No senhän minäkin totesin mutta parhaat eurooppalaiset kyllä pääsi pelaamaan, Devilsissä Ojasen aikaan oli Sundstrom, Ciger ja Albelin.
Tämä nyt on kohtalaisen railakkaasti ohi pointin.
Fakta on, että suomalaisten piti tuohon aikaan olla erityisen superhyviä. Ei pärjätäkseen (mm. Ojanen pärjäsi kyllä vallan mainiosti eikä esim. Raipellakaan mitenkään huonosti mennyt) vaan tullakseen valituksi pelaavaan kokoonpanoon ja järkevälle pelipaikalle.
Verrataampa tilannetta vaikka nykyaikaan: Joku viimekauden Granlund olisi tuohon aikaan ensinnäkin jäänyt ilman sopimusta NHL:ään ja jos vaikka sopimuksenkin olisi saanut, se olisi pelin tai parin jälkeen heivattu hevon kuuseen NaHiLasta, toki vähän joukkueesta ja erityisesti valmentajasta riippuen.
Nykyään kärsivällisyys on ihan eri tasolla "ulkomaalaisvahvistuksien" kanssa kuin mitä ennen muinoin. Silloin tosiaan pelaamaan pääsivät vain parhaista parhaimmat tai ne, jotka sattuivat kulloistenkin valmentajien kuvioihin sopimaan. Tämä kausi on osoittanut, että vaikkapa Granlundin kanssa kannatti olla kärsivällinen.
Toki tuo kärsivällisyyskuvio pelaa myös toiseen suuntaan, eli moni (ml. Janne ja Raipe) lähtivät kuitenkin omaehtoisesti kävelemään P-Amerikasta, kun ei lähtenyt kunnolla aukeemaan. Vasta myöhemmin ovat tulleet nämä, jotka ovat lähteneet jopa P-Amerikan junioriliigojen kautta avaamaan itselleen latua oikein pitkän kaavan kautta. Tai vaikka Ville Nieminen, joka hänkin AHL:n kautta taisteli itselleen paikan auringosta. Kulttuurieroa oli siis tähänkin suuntaan.
Tuo Winnipeg-kauppa oli itselleni uutta tietoa ja vähän traaginenkin. Yhden harjoitusottelun ylikova suorittaminen (2+1) johti siirron kariutumiseen. Hommia ei siis pidä aina tehdä liian hyvin ;-)