen kansainvälinen klipailukyky tulevaisuudessa kaikilla sektoreilla.

Itse pelkään, että tulevien vuosien aikana tullaan nostamaan pöydälle perusopetuksen taso. Tai lähinnä se seikka, että tietyissä osissa pääkaupunkiseutua ei pystytä tarjoamaan tasa-arvoista opetusta verraten muuhun Suomeen. Tulevat haasteet kasvavat sen verran koviksi, että jo nykyiselläänkin kohtalaisen huonosti työssään voivat opettajat voivat entistäkin huonommin. Täten onkin todennäköistä, että opettajat eivät hae virkoihin, joissa ympäristö on vahvasti "monikulttuurinen", koska työ on erittäin haastavaa ja niskaan sataa kaikilta tahoilta eniten paskaa. Sellaiset koulut sitten jäävät pahimmassa tapauksessa ilman pätevää opetusta ja kierre on valmis.
 

ipaz

Jäsen
Kyllähän tuota työvoimaa on pakko alkaa rahtaamaan ulkomailta kun Suomen nuoriso ei lisäännyt sitä vauhtia kun tarve olisi. Esim. allekirjoittanut itse on 33-vuotias lapseton elämästä nautiskelija, eikä ainakaan vielä ole mitään mielenkiintoa alkaa lisääntymään.

Se mistä noita työn sankareita sitten tänne haalitaan on varmaan se pointtien pointti. Mielestäni olisi tärkeää jos olisivat edes jotenkin alunperin olleet tekemisissä läntisen kulttuurin kanssa. Mitä kauempaa ja erilaisemmista kulttuureista tulevat, niin sitä kauemmin integroituminen kestää ja mahdollisuus syrjäytymiseen on suurempi. Tietenkin tärkeintä on kuitenkin ihmisen into tehdä työtä. Siksi esim. kiinalaiset ovat maailmalla suosittuja kun vaan painavat hommia eivätkä paljoa valita. Taasen kulttuureista joissa työntekoa ja yhteiskunnan vaurautta ei arvosteta ei tänne kannata tuoda, pelkkää verorahojen haaskausta.

Eli mistä tänne tulevia Suomen rakentajia?
 

Loktev

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tampereen Hervannassa päivisin yleisimmin puhuttava kieli on venäjä! Sieltä niitä maahanmuuttajia on jo tullut ja tulee vastakin. Lienevät vaan aikas laiskoja vai olenko ymmärtänyt väärin?!
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Onhan Suomessa pula maahanmuuttajista, juu. Ei tosin vain niistä nykyisen kaltaisista maahanmuuttajista (lue: pakolaisista), joilla ei ole koulutusta, kielitaitoa tai yleensä edes sopivaa mentaliteettia sopeutumaan kunnolla eurooppalaiseen elämään.

Kanadan tai Yhdysvaltojen tyyliin pitäisi ottaa käyttöön joku pisteytyssysteemi ja rukkailla verotusta niin, että tänne tosiaan saataisiin houkuteltua koulutettua ulkomaalaista työvoimaa, joka pystyisi tekemään jotain ilman 200 000 euron kototusohjelmia ja 10 vuoden kortistossa roikkumista.

Pitää lisäksi myös muistaa, että kun näitä köyhiä afrikkalaisia ja lähi-idän pakolaisia tänne raahataan helpottamaan suurten ikäluokkien paineita, niin eivät ne jantterit suinkaan yksin tänne tule. Mukana tulee seuraavalla lentokoneella perhe, jossa on lisää alaikäisiä ja vanhuksia, jotka vaativat niitä samoja hoitoja ja palveluita kuin suomalaisetkin. Tässä ollaan siis menossa perse edellä puuhun ja kovaa, mikä ei toki ole Suomessa suurikaan ihme.

EDIT:

Helpottaisi "meidän" verotaakkaa sillä jollainhan nämä suurten ikäluokkien eläkkeetkin on maksettava.

Kaunis visio. Nythän on kuitenkin niin, että esim. näistä Varsinais-Suomen kultamunista jopa 70% on työttömänä[1]. Tämä tarkoittaa siis sitä, että yksi maahan työvoimapulaa helpottamaan tuotu afrikkalainen työllistyy 30% todennäköisyydellä - jos hän siis on yleensäkään työikäinen mies. Muussa tapauksessa tuloksena on vain verotuloja imevä asukas, joka tuo lisäksi mukanaan sen em. perheensä, jonka naiset ja vanhukset eivät ainakaan tule tekemään elämässään päivääkään työtä.

[1] Maahanmuuttajat Varsinais-Suomessa http://www.luotain.fi/julkaisut/maahanmuuttajatvarsinaissuomessa.pdf sivu 15
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Mielenkiintoinen havainto, mitä muslimimpi, sitä työttömämpi keskimäärin. Johtunee varmaankin siitä, että kun naiset eivät käy töissä. Pitäisiköhän sitä suomessa siirtyä johonkin perheverotukseen, että mikäli toinen osapuoli ei edes hae töitä, niin verottaja rankaisisi. Onhan toi perseestä, että tässä yhteiskunnassa on osa porukkaa täyden sosiaaliturvan saamapuolella, mutta ei aikomustakaan mennä töihin, siis mustalaisten lisäksi.

Itse henkilökohtaisesti voisin kyllä tuoda tänne yhden maahanmuuttajan. Saisi olla siinä 20-25 vuotias nainen. Joku tummatukkainen sopisi, mutta blondikin menee. Ruoanlaitto- sekä siivoustaito ovat välttämättömiä. Valmiutta käydä töissäkin olisi hyvä olla, ettei koko ajan ole jaloissa.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta rajat pitäisi avata jo nyt, jos 100 000 uutta maahanmuuttajaa tarvitaan. Ei se sopeutuminenkaan tapahdu vuodessa tai kahdessakaan vaikka kuinka saisi töitä. Toki aina riippuu mistä kulttuurista ihmiset tulevat, mutta tuskinpa tänne saadaan noin suurta määrää hyvin koulutettuja ja osaavaa, "länsimaista" väkeä.
Njoo, eikö rajat ole jo avattu jo aikaa sitten? Maahanmuuttajia täällä on jo vaikka kuinka paljon. Pitäisikö nämä sopeuttaa ja työllistää ennenkuin roudataan kovin paljon uutta porukkaa? Ainakin Oulussa on paljon noita ulkomaalaisia jotka käsittääkseni saavat elantonsa sosiaalituesta, näissä olisi paljon potentiaalisia työmiehiä (ja naisia).
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Mielenkiintoinen havainto, mitä muslimimpi, sitä työttömämpi keskimäärin. Johtunee varmaankin siitä, että kun naiset eivät käy töissä. Pitäisiköhän sitä suomessa siirtyä johonkin perheverotukseen, että mikäli toinen osapuoli ei edes hae töitä, niin verottaja rankaisisi. Onhan toi perseestä, että tässä yhteiskunnassa on osa porukkaa täyden sosiaaliturvan saamapuolella, mutta ei aikomustakaan mennä töihin, siis mustalaisten lisäksi.

Kehoitan tarkastelemaan tilannetta Euroopassa yleisemminkin, niin saatat huomata, ettei tuo ole mitenkään suomalainen ilmiö.

Itse henkilökohtaisesti voisin kyllä tuoda tänne yhden maahanmuuttajan. Saisi olla siinä 20-25 vuotias nainen. Joku tummatukkainen sopisi, mutta blondikin menee. Ruoanlaitto- sekä siivoustaito ovat välttämättömiä. Valmiutta käydä töissäkin olisi hyvä olla, ettei koko ajan ole jaloissa.

Jos hiukan pystyt joustamaan iän suhteen, niin en voi muuta sanoa kuin, että "jos ei koita, ei voita"

http://www.islamtieto.com/viewtopic.php?t=1261

Ps. Kääntyminen muslimiksi on toki pikkujuttu.

Avauspostin uutiseen voisi mainita, että voiko uutisointi olla enemmän propagandaa?

Uutisessa käy ilmi, että Suomi tarvtisee tulevaisuudessa 400 000 henkilöä työvoimaa lisää. Nykyisellä kehityksellä se tarkoittaa 100 000 maahanmuuttajan tuloa. Työvoimapulaan siis ei voi mitenkään käydä ratkaisuksi syntyvyyden lisääntyminen kantaväestöstä käsin? Sehän romuttaisi kakki unelmat monietnisestä paratiisista.

Otsikko antaa myös ymmärtää, että ulkomaalaiset itsessään olisivat jokin lisäarvo. Miksi otsikko ei muuten olisi tyyliin "Suomi tarvitsee tulevaisuudessa 400 000 ihmistä lisää työelämään". Uutisen kuvatekstissä oli kuvattuna intialainen naishenkilö tekstillä "heitä Suomi tarvitsee lisää". Miksi kuvatekstissä ei voinut olla, vaikka minun pärstääni ja lukea samaa? Kysehän on kuitenkin työvoiman tarpeesta, kansallisuudella ei pitäisi olla mitään merkitystä.
 

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Työvoimapulaan siis ei voi mitenkään käydä ratkaisuksi syntyvyyden lisääntyminen kantaväestöstä käsin? Sehän romuttaisi kakki unelmat monietnisestä paratiisista.

Tässä lienee se ongelma, että harva meistä on valtion käskystä viitseliäs lisääntymään. Kyllähän se toinen Vanhanen jokunen aika sitten ehdotteli tälläistä. Pohdittiin synnyttäjien palkitsemista ja muutakin. Sekin pointtina vielä, että alkaa olla kiire, jos tarvitaan 100 000 uutta suomalaista 20 vuoden sisään veronmaksajiksi.. Tosin kielletään korkeakoulutus ja pakotetaan lapset töihin.. Siitähän se alkaa. Eiköhän sieltä voitaisi myös nipistää peruskoulusta. Omaan aikaan se oli ainakin liian löysä paikka..

Se suurin ongelma lienee tässä:
verkkouutiset kirjoitti:
"Taustalla ovat kylmät luvut, joiden yli eikä ympäri ei päästä, sillä vuonna 2030 työelämään tulevat ovat jo syntyneet. Jos urakassa onnistutaan, Suomi elää ja voi jatkossakin kutsua itseään hyvinvointivaltioksi.

Tosiasia on, että Suomen 20-64-vuotias väestö, työikäinen väestö, vähenee 2007-2030 välisenä aikana ilman maahanmuuttoa noin 420 000 hengellä"

Näinköhän noita löytyy suomesta noinkaan paljoa halukkaita töihin ilman keppiä. Tästä pois sitten vielä tuottavaan työhön kykenemättömät, joita roikutetaan vain työttöminä vaikkeivat työllisty ikinä. Tämä tietenkin on tapauskohtaista ja ehkäpä marginaaliryhmä eikä tästä nyt kannata kenenkään vetää hernettä nenään.

EDIT:
Njoo, eikö rajat ole jo avattu jo aikaa sitten? Maahanmuuttajia täällä on jo vaikka kuinka paljon. Pitäisikö nämä sopeuttaa ja työllistää ennenkuin roudataan kovin paljon uutta porukkaa? Ainakin Oulussa on paljon noita ulkomaalaisia jotka käsittääkseni saavat elantonsa sosiaalituesta, näissä olisi paljon potentiaalisia työmiehiä (ja naisia).

Tässä pitäisikin mahdollistaa valinta edes jollain tavoin. Pakolaiset on pakolaisia. Ei täällä juuri olekaan työperäistämaahanmuuttoa, jos muutamia eräiden lähinaapurimaiden "harrastamia" töitä ei lasketa, kuten prostituutiota ja huumeiden maahantuontia.
 
Viimeksi muokattu:

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Kohta meillä on 20 000 uutta pitseriaa..
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Tässä lienee se ongelma, että harva meistä on valtion käskystä viitseliäs lisääntymään. Kyllähän se toinen Vanhanen jokunen aika sitten ehdotteli tälläistä. Pohdittiin synnyttäjien palkitsemista ja muutakin. Sekin pointtina vielä, että alkaa olla kiire, jos tarvitaan 100 000 uutta suomalaista 20 vuoden sisään veronmaksajiksi.. Tosin kielletään korkeakoulutus ja pakotetaan lapset töihin.. Siitähän se alkaa. Eiköhän sieltä voitaisi myös nipistää peruskoulusta. Omaan aikaan se oli ainakin liian löysä paikka..

Se suurin ongelma lienee tässä:

Olet kyllä aivan oikeassa, että ei väestöä voi missään nimessä pakottaa lapsia tekemään. En edes näe mitään rahallista "palkintoa" mielekkäänä, koska se voi johtaa hyvin ikäviin lapsilla rahastamisiin.

Suomessa ei yleinen ilmapiiri vain hirveästi kannusta mihinkään perheellistymiseen. Nykyisen "tasa-arvon" nimissä nainen ei enään saa jäädä kotio hoitamaan lapsia, koska ulkoinen paine käskee olemaan pois "nyrkin ja hellan välistä". On tietenkin todella hyvä asia, että naisetkin opiskelevat ja tekevät uraa, mutta nykyään käsite "perhe" on aikamoinen kirosana itsetietoiselle ja trendikkäälle yksilölle. Ja trendejähän on on tietenkin aivan pakko seurata, ettei tule hyljeksityksi. Asiaa voisi lähteä korjaamaan yleistä ilmapiiriä muuttamalla siihen suuntaan, että perheellistyminen nähtäisiin positiivisempana asiana, mutta myös molempien, isän ja äidin, velvollisuutena. Käytännössä tämän toteuttaminen on aika hankalaa varmasti ja se vaatii aikaa. Kuitenkaan näitä vaihtoehtoja ei kunnolla edes yritetä lähteä kehittämään, mutta monikulttuurisuus projektit imevät miljoonia kyllä.

Tuossa uutisessa käytetään hyvin kummallsta logiikkaa. Mainitsin asiasta jo aikaisemminkin. Eli 400 000 lukuna pyörii tuolla sen takia, koska sen verta poistuu työelämästä ihmisiä. 20 vuodessa automaatio kehittyy varmasti aivan huikeasti ja tuollaisen määrän lähteminen työelämästä tarkoittaa myös sitä, että työpaikkojen määräkin laskee. Täten uutisen ajama "400 000 - 400 000 = 0"-ajattelutapa on hyvin kummallinen. Eihän kyse ole luvuista kun mietitään hyvinvointiyhteiskuntaa. Kyse on huoltosuhteen pitämisestä kunnossa.

Mainitsit aikaisemmin, että "suurin osa elää lähes 100 vuotiaiksi" haluaisin kuulla mihin perustat väitteen? Tällä hetkellä suomalainen mies elää keskimäärin 75 vuotiaaksi ja nainen 82 vuotiaaksi. Miten ihmeessä miehille saadaan yhtäkkiä lähes 25 vuotta lisää elinaikaa ja naisille melkein 20 vuotta?

Tässä pitäisikin mahdollistaa valinta edes jollain tavoin. Pakolaiset on pakolaisia. Ei täällä juuri olekaan työperäistämaahanmuuttoa, jos muutamia eräiden lähinaapurimaiden "harrastamia" töitä ei lasketa, kuten prostituutiota ja huumeiden maahantuontia.

En tiedä puhutko kiintiöpakolaisista vai sitten turvapaikanhakijoista? Kiintiöpakolaiset ovat varsin marginaalinenryhmä maahanmuuttajissa. Varsinaisen ongelman muodostavat nämä turvapaikanhakijat. Nykyään vain kaikki maahanmuutto leimataan tietyn tahon osalta "työperäiseksi". Onhan se aina "potentiaalista työvoimaa". Ja näistä "kolmansista maista" tulleiden osalta edes muodollinen pätevyys ei välttämättä vielä auta. Afrikkalaisesta yliopistosta saadut lääkärin paperit eivät kuitenkaan ole verrattavissa suomalaisiin tai länsimaisiin. Tähän vielä huomioiden kuinka vahvasti korruptio jyllää kehitysmaissa, niin kysymysmerkkejä on ilmassa aina. Työnantaja kuitenkin kantaa aina vastuun henkilöstönsä pätevyydestä.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/04_maahanmuutto/08_maahanmuuttotilastot/wulktyoll.pdf

Siinä on taas kerran pikkuisen osviittaa siitä, että mistä päin niitä maahanmuuttajia kannattaa toivottaa tervetulleeksi ja minne päin aukeava ovi kannattaa lyödä lukkoon ja heittää avain merenpohjaan.

Tietysti kaiken maailman perheenyhdistämiset ja turvapaikanhaut, b-luvat ja muut hulluudet pitäisi pysäyttää, mutta tuskinpa ketään päättävässä asemassa olevaa kiinnostaa muu kuin se oma seuraava tilipussi, joten...

Ai niin yks juttu vielä: http://www.hs.fi/teksti/uutiset/tuo...stää+maahanmuuttopolitiikkaansa/1135235733385

Mikä lie vaivaa ranskalaisia? Fasismi nostaa likaista päätään?
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Suomeen tarvitaan meidän oma Sarkozymme. Käytännön mies, joka uskaltaa ajatella ja toimia oman maansa edun mukaisesti, eikä ole joku homepäinen maailmanparantaja, jonka mielestä kaikki maailman ongelmat pitää ratkaista suomalaisten elämänlaatua heikentämällä.
 

scholl

Jäsen
Lisääntymisessä on kaksi vaihtoehtoista koulukuntaa. Toisen mukaan älykkyys periytyy ja toisen ei. Fiksuilla ei ole pahemmin aikaa eikä mielenkiintoa perhepuuhasteluille kun taas daijuimmille seksi on lähes ainoa sisältö elämässä. Niinpä on luonnollista, että korkeasti koulutetuissa on paljon lapsettomia ja talkkareilla taas voi olla neljä viisikin lasta. Itse väitän, että se johtaa siihen, että ihmiskunta tulee tyhmemmäksi, joku toinen voi olla eri mieltä.

Mikäli taas niin ei ole, että ihmiset pikkuhiljaa muuttuvat tyhmemmiksi niin silloinhan ei ole niin suuri merkitys sillä, että nussiminen tapahtuisi Suomessa. Voidaan ihan hyvin aloittaa lapsiatehtailevien maahantuonti.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Lisääntymisessä on kaksi vaihtoehtoista koulukuntaa. Toisen mukaan älykkyys periytyy ja toisen ei. Fiksuilla ei ole pahemmin aikaa eikä mielenkiintoa perhepuuhasteluille kun taas daijuimmille seksi on lähes ainoa sisältö elämässä. Niinpä on luonnollista, että korkeasti koulutetuissa on paljon lapsettomia ja talkkareilla taas voi olla neljä viisikin lasta. Itse väitän, että se johtaa siihen, että ihmiskunta tulee tyhmemmäksi, joku toinen voi olla eri mieltä.

Mikäli taas niin ei ole, että ihmiset pikkuhiljaa muuttuvat tyhmemmiksi niin silloinhan ei ole niin suuri merkitys sillä, että nussiminen tapahtuisi Suomessa. Voidaan ihan hyvin aloittaa lapsiatehtailevien maahantuonti.
Nyt on pakko kysyä: olet ilmeisesti osa melkoisen suurta sisarusparvea?

Loppukaneetiksi haluaisin todeta, että tuo 3. lause tuosta lainaamastani on kyllä aivan niitä schollin parhaita. Terä on tallella.

Täältä tähän.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai niin yks juttu vielä: http://www.hs.fi/teksti/uutiset/tuo...stää+maahanmuuttopolitiikkaansa/1135235733385

Mikä lie vaivaa ranskalaisia? Fasismi nostaa likaista päätään?

Ranskassa on muodostunut iso ongelma siitä, että maa on muuttumassa muslimivaltioksi. En muista tarkkoja lukuja, mutta Ranskaan tulee laillisten maahanmuuttajien lisäksi laittomia vuosittain niin paljon, että pelkäävät siellä menettävänsä kansallisen identiteettinsä. Siinä mielessä ei Ranskaa voi suoraan Suomeen verrata. Tuntuu hyvinkin loogiselta ranskalaisilta pyrkiä karkottamaan laittomat siirtolaiset. Nehän vaikeuttavat, jopa niiden laillisten työnsaantia ja tuovat aina mukanaan rikollisuutta.

Suomeen kaipaisin Ranskan mallia lukuunottamatta tuota perheiden hajotusta, toki tähänkin pitäisi laittaa rajoituksia ketä kaikkia sieltä saa tuoda, että ei yhtä koulutettua vastaan tule sitten vaimo, lapset, isä ja äiti, veljet, siskot ja niiden lapset. Ikävä fakta kun on se, että jos olet uudessa maassa yksin joudut sopeutumaan sen maan kulttuuriin ja opettelemaan maan tavoille. Jos taas saat mukaasi kaikki vanhat kaverisi ja perheesi niin sopeutuminen kiinnostaa yllättäen paljon vähemmän.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lisää työvoimaa tosiaan tarvitaan ulkomailta ja paljon. Suomen kannalta tilanne on vaan epäkiitollinen moneltakin taholta, sillä samoista osaajista taistelee käytännössä koko Eurooppa, täällä tilanne on vaan sotien ja suurten ikäluokkien takia pahimpia maailmassa minun käsittääkseni. Eli muualta Euroopasta tuskin apuja löytyy kun itsekin painivat näiden ongelmien kanssa, ja kun kauempaa tuleva väki miettii mihin lähtisi, Suomi tuskin on ykkösenä listalla. Sijainti varmasti suurin miinus, sitten tulee siihen liittyen ilmasto ja elinkustannukset, verotuskaan ei liene houkuttelevimmasta päästä. Plussaa tietty luonto ja turvallisuus, mutta ne ketkä työn perässä liikkuu ei välttämättä noita ykköseksi rankkaa.

Jotta hankala yhtälö ratkeaa varmaan verotukseen komennusmiesten osalta vielä kajotaan ja yleistyy tapa missä työntekijän kotimaassa koulutetaan työntekijää mahdollisimman valmiiksi tulemaan tänne. Sitten vain peukut pystyyn että tulija pysyisi useammankin talven täällä. Ilman uusia tulijoita tuottavuuden pitäisi kasvaa aika huimaa tahtia, enkä oikein siihenkään jaksa uskoa. Eli jos hyvinvointia meinataan ylläpitää täytyy viimeistenkin mohikaanien uskoa ja hyväksyä että sillä insinöörillä tai pyllynpyyhkijällä voikin olla jatkossa vähän tummempi iho. Tottakai lieveilmiöihin pitää puuttua ennakolta ja yrittää saada ihmiset mahdollisimman kivuttomasti sisään ja juuri tuo "esivalmistelu" lähtömaassa on yksi asia. Ei siten että kerralla läväytetään pari sataa laivallista porukkaa rantaan ja ihmetellään mitä tehdään. Asuntopolitiikka ym. tietysti liittyy tähän (ei slummeja) mutta sekin alkaa olla jo toinen juttu.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Näissä slummeissa on vain se ongelma, että milläs estät niiden muodostumista? Suomen lain mukaan kaikilla, myös siis somaleilla ja irakilaisilla, on oikeus asua, missä lystäävät. Kun nämä väestöryhmät keskittyvät omasta tahdostaan samoille alueille (joista vastavuoroisesti katoaa samaan tahtiin veroa maksavaa väkeä), slummiutuminen on väistämätön seuraus.
 

jpet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Pakko kai niitä maahanmuuttajia on tänne ottaa, kun suomalaiset eivät lisäänny toivotusti. Toisaalta kyllä ihmettelen sitä, miksi hallitus kannustaa vain pienituloisia lisääntymään. Keskiluokkaisten elämänlaatua vain kurjistetaan näillä lisämaksuilla.
 

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Tuossa uutisessa käytetään hyvin kummallsta logiikkaa. Mainitsin asiasta jo aikaisemminkin. Eli 400 000 lukuna pyörii tuolla sen takia, koska sen verta poistuu työelämästä ihmisiä. 20 vuodessa automaatio kehittyy varmasti aivan huikeasti ja tuollaisen määrän lähteminen työelämästä tarkoittaa myös sitä, että työpaikkojen määräkin laskee. Täten uutisen ajama "400 000 - 400 000 = 0"-ajattelutapa on hyvin kummallinen. Eihän kyse ole luvuista kun mietitään hyvinvointiyhteiskuntaa. Kyse on huoltosuhteen pitämisestä kunnossa.

Työpaikkojen määrän ei pitäisi kuitenkaan laskea. Ei, jos halutaan, että niitä verotulojakin on. Sitä paitsi jos vuoteen 2030 meille tulee se n. 400 000 eläkeläistä lisää ja ei niiden eläkkeitä makseta työn tuottavuuden lisäämisellä.

Ehkä nyt on kuitenkin liioiteltua puhua mistään eläkepommista, mutta työikäisiä pitäisi saada kuitenkin lisää. Vuonna 2030 eläkeläisiä olisi siis kaikenkaikkiaan 1,5 miljoonaa, siitä voi kukin laskea mitä maksaa.. ja millä maksetaan.

Mainitsit aikaisemmin, että "suurin osa elää lähes 100 vuotiaiksi" haluaisin kuulla mihin perustat väitteen? Tällä hetkellä suomalainen mies elää keskimäärin 75 vuotiaaksi ja nainen 82 vuotiaaksi. Miten ihmeessä miehille saadaan yhtäkkiä lähes 25 vuotta lisää elinaikaa ja naisille melkein 20 vuotta?

Tämä nyt oli liioittelua.. Pahoittelen. Silti totuus on, että nykyiset eläkeläiset ovat terveempiä ja elävät pitempään. Jokainen kuukausi maksaa.
 

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Pakko kai niitä maahanmuuttajia on tänne ottaa, kun suomalaiset eivät lisäänny toivotusti. Toisaalta kyllä ihmettelen sitä, miksi hallitus kannustaa vain pienituloisia lisääntymään. Keskiluokkaisten elämänlaatua vain kurjistetaan näillä lisämaksuilla.

Viittaatko tällä isojen farmareiden verotukseen? ;)

Tuli mieleen tästä lapsien lisäämisestä. Kannattaisiko valtion hankkia lapsia ulkomailta. Ostetaan maailman orpokodit tyhjiksi ja kaikille perheille "lahjoitetaan" tälläinen tuontitenava.. Iso propaganda koneisto, joka kertoo että suomineito tarvitsee lapsia. Kansalaisvelvollisuus kunniaan. Kyllä, jos valitsette minut seuraavaan eduskuntaan.. ;)
 

Viljuri

Jäsen
Ei varmaan kahta kysymystä siitä, ettei pelkästään sosiaalisektorin asiakkaita voida integroida lukumäärältään vähenevien ja harmaantuvien veronmaksajien joukon kiusaksi määrättömästi, olivatpa nämä sitten etniseltä tai muulta taustaltaan kotoisin mistä tahansa.

Itse näkisin asian niin, että aivan yhtä paljon kuin mahdollisia ratkaistavissa olevia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia asia sivuaa työelämän ja verojärjestelmän auttamatta vastaan tulevaa radikaalia uudelleenajattelua, unohtamatta nyt kuitenkaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointiaspektia. Uskon kyllä progressiivisen kehityksen mahdollisuuteen, kaikista globalisaatioon ja ilmastonmuutoksen liittyvistä vaikeista haasteista huolimatta.

2010-luku tulee olemaan hyvin monessa mielessä aikaa, jossa inkrementaalisiin "säätöihin" pohjautuva aika on lopullisesti ohi ja on kokeiltava ihan jotakin muuta. Tämä ei ole idealismia, vaan realismia.

Hyvin abstraktisella tasolla "pärjäämisemme" täällä periferiassa on nojannut homogeenisuuteen ja Weberin oppeihin, niin nyt tämän asiantilan mahdollistamaa koulutus- ja sivistystason nousua on käytettävä entistä rohkeammin johonkin sellaiseen, josta 1800-luvulla ei vielä oltu kuultukaan.

Kaoottiset ja totalitaariset voimat ovat toki läsnä kollektiivisessa tietoisuudessamme aivan samalla tavalla kuin vielä joskus 1800-luvulla. On varmasti sellaisia kehityskulkuja, joissa nämä on otettava huomioon.

Toisaalta historia ei ole deterministinen marxilaisten uskomalla tavalla (eikä varsinkaan loppu, kuten trotskilaisten ajatussuuntien perillisinä neokonservatiivit ajattelivat), eikä todellisuutta ja teoriaa voi erottaa toisistaan ihan niin vapaasti kuin postmodernistit tai uusvasemmistolaiset luulevat. Fasistien seireenilaulut, olivatpa sitten korporatiivisessa, ekologisessa, ksenofobisessa, suvereenissa valtiodiktatuurisessa tai missä tahansa muussa varsin brutaalissa muodossaan, ovat kuitenkin sitten niitä kaikkein heikommin perusteltuja vaihtoehtoja.

No oli miten oli, maahanmuutossa on syytä pitää myös järkeä päässä ja jopa kuitenkin sitten vanha geopolitiikka mielessä. Esimerkiksi venäläisväestön hallitsematon kasvu (ks. esimerkiksi puolustusministeriön monentasoinen raportti "haasteiden Venäjästä") johtaisi auttamatta Suomen ulkoisen että sisäisen liikkumatilan kapenemiseen, siitäkin huolimatta, että jopa aitoon integraatioon olisi tämän demografian osalta varmasti edellytyksiä.

Sulatusuunia nyt kuitenkin kehiin, polttouunien sijasta. Populismi on toisaalta viettelevää, ainakin harkintakyvyttömien näkövinkkelistä, mutta kuitenkin äärimmäisen vaarallista. "Perinneyhdistykset" joutavat jo kyllä siihen paitsioon, johon ne luontaisesti kuuluvatkin. Menneessä ei voi elää, syödäkin pitää, mutta ei ihminen elä yksin leivästä.

Näillä pitkospuilla sitten vaikka kliseiden paratiisiin. ;)
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Propagandaa ja valetta kokojuttu. Suomessa on tälläkin hetkellä yli 350 000 tuhatta työkykyistä henkilöä työttömänä. Työvoimapulaa on vain muutamilla aloilla ja nyt on todellakin työnantajan markkinat käynnissä.

Kuinkakohan monta prosenttia tosta 100 000 tuhannesta työllistyisi, jos "tulijat" olisivat länsimaisia niin varmaan olisi lähellä 95%, mutta kun tulijat ovat sieltä heikoimmasta päästä ei ole toivoakaan, että yli 15 000 tosta 100 000 kävisi töissä.

Kanadan ja Sveitsin mallitäytäntöön heti, ilman koulutusta ja ilman hyviä arviointipisteitä ei maahan ole mitään asiaa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Työvoimapulaan siis ei voi mitenkään käydä ratkaisuksi syntyvyyden lisääntyminen kantaväestöstä käsin?

Jep. Tehdään Kiinan birth control käännetysti. Valtiolle joutuu maksamaan vitusti, jos ei tee lapsia ollenkaan, yhdestä lapsesta hiukan vähemmän, kahdesta jälleen hiukan vähemmän... ja vaikkapa kuudesta ei enää yhtään. Seitsemästä alkaa saamaan takaisin, mitä on aiemmin maksanut.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös