Mainos

Suomen Big Brother 2019

  • 206 972
  • 733

ace

Jäsen
Luotan ja toivon että Miran Battery video vielä näytetään ennen sunnuntain äänestystä. Saadaan vähän säpinää taloon, vaikka mielestäni Jukka saisikin häipyä ennen Miraa.

Nythän tuo näytettiin kesken Urheilugaalan ja ryyppäämisen. Ei siitä ainakaan toistaiseksi mitään suurempaa kalapaliikkia noussut, hieman pettynyt olen. Mira kyllä selitteli parhaansa mukaan mustaa valkoiseksi ja tuntuu siinä onnistuneen.

Aika kova meno alkaa oleen, Krisu ja Helmeri ainakin sammaltaa jo kivasti.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Santeri Huovila #61. Philadelphia Flyers
Miran selittelyt oli kyllä luokkaa "myötähäpeä". Sitä jankutusta kesti ja kesti. "Kaikkee ei tos näytetty, tiiäks sä sillee niinku"... On kyllä päivä päivästä ärsyttävämpi tapaus.

Nyt tuli BB:ltä noottia Gaalaillan käyttäytymisestä. Olivat ite sitä mieltä että käyttäytyivät hyvin. En tiedä olenko nipottaja, vai onko mut kasvatettu vaan pöytätapoihin eri tavalla, mutta lätsän pitäminen päässä, toisen hampaitten kaivaminen ja "paskan" hokeminen ei jotenkin kuulu vaan tommoseen juhlaillalliseen.

Alko olemaan rasittavaa hokemista loppuilta ja ei sitä vaan jaksanu kattoa selvinpäin. Taitaa olla parilla kaverilla nyt hieman rapee olo.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Vetikö toi Jukka sitten lopulta sen röökin tuolla päiväkirjahuoneessa tahi veskissä ?
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Sitä vaan, että tuo Milla on jokseenkin oikein silmääni miellyttävä nainen. Hieman tavallisesta poikkeava ja juuri siksi pidän.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Santeri Huovila #61. Philadelphia Flyers
Ensimmäistä kertaa oikeasti hauska tehtävä menossa, eli roolien vaihdot.
Anu vetää kyllä hyvin Krisuna :) Muita hyviä heittäytyjiä on Ville Jukkana ja Krisu Villenä.

Käsi ylös joka ylllättyy että Mira on tässäkin heikoin lenkki. Esittää siis Helmeriä, mutta silti on ekana röökipaikalla ja kyselee Kimmolta (joka esittää siis Miraa) jatkuvasti että "teenkö mä muka noin" ym..

Tossa roolien vaihdossa olis ollu kyllä viikkotehtäväänkin ainekset. Esim kunnon viinabileet, niin Krisu ois joutunu kattomaan vierestä, koska eihän Ville juo.

Vetikö toi Jukka sitten lopulta sen röökin tuolla päiväkirjahuoneessa tahi veskissä ?

Ei.
 
Viimeksi muokattu:

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Jukka vetää Kevininä kyllä mahtavasti!
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Santeri Huovila #61. Philadelphia Flyers
Krisun onelinerit on välillä aika kovia. "Se kuka lähtee niin jää aukon mentävä reikä"
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
No niinpä niin. Vähintään solidaarisuudesta muita kohtaan, vaikka ei kiertäisi rataa kuin yhden kierroksen päivässä.

Eiköhän tämä myös muille asukkaille näytetä ja se sinetöi Miran lähdön sunnuntaina. Kimmo taisi eilisessä jaksossa hieman yllättäen sanoa, että toivoisi Miran lähtevän talosta kun pk-huoneessa kyseltiin kenen toivoisi lähtevän häätöäänestykseen nimetyistä.

Aiemmin mietin äänestäisikö Kimmo Jukkaa vai Miraa lähtemään, mutta viimeistään tämän jälkeen ääni menee 100% varmuudella Miralle. Kuin myös varmasti muidenkin, jotka olisivat muutoin kahden vaiheilla. Jos nyt Mira ja Jukka edes ovat ne kaksi vähiten ääniä saanutta, luultavasti ovat.
Harvemmin osuu veikkaukset tai spekulaatiot kohdilleen, mutta tällä kertaa täytyy taputtaa itseäni selkään :)

Kimmon perustelunakin vielä lahjusskandaali. Tosin olisi lopulta varmaan joka tapauksessa äänestänyt Miraa. Muut äänet olivatkin melko selkeitä.

Pistelaskun esittämiseen tuotanto olisi voinut panostaa. Etenkin Millan, Kevinin, Krisun ja Helmerin äänet olivat täysin selviä. Ville, Kimmo sekä Anukin lähes pomminvarmoja. Olisi voinut vähän jakaa siten, että ennen viimeistä ääntä tilanne olisi suurella todennäköisyydellä ollut tasan. Tai ettei ainakaan olisi ratkennut saman tien.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Todella pienestä oli kiinni että Ville olisi lähtenyt, koska olen varma että olisi hävinnyt Jukalle äänestyksen. Mira perseili itsensä talosta oikeutetusti ulos. Viikon päästä Jukka.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Santeri Huovila #61. Philadelphia Flyers
Kuulinko oikein että ensiviikon viikkotehtävä on dominon rakentaminen? Eikös tommonen viikkotehtävä ollu joskus?
Tai sitten sekotan jonkin muun maan big brotheriin.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Kuulinko oikein että ensiviikon viikkotehtävä on dominon rakentaminen? Eikös tommonen viikkotehtävä ollu joskus?
Tai sitten sekotan jonkin muun maan big brotheriin.
Kuulit. Dominosta en tiedä, mutta ihan hämärä mielikuva on jostain shakkitehtävästä.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Kuulinko oikein että ensiviikon viikkotehtävä on dominon rakentaminen? Eikös tommonen viikkotehtävä ollu joskus?
Tai sitten sekotan jonkin muun maan big brotheriin.
Olisikohan ollut ihan ensimmäisellä kaudella vuonna 2005?

Potentiaalia olisi tällä tehtävällä, mutta pelkäänpä, että tuotanto saa aikaiseksi pelkkää tylsää nyhjäämistä. Salatehtävä sabotoinnista jollekin asukkaalle lienee jo selviö. Harmi, kun asukkaat osaavat nykyään haistella näitä jo turhankin hyvin. Oikeastana näkevät salatehtäviä jo siellä, missä niitä ei edes ole. Alkukausilla nämä tulivat oikeasti yllätyksenä kaikille.

Ensi viikon nimeämiset ovatkin mielenkiintoiset. Jukka lähtee jos on äänestyksessä, muutoin saattaa ensimmäistä kertaa tippua joku "iso nimi". Ville ja Krisu lienevät äänestyksessä, kolmantena varmaan sitten Jukka tai Milla. Tosin Krisulta lähti tänään 2 nimeämispistettä pois, eikä sikarikerho anna tälle nimeämispisteitä. Joten muut, eritoten Milla ja Kevin saattaa alkaa saamaan Villen lisäksi tältä osastolta ääniä. Villeä äänestää ensi viikolla about jokainen.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Santeri Huovila #61. Philadelphia Flyers
Niin, kyllä mullakin on pieni muistikuva että Perttu olis ollu sitä dominoa rakentamassa, eli 2005 täytyy olla siis kausi. Sinänsä siis "bb palaa juurilleen" osuis tuohonkin.

Hyvin on porukkaa tippunu pois sitä mukaa, mitä on toivottukin. Ei voi olla eri mieltä siitä, että Jukan vuoro on seuraavaksi.
 

ace

Jäsen
Sunnuntaina seurailin pitkin päivää 24/7:aa ja nyt eilin koostelähetys katsannossa. Olihan tuo roolien vaihto ihan huikea päivätehtävä, varsinkin miten asukkaat siihen heittäytyivät ja saivat siitä irti. Iltapäivästä homma alkoi livenä käydä kieltämättä hieman puuduttavaksi, mutta se lienee inhimillistä kun kaikki maneerit on käytetty.

Helmeri Anuna, Kristian Villenä ja Anu Kristianina aiheutti kyllä hilpeyttä, mutta Jukka Kevininä kruunasi koko homman. Se korkealta kiekaistu "JOO" oli kuin suoraan Kevinin suusta. Mielestäni yksi BB Suomi kohokohdista ikinä.

Tämän viikon viikkotehtävä tuntuu taas katsojan näkökulmasta aika tylsältä, vaikka myönnänkin että nuo Dominopalikka jonot on kiehtovia. Toivottava on, että viikon varrella BB hämmentää tehtävää jollain tavalla, aloituspäivän luolamiesteema ei kyllä millään lailla sytyttänyt.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Näinköhän Krisu ryyppäsi itsensä häätöäännestykseen? Alkaa muut asukkaat selvästi kyllästymään jatkuvaan kännäämiseen ja piikittelyyn. Keisarileikki nousi hattuun kirjaimellisesti.
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Santeri Huovila #61. Philadelphia Flyers
Kyllä tohon viikkotehtävään joku sabotaasi on tultava. Vaikka Nuupajärven pupu moikkaamassa asukkaita huomenna aamulla. Siinä saattais kaatua muutama tuhat palikka "vahingossa".

Tuli kanssa mieleen että Krisu sähläs ittensä äänestykseen eilen. Siinä kun kaveriksi tulee Ville ja Jukka, niin on ihan kova sunnuntai tulossa.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Sunnuntaina seurailin pitkin päivää 24/7:aa ja nyt eilin koostelähetys katsannossa. Olihan tuo roolien vaihto ihan huikea päivätehtävä, varsinkin miten asukkaat siihen heittäytyivät ja saivat siitä irti. Iltapäivästä homma alkoi livenä käydä kieltämättä hieman puuduttavaksi, mutta se lienee inhimillistä kun kaikki maneerit on käytetty.

Helmeri Anuna, Kristian Villenä ja Anu Kristianina aiheutti kyllä hilpeyttä, mutta Jukka Kevininä kruunasi koko homman. Se korkealta kiekaistu "JOO" oli kuin suoraan Kevinin suusta. Mielestäni yksi BB Suomi kohokohdista ikinä.

Tämän viikon viikkotehtävä tuntuu taas katsojan näkökulmasta aika tylsältä, vaikka myönnänkin että nuo Dominopalikka jonot on kiehtovia. Toivottava on, että viikon varrella BB hämmentää tehtävää jollain tavalla, aloituspäivän luolamiesteema ei kyllä millään lailla sytyttänyt.

Hyvin kiteytetty. Omalta kohdalta seuraaminen on jääny vähemmälle kun on alkanu tylsäks meneen touhu. Jos vaikka Villen sais ulos tuolta niin alkaiskos tunnelma vapautuun ja vähän estot kaikkoon?
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Vähän nega-asioita:

Milla voisi hankkia itselleen selkärangan, eikö niitä voi Kiinasta tilata. Kimmo olikin selkäänpuukottaja. Jukka hönö. Krisu vittu-kieltoon. Nämä radiojuontajat on aika noloja tapauksia, vaikea sanoa, kumpi on nolompi, Vehviläinen vai Hätönen. Sitten vielä se mainos, missä Vehviläinen kertoo "varmaan maailman sosiaalisimmasta ammatistaan", ihan oikeesti nyt. Anu, anna sitä toosaa Helmerille. Helmeri, tee jotain. Ville, älä rukoile ääneen, se on vitun noloo. Jäikö tästä joku? Ei tule mieleen.

Elina Viit... Kottonen on hyvä.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Näinköhän Krisu ryyppäsi itsensä häätöäännestykseen? Alkaa muut asukkaat selvästi kyllästymään jatkuvaan kännäämiseen ja piikittelyyn. Keisarileikki nousi hattuun kirjaimellisesti.
Eiköhän se olisi ollut siellä muutenkin. Nyt toki varmuudella Villen ja jonkun kolmannen kanssa. Jukka saattaa tällä kertaa jopa pelastua äänestykseltä ja täten varmalta häädöltä.

Kuka Jukkaa loppupeleissä edes äänestäisi, kun sikarikerho tuskin liiemmin toisiaan äänestää ja jos äänestääkin, niin sitten Krisua? Ville ja Krisu tulevat muutenkin olemaan tämän viikon ääniharavia. Ville saa ääniä varmaan suunnilleen kaikilta muilta paitsi itseltään :D. Kolmas häätöäänestykseen joutuva voikin olla joku yllättävä nimi todella pienellä pistemäärällä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse melkein toivoisin että Anu tippuisi nyt pois, ei oikein mitään tuo taloon ja vielä tylsistyttää Helmeriä siinä samalla. Jukka ja Ville sentään välillä hämmentää soppaa.

Nordicbetin kertoimet nyt:
Kevin2.55
Kristian3.00
Kimmo3.25
Helmeri4.00
Anu13.00
Ville13.00
Milla15.00
Jukka35.00

En tiedä kertooko nuo paljon muuta kun että suosiossa 4 kärki alkaa erottua, väkeä alkaa kuitenkin sen verran vähän olla että periaatessa kuka tahansa tuosta kärkinelikosta voi myös äänestyksessä olla.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tuossa Anun ja Helmerin välillä ole oikeasti mitään mikä kantaisi tulevaisuudessa. Läheisyydenkaipuuta, ja Anu purkaa jotain hoivaviettiään kun ikävä lapsia. Liian läheinen äiti - poika -suhde. Hyi. Ehkä Helmeri olisi valmis panemaan, mutta en usko että Anu alkaa parittelemaan koko kansan nähden. Jos viinaa saisi, niin sitten voisi ehkä vähän persettä vilauttaa ja loppu on kiinni Kiltti-Hemulista.

Krisun osakkeet laskee kuin lehmän häntä. Herttaisella ja vilpittömällä Krisulla olikin pimeä puoli, jota ei alussa juuri näkynyt. Pohjimmiltaan juntti suomalainen mies, jonka tunneäly on apinan tasolla. Ei mitään kykyä analysoida omaa käytöstä, tai lukea muiden reaktioita. Tykkään hänen huumorista, mutta tyhmyys vituttaa aina. Ristiriitainen ihminen.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Alkaa Krisulla oleen mitta täynnä tota Villen jeesustelua. Alkaa oleen räjähdysherkkää tilannetta. Nimeämiset kun tulee niin Krisu ja Ville aika varmaan äänestyksessä ja kolmas on Jukka jos kolme on mukana
 

JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Santeri Huovila #61. Philadelphia Flyers
Äkkiseltään laskettuna häätöön taisi joutua Anu ja Ville?

Viikkotehtävän epäonnistuminen oli kyllä arvattavissa, eikä kyse tainnut olla mistään salatehtävästäkään, että jonkun tehtävä olisi ollut siis saada tehtävä epäonnistumaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös