Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2022–2023

  • 422 460
  • 1 367

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Aho, Barkov, Laine ja Lundell pitävät silmämme kiinni.
Tämä kommentti alleviivaa aliarvioinnin ja aliarvio samalla ko. yksilöt.

Poikkeuksellisia pelaajia ja samaan listaan voisi lisätä Kurrin, Selänteen, Tikkasen, Nummisen, Lumpeen, S. Koivun, ja Timosen, mutta johtopäätös ei muuttuisi mihinkään.

Jussi Jokinen on hyvä nosto. Lähes 1000 NHL-peliä, mikä onnistuu vain erittäin harvalta (10. eniten suomalaispelaajista). Mikä teki Jusasta niin poikkeuksellisen? Hänelle voisi olla paljon annettavaa nuorille pelaajille, miten itseä kehitetään tavoitteellisesti. Jussi ei ollut erityisen loistava missään, mutta pelasi silti lähes koko uransa kärkikentissä ja ihan NHL:n parhaiden senttereiden vierellä.

Mitä tulee TPS-kaksikkoon, niin he tosiaan eivät ole aivan niin nuoria, kuin viime vuosina Pohjois-Amerikkaan siirtyneet ovat olleet. Silti heillä on vielä paljon kehitettävää pelissään, jotta olisivat riittävällä tasolla. Pelin kehittyminen on ehkä realistisempaa Pärssiselle, joka on nuorempi ja jonka kehittymistä loukkaantumiset ovat viivästyttäneet. Näkisin kuitenkin hänenkin kohdalla, että tarvii pelikovuutta AHL:stä.
 

Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Kaikki olivatkin aika poikkeuksellisia tapauksia suomikiekossa, mutta saanen mainita muuan Lehkosen tai vaikkapa Jussi Jokisen. Molemmilla yhteensä vähemmän AHL-pelejä kuin esim. Mikko Rantasella.

Mutta toisaalta Rantanen lähti suoraan varauksensa jälkeen Pohjois-Amerikkaan pelaten yhdeksän peliä shown puolella ennen San Antonioon lähettämistä, kun taas Lehkonen pelasi vielä kauden KalPassa ja kaksi kautta Frölundassa. Jussi Jokinen pelasi vielä neljä kautta liigaa Kärpissä joista viimeisimmillä pääsi edustamaan vielä Leijonia mm-kisoihin ennen kuin siirtyi Dallasiin.
 

Johnnie

Jäsen
Mutta toisaalta Rantanen lähti suoraan varauksensa jälkeen Pohjois-Amerikkaan pelaten yhdeksän peliä shown puolella ennen San Antonioon lähettämistä, kun taas Lehkonen pelasi vielä kauden KalPassa ja kaksi kautta Frölundassa. Jussi Jokinen pelasi vielä neljä kautta liigaa Kärpissä joista viimeisimmillä pääsi edustamaan vielä Leijonia mm-kisoihin ennen kuin siirtyi Dallasiin.
Lehkonen kuitenkin näiltä osin varsin hyvä verrokki nimenomaan tälle TPS-kaksikolle, josta keskustelu lähti liikkeelle. Pärssisellä varaus +3v, Nurmella +5v. Donskoi myös yksi vertailukohta, oli Nurmen ikäinen murtautuessaan suoraan Sharksin rosteriin.

En kyllä itsekään jaksa uskoa "Lehkosiin" näiden herrojen tapauksessa. Toivottavasti osoittavat mielipiteeni vääräksi.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ottiko Tolvasella joku kolme kautta, vai jopa neljä, vaikka oli "KHL:n maalitykki". Kakon piti paukuttaa 40-60 pinnaa tulokaskaudella, mutta ei ole näkynyt vieläkään.

Milloinkohan silmät aukeavat.
Minä en ymmärrä tätä louskutusta vanhoista piste-toiveista / ennakoista. Ei tuo 40p+ ollut mitenkään epärealistinen odotus Kaapon pelaajaprofiililla silloin kuin hänet draftattiin. Ja täällä näkee omasta mielestäni enemmän päinvastaista kuin mitä kuvailet; Heiskasen ja Lundellin suhteen kommentit oli lähinnä tasoa "noo jos nyt edes muutaman pelin saisi pelata". Ennusteita on kiva tehdä, ne synnyttää keskustelua ja kunhan ei itseänsä minään oraakkelina pidä, niin ei siinä ole mitään väärää.

Tämä saattaa tulla Kaitsulle yllätyksenä, mutta suurin osa tämän foorumin käyttäjistä varmasti tietää miten vaikeaa NHL:ään on päästä, ihan sama mistä liigasta sinne tulee, eli silmät on varmasti auki :)
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä kommentti alleviivaa aliarvioinnin ja aliarvio samalla ko. yksilöt.

Poikkeuksellisia pelaajia ja samaan listaan voisi lisätä Kurrin, Selänteen, Tikkasen, Nummisen, Lumpeen, S. Koivun, ja Timosen, mutta johtopäätös ei muuttuisi mihinkään.
En ymmärtänyt mitä yrität sanoa, mutta et varmaan ainakaan sitä miten sanasi tulkitsin, eli että Ahoa, Barkovia, Lainetta, Lundellia, Kurria, Selännettä, Tikkasta, Nummista, Lummetta, Saku Koivua ja Timosta ei saa ottaa mukaan laskuihin koska he ovat poikkeuksellisia pelaajia, ja jos nyt kävisi niin että vaikka joku Nurmikin tuolta äkkiä murtautuisi NHL-kokoonpanoon suoraan Liigasta, niin sitäkään ei sitten saa ottaa laskuihin mukaan koska hän osoittautuikin poikkeukselliseksi pelaajaksi. Ja kun otetaan poikkeukselliset pelaajat pois listalta, niin on selvää että juuri kukaan ei hyppää suoraan Liigasta NHL:n pelaavaan kokoonpanoon.

Jos taas meinasit tulla kertomaan että kukaan muu kuin sinä ei ole huomannut että kaikki Liigasta NHL:ään siirtyvät pelaajat eivät todellakaan siirry suoraan pelaavaan kokoonpanoon, niin ei sekään varmaan ole sitä mitä yritit sanoa. Ei tietenkään pääse, eihän se nyt mikään uutinen kenellekään ole. Suurin osa hakee vauhtia farmista ja osa jää sille tielleen, mutta ei se nyt mitenkään mahdotontakaan ole että joku saattaa sopivissa olosuhteissa uida suoraan NHL-paikkaankin kiinni. Kuten esimerkiksi Aho, Barkov, Laine, Lundell, Kurri, Selänne, Tikkanen, Numminen, Lumme, Saku Koivu, Timonen, ai niin ja se Jussi Jokinenkin oli, se oli se ainoa hyväksyttävä esimerkki.

Reksa Ruotsalaisenkin voi varmaan tässä mainita, mutta sekin oli kai poikkeuksellinen pelaaja, kumitetaan se yli.

770 peliä NHL:ssä pelannut Niklas Hagman ei muuten farmissa oo koskaan käynyt, Mestis-vuoden jälkeen pelasi vuoden vielä Liigaa, kunnes pomppasi suoraan Floridaan pelaamaan, 78 matsia ekalla kaudellaan NHL:ssä. En tiedä lasketaanko poikkeukselliseksi pelaajaksi, varmaankin. Pakkohan se on.

Jere Lehtinen kävi yhden matsin jossain IHL-liigassa pelaamassa ekalla NHL-kaudellaan, isoissa valoissa pelasi 57 peliä Tepsistä siirryttyään ja naputteli lopulta 875 peliä uransa aikana. Stanley Cup ja 3 Selkeä, menee poikkeuksellisesta, ulos listalta.

Tuomo Ruutu pomppasi Hifkistä Chicagoon ja ekalla kaudella pelasi täyden kauden ylhäällä, 82 peliä. Poikkeuksellisen hienosti veti Pecan ja Niedermayerin vipuun Canada Cupin finaalissa silloin joskus, ja poikkeuksellisen kauniisti hymyili shampoomainoksissa, ulos listalta.

Sami Salon debyyttikaudesta 1998-99 puolet meni IHL:ssä, mutta puolet myös heti NHL:ssä. Sen jälkeen seuraavan kerran kävi farmin puolella heti perään jostain syystä 2010-11. Siinä välissä ja vähän sen jälkeenkin kellotti 878 peliä NHL:n puolella. Poikkeuksellinen laukaus ja poikkeukselliset kivekset, pois listoilta tämmöset poikkeukset.

Janne Niinimaa, 741 NHL-matsia, ei farmissa kertaakaan, debyyttikaudellaan siirtyi muitta mutkitta Jokereista Philadelphian paitaan. Raimo Summaselta jos kysytään, niin ei ollut mitenkään poikkeuksellinen pelaaja, mutta en tiiä kysytäänkö me siltä. Ei varmaan?

Toni Lydman, Hifkistä suoraan Calgaryyn, 847 NHL-peliä, ei oo farmia nähnyt. Poikkeuksellinen? Nyt menee jo vaikeeksi sanoa.

Aki-Petteri Berg, 18-vuotiaana Tepsistä NHL:ään siirryttyään käväsi kahdella ekalla kaudella joitakin pelejä farmissa pelaamassa, mutta nakutteli myös 92 peliä NHL:n puolella siinä sivussa. 606 peliä pelasi siellä yhteensä lopulta, kunnes Turku ja myöhemmin juomapullot vei miehen mukanaan. Poikkeuksellinen, no onhan se nyt jollain lailla. On, on.

Ossi Väänänen, Jokereista suoraan Phoenixiin 81 pelin debyyttikautta tahkoamaan, 479 pelin verran tämäkin veijari NHL:ssä lopulta keikkui eikä farmia nähnyt. Jenni Dahlman-Räikkönen-Väänäsen silmissä ainakin jonkun verran poikkeuksellinen mies, mutta kysytäänkö me nyt siltäkään jos ei Raatokaan kelvannut Niinimaan kohdalla? Kysytään varmaan.

Öö maalivahdeista muistaakseni ainakin Niklas Bäckström, ja olikohan Fredrik Norrenakin hessu jota samantien heitettiin NHL-tolppien väliin kun sinne malttoi tulla. Poikkeuksellisia, no on varmaan koska ne oli vanhoja ja vielä maalivahteja niin ei puhuta niistä nyt.

Eli, kun otetaan suoraan Liigasta NHL:ään pompanneista pelaajista pois poikkeukselliset pelaajat, eli Aho, Barkov, Laine, Lundell, Kurri, Selänne, Tikkanen, Numminen, Lumme, S.Koivu, Timonen, Ruotsalainen, N.Hagman, Lehtinen, T.Ruutu, Salo, Niinimaa, Berg, Väänänen, Bäckström ja Norrena, niin jäljelle jää Jussi Jokinen, ja ehkä Toni Lydman, jotka ovat ainoat suoraan Liigasta NHL:ään hypänneet ja siellä kelpo urat nakuttaneet normaalit pelaajat. Ehkä niitä muitakin on, en minä jaksanut ihan kaikkia käydä läpi, mutta sovitaan että jos joku jäi nyt sanomatta niin nekin on poikkeuksellisia pelaajia. Eli on ihan haihattelua kuvitella että kukaan suoraan Liigasta NHL:ään pomppaisi, silmät auki - ja jos pomppaakin niin haloo, lopeta kaiken aliarviointi, ne on poikkeuksellisia!
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
En ymmärtänyt mitä yrität sanoa, mutta et varmaan ainakaan sitä miten sanasi tulkitsin, eli että Ahoa, Barkovia, Lainetta, Lundellia, Kurria, Selännettä, Tikkasta, Nummista, Lummetta, Saku Koivua ja Timosta ei saa ottaa mukaan laskuihin koska he ovat poikkeuksellisia pelaajia, ja jos nyt kävisi niin että vaikka joku Nurmikin tuolta äkkiä murtautuisi NHL-kokoonpanoon suoraan Liigasta, niin sitäkään ei sitten saa ottaa laskuihin mukaan koska hän osoittautuikin poikkeukselliseksi pelaajaksi. Ja kun otetaan poikkeukselliset pelaajat pois listalta, niin on selvää että juuri kukaan ei hyppää suoraan Liigasta NHL:n Eli, kun otetaan suoraan Liigasta NHL:ään pompanneista pelaajista pois poikkeukselliset pelaajat, eli Aho, Barkov, Laine, Lundell, Kurri, Selänne, Tikkanen, Numminen, Lumme, S.Koivu, Timonen, Ruotsalainen, N.Hagman, Lehtinen, T.Ruutu, Salo, Niinimaa, Berg, Väänänen, Bäckström ja Norrena, niin jäljelle jää Jussi Jokinen, ja ehkä Toni Lydman, jotka ovat ainoat suoraan Liigasta NHL:ään hypänneet ja siellä kelpo urat nakuttaneet normaalit pelaajat. Ehkä niitä muitakin on, en minä jaksanut ihan kaikkia käydä läpi, mutta sovitaan että jos joku jäi nyt sanomatta niin nekin on poikkeuksellisia pelaajia. Eli on ihan haihattelua kuvitella että kukaan suoraan Liigasta NHL:ään pomppaisi, silmät auki - ja jos pomppaakin niin haloo, lopeta kaiken aliarviointi, ne on poikkeuksellisia!
Helpottiko? Toivottavasti helpotti. Hienosti olit jaksanut kaivella pelaajia. Katsoitko samalla kuinka moni suomalainen on pelannut yhteensä NHL:ssä ja kuinka monta prosenttia listaamasi pelaajat edustavat siitä joukosta? Entä sitten sopimuksen tehneistä, mutta alle 10 peliä pelanneista jne.? Mutta kiva, että löytyi pelaajia.

Ei muuten edes ne kaikki pelaajat, jotka itse listasin menneet suoraan NHL-kokoonpanoon. Esim. Lumme pari kautta farmissa, Timosella näköjään n. 1/2 kausi. Listasin vain pelaajia, jotka pelasivat erittäin mittavan uran NHL:ssä ja olivat siksi poikkeuksellisia. Siihen listaan toki kuuluu myös muutamia sinun listaamia pelaajia.

Ja kyllä. Tällä palstalla nimenomaisesti kaudesta toiseen yliarvioidaan oman suosikkiliigajoukkueen pelaajien mahdollisuuksia Pohjous-Amerikassa. Kakon pistetavoite oli ihan realistinen, mutta ei varauksen jälkeiselle kaudelle, sillä fysiikalla, joka Kakolla silloin oli. Ensi kaudelle se on realistinen tavoite. Kakko on jo NHL-pelaaja, mutta ei ole vielä vakiinnuttanut paikkaansa kokoonpanossa. Ja nyt pitäisi sitten ajatella, että Markus Nurmi ja Juuso Pärssinen tulevat sen tekemään vain ilmoittautumalla mukaan?

Muistaakseni Ville Nieminen - tai toimittaja - totesi Viasatin studiossa, että keskimääräinen NHL-ura kestää noin reilu 100 peliä (ihan tarkkaan en muista, mutta alle 200). Sitä taustaa vasten voi ajatella näitä Suomipoikia, jotka lähtevät yrittämään. Tälle varmaan löytyy jostain lähdekin, mutta itse en sitä nyt löytänyt. Eli harva pääsee läpi ja niistäkin isoin osa pelaa muutaman vajaan kauden.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Deko

Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Suomalaisittain:
- Pääseekö Mikko Rantanen P/GP tilostossa Valtteri Puustisen ja Teemu Selänteen ohi toiselle sijalle.
- Nouseeko Barkov neljänneksi eniten maaleja tehneeksi suomalaiseksi S. Koivun ohi.
- Saako Laine "armoitettuna maalintekijänä" Ahon kiinni maaleissa kun sai Gaudreaun vierelle.
- Pääseekö Laine TOP-10 huonoimmaksi suomalaiseksi +/- - tilastossa.
- Saako Barkov ja Teräväinen jopa Selänteen kiinni myös kyseisessä +/- - tilastossa.
 

karvatursas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pauli Makkonen
Suomalaisittain:
- Pääseekö Mikko Rantanen P/GP tilostossa Valtteri Puustisen ja Teemu Selänteen ohi toiselle sijalle.
Muistan yhä elävästi sen kuinka aikoinaan vielä U16-ikäinen, lätkäkassia olallaan kantanut Mikko Rantanen käveli minua vastaan Nousiaisissa eräänä kauniina, joskin tuulisena alkusyksyn aamuna. Minulla sattui olemaan päällä vanha TPS:n tuulitakki, mikä kiinnitti seurassa pelaavan nuoren Mikon huomion. Todettakoon, että ilman takkia ulkoisesta habituksestani ei olisi voinut mitenkään tulla mieleen jääkiekko tai urheilu ylipäätään. Poislukien ehkä sumopaini. Vaihdoimme muutaman sanasen ja Mikko kertoi pelaavansa tepsin junnujoukkueessa. Muistan kuinka ajattelin, että tässähän on hyväkäytöksinen ja fiksu nuori mies. Ennen kuin lähdimme hän kuitenkin järkytti minua vakavalla äänenpainolla ja ilmekään värähtämättä sanoen kuinka jonain päivänä vielä NHL:ssä yltää itsensä Valtteri Puustisen P/GP lukemiin. Hämmennyin tästä melkoisesti. Seurasi hetken hiljaisuus. Tuuli vain ujelsi lehtien tipahdellessa puista. Lopulta kuitenkin naurahdin hyväntuulisesti samaan tapaan kuten lapselle, joka sanoo olevansa isona astronautti tai ydinvoimaa kannattava vihreä poliitikko. Katsoimme vielä hölmistyneenä hetken toisiamme kunnes lähdimme omille teillemme. Mikko todennäköisesti jäähallille ja minä R-kioskin kautta työkkärin luukulle. Ajattelin mielessäni, että onhan se hyvä olla tavoitteita ja unelmia, mutta nyt taitaa olla nuoren pelurin rima asetettu ehkä turhankin korkealle. Enpä tosin tuolloin vielä tiennyt millaisen suurlupauksen kanssa olin keskustellut. Vaikka Puustisen syrjäyttäminen valtaistuimelta jäisikin haaveeksi niin Rantasen ei ole mitään syytä olla pahoillaan. Hyvin harva meistä on Valtteri Puustinen.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Suomalaisittain:
- Pääseekö Mikko Rantanen P/GP tilostossa Valtteri Puustisen ja Teemu Selänteen ohi toiselle sijalle.
Tämä on tätä ainaista Risto Jalon vähättelyä. Aina, aina vain muistetaan että Kurrilla joo on se korkein piste per peli -keskiarvo, ja sitten toisena on Teemu Selänne ja Valtteri Puustinen, ja Mikko Rantanenhan sai nyt tämän kaksikon tosiaan viime kaudella ainakin hetkeksi kiinni. Mutta kaikki aina unohtavat että myös Risto Jalo on samalla piste per peli -lukemallaan jakamassa tätä toista sijaa, tällä hetkellä 2.-sijaa jakaa Selänne, Puustinen, Rantanen ja Jalo. No okei, Selänteellä on kai joitain tuhannesosia parempi kuin noilla muilla jotka on tasan 1.00000000000000000000000 -keskiarvolla tähän mennessä NHL-uransa operoineet, mutta kaikkihan nyt kuitenkin mieltää vaikkapa Selänteen ja Puustisen samantasoiksi pelaajiksi muutenkin niin turha alkaa hiuksia halkomaan. Mutta älkää nyt saatana aina unohtako Risto Jaloa!
- Nouseeko Barkov neljänneksi eniten maaleja tehneeksi suomalaiseksi S. Koivun ohi.
Saa jännätä tämän lisäksi myös sitä, että nouseeko Barkov pisteissä kuudenneksi. Tällä hetkellä Barkov on 10. eniten pointseja suomalaisista tehnyt, mutta jos Barkov semmosen itselleen ihan realistisen 85 pointsia tämän kauden aikana nakuttelisi, jäisi Jussi Jokinen, Timonen, Tikkanen ja vielä Numminenkin jo taakse. Sitten olisi hieman matkaa Mikko Koivuun ja Olli Jokiseen, ja pikkasen lisää vielä Saku Koivuun, mutta kaiken järjen mukaan Barkov tulee ainakin kolmanneksi tuossa listassa nousemaan. Kurrin ja Selänteen kiinni saadakseen pitäisi aika pitkä ura NHL:ssä vetää, ja kovalla tasolla.
 
Kyllä mä sanoisin, että Valtteri Puustisella itsellään on isoimmat paineet. Pinna per peli -tahtiin harvat pääsevät. Mutta vielä harvemmat tekevät tämän kaudesta toiseen. Tuleeko toisen kauden kirous eli sophomore slump ja pinnakeskiarvo jää jonnekin 0,7-0,8 tienoille? Mielenkiinnolla seurataan.
 
Viimeksi muokattu:

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Kyllä mä sanoisin, että Valtteri Puustisella itsellään on isoimmat paineet. Pinna per peli -tahtiin harvat pääsevät. Mutta vielä harvemmat tekevät tämän kaudesta toiseen. Tuleeko toisen kauden kirous eli sophomore slump ja pinnakeskiarvi jää jonnekin 0,7-0,8 tienoille? Mielenkiinnolla seurataan.
Olisihan Puustisen kohdalla joku 65 pisteen kausi valtava pettymys, ja itse alkaisin huutaa maitojunaa välittömästi mikäli tällaisiin lukemiin jäädään.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ei muuten edes ne kaikki pelaajat, jotka itse listasin menneet suoraan NHL-kokoonpanoon. Esim. Lumme pari kautta farmissa, Timosella näköjään n. 1/2 kausi.
Lumme pelasi kaudella 1988-89 21 peliä Montrealissa ja 26 peliä farmissa (+kuusi pudotuspeliottelua), sitä en tosin tiedä että menikö suoraan NHL:ään ja sieltä sitten farmiin vai miten nuo farmikokemukset menivät. Tuon kauden jälkeen Lumme ei kuitenkaan enää farmissa pelannut.

Timonen pelasi tuloskaudellaan 50 peliä NHL:ssä ja 29 IHL:ssä eli selvästi yli puolet meni NHL:n puolella. Toki saat pyöristää sen "puolikkaaseen" jos haluat.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Muistaakseni Ville Nieminen - tai toimittaja - totesi Viasatin studiossa, että keskimääräinen NHL-ura kestää noin reilu 100 peliä (ihan tarkkaan en muista, mutta alle 200). Sitä taustaa vasten voi ajatella näitä Suomipoikia, jotka lähtevät yrittämään. Tälle varmaan löytyy jostain lähdekin, mutta itse en sitä nyt löytänyt. Eli harva pääsee läpi ja niistäkin isoin osa pelaa muutaman vajaan kauden.

Olipas iso uutinen että kaikki yrittäjät ei pääse NHLään.

Varmaan Kanadassakin moni yllättyi.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Olipas iso uutinen että kaikki yrittäjät ei pääse NHLään.

Varmaan Kanadassakin moni yllättyi.
Niin. Sitähän tässä yritin sanoa, että random liigapelaajien tasoisia yrittäjiä on enemmän kuin 10 tusinassa, joten on epärealistista olettaa, että ukot ovat automaattisesti niin hyviä, että mahtuvat suoraan kokoonpanoon. Ja toisaalta, että kun Suomesta on historian saatossa tullut joitakin pelaajia, jotka ovat siihen pystyneet, niin siitä ei voi yleistystä tehdä.

Sekin olisi hyvä ymmärtää, että 1995 jälkeen syntyneissä Suomesta on tullut poikkeuksellisen monia huippuyksilöitä. Voimmeko olettaa, että trendi jatkuu, vai onko kyse jollain tapaa hetkellisestä muutoksesta?
 
Niin. Sitähän tässä yritin sanoa, että random liigapelaajien tasoisia yrittäjiä on enemmän kuin 10 tusinassa, joten on epärealistista olettaa, että ukot ovat automaattisesti niin hyviä, että mahtuvat suoraan kokoonpanoon.

Ei kukaan sellaista oletakaan.

Kyllä sulla ihan pointti on jutuista löydettävissä, mutta eipä toisaalta kukaan taida olla eri mieltä kanssasi siitä, että NHL on kova sarja eikä sinne kukaan kävele heittämällä sisään.

Juttuhan lähti Nashvillen Nurmesta ja Pärssisestä kun joku kirjoittaja pohti heidän mahdollisuuksiaan murtautua NHL-kokoonpanoon. Varmaati mahdollisuuksia on, mutta kovin todennäköisinä en niitä heti kauden alussa pidä. Vaan joka syksy joku yllättäjä lunastaa paikkansa ylhäältä, myös suomalaisista. Monikaan ei uskonut vaikkapa Santeri Hatakan mahdollisuuksiin. Tai aiemmin Joona Luodon. Niin vain nämä löysivät itsensä syksyllä kauden alkaessa kokoonpanosta. Näin voi käydä myös Pärssiselle ja/tai Nurmelle. Organisaation syvyyskartalla molemmat ovat siellä jossain 5-6 ketjun paikkeilla, joten ei siitä kovin monta pelaajaa edeltä tarvitse voittaa (tai loukkaantua).
 
Viimeksi muokattu:

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitähän tässä yritin sanoa, että random liigapelaajien tasoisia yrittäjiä on enemmän kuin 10 tusinassa, joten on epärealistista olettaa, että ukot ovat automaattisesti niin hyviä, että mahtuvat suoraan kokoonpanoon.
No kuka muka odottaa kenenkään "automaattisesti" olevan yhtään mitään tai mahtuvan yhtään mihinkään kokoonpanoon?

Jos nyt joku odottaisikin liigasta lähtevän pelaajan murtautuvan lokakuiseen NHL-rosteriin, tuskin siinä automatiikat on kenelläkään mielessä vaan oletus että siellä on siinä tapauksessa tehty syksyn leireillä perkeleesti ja pirun hyvin hommia ja lyöty laudalta moni muu kokoonpanoon tyrkyllä oleva pelimies.

Ihme höpötyksiä automaattisuuksista, jotkut nyt vaan laittavat riittävät näytöt leirillä pöytään ihan vaan olemalla kaukalossa hyvä päivästä toiseen, ja se voi hyvinkin olla taas joku näistä nuoren polven liigakiekkoilijoista joka sen tempun tekee.
 

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
No kuka muka odottaa kenenkään "automaattisesti" olevan yhtään mitään tai mahtuvan yhtään mihinkään kokoonpanoon?
Aika moni. Jopa valtaosa liigafaneista. Jos pelaajan taso on keväällä luokkaa "liiga". Niin miten ihmeessä se olisi kolmen kuukauden treenin jälkeen tasoa "maailman kovin liiga"?

Mitä luulet, kuinka paljon ja mitä ominaisuuksia tuossa kolmessa kuukaudessa pystyy 18-24-vuotias pelaaja kehittämään? Ja tietysti ne puutteet on joka yksilöllä erilaiset, mutta ihan vain esimerkiksi. Ja kannattaa huomioida, että ne kaikki muutkin yrittävät kehittyä samalla ajanjaksolla.

Suomesta on viime vuosina tullut poikkeuksellisen monta poikkeuksellisen hyvää pelaajaa, joilla on ollut mahdollisuus ottaa tuossa lyhyessä ajassa se vaadittava kehitysaskel. Esim. Patrik Laineella oli pelissään ja fysiikassaan erittäin isoja puutteita, mutta yksi erityisominaisuus sitten taas niin vahva, että oli siinä heti ko. liigan kärkeä ja kompensoi sillä muut puutteet. Sitten taas Kakon pelitaso riitti lähtiessä jo kansainvälisiin peleihin, mutta oli silti kaukana NHL-pelin vaatimuksista. Puljujärven fysiikka ja pelaaminen ovat nyt NHL:n "kärkeä", mutta tehokkuudessa hän jää vielä jälkeen. Jessellä se otti noin viisi vuotta varauksesta. Tähän tyyliin. Ei riitä kolme kuukautta oikein mihinkään edes niillä kaikkein kovimmilla lupauksilla.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kummallinen sävy tässä keskustelussa. Ihan kuin lukisi jotain 15+ vuoden takaisia juttuja, jolloin vastakkain asettelu Euroopan (SM-liiga) ja Pohjois-Amerikan välillä oli vielä voimistaan ja NHL:stä ei ollut niin tuntemusta kaikilla jääkiekon ystävillä.

Vuonna 2022 ainakaan täällä NHL-osion puolella ei mielestäni ole mitään tarvetta ylenkatsovasti tulla ojentamaan ja kertomaan, miten vaikeaa NHL:stä on saada pelipaikka edes yhden ottelun ajaksi. Ihan jokainen sen ymmärtää.

Aiemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, että toisinaan näitä vääntöjä tulee palstan erilaisisten käyttötapojen kohdatessa. Toisille on tärkeää jakaa ja saada tietoa + briljeerata asioiden tuntemuksella, vähän väitelläkin. Sanalla sanoen "erottua".

Toisista Jatkoajassa on taas hauska yhteisöllinen puoli, ja sellaisille on kivaa seurata 20 pisteen tavoittelua, ynnäillä kaaviosta suomalaisten Stanley Cup -mahdollisuuksia sekä spekuloida Markus Nurmen varmaa pelipaikkaa tai Sakari Mannisen 50 pistettä alkavalla kaudella.

Jokainen meistä "suomalaisten faneista" kyllä ymmärtää realismin päälle, mutta se ei ole se pointti. Kaiken sen keskellä oppimestarimaiset "jään pintaan palauttamiset" tuntuvat vähän tosikkomaisilta, mutta toki, analyyttisemmin asiaan suhtautuvilta sen ymmärtää. Ja keskustelu ylipäätään on hyvästä, en sillä lailla ollenkaan tätä tarkoita.
 
Jos pelaajan taso on keväällä luokkaa "liiga". Niin miten ihmeessä se olisi kolmen kuukauden treenin jälkeen tasoa "maailman kovin liiga"?

On myös pelaajia, joiden taso on ”liiga”, mutta kolmen kuukauden kuluttua se on ”maailman kovin liiga”. Vaikkapa nyt Santeri Hatakka viime syksyltä.

Lisäksi on pelaajia, joiden taso on ”kovempi kuin liiga”, mutta silti kolmen kuukauden kuluttua se ei ole ”maailman kovin liiga”. Näitä esimerkkejä on paljonkin.

Minusta hyvä nyrkkisääntö, mistä ainakin Jukka Koivu on tykännyt puhua, on se, että NHL:ää lähdetään valloittamaan siinä vaiheessa kun kotimaan liiga on pelattu ns. läpi. Se pätee minusta edelleen. Ei se silti ihan noin aukotonta tai mustavalkoista ole. Seurojen kulloinenkin tilanne tietyn pelipaikan suhteen, kehitys, näytöt leirillä ja jopa sattuma määrittävät aika paljon.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Ajalla ja paikalla, toisinsanoen sattumalla on aika paljon merkitystä sen suhteen aukeaako paikka ylhäällä. Esimerkkinä juuri vaikka Hatakka tai Thomson. Eivät olleet viimeisellä liigakaudellakaan mitään ratkaisupelaajia, mutta saivat aika paljon pelejä ylhäällä. Ei ollut Senatorsilla ja Sharksilla parempiakaan heittää askiin. Yleensä riittää kun on top6 pakki paikallaolijoista tai top12 hyökkäjä. Toki sitten roolituksen pitää kanssa natsata että ns. "heikompi" pelaaja saa pelipaikan ylhäältä.
 

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta hyvä nyrkkisääntö, mistä ainakin Jukka Koivu on tykännyt puhua, on se, että NHL:ää lähdetään valloittamaan siinä vaiheessa kun kotimaan liiga on pelattu ns. läpi. Se pätee minusta edelleen. Ei se silti ihan noin aukotonta tai mustavalkoista ole. Seurojen kulloinenkin tilanne tietyn pelipaikan suhteen, kehitys, näytöt leirillä ja jopa sattuma määrittävät aika paljon.
Ihan hyvä sääntö, vaikka voidaan miettiä, että pelasiko esimerkiksi Joel Kiviranta tai Santeri Hatakka Liigaa läpi. Ei mielestäni, mutta kun tarpeeksi oli mukana hyvää tuuria ja taitoa, niin tulos oli se että pelasivat NHL:ää viime kaudella. Omasta mielestä Hirvonen sekä Niemelä Liigasta olisivat voineet jo tasonsa puolesta siirtyä P-Amerikkaan, mutta päättivät jäädä vielä Liigaan. Ihan mielelläni kyllä Niemelää vielä näin Kärppä-fanina katselen, ei siinä.

Santeri Hatakasta sen verran, että jokohan saisi tulevalla kaudella enemmän pelejä tarunhohtoisessa. Burns treidattiin pois ja Knyzhov on poissa kuvioista alkukaudella. Tosin tilalle hankkivat Nutivaaran ja Benningin. Tästä hyvä pre-season Hatakalle, niin voisi olla juuri se kuutospakki San Josen heikohkossa joukkueessa.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minusta hyvä nyrkkisääntö, mistä ainakin Jukka Koivu on tykännyt puhua, on se, että NHL:ää lähdetään valloittamaan siinä vaiheessa kun kotimaan liiga on pelattu ns. läpi. Se pätee minusta edelleen. Ei se silti ihan noin aukotonta tai mustavalkoista ole. Seurojen kulloinenkin tilanne tietyn pelipaikan suhteen, kehitys, näytöt leirillä ja jopa sattuma määrittävät aika paljon.
Tosin Jukka Koivun omista pojista vain 50% noudatti tätä isäukon sääntöä, ja silti jokainen niistä pelasi lähes yhtä hienot urat, yli 1000 NHL-peliä, joukkueidensa pitkäaikaisia kapteeneita, ja kaikki suomalaisten NHL-pelaajien pistetilaston top5-joukossa. Sakun voi sanoa pelannaan Liigan läpi ennen lähtöään, mutta Mikko ei samalla lailla liidannut Tepsiä.

Mikkokin oli itse asiassa yksi sellainen pelaaja, jolle itse en ikimaailmassa olisi osannut ennustaa 16-vuotista uraa, jonka jälkeen hän on viidenneksi eniten pisteitä NHL:ssä tehnyt suomalainen. Ja varmaan silloinkin joku kaitsu jossain tuomitsi että on aivan haihattelua että tuollaiset mikot pääsisi NHL:ssä kokoonpanoon, mutta kyllä se sitten yhden farmikauden jälkeen pääsi. Muistan itse asiassa, että jonain kautena otin Mikko Koivun johonkin ihme NHL-liigapörssi-jengiini, koska sen hinta oli alhaisin mahdollinen siinä pelissä silloin, ja siihen nähden Mikko tykitteli kyllä ihan kivasti pointseja. Tais olla tuo sen toinen 2. kausi NHL:ssä, 2006-2007, jolloin pelasi jo täyden kauden ja teki oikein mukavat 20 maalia ja 54 pistettä. Ensimmäisen kerran muuten Mikko teki isoveljeään enemmän pisteitä NHL:ssä kaudella 2008-2009, ja sen jälkeen voittikin sitten aina Sakun veljesten keskinäisessä pistekilpailussa, kunnes Saku lopetti uransa 2013-14.

Toinen mieleen pompsahtava pelaaja, joka lähti NHL:ään vaikka oli hädin tuskin päässyt edes Liiga-vauhtia todella haistelemaan, on Pekka Rinne. Sekin kuitenkin ihan kohtalaisesti siellä lopulta pärjäsi.

Artturi Lehkonen taas ei tajunnut saatana mistään mitään, vaan siirtyi yhtäkkiä Ruotsiin pullaa syömään vaikka oli vielä Liigakin valloittamatta. Ja nyt se kuitenkin oli sitten kesällä istunut sen semmosen ison nakkikattilan kanssa saunassa ja muutamat miljoonat on tilille lähivuosina pompsahtamassa.

Nyrkkisäännöt ja todennäköisyydet ja tämmöset on toki ihan hyvä ymmärtää, mutta tosiaan ei se aina niin aukotonta ja mustavalkoista ole, aina välillä sitten tulee jotain luonnonoikkuja jotka pyyhkii moisilla asioilla persettä. Siksi on aika dorkaa alkaa jotenkin varmuudella julistamaan tämmösiä että tyhmät Liiga-fanit täällä odottaa Nurmen ja Pärssisen pompsahtavan tuosta vain pelaavaan kokoonpanoon, olkoonkin että juuri kukaan ei sitä oikeasti taida edes odottaa. Mutta ei se nyt silti mikään mahdottomuus ole vaikka jompikumpi tai molemmat sinne itsensä jo tulokaskaudella kairaisivat. Ja minusta voi muuten näistä molemmista herroista jo sanoa että Liiga on jotakuinkin läpi pelattu, joten ihan oikea aika on Jukka Koivunkin nyrkkisäännön mukaan lähteä yrittämään.
 
Tosin Jukka Koivun omista pojista vain 50% noudatti tätä isäukon sääntöä, ja silti jokainen niistä pelasi lähes yhtä hienot urat, yli 1000 NHL-peliä, joukkueidensa pitkäaikaisia kapteeneita, ja kaikki suomalaisten NHL-pelaajien pistetilaston top5-joukossa. Sakun voi sanoa pelannaan Liigan läpi ennen lähtöään, mutta Mikko ei samalla lailla liidannut Tepsiä.

Tosin Mikko pelasi viimeisen liigakautensa jälkeen Suomen World Cup -joukkueessa ennen ensimmäistäkään peliä Pohjois-Amerikassa, joten kyllä hän aika valmis paketti oli. Ei hän toki samanlainen valovoimainen tähti kotimaan kartalla ollut kuin isoveljensä.

Mutta kuten todettua, polkuja on hyvin erilaisia ja jokaisella omansa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tosin Mikko pelasi viimeisen liigakautensa jälkeen Suomen World Cup -joukkueessa ennen ensimmäistäkään peliä Pohjois-Amerikassa, joten kyllä hän aika valmis paketti oli. Ei hän toki samanlainen valovoimainen tähti kotimaan kartalla ollut kuin isoveljensä.

Mutta kuten todettua, polkuja on hyvin erilaisia ja jokaisella omansa.
Niin ja se Mikon ainoa AHL-kausi oli 2004-05 jolloin NHL:ssä oli työsulku. Toki olisihan se kausi voinut mennä farmissa muutenkin, mutta toisaalta Wild oli sen verran heikko joukkue että hyvinkin mahdollisesti olisi pelannut ainakin osan kaudesta NHL:ssä.

Tägätään myös @FASlapsi kun tuosta AHL:stä puhui. Olisiko ollut jopa poikkeuksellinen AHL-pelaaja tämä Mikko?
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin ja se Mikon ainoa AHL-kausi oli 2004-05 jolloin NHL:ssä oli työsulku. Toki olisihan se kausi voinut mennä farmissa muutenkin, mutta toisaalta Wild oli sen verran heikko joukkue että hyvinkin mahdollisesti olisi pelannut ainakin osan kaudesta NHL:ssä.

Tägätään myös @FASlapsi kun tuosta AHL:stä puhui. Olisiko ollut jopa poikkeuksellinen AHL-pelaaja tämä Mikko?
Tietenkin se on poikkeuksellinen, jos se kerran olikin tavallaan semmonen peluri joka pomppasi Liigasta NHL:ään, käyden vain pakon edessä välissä AHL:ssä. Ei lasketa! Avaa silmät ja lopeta haihattelu, senkin Liiga-fani!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös