Mainos

Suomen Idols 2008

  • 237 962
  • 1 270

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Marika, ei ei ei... todellakin jodlausta. Tasapaksua laulantaa hienolla äänellä, mutta ei muuta. Muutenkin Rajaton on sellaista ulinaa, että ei sitä paljoa coverointi pelasta. Illan toisiksi tylsin veto.

Saana sitten. Olen ehkä muiden kanssa eri linjoilla, mutta tuo oli hieno esitys, vaikka taaskaan ei alkup. esittäjä oikein lämmitä. Aivan tajuttoman hieno laulaja ja minusta tuossa oli ihan riittävästi tunnetta. Illan kolmen parhaan esityksen joukossa.

Mutta joo, eipä ollut kovin päätähuimaavaa tuo taso.

Anna, Anna-Kaisa, Saana. Siinä parhaimmat.

Eiköhän Jannike ja Marika joudu tiputuksen kuilun reunalle.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Huhhuh, eipä paljoa jäänyt tämänkertaisesta kakkafestistä jälkipolville kerrottavaa. Kyllä tuohon naissakkiin olisi mielestäni yksi Anna Paatero tai Kiia Kullberg mahtunut, kuulostivat karsinnoissa sentään kohtuu hyviltä.

Anna ja Saana saavat puhtaat paperit minulta, vaikka hekään eivät mitenkään häikäisseet. Anna-Kaisa lienee myös turvassa, vaikka pienehkö pettymys olikin. Marika ja Jaana olivat unohdettavan huonoja, mutta uskoisin Janniken kuitenkin joutavan kotiin, sen verran onneton esitys häneltä jo toistamiseen. Mutta torstain jälkeen en ylläty mistään.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Melkeinpä voisi sanoa näiden neljän semin jälkeen että onneksi olkoon Idols-voitosta Pete!
Äläpäs nyt vielä pystiä Petelle ojenna. Anna on todellista mestarisainesta. Eihän se Petekään huono toki ole. Tai Koop, kunhan kisakokemuksen karttuessa hieman rohkaistuu ja kenties karismoituukin.

Annan tänäinen kiltti ruotsalaistyttöhabitus kyllä vetosi sivullekirjoittaneeseen niin hyvin, että vaikka lauluääni olisi kuin M.A Nummisella, niin jo tuo Annan habitus (lue: jumalainen kauneus) antaisi paljon anteeksi.

Makuasioita, sanovat.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä tuohon naissakkiin olisi mielestäni yksi Anna Paatero tai Kiia Kullberg mahtunut, kuulostivat karsinnoissa sentään kohtuu hyviltä.

Vaan niinpä kuulostivat nämäkin... Ja vieläpä jopa paremmaltakin. Minusta nämä naiset on nyt kompastuneet jo kaksi viikkoa peräkkäin biisivalintoihin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
...vaikka lauluääni olisi kuin M.A Nummisella, niin jo tuo Annan habitus (lue: jumalainen kauneus) antaisi paljon anteeksi.

Makuasioita, sanovat.
Kyllä, juu. Makuasioita. En taida olla niitä ensimmäisiä, jotka ulkonäköasioihin ovat puuttumassa, mutta en jaksa ymmärtää, mikä Annan ulkonäössä vetoaa niin moniin. Jumalainen kauneus on aika voimakas ilmaisu, pikemminkin peruspirteä naapurintyttö.

Saana lauloi perusvarmasti. Anna-Kaisa ja Anna olivat myös ok, mutta Marika petti eniten. Toivottavasti silti kotiinlähtijä on joko Jaana tai Jannike.

Taso oli tänään kyllä erityisen huono. En olisi sen Annan avauksen jälkeen uskonut, että siinä oli illan melkeinpä paras suoritus.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Taso oli tänään kyllä erityisen huono. En olisi sen Annan avauksen jälkeen uskonut, että siinä oli illan melkeinpä paras suoritus.

Totta. En muista heti, että Idolsin historiassa oltaisiin näin surkeaa jaksoa nähty. Anna tosiaan meni rimaa hipoen yli siitä, että voidaan pitää suoritusta jo kohtalaisen hyvänä. Muu osasto oli kyllä kauheata biisien raiskaamisia ja nimenomaan epäonnistuneita biisien valintoja. Edelleen olen myös sitä mieltä, että Jannike on ihan oikeasti huonoin tuosta porukasta. Lähtee siis kaiken järjen mukaan veke tuolta, jollei tehdä "Kalleja" ja pudoteta, vaikka Maarittia.

Tuota Annan ulkonäkö täällä ollaan hehkutettu, niin tuollaisia saman kategorian nuoria naisia ulkonäöllisesti tulee joka päivä vastaan kadulla ja tuo "Jumalaisen kaunis" on jo sellaista peräsimen nuolemista, että ihan naurattaa. Kun ammattilaiset ovat laittamassa naamavärkkiin pakkelia huolella, niin ulkonäköön todella voidaan vaikuttaa. Samaa mieltä siis, maalaistyttö.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Tuota Annan ulkonäkö täällä ollaan hehkutettu, niin tuollaisia saman kategorian nuoria naisia ulkonäöllisesti tulee joka päivä vastaan kadulla ja tuo "Jumalaisen kaunis" on jo sellaista peräsimen nuolemista, että ihan naurattaa. Kun ammattilaiset ovat laittamassa naamavärkkiin pakkelia huolella, niin ulkonäköön todella voidaan vaikuttaa. Samaa mieltä siis, maalaistyttö.
Sama kait se vaikka sillä olisi ollut vappunaamari päässänsä ja sen vuoksi olisi näyttänyt jumalaisen kauniilta minun silmääni, niin silloinhan hän siltä näyttää ja sama se mistä ansiosta. Jos tykkää tuollaisesta kiltti ruotsalaisnaapurinmaalaistyttöhabituksesta, niin silloinhan tuollainen tänäinen Anna juuri kolahtaa!

Eikä se peräsimen nuolentaa ollut, kun epäilen, että ei tuo Anna tätä palstaa kuitenkaan täällä lue. Ihan vain aito ja rehellinen mielipide.

Väärä kauneusihanne! Pahoitteluni!
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Väärä kauneusihanne! Pahoitteluni!
Saat toki anteeksi.

No joo, Anna on ihan simpsakka tipu ja vaikuttaa mukavalta persoonalta. Jos se sun makuun on jumalainen, niin ei siinä mitään. Muistaakseni olen vastaavia kommentteja kuullut ja lukenut muualtakin, joten siksi hiukan ihmettelin. Kyseessä kun ei kuitenkaan ole mikään klassisen kaunis missityyppi tyyliin Kiira Korpi, jonka hehkutuksen ymmärrän, vaikka en häntä itse pidäkään herkuimpana kaunoluistelijanamme.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kerrankin meni äänestys ihan oikein ja Jannike putosi. Vaan eipä olisi ollut suuri vääryys jos tänään olisi tippunut suoraan kaksi ja vaikka Wellu tuotu takaisin kisaan... On aika perseestä että tyttöjen taso on ollut näissä semeissä todella huono ja heillä ilmeisesti silti on yksi "kiintiöpaikka" enemmän finaalissa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jep, ihan oikea vaihtoehto putosi. Janneke oli selkeästi heikkotasoisin tapaus. Suorastaan pöyristyttävän kehnoa laulua. Marikalla on kyllä selvästi potentiaalia parempaan, joten jos valitsee biisinsä jatkossa tarkemmin, niin pudotusuhka ei välttämättä koita vielä.
 

Mrcy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit & ManU
"Tämän viikon Idols-semifinaaleissa kaikki kilpailijat laulavat suomirocklegenda Eppu Normaalin kappaleen. Kaiken lisäksi kappaleet on arvottu, mikä tekee tilanteesta vielä haastavamman." - MTV3

Mielenkiintoinen viikko tiedossa!
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
"Tämän viikon Idols-semifinaaleissa kaikki kilpailijat laulavat suomirocklegenda Eppu Normaalin kappaleen. Kaiken lisäksi kappaleet on arvottu, mikä tekee tilanteesta vielä haastavamman." - MTV3

Mielenkiintoinen viikko tiedossa!

Eppu Normaali - viikko kuulostaa hyvältä, mutta tuo arvonta nyt on aivan täysin älytön juttu. Mikä järki? Kilpailijoille tulee kappaleita jotka eivät heille sovi, ja tiedossa taas tunti skeidaa ehkä muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta.
 

Fordél

Jäsen
Eppu Normaali viikossa ei ole mitään vikaa, mutta totaalisen perseestä, että piisit arvotaan. Kyllähän kaikki näistä ihmisistä osaa laulaa kun ovat näin pitkälle päässeet, mutta nyt pitäisi löytää se immeinen, joka pystyy parhaiten hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Ei tässä vaiheessa enää kannata keskittyä heikkouksiin vaan siihen, että pystyykö kilpailija heittäytymään täysillä mukaan esitykseensä ja luottamaan omiin vahvuuksiinsa. Kaikki piisit eivät valitettavasti vain käy kaikille eikä Niina Tapiokaan pysty tulkitsemaan hyvin kuin tietynlaisia piisejä. Nyt pitäisi löytää kaikille se oma tyyli ja mennä siinä syvemmälle eikä lähteä poukkoilemaan sinne tänne. Sitten kun voittajasta lähdetään leipomaan tulevaa tähteä ei hänenkään repertuaarin tarvitse olla laaja vaan riittää että löytyy se oma juttu ja on siinä Suomen parhaimmistoa. Eli suoraan sanottuna täyttä paskaa!
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eppu Normaali - viikko kuulostaa hyvältä, mutta tuo arvonta nyt on aivan täysin älytön juttu. Mikä järki? Kilpailijoille tulee kappaleita jotka eivät heille sovi, ja tiedossa taas tunti skeidaa ehkä muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta.

Tuo teemaviikko kuulostaa todella hyvältä, olen jo monta vuotta odotellut että Suomen Idolsissakin "kunnioitettaisiin" näitä Suomen musiikkimaailman ikoneita teemaviikoilla. Nämä teemat on Amerikassa joskus toimineet todella hyvin. Mutta tuo biisien arvonta kuulostaa taas niin Suomi-idealta että ei paremmasta väliä. Siis tuohan asettaa kilpailijat taas niin eriarvoiseen asemaan ja korostaa tuurin merkitystä että eihän tuossa ole mitään vitun järkeä. Jollakin käy huono tuuri ja "saa" biisin joka ei yhtään sovi omalle äänelle niin siinäpä olet sitten ihan kusessa sen biisin kanssa. Biisivalinnat ja niiden onnistuminen tai epäonnistuminen ovat osa tätä kilpailua ja yleensä erottelee hyvät ja huonot kilpailijat toisistaan, tämä arvonta vie kokonaan tämän yhden tärkeän elementin ja saattaa pilata jonkun hyvän laulajan kilpailun. Todella typerä idea!

Yhden biisivalinnan tiedänkin jo, Koop tulee esittämään biisin Vuonna 85. Joskus näyttivät pätkää kun kilpailijat olivat studiossa äänittämässä näitä semibiisejään ja Koop lauloi siellä juuri tuota biisiä nauhalle. Koopille tämä viikko tulee olemaan varmasti haaste koska suomen kieli taittuu laulettaessa yllättävän kankeasti, tämän kuulee tuosta yhteisbiisistä Hyvää yötä ja huomenta. Muutenhan Eppujen biisien luulisi sopivan Koopille melko hyvin.

Vaikka Vesa on yrittänyt välttää tuota suomirokkariksi leimautumista niin uskoisin että hän on elementissään tällä viikolla, mikäli arpa ei heitä hänelle jotain ihan älytöntä biisiä. Mies on tyyliltään, imagoltaan ja ääneltään niin suomirock että jotain pitää mennä pahasti pieleen jos ei onnistu.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Tuo Janniken esitys sai Stevie Wonderin kääntymään haudassaan vaikka ei ole edes kuollut.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
"Tämän viikon Idols-semifinaaleissa kaikki kilpailijat laulavat suomirocklegenda Eppu Normaalin kappaleen. Kaiken lisäksi kappaleet on arvottu, mikä tekee tilanteesta vielä haastavamman." - MTV3

Mielenkiintoinen viikko tiedossa!

Kertakaikkiaan loistava juttu. Tällä kunnioitetaan jo meidän suomirock-veteraanibändiämme ja saadaan vähän uutta näkökulmaa laulutyyleihin, kun kukaan ei vedä enää sitä mikä juuri itsestä tuntuu hyvälle. Pahimmillaan se on sen näköistä kuin Marikan esitys sunnuntaina, kun ajatellaan vain omia kokemuksia kappaleesta. Muutenkin tuomaristo saisi määrätä kappaleita kilpailijoille mielestäni.
Anyway Kallelle toivoisin, että arpa kävisi kappaleen "baarikärpänen" kohdalla. Toivon myös, että "Urheiluhullu" ja "Vuonna 85" napsahtavat joidenkin kohdalle.
Ensi viikolla sitten Peer Günt-teemaviikko.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toivon myös, että "Urheiluhullu" ja "Vuonna 85" napsahtavat joidenkin kohdalle.

Kuten kirjoittelin jo tuohon aiemmin, hyvin todennäköisesti Koopille on napsahtanut Vuonna 85.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ensi viikolla sitten Peer Günt-teemaviikko.

Toivottavasti ei. Minusta parasta on jos kilpailijat saavat näyttää sen missä he ovat parhaimmillaan, kuin että yritettäisiin väkisellä etsiä heidän heikkouksiaan. Jos ajatellaan ihan "oikeaa musiikkimaailmaa" niin eihän siellä kukaan tarkoituksella yritä laulaa mahdollisimman paljon omasta tyylistä poikkeavaa musiikkia vain osoittaakseen monipuolisuutta vaan mieluummin yrittää korostaa sitä omaa tyyliä ja tuoda sitä parhaansa mukaan esille. Ja näin sen pitää toimia mielestäni myös Idolsissa. Minä haluaisin mieluummin kuulla hyviä esityksiä kuin ihan täydellisiä epäonnistumisia kun kilpailijat yrittävät esittää sellaisia kappaleita jotka eivät yhtään sovi heidän tyyliinsä tai äänelleen.

Viime vuoden "teemat" oli huonoja koska ne antoivat jo liikaakin vapauksia mutta sitten taas liian suppeat teemat ovat myöskin huono asia edellämainitusta syystä. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta teemasta oli kakkoskauden "sukkahousuhevi" -teema jonka seurauksena tuo finaalilähetys oli yksi Idols-historian heikkotasoisimmista. Ketä palvelee jos joku puhdas R&B -laulaja laitetaan laulamaan jotain sukkahousuheviä? Liian suppeat teemat suosii liian paljon tiettyjä laulajia, ja tekee taas joidenkin laulajien elämän aika hankalaksi vaikka nämä olisivat todella hyviä siinä omassa jutussaan.

Tuo Eppu-teema kuulostaa hyvältä siksi kun Epuilta löytyy kuitenkin paljon melko erityylisiä biisejä joista varmasti löytyisi jokaiselle sellainen biisi joka sopii äänelle. Mutta tuo biisien arvonta taas turmelee tämän ihan täysin ja minä toivon että tuloksena ei ole ihan täydellinen katastrofi. Eput kuitenkin ansaitsisi sen että heidän biisejään ei ihan täydellisesti raiskattaisi.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Eput kuitenkin ansaitsisi sen että heidän biisejään ei ihan täydellisesti raiskattaisi.

Niin no joo kieltämättä tässä Eppujen tilanteessa, kuten monissa muissakin vanhempien biisien kohdalla, että tulkinta menee täysin karaokeksi ja pahimmillaan voidaan puhua raiskauksesta.
Varsinkin naisten puolella pelkään, että nämä Eppusovitukset saavat Nikulan hokemaan vittua ja Viking Line-fiiliksen sinne taustalle. Potentiaalia myös on yllättää, luulen mm, että Jaana osaisi nuoresta iästään huolimatta tulkita jotain Eppujen biisiä varsin mallikkaasti.
Minä itse nyt satun kokemaan sen vain hyvänä viihteenä ja kokeiluna, että kilpailijoille asetetaan näitä teemoja eikä juututa vain siihen lempimusiikkiin ja kuullaan näitä surkuhupaisia kopiointimaneereita. Sen jälkeen kuullaan varmasti myös Hetfield-huudahduksiakin vähemmän, kun laitetaan Kalle laulamaan jotain Rainbowin I Surrenderia ja Saana jotain vaikka vähän jytäkämpää. Tosin Jone, jos saisi päättää niin kaikki vetäisivät Slayeria kolmelta ensimmäiseltä levyltä.

Ps. Olen kyllä odottanut kuka vetäisi Idolsin historiassa ensimmäisenä Hifk-rallatuksen, Status Quo:n Whatever you wantin. HIFK-leiristä varmasti äänestettäisiin.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Ja paskat. Pitäisi olla Paranoid-teemaviikko. Jokainen likka ja jätkä joutuisi vonkumaan Paranoidin banjon säestyksellä. Jiihaa!
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Minä itse nyt satun kokemaan sen vain hyvänä viihteenä ja kokeiluna, että kilpailijoille asetetaan näitä teemoja eikä juututa vain siihen lempimusiikkiin ja kuullaan näitä surkuhupaisia kopiointimaneereita.

Kyllähän tästä on lähes kaikki varmasti samaa mieltä. Mutta tuo, että biisit vielä arvotaan, vie pohjaa teema-viikolta. En näe siinä mitään hyvää puolta.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä itse nyt satun kokemaan sen vain hyvänä viihteenä ja kokeiluna, että kilpailijoille asetetaan näitä teemoja eikä juututa vain siihen lempimusiikkiin ja kuullaan näitä surkuhupaisia kopiointimaneereita.

Olen tässä ihan samaa mieltä että teemaviikon on ehdottomasti hyvä juttu koska ne pakottavat kilpailijat valitsemaan jotain muutakin kuin omia lempibiisejään. Mutta pointti oli siinä että nämä teemaviikot ei saa olla liian suppeita, jolloin kilpailijat joutuvat valitsemaan jotain sellaista joka ei yhtään sovi heidän äänelleen, ja jota he eivät pysty uskottavasti esittämään. Sen teemaksi valitun musiikin pitäisi kuitenkin olla sellaista josta pystyy noinkin lyhyessä ajassa tekemään jokaiselle sopivan sovituksen, ettei tosiaan joku ihan puhdas R&B-laulaja joudu laulamaan jotain Slayerin biisejä alkuperäissovituksena (jos näin karrikoidusti asia esitetään).

Eli näissä teemoissakin pitäisi pyrkiä siihen että jokainen pystyy korostamaan ja esilletuomaan omia vahvuuksiaan, sen sijaan että teemoilla yritettäisiin kaivaa esille ne kilpailijan heikkoudet. Koska kuten sanoin niin minä mieluummin haluaisin kuulla hyviä esityksiä kuin täysin epäonnistuneita esityksiä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän tästä on lähes kaikki varmasti samaa mieltä. Mutta tuo, että biisit vielä arvotaan, vie pohjaa teema-viikolta. En näe siinä mitään hyvää puolta.

Ihan totta. Hyvänä esimerkkinä käy tämä teatteriviikonloppu jossa kaikille annettiin esitettäväksi Don Huonojen Hyvää yötä ja huomenta, ilman mahdollisuutta tehdä uutta sovitusta. Siinähän moni hyväkin laulaja floppasi ihan täysin kun joutui laulamaan täysin väärästä sävellajista. Tuomari Korkeamäkikin arvosteli tuota valintaa koska hänen mielestään se oli epäreilua joitakin kilpailijoita kohtaan, kaikki kun ei yksinkertaisesti pysty laulamaan tuota biisiä hyvin siitä sävellajista vaikka muuten olisi miten hyvä laulaja. Jos näitä biisejä aletaan arpomaan niin tilanteesta saattaa muodostua ihan samanlainen, että joku saa itselleen hyvin sopivan biisin kun taas jollekin sattuu joku ihan mahdoton tapaus.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Elikkä pojat ovat vetäneet hatusta itselleen seuraavat kappaleet huomiseksi:

Pete Parkkonen: Suomi-ilmiö

Vesa Suonto: Nyt reppu jupiset riimisi rupiset

Kalle Löfström: En saa mielestä sinua

Koop Arponen: Vuonna '85
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös