Suomen Big Brother 2006

  • 849 330
  • 3 663
Tila
Viestiketju on suljettu.

kantriantero

Jäsen
Suosikkijoukkue
pää-ääni, AISA
Todellakin, ihan parhaita viikkotehtäviä toistaiseksi tämä "Stuffaa mun Skeida". Pitkästä aikaa oikein mielenkiinnolla odottelee illan jaksoa ja Ollin salaisen roolin paljastamista muille asukkaille.

Seuraavassa häätöäänestyksessä taitaa Jenni lähteä kotiin melko selvällä marginaalilla. Jenni nimittäin pilasi mahdollisuutensa samalla tavalla kuin toistaiseksi tasaväkisimmin Miraa vastaan kamppaillut Tatu: ikävöimällä kotiin. Tatu sai ilmiselvästi tällaisia "sympatiasta kotiin"-ääniä normaalien lynkkausäänien sijaan, ja moni näistä äänesti myös säälittävää Sorellaa samasta syystä.

Kahden nähdyn kauden perusteella (Minna ja Tatu) ihmetyttäisikin, jos kukaan perheellinen tuonne enää vastaisuudessa tunkee viikkokausiksi eroon lapsistaan itkeä tihrustamaan ikäväänsä, jota kuitenkaan ei voi tuolla tulevina tylsinä hetkinä välttää. Kyllähän siinä katsojallekin tulee vaivautunut olo, että mene nyt jo ihmeessä niiden lastesi tykö sieltä kärsimästä, niiden luona sinun kuuluu olla eikä tuolla leikkimässä...

Vaikka Mirassa paljon ärsyttäviä piirteitä onkin, intoa ja motivaatiota tehtäviin ja talossa pysymiseen hänellä kyllä riittää ehkä enemmän kuin kenelläkään muulla. Tämän epäilisinkin olevan suurena syynä hänen suosioonsa. Lisäksi vyöryvän lumipallon lailla etenevä voittokulku häätöäänestyksissä ei voi olla tuomatta koko ajan uusia kannattajia. Yllättävän sisukkaasti hän on jaksanut tsempata muiden epäsuosiosta huolimatta, mistä täytyy nostaa hattua. Vaikka Mira ei mikään omakaan suosikkini ole ollut, katsojalle alkaa kuitenkin tulla olo, että hän on kohta ansainnutkin tuosta jo jotain palkintoa.

Mirasta on sanottava vielä se, että hän näyttäisi tiedostavan hyvin sen, ettei persoonana miellytä kaikkia. Kuitenkin hän nähtävästi haluaisi ainakin yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen (toisin kuin esim. välinpitämätön Jenni) ja hänellä on tässä suhteessa selvästi rakentavia yrityksiä myös oman peilikuvansa suuntaan, mikä on kunnioitettavaa.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Onko muiden 24/7:ssa häikkää Firefox 2.0-päivityksen jälkeen? Okei explorerilla näkyy hyvin.

On tää kyllä ihan naurettavaa että iso mies tuijottaa kun vieraat ihmiset puhuu shaissea. Mutta esim. tuo Ollin sabotointitehtävä oli hemmetin jännää seurattavaa.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
kantriantero kirjoitti:
Vaikka Mirassa paljon ärsyttäviä piirteitä onkin, intoa ja motivaatiota tehtäviin ja talossa pysymiseen hänellä kyllä riittää ehkä enemmän kuin kenelläkään muulla. Tämän epäilisinkin olevan suurena syynä hänen suosioonsa. Lisäksi vyöryvän lumipallon lailla etenevä voittokulku häätöäänestyksissä ei voi olla tuomatta koko ajan uusia kannattajia. Yllättävän sisukkaasti hän on jaksanut tsempata muiden epäsuosiosta huolimatta, mistä täytyy nostaa hattua. Vaikka Mira ei mikään omakaan suosikkini ole ollut, katsojalle alkaa kuitenkin tulla olo, että hän on kohta ansainnutkin tuosta jo jotain palkintoa.

Mirasta on sanottava vielä se, että hän näyttäisi tiedostavan hyvin sen, ettei persoonana miellytä kaikkia. Kuitenkin hän nähtävästi haluaisi ainakin yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen (toisin kuin esim. välinpitämätön Jenni) ja hänellä on tässä suhteessa selvästi rakentavia yrityksiä myös oman peilikuvansa suuntaan, mikä on kunnioitettavaa.

Aika pitkälti samaa mieltä. Vaikka viime aikoina olenkin "ihastunut" uudelleen Jenniin ja kovasti toivoisin, että hän taloon jäisi, jollain tapaa pidän kyllä Mirastakin. Se on jotenkin vaan tosi ristiriitainen tyyppi. Esim. pk-huoneessa Mira puhuu tosi järkeviä ja silloin aina ajattelen, että on se Mira ihan jees. Ja heti ulos päästyään Mira menee ja käy taas selittämään jotain aivan toivotonta ja sitten taas Mira tuntuu ärsyttävältä. En osaa päättää mitä mieltä hänestä oikein olisin. En ymmärrä miten hän ärsyttää niin montaa henkilöä esim. täällä Jatkoajassa. Toisaalta en myöskään ymmärrä miten hän voi äänestyksissä saada niin helvetisti plusääniä. No ainakin hän herättää tunteita. Eli ei Miraa tylsäksi voi haukkua. Periaatteessa en haluaisi kummankaan (Jenni tai Mira) lähtevän sunnuntaina. Ainakin Mia, Jani ja ehkä Hanne olisivat häätövuorossa ennen Jenniä ja Miraa jos saisin itse päättää. Mutta kun en saa on toivottava Miran häätöä. Näinhän ei 99% varmuudella tule tapahtumaan, mutta toivoahan aina saa.

EDIT. Ilkeästi ajateltuna, voisiko tuo Miran into pysyä talossa johtua tyytymättömyydestä omaan talon ulkopuoliseen elämäänsä? Kyllähän Mira kieltämättä vaikuttaa vähän epävarmalta itsestään, joten ehkä hän tuolla talossa ollessaan pystyy pakenemaan omaa elämäänsä. No mutta joo, ehkä mulla ei ole oikeutta käydä analysoimaan hänen elämäänsä tietämättä siitä yhtään mitään.
 

Lorvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManU, Avs. Selänteen Teemu ja Anaheim.
Itseeni kyllä kolahtaa nuo jätkien temppuilut, ehkä siksi kun itsekin harrastan aika paljon temppuiluja yms..

Tänään sai taas nauraa.
 

J-ML

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Anaheim, Liverpool ja Sotkamon Jymy
Lorvi kirjoitti:
Tänään sai taas nauraa.

Nyt perjantain jaksossa Mira antoi taas aihetta rakastumaan itseensä uudelleen. Huomionkipeä ja teennäisen yliaikuinen, omat kemiat ei synkkaa hänen maailmankuvansa kanssa yhtään. Peesaan siinä, että Mira näyttää kyllä fiksuilla puheillaan ymmärtävän ympäristönsä tilan ja asemansa, mutta toisaalta hän käyttäytyy pk-huoneen ulkopuolella täysin vastoin puheitaan. Se häiritsee itseäni eniten.

Uskon silti, että Mira tiputtaa Jennin sunnuntaina - Jenni on tosin äänestyspäivät käyttäytynyt melko suopeasti vrt. viime viikko.

Ko. ryhmästä kuitenkin Jani, Olli, Kaki, Hanne ja Sari tiputtaisivat tällä hetkellä Miran välittömästi rääkymään vaatekauppaansa, joten sitä päivää odottaessa.

Kaki on temppuilullaan antanut Ollille ennakkosuosikin viitan. Olli näyttää nauttivan leaderin asemasta, joskin melko aneeminen ympäristö/tuotantotiimi on hänet siihen tehtävään osittain ajanut. Alussa vaikutelma Ollista oli kuitenkin punasteleva rasvamoppi, joka myötäilisi muita ja runkkaisi illan päätteeksi jännitystään vessan kaakeleille. Kaverin vilkkuva perse ei välttämättä loppukierroksilla vaaleanpunaisia kännyköitä innosta, mutta aika näyttäköön.

Musta hevonen on neutraali-Hanne, jonka perisuomalainen ujous-huumorintaju -balanssi ihastuttaa, mutta omaan silmään ei hänessä olisi voittajalta vaadittavaa särmää. Myötämielisyys ja rakkaudenpunaiset ikenet ihastuttavat vesisateessa rapisevia tuulipukuja, mutta rajansa kaikella.
 
Viimeksi muokattu:

Grome

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hannen takia toivon, että Jenni putoaa. En jaksa enää tänne kirjoittaa, miksi en pidä Hannesta. Haluun vaan nähä, että hän hajoaa. No yhen syyn voin kertoa: Aina kun Hanne on päiväkirjahuoneessa, niin se alkaa nyppimään jotain roskia vaatteistaan.

Ei Mirassakaan paljon kehumista ole, mutta niin kuin Tatun hyvästit hänelle kuului: "Sä oot sitten varmaan seuraava Perttu" tms.

Äänestyksestä taitaa tulla hyvinkin tasainen.
 

Ambi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huvitti BB Extraa kuunnellessa tänään kun joku kysyi rekisteröityykö äänet kun hän antoi 50 plus-ääntä Jennille mutta vahingossa kirjoitti nimeksi "Jenny", hukkaan meni viitisenkymppiä... Auts.

Itsellä on laimentunut Karin kannatus aika neutraaliksi, itseasiassa välillä ärsyttää suuresti koko äijä. Olli taas on jo parissa viikossa ollut sen verran loistava että on noussut ainoaksi voittajasuosikikseni Karin ohi.
[sais muuten monet tiukkapipot ottaa mallia Ollista].
 
Viimeksi muokattu:

Kyylä

Jäsen
Ambi kirjoitti:
Huvitti BB Extraa kuunnellessa tänään kun joku kysyi rekisteröityykö äänet kun hän antoi 50 plus-ääntä Jennille mutta vahingossa kirjoitti nimeksi "Jenny", hukkaan meni viitisenkymppiä... Auts.

Tämän takia muuten Mia on edelleen talossa. Taisivat miinukset mennä Miialle...
 

emz1

Jäsen
KG#21 kirjoitti:
Luulin jo siinä vaiheessa, kun leijona istahti päiväkirjahuoneen nojatuoliin, että se olis riisunut leijonapuvun pois, jolloin sieltä olisi paljastunut Pertun leveästi hymyilevä naamavärkki.

Saman tein itsekin, makasin sängyssä ja tuijotin telkkaria, kunnes Leijona meni päiväkirjahuoneeseen ja kamerakin siirtyi sinne. Siinä vaiheessa nousin sängystä ylös ja odotin että sieltä paljastuisi joku. Harmitti kyllä, kun näin ei käynyt.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kyylä kirjoitti:
Tämän takia muuten Mia on edelleen talossa. Taisivat miinukset mennä Miialle...
BB Extrassa joku oli kysynyt, että "lasketaan ne äänet, joissa äänen saajan nimi on kirjoitettu väärin?"

Kysymys korniudessaan osoittaa minkä ikäiset tekstiviestikisoissa äänestävät. Tai kysyvät jotain BB Extrassa.
 

J.Petke

Jäsen
Subin sivujen mukaan Olli on saanut ennennäkemättömän palkinnon Suomen Big Brotherin historiassa myyrän työstään. Onkohan nyt taas hypetetty liikaa vai onko tosiaan joku kunnollinen palkinto ollut tosi? Matka muun maan bb taloon? Vaiko pizza ja olut?
 

Afan

Jäsen
J.Petke kirjoitti:
Subin sivujen mukaan Olli on saanut ennennäkemättömän palkinnon Suomen Big Brotherin historiassa myyrän työstään.

Saihan se tunnin ylimääräiset päiväunet...

No juu, ei tuossa sentään sitä tarkoitettu, kun unet olivat jo torstaina. Uudesta palkinnosta ei ole mitään käsitystä.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Se on varmaa, että tuotanto jatkaa katsojien perseenreiän venyttämistä. Palkinto on lava Kukkoa, mahdollisuus suunnitella bileet tai henkilökohtainen 20 euroa kioskille..

Kusevat vaihteeksi taas meitä silmiin...
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Beagle Boy kirjoitti:
Se on varmaa, että tuotanto jatkaa katsojien perseenreiän venyttämistä. Palkinto on lava Kukkoa, mahdollisuus suunnitella bileet tai henkilökohtainen 20 euroa kioskille..

Kusevat vaihteeksi taas meitä silmiin...

Itse taas veikkaan jonkunlaista koskemattomuutta... Eli muutama äänestyskierros ilman vaaraa joutua äänestykseen? Tosin, eihän Ollilla ole sinne muutenkaan vaaraa joutua...
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
vilperi kirjoitti:
Itse taas veikkaan jonkunlaista koskemattomuutta... Eli muutama äänestyskierros ilman vaaraa joutua äänestykseen? Tosin, eihän Ollilla ole sinne muutenkaan vaaraa joutua...

Turha käydä odottamaan liikoja. Luulenpa, että tässä taas ylihehkutetaan ja oikeasti kyseessä ei ole sen suurempi asia. Joku B.Boyn mainitsemista vaihtoehdoista voisi tulla kyseeseen. BB:n seuraaminen on vähän kuin ManU-fanina olo nykyään, aina pettyy joten ei kannatta odottaa liikoja.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Toivottavasti Mira voittaa. Tietynlainen altavastaaja kuitenkin koko ajan.
 

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Olipa suuri järkytys nähä Sotanorsu-Hanne hinkkaamassa sitä jääpalaa hanurillaan. Meni kyllä sexi-halut aika moneks kuukaudeks eteenpäin. Phyi Shaatana!
Jania tuntui kiinnostavan suuresti Miran juttelut, itseasiassa ne ei oikein kiinnosta ketään muutakaan. Ulos vaan huomenna!
 

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jarner kirjoitti:
Olipa suuri järkytys nähä Sotanorsu-Hanne hinkkaamassa sitä jääpalaa hanurillaan. Meni kyllä sexi-halut aika moneks kuukaudeks eteenpäin. Phyi Shaatana!

Ja aamuneljältä baari-illan jälkeen astuisit aivan varmasti.
Ilkeintähän tuollaista on aamulla koettaa poistaa asunnosta. Kengän kun heittää rappuun, niin yleensä ne menee itse perässä.

Edit: Ja Miran juttelut ei todellakaan vaikuttaneet kovin paljon Jania kiinnostavan. Samaa mieltä siitä, että Miran voisi heivata pihalle, mutta luulenpa silti, että vielä saa yhden lisäviikon talossa.
 

Grome

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Putosin kyllä aika huolella näihin Ollin viime minuutien kummitusleikkeihin. Jep, Hanne oli sielä saunassa taas sen näköinen, että viha häntä kohtaan tavoittelee jo kattoa. Läski ämmä hinkkaa jotain jääkimpaletta. Tekee sitä varmaan muutenkin. Sori jos loukkasin jotakuta, oli pakko.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Edellä puhutaan asiaa. Sen verran oli karun näköistä menoa Hannen touhu, että pakko koittaa olla skarppina taas baarissa ;)
 

J.Petke

Jäsen
Jarner kirjoitti:
Jania tuntui kiinnostavan suuresti Miran juttelut, itseasiassa ne ei oikein kiinnosta ketään muutakaan. Ulos vaan huomenna!

Samaa kanssa naureskelin, että ei tunnu Mira vaan tajuavan ettei Jania kiinnosta, SIIS OIKEESTI.

Tosin tilanne on se, että Jenni lähtee noin 80% varmuudella talosta huomenna ja Mira jää vielä ärsyttämään. Miran pitää aina olla se ykkönen kaikessa. Kaikkitietävä ja tosikko akka. En pidä.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Fläppis kirjoitti:
Edellä puhutaan asiaa. Sen verran oli karun näköistä menoa Hannen touhu, että pakko koittaa olla skarppina taas baarissa ;)

Blääh pillu se on piikkisiallakin. Ei sitä voi sanoa olevansa äijä ennen kun on käynyt astumassa itseänsä painavampaa naista..
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Jarner kirjoitti:
Olipa suuri järkytys nähä Sotanorsu-Hanne hinkkaamassa sitä jääpalaa hanurillaan. Meni kyllä sexi-halut aika moneks kuukaudeks eteenpäin. Phyi Shaatana!
Äläs nyt vilahtihan siinä oikein toosakin.
Millä ihmeen raivolla se Hanne sitä jäätä hinkkasi. Näytti melko lailla pelottavalta.

Miran jutustelu Janille oli ihan perus-ihastuneen "humala-ymmärtämistä". Ihmekös siinä sitten, että Jania ei juttu kiinnostanut ...

Jostain syystä edelleen toivon Jennille lähtöä.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Eniten on ärsyttänyt tämä Hannen ihmettely siitä kuinka Jenni voi joutua äänestykseen.

Toivonkin siis Jennin lähtöä, jotta saadaan viimeinenkin parivaljakko hajalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös