En tiedä onko tämä ihan oikea ketju tälle, mutta kun rahasta puhutaan niin laitan tänne.
Moni perhe tulee myös pidemmän matkan päästä, jolloin kustannukset mahdollisine yöpymisineen ovat runsaasti isommat.
www.is.fi
Jotain on pahasti pielessä minun mielestäni, jos viisihenkisen perheen kaksivuotiailta jää "Linnanmäki-kokemus" väliin kun ei ole rahaa lähteä huvipuistoon. Itse kävin tasan kerran Linnanmäellä ja kahdesti Särkänniemessä lapsuusvuosina ja näistäkin kaksi matkaa oli koulun kevään luokkaretkiä. Ei meidän perheellä ollut varaa törsätä moiseen hurvitteluun. Sen muistan että äiti antoi 40 markkaa käteen, kun luokan "porvareilla" oli jopa satanen. Pääsi sillä muutamaan laitteeseen ja sai jäätelön. Ihan kuin Linnanmäellä käynti olisi joku oikeus, josta ei tarvitse maksaa niin paljon kuin markkinatalous pyytää.
Muusikoiden ja muiden luovan alan tekijöiden sosiaaliturva on ikuisuusongelma, jonka hallitus on luvannut ratkaista. Leikkaukset kulttuurista eivät anna toivoa tulevasta, mutta folk-poppia tekevä Viitasen Piia ei silti kadu uravalintaansa.
www.hs.fi
Ja sitten tämä (artikkeli maksumuurin takana. Ikävä kyllä Hesarinkin lukemisesta pitää maksaa).
Vaihtoehtomusiikkia tekevä Piia Viitanen kertoo haastattelussa.
”Tasaisin väliajoin pohdin, että mitkä edellytykset Suomessa on tehdä taiteellisesti kunnianhimoista vaihtoehtoisempaa musiikkia”. Hän on kyllä itse työelämässä ja yrittäjä, mutta tulkitsen tämän avautumisen siten, että hänen "oikeus" tehdä haluamaansa musiikkia otetaan pois, koska tukia ei tule tarpeeksi. Minä tiedän muutamankin Suomen mittakaavassa menestyneen muusikon, jotka kiertävät keikoilla pitkin maata pääasiassa viikonloppuisin ja kesäisin - koska ovat viikot päivätöissään. Ei nämä rokkarit edes odota että joku kultturiministeriö jakaisi heille avustusta koska heidän musiikkinsa on "kunnianhimoista", vaan painavat rakkaudesta lajiin suurimmalta osin omakustanteisesti ja musiikista saaduilla tuloilla. Menestyvien (hevi)bändien tyyppejä. Harrastukset ikävä kyllä tuppaavat maksamaan.
Vähän samaan kastiin kuuluu mielestäni sellainen nykyajan opiskelijoissa elävä ajatusmaailma, että heillä on oikeus asua siistissä yksiössä hyvällä paikalla - ja asumistuki korvaa. Kun itse opiskelin vuosituhannen molemmmin puolin, niin ei olisi ollut mitään saumaa asua yksin. Kimppakämppä jaettiin, jotta jäi rahaa vähän juustokimpaleeseenkin ja kaljoitteluun. Ja jos ei riittänyt rahat ostaa kaljaa kaupasta, niin sitten tehtiin porukalla itse. Moni opiskelukaverini asui soluasunnossa. Nyt kun juttelee meillä töissä olevien osa-aikaisten kanssa, ketkä myös opiskelevat, niin kaikilla on oma yksiö. He tosin toki tekevät töitä opiskelujensa päälle rahoittaakseen hippasen prameamman asumistapansa.
Missä vaiheessa kävi näin, että aikuiset ihmiset valittavat siitä, etteivät pääse tekemään haluamiaan asioita kun valtio ei rahoita tarpeeksi? Ei mene minun jakeluun.