Martti "huuhaa" Innasesta heittäisin lyhyen referaatin, tosin edelleen popmuseosta luntaten.
Martti Innanen syntyi Helsingin Sörkassa 20.3.1931 virkamiesperheen lapsena, hänen isänsä oli poliisi. Suvussa vanhempien puolella ei ainakaan suuressa määrin taiteellisia taipumuksia ilmennyt, mutta Martti-poika sen sijaan tunsi jo hyvin nuorena kutsumusta taiteen ja eritoten jazz-musiikin pariin. Suoritettuaan keskikoulun oppimäärän Helsingin Norssissa 1942-49, häntä eivät jatko-opinnot enää kiinnostaneet. Sen sijaan hän ryhtyi ammattimuusikoksi vuonna 1950 soittaen ensin rumpuja. Vuonna 1952 hänen soittimekseen vakiintui kuitenkin kitara. Oman orkesterinsa, MI-Yhtyeen hän perusti vuonna 1954. Yhtye läpäisi Yleisradiossa koesoittotilaisuuden ja teki keikkoja sitten kymmenen vuotta, soittaen tanssimusiikkia aina vuoteen 1964 asti. Sen jälkeen Martti Innanen toimi kolme vuotta kitaristina Åke Sjöblomin orkesterissa ja sitten vuoden Rolf Kronqvistin orkesterissa.
Vuodesta 1953 Innanen toimi muusikon uran ohella myös Yleisradion vahtimestarina. Samoihin aikoihin, kun hän jätti oman orkesterinsa, hänestä tuli myös tunnettu radioääni. Vuodesta 1965 lähtien hän luki tiistaisin radiossa kirjoittamaansa parodista seikkailusarjaa Seikkailija Joe Smith. Hän kirjoitti myös kuunnelmia, mm. villin lännen parodian Kostajan käsi ei vapise.
Vuonna 1967 Innanen löi itsensä läpi kirjailijana, tuolloin ilmestyi hänen ensimmäinen kirjansa Seikkailu viitakossa. Toinen kirjallinen tuote, Lippa vinossa ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Myös musiikillinen läpimurto sattui samalle vuodelle. Silloin hän levytti ensilevynsä, Erik Lindströmin sävellyksen, itse sanoittamansa tangoparodian Elsa, kohtalon lapsi. Levy olikin sitten listalla seitsemän kuukautta ja neljän kuukauden ajan Suomen myyntilistojen kärjessä. Samana vuonna ilmestyivät myös hänen tavaramerkeikseen muodostuneet levytykset Esteri, tyttö sadepisarain sekä Urjalan taikayö. Levytykset julkaisi Erik Lindströmin ja Rolf Kronqvistin omistama yhtiö Finndisc. Mainittakoon myös, että sama yhtiö oli jo aikaisemmin 60-luvulla julkaissut myös kahden muun sittemmin mainetta niittäneen perussuomalaisen solistin ensilevytykset, nimittäin Juha Watt Vainion ja Irwin Goodmanin. Martti Innanen oli tuolloinv varsin lyhyen ajan sisällä jo Erik Lindströmin kolmas 'löytö.' Myös Martti Innasen ensimmäinen albumi, vuonna 1967 ilmestynyt Rakkauden ja onnensatumaan täysivaltainen suurlähettiläs oli sekin melkoinen myyntimenestys.
Tamperelaisessa Innanen itse kuvaa musiikillista kehitystään näin: "Olen sisäänpäin kääntynyt mietiskelijä, punainen lanka eloni tiellä on aina ollut itseni kehittäminen. Näin kerran unta, että olin valveilla, mutta kun heräsin, huomasin nukkuvani. Heh-heh. Tanssipaikoilla alkoi ottaa kaaliin junttikansan ikuinen toive: "Soettakee tankova." Kerran keikalta palatessani syttyi lamppu. Olisi kiva parodioida tangoa ja katsoa, ottavatko suomalaiset oikein banaalin tsoukin tosissaan."
Martti Innanen osallistui vuonna 1968 silloin ensi kertaa järjestettyyn MTV:n Syksyn sävel-kilpailuun niin ikään tangoparodialla, joka oli Erik Lindströmin säveltämä ja Saukin (=Sauvo Puhtila) sanoittama Miesten mies. Sijoitus oli kuitenkin vaatimaton, kahdeksas sija.
Innanen on toistaiseksi ainoa suomalainen viihdetaiteilija, jolle arvostettu amerikkalainen Billboard-lehti on myöntänyt vuotuisen tunnustuspalkintonsa. Tämäkin tapahtui vuonna 1968. Samana vuonna Martti Innanen jätti työn Yleisradiossa ja ryhtyi ammattimuusikkona vapaaksi taiteilijaksi. Seuraavan vuoden puolella hän teki Suomessa viisi kuukautta kestäneen kiertueen Gunnar-pässin kanssa. Idea pässin mukanaolosta syntyi Innasen eräästä hitistä, iskelmäparodiasta Gunnar vierasmaalainen. 70-luvulle tultaessa lupaavasti alkanut sooloura ja sen myötä keikkakysyntä vähitellen kuitenkin hiipuivat.
Keikkakysynnän hiljennyttyä Innanen keskittyi lähinnä kirjallisiin töihin, joista mainittakoon eri viikkolehdissä ilmestyneet lukuisat pakinat sekä kirjoitukset ns. miestenlehdissä. Myös radiokuunnelmia hän tuolloin kirjoitti, vuonna 1974 kuultiin radiossa parodinen salapoliisikertomus Synccä linna ja sen kamala mysteerio, jonka esilukijana toimi näyttelijä Jussi Jurkka. Täyttäessään 50 vuotta vuonna 1981 hän julkaisi siihen asti kunnianhimoisimman kirjallisen tuotteensa, kovaotteisen jännitysromaanin Frank Armoton. Innanen on kuitenkin levyttänyt vielä tämänkin jälkeen, vuonna 1978 ilmestyi Discophon-yhtiön kustantama albumi Päreitä kainalossa. Vuonna 1980 Martti Innanen oli mukana Syksyn sävelessä omalla kappaleellaan Marduusialainen kissantervauslaulu ja sijoittui neljänneksi. Saman vuoden marraskuussa ilmestyi JP-musiikin kustantamana myös hänen viimeinen albuminsa Kissantervaaja. 70-luvulla hän oli myös omaksunut lisänimen Huuhaa. Se on hänen mukaansa suomennos jazz-muusikko 'Dizzy' Gillespien taiteilijanimestä. Innasen mukaan kun 'dizzy' tarkoittaa samaa kuin 'huuhaa.'
Vuonna 1985 Innanen lopetti keikkailun ja siirtyi radiopakinoitsijaksi. Valtion taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonnna 1993. Viimeiset Martti Innasen levyttämät kappaleet ovat CD-äänitteellä Umpirautaa (1996) julkaistut kappaleet Orpo pihalaulaja ja Sudennahkaviitta.
Martti Innasen sanoitustyyli oli 60-luvulla varsin uskalias, varsinkin kun kyseessä olivat ensilevytykset. Innanenhan teki selviä tangoparodioita, ivaamaan huonoa suomalaista musiikkimakua. Tango on kuitenkin aina ollut suomalaiselle tanssilavayleisölle vakava, suorastaan pyhä asia, jota ei sovi parodioida. Ainoa Suomessa 1960-luvulla menestynyt ja myös tunnetuin tangoparodia oli siihen mennessä ollut Kari Kuuvan Tango Pelargonia, ja senkin suuri yleisö otti vakavasti, parodiaa kun ei ainakaan alkuun ymmärretty. Kuitenkin Innasen musiikki tullaan aina muistamaan nimenomaan tango- ja iskelmäparodioista. Mm. Gunnar vierasmaalainen ja Elsa, kohtalon lapsi on kumpikin levytetty kahdesti uudelleen. Uudet versiot syntyivät 70-luvun lopulla Discophon'lle ja 80-luvun alussa JP-musiikille. Innasen musiikin ystävien iloksi on julkaistu uudelleen hänen parhaita levytyksiään peräti kolmen CD-kokoelman verran: Martti 'Huuhaa' Innanen - Parhaat (1991), 20 suosikkia - Elsa, kohtalon lapsi (1996) ja Martti 'Huuhaa' Innanen - Hitit (2004). Myös Innasen puhe-esityksiä on julkaistu uudelleen CD-muodossa: Joe Smith Rasilian satemetsässä (2000) ja Horolan Elinan ihmeelliset seikkailut (2004).
Nykyisin Innanen vaikuttaa taidemaalarina. Hänen naivismia edustava tyylinsä onkin saanut taiteen harrastajien keskuudessa myönteisen vastaanoton. Muita hänelle rakkaita harrastuksia ovat mm. kirjallisuus ja jazz-musiikki.
Näin Martti Innanen itse Tamperelaisessa: "Tyhmät ihmiset ovat aina pitäneet minua tyhmänä, koska se huumori, mitä minä teen, on älyköille. Suurin osa ihmisistä rakastaa jopa iskelmämusiikkia, mikä on minulle kauhistus. Minä teen taidettani niille, joille mun ideani ja näkemykseni menee läpi - joilla on siis antennit ulkona. Jos minua kuoltuani sanotaan koko kansan taiteilijaksi, kuohuu v-tukseni vaahtona hautakummun kukkapuskille saakka. Silloin mikään ei ole mennyt perille." -Niinpä elämäni tärkein aforismikin kuuluu: "Hikiä on Hikiä ja Jazz on Jazz."
Kuten mainitsin, suurimman osan lunttasin, joten lähde on kaikkien tiedossa.