Suomen Big Brother 2007

  • 968 667
  • 3 273

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Hehe, sattuipa sopiva jakso pitkään aikaan katsoa tätä tuubaa. Nimittäin aika jackpottiin osuin kun kanavalle jossain jakson puolivälissä tulin. Kadi ja Aki tekivät itsestään totaalisia pellejä. Kadi inttää uhmaikäisen tavoin, että "hän tekee mitä haluaa" ja "häntä ei kukaan muu kuin isoveli käske". Pattiotsa-Aki vastaavasti tilttaa ihan totaalisesti ja hokee jotain sekopäistä kuin viimeistä päivää ja kehuskelee miten iskisi Kadin hengiltä. Niin ja tietysti Kadi on hänelle "vain nainen". Just.

Molemmat olivat niin säälittäviä urpoja, ettei tästä mitään voittajaa pysty julistamaan, mutta kyllä Aki oli mun mielestä vielä tyhmempi. Kadi sentään siinä yhdessä vaiheessa osasi lopettaa ja olla inttämättä takaisin, mutta sitten lähti heittelemään jotain epätoivoista puukkoa lapsuudesta. Ei näin. Molemmat olivat tuossa tilanteessa toki juoneet, mutta ei kumpikaan tuota ihan alkoholin piikkiin voi pistää. Eli isketään nyt molempiin kategorialeimat tämän yhden puolituntisen perusteella. Kadi on uhmaikäinen pentu ja Aki on yksinkertaisesti pelkkä urpo.

Niin ja mitä tulee siihen mistä tämä koko säätö alkoi niin molemmat/kaikki olivat ihan yhtä vatipäitä siinä tilanteessa. Jaakko nyt oli tuossa koko hommassa ylipäätään ainoa lähelläkään järkevä. Joku heitti että hän nuoleskeli jotain, mutta mun mielestä noin tossa tilanteessa pitää toimiakin. Omat mielipiteet voi laukoa seuraavana päivänä, tuollainen tilanne ei ole oikea hetki ellei jotain tappelua halua hakea.

Näin, nyt on sitten nämä elämän suuret viisaudet tullut sanottua. Oli tämä viimeinen puolituntinen niin loistavaa viihdettä, että pitää alkaa seurailemaan jatkossa vähän tiiviimmin. Huomisella lähtijällä ei ole mulle tuontaivaallisen väliä kun ei kummastakaan ole oikein mitään käsitystä. Ehkä se Heka voisi sieltä häipyä kun siinä on vähemmän katsottavaa vaikka aika pieni se ero kyllä on. Niin ja kahden ja puolen nähdyn jakson perusteella voittoa toivon joko Jaakolle tai Saulille.
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Shut the fuck off.

Heikoilla hangilla.

"uhkaaminen" naista väkivallalla.

Onko siinä meillä uusi, tummempi, Matti Nykänen?

lisäys: myös "shut the fuck off" googlessa löytää jo toisena osumana tähän BB:hen liittyvän linkin. Mahtavaa!
 

Näkemys

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähän tilanteeseen täydellinen veto tuotannolta olisi jakaa talo kahtia siten, että toisella puolella asuvilla olisi kaikkea niin paljon kuin haluavat (viinaa, ruokaa, saunomista jne.). Toisella puolella olevien viikkobudjetti olisi minimaalinen ja joutuisivat sivusta seuraamaan toisten hauskanpitoa. Tämähän on toteutettu jo ainakin tuolla brittien BB:ssä, jossa muistaakseni konflikteilta ei vältytty. Lisäksi homma voisi jatkua loppuun asti siten, että joka viikko olisi ryhmien välillä joku kisa, joka ratkaisisi sen, kumpi joukkue pääsee nauttimaan luksuksesta.

Ja mielellään Aki, Heka(mikäli ei putoa) ja Kadi ainakin sinne köyhien puolelle näin alkuunsa.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Voi vittu, nappi otsaan sille neekerille! Jumalauta, ensimmäistä kertaa talossa joku alkoi ihan oikeasti vituttamaan eilen. Todella rasittava jamppa tämä Aki, huh huh. Kaiken huippuna oli se kommentti, jossa mies totesi yhden lyöntinsä "tappavan" Kadin. Ei jumalauta. Odotin jo melkein, että joku talon miehistä olisi iskenyt nokipoikaa nekkuun. Mutta eihän siellä taida siihen kyetä kukaan muu kuin Henri..
 

Veijari

Jäsen
Ei nyt tuomita Akia vaikka neekeri onkin. Kukapa ei olisi joskus jotain terävää päästänyt suustansa kännissä, big deal. Ja Kadi oikein kerjäsi sitä sanasotaa heittämällä jatkuvasti vettä myllyyn. Varmasti aika monella muullakin olisi mennyt kuppi nurin samassa tilanteessa. Aki nyt vaan ei tajunnut jättää asiaa sikseen vaan astui Kadin syöttiin ja lähti siihen väittelyyn mukaan. Sitähän Kadi alunpitäen haki inttämällä, että kukaan ei voi häntä siinä talossa kieltää, paitsi isoveli.

Jos Aki on fiksu mies niin pyytää aamulla anteeksi koko porukalta.
 

tiikeri

Jäsen
Odotin jo melkein, että joku talon miehistä olisi iskenyt nokipoikaa nekkuun. Mutta eihän siellä taida siihen kyetä kukaan muu kuin Henri..

Ihanko tosissaan uskot siitä kukkakepistä olevan turpaanvetäjäksi? Pieni mies ja suuri suu, kuten niin tyypillistä suomalaisille. Muutenkin naurattaa nämä rasistiset neekeri-läpät täällä. Mitenköhän kovasti olisi jannuilla vielä asiaa, jos pitäisi mennä sanomaan nämä jutut päin naamaa Akille..

En silti kiellä etteikö olisi ollut Akiltakin typerää käytöstä eilen, mutta kyllähän se viron pissaliisa oli omaa luokkaansa. No seuraavana aamuna oli ilmeisesti kaikki taas valtakunnassa hyvin ja tylsyys voi taas alkaa.

Palataan taas asiaan seuraavien kännibileiden koittaessa.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Mitä bändiä/biisiä ne soitti talossa eilen? Oli kuulemma joku jaappanilainen bändi? never heard? kuulosti jotenkin hyvältä

X Japania ne siellä natsasi. Biisi oli Rusty Nail. On muuten tautisen kova japanilainen heavy-bändi. Suosittelen tutustumista!

Tuli nähtyä tuo Aki vs. Kadi välienselvittely ihan livenä perjantai-yönä ja olihan tuo parasta tv-viihdettä aikoihin. Sä oot heikoilla hangilla!
 

Betoz

Jäsen
Tähän tilanteeseen täydellinen veto tuotannolta olisi jakaa talo kahtia siten, että toisella puolella asuvilla olisi kaikkea niin paljon kuin haluavat (viinaa, ruokaa, saunomista jne.). Toisella puolella olevien viikkobudjetti olisi minimaalinen ja joutuisivat sivusta seuraamaan toisten hauskanpitoa. Tämähän on toteutettu jo ainakin tuolla brittien BB:ssä, jossa muistaakseni konflikteilta ei vältytty. Lisäksi homma voisi jatkua loppuun asti siten, että joka viikko olisi ryhmien välillä joku kisa, joka ratkaisisi sen, kumpi joukkue pääsee nauttimaan luksuksesta.

Ja mielellään Aki, Heka(mikäli ei putoa) ja Kadi ainakin sinne köyhien puolelle näin alkuunsa.
Todellakin. Nyt olisi loistava sauma tälle leikille, kun porukalla on varmasti vielä tuoreessa muistissa nuo riitelyt. Toisaalta emme tule tätä luultavasti näkemään, kun kerran "suuria muutoksia" on luvattu. Toivottavasti ei ole ihan floppi yllätys.

Hassua, että nyt kun ensimmäisen kerran tuli kunnolla dramatiikkaa taloon niin palstalle ilmestyi porukkaa, jotka (muka) katsoivat ensimmäisestä kertaa. Terkkuja vaan Fawkesille, Mr.Moonille ja Rodionille. Turha yrittää, ette vaan malttaneet olla kirjoittamatta enää! ;)
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
"Sä oot mulle vaan nainen, et mitään muuta" siis wtf Aki. Ihan naurettavia kommentteja muutenkin. Siin keittiöepisodis oli helppo samaistua Kadiin kun olis itsekin reagoinu samalla tavalla, kysyny kans: mikä vittu teitä vaivaa? Tuli ihan teinivuosien bileet mieleen, samanlaista aivotonta väittelyä.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Ihanko tosissaan uskot siitä kukkakepistä olevan turpaanvetäjäksi?

Noista talon miehistä luulisin Henrin olevan varteenotettavin vaihtoehto siihen hommaan, ainakin näin päällisinpuolin seurattuna. Tiedä sitten mikä on totuus (ei se kyllä pahemmin kiinnostakaan).

Ja mitä sitten tulee noihin rasisti-juttuihin, niin normaalisti sen suhteen olen kyllä melko suvaitsevainen. Eilen vaan Akin jutut menivät täysin yli omalla kohdalla, sen vuoksi avauduin (ja omasta mielestäni aivan syystä).
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Todellakin. Nyt olisi loistava sauma tälle leikille, kun porukalla on varmasti vielä tuoreessa muistissa nuo riitelyt. Toisaalta emme tule tätä luultavasti näkemään, kun kerran "suuria muutoksia" on luvattu. Toivottavasti ei ole ihan floppi yllätys.

No itselläni on ainakin pelko puserossa, että tämä The yllätys onkin jokin pikku juttu loppupeleissä. Sen verta kovaa on luotto BB:n käsikirjoittajiin jne... Vähän niin kuin Katsojalla on mahdollisuus vaikuttaa-äänestys.

Itse tosin näin unta (Kauheata, näin BB:stä jo untakin:D) että talon aitauksessa olisi portti, mistä pääsisi ulkomaailmaan. Tuo portti aukaistaisiin tunniksi ja asukkailla olisi mahdollisuus tunnin ajaksi lähteä ulkomaailmaan... Tällaista unta siis meikäläinen näki...
 
Heli oli myös melko huvittava. Akka on jo ihan perseet, mutta käy jatkuvasti kinuamassa lisää viinaa. Hetken päästä puhuu jo norjaa isoon puhelimeen.
Fucking amateur!
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Ei nyt tuomita Akia vaikka neekeri onkin.

Eiköhän tässä ihan käytöksen perusteella olla "tuomitsemassa". Vaikka jotenkin se kyllä shokeerasi, että miten tumma mies voi olla kuin paraskin suomalainen valkonaamaidiootti.

Eli ihan yhtä korkealle v-käyrä olisi noussut, vaikka tuota jankkaamista olisi tehnyt sinisilmäinen jauhonaama Markku Suomalainen Luvialta.

betoz kirjoitti:
Hassua, että nyt kun ensimmäisen kerran tuli kunnolla dramatiikkaa taloon niin palstalle ilmestyi porukkaa, jotka (muka) katsoivat ensimmäisestä kertaa. Terkkuja vaan Fawkesille, Mr.Moonille ja Rodionille. Turha yrittää, ette vaan malttaneet olla kirjoittamatta enää! ;)

Kyllä se vaan niin meni. Olen kyllä vakoillut tätä ketjua välillä, ettei missaa mitään dramaattista. Nyt se vakoilu kannatti, kun 24/7:n katsojat paljastivat että oli luvassa actionia.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Enää puuttuu vaan Akilta se hiekkalapio jolla lyö tyhmää Kadityttöä päähän tai sit vetää hiuksista.

Voi jeesus, en osaa muuta sanoa. Kadi on ihan pantava, mutta aikas rasittava tuo tapaus on.

Tänään Heli ulos, turha sekin. Kuten tuntuu olevan tosiaan koko tän vuoden BB.
 
Viimeksi muokattu:

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Hassua, että nyt kun ensimmäisen kerran tuli kunnolla dramatiikkaa taloon niin palstalle ilmestyi porukkaa, jotka (muka) katsoivat ensimmäisestä kertaa. Terkkuja vaan Fawkesille, Mr.Moonille ja Rodionille. Turha yrittää, ette vaan malttaneet olla kirjoittamatta enää! ;)
Voisi olla näinkin, mutta itse kyllä katsoin eilen ensimmäisen kerran BB:tä niiden kahden ensimmäisen jakson jälkeen. Aikaisempia vuosikertoja olen kyllä seurannut tiivistikin, mutta tänä vuonna on jäänyt vähemmälle.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Muutenkin naurattaa nämä rasistiset neekeri-läpät täällä.

viron pissaliisa oli omaa luokkaansa.

Onko myös käsite "viron pissaliisa" rasistinen ilmaisu, noin laajemmassa rasismin käsitteessä?

Pätkä oli kyllä melkoisen huvittavaa katsottavaa. Kaikki osapuolet käyttäytyivät typerästi, mutta Akin pisteet varsinkin rymähtivät alas. "Kommentit sä olet vain nainen" ja kerrottu nyrkillä tappaminen kertovat omaa tarinaansa tämän kaverin asenteesta. Taisi käydä itsetunnon päälle kun Kadi väitti vastaan.

Joopa joo shut the fuck off vain kaikki, olette heikoilla hangilla.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On jäänyt parin viikon ajan todella vähille tuon katsominen, mutta elisen pohjalta pari huomiota:

Timo on tällä hetkellä ärsyttävin jätkä talossa. Sitä murrosikämäistä naisten kähimimistä en ainakaan minä katsoisi vierestä hetkeäkään. Kaveri oikein kerjää nenäänsä joltain. Harmi, ettei talossa ole miestä, joka tuohon touhuun puuttuisi.

Heli vinkuu viinaa, ja sitä saadessaan putoaa täysin. Miksi tämäkin tapaus piti taloon raahata? Ärsyttää kuunnella näitä "siviillissä mä oon ihan toisenlainen, mä en tajuu, miksi mä oon täällä niin hiljaa." Juu, en tajua minäkään, ulos vaan.

Pia paljasti todellisen noita-akan luonteensa eilen kurkkua kurkkuunsa tunkiessaan ja ruvetessaan räksyttämään Kadille. Vastenmielinen ilmestys myös selvin päin.

Aki on aika lähellä alkuihmistä. Naurettavaa mesoamista ja naisentappouhoamista. Hoki varmaan sitä "sä oot heikoilla hangilla" -mantraansa ihan siksi, että ei olisi karannut naisen kurkkuun. Voin kuvitella jätkän salilla tekemässä ojentajaa ja hokemassa tuota samaa. "Big brother sano ja minä sanon". Joo, tuolla tavalla siellä Afrikassa hoidetaan edelleen perheen sisäiset neuvottelut, "sä ooot mulle vaan nainen, shat tö fak off".

Maxine pyöri ihan tyrkkynä siellä paljussa ja olisi varmaan hoidellut koko porukan jos joku olisi sitä ehdottanut. Henkilökohtaisesti en ole ikinä voinut sietää naisia, joiden esiintyminen kännissä on tuollaista. Ihan mukavaa viihettä itse aktista olisi varmaan tullut, mutta naisen pisteet laskivat tuon episodin myötä pohjille. Tähä asti oli minun asteikollani toinen vahva ehdikas finaaliin. Alkuun niin vahva itsekuri alkaa pettää.

Sauli on hyvä tyyppi. Ihmettelen, jos ei ole finaalikaksikossa. Tasapainoinen tyypi, joka on liian hintelä puuttuakseen Timon touhuihin tai esimerkiksi Akin Kadille esittämiin uhkauksiin. Toisaalta haluaa pysytellä ristiriitatilanteissa sivussa pelin vuoksi.

Jarkko on täysin mitäänsanomaton olio. Toisaalta antaa välillä kuvan itsestään hyvänä jätkänä ja sitten esimerkiksi siinä Kadi vs. Aki -taistossa vetäytyy kuoreensa.

Henri taas on niin puhki kaluttu luu, ettei hänstä ole mitään sanottavaa. Jää taas taloon, kun seinäkukkanen lähtee.

Kadi jatkaa minun arvoasteikollani hyvissä asetelmissa. Hänellä on pientä auktoriteettiongelmaa, mutta joku tuolla edellä hyvin sanoikin, että kukaan muu talon naisista ei olisi kyennyt olemaan Akin huutomyrskyn edessä noin rauhallinen. Hoiti tyylikkäästi Akin lisä-ärsytyksen ja läheltä piti, ettei onnistunut hommaamaan Akia ulos talosta ennen äänestystä (väkivaltaisen käytöksen vuoksi). Minusta hauska tapaus, mutta tuskin voittaa kisaa saati sijoittuu finaalikaksikkoon.
 

TML

Jäsen
Aika samaa mieltä edellisen kirjoittajan (polvipetteri) kanssa.

Maxine tosin on mielestäni ihan hyvä tyyppi samoin Jarkko ja Timo. Hyvää huumoria pojjaat tarjoavat ja luulempa että pohojanmaalaiset tulevat pääsemään pitkälle.
Aki tosiaan veti pohjat eilen ainakin tuon y-tube pätkän perusteella. Samoin se Tarja Turunen joka kimitti sielä takana.

Sen verta pitää tähän loppuun vielä ilmoittaa, että eilistä jaksoa en siis muuten nähnyt muuta kuin y-tubesta tuon pätkän. Perjantaina tosin katselin 24/7 tuota japsi-teemaa.


Katsellaan mikä tivoli tänään vielä syntyy.
 

J.Petke

Jäsen
Voin kertoo et palaa hermot tohon "voin kertoo-Heliin". Voin kertoo et on ihan hyvä asia että rouva lähtee tänään kotiinsa käyttäytymään normaalisti.

Hieman jo odottaa mikä uudistus sieltä mahtaa tulla. Onko kyseessä joku oikeasti iso uudistus (talon jakaminen) vai odotettava (lisää asukkaita) vai normaali (kaikki äänestyksessä). Tuo showformaatti on sellainen että tuolla tuotannossa pitäisi olla muutama aivan sekopää keksimässä päättömiä ideoita. BB:llä on hyvät mahdollisuudet olla ehdoton show mutta nuo mielikuvituksettomat tehtävät ja "yllätykset" hieman latistavat tunnelmaa. BB kaipaa radikaaleja tekoja eikä aina sitä "kaikilla on kivaa"-mantraa.
 

Jukuristi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ihanko tosissaan uskot siitä kukkakepistä olevan turpaanvetäjäksi? Pieni mies ja suuri suu, kuten niin tyypillistä suomalaisille. Muutenkin naurattaa nämä rasistiset neekeri-läpät täällä. Mitenköhän kovasti olisi jannuilla vielä asiaa, jos pitäisi mennä sanomaan nämä jutut päin naamaa Akille..

Aivan. Kukkakeppi mikä kukkakeppi. Henri kertoo subtv:n sivuilla pituudekseen 177 cm ja painokseen 60 kg. Painoindeksiksi tulee 19,2 eli mies on taulukkojen mukaan alipainoinen! Onkohan hänellä syömisongelmia? Kaikkihan uskoo Henrin kertovan vain totuuden itsestään noista hänen jutuista päätellen. Heh.
 

Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Betoz: Olet heikoilla hangilla. Ennen eilistä puolikasta jaksoa olin nähnyt noin 5 minuuttia toista jaksoa. Ei siinä mitään jos et usko. Sä oot mulle vaan Betoz. Shut the fuck off.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta tuo "heikoilla hangilla" ja "sä oot vaan nainen" yhdistettynä "jos mä lyön sitä, se kuolee"on kyllä sellainen trio jolla pitäisi saada välittömästi one-way ticket ulos tuolta.
Kyllä, ehdottomasti. Eilen teki todellakin mieli mennä ruudun läpi opettamaan tuolle neekerille, miten naisia tässä maassa kohdellaan. Olen jo aikaisemmin sanonut, että Aki on raivostuttavan yksinkertaisen oloinen. En olisi kuitenkaan uskonut, että se on noin saatanan tyhmä. Viinan piikkiin voi joskus laitaa asioita, mutta ei nyt kukaan tollaista lauo pelkästään viinan takia.

Vituttaa kaikki muutkin "miehet" talossa, kun sekä Jarkko että Timo asettuivat tuolaisen väkivaltaa uhkuvan sovinistin puolelle eikä kukaan tullut viheltämään peliä poikki. Jarkko osoitti olevansa täysi vätys ja Timo on pelkästään pillun perässä oleva vonkaaja. Todella säälittävä tapaus. Alkaa mennä hermo sen lässytyksiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös