Viltsu kirjoitti:
Suomalaista linjaa on kehitelty koko lätkähistoriamme ajan. Se on ollut pidempi prosessi, jossa pääteemoja ovat olleet lajin ammattilaistuminen, itse pelin kehittäminen, jossa puolestaan teemoja ovat olleet viisikkopelaaminen, kiekoton pelaaminen ja kiekollisen pelaamisen kehittäminen. Tästä se pikkuhiljaa on lähtenyt liikkeelle ja siihen sitten on eri vuosina tuotu pikku mausteita ja hienosäätöä eri valmentajien toimesta.
Kommentteja Viltsun viestiin maajoukkueen pelityyliä koskien:
a) Viisikkopelaaminen = Kehitytty erittäin paljon, ehkä eniten tässä luetelluista pelin osa-alueista.
b) Kiekoton pelaaminen = Kehitytty paljon.
c) Kiekollisen pelaamisen kehittäminen = ???
Kiekollisen pelaamisen kehittäminen ei ole kuulunut enää miesmuistiin ainakaan ylimmän sarjatason, saati maajoukkueen valmentajien tehtäviin. Näin on todennut haastatteluissa mm. Jukka Jalonen ja Juhani Tamminen.
Kiekollisen pelaamisen kehittäminen ja sen puute sen sijaan ovat syitä, johon suomalaisen maajoukkuekiekon menestyminen on kaatunut ja tulee valitettavasti kaatumaan. Käytän esimerkkinä Slovakiaa. Se on suurin piirtein samankokoinen maa kuin Suomi. Sillä on Suomen tavoin pitkät perinteet jääkiekkomaana. Mutta yksi asia on muuttunut: Slovakia tuottaa joka vuosi
kiekollisesti taitavia junioripelaajia, joista osa päätyy aikanaan NHL:ään ja nimenomaan
hyökkäävään rooliin. Missä ovat Suomen vastaavat juniorit? V: Eivät missään. Niitä ei yksinkertaisesti ole.
1970-luvulla syntyneen lahjakkaan ikäluokan (mm. Koivu, Selänne, Lehtinen, Peltonen, Timonen) jälkeen on käytännössä täysi hiljaisuus: kun kyseinen ikäluokka lopettaa maajoukkuepelit, niin puntti kieltämättä alkaa tutista.
NHL:n ja IIHF:n muutettua sääntöjään on ns. trap-kiekon pelaamisen asema muuttumassa. Tuon vastenmielisen koukkukiekon ja pelaajassa roikkumisen toivotankin ilomielin historian lehdille. Suomen maajoukkuekiekolle trapin katoaminen merkitsee romahdusta, sillä joukkueemme pelaaminen on jo pitkän aikaa perustunut tiukkaan vartiointipeliin ja siinä mailaa on käytetty muuhunkin kuin kiekon liikutteluun..
Nyt ja tulevaisuudessa maajoukkueiden pelaamisessa tulee korostumaan hyvä luistelu ja kiekollinen pelaaminen. Miten Suomen juniorivalmennuksessa tullaan huomioimaan/on huomioitu tämä muutos? Viimeisen reilun vuosikymmenen ajan Suomessa on junnuistamme valmennettu SM-liigaan, NHL:ään ja maajoukkueeseen varmoja puolustuspelin osaavia hyökkääjiä, joiden kiekolliset taidot eivät koskaan riitä hyökkäävään rooliin esim. NHL:ssä. Siellä heidän osoitteensa on korkeintaan 3-ketjussa. Oliko tämä itse asiassa syy Sheddenin valintaan eli trap-linjalla jatkaminen?
Suomalaisen jääkiekon tulevaisuus pähkinänkuoressa: kasvattamalla nykyisenlaisia tasapaksuja puolustuspelin spesialisteja teemme karhunpalveluksen lajin menestykselle ja varsinkin pelaajille itselleen. Muutoksia on liian myöhäistä tehdä enää, siitä osoituksena esim. Suomen maajoukkueen
5 peräkkäistä arvoturnauksen finaalitappiota. Sen sijaan Vancouverin olympialaisten jälkeiselle periodille (2010->) pystymme kasvattamaan taitavia, ennen kaikkea maalintekoon pystyviä pelaajia.
Jos miettii viime vuosina arvoturnauksissa finaalin voittaneita joukkueita, niin ottelut on lähes poikkeuksetta ratkaissut joku taitava yksilö (esim. Carter Helsingissä, Rucinsky Wienissä, Lecavalier WC:ssa ja Lidström Torinossa). Suomen maajoukkuekiekossa vastaavat, henkilökohtaisiin ratkaisuihin yltäneet yksilöt ovat loistaneet poissaolollaan. Ja kultamitali on jäänyt haaveeksi.
d) Maalivahtipeli = Ainoa osa-alue, jolla olemme olleet korkealla kansainvälisellä tasolla jo 80-luvulta saakka. Suomen menestys maajoukkuetasolla ei ole kaatunut maalivahtipeliin.