Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2024–2025

  • 120 372
  • 435

Nick Neim

Jäsen
Näin olen ymmärtänyt. Joidenkin medialähteiden mukaan kesällä oli tarjolla rahakkaampia ja mahdollisesti pidempiä sopimustarjouksia, mutta Lankinen ei näihin tarttunut, vaan odotti syksymmälle oikeaa "fittiä." Oma veikkaus on, että silloin tiedossa oli Demkon poistuma ja isompi rooli hyvässä joukkueessa. Samalla kun hän teki vuoden sopimuksen, niin ensi kesällä on teoriassa mahdollista ajatella myös dollareita enemmän.

En muista oliko täällä kuinka laajasti asiasta keskustelua, mutta ainakin jossain lähteissä Lankisen sopimuksetonta tilaa pidettiin kummallisena. Numerot Nashvillesta olivat kuitenkin vahvat, vaikka rooli oli rajallinen. En nyt saa mieleeni huhuja siitä, että mitkä joukkueet olivat kesällä Lankisen perässä, mutta epäilen, että joko vahvan ykkösveskan omaavat tai muutoin heikommat tiimit.
Tämä on myös ihan Lankisen omasta suusta vahvistettua, eli ei ole pelkkää mediahuhua tai insiderien höpinää:

Alkoi liikkua huhuja, joiden mukaan Lankinen pyytää palveluksistaan liian paljon rahaa. Vancouveria läheltä seuraava toimittaja David Quadrelli esimerkiksi raportoi syyskuussa, että Lankinen olisi hylännyt Vancouverin vuoden mittaisen ja alle miljoonan dollarin sopimustarjouksen ja vaatii enemmän palkkaa.

Kun Lankinen hieman myöhemmin solmi kuin solmikin vuoden mittaisen sopimuksen 875 000 dollarin palkalla, hyvin yleinen käsitys oli, että Lankinen joutui tyytymään alle miljoonan sopimukseen, kun muuta ei ollut tarjolla.

– Ei ihan siitä ollut kyse. Olisin voinut aiemmin solmia taloudellisesti paremman sopimuksen muualle ja saada enemmän rahaa. Mutta halusin katsoa tämän kortin, Lankinen vastaa huhuihin.

– Olin tietoisesti kärsivällinen ja pidin kortit piilossa.

....

– Tein tietoisen päätöksen ottaa vähän vähemmän rahaa, jotta saan isomman mahdollisuuden näyttää. Jos olisin halunnut mennä helpoimman kautta, minulla olisi ollut toinen väylä paljon aikaisemmin, Lankinen taustoittaa.

– Mutta minulla on kova halu mennä urallani eteenpäin. Tunnen, että omat rahkeeni riittävät. Haluan näyttää sen itselleni ja muille.

Lankinen kertoo käyneensä kesällä keskusteluja usean seuran kanssa. Vancouverinkin kanssa hän keskusteli jo kesällä.

 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Esa Lindell 200 tehopistettä! Lindellistä 42. tämän rajapyykin saavuttanut suomalainen ja samalla meni ohi myös 200 tehopisteen Sami Vatasesta. Pelejä toki Lindellillä reilusti enemmän, mutta on tuo roolikin hieman erilainen.

627 ottelua on tuonut tehot 51+149 = 200
 

Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
Brad Lambert on nostettu Jetsin miehistöön ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Debyyttihän tuli jo viime keväänä ja myös pistetili aukesi heti, ensimmäistä maalia odottelemme nyt sitten.

 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Brad Lambert on nostettu Jetsin miehistöön ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Debyyttihän tuli jo viime keväänä ja myös pistetili aukesi heti, ensimmäistä maalia odottelemme nyt sitten.


Oi tätä ilon ja onnen päivää, kun myös Laine on tekemässä debyyttiä Montrealin paidassa. Huikea homma!
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mistä näitä suomalaisia kausidebytantteja oikein tulee? Laine, Lambert, Matinpalo, kohta on varmaan myös Petmanin Villen vuoro!
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
DailyFaceoffs ei näytä Matinpaloa kentällisissä. Winnipeg puolestaan näyttää kolmea suomalaista pelaavaan kokoonpanoon, mutta kyllähän sen täytyy olla virhe.
 
DailyFaceoffs ei näytä Matinpaloa kentällisissä. Winnipeg puolestaan näyttää kolmea suomalaista pelaavaan kokoonpanoon, mutta kyllähän sen täytyy olla virhe.

Matinpalo nostettiin korvaamaan Sebrangoa 7. pakkina eli varamiehenä jos edeltä joku loukkaantuu.

Lambert puolestaan nostettiin loukkaantuneen Ehlersin tilalle ja pelaa yön pelissä Jetsin kakkosketjun keskellä. Hieno näyttöpaikka Bradille ja eiköhän uran PPG pysy ykkösellä alkavana.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Suomalaisten tappelut NHL:ssa kaudella 2024-25: (tilanne 4.12.)

Koodi:
Erik Haula 1 (28 peliä 23 min)

Samuel Helenius 1 (9 peliä 7 min)
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Matinpalo nostettiin korvaamaan Sebrangoa 7. pakkina eli varamiehenä jos edeltä joku loukkaantuu.

Lambert puolestaan nostettiin loukkaantuneen Ehlersin tilalle ja pelaa yön pelissä Jetsin kakkosketjun keskellä. Hieno näyttöpaikka Bradille ja eiköhän uran PPG pysy ykkösellä alkavana.
Joudumme molemmat toteamaan olleemme väärässä. Tosiaan kolme suomalaista oli samaan aikaan Jetsin kokoonpanossa ja kukaan näistä ei saanut pisteitä eli Lambert ei enää toimi hassutteluknoppina Risto Jalon kanssa. Kakkosessa jos saa jatkaa, niin toki voi nousta tuonne junaan takaisin, mutta kunhan nyt vain saisi vakiinnutettua pelipaikan näin alkuun.

Vaikka kaksi debyyttiä tälle kaudelle nähtiin, niin uutta nimeä ei silti saatu NHL-kartalle, kun Lambertillekin tämä oli jo toinen peli. Laineelle ensimmäinen ja uskoisin että @FASlapsi on jo tämän jossakin palstalla maininnut, sillä puhutaan sentään junasta. Hienoa nähdä Pate taas koosteissa ja voi kun tulisi hyvä prime time ilmaispeli. Suomalaisia on nyt pelannut 7. eniten tällä kaudella ja ne 6 edellä olevaa kautta ovat aika tuoreita kaikki. Elämme suomalaisrikasta NHL-aikakautta.

Laine tosiaan jätti heti Sinisalon yksin viimeiseksi maalintekijäksi, joka mahtuu parhaaseen tusinaan. Pate on nyt 11. kovin suomalaismaalari, mutta Top10-lista on vain yhden päässä. Jokohan Mikko Koivulla alkaa puntti tutista Tesoman tykin laulaessa jälleen tuttua sävelmää. Mikko Koivulla Top10-listan portinvartijan rooli 206 osuman meriiteillä, vielä.

Patesta Montrealin 17. suomalainen ja jopa 9. maalipörssissä. Maaleitta on jäänyt Oliver, Niku, Leskinen, Antti Niemi, Joonas Nättinen, Niinimaa, Martti Järventie sekä tietenkin myös Marko takatukka Kiprusoff.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeistelin koko pelin katsomisen just ja Annuselta ihan pirun vahva alku Nashvillen maalilla Montrealissa, harmi kun jenginsä ei tee maaleja niin häviävä starttihan siitä tuli Preds-debyyttiin, mutta Annunen oli kentän paras pelaaja ilman muuta.

Rauhallinen ja varma.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Siinähän ei kauaa mennyt, kun Laine nappasi maalintekijöiden Top10-listan haltuunsa. Tosin tätä odottelin jo kauan sitten, mutta terveydelle ei mitään voi. Vielä ei listalle pääse Laine ilman jakopaikkoja ja Koivun Mikon kanssa tuota kymppipaikkaa pidetään hallussa 206 maalin suorituksilla. Tätä menoa se on vain yksi peli, kun Laine jatkaa matkaansa Koivun ohi. Pate nousi myös Montrealin suomalaisten 8. parhaaksi maalintekijäksi Jyrki Lumpeen seuraksi tällä toisella osumallaan.

Niko Mikkola oli tämä minun kauan odottamani 10. maalin rajapyykin saavuttanut pelaaja. Nyt näitä suomalaisia löytyy se 100, notta eipä tartte yksinumeroisia maalilukuja katella Top100-listalla jatkossa. Huikea homma! 8 pelaajaa sai samalla monot tuolta listalta ja kuuluvat nyt hetken aikaa tuohon 101 dalmatialaisen klubiin.

Rasmus Ristolainen saavutti 240. syöttöpisteensä ja pääsi 22. sijaa jakamaan Sami Salon kanssa. Seuraavana syöttöpörssissä siintääkin jo Top20-lista, jota jakavat 265 syötön pakit Siltanen ja Niinimaa. 25 syöttöä ei ole paljon, mutta saattaahan Rassella tuohon jokunen peli mennä?

Justus Annusesta tulikin sitten 20. suomalainen Nashvillen organisaatiossa.

Haulan pojalle on tullut kunnia puhkaista New Jerseyn suomalaisten yhteisottelumäärässä 1000 ottelun rajapyykin ja nyt luku on 1001 suomalaispeliä. Haula jakaa myös Vatasen kanssa seuralegendan paikkaa suomalaisittain, kun molemmilla pelattuna 184 runkosarjapeliä. Pleijareissa Haulalla enemmän pelejä, joten sinänsä voidaan jo antaa palkinto Haulalle. Seuralegenda Ari Ahonen toki on miltei Stanley Cup-voittaja, vaikkei koskaan siellä pelannutkaan.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Vegasin lukuunottamatta taitaa kaikissa noissa mahdollisissa contendereissa olla nyt suomalaispelaaja. Kävisikö niin että saataisiin tänäkin vuonna kauden päätteeksi kannu Suomeen?
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Vegasin lukuunottamatta taitaa kaikissa noissa mahdollisissa contendereissa olla nyt suomalaispelaaja. Kävisikö niin että saataisiin tänäkin vuonna kauden päätteeksi kannu Suomeen?

Ei se nyt taida toimia niin, että kaikisssa paitsi yhdessä on suomalainen ja sitten saataisiin stanley.

Taisitte juuri pelata Vegasin Stanley Cup mestariksi vuosimallia 2025.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Vegasin lukuunottamatta taitaa kaikissa noissa mahdollisissa contendereissa olla nyt suomalaispelaaja. Kävisikö niin että saataisiin tänäkin vuonna kauden päätteeksi kannu Suomeen?
Miksei käy listalle vaikka Capitals tai Minnesota? Eihän tuolla pleijareissa tulla näkemään pelkkiä suomalaisjoukkueita Vegasin lisäksi. Vai mitä en ymmärtänyt?
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Miksei käy listalle vaikka Capitals tai Minnesota? Eihän tuolla pleijareissa tulla näkemään pelkkiä suomalaisjoukkueita Vegasin lisäksi. Vai mitä en ymmärtänyt?

Tarkoitin näitä joukkueita mitä nyt suurimmalla todennäköisyyksillä Cupista pelaavat. Washington ja Minnesotan unohdin. Ei siinä sen enempää ymmärrettävää.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tarkoitin näitä joukkueita mitä nyt suurimmalla todennäköisyyksillä Cupista pelaavat. Washington ja Minnesotan unohdin. Ei siinä sen enempää ymmärrettävää.
Itseasiassa juuri nyt divisioonien kärkijoukkueista ainoastaan Torontossa on suomalainen ja sekin on lasaretissa olevan Hakanpää. Toki kausi voi muuttaa järjestyksiä vielä monta kertaa ja jokin seurasiirto sekoittaa taas lisää pakkaa.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Eniten otteluita runkosarjassa:

13. Jere Lehtinen 875
14. Toni Lydman ja Mikael Granlund 847

Muuten 2+5 kierros ja kolmen veskarin tappiot ei aiheuta kummempia tilastonostoja. Muutamia komeita rajapyykkejä siellä on tulossa otteluissa vielä joulukuuhun, mutta ei niistä ny numeroa tehrä.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Eniten otteluita runkosarjassa:

18. Aleksander Barkov 757 ottelua
19. Janne Niinimaa ja Rasmus Ristolainen 741 ottelua

Siellä on Rasse ottanut Niinimaan kiinni otteluissa ja eiköhän sitä ohi paineta pian. Niinimaan ura on ollut aikanaan pitkä ja kunnioitettava. Rassen ura on nyt yhtä pitkä, mutta tuntuu olleen todella paljon terveyshaasteita hänellä ja silti tämä ottelumäärä on tullut täyteen iän ollessa vasta 30 vuotta. On se Ristolainen vain painanut kovaa uraa hänkin ja toivotaan nyt terveyttä riittävän.

Mikko Rantasella 599 ottelua, joten rajapyykki täyteen seuraavassa pelissä. Komea on ollut ura kun yli 50 ottelua on varaa olla pisteettä ja silti on ura piste per peli tahdissa. Vaikuttavaa tekemistä.

Juuso Välimäki onnistui kuin onnistuikin maalinteossa ja sillä myös uran 10. maali täyteen. Välimäki ei kuitenkaan saanut kunniaa olla 100. rajan rikkonut, vaan nyt näitä on jo 101 suomalaista rajan rikkonutta, joten eipä tuo Juuso nyt isompaa juhlaa aiheuta.

Kiviranta sai viimeinkin 20. syöttöpisteensä uralleen ja näin pääsi jättämään pahan pojan seuran taakseen. Jere Karalahti saa jäädä nyt yksin sijalle 100 odottamaan sitä vääjäämätöntä kohtaloa, kun joku tulee takaa pudottamaan nämä alle 20 syötön pelaajat pois Top100-listalta.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Kommentti muutamista suomalaisista, joilla on ikään kuin vaikeaa ottaa se viimeinen askel.

Eilisessä pelissä oli hyvä vertailla Kakkoa ja Tolvasta. Molemmat joukkueissaan oikeastaan tismalleen samassa roolissa. Kolmosketjun secondary scoring. Tolvanen pelasi todella nöyrästi. Ennakoi lähes joka tilanteen puolustuksen kautta. Ei varasta milliäkään. Siinä sivussa iski hyvät tehot.

Kakko mahdollisti laiskalla valinnallaan Seatlen voittomaaliin. Hyökkäyspäässä syvällä, kiekon menetyksen jälkeen, ensin selkä suoraksi ja sen jälkeen sitten perään. Maalissa 50 cm jäljessä omaa ukkoa.

Sen lisäksi Kakko tuskaillut tehojensa kanssa jo useamman kauden. Vaikeaa on identiteetin etsiminen. Kiekollisena tähtenä liigaan, jossa n. 1,5 kautta puolustuspelaamisen opettelua. Sen jälkeen tuskailua kiekollisen roolin kanssa. Hänen pitäisi oikeastaan päättää, millainen pelaaja hän pystyy olemaan NHL:ssä. Nyt menee vähän sillä välillä.

Tolvanen hyvä esimerkki siitä, kun identiteetti on selvä. Kärkiketjuihin ei ihan riitä, mutta kärjen takana menee mainiosti. Siinä roolissa vaan pitää antaa kaikki joka iltana.

Kotkaniemellä vähän samoja vaikeuksia, löytää se oma pelillinen identiteetti. Hän raastaa illasta toiseen, mutta välillä menee vähän puskemiseksi. Rooli sitten käymistilassa 2.- ja 4.-ketjujen välillä.

Molemmat ovat hyviä pelaajia, mutta toivottavasti se oma rooli löytyisi nopeasti. Kumpikaan ei ole enää juniori.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Roope Hintz.

26 peliä, 11+5=16.

Maalimäärä sinänsä ihan ok, mutta tuo syöttöpisteiden vähyys ja sitä kautta alhaiset kokonaistehotkin niin on kyllä todella vähäistä ja tehojen osalta nuhaista, ja aika uskomatontakin suorastaan että Hintz on kohta 30 pelin tullessa täyteen saanut kerättyä kasaan VIISI syöttöpistettä.

Aika vähän on Starsia tullut kaudella nähtyä, ihan en ikamaisesti ole nähnyt jokaista peliä niin miltä noin muuten näyttää, kun omat odotusarvot Hintziltä koko kauden tehoilta olisi sellasta luokkaa n. 30+40 ellei enemmänkin kun kauden alla uskoin että tähän kauteen on kova meno.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Roope Hintz.

26 peliä, 11+5=16.

Maalimäärä sinänsä ihan ok, mutta tuo syöttöpisteiden vähyys ja sitä kautta alhaiset kokonaistehotkin niin on kyllä todella vähäistä ja tehojen osalta nuhaista, ja aika uskomatontakin suorastaan että Hintz on kohta 30 pelin tullessa täyteen saanut kerättyä kasaan VIISI syöttöpistettä.

AIka vähän on Starsia tullut kaudella nähtyä ihan en ikamaisesti ole nähnyt joka peliä niin miltä noin muuten näyttää, kun omat odotusarvot Hintziltä koko kauden tehoilta olisi sellasta luokkaa n. 30+40 ellei enemmänkin kun kauden alla uskoin että tähän kauteen on kova meno.
Yksi sana: Pavelski
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös