Mainos

Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2020–2021

  • 448 491
  • 1 484

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Korona vei viime yöltä Panthers-Hurricanesin. Mieti siellä olisi ollut askissa vielä Barkov, Aho, Teräväinen, Luostarinen ja Nutivaara. 20 olisi ollut aivan paperia.
Kyllä, pojat olisi takonut yhteensä tehot 0+1, joka sekin kakkossyöttö vastustajan perseen kautta. Toki sitten jos Lammikon Juho olisi päässyt irti olisi tilanne ollut tyystin toinen. Pisteitä olisi laskettu aivan toisella kymmenluvulla.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL ja Liiga
Lankinen pelasi kaikessa hiljaisuudessa hienon pelin Hawksien maalilla voitokkaassa Detroit pelissä torjunnat 30/31 ja torjunta % 96.77. Tästä on Kevinin hyvä jatkaa ykköstorjujan paikan valtaamista.
Lankinen oli kuin kotonaan Hawksin maalilla. Todella hieno peli! Oli myös hyvin mukana tuossa Larkinin tekemässä maalissa. Iso tason nosto ensimmäiseen peliin verrattuna. Näitä lisää!
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Lankinen saattaa ottaa tällä kaudella itselleen paikan auringossa ja Kähköselle avautuu siihen myös väylä Talbotin loukkaantumisen myötä. Korpisalo pelaa edelleen hyvin Columbuksen maalilla. Suht hyvin pullat uunissa myös maalivahtiosaston suhteen.
 

Jenn4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kaiken kaikkiaan on sellainen fiilis että kyllä se 50 menee tällä kaudella rikki vaikka pelejä onkin vähemmän.
Lukema on nyt jo 42, kun kausihan on ihan vasta korkattu. Tuohon jos lisätään Sami Vatanen, Leo Komarov, Mikko Koivu ja Markus Nutivaara niin lukema on jo 46. Toki Komarov on noista sellainen pelaaja joka ei mahdu joukkueensa ihannekokoonpanoon. Surullista miten Leksan suunta on ollut niin vahvasti alaspäin, vaikka ikä ei ole vielä ihan se 37 kuin esimerkiksi Koivulla.

Maalivahdeista Kaskisuo on Predatorsin nelosveska eli pelejä ei saa ellei sitten Saros ja Rinne molemmat loukkaannu. Toki aina näin voi käydä mutta hyvin epätodennäköistä. Gibson sen sijaan on ollut luukkuvahtina jo jonkin aikaa. Harmi että ne peluuttaa tuota imuri-Vasilevskya, kun parempi maalivahti availee luukkuja. Toivottavasti Gibson saisi ainakin sen yhden pelin pelata.

Kyllä mulla luottoa löytyy, että sieltä Tolvanen, Lammikko, Luoto ja Koivula jollain ilmeellä ainakin sen yhden pelin pelaa. Silloin saisi sen 50 täyteen. Jäämme odottamaan.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pulju merkattu ykköskenttään McDavidin ja Nugent-Hopkinsin kanssa. Voi kun Jesse nyt onnistuisi ja sementoisi tuohon paikkansa. Sit enää Laine ja Laineen viisumi kuntoon, Carolina pois koronakaranteenista, ja Armia kentälle myös takas, niin eipä tarvittis ku venata semmosta kierrosta jossa Columbus, Carolina, Dallas, Florida, Montreal, Edmonton ja Colorado pelaa, ja jo räpsyy 20 pointsin raja. Ei haittaa jos Pittsburgh, Rangers, Nashville ja Buffalokin vielä pelaisivat, siinä vois jo 30 pistettäkin olla vaarassa.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Pulju merkattu ykköskenttään McDavidin ja Nugent-Hopkinsin kanssa. Voi kun Jesse nyt onnistuisi ja sementoisi tuohon paikkansa. Sit enää Laine ja Laineen viisumi kuntoon, Carolina pois koronakaranteenista, ja Armia kentälle myös takas, niin eipä tarvittis ku venata semmosta kierrosta jossa Columbus, Carolina, Dallas, Florida, Montreal, Edmonton ja Colorado pelaa, ja jo räpsyy 20 pointsin raja. Ei haittaa jos Pittsburgh, Rangers, Nashville ja Buffalokin vielä pelaisivat, siinä vois jo 30 pistettäkin olla vaarassa.
Nyt vain Pulju... fast and up!
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hussolle ensimmäinen startti Bluesin maalilla

Hemmetin hyvin saaneet kyllä nämä ns. uuden aallon suomalaismolarit pelejä alkukaudelle. Husso, Lankinen, Kähkönen kaikki pääsevät näyttämään ja Lankinen ja Kähkönen ovat jo onnistuneetkin hyvin. Plus sitten nämä naamansa jo vakiinnuttaneet Korpisalo ja Saros.

Kyllä sieltä vielä Kiprun, Rinteen ja Raskin manttelinperijät löytyy. Luukkonen ja Larmi kanssa vielä varapatruunoina ainakin, miksei Vehviläinenkin. Ja sit välillä tulee tämmösiä Korpisaloja ja Rinteitä puskista, tiedä vielä kuka vitun Westerholmkin tuolla 5 vuoden päästä pelailee ykkösmokkena jossain.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Nyt Pulju näytä niille! McDavid on ollut normaaliin tasoonsa nähden hiljainen pari peliä niin nyt pohjoisen poika Jesse samaan ketjuun hölmön hymynsä kera vapauttamaan McJesus ja tekemään itsekin pari pistettä siinä samalla. Naureskelin tälle klassiselle Jessen haastattelulle ja onhan se nyt sympaattinen kaveri.

 

Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Mikähän mahtaa olla ennätys Suomalaisista aloittavista maalivahdeista yhdellä kierroksella? Tämän illan ja yön kierroksella lukema tullee olemaan 5
 

Nick Neim

Jäsen
Mikähän mahtaa olla ennätys Suomalaisista aloittavista maalivahdeista yhdellä kierroksella? Tämän illan ja yön kierroksella lukema tullee olemaan 5

Näihin tilastoihin erikoistunut nimimerkki @Van Taimeri nämä aikoinaan listasi:
Eniten pelanneita suomalaismaalivahteja kierroksella

7 (02.12.2006) Niklas Bäckström, Kari Lehtonen, Jussi Markkanen, Antero Niittymäki, Fredrik Norrena, Karri Rämö, Vesa Toskala
7 (03.03.2009) Niklas Bäckström, Miikka Kiprusoff, Kari Lehtonen, Antero Niittymäki, Pekka Rinne, Karri Rämö, Vesa Toskala
7 (23.03.2010) Niklas Bäckström, Miikka Kiprusoff, Kari Lehtonen, Antti Niemi, Antero Niittymäki, Tuukka Rask, Pekka Rinne
7 (10.04.2010) Niklas Bäckström, Miikka Kiprusoff, Kari Lehtonen, Antero Niittymäki, Tuukka Rask, Pekka Rinne, Vesa Toskala
7 (31.03.2018) Joonas Korpisalo, Kari Lehtonen, Antti Niemi, Antti Raanta, Tuukka Rask, Pekka Rinne, Juuse Saros

8 kappaletta on sitten pukeneiden maalivahtien ennätys, jossa lasketaan siis luukkuvahditkin mukaan. Lista löytyy tuosta samasta viestistä. En jaksa uskoa listan/ennätyksien päivittyneen vuodesta 2018, mutta en nyt ihan 100% varmaksi tuota mene sanomaan.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puljuhan muuten ykkössyötti McDavidin uran ensimmäisen hattutempun kaikki osumat. Virallisiin tilastoihin merkittiin vain 0+2, koska ensimmäinen maali kimposi Klingbergistä Dallasin omaan maaliin. Tämä oli silkka oikeusmurha, sillä tavallisesti kimmokemaaleihin merkitään kyllä syöttäjät, mutta jostain syystä Klingonin tulkittiin tuolloin pelanneen kiekon maaliin. Katsoin maalit äsken, ja perinteinen kimmoke se kyllä on.

No, jottei totuus unohtuisi, niin tuuriahan nuo osumat olivat sekä syöttöjen että viimeistelyn osalta, mutta hauska kuriositeetti tämä silti on #97:n ja silloisen #98:n, nykyisen #13 urista.
 

Nick Neim

Jäsen
Onkon

Onko nuo 7 nimenomaan aloittaneita maalivahteja kaikki?
2006 vuonna Toskala ja Rämö eivät olleet aloittavia, 5 muuta oli.

2009 näemmä kaikki 7 olivat aloittavia, joten tuo 7 on myös aloittaneiden maalivahtien ennätys. En jaksa noita muita tarkistaa kun korkeintaan tuota vain sivuavat.
 

Jenn4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Joko voidaan lukita Roope Hintzille kolmossentterin paikka seuraaviin olympialaisiin? Vai pelaako kenties sitten kakkosen laidassa? Itse laittaisin hänet juuri tuohon kolmoseen ennen Barkovia ja Ahoa. Vielä pari vuotta sitten pidin aika varmana että Kotkaniemi olisi Suomen kolmossentteri seuraavissa NHL-olympialaisissa mutta hankala uskoa etteikö Hintz olisi tuolloin Suomen 3. paras jääkiekkosentteri.

Barkov - Aho - Hintz. Siinä on kyllä todella kiva sentterikolmikko. Kanadan McDavid - MacKinnon - Point on ykkönen, jenkkien Matthews - Eichel - Hughes kakkonen ja Suomen kolmikko sitten kolmanneksi paras ohi Ruotsin ja Venäjän.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
No ei kyllä voida. Jopa vuosi on pitkä aika kehittyä. Esim. Kotkaniemi voi olla vaikka kaikkien näiden ohi. Tai joku muu. Tämän hetkinen kunto ei meinaa vuoden päästä enään mitään.
Meinaat, että Hintz ei enää kehity urallaan?

Roopelle viime yön pelissä 1+2 ja johti komeasti Starsin ylivoimapeliä Captain American kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Meinaat, että Hintz ei enää kehity urallaan?

Roopelle viime yön pelissä 1+2 ja johti komeasti Starsin ylivoimapeliä Captain American kanssa.

Tottakai kehittyy, mutta kuten sanoin tämän päivän kunto ei ratkaise seuraavilla kausilla. Vain sen hetkinen taso ratkaisee. Jos tänään valitsisi parhaat niin se olisi tuo mainitsemasi järjestys. Aika näyttää.
Mutta aika hyvin on kuitenkin pullat uunissa jo nyt. Alkaa nimittäin Suomellakin olla varaa jättää loisto ukkoja pois joukkueesta..
 

Nakkimuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Montreal
Tässä kohtaa kun kohta on sarjaa pelattu kohta kaksi viikkoa, on suomalaisista 42 pelaajaa päässyt pelaamaan vähintään yhden ottelun. 20 hyökkääjää, 13 puolustajaa ja 9 maalivahtia. Joten ollaan lähestymässä sitä 50 pelaajaa, kun ainakin Koivu, Vatanen, Nutivaara tulevat pääsemään kokoonpanoon, kun palaavat. Tämän jälkeen tarvittaisiin vielä 5 veikkaan itse, että Gibson, Komarov, Lammikko, Vaakanainen ja Koivula tulevat samaan pelejä vyölleen tällä kaudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Jenn4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
No ei kyllä voida. Jopa vuosi on pitkä aika kehittyä. Esim. Kotkaniemi voi olla vaikka kaikkien näiden ohi. Tai joku muu. Tämän hetkinen kunto ei meinaa vuoden päästä enään mitään.
Suosikkijoukkue: Ässät.

Voihan se niinkin olla. Voi toki myös olla että McDavidiltä katoaa itseluottamus ja tekee seuraavalla kaudella sellaiset 20 pistettä eikä häntä valita Kanadan olympiajoukkueeseen. Kaikkea voi tietenkin sattua. Uskallan jo nyt väittää todella itsevarmasti että Kotkaniemi ei tule olemaan Suomen top-6 sentteri, sillä nuo paikat on jo oikeastaan varattu Barkoville ja Aholle. Ei Kotkaniemi voi millään kehittyä tässä ajassa niin paljon että menisi noiden kahden herran ohitse. Kun Teräväinen ja Laine ovat molemmat sijoitettu top-6 laitureihin niin silloin myös luonnollista että näiden tutkaparit Barkov ja Aho ovat heidän kanssaan kahdessa ensimmäisessä ketjussa. Suomen top-5 hyökkääjät kun ovat Aho, Barkov, Laine, Rantanen ja Teräväinen. Sitten jos silloinen päävalmentaja (toivottavasti Jalonen) laittaa Hintzin laitahyökkäjäksi niin näen Kotkaniemellä olevan hyvä sauma olla Suomen kolmossentteri. Minä kuitenkin laittaisin Hintzin sentteriksi, koska turhaan noin hyvää sentteriä on laitaan laittaa. Kotkaniemi ei ole sellainen sentterityyppi jonka voisi laittaa perinteiseksi nelossentteriksi mutta mä perverssinä haluaisin että Kotka olisi Suomen nelossentteri. Ihan vain siksi että Suomi saisi kanadamaisesti neljä hyökkäysketjua ilman että laitetaan kolme jessejoensuuta neloseen raastamaan ja taklaamaan. Toki Erik Haula saattaa olla se Suomen nelossentteri jolloin Kotkaniemi olisi katsomossa. Toivotaan että Kotkaniemi kehittyisi oikeasti kovaksi sentteriksi, josta voidaan puhua samalla sivulla Ahon, Barkovin ja Hintzin kanssa.
 

F#21

Jäsen
Granlund pelasi näköjään lähes 22 minuuttia viime yön pelissä, eniten Nashvillen hyökkääjistä. Vaikkakin on nykyään ehkä vähän aliarvostettukin pelaaja suomalaisten näkökulmasta, niin ainakin Nashvillen valmentaja tykkää.
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikäs ton Samin tilanne nyt on? Olin siinä käsityksessä että Hurrikaani-paitaan siirrettiin, mutta nyt näyttäis ainakin eliteprospectin perusteella kuuluvan edelleen Piruihin. What gives?
Teki sopimuksen pari viikkoa sitten vapaana agenttina takaisin Devilsiin. Eli tuo viime kauden sopimus päättyi syksyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös