Eeli Tolvanen kävi hakemassa Jokereista vauhtia ennen kuin NHL-ura kunnolla urkeni, mutta pääsi kyllä ekalla yrittämällä 7 NHL-peliä pelaamaan päälle sadan AHL-pelin lisäksi. Ja toisella tulemallaan ei ole AHL:ssä pelannut, nyt menossa jo 5. kausi NHL:ssä.
Jori Lehterän ensimmäinen visiitti pohjois-Amerikassa käsitti vain satunnaiset pelit AHL:n puolella, sen jälkeen tuli takaisin kotoiseen Liigaan ja sieltä KHL:ään ruplia keräilemään, kunnes pääsi 6 vuoden päästä uudestaan kokeilemaan NHL:ssä, silloin pelasi jokusen kauden NHL:ssä kunnes valui farmin kautta takaisin Eurooppaan.
Petri Kontiola pääsi 12 peliä ekalla yrittämällään pelaamaan NHL:ssä, mutta tahkosi enimmäkseen farmissa parin vuoden ajan kunnes luikki takaisin Eurooppaan. KHL:ssä ja maajoukkueessa Kontiola teki sitten seuraavat 5 vuotta taikatemppuja, kunnes koki olevansa valmis yrittämään toisen kerran NHL:ssä, mutta jumiutui jälleen farmiin ja palasi sieltä häntä koipien välissä puolen vuoden rypistelyn jälkeen takaisin KHL:ään ja maajoukkueeseen temppuilemaan, ja lopulta vielä Liigaan jäähdyttelemään.
Karri Rämö pääsi ekalla yrittämällään NHL:n puolellekin, mutta enemmän pelasi farmissa, kunnes luovutti ja tuli KHL:ään. Sieltä sitten ponnisti kuitenkin vielä muutaman kauden jälkeen takaisin NHL:ään, ja pelasi pari kautta ylhäällä, ja valui sitten taas takaisin farmiin ja sieltä luiskahti Eurooppaan.
Harri Säteri on aika epeli, ensin mies lähti nuorena miehenä pohjois-Amerikkaan, ja jaksoi tahkota siellä neljän kauden ajan farmissa, kunnes tajusi että ei tästä tule vittujakaan ja läksi KHL:ään. Siellä homma toimi kuitenkin niin hyvin, että kolmen kauden jälkeen pääsi takaisin NHL:ään, mutta pelasi vain muutaman pelin Floridan paidassa ennen kuin tipahti farmiin, seuraavalla kaudella meni Detroitiin mutta siellä pelasi vain farmissa, kunnes lähti taas ovet paukkuen vittuun koko mantereelta ja palasi KHL:ään. Sillä visiitillä kaulaan laitettiin MM- ja olympiakultamitalit Suomen paidassa, ja eikös sieltä NHL:stä taas soiteltukin vielä perään että etsäviitsisitsä tänne meidän Toronton maalille tulla kun tarvittais Stanley Cup -taistoon tommosta menestynyttä ja voittanutta veskaa. Säteri sanoi että selvä, tulen, mutta ei päässytkään sitten Stanley Cupista pelaamaan koska NHL:n outojen sääntöjen takia muilla jengeillä oli mahis pölliä Säteri Torontolta itselleen, ja liigan paskin jengi Arizona vissiin vittuillakseen ottikin Säterin omaan jengiinsä. Parit pelit Säteri siellä paskasakki-Arizonan maalilla sitten pelasikin, päästi vitusti maaleja paskalla prosentilla, ja palasi sitten kolmannen ja viimeisen kerran paremmalle puolelle Atlanttia.
Jussi Olkinuora aloitti junnuvuosien jälkeen omat pelihommansa suoraan Pohjois-Amerikan paskaliigoissa, ja pääsi AHL:ään asti mutta luikki sitten kotoiseen Liigaan kun SaiPa tarvitsi stunttia loukkaantuneiden maalivahtiensa tilalle. SaiPa-stintin jälkeen Olkinuora nousi Jypin ja Pelicansin kautta KHL:ään ja maajoukkueeseen, ja keräsi eritoten maajoukkueessa vielä Säteriäkin enemmän killuttimia, kaksi MM-kultaa, olympiakulta ja päälle vielä MM-turnauksen MVP-palkinto vuodelta 2022. Eihän tämmönen mestari nyt voinut jäädä NHL:n ulkopuolelle enää, joten tie vei toista kertaa Pohjois-Amerikkaan, Detroitissa oltiin ihan touhutipat housuissa että ei vittu meillä on kohta varmaan maailman ensimmäinen Triple Gold Club -veska täällä kun tää Olkinuora tulee tännekin meille mestaruuden hoitamaan. Mutta ei siitä tullut yhtään vitun mitään, Olkinuora ei mahtunut NHL-kokoonpanoon ensinkään vaan farmiin se heitettiin, ja siellä tuli turpaan niin lujaa että Olkinuoralle riitti jo ekan vuoden jälkeen, hän pakkasi maajoukkuekultamitalinsa ja MVP-palkintonsa takaisin matkalaukkuun, haistatti vitut AHL:lle ja tuli Eurooppaan takaisin, ja luisui sielläkin sitten käsittämättömän nopeasti Ruotsin, Suomen ja Sveitsin liigan stinttien kautta Saksaan, ja sielläkään ei oo nyt oikein homma toiminut. Detroit pilasi hyvän miehen täysin.