Mainos

Suomen Big Brother 2010

  • 779 114
  • 2 145

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No vittu, olispahan kaikkien aikojen ennennäkemätöntä Suomen bb:ssä, jos kaksi lähtee omasta tahdosta pois talosta. Kertonee hyvin, kuinka vitun tylsää tuolla talossa taitaa olla. Vai mikä oli syy, että Paul lähti? Jäi extra katsomatta vai kertoiko edes tarkemmin miksi häippäsi talosta?

Päätös ei ollut Paulin oma vaan Big Brotherin. Paul itse olisi halunnut jääd taloon.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kusetusta hommassa on siis mielestäni se, että jokapaikassa mainostetaan voittajan saavan 50.000€, mutta todellisuudessa tästä tuontantoyhtiö maksaa vielä ns.arpajaisveron, jonka jälkeen voittajalle maksetaan vain 35.000€. Voittajan tuloilla tai henkilökohtaisella verotuksella ei ole mitään tekemistä tämän arpajaisveron suhteen.

Toisin olisi, jos 50 000€ olisi kilpailusta suorituksen perusteella saatu palkinto, vaikka näinhän periaatteessa onkin. Big brother voittoa ei kuitenkaan voida mitata millään tietyllä suorituksella, kuten esim. kuka vittuili eniten, kuka painoi useimpia naisia tai kuka hoki eniten vittua. Tällöin käytettävä verotus on nimenomaan arpajaisvero, jota kyseisessä formaatissa on käytetty aina näihin päiviin asti.
Onkos sulla jotain faktatietoa siitä, että bb on arpajaisveron alainen? Mielelläni kuulisin nämä. Omalla logiikallani arpajaisveroa ei voi soveltaa tähän tilanteeseen. Otetaan esimerkiksi pari kohtaa verohallinnon ohjeesta:

Palkinto tai voitto on voiton saajan veronalaista tuloa, jos:
# kyseessä ei ole ns. julkinen arvonta
# palkinto on saatu kilpailusta suorituksen perusteella

Suorituksissa käytetään esimerkkinä mm. pilkkikilpailua. Vaikka tämä perustuu osittain sattumaan. Silti palkinto on saatu suorituksen perusteella. Melko hyvä vertailukohta kuitenkin. Karpan logiikalla myös vaikkapa missikisojen palkintorahat (onko niitä?) pitäisi verottaa arpajaisveron mukaan. Kuten bb:ssä, yleisö saa tietääkseni näissäkin äänestää voittajaa. Ei voida varmaan ottaa sattumakorttia esiin, kuten ei myöskään bb:ssä, koska yleisö äänestää parhaan bb-tyypin.

Julkinen arvonta edellyttää seuraavaa: Arvonnan tulee myös täyttää ns. julkisuusvaatimus. Jos arvontaan voi osallistua periaatteessa kuka tahansa ja osallistujien lukumäärää ei ole ennalta rajoitettu tai osallistujien lukumäärä on suuri, arvontamenettely täyttää julkisuusvaatimuksen. Osallistujakunnan tulee olla riittävän suuri, vähintään useihin satoihin nouseva.

Tähän "arvontaan" ei voine laskea mukaan kaikkia hakijoita, koska heillä ei ole tosiasiallisesti ollut mahdollisuutta voittaa tätä arpajaispottia. Myöskään tämä kriteeri ei täyty, koska osallistujien määrä < useita satoja. Vai arvottiinko karsijoiden joukosta loppukilpailijat? Silloin ehkä mahdollista.

En usko, että arpajaisverotusta käytetään, vaan tulo on ihan normaalisti veronalaista ansiotuloa.

En nyt ymmärtänyt. Siis väitätkö, että voittajan saamat rahat eivät ole tuloa? Mitäs ne sitten on? Kyllä arpajaisvoitotkin ovat veronalaista tuloa käsittääkseni, ellei nyt satu olemaan veikkaus tai RAY kyseessä, joiden voitot on erikseen vapautettu verosta.
Arpajaisvoitot ovat arpajaisveronalaista tuloa kyllä, myöskin veikkauksen ja rayn maksamat. Mutta eivät samanaikaisesti ole arpajaisveronalaisia sekä ansiotulona verotettavia. Veikkauksen ja RAY:n voittoja ei ole mitenkään vapautettu verosta.

Virheet saa korjata.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Satu pitäisi saada tuolta pihalle vähän äkkiä, todella vastenmielinen tyyppi. Elisa on vielä vastenmielisempi, mutta siitä saa sentään jotain viihdearvoa, kun voi kelailla, mistä noin tyhmä ja sivistymätön ihminen on löydetty. Niko on myös alkanut ärsyttää. Ei minkäänlaista rotia touhussa, vaan peesailee Sadun ja Elisan typeriä mielipiteitä: "joo ei niin, ei täällä saa sooloilla". Vilhelmiina, Marika ja Hannu selkeät omat suosikit. Marika veti eilisessä koosteessa täysin älyvapaita muistisääntöjä (mikä ositti Marikan olevan kuitenkin jollain tapaa varsin fiksu) ja koska tämä debiilikaksikko ei kykene minkäänlaiseen ajatteluun, oli Marika taas helppo tuomita tyhmäksi.
Ainakin BB2005-voittaja Perttu on kertonut ettei hän saanut koko 50.000€ voittosummaa (tai mikä summa se silloin olikaan) tililleen vaan verottaja vei ison osan.
No shit. Onpas yllättävää, että voittorahoista osa menee verottajalle. Onhan se nyt ihan päivänselvä asia, että voittorahoista pitää maksaa veroa.
Kusetusta hommassa on siis mielestäni se, että jokapaikassa mainostetaan voittajan saavan 50.000€.
Ai vieläpä kusetusta, kaikke sitä kuuleekin.

Hain kerran duunia ja mulle luvattiin kakstonnii kuussa liksaa. Kun sain ekan tilinauhan, huomasin, että työnantaja oli pidättänyt siitä verona osan. Siis mitä helvettii! Jos mulle luvataan kakstonnii liksaa, silloin mä ootan saavani kakstonnii liksaa. Muuten se on kusetusta. Niin ja ekan tilinauhan jälkeen otin loparit, kun en haluu olla millään kusettajalla duunissa.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Onpas yllättävää, että voittorahoista osa menee verottajalle. Onhan se nyt ihan päivänselvä asia, että voittorahoista pitää maksaa veroa. Ai vieläpä kusetusta, kaikke sitä kuuleekin.
Tämän lisäksi mm. opiskelija joutuu maksamaan sen vuoden opintotuet takaisin, eli välttämättä rahallisesti BB:n voitto ei ole mikään lottopotti. Mitenkäs muuten työttömyys mahtaa tuohon suhtautua, kukaan noista asukkaistahan ei voi olla työtön työnhakija koska ei ole koko ajan vapaana astumaan töihin. Karenssia ainakin pukkaa, mutta kuinka paljon?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vilhelmiina, Marika ja Hannu selkeät omat suosikit. Marika veti eilisessä koosteessa täysin älyvapaita muistisääntöjä (mikä ositti Marikan olevan kuitenkin jollain tapaa varsin fiksu) ja koska tämä debiilikaksikko ei kykene minkäänlaiseen ajatteluun, oli Marika taas helppo tuomita tyhmäksi.No shit.

Aika pitkälti samat suosikin täälläkin, tuo kolmikko on oikeastaan ainoa joka ei ole enemmälti ärsyttänyt mutta ovat osoittaneet silti jotain mielenkiintoisia piirteitä.

Ja tosiaan tuo Marika saattaa äkkiä vaikuttaa tyhmältä mutta on minusta paljon tuota ensivaikutelmaa fiksumpi. Tytöllä on vaan niin järjettömän huono ulosanti että ei oikein saa kasattua ajatuksiaan järkeviksi lauseiksi ja siksi antaa vähän tyhmän vaikutelman. Ei selvästikään ole parhaimmillaan tuollaisessa tilanteessa että on paljon porukkaa joista melkein jokainen on vielä sellainen joka haluaa olla paljon äänessä ja omaa ääntä on vaikeaa saada kuuluviin. Mutta esim. kun keskustelivat toissa yönä Hannun kanssa kahden kesken niin Marikalta tuli ihan järkeviäkin juttuja ja ajatuksia kun juttukaverina oli sellainen tyyppi joka jaksaa kuunnella eikä ala heti puhumaan päälle.

Vilhelmiina vaikuttaa tytöistä eniten "jalat maassa -tyypiltä" nyt kun Satukin ilmeisesti sekosi ja muuttui ihan ihmeelliseksi. Ja ihan hauskaa show'ta on tämä Vilhelmiina vetänyt vahtivuoroillaan Ninon kanssa.

Hannu on sitten toinen jalat maassa -tyyppi Vilhelmiinan lisäksi. Vaikuttaa järkevältä ja fiksulta kaverilta joka hiljaisuudestaan ja vähän syrjäänvetäytyvästä luonteestaan huolimatta heittelee hyvää kuivaa huumoria ja sarkastisia heittoja. Hannu osaa esim. piilovittuilla hienosti sellaisilla yhden lauseen heitoilla, kun taas vaikkapa Elisa sanoo saman huutamalla pää punaisena ja 27 vitun säestämänä.



EDIT: Aika helvetinmoinen ristiriita muuten noissa läyhäkaksikoon jutuissa. Ensin kritisoivat Hannua siitä että tämä pitää kaiken sisällään eikä sano kenellekään jos joku ärsyttää. Elisan mukaan hän ei siedä tuollaista vaan ihmisten pitäisi sanoa hänelle vastaan jos joku ärsyttää. Nyt kun Marika sitten on alkanut sanomaan vastaan niin sekään ei ole hyvä vaan "Marikalla on noussut kusi päähän kun se määkii koko ajan vastaan" ja tuokin tuntuu nyt vituttavan Elisaa ihan kybällä.

Ja nyt Elisa sitten kritisoi tätä Marikan kasivssyöntiä että "ei varmaan ole edes oikea kasivssyöjä kun syö kalaa" ja sekin tuntui ahdistavan Elisaa suuresti kun Marika pari iltaa sitten puraisi palan hampurilaisen sämpylästä. Tämän takia Marika ei voi olla oikea kasvissyöjä, toisin kuin Elisa joka on ollut kasvissyöjä kuulemma kokonaiset 2 kuukautta ja on sanonut syövänsä silti mm. riistaeläimiä ja luomulihaa.
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Junien tulo loppui. Klo 12 asti aikaa opetella aikataulu.

Ja sitten iltapäivällä kuuluu, viikkotehtävä on.....epäonnistunut. Ja vittujen huutelu jatkuu.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja sitten iltapäivällä kuuluu, viikkotehtävä on.....epäonnistunut. Ja vittujen huutelu jatkuu.

Ja nyt tuskin pystyy mitenkään syyttämään Marikaa tai Hannua tuosta epäonnistumisesta koska nuo ovat Vilhelmiinan ohella päntänneet selvästi eniten noita aikatauluja. Elisa ja Satu sen sijaan ovat keskittyneet lähinnä paskanpuhumiseen ja ainakaan Elisa ei tunnu muistavan yhtään mitään noista junista. Todennäköisesti yrittävätkin siis vaan vähätellä koko tehtävää ja sen merkitystä kun eivät saa kenestäkään muusta leivottua syntipukkia.


EDIT: Lisää läyhäkaksikon ristiriitaisia puheita: Satu ja Elisa aikovat pitää tänään yltiöpositiivisen päivän, etteivät väitä kenellekään vastaan tänään. Ja yllättäen tämä yltiöpositiivinen päivä sattuu juuri nimeämisiä edeltävälle päivälle... Ja tämä kaksikko oli sitten se joka syyttää mm. Hannua peluriksi ja ovat kritisoineet kuinka rumaksi pelaaminen on mennyt talossa... Just joo.
 
Viimeksi muokattu:

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Ei ne muista millää sitä 80 pinnaa siinä lopputehtävässä ja muutenkin tuntuu siltä, että ovat kuulleet asemien nimet muutaman kerran väärin + ei ole kyllä kokoaikaa ollut 2 ihmistä vahtivuorossa. Varsinkin Nino vietti 2h:n vuoroista about 10% sisällä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
+ ei ole kyllä kokoaikaa ollut 2 ihmistä vahtivuorossa. Varsinkin Nino vietti 2h:n vuoroista about 10% sisällä.

Tuo ei ollutkaan sääntö vaan suositus. Eli periaatteessa kenenkään ei olisi ollut pakko olla vartiossa mutta se ei tietenkään ollut suositeltavaa koska noita junia tuli ihan milloin sattuu. Ja nuo muutama väärin kuultu asemakin menisi vielä siihen 20% sisään jos kaikki osaisi nuo muuten, mutta aika moni noista (ainakin Nino, Satu, Elisa) ei oikein vaivautunut edes opettelemaan kunnolla noita junia.

Pitää vaan toivoa että tuo lopputehtävä olisi samalla päällikkökilpailu, koska on aika todennäköistä että Hannu tulee noista muistamaan ihan ylivoimaisesti eniten. Silloin voisi olla toiveita saada tuo läyhäkaksikko äänestykseen.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös se lähtenyt henkilökohtaisista syistä? Oliko ne Big Brotherin henkilökohtaisia syitä?

BB:n nettisivuilla luki heti alkuunsa, että BB on poistanut Paulin talosta.. Paul sanoi eilen Extrassa, että olisi halunnut jäädä taloon. Ja tietenkin syyt voivat olla henkilökohtaisia, vaikka BB poistamisesta päättääkiin. Tyyliin Paulin lähiiirissä on tapahtunut jotain tms, BB:n psykologi huomaa ettei Paul käy ihan täysillä tms.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Tuo ei ollutkaan sääntö vaan suositus. Eli periaatteessa kenenkään ei olisi ollut pakko olla vartiossa mutta se ei tietenkään ollut suositeltavaa koska noita junia tuli ihan milloin sattuu.

Aa ok. En oo niin tarkkaan noita sääntöjä kuullut/tarkistanut. Eli se ei voi kosahtaa siihen että siellä ei oo ollut kokoaikaa kahta jannua, ok. No sitten tässä voi olla saumaa kyllä, ellei sitten taas tuotanto vedä ylitiukalla, asenne ei ollut kohdallaan, linjalla.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No sitten tässä voi olla saumaa kyllä, ellei sitten taas tuotanto vedä ylitiukalla, asenne ei ollut kohdallaan, linjalla.

Minun mielestäni tuo pitäisi ihan ehdottomasti kosauttaa juuri tuohon, ja sitten näyttää heti perään talon TV:stä videopätkää kun Satu ja Elisa puhuvat kuinka heitä ei kiinnosta vittuakaan minne nuo junat menevät ja sitten vielä videopätkää niistä kaikista kerroista kun nuo kritisoivat Hannua ja Marikaa siitä kun nämä opettelevat noita junia "epätoivoisesti ja vain siksi että pelaavat niin kovaa".
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei sitten kestänyt tämä Elisan ja Satun "yltiöpositiivinen päivä" kovin kauaa. Ensinnäkin Elisa pilasi Marikan valkoiset vaatteet laittamalla ne pesuun värillisten kanssa, kommentoi vaan Satulle että "mitä vitun välii kun on vaan Marikan vaatteet". Sitten seuraavaksi kilahti Petrille siitä kun tämä uskalsi syödä kasviksia. Elisan mielestä ihan kaikki kasvikset pitäisi olla pelkästään näille kahdelle kasvissyöjälle varattuja ja kukaan muu ei saisi syödä niitä. Marikakin oli "määkinyt vastaan" Elisalle että Elisa on itsekäs, ja muidenkin pitää saada syödä kasviksia.

EDIT: Voi paska, tällä viikolla ei sitten ole ollenkaan päällikkökilpailua.
 

Ambi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En minäkään tota Marikaa jaksa kuunnella mutta oli sentään Elisalle todennut tämän olevan vitun itsekäs, propsit siitä. Toivottavasti tosiaan isoveli näyttäisi videolta jengille tän kaksikon tekemisiä ja sanomisia viikon ajalta, etenkin toi vaatteiden pilaus oli sen verran lapsellista että sietäisvät tulla nolatuksi koko porukan edessä. (vaikka tuskin ne tollasesta olis moksiskaan, jotenkin vielä senkin kääntäisivät Marikan omaksi syyksi.)
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuo vaatteiden pilaaminen ei ole pelkästään lapsellista vaan erittäin vittumaista. Minun mielestäni tuosta pitäisi jo tulla rangaistus tahallisesta vahingonteosta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ole seurannut tällä kaudella aktiivisesti BB:tä, mutta nyt on alkanut kiinnostamaan homma Elisa + Satu parin takia. Sadulla pää ei ilmeisesti kestänyt vaan asiat alkoivat ärsyttämään. Elisa taas muistuttaa ak:n oppilaita pääkaupunkiseudulta "raha on luonnonvara ja kuuluu kaikille - sä voit vaan relata ja chillaa" kommenteineen. Jos nyt olisi tuotannolla pelisilmää, niin laittaisi Elisan ja Sadun testiin esim. pöntön kautta. Luultavasti ainakin Elisa repeäisi nopeasti.
 

Ambi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuo vaatteiden pilaaminen ei ole pelkästään lapsellista vaan erittäin vittumaista. Minun mielestäni tuosta pitäisi jo tulla rangaistus tahallisesta vahingonteosta.

Jep, toivottavasti. Toiselta forumilta luin että Elisa oli tän jälkeen kutsuttu pk:hon ja tullut sieltä myrtsinä ulos valittaen että haluaa pois talosta? Noh, sunnuntaina taidat päästä.

Mikähän idea tossa päällikkökisan perumisessakin oli?
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Todella heikkoa jälleen BB:n toiminta. Miksi ihmeessä päällikkökilpailua ei käydäkään? Vielä isommaksi vitsiksi tuli toi " Valitkaa joukostanne kolme...".
Erittäin tylsä ratkaisu. Olisin toivonut tästä viikkotehtävästä toisenlaista päätöstä ja päällikkökilpailun käymistä nimenomaan yksilökilpailuna nuiden juna-aikataulujen kohdalla, kun siinä oltaisiin eroteltu nämä paskanjauhajat ja "asenneihmiset". Huoh. Toivottavasti Satu ja Elisa lentäisivät seuraavaksi pihalle.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika nössöilyksi meni tuo viikkotehtävän loppu. Asukkaat saivat valita kolme ihmistä suorittamaan tehtävän ja nyt sitten nämä kolme saavat vielä suorittaa tämän tehtävän yhdessä. 30 ensimmäisen junan tiedot pitää tietää, ei pitäisi olla ongelma kun pelkästään Hannu yksin taisi muistaa jotain 50 ensimmäistä.

Ja sitten vielä tuo että ei ollenkaan päällikkötehtävää tällä viikolla. Miksi ihmeessä ei? Olisi ollut mukavaa nähdä miten läyhäkaksikkoa olisi hajottanut kun esim. Marikasta tai Hannusta olisi tullut päällikkö ja eivät olisi saaneet nimetä näitä. Nythän on lähes 100% varmaa että Hannu ja Marika saavat noilta pisteitä kun ovat koko viikon keskenään läyhänneet noista kahdesta.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Onkos sulla jotain faktatietoa siitä, että bb on arpajaisveron alainen?

Anniina (olisiko ollut BB2008 voittaja?) on sanonut, että n. 30 000e jäi käteen. Arpajaisverosta en tosin tiedä, mutta johonkin siitä rahaa katoaa. Veli oli viime vuonna Anniinan+muutaman muun kanssa eräänlaisella kiertueella, jotain hiusnäytöksiä Annina veti niiden muiden kanssa.

Se siitä off topicista sitten.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin tuossa tuon Petri - Elisabeth riitelyn BB:n sivuilta ja voin sanoa, että toi Elisabeth on hyvin lähellä yhtä kaikkien aikojen ärsyttävintä tapausta tuolla talossa. Itellä olis palanut niin hermot tuohon lehmään, että olisin todennäköisesti lähtenyt talosta ihan omasta halusta. Meinaa saatana verisuoni katketa päästä aina kun se alkaa huutamaan tuolla talossa. Toi vitun viljely on myös todella rasittavan kuuloista. Eihän nyt jumalauta 15-16 vuotiaat teinitkään huutele sitä noin paljoa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuon Elisabetin ajatusmaailma on kyllä niin vitun nyrjähtänyt että minä en kyllä ymmärrä yhtään tuota naista (tai keskenkasvuinen pikkulikkahan tuo oikeasti on eikä mikään nainen). Haastaa kyllä jo homo-Nikon itsekkäimpänä ja itsekeskeisimpänän BB-asukkina, ja se on paljon se!

Jos joku ei ajattele ja toimi täysin samalla tavalla kuin Elisa, on feikki vittupää joka näyttelee ja mielistelee eikä uskalla puhua asioista suoraan. Elisalla ei tunnu tulevan mieleenkään että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia sekopäitä jotka huutavat ja raivoavat jokaisesta pikkuasiasta kaikille, vaan jotkut ihmiset ihan oikeasti osaavat käsitellä asioita aikuisemmallakin tavalla ja rauhallisesti. Ja kaikki ihmiset eivät oikeasti ole niin saatanan itsekkäitä että haluavat kaikkien kärsivän jos itse kärsii, vaan jotkut ihmiset pystyvät ihan feikkaamatta ja aidosti iloitsemaan toisten ihmisten puolesta ja antamaan pyyteettömästi omistaan muille. Elisalle näyttää olevan täysin mahdotonta käsittää sitä että ihminen, joka käyttäytyy täysin eri tavalla kuin hän, olisi aito.

Elisa jaksaa jatkuvasti kitistä ja huutaa siitä kuinka kaikki ovat feikkejä mielistelijöitä kun eivät huuda ja raivoa samalla tavalla kuin hän, mutta sitten kun joku sanoo hänelle vastaan (kuten esim. Petri ja Marika aiemmin tänään) niin Elisa saa kunnon itkupotkuraivarin siitä kun "nuo saatanan vittupäät alkaa määkii mulle joka vitun asiasta". Tämän Elisan kieroutuneen ajatusmaailman mukaan ihminen on siis feikki niin kauan kunnes sanoo vastaan, jonka jälkeen tämä onkin vitun vittupää saatana!

Elisan käsitys suorapuheisuudesta on se että ihan kaikesta pitää sanoa suoraan ja tietenkin huutamalla ja tuhannen vitun säestämänä. Mutta minun mielestäni oikeasti fiksu ihminen pystyy olemaan suorapuheinen ilman että loukkaa ketään. Fiksu ihminen osaa suodattaa puheitaan siten että saa purettua mieltään askarruttavat asiat siten että tämä kohteena oleva ihminen ei loukkaannu. Mutta sanaa fiksu nyt ei voi oikein edes laittaa samaan lauseeseen Elisan kanssa, on meinaan niin sivistymätön ja typerä pentu kyseessä.

Ja en sitten kyllä tiedä että kumpi on oikeasti pahempi, tuollainen kypsymätön ja sivistymätön pentu vai nelikymppinen nainen joka sumeilematta käyttää tuollaista typerystä hyväkseen omien päämääriensä ajamiseen.

Minun puolestani BB voisi kyllä laittaa Elisalle rankkua tuosta Marikan vaatteiden pilaamisesta, ja saman tien voisi kyllä antaa sekä Satulle että Elisalle rankkua tuosta jatkuvasta läyhäämisestä. Kyllä siellä nimittäin on välillä puhuttu nimeämisistä aika suoraankin. Mutta BB on kyllä tälläkin kaudella osoittanut sellaista munattomuutta että tuskin on mitään tulossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös