Suomen Idols 2012

  • 130 912
  • 595

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Muutamat valinnat ovat ihmettäneet suuresti, esim. miten Henni pystyi tippumaan teatterin viimeisestä vaiheesta ja se mikälie itävahvistus Ludmila pääsemään eteenpäin? Toki hyvä ettei sen pidemmälle edennyt, mutta ainakaan minua lauluääni ei pahemmin vakuuttanut.

No makuasioitahan nämä hommat ovat täynnä, eipä Voice of Finlandinkaan valinnat täysin omiin mielipiteisiin ole osuneet.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toisaalta kyllähän Abreukin aikoinaan kyykkäsi Idolsissa tässä vaiheessa ja loput tiedätkin mitä hänelle kävi..

Kyykkäsi joo, mutta muistelen että siinä taisi olla kyse vain sanojen unohtelusta kun taas tämä Inan mahalasku oli huomattavasti kokonaisvaltaisempi. Oikeastaan kaikki mikä saattoi mennä pieleen niin myös meni pieleen. Esim. tämä jatkoon mennyt Arttu teki ihan saman mokan kuin Ina, eli aloitti väärästä sävellajista, mutta sai aika nopeasti kiinni ja jatkoi siitä erittäin hyvin loppuun saakka, kun taas Ina vajosi vaan koko ajan syvemmälle ja syvemmälle sen sijaan että olisi saanut paikattua mokansa. Se ei ole oikein hyvä merkki vaikka tytöllä onkin tosiaan hieno ääni ja on suoriutunut varsin hyvin tähän saakka.

Miehistä Torsten laulaa hienosti mutta jotenkin tuo persoona vähän tökkii. Artur on aika valmis paketti ja jos tuota virolaisuutta ei katsota isoksi miinukseksi niin menee pitkälle myös Suomen Idolsissa. Persoonallinen soundi ja laulaa todella hyvin. Viiksi-Petri ei ole oikein vielä vakuuttanut teatterissa lukuunottamatta tuota hyvin mennyttä ryhmäesitystä. Arttu laulaa hyvin mutta on aika väritön persoona ja tylsä lavalla, Alekin laulutaito ei riitä millään mutta roikkuu mukana ulkonäkönsä vuoksi, Heikki Tuomi yllätti hyvällä esityksellään mutta tuskin vetoaa äänestäjiin.

Naisten puolella tämä Diandra lienee aikamoinen suosikki ja kyllä hän tuossa yksinlaulussa olikin loistava. Minä tykkään myös tästä Sini Tuomisesta josta näkyy lavalla kokemuksen puute ja pieni epävarmuus mutta ääni on todella hieno. Johanna Takalo oli teatterissa kokonaisuudessaan erinomainen vaikka tuo yksinlauluesitys ei jostain syystä Voutilaista ja Liimataista vakuuttanutkaan, onneksi Jone pisti mimmin jatkoon. Niina Kähönen on hyvä laulaja mutta suorastaan vaikea katsella häntä lavalla kun on koko ajan sellainen anteeksipyytelevä ja tuskainen ilme naamalla, ja muutenkin olemukseltaan varsinainen harmaavarpunen. Susanna Erkinheimo oli tosiaan paljon parempi kuin minkä käsityksen TV:stä sai, mutta mitenkähän on noiden hermojen kanssa kun mennään suoraan lähetykseen? Emel on nätti ja laulaa nätisti mutta onko sitten tarpeeksi särmää? Inalla on potentiaalia mutta mitenkähän hänenkin hermonsa kestää kun jo tuossa teatterin sooloesityksessä tuli tuollainen mahalasku? Mirella Korhonen ja Tiina Puska menee sitten sarjaan "ynnä muut" jotka eivät ole sen kummemmin vakuuttaneet.

EDIT:
Tässä muuten tuon Top15 -show'n biisit:
Diandra Flores: Christina Aguilera - Hurt
Artur Rassman: Aerosmith - Amazing
Johanna Takalo: Hair - Lady Gaga
Alek Hautanen: Katy Perry - Teenage Dream
Petri Piippo: Kings of Leon - Use Somebody
Tiina Puska: Carrie Underwood - Undo it
Niina Kähönen: Aretha Franklin - You Make Me Feel Like a Natural Woman
Torsten Borg: Snow Patrol - Chasing Cars
Arttu Kettunen: Robbie Williams - Angels
Heikki Tuomi: Coldplay – Clocks
Sini Tuominen: Beyonce – Halo
Mirella Korhonen: Adele - Turning tables
Susanna Erkinheimo: House of the rising sun
Emel Naif: Rihanna - Russian Roulette
Ina Forsman: Jessie J - Price Tag
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toi Diandra on tosiaan kyllä aivan ylivoimainen koko skabassa. Saisi voittaa koko paskan.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Itse olen kyllä tästäkin tykännyt ja seuraillut. Mielestäni on tuolla muutamalla potenttiaalia nousta ihan kunnon tähdeksi Suomen mittapuulla.
 

Schadowan

Jäsen
Nyt kun teatteriviikonlopun laulannat katsoi läpi niin taso varsinkin naisissa on mielestäni yllättävän kova. Niina Kähkönen, Johanna Takalo, Sini Tuominen ja sitten nämä vaahtosammuttimen kokoiset Diandra Flores sekä Tiina Puska ovat kaikki potentiaalisia laulajia.

Kyllähän tämä ajaa Voice of Finlandin ohitse jo senkin takia, että siellä on mukana ammattimuusikkoja ja jo levyttäneitä artisteja, joita on nähty jo esimerkiksi Talentissa, Idolsissa ja Euroviisuissakin. Eikö kyseisessä ohjelmassa kuitenkin haeta uusia kasvoja musiikkitaivaalle? Saara Aalto ja Karoliina Kallio ovat esimerkiksi jo niin nähtyjä naamoja, että morjens.
 

Vercetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Diandrasta ollaan näköjään leipomassa todellista ennakkosuosikkia, eikä aiheetta. Loistava laulaja kyseessä, ja kylmät väreet ovat lähellä varsinkin silloin, kun hän vetää korkealta ja kovaa.

Omaksi suosikikseni on kaikesta huolimatta muotoutumassa Sini Tuominen, joka vakuutti jossain määrin koelaulussaan, mutta tämä viimeisin yksinveto teatteriviikonloppuna säväytti lopullisesti. Mahtava ääni ja sopivan ujoa vilkuilua sieltä otsatukan alta!

Harvemmin muuten tulee fanitettua miespuolisia laulajia näissä kisoissa, kyllä naisen lauluäänessä on usein jotain enemmän.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Omaksi suosikikseni on kaikesta huolimatta muotoutumassa Sini Tuominen, joka vakuutti jossain määrin koelaulussaan, mutta tämä viimeisin yksinveto teatteriviikonloppuna säväytti lopullisesti. Mahtava ääni ja sopivan ujoa vilkuilua sieltä otsatukan alta!

Sama juttu. Pirun hieno, täyteläinen soundi ja laulaa koko ajan todella puhtaasti. Ja tuntuu siltä että tuo tyttö ei vielä itsekään oikein tiedä kuinka hyvä hän oikeasti on. Kun katselin nuo ryhmälaulut kokonaisuudessaan Katsomosta niin tämä Sinihän oli samassa ryhmässä Diandran kanssa, ja minun mielestäni lauloi tuossa tämän Diandran suohon.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
Katsoin tuon Sinin, Torstenin, Diandran ja Alekin ryhmälaulun nyt ensimmäistä kertaa kokonaan ja pakko sanoa, että aivan huikeasti vedetty. Ei ihme, että Laura alkoi lopussa kyynelehtiä.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Tänä iltana alkaa siis suorat livelähetykset alkaen kello 19:30 maikkarilta.

Diandra on vielä tässä vaiheessa ennakkosuosikki, mutta kyllä Petri ja se virolainen hulivili-hybridi antavat varmasti kovan haasteen Diandralle. Ja mikä ettei, ken tietääkään miten hyvin tänään vetäiseekään se kaveri, joka täräytti viime jaksossa kovilla desibeleillä sen bond-tunnarin (kyseessä Heikki Tuomi), siinä musta hevonen Sini Tuomisen lisäksi. Heikillä tosin aika haastava biisi valittuna, mielenkiinnolla jään odotellemaan illan kisaa.

Taso on siis kapea, mutta ylläolevilta voi odottaa ihan kuunneltavaa laulamista. Torstenia on jostain syystä ylihypetetty hieman tuomareiden osalta ainakin, minusta siinä pojan klopissa ei ole mitään ihmeellistä mitä tulee laulamiseen.

Mitä tulee biisivalintoihin, niin Diandra pääsee tänään käyttämään hyvin vahvaa, voimakasta ja monialaista ääntäänsä. Petri on valinnut myös todella hyvän biisin itselleen, uskoisin tämän Kings of Leonin use somebodyn sopivan hyvin hänen miehiselle ja hieman karhealla äänelleen. Uskon, että Petri vetää tyylikkäästi tänään. Tulee vähän Pete Parkkonen mieleen tästä viiksivallusta. Hitaat ja rauhalliset biisit eivät vaan Petrille Parkkosen tapaan sovi... menoa ja meisseliä pitää olla biiseissä, joita nämä herrat laulavat.


Harvemmin muuten tulee fanitettua miespuolisia laulajia näissä kisoissa, kyllä naisen lauluäänessä on usein jotain enemmän.

Itse taas diggaan kyllä enemmän miehen lauluäänestä, jos jompi kumpi on valittava. Miehen äänen karheus ja jykevä tammipuun tuoma voimakkuus tuo sellaista hyvää hiomapaperia biisiin kuin biisiin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jotkut ei tainneet olla tuosta Petristä erityisen vakuuttuneita. Itse taas olen, sen mitä olen miehen esiintymisiä nähnyt. Varsin hyvä ja ennen kaikkea voimakas ääni. Sopii rock-musiikkiin loistavasti. Taisi viime esityksessään päästää varsin miehekkään rock-karjahduksenkin lopussa. Joka ainakin minuun teki vaikutuksen. Toivoisin, että käyttäisi jatkossa tuota äänen voimakkuuttaan hyväksi. Ei toki liikaa, mutta tuolla voi erottua edukseen jos sen hallitsee.

Diandra on toki todella hyvä ja jollei nyt mokaa ihan huolella, niin tuskin putoaa kyydistä helpolla. Ei välttämättä tosin voita koko kisaa ja toisinaan se voi olla jopa etu jos ei voita.

Pidän myös Tiinan emotionaalisesta tulkintatavasta, paljon tunnetta. Upea ääni, mutta ei vaatimattomalla olemuksellaan ole oikein tähtiainesta. Lahjakas kyllä ja uskoisin, että Tiinan tapaiset laulajat ehkä paremmin loisi uraa omillaan perinteisellä tavalla, kehittämällä hyviä biisejä ajan kanssa ja aloittaen ns. pienemmissä piireissä. Siellä tuollaista persoonallisuutta yleensä arvostetaan enemmän ja ei tarvitse oll trendien mukainen ja säihkyvä stara. Piristävän erilainen kyllä joukossa.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Alekin viimeinen veto Teatterissa oli aivan kauheeta paskaa. Ihmettelin miten pääsi top viiteentoista vai oliko kiintiöt että kundeja pitää olla tietty määrä. Jätkä luulee itsestään hieman liikoja. Putoaapa maan pinnalle piakkoin.
 

Vercetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Itse taas diggaan kyllä enemmän miehen lauluäänestä, jos jompi kumpi on valittava. Miehen äänen karheus ja jykevä tammipuun tuoma voimakkuus tuo sellaista hyvää hiomapaperia biisiin kuin biisiin.

Tähän vahva sama, kun seilataan raskaammilla vesillä tosimielessä (James Hetfield, David Coverdale, Blackie Lawless ym.), mutta laulukilpailuista kun äärettömän harvoin tällaisia sotureita löytyy, niin sitä herkästi alkaa tiedostaa myös naisellisen äänen mahtavuuden kaikessa puhtaudessaan ja korkealla liitelevässä voimassaan.

Let the show begin!
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Jaahas, laitetaanpa hieman seurantaa kun näitä esityksiä on tänään enemmänkin.

Ensimmäinen likka aloitti ihan kohtuullisella suorituksella, vaikka biisi olikin hieman mitäänsanomaton. Paras kuitenkin neljästä ensimmäisestä tähän mennessä.

Blondi takelteli varsinkin matalissa osuuksissa, eikä ääni muutenkaan oikein säväyttänyt.

Miekkosella, jota en kertaakaan aikasemmin muista nähneeni, oli yllättävänkin kelvollinen lauluääni. Puhkikulutettu laulu, ja lähes sietämätön rallienglanti, joten lopputulos ei kuitenkaan kauhean hyvä.

Teatterissa mokannut punapää oli edelleen aika surkea. Varsinkin korkeat äänet meni järjestäen pipariksi, toivottavasti tuomaristo ei väkisin hilaa tätä jatkoon.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Mielestäni punapää veti hyvin, paras tähän astisista.

Petri pettikin sitten heti alkuun, kun lauloikin jonkun muun täysin mitäänsanomattoman biisin, jota en jaksanut edes kuunnella. Hämmästys oli tästä vaihdoksesta sen verran suuri. Voi voi Petri mitä menit tekemään, ei tässä nyt muuta voi sanoa.

Perusvarmasti se silti kai(?) lauloi...
 

Ferris

Jäsen
Niina Kähönen on hyvä laulaja mutta suorastaan vaikea katsella häntä lavalla kun on koko ajan sellainen anteeksipyytelevä ja tuskainen ilme naamalla, ja muutenkin olemukseltaan varsinainen harmaavarpunen.

Ootko vielä samaa mieltä? Aikamoinen muutos tuntui tapahtuneen etenkin tuossa esiintymisessä. Voiko esitettävällä musiikilla on noin suuri merkitys? Nythän Niina sanoi pääsevänsä laulamaan sitä musiikkia mikä itselleen on mieleisintä. Mielestäni tähän asti (Alek lauloi just) illan ylivoimasesti paras.
 
Viimeksi muokattu:

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Petri oli ihan ok, vaikka vähän valjuksi esitys loppujen lopuksi jäikin. Olisi voinut revitellä enemmänkin.

Blondi#2 omaa mielenkiintoisen äänen, tykkäsin kyllä. Biisi oli outo, potentiaalia on vielä parempaankin.

Viimeisin likka kiilasikin sitten päivän kärkipaikalle vedollaan, hyvin kiskaisi! Saa nähdä tosin miten uppoaa suomalaisiin tämä musiikkityyli.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Alekilta tosiaan päivän pohjanoteeraus, siitä ei enempää sanottavaa.

Diandra sitten olikin aika omaa luokkaansa, likka osaa laulaa! Aika selkeä voittajasuosikki taitaa olla.

Viron pojalta hyvä lauluvalinta, ja ihan mukiinmenevä esityskin. Paremmasta päästä tänään.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Emel - väritön biisivalinta ja hieman väritös esityskin. Kohtuullisen virheetöntä laulantaa kuitenkin, joten ei ihan toivoton tapaus.

Susanna yllätti puskista, lauloi aika upeasti! Enpä osannut odottaa.

Heikin vedosta en välittänyt, ei ihan koko biisiä falsetissa kuitenkaan, kiitos.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Siniltä ihan perussuoritus, ei huono muttei yltänyt päivän parhaidenkaan tasolle.

Torsten taas oli melkoinen pettymys, toisaalta lauluvalintakin meni hieman pieleen. Ei päässyt oikein esittelemään ääntään. Noh... eiköhän tuolla jatkoon vielä tästä mennä.

Illan parhaat taisivat olla Diandra, Susanna ja Niina... miehet taitavat hieman jäädä jalkoihin, tällä hetkellä näyttää siltä. Toisesta päästä taas ei osaa oikein muuta sanoa kuin että Alek oli muutamaa kertaluokkaa muita huonompi. Muista tippujista ei osaa sanoa sitten mitään.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Mielestäni tänään oli aivan todella hyvät esitykset, vain Arttu ja Alek olivat huonoja, mutta muuten taso oli kauttaaltaan Idolsiksi erittäin hyvä! Tuosta on paha lähteä top kymppiä kasamaan, Petri ja Diandra omasta mielestä illan parhaat. Mutta oli kyllä hyvä tämä kahden tunnin top 15 lähetys, joten eteenpäin ollaan menty.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Parempi taso kuin oletin. Jostain syystä ainoa joka jäi mieleen oli tämä Niina. Kukaan ei tainnut laulaa suomeksi? Mennyt tämä ohjelma jotenkin American Idolin suuntaan, eikä oikeastaan mikään biisivalinta sytytä. En edes tiennyt suurinta osaa noista biiseistä, olen tainnut tulla vanhaksi kun tuota "nykymusaa" ei enää edes tiedä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei mikään superilta minusta, ihan OK tasoisia esityksiä mutta mitään "tajunnan räjäyttäviä" esityksiä ei kuultu keneltäkään.

Tiina Puska
Hyvä esiintyjä mutta ääni oli ihan liian ohkainen tuohon biisiin. Laulu kuulosti teennäiseltä ja väkinäiseltä.

Mirella Korhonen
Aivan liian iso biisi. Epäpuhdasta ja epävarmaa, jännitys näkyi läpi esityksen.

Arttu Kettunen
Aika kulahtanut biisi jo näissä ympyröissä, ja tylsä ja mitäänsanomaton esitys. Ihan hyvin kaveri laulaa mutta karisma puuttuu. Englannin ääntäminen oli tosiaan aika kankeaa.

Ina Forsman
Esiintyminen oli kyllä hyvää mutta aika ohkaiselta kuulosti ääni, korkeat äänet meni varsinkin ihan persiilleen. En kyllä hehkuttaisi tuota laulusuoritusta samalla tavalla kuin tuomarit. Mokaili mikin kanssa, ja laulu katkeili muutaman kerran sen takia.

Petri Piippo
Aika epäpuhdasta oli säkeistöissä, kertosäe meni paremmin mutta vähän Noel-imitaatioksi tuo meni. Aika mitäänsanomaton esitys. Jone oli täysin oikeassa että sellaista röyhkeyttä ja "takki auki -asennetta" pitäisi saada enemmän.

Johanna Takalo
Johanna oli teatterissa huippuhyvä mutta nyt ei oikein lähtenyt. Todella nätti ääni mutta ei vaan ehkä oikein istunut tuohon biisiin.

Niina Kähönen
Ei lainkaan huono laulusuoritus, mutta tämä biisi on vaan kuultu esim. American Idolissa niin jumalattoman monta kertaa ja yleensä vielä paljon paremmin laulettuna että ei tämä erityisemmin sytyttänyt. Esiintyminen oli kyllä parantunut ihan älyttömästi teatterista, mutta biisivalinta oli vaan minusta huono.

Alek Hautanen
Laulusuoritus oli suoraan sanottuna surkea, ja esiintyminen oli niin teennäistä että oikein hävetti katsoa. Illan ehdoton pohjanoteeraus.

Diandra Flores
Välillä loisteliasta mutta välillä tuli kyllä äänen ja osaamisen rajat vastaan. Vähän turhan paljon "koristelua" ja "kikkailua" minun makuuni. Laulutaito on kyllä sitä luokkaa että jos vaan tekee hyviä biisivalintoja ja malttaa pitää turhan äänellä kikkailun kurissa niin on suurin voittajasuosikki.

Artur Rassman
Laulu ei ole mitenkään erityisen puhdasta kuin ajoittain mutta jotenkin tuo saundi on minusta vaan parhaimmillaan helvetin hieno. Esimerkiksi kun se ihan ensimmäinen fraasi "I kept the right ones out" lähti niin tuli oikein kylmät väreet. Esiintyjänä varmasti porukan parhaimmistoa, kokemus näkyy.

Emel Naif
Nätti tyttö ja todella makea saundi. Säkeistöt oli aika epäpuhtaita mutta kertosäe kuulosti tosi hyvältä kun pääsi vetämään siltä korkeudelta missä tuo ääni soi parhaiten.

Susanna Erkinheimo
Pieniä virheitä siellä täällä mutta ei haittaa koska kuulosti parhaimmillaan helvetin komealta. Erottuu muusa porukasta niin äänellään kuin poikkeavalla biisivalinnallaankin.

Heikki Tuomi
Erinomaisesti suoriutui vaikeasta biisistä mutta Coldplay on vaan aina siitä huono valinta että noihin biiseihin on todella vaikea tuoda mitään omaa ja uutta. Hyvä mutta ei mikään pysäyttävä esitys.

Sini Tuominen
Tämän tytön olemuksessa lavalla on jotain tavattoman söpöä ja valloittavaa, ja ääni on todella hieno. Tuo saundi vaan jotenkin pureutuu luihin ja ytimiin. Harmi vaan että biisivalinta oli minusta jokseenkin epäonnistunut, ja ei missään nimessä tuonut esiin parasta hänestä. Silti tykkäsin koska joku tämän tytön olemuksessa ja äänessä vaan vetoaa minuun isosti.

Torsten Borg
Iso pettymys. Tautisen hieno saundi mutta nyt oli vähän epävarmaa koko ajan ja lopulta bändi jyräsi yli ihan täydellisesti.


Ottaen huomioon myös aikaisemmat esitykset teatterissa minä pudottaisin näistä viisikon Tiina Puska, Mirella Korhonen, Arttu Kettunen, Ina Forsman ja Alek Hautanen. Alek oli tuostakin viisikosta monta tasoa huonompi kuin muut ja pitää vaan toivoa ettei häntä äänestetä finaaliin vain kun "on niin ihqun näköinen".
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Siniltä ihan perussuoritus, ei huono muttei yltänyt päivän parhaidenkaan tasolle.

Torsten taas oli melkoinen pettymys, toisaalta lauluvalintakin meni hieman pieleen. Ei päässyt oikein esittelemään ääntään. Noh... eiköhän tuolla jatkoon vielä tästä mennä.

Illan parhaat taisivat olla Diandra, Susanna ja Niina... miehet taitavat hieman jäädä jalkoihin, tällä hetkellä näyttää siltä. Toisesta päästä taas ei osaa oikein muuta sanoa kuin että Alek oli muutamaa kertaluokkaa muita huonompi. Muista tippujista ei osaa sanoa sitten mitään.

Joo, aikalailla samoilla linjoilla, mutta ärsyttää jo etukäteen kun teinipissikset äänestää Alekin ja Torstenin tuolta jatkoon vaikka olivat selkeästi paskimpia, siis todella huonoja. Alekista nyt ei sen enempää tarvii sanoa, varmasti kaikki joilla on korvat tietää homman nimen, mutta tuo Torstenin esiintyminen oli itselleni todella pettymys koska oletin hänen olevan parempi ja kaikenlisäksi raiskasi yhden suosikki biiseistäni totaalisesti, siis ihan totaalisesti.

Miehistä paras oli tämä Eestin sälli, Petri oli myös pettymys, näytti ja kuulosti kuin olisi vetänyt karaokea, mutta jotenkin sai vedettyä biisin läpi. Ja sitten tästä kalapuikkonsa tiputtaneesta sällistä ei oikein tiedä mitä sanoisi, ehkä ihan ok? Ai niin ja sitten oli tämä Arttu, ihan paska! Kaikki miehet käytännössä alisuorittivat, olisin odottanut ja toivonut enemmän.

Naisista tosiaan oli ehdottomasti parhaita Diandra, Susanna, Niina, jonka jälkeen Sini, josta tosin näkyi jännitys ja kokemattomuus, mutta sitävastoin paistoi pissismäisestä ulkonäöstä huolimatta todella kaunis luonnonlahjana saatu lauluääni, rohkeus, kauneus ja aurinkoinen hymy. Sitten Tiina, Johanna, Mirella ja Emel, jolla tosin vähän korkealle menossa oli ongelmia, mutta hyvin suoriutui noinkin haastavasta Rihannan biisistä. Ina oli itselleni pettymys myöskin, oikeasti näyttää, kuulostaa ja olemuskin on omaperäinen stara, mutta kun bändi tulee mukaan ja mikki käteen niin leviää koko paketti. Nytkin huitoi sillä mikrofoonilla ympäri areenaa niin, ettei välillä ääntä kuulunut ollenkaan.

Joten siis, yhteenvetona ja tässä järjestyksessä olisi oma jatkoon päässeiden joukko, mutta sitä se ei tule olemaan:

1. Diandra
2. Susanna
3. Niina
4. Sini
5. Tiina
6. Johanna
7. Eestikeel
8. Mirella
9. Emel
10. Petri

Tosiasiassa tuonne tulee nousemaan mahdollisesti koko äijäkööri ja häntäpäästä tippuu Emel, Mirella ja ehkä Tiina tai jopa Sinikin.

Edit: Sen verran vielä, että eniten kaikista, eli omat suosikkini tämän jakson jälkeen ovat Susanna, ihan uskomattoman kaunis ja värikäs ääni - saattoi jopa olla parempi kuin Diandra, sitten Diandra, Sini ja Johanna. Ainoa mies on tämä Eestin sälli, joka on millään tavalla hyvä ja siis on hyvä varsinkin esiintyjänä. Vaikka Niina on loistava laulaja, niin ei omaan korvaan kuulosta sellaiselta lauluääneltä, josta niin hirveästi tykkäisin.
 
Viimeksi muokattu:

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Finaalissahan "pitää olla" viisi poikaa ja viisi tyttöä. Epäreilua kyllä jos näin käy, koska naisten taso oli reilusti parempi kuin miesten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös