Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2023–2024

  • 406 814
  • 1 371

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Korpparille 23 torjuntaa, kaksi omiin ja voitto jatkoilla. Määttä siellä hääri kakkossyötön itselleen reilulla 20 minuutin peliajalla ja sai vielä plussapallon matkaan, mutta tappio niskassa pallo tuntui raskaalta.
Saros meni päästämään kolme 23 vedosta ja eihän sillä voita noin niinkuin yleensä. Lankinen siellä turhautuneena pohti olisiko jo hänen aikansa koittanut, mutta ei se ollut.
Kähkönen torjui 31 laukausta pelissä ja hoiti otteillaan joukkueen jatkoille, mutta kolmas päästetty maali tuli jatkoilla. MG seurasi ottelua saikulla ja soitteli agentille siirtopuheluita. Vaakanainen voittavassa kokoonpanossa luisteli melkein 15 minuuttia ja kerran jopa laukaisi kiekolla Kähköstä päin. Ei maalia tällä kertaa ja tehot oli muutoinkin piipussa. Mutta voitto on silti aina mukava asia ja Urhon hymy loisti pelin jälkeen. Tosin kuulemma on poika hymyillyt siitä asti, kun maalinsa teki.

Kähkönen pelasi 126 NHL-pelinsä ja siihen ei päässyt edes Pasi Nurminen. Nyt Kähkönen on jo sijalla 17. ja parin pelin päässä on Turkista suojatyöpaikan saanut Jussi. Husso ei myöskään ole kaukana, mutta ilmeisesti mies voi vielä päästä kerryttämään pelejä lisää, vaikka ei kokoonpanossa näkynytkään. Yhden AHL-pelin kävi hoitamassa nollapelin arvoisesti, niin kait hän kunnossa on. Korpisalolta jäi vielä 2 minuuttia puuttumaan huikeasta 14000 minuutin rajapyykistä. Sitten ei ole enää Top10-listalle asiaa alle 14000 minuutin ukoilla. Kähkönen ylitti 7000 minuutin rajan, mutta kauhukseen huomasi Nurmisen olevan vielä silti edellä minuuteissa. Lohtua Kaapo sai kuitenkin siitä, että Markkanen oli minuuteissa alempana. Kähkönen muuten tarvisi enää 13 torjuntaa sijalle 15. ja siellä häntä odottaa kiltisti Kari Takko. Voitoissa sama 15.sija olisi sitten yhden treidin päässä tai sitten pitäisi löytää keinot voittaa myös tuolla joukkueella.

Määttä saavutti syöttöpörssissä Antti Miettisen ja ehkä jo ensi kuussa pääsee hänestä ohi. Pisteissä Olli nousi jo sijalle 44. ja näin Leksa Komarov joutui laskeutumaan taas yhden sijan alaspäin.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Onkos odotettavissa vielä uusia suomalaisia NHL-debytantteja tälle kaudelle? Nyt on ollut useamman vuoden ajan laskeva käyrä näissä uusissa suomalaisissa nimissä NHL-kartalla.

Viimeiset 5 kautta:
2019-20: 13
2020-21: 11
2021-22: 9
2022-23: 7
2023-24: 3

Ainakin pari tuohon olisi hyvä saada niin pysyisi tuo laskeva suora ainakin tasaisena. :) Lambert? Tuomaala? Kemell? Aku Räty?
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Onkos odotettavissa vielä uusia suomalaisia NHL-debytantteja tälle kaudelle? Nyt on ollut useamman vuoden ajan laskeva käyrä näissä uusissa suomalaisissa nimissä NHL-kartalla.

Viimeiset 5 kautta:
2019-20: 13
2020-21: 11
2021-22: 9
2022-23: 7
2023-24: 3

Ainakin pari tuohon olisi hyvä saada niin pysyisi tuo laskeva suora ainakin tasaisena. :) Lambert? Tuomaala? Kemell? Aku Räty?
Kyllähän niitä debyttejä alkaa tippumaan yleensä tuossa loppukaudesta, kun joukkueet ovat menettäneet mahdollisuutensa ja haluavat kokeilla uusia junnuja.
 
Luin NHL:n taitokisan lajeja ja voittajia ja aloin hypoteettisesti miettiä, miten suomalaisten keskinäinen järjestys näissä menisi. Lajit ovat:

- nopein luistelija
- laukaukset suoraan syötöstä
- syöttötarkkuus
- kovin laukaus
- mailankäsittely
- laukaustarkkuus
- 1vs1
- esterata

Kenet laittaisitte noihin lajeihin suomalaisista voittajaksi tai esim. kolmen kärkeen?
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisiko Heiskanen jopa pärjätä tuossa nopein luistelija -skabassa.

Tai no varmasti voisi mutta aloin miettiä että varmaan olisi vahvoilla kotimaisessa kisassa.
 

Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL
Nopein
- Miro Heiskanen (kaarteessa tekee eron Hintziin)
Laukaukset suoraan syötöstä
- Sebastian Aho
Syöttötarkkuus
- Matias Maccelli (Mikael Granlund jää epäonnekkaasti toiseksi pisteen päähän Maccellista)
Kovin laukaus
- Patrik Laine
Mailankäsittely
- Matias Maccelli
Laukaisutarkkuus
- Sebastian Aho
1v1
- Mikko Rantanen (takapuoli eteen ja kiekkosuojaan)
Esterata
- Sebastian Aho
Läpiajo
- Roope Hintz

Bonus:
Ajoituksen mestari
- Sasha Barkov
 
Viimeksi muokattu:
Laitetaan nyt omatkin noin 10 sek pohdinnalla,

- nopein luistelija
Kasperi Kapanen oli joskus tosi nopea, Rasmus Kuparilla oli ainakin jossain vaiheessa kautta mitattu koko liigan kovin luistelunopeus, mutta vastaan silti Roope Hintz.

- laukaukset suoraan syötöstä
Mikko Rantasen näytöt tässä omaa luokkaansa, joten vastaan Rantanen.

- syöttötarkkuus
Tämä on aika paha. Maccellin syöttötaito on noteerattu, mutta kyllä mm. Rantanen, Granlund, Aho, Heiskanen jne. ovat tässä hommassa eliittiä. Sanon kuitenkin Maccelli.

- kovin laukaus
Kyllä mä tämän Laineelle laitan. Haastajina ainakin Rantanen ja Hintz.

- mailankäsittely
Barkovin tyyli on erilainen kuin Maccellin, mutta ääritaitavia kiekonkäsittelijöitä ovat kuten myös Granlund ja Aho ja monet muut. Laitetaan tämä Barkoville.

- laukaustarkkuus
Aika paha sanoa, Hintz ehkä?

- 1vs1
Tämä on siis pelaaja vastaan maalivahti, ei niinkään 1vs1 -haastaminen. Toisin sanoen läpiajosta kyse. Laitetaan tähänkin Barkov, vaikka Rantanen, Aho tai Hintz olisivat yhtä hyviä vaihtoehtoja.

- esterata
En ole nähnyt tähdistöviikonlopun esterataa, mutta oletan sen olevan yhdistelmä nopeutta, kiekonkäsittelyä ja syöttömistä tai laukomista. Laitetaan tämä Aholle, joka taitaa nuo kaikki edellä mainitut.
 

Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Kenet laittaisitte noihin lajeihin suomalaisista voittajaksi tai esim. kolmen kärkeen?
-nopein luistelija
Kupari oli jossain välissä koko sarjan nopein, haluaisin myös mainita Kapasen mutta varmaan kun pitää kaarteissa kuitenkin pärjätä niin sanoisin Heiskasen.

- laukaukset suoraan syötöstä
Suomella useampi hyvä vaihtoehto mutta uskoisin Rantasen olevan vahvoilla tässä.

- syöttötarkkuus
Aho ja Granlund tunnettu professoreina, muistetaan nyt Teuvoakin vielä, mutta mielestäni nykyään itseoikeutettu valinta tähän on Maccelli.

- kovin laukaus
Hakanpää on tunnetusti avannut valtavia peltejä, luulisi myös Mikkolalta, Ristolta ja Lindelliltäkin kuti lähtevän, mutta annetaan tässä Patelle tunnustusta, #29.

- mailankäsittely
Tääkin menee näiden professoreiden välillä mittelöksi, josta nostaisin Barkovin voittajaksi, sen verran upeita maaleja on urallaan veivannut.

- laukaustarkkuus
Laineella ei tunnu osuvan nykyään, mutta eikös Aho tän joku vuosi tainnut jopa voittaa? Sanotaan Aho.

- 1vs1
Barkov, myös Granlund sekä sähly Teuvo voisivat olla vahvoilla veivaamaan 1v1 rankkareita, eikös tähän pitäisi myös valita se maalivahti joten sanotaan Saros. Luonnollisesti.

- esterata
Aho on niin monipuolinen että voisi olla voittaja.
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.
Nopein
- Hintz / Kapanen
Laukaukset suoraan syötöstä
- Laine / Rantanen
Syöttötarkkuus
-Sasha
Kovin laukaus
- Laine (Pulju olis tähän sopiva myös mutta niin..)
Mailankäsittely
- Sasha
Laukaisutarkkuus
- Sebastian Aho/ Laine
1v1
- Sasha/ Hintz
Esterata
- Sebastian Aho
Läpiajo
- Hintz/Sasha/Aho

Näin.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Luin NHL:n taitokisan lajeja ja voittajia ja aloin hypoteettisesti miettiä, miten suomalaisten keskinäinen järjestys näissä menisi. Lajit ovat:

- nopein luistelija: Hintz
- laukaukset suoraan syötöstä: Laine
- syöttötarkkuus: Maccelli
- kovin laukaus: Hakanpää
- mailankäsittely: Barkov
- laukaustarkkuus: Rantanen
- 1vs1: Aho
- esterata: Kapanen
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
- nopein luistelija
- laukaukset suoraan syötöstä
- syöttötarkkuus
- kovin laukaus
- mailankäsittely
- laukaustarkkuus
- 1vs1
- esterata
Nopein luistelija - Hintz tai Heiskanen

Onetimerit - Laine

Syöttötarkkuus - Maccelli tai Teräväinen

Kovin laukaus - voi todellisuudessa olla melkein kuka tahansa pl. Granlund, Maccelli ja muutama muu, sanotaan Ristolainen

Mailankäsittely - Maccelli

Laukaisutarkkuus - Laine

1vs1 - Hintz

Esterata - Maccelli
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Ikävöimästä itseni yllätin, suomalaistehomiehiä kaipailin, sitä yhtä hullua etenkin, joka tehoja saalisti aivan Ranena peleissä.... Hei hetkinen. Nehän taas pelasi yöllä.

Jaa Haula painoi 1+1 ja oli meidän kierroksen Arttu Rossi. Plussia matkaan pari ja Hatakallekin yksi, kun kerran mukaan taas ottivat. Vastapuolen suomalaiset sai samat tehot, mutta maali merkattiin Ranelle ja passi Arsille. Kiviranta jäi ilman pisteitä ja nollakelille, mutta Rane ja Arsi palelivat pakkasessa. Annunen kiitti valmentajia luottamuksesta ja pelasi 8 alkuisen torjuntaprosentin myötä joukkueelle tappion. Voe voe.

Ylönen taas askissa, mutta Armian tavoin tehot jäi piippuun. Voitto silti joukkueelle.

PULJU painoi yöllä lonkat kiiltäen ja hymyili koko pelin, vaikka peliaika jäi alle kympin. Yhden plussan sai mukaansa. Ai että kun on mukava juttu hänen uusi tuleminen. Samalla nousi suomalaisten edustusmäärä kauden osalta 45 pelimanniin. Kupari katosi kuvista vastapuolen tappiossa, mutta ei kyllä ollut edes kokoonpanossa, niin vaikea sieltä on loistaa.

Risto suoritti 2-1 voitossa ihan kivalla peliajalla ja ilman tehotäppiä. Barkov ei onnistunut tehoille, mutta jäi myös nollakelille, kun muu suomalaiskolmikko otti miinukset itselleen. Ei pisteitä sinivalkoisille.

Ahon maali ja Teukan syöttö eivät riittäneet ja 3-2 takkiin. Raanta katseli virkaveljensä suoritusta luukulta. Teukka sentään paineli Eelin ja Miron kanssa 30 pisteen kerhoon ja maalitykkinä hoiti itselleen sijan 6. hallintaan.

Hintz, Hakanpää ja Lindell olivat nollalinjalla 2-1 voitossa, mutta Heiskasen poika sai sentään plussan. Jokiharju oli tappiossa myös nollalinjalla vaikka yli 20min sai peliaikaa. Ei pisteitä sinivalkoisille.

Kivirannan seuraava peli onkin juhlapeli numero 200 ja siihen häntä ennen on yltänyt 86 pelaajaa. Kupari jakaa Top100-listan viimeistä sijaa Raato Summasen ja Antti Aallon kanssa ja seuraava peli on hänelle 152, joka tulee olemaan seuraava raja hetken aikaa tälle listalle. Raato ja Aalto voidaan sen jälkeen unohtaa ja viimeisen sijan ottaa haltuun Mika Alatalo. Kunhan nyt Kupari vain saa pelejä alleen. Teräväisen seuraava maali vie hänet N.Hagmanin rinnalle ja siitä seuraava Tuomo Ruudun, mutta siitä onkin vielä 2 matkaa 150 maalin pyykkiin, jossa Mikke odottelee. Hintz jäi nyt maaleitta, mutta vaanii tätä joukkoa ja himoittua Top20-listaa. Haulan poika voi kuitenkin kiusata Roopea ja painaa ohi jollei nuotta ala heilumaan. Teräväinen otti syötön kierrokselta ja Aho jäi nyt 3 passin päähän. Ei Sepe niin vain Turbosta ohi menekään. Lehkonen tarvii vielä syötön tavoittaakseen Korpedon. Pisteissä ei mitään ihmeellistä mainintaa, kun ei niitä tämän enempää kierrokselta tullut.

Onneksi taas on alkamassa yö.. vaikka eihän siellä ole kuin Kakko ja Dallasin mafia vauhdissa.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kakko oli suomalaisista kierroksen kokemattomin 269 pelin kokemuksella. Tämän kauden 30 ottelua on tuonut tehot 5+1 ja tämä ei kyllä riitä. Peliaikaa hieman reilu 11 min ja tehot piipussa myös tässä pelissä.

Heiskanen oli yön ainoa tehopisteitä saanut ja 0+1 tuloksella noustiin kauden osalta 6. paikalle suomipoikien pörssissä. Reiluun 25 minuuttiin mahtui pari skodea ja niittiä sekä pikkukakkonen. Hintz, Lindell ja Hakanpää painoivat kaikki 17-18 min välimaastoon. Roopelle yksi laukaus ja miinus. Hakanpää ja Lindell sentään pysyivät nollakelissä ja laukoivat kumpainenkin pari kertaa. Hakanpäälle 5 niittiä ja sehän on tuon kokoisen miehen uran jatkumiselle hyviä juttuja. En tahtoisi alle kun Jani hakkaa päälle.

Lindellin uratilastoihin ei 0+0 tehoilla paljoa iloa saa rakennettua, mutta heitetään nyt sellainen veikkaus, että 600 matsia voisi olla kauden lopussa kasassa. Matkaa on vielä reilusti ja yksi loukki kaiken pilata voi. Dallas-legenda Niko Kapanen painoi urallaan 397 ottelua ja hänen pelimäärään Heiskasella on vielä kahden pelin takamatka. 55 suomalaista on 400 rajapyykin ohittanut ja listan viimeisenä on Janne Laukkanen 407 pelillä. Siinä Heiskaselle ohitettavia ja tähän riittää vain pelaaminen, tehoista viis. Hakanpään ura on nyt 275 pelin mittainen ja samaan lukuun päättyi Nutivaaran ura. Vai päättyikö se sittenkään? Muistelisin jonkun uutisen nähneen, että Nutivaara esiintyisi jossain suomalaisen alasarjan pelissä, mutta en sitten tiiä oliko se jo vai tuleeko koskaan olemaankaan. No laihaa oli lounaalla kahvi ja näin se oli myös kierroksen pisteissä. Toivo on ollut sitkeä, mutta joskushan se kuolee kuten kaikki muutkin. Silti odotan taas sitä yötä, jossa Armiat painaa hatullisia ja suomeen sataa roppakaupalla pisteitä. Joskus se vielä tulee. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
 

Myrkky

Jäsen
Floridan peliä katsellessani näytöllä vilahti taas yksi Floridan ennätys Barkoville: viimeiset 18 tehopistettä ovat kaikki syöttöjä, mikä on ennätys Floridan hyökkääjille. Kaikkea ne tilastoi. Pääseekö tälläisellä tilastolla taistelemaan assists are for assistants -pytystäkin? Yllättävää haastetta tähänkin palkintoon Barkovilta? @FASlapsi
 

Torspo82

Jäsen
Floridan peliä katsellessani näytöllä vilahti taas yksi Floridan ennätys Barkoville: viimeiset 18 tehopistettä ovat kaikki syöttöjä, mikä on ennätys Floridan hyökkääjille. Kaikkea ne tilastoi. Pääseekö tälläisellä tilastolla taistelemaan assists are for assistants -pytystäkin? Yllättävää haastetta tähänkin palkintoon Barkovilta? @FASlapsi
Just katsoin kanssa, että Barkovin edellinen maali on joulukuun puolesta välistä ja maalittomien otteluiden putki on jo 18 pelin mittainen. Lienee heittämällä Barkovin uran pisin maaliton putki?
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Just katsoin kanssa, että Barkovin edellinen maali on joulukuun puolesta välistä ja maalittomien otteluiden putki on jo 18 pelin mittainen. Lienee heittämällä Barkovin uran pisin maaliton putki?
No eihän hän voi tehdä, kun sillä maalilla olisi Saku Koivun tasolla. Sitä temppua ei pääse ilman huomiota tekemään, niin olisihan tuo nöyrälle haastava paikka. Kerran se Sasha kirpaisee? Tee se jo.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Teuvo muisti viimein olevansa enemmän syöttelijä ja nosti nyt 0+4 tehoilla kauden syöttömäärän isommaksi eli 16+18 on nyt hänen summaus. Voihan olla myös hermostunut tuosta oman sijansa tippumisesta pörssissä ja paukutti nyt itsensä viidenneksi suomipörssissä. Tai sitten hän vain on tosissaan päättänyt pitää Ahon takanaan uran syöttöpörssissä. Ja sehän onnistuu kun Aho ei saanut kun 1 syötön. Kotkapa ei saanut taaskaan ruokaa ja lento sakkaa. Raanta kävi yhden erän näyttämässä mallia, kuinka sitä nollataan vastustaja, mutta jäi vähän mysteeriksi mitä siellä oli, kun Raanta taisi pelata kakkoserän? Arsi onnistui vastapuolella pysymään nollakelissä, mutta Kiviranta sai mitättömällä pelillä miinuksen ja Rane niitä napsi kaksin kappalein. Annunen katseli ottelua luukulta ja mietiskeli mitä hän siellä tekee, kun kauden 2 peliä on jo kasassa. Ja kaiken huipuksi Kiviranta pelasi juhlapelin nro 200.

Maccelli löysi Välimäen viivalta ja molemmille syöttömerkintä. Tässä ihan herkistyi, kun aiemmin nämä herrat tuntui olevan pisteillä vain samoissa maaleissa ja pisteitä tuli aivan identtistä tahtia. Muutoinkin nämä murtavat leuat samaan aikaan ja esiintyvät kaverikuvissa akvaariokypärissään. Huikeat kaksoset!

Hatakka ja Haula saivat 0+0 tehot tappiomatsissa. Haulalle miinus. Hatakalle hieno peliaika pakistossa ja selviytyminen nollakeliin, kun taas jengikaveri pakistosta nappasi -3 tililleen.

Barkov ja Lundell seurailivat tehottomina, kuinka Luostarinen ratkaisi matsin tyhjiin. Mikkola sentään sai illasta Eetun tavoin plussapallon. Luostariselle jo kauden 9 maali. Jo. Ehkä enemmänkin oli odotuksia.

Merelää ei näkynyt Tampan pelissä. Sitten innostuneena menin katsomaan, kuinka Kupari ja Risto ovat taistelleet toisiaan vastaan, mutta molemmat nimet puuttuivat tilastoista. Eihän tämä näin pitänyt mennä.

Teräväinen voisi seuraavalla 0+4 illalla tavoittaa Ruutun syöttölukemat. Kuus syöttöä olisi matkaa 300 syötön rajalle. Eipä tuolla muuta ihmeellistä tapahdu. No Välimäen syöttö oli uran 50.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Floridan peliä katsellessani näytöllä vilahti taas yksi Floridan ennätys Barkoville: viimeiset 18 tehopistettä ovat kaikki syöttöjä, mikä on ennätys Floridan hyökkääjille. Kaikkea ne tilastoi. Pääseekö tälläisellä tilastolla taistelemaan assists are for assistants -pytystäkin? Yllättävää haastetta tähänkin palkintoon Barkovilta? @FASlapsi
Raatimme on pistänyt merkille että aikamoisia Raipeja tuolla pyörii tällä kaudella enemmänkin. Miro Heiskaselta ja Mats Maggellilta moista assist are for assistants -meininkiä odotimmekin, Miron 5+26 ja Torbjörnin 7+26 on suunnilleen sitä mitä odotettiin, mutta tuo Barkovin 11+37 on kyllä aivan liian syöttöpainotteinen. Granlundin 5+24 on kanssa melkoista, ja on tuolla Lundell 4+14 ja Lindell 4+16 kanssa silmäänpistävän assistentteja.

Saas nähdä kuka näistä on kauden lopussa vahvin ehdokas Ojanen Hirsovitsi -palkintoon, joka annetaan pelaajalle jolla on eniten kakkossyöttöjä suhteessa tehopisteisiin. Heiskasella on aika komeat 17 kakkossyöttöä 31 pisteen kokonaissaldosta, ja hän on itse asiassa aika selkeästi Barkovin, Granlundin ja eritoten Matti Makkaraperunan edellä. Sitten on noita muita pakkeja joiden vaatimattomimmista pistesaldoista noin puolet on kakkossyöttöä, Hakanpäätä ja Jokiharjua, Määttää ja Välimäkeä ja näitä tämmösiä.

Teräväinen oli alkukaudessa menossa Assists are for assistants -palkintoa kohden, kun se teki pelkkiä maaleja vain koko ajan, mutta tämmösillä juholammikko-illoilla se pysti menee kyllä aivan saatananvarmasti muualle! Teräväisellä on jo ihan vitun tylsä 16+18 tehosaldo, aivan mitäänsanomaton ja massaan hukkuva tylsyys! Armian 8+1 on hyvä. Pidä toi!
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Suomalaisten suorituksia NHLCountries-sivuston kautta seuraaville tiedoksi, että sivuston aiempi "ilmaisverkkotunnus" (.tk) lakkasi jostain syystä toimimasta, eikä se noussut haudasta vielä kolmantenakaan päivänä. Hankin sivustolle nyt com-tunnuksen, jolle ei pitäisi käydä yhtä köpelösti.

Saitti on siis taas hengissä ja löytyy tästä lähtien osoitteesta: NHLCountries (nhlcountries.com).
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Suomalaisten suorituksia NHLCountries-sivuston kautta seuraaville tiedoksi, että sivuston aiempi "ilmaisverkkotunnus" (.tk) lakkasi jostain syystä toimimasta, eikä se noussut haudasta vielä kolmantenakaan päivänä. Hankin sivustolle nyt com-tunnuksen, jolle ei pitäisi käydä yhtä köpelösti.

Saitti on siis taas hengissä ja löytyy tästä lähtien osoitteesta: NHLCountries (nhlcountries.com).
Pidän tätä toiseksi suurimpana kulttuuritekona sitten Teksti-TV:n!!
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Pulju painoi yöllä 11 min peliajalla ja tilastoriville kertyi laukaus, taklaus ja plussapallo. Ei silti riittänyt esitys pisteille taikka voittoon. Kauden toinen peli vasta änäriä takana ja ei tässä hirveän pitkää peliputkea ole muutenkaan alla, että kahtellaan rauhassa mitä sieltä Pulju tarjoilee. Ihan lupaava jatkoaika uralle. Pulju nousi peleissä jo nuoremman MG ohitse sijalle 63. ja uralla on mittaa nyt 336 ottelua.

Vaakanainen uurasti tappiossa lähes 22 min, mutta kolmen laukauksen lisäksi tilastoihin jäi -1. Urho voi silti tälläkin kuittailla Fowlerille, jolla oli -3. Yllättäen Vaakanainen jäi ilman maalia ja tehoja tänään.

Kaapo Kakko suoritti 12 min peliajalla itselleen yhden kakkossyötön. Kakkossyöttö ei tällä kertaa ollut mitenkään säälistä saatu, vaan Kakko alusti tilanteen ihan henkilökohtaisella suorituksella. Kauden tehot nyt 5+2, 31 peliin. Viimeiseen viiteen peliin on tullut tehot 2+1 ja tällä otannalla vaikuttaisi Kaapon touhut olevan nosteessa. Josko edes tällä tahdilla painaisi loppukauden, niin saataisiin pistesarake hieman lohdullisemmaksi. Nykyvireellä Kakko voi alkaa kilpailemaan jo Tolvasen kanssa uran pistepotista ja saavuttaa kauden aikana Mikko Leinosen. Leinonenhan on vain 4 pisteen päässä Kakosta, mutta alkukauden otteilla näytti Leinonen olevan täysin saavuttamattomisssa. Hyvä Kaapo!
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Pidän tätä toiseksi suurimpana kulttuuritekona sitten Teksti-TV:n!!
Niin minäkin. Tämähän on todella kaunista. Ja minä en tästä ollut tietoinen ollenkaan, mutta nyt tämä on ikuisesti välilehtenä auki koneellani. Huikea sivu. Erityiskiitos 20p välilehdestä. Vielä kun joukkueiden sivustolta voisi jollakin häpeällisellä värillä boldata nämä seurat, jotka eivät päästä suomalaisia ollenkaan pelaamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös