Siinä tilanteessa tähdet olisivat erilaiset tietenkin, ja nähtäisi @FASlapsi mainitseman kaltainen tilanne jossa suomalaispakit tekevät ns. sonjat ja törmäilevät heti ensiminuuteilla vastustajan maalin takana täysillä niin toisiinsa kuin myös Roope Hintziin, kaikki loppupelistä loukaantuneina sivuun kiikaritilastoilla.Toivottavasti Lindelliltä ja Hakanpäältä nähdään vastaavanlaista pelaamista, kun taas tavoitellaan 20 pistettä.
Tähän liittyen kannattaa kuunnella Iiro Mäntylän vierailu TNF:ssä, tehnyt Hakanpään kanssa vuosia tiivistä yhteistyötä hyökkäysjuttujenkin suhteen.Hakanpää muuten kolmantena suomalaispakkien maalipörssissä nimenomaan mainittujen seurakavereidensa perässä
Ainakin tällä kaudella Lindell on kyllä alkanut hyökkäämään enemmän, joten ei tuo nyt ihan täysin epänormaalia ole, että Lindell tekee nousuja. Hakanpään kohdalla tuollaisia en ole puolestaan muistaakseni nähnyt.NHL:ssä on hänkin vain profiloitunut enemmän puolustussuunnan ekspertiksi, mutta nyt vissiin sitten joku oikosulku tuli samaan aikaan sekä Lindellille
Niin, aika tiukassahan tuolla Rangersissa Mikkolalla peliaika tulee olemaan, mutta katselin tämän kauden osalta Rangersin puolustuskalustoa niin eiköhän tuo leftin miehenä tohon Harpurin(/muiden jämämiesten) paikalle kolmospariin fyysisenä stay at home pakkina pelipaikkansa kaiva. Mikkolalla etuna myös hyvin playoff kiekkoon sopiva pelityyli, ei varmasti ole viimeinen kerta kun hänet tullaan NHL urallaan lähellä siirtotakarajaa kauppaamaan.Niko Mikkola siis New York Rangersin tarunhohtoiseen nuttuun Gardenille, siellä kelpaa tehdä se kauden ensimmäinen maalinsa sitten ja räjäyttää halli.
Varmasti hienon tuntuinen siirto, toivotaan että pelillinen vastuu sekä käyttöä löytyy myös Rangersissa.
Top 4 on hakattu kiveen, ja myös Braden Schneider voi olla varma pelipaikastaan. Kolmosparin vasemmaksi pakiksi Mikkola on upgrade, sillä Harpur on enemmän tuollaista firman puulaakin tasoa.Niin, aika tiukassahan tuolla Rangersissa Mikkolalla peliaika tulee olemaan, mutta katselin tämän kauden osalta Rangersin puolustuskalustoa niin eiköhän tuo leftin miehenä tohon Harpurin(/muiden jämämiesten) paikalle kolmospariin fyysisenä stay at home pakkina pelipaikkansa kaiva. Mikkolalla etuna myös hyvin playoff kiekkoon sopiva pelityyli, ei varmasti ole viimeinen kerta kun hänet tullaan NHL urallaan lähellä siirtotakarajaa kauppaamaan.
name games icetime points goals 1stAssists 2ndAssists points/60 score/60 onIce_xGoals% offIce_xGoals%
Roope Hintz 45 17:09 49 22 17 10 3.810 4.145 0.68 0.48
Mikko Rantanen 50 22:50 61 34 22 5 3.205 3.452 0.61 0.42
Sebastian Aho 44 19:36 46 23 16 7 3.200 3.843 0.62 0.54
Aleksander Barkov 43 21:08 47 14 18 15 3.103 3.561 0.57 0.50
Matias Maccelli 33 15:00 23 3 11 9 2.786 1.780 0.50 0.37
Patrik Laine 36 19:32 31 14 10 7 2.643 2.733 0.55 0.37
Kasperi Kapanen 36 11:47 17 6 10 1 2.403 2.174 0.45 0.54
Juuso Parssinen 35 15:01 21 5 7 9 2.397 1.724 0.55 0.48
Teuvo Teravainen 41 16:35 24 5 14 5 2.118 2.555 0.60 0.58
Aleksi Heponiemi 10 08:35 3 1 1 1 2.096 0.049 0.30 0.55
Eeli Tolvanen 30 13:53 14 10 4 0 2.017 2.524 0.54 0.46
Artturi Lehkonen 47 21:32 34 15 4 15 2.014 2.321 0.61 0.44
Robin Salo 11 11:10 4 2 1 1 1.952 0.986 0.46 0.49
Miro Heiskanen 50 25:19 40 7 18 15 1.896 2.211 0.59 0.51
Kaapo Kakko 51 15:54 25 9 10 6 1.849 2.351 0.54 0.51
Anton Lundell 45 16:41 23 7 7 9 1.838 2.146 0.53 0.53
Mikael Granlund 49 18:39 28 6 14 8 1.837 1.251 0.52 0.48
Eetu Luostarinen 54 15:42 25 11 5 9 1.768 2.122 0.49 0.54
Jesperi Kotkaniemi 51 14:12 20 7 3 10 1.656 2.633 0.64 0.56
Erik Haula 51 16:43 21 4 9 8 1.476 2.194 0.54 0.55
Saku Maenalanen 36 11:20 8 4 2 2 1.175 0.630 0.39 0.54
Rasmus Kupari 37 09:52 7 3 3 1 1.150 1.091 0.49 0.52
Aatu Raty 12 08:45 2 2 0 0 1.141 1.472 0.51 0.51
Juuso Valimaki 47 15:12 13 2 4 7 1.091 0.910 0.50 0.40
Olli Maatta 46 17:59 15 4 5 6 1.088 0.951 0.47 0.52
Jesse Puljujarvi 49 12:34 10 4 4 2 0.973 1.308 0.55 0.54
Esa Lindell 53 19:56 16 6 2 8 0.909 1.179 0.46 0.58
Joel Armia 32 15:02 7 3 1 3 0.872 0.674 0.37 0.43
Henri Jokiharju 28 20:56 7 1 3 3 0.716 0.987 0.41 0.55
Rasmus Ristolainen 46 18:09 9 2 4 3 0.646 0.438 0.42 0.47
Jani Hakanp 53 19:23 10 5 3 2 0.584 0.634 0.45 0.58
Joel Kiviranta 52 12:13 6 6 0 0 0.566 0.784 0.43 0.56
Ville Heinola 10 13:16 1 0 1 0 0.452 0.059 0.48 0.49
Urho Vaakanainen 23 16:27 2 0 1 1 0.317 -0.219 0.38 0.43
Niko Mikkola 50 16:38 3 0 0 3 0.216 -0.348 0.39 0.47
Markus Niemelainen 23 10:02 0 0 0 0 0.000 0.416 0.42 0.55
Lasketaanko mukamas samaksi kierrokseksi jos Ristolainen pelaa kaksi peliä, kysympä vaan??Tänään se tulee! Se tulee! SE TULEE!!!
20 pistettä. Rantasen ketsuppipullo räjähtää, Barkov näyttää ei tuntunu missään se ranteeseen osunut kiekko. Laineelle hattutemppu. Aholle samaten. Dallasissa Hakanpää ja Lindell hyökkäävät taas, Hintz ja Heiskanen säestävät.
Peleistä vielä osa alkaa tollee kivan omituiseen aikaan, että voidaan täällä Suomessa mennä nukkumaan tietäen että on jo 12 pistettä plakkarissa, ja aamulla sitten vaan telkkari auki ja kuuntelemaan kyynelsilmäisen Sauli Niinistön puhetta. Puhelimessa koko kansalla odottaa Sanna Marinin alastonkuva. Radiot pakotetaan hätäsignaalilla päälle, ja soittamaan Darudea, Porilaisten Marssia, Finlandiaa ja Cha cha chata koko päivän.
SE TULEE!!!!!!!!!!!!!!!!
Suurin niistä on Teksti-TV!
Rantanen.
Pitääkö nää aina jinxata? Välimäen 0+4 valui hukkaan kun Rallasin miähilla ja Patulla kiikarit.Tänään se tulee! Se tulee! SE TULEE!!!
20 pistettä. Rantasen ketsuppipullo räjähtää, Barkov näyttää ei tuntunu missään se ranteeseen osunut kiekko. Laineelle hattutemppu. Aholle samaten. Dallasissa Hakanpää ja Lindell hyökkäävät taas, Hintz ja Heiskanen säestävät.
Peleistä vielä osa alkaa tollee kivan omituiseen aikaan, että voidaan täällä Suomessa mennä nukkumaan tietäen että on jo 12 pistettä plakkarissa, ja aamulla sitten vaan telkkari auki ja kuuntelemaan kyynelsilmäisen Sauli Niinistön puhetta. Puhelimessa koko kansalla odottaa Sanna Marinin alastonkuva. Radiot pakotetaan hätäsignaalilla päälle, ja soittamaan Darudea, Porilaisten Marssia, Finlandiaa ja Cha cha chata koko päivän.
SE TULEE!!!!!!!!!!!!!!!!
Suurin niistä on Teksti-TV!
Rantanen.
Pitääkö nää aina jinxata? Välimäen 0+4 valui hukkaan kun Rallasin miähilla ja Patulla kiikarit.
Lindelliltä löytyy myös AHL:sta yksi oikein tehokas kausi, kaudella 2015-16 teki 14+28=42 pistettä 73:ssa pelissä. NHL:ssäkin parhaimmillaan ollut sellainen n. 30 pisteen pakki, eli kyllä siellä sinänsä sellaista kiekollistakin osaamista on.Itse asiassa, Lindell oli myös Liigassa viimeisellä kaudellaan aikamoinen pisteiden tekijä, 14+21=35 teki 57 peliin Ässissä, joten ei se hyökkäyspäässä kekkulointi hänellekään ihan vierasta puuhaa ole. NHL:ssä on hänkin vain profiloitunut enemmän puolustussuunnan ekspertiksi, mutta nyt vissiin sitten joku oikosulku tuli samaan aikaan sekä Lindellille että Hakanpäälle, ja he luulivat hetken olevansa joko Liigassa, tai sitten Miro Heiskanen. Tai molemmat.
Tämä on kuitenkin se tilanne mitä on odotettu.Välimäki suomalaisten pakkipörssin 2. Joo ei tuolla ole kuin Heiskanen, mutta silti.
En koe, että Eetu Luostarisen piste-ennätys olisi yllätys. Se on yllätys, että piste-ennätys tulee jo tässä vaiheessa kautta.- Eetu Luostarinen tekee piste-sekä maaliennätykset ja Lundelia enemmän pisteitä (pelejä toki enemmän)
Oli sit pakko jinxata.Samalla toiveita loppu kaudelle (toiv. ei JINX)
- Rantanen tekee +50 maalia +100 pistettä
- Hintz ylittää 30 maalia ja 80 pistettä samoin Aho
- Miro Heiskanen pysyy korkealla tasolla tehden tuon n. 60p
+ Saros noussut tasolleen vaikean alkukauden jälkeen ja pysyy tasollaan (vaikka joukkue melkein kriisissä) Jopa kauppa mahdollinen uuteen osoitteeseen.
++ Pärssinen ja Maccelli mylvii tulokkaina
+++ Mahdollisimman moni suomalainen tekee uuden piste-ennätyksen ja pysyy terveenä +++
Uusimmassa 32 Thoughtsissa Jeff Marek nostaa esiin varaamattoman Valtteri Pullin, josta useat NHL-joukkueet on olleet kiinnostuneita. Näiden joukossa olivat ainakin Sharks, Islanders, Penguins ja Boston.
Missä kohtaa tämä suurin piirtein?
Uusimmassa 32 Thoughtsissa Jeff Marek nostaa esiin varaamattoman Valtteri Pullin, josta useat NHL-joukkueet on olleet kiinnostuneita. Näiden joukossa olivat ainakin Sharks, Islanders, Penguins ja Boston.