Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

  • 117 138
  • 272

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Ontario Hockey League (Viikko 43, osa VII)

Su 25.10. Kitchener Rangers - Saginaw Spirit 4-3 (1-1, 2-0, 1-2) - Kahden ottelun voittoputkessa tarponut Saginaw kohtasi viikon ja vieraskiertueen viimeisessä ottelussa koko Ontario Hockey Leaguen sarjataulukon ykkösenä majailevan Kitchener Rangersin. Lienee sanomattakin selvää, että hirmu paljoa uskoa ei Saginawiin tässä ottelussa löytynyt sillä onhan kyseessä alkukauden sukeltanut joukkue vastaan alkukauden loistanut joukkue, jonka pelaajamateriaali kestää vertailun kaikkien muiden kärkijoukkueiden materiaalien kanssa. Löytyyhän tuolta pelaajistosta varsin nimekkäitä pelaajia tälle tasolle kuten esimerkiksi Gustaf Franzén, Adam Mascherin, Frank Hora, Ryan MacInnis, Connor Bunnaman, Dmitri Sergeev sekä Yhdysvaltain nuoriso-ohjelmasta täksi kaudeksi värvätty maalivahti Luke Opilka, joka on suurella todennäköisyydellä mukana myös Yhdysvaltojen alle 20-vuotiaiden MM-ryhmässä.

Tästä huolimatta Saginaw pystyi hienosti haastamaan sarjajohtajan ja pistämään ihan oikeasti kampoihin. Hieman paremmalla ja tarkemmalla puolustuspelaamisella pisteet olisivat voineet ihan hyvin lähteä vierailijoiden matkaan, mutta sitäkin on turha enää tässä vaiheessa jossitella. Saginawin tulikuuma Dylan Sadowy jatkoi huikeita otteitaan ja oli syöttämässä jokaista Saginaw-maalia ja kasvattipa jannu samalla pisteputkeaan viiden ottelun mittaiseksi. Viimeiset viisi ottelua ovat tuoneet 19-vuotiaan Sadowyn tilille yhteensä 11 (6+5) tehopistettä. Pakko sanoa, että ei ihan huono haku San Jose Sharksilta kolmoskierroksen varaukseksi (2014, #81). Viime kaudella 42 häkkiä ja tällä tahdilla sellainen 50-60 häkkiä on realismia. Sadowyn syötöistä parhaiten nauttimaan pääsi täksi kaudeksi Barrie Coltsista Saginawiin siirtynyt sentteri Matthew Kreis, joka viimeisteli ottelussa kaksi maalia. Myös Markus Niemeläinen oli jälleen oivallisella pelipäällä ja keräsi tililleen syöttöpisteet kahteen Saginawin osumaan, eikä se kolmaskaan syöttöpiste vääryys olisi ollut.
  • 1-1 Matthew Kreis (Dylan Sadowy, Markus Niemeläinen) PPG: Ylivoimapeli pyörii Kitchenerin alueella ja Niemeläinen pelaa kiekkoa viivalla. Hän syöttää sen oikeassa laidassa, p-pisteen kaarella, tähystävälle Dylan Sadowylle joka pelaa kiekon maalin oikealla puolella päivystävälle Kreis'lle. Kreis ottaa kiekon haltuun, malttaa pitää sitä ja ohittaa heittäytyvän Rangers-pakin, ajaa itsensä p-pisteen tienoille ja laittaa ranteet lukkoon ja kiekon ohitse Kitchenerin maalilla torjuneen Luke Opilkan.
  • 4-3 Connor Brown (Sadowy, Niemeläinen): Kiekko pelataan totutusti viivaan Niemeläiselle Kitchenerin alueella ja tämä rakentaa tilanteen Dylan Sadowylle, joka laukoo suoraan syötöstä kohti maalia. Maalinedustalla maskia tehnyt Connor Brown saa mailansa juuri sopivasti väliin ja kiekko viilettää ohitse Opilkan.
  • "Kolmas syöttäjä" Saginawin 3-2 kavennukseen: Kiekko on valumassa vasemmalta laidalta kohti keskialuetta, kun Niemeläinen luistelee keskialueelta siniviivan yli ja tinttaa kiekon ränniin. Kiekko ajautuu oikean puolen kulmauksessa olevalle Jesse Barwellille, joka syöttää kiekon Dylan Sadowylle. Sadowy yrittää puolittaista vanhanaikaista, mutta epäonnistuu tässä kiekon karatessa. Kiekko ajautuu kuitenkin suoraan Kreis'in lapaan ja tämä saa tällätä kiekon ohitse Opilkan.
Ei riittänyt tällä kertaa Sadowyn mahtivire eikä Niemeläisen syötöt taikka Kreis'n maalitkaan, vaan Kitchener klaarasi lopulta homman himaan Brandon Robinsonin (1+2), Gustaf Franzénin (1+1), Ryan MacInnisin (1+1) sekä Darby Llewellyn (1+0) maaleilla.

Sunnuntain ottelun jälkeen Niemeläinen muuten palkittiin Saginawin sponsorin, Nexteer Automotiven toimesta Saginawin viikon pelaajana. Viikon kolmessa ottelussa Niemeläinen keräsi tilillensä tehopisteet 0+4=4 ja oli tehotilastossa plussalla kolmen pykälän verran. Esimerkillistä pelaamista kokonaisuudessaan.

Niemeläisen syöttöjä ja ottelun maaleja linkin takaa: OHL Network

Sarjatilanne ja tuleva viikko - Kaksi voittoa ei vielä riittänyt nostamaan Saginawia pois divisioonansa jumbosijalta, mutta toisaalta se auttoi kyllä kuromaan kaulaa kohti neljännellä sijalla olevaa Flintiä, jonka viikonlopussa ei hirveästi kehumisen aihetta pisteellisesti ollut. Välimatka näiden kahden seuran välillä on enää vaivaiset yksi pistettä, joten joukkueella on mahdollisuus ohittaa Flint jo tulevana yönä kun Firebirds luistelee Saginawin vieraaksi. Lisäksi Saginaw kohtaa viikon aikana vielä kotonaan perjantaina loukkaantumisista kärsivän Owen Soundin ja lauantaina Olli Juolevin edustaman Londonin. Kova, mutta mahdollisuuksia täynnä oleva viikko siis tulossa. Odotusarvot lienevät siellä 2-4 pisteessä, mutta nykyvireen jatkuessa jopa 5 pistettä voisi olla realismia.
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Hienoa kuulla, että suomalaislupaukset saavat vastuuta ja onnistumisia. Olisiko Julius Nättinen nyt vihdoin se läpimurron tekevä Nättinen? Hyvässä ketjussa pääsee pelaamaan ja etenkin Mangiapane pienestä koostaan huolimatta vaikuttaa todella kovalta pelimieheltä. Calgarylle taas yksi pienikokoinen taitoniekka.

Myös kaksikon Crouse-Lammikko edesottamukset kiinnostavat ja tuossahan saattaa olla valmis kaksikko tulevaisuudessa Panthersin hyökkäykseen. Siihen vaan keskelle jompikumpi Panthersin isoista senttereistä ja kasassa on aika ilkeä ja vaarallinen ketju. Toivottavasti Crouse tuosta vielä pistetehtailuaan kiihdyttää ja rikkoo tuon viime kauden 51 pisteen ennätyksensä. Vaikuttaako kuinka lukkoon lyödyltä parivaljakolta?

Olen joskus aiemmissa viesteissä jo sanonutkin, että Sudburyn tämänhetkinen sijoitus sarjataulukossa on toki ansaittua, mutta valitettavaa, sillä meikäläinen kyllä tykkää ihan täysillä tuosta heidän pelaajanipustaan. Nuorta huippulupausta löytyy ja kunhan pojat saavat kasvukipunsa kipuiltua, tulee jälki olemaan murhaavaa. Etenkin mikäli parivaljakko Sokolov - Levin pääsee ensi kaudella pelaamaan yhdessä.

Hieman menee OT:ksi, mutta kiinnostaisi kuulla Pavel Jenysin otteista Wolvesin paidassa. Pisteissä mitattuna ei ole ainakaan edes tulokaskautensa tahdissa. Onko Jenys yksi syy Wolvesin sukellukseen vai kärsiikö tsekin peli joukkueen alisuorittamisesta? Se on paha jos tuolla tasolla jää 16- ja 17-vuotiaiden varjoon.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Saarijärvi on kyllä OHLssä kovassa tikissä. Vaikka Flintin joukkue on huono ja häviävä, mies on tehnyt kahta vaille jokaiseen matsiin tehopisteitä ja niissä kahdessa missä ei tehnyt oli plussalla plusmiinuksissa.

Mies viihtyy edelleen pakkien pistepörssin kärjessä. 12 ottelua 2+14 =16p.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Suomalaisten ahl-pörssit:

Kenttäpelaajat: (ottelut,maalit,syötöt,pisteet,tehotilasto)
Esa Lindell TEX 10 1+6=7 +10
Markus Hännikäinen LEM 7 2+4=6 +4
Michael Keränen IOW 11 2+4=6 -5
Joe Armia MB 9 2+2=4 -2
Rasmus Rissanen CHA 9 0+4=4 0
Ville Pokka CHI 10 0+4=4 -1
Julius Honka TEX 10 1+2=3 +7
Mikko Rantanen SAR 3 1+2=3 +4
Markus Granlund STK 5 1+2=3 +1
Iiro Pakarinen BAK 4 1+2=3 0
Henri Ikonen SYR 8 0+3=3 0
Kasperi Kapanen TOR 7 2+0=2 +1
Miikka Salomäki MIL 4 1+1=2 -3
Petteri Lindbohm CHI 7 0+2=2 +1
Kristian Näkyvä MIL 7 0+0=0 -1

Maalivahdit (ottelut,voitot, päästetyt maalit, torjunta%)
Karri Rämö STK 1 0 0,00 100
Joonas Korpisalo LEM 3 1 1,58 94,0
Christopher Gibson BRI 7 4 2,24 91,2
Juuse Saros MIL 3 1 3,31 88,9
Rasmus Tirronen CHA 2 1 4,08 84,0
Eetu Laurikainen BAK 1 0 4,02 81,8

Viime viikon onnistujiin voi lukea Markus Hännikäisen, 2 pelissä 1+2. Tavallaan positiivinen yllätys on myös Rasmus Rissasen kakkospaikka suomalaispakkien pistepörssissä, Rissanen on aloittanut kauden noin 30 pisteen tahdilla. Aiemmat kaudet Rissasella on olleet noin 10 pisteen kausia, joten odotettavissa on ainakin oma piste-ennätys AHL:ssä terveenä pysyessään (ja sillä oletuksella ettei puolta kautta pelaa ylhäällä, mikä sinänsä olisi vielä positiivisempi asia). Korpisalo on kerran voittanut varsinaisella peliajalla ja muissa peleissä on tullut tappiot joko jatkoajalla tai rankkareissa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Juuse Saros vetäs äsken nollapelin AHL:ssä ja paransi samalla prosenttinsa kohtuulliksi, 91,2%. Valinta tuli myös ottelun ykköstähdeksi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Saarijärvi valittiin OHL:n kuukauden puolustajaksi.

OHL Network

OHL Defenceman of the Month - Vili Saarijarvi (Flint Firebirds):
Flint Firebirds 18 year-old blueliner Vili Saarijarvi is the OHL Defenceman of the Month. The Detroit Red Wings prospect put together an outstanding first full month in the OHL, scoring two goals along with 9 assists for 11 points in 11 contests to go with a plus/minus rating of plus-9. The Finnish rearguard registered points in seven of his 11 October appearances, scoring his first OHL goal as part of a two-goal effort against the Ottawa 67's on October 16th. Saarijarvi had three multi-point performances, including three assists against the Peterborough Petes on October 11th. Saarijarvi is currently tied for the lead in scoring among OHL defencemen with two goals, 14 assists and 16 points in 14 games.
A native of Rovaniemi, Finland, Saarijarvi was Flint's first round, ninth overall selection in the 2015 CHL Import Draft. A third round pick by the Detroit Red Wings at the 2015 NHL Draft, Saarijarvi was named best defenceman of the 2015 World Under-18 Hockey Championship in Switzerland after he paced Finland to a fourth place finish with three goals, six assists and nine points in seven games.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hieno saavutus Saarijärveltä! Kiitokset myös heille, jotka aktiivisesti tätä ketjua päivittävät.

Saarijarvi was named best defenceman of the 2015 World Under-18 Hockey Championship in Switzerland after he paced Finland to a fourth place finish with three goals, six assists and nine points in seven games.

Mitähän peliä minä katsoin tossa keväällä, jossa Suomi hävisi finaalissa jenkeille... Täytyy varmaan rajoittaa tuota alkoholin käyttöä.
 

ruoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panelian Raikas
Lindell kyllä vetää sangen vakuuttavasti, koskakohan pääsee näyttämään shown puolella taitojaan.
 
Saarijärvi voi hyvinkin päästä loppukaudesta Detroitin miehistöön jos säilyttää vähänkin saman tahdin kuin alkukaudella on ollut. Pelaa vielä ihan Detroitin vieressä Flintissä, niin on sikälikin edullisessa asemassa.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Mikko Rantanen roiski viime yönä tehot 2+2. Coloradolla ei mene kovin häävisti, joten kutsu takaisin on hyvinkin mahdollinen. Toisaalta olisi hienoa nähdä hänet kotikisoissa, joten en oikein tiedä mitä tässä toivoisi.
 
Saarijärvi voi hyvinkin päästä loppukaudesta Detroitin miehistöön jos säilyttää vähänkin saman tahdin kuin alkukaudella on ollut. Pelaa vielä ihan Detroitin vieressä Flintissä, niin on sikälikin edullisessa asemassa.
Ai tarkoitatko Detroit Red Wingsiä.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Selevä homma.

Eikös tässäkin hommassa ollut joitain poikkeuksia? En todellakaan ole perillä näistä kuvioista, mutta muistelisin myös että tähän sisältyy joitakin erikoisuuksia. Saarijärvellähän taitaa olla vain vuoden mittainen sopimus Flintin kanssa, jos joukkueen pelit loppuvat runkosarjaan Maaliskuussa niin silloinhan hänellä on sopimus vain Red Wingsin kanssa. NHL-kausi päättyy Huhtikuussa ja siihen päälle tulee vielä pudotuspelit, niin eikös tällöin Detroit voisi ottaa Saarijärven mukaan pelaavaan kokoonpanoon? Vai meneekö se sitten niin, että samalla kaudella pelaaja ei voi enää vaihtaa junnuista show'n puolelle. AHL-jengeihin kaiketi saadaan nostaa 20-vuotiaita pelaajia, joiden sopimus junnuihin on umpeutunut?
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Mikko Rantanen 2+2 viime yön ottelussa Texas Starsia vastaan. Rantasella 6 peliin 3+5 tehot, vaikka ylhäällä ei pisteitä tullut niin hienoa että AHL puolella sitten pongoja satelee.
 
NHL-kausi päättyy Huhtikuussa ja siihen päälle tulee vielä pudotuspelit, niin eikös tällöin Detroit voisi ottaa Saarijärven mukaan pelaavaan kokoonpanoon? Vai meneekö se sitten niin, että samalla kaudella pelaaja ei voi enää vaihtaa junnuista show'n puolelle. AHL-jengeihin kaiketi saadaan nostaa 20-vuotiaita pelaajia, joiden sopimus junnuihin on umpeutunut?
Harvemmin sinne Detroitiin otetaan junioreita, vaan villeleinot, filppulat ja pulkkiset ynnä muut lähetetään farmiin muutamaksi vuodeksi. Ja pudotuspelipaikkaa jahdataan ja sen jälkeen mestaruutta, niin en oikein usko, että Vili Rovaniemeltä kuuluu siinä vaiheessa Red Wingsin suunnitelmiin kovin vahvasti. Monestihan kyllä niitä farmimiehiä otetaan katsomoon istumaan pudotuspelejä varten.

Grand Rapidsiin Saarijärvi kyllä voisi päästä keväällä kun junioripelit on ohi.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Harvemmin sinne Detroitiin otetaan junioreita, vaan villeleinot, filppulat ja pulkkiset ynnä muut lähetetään farmiin muutamaksi vuodeksi. Ja pudotuspelipaikkaa jahdataan ja sen jälkeen mestaruutta, niin en oikein usko, että Vili Rovaniemeltä kuuluu siinä vaiheessa Red Wingsin suunnitelmiin kovin vahvasti. Monestihan kyllä niitä farmimiehiä otetaan katsomoon istumaan pudotuspelejä varten.

Grand Rapidsiin Saarijärvi kyllä voisi päästä keväällä kun junioripelit on ohi.

Kyse oli ilmeisesti ihan vain teoreettisesta mahdollisuudesta, eikä niinkään siitä että Vili Rovaniemeltä olisi heti kauden päätteeksi oikeutettu pelipaikkaan.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kyse oli ilmeisesti ihan vain teoreettisesta mahdollisuudesta, eikä niinkään siitä että Vili Rovaniemeltä olisi heti kauden päätteeksi oikeutettu pelipaikkaan.
No sitten minä ainakin ymmärsin kyseisen viestin ihan väärin:
Saarijärvi voi hyvinkin päästä loppukaudesta Detroitin miehistöön jos säilyttää vähänkin saman tahdin kuin alkukaudella on ollut. Pelaa vielä ihan Detroitin vieressä Flintissä, niin on sikälikin edullisessa asemassa.
Kyllä minä tuosta saan mielikuvan, että Saarijärvi nostettaisiin nykyisillä näytöillä loppukaudesta Red Wings miehistöön, mitä ei todellakaan tule tapahtumaan.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
No sitten minä ainakin ymmärsin kyseisen viestin ihan väärin:

Kyllä minä tuosta saan mielikuvan, että Saarijärvi nostettaisiin nykyisillä näytöillä loppukaudesta Red Wings miehistöön, mitä ei todellakaan tule tapahtumaan.

No näinhän se olikin. Lakaisija mietti riittääkö Saarijärven taso Detroitin miehistöön, ja minä mietin onko se käytännössä edes mahdollista. Meneekö homma nyt siten, että Saarijärvi voi OHL-kauden loputtua pukea Detroitin paidan päällensä, mutta näin ei tule käymään koska ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon? Eli kysymykseen "onhan tuolta junnusarjoista ennenkin otettu loppukaudeksi pari peliä vetämään ylhäällä, miksei Saarijärvikin voisi päästä loppukaudesta?" vastaukseksi käy se, että periaatteessa Säärijärvi voisi vetää ne pari peliä ylhäällä, mutta näin ei tule tapahtumaan koska joukkueessa on parempiakin puolustajia.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Suomalaisten AHL-pörssit:

Kenttäpelaajat: (ottelut,maalit,syötöt,pisteet,tehotilasto)
Mikko Rantanen SAR 7 3+5=8 +5
Esa Lindell TEX 11 1+7=8 +10
Ville Pokka CHI 12 1+6=7 +2
Markus Hännikäinen LEM 10 2+4=6 +3
Michael Keränen IOW 11 2+4=6 -5
Kasperi Kapanen TOR 9 4+0=4 +2
Markus Granlund STK 7 2+2=4 +1
Joe Armia MB 11 2+2=4 -1
Julius Honka TEX 11 1+3=4 +8
Petteri Lindbohm CHI 9 0+4=4 +2
Rasmus Rissanen CHA 11 0+4=4 -1
Iiro Pakarinen BAK 4 1+2=3 0
Henri Ikonen SYR 9 0+3=3 -1
Miikka Salomäki MIL 4 1+1=2 -3
Kristian Näkyvä MIL 10 0+1=1 -2

Maalivahdit (ottelut,voitot, päästetyt maalit, torjunta%)
Karri Rämö STK 1 0 0,00 100
Joonas Korpisalo LEM 4 2 1,65 94,2
Juuse Saros MIL 5 3 2,19 92,5
Christopher Gibson BRI 9 5 2,19 91,4
Rasmus Tirronen CHA 3 2 3,03 86,0
Eetu Laurikainen BAK 1 0 4,02 81,8


Mikko Rantanen on tosiaan hyvässä vireessä AHL-puolella. Ville Pokka taasen on pikkuhiljaa kivunnut hengittämään pakkien pistepörssissä Lindelin niskaan ja on enää pisteen päässä. Kasperi Kapanen tuplasi maalitilinsä viikon kahdessa pelissä ja Kristian Näkyvä avasi vihdoinkin pistetilinsä AHL:ssä. Michael Keränen taasen on loukkaantuneiden listoilla ja ei pelannut viime viikolla. Keränen olisi ilman loukkaantumista ollut vahva ehdokas Parisen loukkaantumisen jälkeen NHL:n puolelle, harmi homma. Maalivahdeista Saros torjui viime viikolla kaksi voittoa ja valittiin molemmissa peleissä ykköstähdeksi ja Rasmus Tirronen pääsi pitkästä aikaa maalin suulle ja torjui kauden toisen voittonsa.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Taitaa olla kova jengi Dallaksella myös farmin puolella. Texas Starsin Suomalaiset ihan hyvillä tehoilla. Molemmilla kovat tehopörssilukemat. Lindell on jatkanut hienosti siitä mihin Liigassa ja MM-kisoissa jäi, huikeaa!

Rantasella (toki myös Colodarolla muutenkin) vaikea kauden alku, mutta nyt tuntuu kulkevan. 2+2 viime peliin on kovaa jälkeä. Hienoa nähdä myös Pokan tasonnosto. Harmi tosiaan Keräsen kannalta jos olisi ollut mahdollisuus päästä Parisen tilalle ylös mutta oma loukki estää sen. Maalivahdeista vielä hattua nostettava Sarokselle. Liigassa jo ihailin miehen suorituksia ja sama meno vain jatkuu AHL puolella. Jos ei ihmeempiä tapahdu niin vuoden parin sisällä saa Rinne tehdä kovasti töitä pitääkseen ykkösmoken tittelinsä. Oiva mantelinperijä sieltä on jokatapauksessa tulossa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Flint Firebirdsillä on ilmeisesti jotain todella suuria joukkueen sisäisiä hankaluuksia, joka voi johtaa siihen että Saarijärvellä on edessään uuden seuran etsintä.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Flint Firebirdsillä on ilmeisesti jotain todella suuria joukkueen sisäisiä hankaluuksia, joka voi johtaa siihen että Saarijärvellä on edessään uuden seuran etsintä.

Todella suuria todellakin, kun joukkueen valmentajat potkittiin pihalle ja pelaajat menivät lakkoon. Käytännössä katsoen mitään joukkuetta ei ole olemassa ja kaikki sen vuoksi, että omistajan poika ei saanut tarpeeksi peliaikaa. Kyseinen poika meni myös lakkoon joukkuekavereidensa kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös