Summasen omituiset Rafalski-lausunnot

  • 4 252
  • 33

JP Lätti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho,New Jersey Devils ja
Nykyinen Jokeriluotsi Raimo Summanen kommentoi viime viikolla Aamulehden haastattelussa NHL:n pakkiparhaimmistoon lukeutuvan Brian Rafalskin uran käännekohtia.
Summanen otti esiin tähtipuolustajan IFK-vuodet ja taalakaukaloiden hetket.
Kun kyse kääntyi Rafalskin uran vaikeimpiin hetkiin Brynäsissä, josta Hämeenlinnan Pallokerho miehen liigarinkiinsä palkkasi, muuttui Summasen asennoituminen epäileväksi.
Summanen totesi, ettei Pallokerhon johdolla (Harri Lintumäki) ollut sopimuksen teossa muuta kuin hiukan onnea. "Rafalski oli pelannut Ruotsissa kehnon kauden, ja hänen agenttinsa kauppasi häntä varmasti ihan minne vaan", Summanen kertoo. "HPK:n johdolla ei asiassa ollut kuin hiukan onnea -en usko että mies oli edes kovin kallis."
<B>Herättää vain ihmetystä, miksei IFK hankkinut miestä tässä vaiheessa, vaan vasta silloin, kun mies oli noussut Pallokerhossa liigatähtien joukkoon.</B>

Amerikkalaispakki pelasi Kerhossa vain yhden kauden, jonka jälkeen Helsingin IFK:n petopaita kutsui. Totta kai HIFK:n kykyjenetsijöillä (joihin Summanenkin tietysti lukeutui!) oli tässä taitoa; HPK:n profiilipakki tehoilla 35 (11+24) 49 ottelussa oli varsinainen riskihankinta!

Kuten jo aiemmin mainitsin, ihmetyttää itseäni suuresti, miksi IFK ei miestä hankkinut jo Brynäsistä. Jos mies oli kerran halpa ja tarjolla minne vain, miksei IFK:n seurajohto ollut kiinnostunut?

Eihän Harri Lintumäellä tässäkään tapauksessa ollut taktista pelisilmää, ei toki. Yhtä hyvin Rafalski voisi pelata tällä hetkellä Norjan 1. divisioonan nousukarsinnoissa. <B>Onneksi HIFK:n seurajohto löysi miehen ja leipoi hänestä nykyisen Stanley Cup-taistelijan</B>

Kiitos ja anteeksi!
 
Viimeksi muokattu:

Maestro

Jäsen
Mielenkiintoista ja aiheellista tekstiä.
Brian Rafalski on muuten yhdysvaltalainen, eikä häntä näin ollen voida kutsua "kanukkipakiksi".
 

LitleTOm

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Roosters
SnapCracklePOP!

Jos minä nyt sitten vaikka HIFK:n kannattajista alennun ottamaan kantaa tähän journalismin helmeen tässä Rafalskin viidensiä urotekoja odoteltaessa (Ruutu on muuten myös loistava kommentaattori).

Ensinnäkin muistutus: Nykytoimittajat eivät enää lainaa sanasta sanaan haastateltavaansa, vaan muotoilevat heidän sanottavansa muotoon, joka on heidän kannaltaan edullisin. Sen ovatko kommentit Aamulehdessä todella Summasen, tietävät siis ainoastaan Summanen ja tämä toimittaja. Miksi muuten Aamulehti edes haluaa tehdä jutun jokerisummasesta ja NJ:n Rafalskista? Syy?: Ainoa levikkialueen lukijoita todella kiinnostava osa tollasta juttua on juuri Summasen mielipiteet Lintumäestä.

Toiseksi: Lukemanne mielipiteet Lintumäen ”onnesta” ovat vain Summasen kommentteja, eivätkä mitenkään vastaa koko HIFK:n seurajohdon mielipidettä Lintumäestä ja hänen ”onnestaan.” IFK:ssa kunnioitetaan varmasti Lintumäen ammattitaitoa joten lakatkaa se vikiseminen.

Ja totuushan on muuten se, että jäädessään HPK:hon Rafalski olisi saanut heittää hyvästit unelmalleen NHL:stä.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: SnapCracklePOP!

Viestin lähetti LitleTOm


Ensinnäkin muistutus: Nykytoimittajat eivät enää lainaa sanasta sanaan haastateltavaansa, vaan muotoilevat heidän sanottavansa muotoon, joka on heidän kannaltaan edullisin. Sen ovatko kommentit Aamulehdessä todella Summasen, tietävät siis ainoastaan Summanen ja tämä toimittaja.

Tästä asiasta olen täysin samaa mieltä. Faijaani on erään tieteen alan asiantuntijana haastateltu useita kertoja eri lehtiin ja monesti hänen sanomiset on toimittaja muuttanut ihan eri näköisiksi mitä faija on todellisuudessa sanonut.

Viestin lähetti LitleTOm


Ja totuushan on muuten se, että jäädessään HPK:hon Rafalski olisi saanut heittää hyvästit unelmalleen NHL:stä.

Tästä en ole ihan samaa mieltä. Lähtihän esim. Vlasak, Simicek ja Junkka rapakon taakse suoraan Kerhosta ja kyllä agentit seuraavat myös pienten seurojen lupaavia pelaajia niin että NHL:ään lähtö suoraan esim. Kerhosta ei ole ylivoimainen este vaikka näkyvyttä mediassa ei välttämättä tulekaan niin paljon kuin esim. Jokereissa, IFK:ssa tai Tepsissä pelatessa.
 

LitleTOm

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Roosters
No joo

Kyllähän sitä Kerhostakin NHL:n on porukkaa lähteny, mutta ei kaiketi pieniä amerikkalaisia. Rafalskin kohdalla tarvittiin mun mielestä juuri sitä parrasvalojen paistetta. Niitä amerikkalaisia kun on siellä Ameriikassa niin paljon ja monet niistä on niiin isoja. Eikä varmaan haitannu, että voittajajoukkueessa tilastot oli tietysti muhkeemmat kuin olisivat olleet esim Kerhossa. IFK:sta lähti muuten amerikkaan myös Timonen. Miksei äijä lähtenyt suoraan turkulaislaumasta, jossa varmasti skoutit olivat vierailleet tiuhaan?
 

kerpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pride FC, Iron Maiden
Re: No joo

Viestin lähetti LitleTOm

...Miksei äijä lähtenyt suoraan turkulaislaumasta, jossa varmasti skoutit olivat vierailleet tiuhaan?

Muistaakseni oli saanut Losilta tarjouksen, mutta miettiessään lähtöä rapakon taakse, Tepsin johto veti porot nokkaan ja ilmotti suurinpiirtein, että jos tässä vaiheessa kesää ei tiedä pelaako ensi kaudella turussa, saa lähteä menemään.

En tiedä minkälaista sopimusta Losi tarjosi, mutta luulen, että kyseisen kauden olisi voinut pelata vaikka HPK:ssa niin kutsu NHL:een olisi ollut varma.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Re: SnapCracklePOP!

Viestin lähetti LitleTOm
Jos minä nyt sitten vaikka HIFK:n kannattajista alennun ottamaan kantaa tähän journalismin helmeen tässä Rafalskin viidensiä urotekoja odoteltaessa (Ruutu on muuten myös loistava kommentaattori).
Olemme lähes mykistyneitä tästä suuresta kunnianosoituksesta. Olemme aina täysin haltioituneita, kun joku teistä ylemmistä alentuu dialogiin kanssamme.


Ensinnäkin muistutus: Nykytoimittajat eivät enää lainaa sanasta sanaan haastateltavaansa, vaan muotoilevat heidän sanottavansa muotoon, joka on heidän kannaltaan edullisin.
Välillä lainaavat, välillä eivät. Aamulehden jutusta ei voinut päätellä, minkä verran toimittaja oli "muotoillut sanomisia omalta kannaltaan edullisimpaan muotoon".


Ja totuushan on muuten se, että jäädessään HPK:hon Rafalski olisi saanut heittää hyvästit unelmalleen NHL:stä.
Ja totuushan on muuten se, että tuollaisen sammakon suustaan päästäminen alentaa ylempiarvoisenkin kirjoittajan sanomisten arvoa ja rajusti. Se, että LitleTOm katsoo itsensä liian korkea-arvoiseksi seuratakseen niinkin mitättömän seuran kuin Kerhon pelejä ja pelaajia ei tarkoita sitä, ettei kukaan jääkiekosta jotain ymmärtävä seuraisi. Yritys selittää, että Kerhosta ei pääse supermahtavaan änhooällään siinä tapauksessa, että on pienikokoinen amerikkalainen, hakee hilpeydessään vertaistaan. Onnittelut siitä!
 

Rehtori

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa / Ilves
!?

Noilla logiikoilla ei näköjään tarvitsisi kuin siirtyä HIFK:n "glamouriin" niin änäri kutsuisi. Suomessa näkyvyys saattaa olla erilainen, mutta joillekin Ameriikan ukoille on aivan yksi lysti pelaako mies Helsingissä vai Hämeenlinnassa. Liiga on sama ja kaupungeista eivät kuitenkaan tiedä yhtään mitään...
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Olen tyytyväinen että Hpk löysi Rafalskin ja saimme kaikki nauttia kolme kautta täsät loistavasta pakista joka viime yönäkin jätti Blaken ja Borguen täysin varjoonsa.Todella loistava pakki,uskomaton pelisilmä ja lustelu on ihan omaa luokkaansa.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun Rafalski ja Karalahti kylvivät kauhua vastustajiin viimeisenä IFK-vuonnaan 1999 sanoin moneen otteeseen että noilla kahdella on aineksia tulla NHL:n parhaiksi puolustajiksi. Rafu on viittä vaille sitä jo nyt, Jerellä on vielä matkaa...mutta mielestäni Jere voisi olla siellä jo nyt kun tajuaisi jättää nestetankkauksen vähän vähemmälle ja keskittyä raakaan treeniin!
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Mitäs te oikeen kinaatte?

Sekä HPK:n että IFK:n kannattajien konsensus tässä asiassa on suorastaan huumaava. Suurin syy Rafun P-Amerikkaan siirto, eli hänen IFK:ssa saamansa valmennus, on unohdettu liikuttavalla yksimielisyydellä, eihän teitä pian enää erota toisistanne.

No, ei Rafalskin siirto HIFKiin tietenkään heikentänytkään hänen Änäriin siirtymistään. Toisaalta jos valmennus punapaidoissa olisi ollut aivan sukkaa, olisi tie varmaan noussut ns. pystyyn.

Siitä siteerattiinko Summasta oikein tai oliko hänen HPK:hon tulonsa silkkaa tsägää vai Lintumäen nerokkuutta, on paha mennä sanomaan mitään. Onneksi paremin tietäjiä löytyy (usko on luja luottamus) ja voinkin näin ollen vetäytyä vastuusta, tässä asiassa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Muistelen minäkin

Kun Rafu pelasi kerhossa 96-97, oli Kekäläinen ostanut ifk:lle muistaakseni 3 pelaajaa Brynäsistä eli samasta jengistä kuin R. He olivat Molin, Bissett ja Wahlberg.

Tosiaan ihme, että R. kiersi kerhon kautta meille, eikä tullut suoraan. Veikkaan, että ifk-koutsi Eavesilla oli asian kanssa tekemistä. Hpk on aina osannut mielestäni hankkia hyviä ulkomaalaisia pelaajia. Ei se voi olla pelkkää säkää.
 

bystander

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Mika Saukkosen lenkkikengät
Öhöm..

Siis tuota, onkohan tässä ketjussa nyt kyse huonosta itsetunnosta vai ihan vaan katkeruudesta? Kilpaa lauletaan siitä, kenelle kuuluu kunnia Rafalskin menestyksestä änhooällässä - aivan kuin miehen itsensä taidoilla ei olisi mitään tekemistä läpimurron kanssa. Tästä kasvattaja / löytäjädilemmasta voidaan vääntää maailman tappiin asti. Se, että väännöissä joskus päästäisiin yksimielisyyteen lienee utopiaa, siksi itsevarmoja kommentteja täällä ilmoille lentelee.

Minä ainakin olen Rafalskin puolesta helvetin ylpeä ja muistelen haikeana aikoja, jolloin miehen esityksiä sai seurata "oman seurani" väreissä.

<i>"Aika entinen ei koskaan enää palaa..."</i>


[edit: minä enosaa kijroitaa..]


rauhanpiippua poltteli,
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Olet oikeassa

Minun pointtini on vaan se, että jos Kekäläinen hommasi 3 pelaajaa Brynäsistä, niin kuinka ei Rafalskia.

Olen myös onnellinen niistä kahdesta vuodesta, jotka R pelasi ifk:ssa.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Bystander

Omasta puolestani voin sanoa, että tässä ei ole kyse sen enempää itsetunto-ongelmasta kuin katkeruudestakaan. Henkilökohtaisesti tässä on kyse siitä, että Summanen on laukonut haastattelussa suustaan sellaisia "totuuksia" että väkisinkin ihmetyttää. Mies olisi suoraan voinut sanoa halveksivansa Kerhoa, eikä asenne olisi silti tullut yhtään sen selvemmin esille kuin nyt.

Katkeruutta herättää pienen määrän se, että niin lehdistä kuin televisiostakin saa lukea, miten R on suomalaisille tuttu vain HIFK:sta. Ja asiaatuntemattomille lähdekritiikkikyvyttömille haihattelijoille se menee todesta. Nämä samat hemmot myös uskovat nuo Summasen ontot lausunnot suodattamatta niitä yhtään. Ei siinä muuten mitään, mutta kun ne ovat kaiken lisäksi niin äänekkäitä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Meni ulkomuistista

Tom Bissett

Adirondack Red Wings AHL 89/90 - 16 11 4 15 - 4 - - - - - - -
Adirondack Red Wings AHL 90/91 - 73 44 38 82 - 12 - - - - - - -
Detroit Red Wings NHL 90/91 - 5 0 0 0 - 0 - - - - - - -
Brynäs IF Elitserien 91/92 - 40 25 15 40 - 32 - 5 2 1 43 - 0
Brynäs IF Elitserien 92/93 - 40 21 11 32 - 20 - 10 7 1 40 - 8
SC Rapperswil-Jona Nationalliga B 93/94 - 36 24 27 51 - 16 - 12 12 7 70 - 8
SC Rapperswil-Jona Nationalliga A 94/95 - 33 12 15 27 - 18 - 6 4 3 34 - 2
HC La Chaux-de-Fonds Nationalliga B 95/96 - 5 1 4 5 - 6 - - - - - - -
Kaufbeurer Adler DEL 95/96 - 1 0 1 1 0 0 - - - - - - -
Houston Aeros IHL 95/96 - 3 0 0 0 - 0 - - - - - - -
HIFK Helsinki SM-Liiga 96/97 - 50 14 9 23 -12 26 - - - - - - -
Star Bulls Rosenheim DEL 97/98 - 34 10 14 24 -12 20 - - - - - - -
SC Rapperswil-Jona Nationalliga A 97/98 - 9 2 3 5 - 4 - 2 0 2 7 - 2
Brynäs IF Elitserien 98/99 - 50 40 12 52 +23 30 - 14 6 2 60 +6 4
Team USA WC 99 - 6 3 0 3 - 0 - - - - - - -
Brynäs IF EHL 99/00 - 6 0 2 2 -1 2 - - - - - - -
Brynäs IF Elitserien 99/00 - 50 15 37 52 +15 55 - 11 3 2 57 -5 0
Brynäs IF Elitserien 00/01 - 50 21 17 38 +5 30 - 4 3 1 42 -3 0
Totals - - - 680 315 311 626 +18 343 - 64 37 19 56 -2 24
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jälleen kerran osaa Hämeenlinnan Pallokerhon kannattajista potkitaan päähän tsadista asti. Miten te edes olette pysyneet hengissä tuollaisen sairaskertomuksen kanssa?

Jotta tälle osalle HPK:n kannattajista ei tulisi enää tästä lisää pahaa mieltä, on sanottava, että minäkin olen samaa mieltä Lintumäestä kuin kaikki muutkin.

Minäkin muuten tiedän faktaksi, että lehdessä on siteerattu lainausmerkkien kanssa väärin niin, että asia muuttui mielenkiintoisemmaksi ja uutisen "opetus" saatiin sopivammaksi.

Designerin kirjoitus lähdekritiikittömistä haihattelijoista on muuten kerrassaan upeaa itseironiaa tuohon kohtaan. Onnittelut.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti Muksu
Jotta tälle osalle HPK:n kannattajista ei tulisi enää tästä lisää pahaa mieltä, on sanottava, että minäkin olen samaa mieltä Lintumäestä kuin kaikki muutkin.
Keitä tarkoitat kaikilla? Summasta, häntä sokeasti seuraavia vai keitä? Lintumäestä ollaan nyt kahta eri mieltä, joten kummalla kannalla olet?


Dsignerin kirjoitus lähdekritiikittömistä haihattelijoista on muuten kerrassaan upeaa itseironiaa tuohon kohtaan. Onnittelut.
Voisit perustella väitteesi kahdesta kohdin: 1) Millä tavalla olen tässä, tai jossain muussa, osoittanut, että en pysty minkäänlaiseen lähdekritiikkiin? 2) Minkä takia katsoit parhaaksi mennä henkilökohtaisuuksiin suhteellisen pienessä asiassa?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Designer

Onko Summanen jossain sanonut, että ei arvosta Lintumäen pelisilmää, eli kykyä hankkia hyviä ulkomaalaisvahvistuksia kohtuuhintaan? Nythän oli kyse, mikäli Summasta on ollenkaan tulkittu oikein, vain Rafalskin tapauksesta. Summanen ei tuossa ota mielestäni kantaa mihinkään muuhun Kerhon tekemään hankintaan. Summanen ei sano, että Lintumäellä käy aina tsägä.

Niin, että niitä mielipiteitä Lintumäestä ei nähdäkseni edelleenkään ole kuin yksi. Koita arvata, mikä se on.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Pieni ja keskisuuri on kaunista

Designer Muklulle:

Minkä takia katsoit parhaaksi mennä henkilökohtaisuuksiin suhteellisen pienessä asiassa?


Jep, minäkin ihmettelin miten kukaan menee yhtään mihinkään näin pienessä asiassa. Designerinkin suhtautuminen kaikkeen HPK:hon liittyvään ylipäätään ja Birdhilliin erityisesti, vain korostaa kuinka pienestä asiasta ylipäätään kenelle tahansa, erityisesti Mr D:lle itselleen, tässä onkaan kysymys.

Maasta se pieni ja keskisuurikin ponnistaa.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Vakio

Summanen antoi haastattelussaan ymmärtää, että hänen mielestään Rafalskin hankkiminen Kerhoon oli hyvää tuuria, eikä suinkaan ammattitaitoa. Hän myös antoi ymmärtää, että saman miehen siirtyminen HIFK:n riveihin oli sitten jo jostain muusta kuin tuurista kiinni. No aivan varmasti olikin, kuka tahansa sen näki, että R oli - ja lienee tälläkin hetkellä - todella hyvä pelaaja.

En ole tietääkseni eritellyt Summasen lausuntoja sen kummemmin, vaan kirjoittanut hänen lausunnoistaan yleensä. Mielipiteet tässä ketjussa ovat Lintumäen ammattitaitoon luottavia, mutta aika äskettäin käytiin Jatkoajassa keskustelua, jossa moni tiesi kertoa, että säkällä se niitä pelaajia hankkii. Olisi pitänyt painottaa tuota äskeisessä viestissäni, pahoittelut sekaannuksesta.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Re: Pieni ja keskisuuri on kaunista

Viestin lähetti Lapanen
Designerinkin suhtautuminen kaikkeen HPK:hon liittyvään ylipäätään ja Birdhilliin erityisesti, vain korostaa kuinka pienestä asiasta ylipäätään kenelle tahansa, erityisesti Mr D:lle itselleen, tässä onkaan kysymys.
Kerro toki tarkemmin, mitä mieltä olen mistäkin asiasta ja miten suurena asiana mitäkin pidän. Asia kiinnostaa ihan aidosti.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Designer

Totesit, että

"Hän (Summanen) myös antoi ymmärtää, että saman miehen siirtyminen HIFK:n riveihin oli sitten jo jostain muusta kuin tuurista kiinni. "

Missä kohdassa Raato näin antoi ymmärtää? Minä en löytänyt ainakaan Lätin lainauksesta tällaista mainintaa. Toisaalta sanoipa tuollaista joku tai ei niin sehän pitää todennäköisesti paikkansa. Se siirtyminen oli mitä ilmeisimmin kiinni mm. rahasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös