Tämä on myös ihan Lankisen omasta suusta vahvistettua, eli ei ole pelkkää mediahuhua tai insiderien höpinää:Näin olen ymmärtänyt. Joidenkin medialähteiden mukaan kesällä oli tarjolla rahakkaampia ja mahdollisesti pidempiä sopimustarjouksia, mutta Lankinen ei näihin tarttunut, vaan odotti syksymmälle oikeaa "fittiä." Oma veikkaus on, että silloin tiedossa oli Demkon poistuma ja isompi rooli hyvässä joukkueessa. Samalla kun hän teki vuoden sopimuksen, niin ensi kesällä on teoriassa mahdollista ajatella myös dollareita enemmän.
En muista oliko täällä kuinka laajasti asiasta keskustelua, mutta ainakin jossain lähteissä Lankisen sopimuksetonta tilaa pidettiin kummallisena. Numerot Nashvillesta olivat kuitenkin vahvat, vaikka rooli oli rajallinen. En nyt saa mieleeni huhuja siitä, että mitkä joukkueet olivat kesällä Lankisen perässä, mutta epäilen, että joko vahvan ykkösveskan omaavat tai muutoin heikommat tiimit.
Alkoi liikkua huhuja, joiden mukaan Lankinen pyytää palveluksistaan liian paljon rahaa. Vancouveria läheltä seuraava toimittaja David Quadrelli esimerkiksi raportoi syyskuussa, että Lankinen olisi hylännyt Vancouverin vuoden mittaisen ja alle miljoonan dollarin sopimustarjouksen ja vaatii enemmän palkkaa.
Kun Lankinen hieman myöhemmin solmi kuin solmikin vuoden mittaisen sopimuksen 875 000 dollarin palkalla, hyvin yleinen käsitys oli, että Lankinen joutui tyytymään alle miljoonan sopimukseen, kun muuta ei ollut tarjolla.
– Ei ihan siitä ollut kyse. Olisin voinut aiemmin solmia taloudellisesti paremman sopimuksen muualle ja saada enemmän rahaa. Mutta halusin katsoa tämän kortin, Lankinen vastaa huhuihin.
– Olin tietoisesti kärsivällinen ja pidin kortit piilossa.
....
– Tein tietoisen päätöksen ottaa vähän vähemmän rahaa, jotta saan isomman mahdollisuuden näyttää. Jos olisin halunnut mennä helpoimman kautta, minulla olisi ollut toinen väylä paljon aikaisemmin, Lankinen taustoittaa.
– Mutta minulla on kova halu mennä urallani eteenpäin. Tunnen, että omat rahkeeni riittävät. Haluan näyttää sen itselleni ja muille.
Lankinen kertoo käyneensä kesällä keskusteluja usean seuran kanssa. Vancouverinkin kanssa hän keskusteli jo kesällä.
Suomen NHL-vahdista levisi kiusallinen rahahuhu – näin hän vastaa
Kevin Lankisen tilannetta ihmeteltiin pitkin kesää. Nyt hän kertoo, mitä oikein tapahtui.
www.is.fi