Mainos

Suomen sosiaalitoimen miesviha

  • 8 192
  • 25
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Eric Cometin tapaus

Oletteko kuullet Eric Cometin tapauksesta? Joo, ette varmaan. Ei ihme, sillä hänestä Suomen media on vaiennut tyystin.

Comet on ulkomaalainen mies, joka oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa, jonka kanssa hänellä oli myös yhteisiä lapsia.

Heille tuli kuitenkin jossakin vaiheessa ero. Lasten äiti oli alkoholisti, ja Sveitsin oikeuslaitos määräsi isän lasten huoltajaksi. Lasten äiti kuitenkin kaappasi vastoin oikeuden päätöstä lapset mukaansa ja pakeni Suomeen.

Suomessa sosiaaliviranomaisten toiminta alitti kaiken arvostelun. Kansainvälisen lain mukaan Suomen viranomaisten olisi pitänyt palauttaa lapset lailliselle huoltajalleen, mutta näin ei menetelty tässä tapauksessa, vaan äidin annettiin pitää lapset itsellään. Tapauksen käsittelyä viivyteltiin usean vuoden ajan, ja koko ajan lapset pysyivät äidillä vastoin Sveitsin oikeuden päätöstä.

Myöhemmin lasten äiti kuitenkin kuoli alkoholimyrkytykseen (lapset todistivat äidin kauhean kuoleman, kiitos Suomen sosiaalitoimen). Tämän jälkeen isä tuli Suomeen ja vaati lasten huoltajuutta itselleen.

Lasten äidin lesbopartneri alkoi myös vaatia lasten huoltajuutta itselleen perustellen asiaa siten, että lapset olivat asuneet hänen ja lasten äidin luona useamman vuoden ja muodostaneet voimakkaan tunnesiteen häneen.

Oikeusistuin myönsi lasten huoltajuuden kuitenkin isälle, mutta äidin partneri valitti asiasta. Määrättiin uusi oikeusistunto, ja lapset määrättiin asumaan edelleen äidin partnerin luona. Seurasi jälleen useiden kuukausin tauko, eikä isä voinut nähdä lapsiaan, joiden huoltaja hän lain mukaan oli silläkin hetkellä. Kaiken lisäksi Eric Comet määrättiin maksamaan elatusmaksuja lasten äidin lesbopartnerille!

Uudessa oikeuskäsittelyssä sosiaalityöntekijä raportoi tapausta siten, että lasten kannalta olisi parempi, jos lapset pysyisivät lesbopartnerin luona, koska hänen ja lasten välinen tunneside on voimistunut äidin kuoleman jälkeen. Sosiaalityöntekijän mukaan lapsilla oli myös "epäterve suhde isäänsä". Hämmästyttävästi sanottu, kun lapset eivät olleet missään tekemisissä isänsä kanssa moneen vuoteen, ja olivat aivan pieniä kun äiti kaappasi heidät Sveitsistä! Cometia estettiin myös osallistumasta ex-vaimonsa hautajaisiin, koska hänen ei haluttu olevan tekemisissä omien lastensa kanssa.

Lopulta Suomen korkein oikeus määräsi sosiaalityöntekijän lausunnon perusteella lasten huoltajaksi äidin lesbopartnerin, Charlotta Lönnrothin.

Tapaus herätti Euroopassa suurtakin huomiota, vaikka Suomessa asia oli vaiettu kuoliaaksi. Mm. Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin nuhteli Suomen sosiaalitoimea ja oikeuslaitosta tapauksen kansainvälisten lakien vastaisesta käsittelystä. Myöhemmin tapausta käsitelleen sosiaalityöntekijän toiminnassa havaittiin vakavia virheitä, mutta hän selvisi pelkällä "huomautuksella". Ja mikä pahinta, lapset ovat edelleen Lönnrothin huollossa.

Suomen oikeuslaitos ja sosiaalitoimi ryöstivät lapset heidän lailliselta huoltajaltaan, omalta biologiselta isältään.

Kerrataanpa vielä tapahtumat:

1. Sveitsin oikeuslaitos määrää lasten huoltajaksi Eric Cometin
2. Lasten äiti kaappaa lapset Suomeen
3. Suomen sosiaaliviranomaiset eivät tee velvollisuuttaan ja palauta lasta heidän lailliselle huoltajalleen, vaan tapauksen käsittelyä viivytellään vuosikausia.
4. Suomen sosiaaliviranomaiset antavat mieluummin lasten kasvaa parisuhteessa, jonka molemmat osapuolet ovat alkoholisteja, kuin että palauttaisivat lapset heidän biologiselle isälleen ja lailliselle huoltajalleen
5. Äidin kuoleman jälkeen oikeuslaitos ja sosiaaliviranomaiset edelleen kieltäytyvät luovuttamasta lapsia heidän lailliselle huoltajalleen, ja antavat tilapäisen huoltajuuden äidin lesbopartnerille.
6. Uuden oikeuskäsittelyn jälkeen huoltajuus myönnetään vastoin kansainvälisiä lakeja äidin lesbopartnerille. Silläkään ei ollut asiaan mitään merkitystä, vaikka sosiaalityöntekijän katsottiin toimineen virheellisesti asiassa.

Ihmettelen itse jonkin verran sitä hiljaisuutta, joka tämän tapahtuman yllä on ollut. Kerstin Campoyn vastaava tapaus sai aikanaan valtavan julkisuuden, mutta Campoy olikin toisaalta nainen. Campoy sai myös lapsensa takaisin, mutta Comet ei saanut. Suomen viranomaiset estivät sen.

Campoyn tapauksessa lasten takaisinsaamista Yhdysvalloissa Suomen valtio tuki yli miljoonalla eurolla muuten. Mikseivät Suomen viranomaiset esittäneet samanlaista mielenkiintoa palauttaa Cometin lapset oikealle huoltajalleen, vaan päinvastoin estivät sen toteutumisen!?!

Cometin tapauksen kansssa samoihin aikoihin sattui tapaus, jossa afrikkalainen mies kaappasi lapset Suomessa heidän äidiltään. Hänet Suomen oikeuslaitos tuomitsi vankilaan. Miksi Cometin ex-vaimo sai olla vapaalla jalalla, vaikka hän oli tehnyt saman tempun? Miksi sosiaaliviranomaiset jopa asettuivat hänen puolelleen?

Paljon kysymyksiä tämä tapaus nostatti mieleeni, kun siihen tutustuin. Tuntuu pahalta, että minullekin voisi periaatteessa käydä Suomessa samoin kuin Eric Cometille kävi.
 
Viimeksi muokattu:
Sinä Jags alat oikeasti pelottaa minua tuon naisvihasi kanssa? Hommasta alkaa pikku hiljaa tulla Psycho mieleen ja se ei välttämättä ole hyvä asia...
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti Ohmi
Sinä Jags alat oikeasti pelottaa minua tuon naisvihasi kanssa? Hommasta alkaa pikku hiljaa tulla Psycho mieleen ja se ei välttämättä ole hyvä asia...

No höh. Kyllä minä tykkään naisista ja olenpa sattunut rakastamaankin sellaista olentoa :-)

Mutta Suomessa tarvitaan lisää keskustelua miesten tasa-arvosta, koska se ei toteudu liian monessa tilanteessa. Siitäkin syystä avasin tämän viestiketjun.

Eric Cometin tapaus ansaitsee enemmän julkisuutta, kuin mitä se on saanut.

EDIT:

Tämä on muuten eräs suomalaisen tasa-arvokeskustelun epäkohdista. Miesten kokeman syrjinnän esiintuominen leimataan naisvihaksi niin miesten kuin naisten toimesta. Niin kauan, kun asenne on tällainen, ei todellista tasa-arvokeskustelua voida käydä.
 
Viimeksi muokattu:

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Seuraavaksi lainaus KKO:n päätöksestä vuodelta 2001, jokainen voi tarkistaa koko päätöksen, järjestynumero on 110.

Koska X on 14-vuotias ja myös Y on täyttänyt 12 vuotta, sellaista huoltopäätöstä, joka edellyttäisi lasten siirtymistä asumaan isän luo, ei ole mahdollista panna täytäntöön vastoin heidän tahtoaan. Vaikka huolto uskottaisiin isälle, ei lasten asuinpaikka näin ollen tulisi muuttumaan ilman heidän suostumustaan.

Eli tässä vaiheessa asiassa ei ole enää mitää epäilystä. Toki olen siitä samaa mieltä, että tällainen jahkailu on harvinaisen perseestä, mutta viimeinen päätös on kuitenkin järkeenkäypä, koska lapset ovat näin vanhoja.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti dude
Seuraavaksi lainaus KKO:n päätöksestä vuodelta 2001, jokainen voi tarkistaa koko päätöksen, järjestynumero on 110.

Eli tässä vaiheessa asiassa ei ole enää mitää epäilystä. Toki olen siitä samaa mieltä, että tällainen jahkailu on harvinaisen perseestä, mutta viimeinen päätös on kuitenkin järkeenkäypä, koska lapset ovat näin vanhoja.

Juuri se jahkailuhan tässä oli se käsittämättömin asia.

Miksi Suomen viranomaiset eivät tehneet mitään asialle, vaikka tiesivät Eric Cometin vaimon kaapanneen lapset lailliselta huoltajaltaan Sveitsissä? Miksi samaan aikaan afrikkalainen mies tuomittiin vankilaan lapsensa kaappauksesta, mutta Eric Cometin vaimo sai olla vapaalla jalalla? Miksi lakia ei noudatettu, niinkuin olisi pitänyt?

Ja miksi julkinen sana on ollut hissun kissun koko asiasta?

Millainen sivistysvaltio toimii tällä tavalla?

Olen myös eri mieltä lesbopartnerille myönnetystä huoltajuudesta. Lasten huoltajuus olisi kuulunut lasten biologiselle isälle.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Järjettömintä asiassa on se että yleensä lesbolle jolla ei ole edes mitään verisiteitä lapsiin myönnetään lasten huoltajuus.
Lesbothan ovat siinä vaiheessa luovuttaneet huoltajuus oikeutensa pois kun ovat sortuneet tuohon luonnonvastaiseen elämäntyyliinsä.
Mutta Suomen sosiaalitoimihan on täynnä näitä telaketjufeministejä,lesboja ja muita viherpeippoja joille miehet ovat kaiken pahan alku ja juuri.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti mixu

Heh, kerrankin olen samaa mieltä kanssasi. En ehkä olisi käyttänyt noita sananvalintoja, mutta samaa mieltä olen.

Miehellä ei ole käytännössä juurikaan oikeusturvaa perhettä ja lapsia koskevissa oikeuskäsittelyissä. Ei laissa sinänsä mitään vikaa ole, koska ne eivät kehoita äidin/naisen suosimiseen oikeudenmukaisuuden kustannuksella. Ongelma ovat virkaihmiset, jotka tekevät lainvastaisia päätöksiä.

Valitettava asia on myös se, kuten totesit, että tuolla sosiaalisektorilla taitaa kyteä aika paljon miesvihaa, jonka heidän kanssaan asioimaan joutuvat miehet tuntevat nahoissaan.
 
dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Eihän tästä täysin ole vaiettu, mm. MOT on tehnyt aiheesta ohjelman.

Näissä asioissa on usein kaksi puolta, onko isä tehnyt jotain miksi hänelle lapsia ei alunperinkään Suomessa annettu? Pitäähän siihen olla joku peruste ja syy.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti dude
Eihän tästä täysin ole vaiettu, mm. MOT on tehnyt aiheesta ohjelman.

Näissä asioissa on usein kaksi puolta, onko isä tehnyt jotain miksi hänelle lapsia ei alunperinkään Suomessa annettu? Pitäähän siihen olla joku peruste ja syy.

Ainakaan omien tietojeni mukaan mitään sellaista syytä ei ollut olemassa, miksi lapsia ei voitu luovuttaa isälle.

Sveitsin oikeuslaitos oli tehnyt päätöksen, jolla lasten huoltajuus siirtyy Eric Cometille. Äidin vaikea alkoholismi oli suurin syy sille, miksi lasten huoltajuus annettiin isälle.

Tämän jälkeen äiti kaappasi lapset ja tuli heidän kanssaan Suomeen, eli teki selvän rikoksen. Suomen viranomaisten velvollisuus olisi ollut palauttaa rikollisesti kaapatut ja maahan tuodut alaikäiset lapset heidän lailliselle huoltajalleen Sveitsiin, mutta syystä tai toisesta näin ei tehty.

Mitään "toista puolta" asiasta en ainakaan minä kykene keksimään.

Huomaa myös, että Suomen sosiaalitoimen ja oikeuslaitoksen toiminta tässä tapauksessa on tuomittu Euroopassa lainvastaisena.
 
dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Viestin lähetti The Original Jags

Huomaa myös, että Suomen sosiaalitoimen ja oikeuslaitoksen toiminta tässä tapauksessa on tuomittu Euroopassa lainvastaisena.

Huomaan kyllä, mutta haluaisin edelleen tietää millä perusteluin alunperin palautusta ei tehty?

Olivatko lapset Suomen kansalaisia?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti dude
Huomaan kyllä, mutta haluaisin edelleen tietää millä perusteluin alunperin palautusta ei tehty?

Olivatko lapset Suomen kansalaisia?

Lapset olivat käsittääkseni Sveitsin kansalaisia ja asuneet Sveitsissä koko ikänsä.

En tiedä, millä perusteilla luovutusta ei tehty. Mitään selityksiä ei ole annettu viranomaisten taholta.

Viranomaisten toiminta oli vastoin lakia. Kansainvälinen laki sanoo yksiselitteisesti, että maahan laittomasti kaapatut alaikäiset lapset on välittömästi palautettava heidän laillisille huoltajilleen, ja sosiaaliviranomaisten ja poliisin velvollisuus on huolehtia siitä, että palautus tapahtuu mahdollisimman nopeasti.

Kuten huomaat, Suomen viranomaiset laiminlöivät velvollisuutensa täydellisesti. Tiedon puutteesta ei voinut olla kysymys, koska tapaus oli niin selvä.

Itse en keksi muuta syytä heidän toiminnalleen kuin tietyt ennakkoasenteet, jotka sosiaalitoimessa kieltämättä ovat miehiä ja naisia kohtaan. Tässä tapauksessa lasta ei haluttu palauttaa Sveitsiin, koska se olisi merkinnyt lasten "riistämistä" pois heidän äidiltään (joka ei ollut lasten huoltaja, ja joka oli lisäksi alkoholisti).

Tämä on ainoa selitys, joka minulle tulee mieleen.
 
K

kangaroo

Re: Eric Cometin tapaus

Viestin lähetti The Original Jags
Kerstin Campoyn vastaava tapaus sai aikanaan valtavan julkisuuden, mutta Campoy olikin toisaalta nainen. Campoy sai myös lapsensa takaisin, mutta Comet ei saanut.

Käsittääkseni Campoyn lapset ovat edelleen Yhdysvalloissa isänsä ja tämän sukulaisten luona. Viimeisten näkemieni lehtitietojen mukaan Kerstin Campoy on luopunut toivosta saada tavata poikiaan, ennen kuin nämä ovat täysi-ikäisiä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Re: Re: Eric Cometin tapaus

Viestin lähetti kangaroo
Käsittääkseni Campoyn lapset ovat edelleen Yhdysvalloissa isänsä ja tämän sukulaisten luona. Viimeisten näkemieni lehtitietojen mukaan Kerstin Campoy on luopunut toivosta saada tavata poikiaan, ennen kuin nämä ovat täysi-ikäisiä.

OK. Saatat olla oikeassa (ja varmaan oletkin). Minulla oli sellainen mielikuva, että Campoy olisi saanut lapsensa takaisin. Uhrasihan Suomen valtiokin tähän yritykseen tuntuvan summan rahaa.

EDIT: Vielä Campoysta: Eikö juttu hänen kohdallaan mennyt siten, että Campoy oli se, joka kaappasi lapset alunperin USA:sta Suomeen? Jos oikein muistan, niin USA:n oikeusistuin oli määrännyt huoltajaksi Campoyn lasten isän, ja Kerstin kaappasi lapset myöhemmin Suomeen. Voin olla väärässäkin, koska tapauksestahan on jo kulunut aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
K

kangaroo

Muistamani mukaan Kerstin Campoy kaappasi tai otti, kuinka vaan, lapset mukaansa Yhdysvalloista Suomeen varsinaisen huoltajuusprosessin ollessa vielä kesken, kun väliaikainen huoltajuus oli määrätty poikien isälle.

Hyvin ikäviä tapauksia molemmat, kuten monet muut vastaavat tapaukset, joissa varsinaiset asianosaiset eli lapset saavat kärsiä aikuisten erimielisyyksistä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti kangaroo
Muistamani mukaan Kerstin Campoy kaappasi tai otti, kuinka vaan, lapset mukaansa Yhdysvalloista Suomeen varsinaisen huoltajuusprosessin ollessa vielä kesken, kun väliaikainen huoltajuus oli määrätty poikien isälle.

Hyvin ikäviä tapauksia molemmat, kuten monet muut vastaavat tapaukset, joissa varsinaiset asianosaiset eli lapset saavat kärsiä aikuisten erimielisyyksistä.

Jep, näinhän se olikin. Eli vertailukelpoisia tapaukset eivät ole, koska Campoy oli kaappaaja ja Comet se, jolta lapset kaapattiin.

Nyt kuitenkin ihmettelen suuresti, että miksi Suomen valtio maksoi Campoyn lentolipun ja kaikki oikeudenkäyntikulut USA:ssa, jos nainen itse ensin syyllistyi kaappaukseen?

Näinkö verorahoja käytetään?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti The Original Jags

Itse en keksi muuta syytä heidän toiminnalleen kuin tietyt ennakkoasenteet, jotka sosiaalitoimessa kieltämättä ovat miehiä ja naisia kohtaan. Tässä tapauksessa lasta ei haluttu palauttaa Sveitsiin, koska se olisi merkinnyt lasten "riistämistä" pois heidän äidiltään (joka ei ollut lasten huoltaja, ja joka oli lisäksi alkoholisti).

Tämä on ainoa selitys, joka minulle tulee mieleen.

Heh. Onko sinulla käynyt mielessä että sosiaalitoimi ehkä tiesi jotain isästä....

Jotain jota ei voitu aukottomasti oikeudessa todistaa.

4. Suomen sosiaaliviranomaiset antavat mieluummin lasten kasvaa parisuhteessa, jonka molemmat osapuolet ovat alkoholisteja, kuin että palauttaisivat lapset heidän biologiselle isälleen ja lailliselle huoltajalleen

Miksiköhän?

5. Äidin kuoleman jälkeen oikeuslaitos ja sosiaaliviranomaiset edelleen kieltäytyvät luovuttamasta lapsia heidän lailliselle huoltajalleen, ja antavat tilapäisen huoltajuuden äidin lesbopartnerille.

Miksiköhän?

6. Uuden oikeuskäsittelyn jälkeen huoltajuus myönnetään vastoin kansainvälisiä lakeja äidin lesbopartnerille. Silläkään ei ollut asiaan mitään merkitystä, vaikka sosiaalityöntekijän katsottiin toimineen virheellisesti asiassa

Toimikohan sosiaalityöntekijä omasta mielestään lapsen edun mukaisesti? Minä luulen että toimi...
 
OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Nuorempi Nelson
Heh. Onko sinulla käynyt mielessä että sosiaalitoimi ehkä tiesi jotain isästä....

Jotain jota ei voitu aukottomasti oikeudessa todistaa.

Viestin lähetti Nuorempi Nelson
Toimikohan sosiaalityöntekijä omasta mielestään lapsen edun mukaisesti? Minä luulen että toimi...

Benefit of the doubt siis todistettavasti alkoholisoituneelle äidille 2-0?

Vaikeaahaan näistä on varmaa tietoa saada, mutta isän leimaaminen pedofiiliksi ym. vain siksi että suomalainen sosiaaliviranomainen tekee virheitä, ei taida olla suotavaa.

Joukossamme on varmaankin myös opiskelijoita joilta löytyisi tarinaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tukiverkkojen silmäpaoista.
 
Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä en ole perehtynyt yhteenkään tällaiseen tapaukseen niin perusteellisesti että rupeisin väittämään niistä yksilöidysti tai yksityiskohtien tasolla mitään. Mutta tuo "benefit of the doubt" (botd) on mietityttänyt monta kertaa. Kyllähän asia on niin että (tarkoituksella kärjistäen)

a) botd on lähtökohtaisesti äidillä
b) botd näyttää yhtä lähtökohtaisesti olevan suomalaisella.

"Kamalaa, kun vei lapset ulkomaille, pitihän ne pelastaa sieltä" -> eikö se nyt siellä toisaalla näytä just siltä että "kamalaa kun kaappasi lapset ulkomaille johonkin vitun susirajan taakse".

Tämä kohtien a ja b logiikka pätee kyllä aika pitkälle monessa muussakin asiassa kuin lasten huoltajuusasioissa.

Ja joo, varmaankin lähes kaikki sosiaalityöntekijät toimivat omasta mielestään lasten (tai muiden "altavastaajien") edun nimissä, mutta ei se sitä tarkoita etteivätkö he voisi tehdä vääriä ratkaisuja.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikkia julkisuudessa olleita lastensuojelutapauksia leimaa se, että informaatio on varsin yksipuolista ja perustuu ainoastaan rivikansalaisten lausuntoihin. Viranomaisethan eivät voi julkisuudessa tapausten yksityiskohtia kommentoida suuntaan eikä toiseen vaitiolovelvollisuutensa takia.
 
tsei_tsei

Jäsen
Jagsilla on kyllä ihan asiaa. Ja Gagarinilla myös.

Juuri tällaisissa asioissa tasa-arvo ei toteudu, vaan miehen oikeudet ovat olemattomat. Sinänsähän, vaikka olisi ollut mitä epäillyksiä isästä (varmasti perustuen äidin lausuntoon), niin silti lapset olisi pitänyt palauttaa. On käsittämätöntä, että Suomen oikeuslaitos (vai ennemmin sosiaaliviranomaiset?) voi näyttää persettä Sveitsille ja sanoa, että ette te mitään tiedä. Kaikkihan täällä Suomessa osataan paremmin, kuten Vuosaaren sataman ympäristölupa osoittaa...

Jonkin verran olen huomannut, että sosiaalityöntekijöille saattaa muodostua turhankin tiukka suhde asiakkaaseen. Tämä asiakas on usein ainoa tietolähde ja vähitellen nämä sanomiset uskotaan kakistelematta, vaikka kuinka paljon paskaa tulisi asiakkaan suusta.

Naiset saavat varmasti kokea maailmassa paljon epätasa-arvoa, mutta jos vakavasti tasa-arvoa aiotaan yhä parantaa, niin muutoksen pitää näkyä myös tällaisissa asioissa. Pari kuukautta takaperin oli muuten hyvä kirjoitus NYT-liitteessä turpakäräjistä. Keskusteltiinkohan Jatkoajassa muuten niistä?
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Omituisia valheita varastettavaksi asti keksivä Jyrki Tarkkonen on vauhdissa täällä toisella foorumilla.

http://eok.fi/forum/index.php?board=1;action=display;threadid=451

Tarkkoset kirjoitukset tuovat mieleen erään omaa kirjoitustaitoaan kehuneen nimimerkin. Kumpikohan löytää ensin kadoneen tasa-arvovaltuutetun? Tarkkoselta on hukassa Helsingin tasa-arvovaltuutettu ja Jagsilta Espoon.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
TOJ:lle Campoyn tapauksesta: Mistä olet saanut päähäsi, että Suomen valtio maksoi hänen kulujaan USA:ssa? Ja eikö Suomen tuomioistuin nimenomaan määrännyt lapset luovutettavaksi isälleen, koska tämä oli USA:ssa määrätty lasten huoltajaksi? Tämän päätöksen toimeenpanoa Campoy pakoili aikansa, kunnes viranomaiset hakivat pojat. Eli ei oltu äidin puolella. Sulla taitaa nyt faktat ja omat fiktiot mennä sekaisin.

Kumma, että sinua tai muitakaan kirjoittajia ei kiinnosta ne tapaukset, joissa mies lähtee läiskimään ja jättää akkansa ja lapsensa selviämään miten parhaiten pystyvät. Eikä yhteyttä pidetä sen koommin.

Mutta jatka ihmeessä (ja muut myös), jos tämä "olentojen" dissaaminen tuo mielihyvää.
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Alamummo kirjoitti:
Kumma, että sinua tai muitakaan kirjoittajia ei kiinnosta ne tapaukset, joissa mies lähtee läiskimään ja jättää akkansa ja lapsensa selviämään miten parhaiten pystyvät. Eikä yhteyttä pidetä sen koommin.

Noh, siinä tapauksessa akalle jää asunto ja saa vielä jonkinmoisen elatusmaksun ukoltaan, joka on suhteutettu tuloihin ns. sopivasti. Ukolle saattaa jäädä ne syntiset elatusmaksut ja akan kanssa yhdessä ottamat velat maksettavaksi, kun akan ei kannata mennä duuniin. Akka sitten reissaa elatusmaksu rahoilla työttömänä ympäri maailmaa ja se perkeleen läiskimään lähtenyt/vittuunpotkastu ukko tekee perse verillä duunia maksaakseen akan parhaansa pystymisen.

Kiinnostaahan tuollainen aivan perkeleesti. Miten tuollaisen asian saisi muuttumaan? Tasa-arvoko tuossakin auttaisi?

nimimerkillä: "huorissa halvemmat panot!"

-duud-

ps. asioilla on aina monet puolet.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
duud kirjoitti:
Noh, siinä tapauksessa akalle jää asunto ja saa vielä jonkinmoisen elatusmaksun ukoltaan, joka on suhteutettu tuloihin ns. sopivasti.
Tiedäthän muuten nämä kuuluisat alemman sosiaaliluokan naiset, jotka hankkivat lapsia usean miehen kanssa elintasoa nostaakseen?

Olisi muuten kiva kuulla millaiseksi ketjun avaaja arvio lapsista aiheutuvat kuukausittaiset kustannukset ja kuinka suuri tulisi keskimäärin elatusavun olla.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
duud kirjoitti:
Noh, siinä tapauksessa akalle jää asunto ja saa vielä jonkinmoisen elatusmaksun ukoltaan, joka on suhteutettu tuloihin ns. sopivasti. Ukolle saattaa jäädä ne syntiset elatusmaksut ja akan kanssa yhdessä ottamat velat maksettavaksi, kun akan ei kannata mennä duuniin. Akka sitten reissaa elatusmaksu rahoilla työttömänä ympäri maailmaa ja se perkeleen läiskimään lähtenyt/vittuunpotkastu ukko tekee perse verillä duunia maksaakseen akan parhaansa pystymisen.

Miksiköhän sitten yhteiskunta maksaa niin monet elatusmaksut, kun miehet itse luistavat niistä? Tälläkin hetkellä kunnilla on perimättä elatusmaksuja lähes 0,5 miljardin euron edestä. Pääosa maksurästeistä johtuu aidosti maksukyvyttömyydestä, mutta kaikki elatusmaksuista luistaneet eivät ole varattomia. Taustalla voi olla tulojen ja varallisuuden järjestelyjä, joiden tarkoituksena panna yhteiskunta maksumiehiksi. Esimerkiksi miehellä on uusi perhe, eikä edellisen liiton lasten elättäminen tunnu enää kivalta. Näin käyttäytyy esimerkiksi eräs työtoverini vetkutellessaan kaikin keinoin omaa elatusvelvollisuuttaan. Eikä häntä kiinnosta näitä lapsiakaan tavata.

Miksi muuten yleistät yh-äidit työttömiksi loisiksi, jotka vain loisivat ex-miehensä kustannuksella? Kyllä yh-äidit käyvät töissä siinä missä muutkin. Pitäisikö äidin elättää lapsensa omalla palkallaan samalla kuin exän ei tarvitsisi enää kustannuksiin osallistua, kun ei kiinnosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös