Summanen jättää maajoukkueen

  • 78 170
  • 632

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikävä oli katsoa eilistä haastattelua, kun Summanen alahuuli väpättäen kertoi, kuinka muilla on valta päättää hänen asioistaan. Tuli mieleen The Polvi -episodi, Rami kyyneleet silmissä selittämässä 'ettei missään nimessä käskyttänyt'. Välähdyksiä sieltä täältä, mm. VIP-aitiosta, kun Rambo käy käsiksi Ilmivaltaan, tai juoksuttaa hävinneitä Jokereita pimeässä hallissa. Ja varmasti paljon sellaista, josta emme tiedä mitään.

Annamaila - tarkoitus ei pyhitä keinoja minunkaan mielestäni.
 

JPL

Jäsen
Viestin lähetti -OO-
On sääli että kun lopultakin saatiin maajoukkueen päävalmentajaksi kaveri jolla olisi pitkästä aikaa jotain uutta annettavaa Suomen kiekkoilulle, homma kaatuu tällaisiin älyttömyyksiin. Kiekkoliiton johdolla olisi todella itsetutkiskelun paikka mutta epäilen vahvasti että nämä patruunat eivät siihen kykene. Toivon mukaan he saisivat uudeksi päävalmentajaksi taas sellaisen henkilön jota kaipaavat: Henkilön joka ottaa käskyjä vastaan kyselemättä ja mukisematta. Henkilön joka silittelee ja paijaa pelaajia eikä koskaan edes yritä sanoa mitään kriittista. Henkilön joka on kivaa seuraa saunailloissa. Sitten voimme jälleen tyytyväisenä myhäillen juhlia viidettä sijaa maailmanmestaruuskisoissa. Tai jos hyvä tuuri käy niin vaikkapa pronssia.

Käsittääkseni Jääkiekkoliitto on niin Summasen, kuin myös tulevan valmentajan palkkaaja ja näin ollen Hietanen ja Kummola ovat myös kyseisen henkilön esimiehiä. Jos alainen ei ota käskyjä vastaan ja niskuroi tarpeeksi, tulee potkut. Jos alainen ei tule toimeen omien alaistensa kanssa, siirretään esimiesasemassa oleva henkilö muihin tehtäviin tai annetaan potkut.

Yksi iso voitto isossa pelissä ei sitä vielä pelasta. Mitä muuta tuloksia Raato saavutti, kuin USA voiton? Tätä keskustelua ei käytäisi, jos Saksa tai vaikka USA olisi voittanut ottelun. Silloin kaikki ymmärtäisivät ratkaisun ja hymistelisivät että eipäs Raato ollutkaan niin jumala.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti tant gredulin
Annamaila - tarkoitus ei pyhitä keinoja minunkaan mielestäni.

Joo on se kamalaa katsottavaa.

Piäisihän se nyt olla selvää että tosimies ei itke. On kamalaa että Raivo-Summasella ei pettymyksen hetkellä ole hymy herkässä. Jääkiekko on kovien miesten peli, ei siellä kuule saa huutaa eikä muutenkaan näyttää tunteitaan ettei meidän Jäälin Säälimies [by Barnaby] vaan säikähdä ja laske alleen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti flintstone
Piäisihän se nyt olla selvää että tosimies ei itke.

Se menee minusta niin, että tosimies ei teeskentele. Summasella on ainakin kahdet kasvot. Käyttää niitä, jotka hommaan istuu sillä hetkellä.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässä on nyt ollut useita tunteja aikaa kaivaa se pää pois perseestä, mutta yhä vaan ketju saa uusia kannanottoja, joissa omat tuntemukset ja arvailut esitetään faktoina. Alkaen Jutilan avioerosta ja päättyen ties mihin. Suurin osa ketjuun kirjoittaneista voisi hakea välittömästi töitä jostakin iltapäivälehdestä, siksi upeasti mielikuvitus laukkaa ja johtopäätöksiä vedetään. Ei kukaan ole vielä tähtikartasta katsonut totuutta, anyone?

Nyt käsi pystyyn, kuinka moni oli kopissa ja tietää, mitä Niinimaan ja Summasen välillä tapahtui. Kuinka moni tietää millaisia muita kohtaamisia on ollut Summasen ja pelaajien tai vaikkapa valmentamiensa joukkueiden huoltohenkilöiden kanssa. Ovatko julkisuuteen aika ajoin livahtaneet jutut vain Kummolan tai Jutilan aiheuttamaa propagandaa.

Onko kenellekään Summasen puolustajalle tullut mieleen, että Summasella saattaisi olla joku oma intressi taustalla, jota hän ei vaan eilen "muistanut" sanoa herkistellessään YLEn toimittajalle.

Kuka oikeasti tietää, mitä kulisseissa on tapahtunut?
 

IceBreezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, HIFK, Habs
Viestin lähetti tant gredulin
Ikävä oli katsoa eilistä haastattelua, kun Summanen alahuuli väpättäen kertoi, kuinka muilla on valta päättää hänen asioistaan. Tuli mieleen The Polvi -episodi, Rami kyyneleet silmissä selittämässä 'ettei missään nimessä käskyttänyt'. Välähdyksiä sieltä täältä, mm. VIP-aitiosta, kun Rambo käy käsiksi Ilmivaltaan, tai juoksuttaa hävinneitä Jokereita pimeässä hallissa. Ja varmasti paljon sellaista, josta emme tiedä mitään.

Annamaila - tarkoitus ei pyhitä keinoja minunkaan mielestäni.

Minun mielestäni hyvä kiteytys: kyllä kaikki kulminoituu Summasen mahdottomuuteen luonteena. Tulos ja ulos.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikkien Summasen erottamista puolustavien kannattaisi ostaa päivän IL, ja lukea Koivun ja Jokisen kommentit.
Koivu: Summasella oli joukkueen täysi tuki. Asioita liioiteltu. On varmasti tapahtunut jotain, mitä pelaajat eivät tiedä.
Jokinen: Summanen toi ryhtiä maajoukkueeseen. Itse tullut aina hyvin toimeen Summasen kanssa. Erottaminen oli pommi.

Tai Ehkä Koivu ja Jokinenkaan eivät tiedä mitä todellisuudessa tapahtui. Eivätkä olleet kopin sisäpuolella katsomassa mitä tapahtui. Eli Jokiselle ja Koivullekin töitä iltapäivälehdistä, perustavat juttunsa kuitenkin huhupuheiden ja mutu-tiedon varaan.

Mutta hei, "laji on suurempi kuin yksittäiset henkilöt", "tarkoitus ei pyhitä keinoja" ja muuta skeidaa. Ei mitään väliä menestyksellä, kunhan maajoukkueessa on kivaa olla ja saadaan kivoja kavereita kivoihin tehtäviin duuniin.

edit: ai niin, mistä löytyy se komppania kaatuneita miehiä. Vai vastaako yksi kalastaja Jäälistä yhtä komppaniaa?
 

Lucky

Jäsen
Viestin lähetti JPL
Jos alainen ei tule toimeen omien alaistensa kanssa, siirretään esimiesasemassa oleva henkilö muihin tehtäviin tai annetaan potkut.

Kyllä minusta oli kummallinen käytäntö, että Summanen ei saanut valita omaa johtoryhmäänsä, vaan peri sen edeltäjältä. Eihän siitä mitään tule. Mutta hänen olisi pitänyt asettaa se ehdoksi jo valintaa tehdessä. Nyt oli myöhäistä ruveta asiaa venkaamaan.

Kummola on sellainen, että kun hänen varpailleen astuu, niin hän ei sitä unohda (vrt. Matikainen -93).
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Jermu
Mutta hei, "laji on suurempi kuin yksittäiset henkilöt", "tarkoitus ei pyhitä keinoja" ja muuta skeidaa. Ei mitään väliä menestyksellä, kunhan maajoukkueessa on kivaa olla ja saadaan kivoja kavereita kivoihin tehtäviin duuniin.

George W. Bush: jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Niinkö? Välimuotoa ei ole - se on kivakivasaunakaverit tai psykososiaalinen kammotus?

For the record: Rami saattaa olla nero valmentajana. En tiedä. Vähintäänkin hemmetin pätevä yksilö, mutta ihmisenä on kasvunvaraa todella paljon. Ja ihmisten kanssa täällä on toimeen tultava.
 

ihmelaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näkemys se on tämäkin...
(Lainaus Kaleva-lehden verkkosivuilta):
"Jokseenkin ihmeelliseltä kuitenkin tuntuu, ettei päävalmentaja saa valita lähimpiä apulaisiaan. Asia on henkilöitynyt apuvalmentaja Jari Kurrin ja joukkueenjohtaja Timo Jutilan nimiin.

Kummolan uskotaan palkanneen Jutilan korvaukseksi siitä, ettei tämä lähtenyt eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi viemään hämäläisen kiekkoväen ääniä Kummolalta.
"

Kummola nousee tämän kirjoituksen myötä paistattelemaan "mikkoalatalomaisissa" laseissaan aivan uuteen valoon...

Koko juttu: http://www.kaleva.fi/cfscripts/kiekkok/index.cfm?m=story&id=440174&LOGGEDtunniste=0
 
Viestin lähetti Jermu
edit: ai niin, mistä löytyy se komppania kaatuneita miehiä. Vai vastaako yksi kalastaja Jäälistä yhtä komppaniaa?

Ei vastaa niinkuin tiedätkin. Jopa 2 pelaajaa on "puolustellut" Summasta - missä loput n. 20 pelaajaa ??? Tai jos vaikka Teemulla olisi välit poikki Ramiin ei hän sitä missään Tulosruudussa kertoisi, ainakaan suoraan. Se ei vaan ole fiksu tapa eikä niin tehdä missään muuallakaan.

Luuletteko tosiaan että jos Ramin välit joukkueeseen olisivat kunnossa niin jonkun Jutin tai Kurrin takia annettaisiin monoa loistavien tulosten jälkeen ??

Kurri ja Juti ovat tässä vain tekosyynä ja oikeat syyt ovat jotkin muut.

Eikä niitä oikeita syitä tulla vähään aikaan (jos koskaan) kertomaan julkisuudessa, tietenkään.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti tant gredulin
For the record: Rami saattaa olla nero valmentajana. En tiedä. Vähintäänkin hemmetin pätevä yksilö, mutta ihmisenä on kasvunvaraa todella paljon. Ja ihmisten kanssa täällä on toimeen tultava.

Tarkoitat varmaan että Summasen olisi pitänyt nöyristellä Liiton suuntaan? Sillä ainakin pelaajat Saku Koivun ja Olli Jokisen suulla ainakin vakuuttavat että Summasen kanssa ei ollut ongelmia ja Ramilla oli pelaajien 100% tuki takanaan.
 

NK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Jermu
Kaikkien Summasen erottamista puolustavien kannattaisi ostaa päivän IL, ja lukea Koivun ja Jokisen kommentit.
Koivu: Summasella oli joukkueen täysi tuki. Asioita liioiteltu. On varmasti tapahtunut jotain, mitä pelaajat eivät tiedä.
Jokinen: Summanen toi ryhtiä maajoukkueeseen. Itse tullut aina hyvin toimeen Summasen kanssa. Erottaminen oli pommi.

IS puolestaan kertoo verkkoversiossaan, että Kurrin sana oli tässä asiassa aika ratkaiseva.
Aika erikoista, jos katsotaan minkälainen rooli Kurrilla on maajoukkueen "valmentajana", ja millaisten vaiheiden jälkeen Kurri päätyi maajoukkueen penkin taakse aikanaan.

Ilmeisesti Kummolan mielestä on sama, kuka maajoukkuetta valmentaa, kunhan tämä puujumala seisoo jatkossakin maajoukkueen penkin takana.
Eri asia sitten on, onko miehestä loppujen aitiossa oikeasti mitään hyötyä. Samaa mieltä taisi olla myös Summanen, mutta Kummola halusi kuunnella tässä tapauksessa enemmän Kurrin mielipidettä.

Omituinen tapa hoitaa ongelmia: Jos joku nostaa kissan pöydälle, annetaan tälle potkut, ja jätetään ongelmat joukkueeseen. Mutta kyseessä onkon jääkiekkoliitto ja Kummola.
Itse asiassa omituista vasta olisi ollut, jos tämä juttu olisi osattu hoitaa liitoin puolelta järkevästi loppuun.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Asento! Hattu, kouraan! Lepo!

No niin suomalainen keskustakansa, nyt on saatu sitä mitä on tilattu. Keskustelupalstat ympäri intter-nettiä ovat täyttyneet kahden lapsen yh-isien kommenteista, joissa on perusnurmijärveläisittäin sivistyneesti todettu ettei kaikkia keinoja voi käyttää, mihin se nyt olikaan, ai niin valmentamiseen. Ja kun se jääkiekko on nykyään sellaista tappelua, niin senkin takia Summanen pitää erottaa. Curren ja Aran aikana käytiin sentään välillä hevostalleilla ja soutamassa.

Mutta mitäpä ovat nämä Saku Koivun ja Olli Jokisen kommentit siitä, että itse asiassa täysi tuki löytyi? Eihän kukaan nyt vain kuseta tai vedätä jossain? Vaikka en Sakua millään lailla ihannoi, kunnioitan kuitenkin pelaajana ja luotan sanomisiin. Minkähän maton alle tämä skeida lakaistaan? Kusihousu-Huuhkajan saunakabinetinko maton alle? Ja Jokisen kommentti siitä, että ensimmäistä kertaa maajoukkueessa oli tekemisen meininki kertoo myös omaa karua kieltään. Niin ja satuttiin vielä pelaamaan maailman kovimman lätkäturnauksen finaalissa tasapäisesti Kanadan kanssa.

Mutta vielä tähän ei tarkoitus pyhitä keinoja -tekopyhyyteen. Pikaisen keskustelupalstakatsauksen jälkeen nyt onkin taas hyvä, kun "valmentajalle on asetettu selkeät rajat". No näin onkin. Valmentaja ei siis saa mm. valita omaa valmennusryhmäänsä, vaan se on Paskahousu-Huuhkajan kabenittirunkkauksen sivutuotteena tapahtuva prosessi. Hyvä että selkisi. Vetäkää Nurmijärvellä liput salkoon!

Ja Nurmijärvestä puheenollen: jos ihmiskunnan luonnontieteellinen tietämys laahaisi sata vuotta perässä ja Albert Einstein olisi syntynyt Suomeen, suhteellisuusteorian esittely olisi nuijittu kumoon Nurmijärven kunnanvaltuustossa nollamielipiteittensä ja pituittensa perusteella valittujen kummolamiesten puolesta. Suurimpana perusteena olisi ollut, että ei fyysikko nyt ihan kaikin keinoin saa toimia oli tarkoitus mikä tahansa. Fyysikko olisi myöskin saattanut kritisoida luku- ja kirjoitustaidotonta assistenttiaan ja pyrkiä vaihtamaan hänet, mutta kyseinen assistentti sattui pahaksi onneksi olemaan pää-kummolamiehen saunasolmu- ja kalakaveri. Lopuksi herranpelkoiset ja naapurikateelliset hattukourasuomalaiset olisivat kollektiivisesti huokaisseet helpotuksesta ja latoneet pöytään yksikään fyysikko ei ole koko tieteenhaaraa suurempi -mantran.
 

punisher

Jäsen
Hesarin Markku Lahti summasi todella hyvin koko tämän Summas-draaman kaaren taustaa-kolumnissaan. Kerrankin on pakko antaa tunnustusta Kummolalle jota olen täällä yleensä solvannut. Hän toimi oikein kun heitti päänsä paisuttaneen kukkupojan pois maajoukkueen peräsimestä. Rami sai valmentajan liian paljon liian nopeasti ja sitä ei kajahtanut kuuppa kestänyt.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti Pressiboxi
Liiton mielestä. Jutilan tilalle on jouduttu häthätään palkkaamaan uusia paikkaajia/viranhaltijoita koska perusduunitkaan eivät sujuneet. Asia on ns. piireissä Suomessa yleisessä tiedossa.

En nyt ole ihan varma puhummeko samasta asiasta mutta ei liene mikään salaisuus että Jutilalla on uransa lopettaneiden jääkiekkoilijoiden ammattitautia. Em kannustaa myös että Jutilalla on ongelmia ajankäytön suhteen, samoja fraaseja paperilta luettuna joka helvetin sunnuntai toistaen ei miehen elämään sisältöä löydy.

Koko hässäkästä jää paska maku suuhun. Vaikka henkilökohtaisesti melkoisia päänsisäisiä käräjiä asian ja eritoten Summasen persoonan suhteen olen käynytkin, tuntuu tehty päätös väärältä. Mielestäni tässä annetaan selkeä viesti tuleville valmentajille; pelaajien ja ennenkaikkea Kummolan persettä on nuoltava urheilullisesta menestyksestä viis veisaten. Ei ole hyvä viesti sekään.

Mahtaa Kummolan ylähuulen ja nenän ennestäänkin poikkeuksellinen etäisyys kasvaa ts naama venähtää jos elttaantuneelta neuvostonuorelta näyttävä Westerlund, jääkiekon Anatoli Karpov kieltäytyy hommasta. En kyllä haluaisi nähdä yhtään Sportmagasinettia, jossa Erkka istuu takkahuoneessa tweed-takki päällä kertomassa kuinka hän heräsi yöllä keksittyään uudelleen jääkiekon jossa kärkikarvaajan asemaa korostetaan.

Olennainen pointti on se, että maajoukkueen tukirangat Koivu ja Jokinen ilmoittivat tukensa Summaselle. Em seuraa se, että Ramin potkujen syynä on pelkästään pikkutakkisten konfliktit. Hyi helvetti.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Viestin lähetti punisher
Hesarin Markku Lahti summasi todella hyvin koko tämän Summas-draaman kaaren taustaa-kolumnissaan. Kerrankin on pakko antaa tunnustusta Kummolalle jota olen täällä yleensä solvannut. Hän toimi oikein kun heitti päänsä paisuttaneen kukkupojan pois maajoukkueen peräsimestä. Rami sai valmentajan liian paljon liian nopeasti ja sitä ei kajahtanut kuuppa kestänyt.
No se Lahden juttu pravdassa oli täysin yksipuolisesti Summasen teilaamista ja Tissiposki-Huuhkajan tekemisten iloista unohtamista. Minusta on suunnattoman huvittavaa - tai oikeastaan oletettavaa - että hattukourainen kansamme löytää Summasesta syntipukin ja tietenkin - VITTU TIETENKIN - hyväksyy Runkkuperse-Huuhkajan lehmänkaupat ja kabinettiröhnötykset täydessä määrässään. Pannaanko Jokisen Ollistakin pravdaan pieni kolumni kun meni kehumaan että kerrankin oli tekemisen meininki ja myös täysi luottamus. Kapteeni Koivun kommenttejahan ei voi tässä ottaa huomioon, koska hän on Jokista suurempi auktoriteetti ja pravda joutuisi tekemään tutkivaa journalismia Jääkiekkoliiton valintojen suhteen.

Mutta ei mitään, citymarketista saa huomennakin sinistä maitoa ja varmaan jo kohta siellä maajoukkueessa on sellainen sopiva herrashenkilö, joka osaa pitää asiat pysähtyneisyyden tilassa ja Säälin Jäälipojankin kopissa.
 

onomoro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Re: Asento! Hattu, kouraan! Lepo!

Viestin lähetti Barnaby
No niin suomalainen keskustakansa, nyt on saatu sitä mitä on tilattu. Keskustelupalstat ympäri intter-nettiä ovat täyttyneet kahden lapsen yh-isien kommenteista, joissa on perusnurmijärveläisittäin sivistyneesti todettu ettei kaikkia keinoja voi käyttää, mihin se nyt olikaan, ai niin valmentamiseen. Ja kun se jääkiekko on nykyään sellaista tappelua, niin senkin takia Summanen pitää erottaa. Curren ja Aran aikana käytiin sentään välillä hevostalleilla ja soutamassa.

Mutta mitäpä ovat nämä Saku Koivun ja Olli Jokisen kommentit siitä, että itse asiassa täysi tuki löytyi? Eihän kukaan nyt vain kuseta tai vedätä jossain? Vaikka en Sakua millään lailla ihannoi, kunnioitan kuitenkin pelaajana ja luotan sanomisiin. Minkähän maton alle tämä skeida lakaistaan? Kusihousu-Huuhkajan saunakabinetinko maton alle? Ja Jokisen kommentti siitä, että ensimmäistä kertaa maajoukkueessa oli tekemisen meininki kertoo myös omaa karua kieltään. Niin ja satuttiin vielä pelaamaan maailman kovimman lätkäturnauksen finaalissa tasapäisesti Kanadan kanssa.

Mutta vielä tähän ei tarkoitus pyhitä keinoja -tekopyhyyteen. Pikaisen keskustelupalstakatsauksen jälkeen nyt onkin taas hyvä, kun "valmentajalle on asetettu selkeät rajat". No näin onkin. Valmentaja ei siis saa mm. valita omaa valmennusryhmäänsä, vaan se on Paskahousu-Huuhkajan kabenittirunkkauksen sivutuotteena tapahtuva prosessi. Hyvä että selkisi. Vetäkää Nurmijärvellä liput salkoon!

J



Juuri tästähän on kysymys. Asenteesta. Muutamien toimittajien, jotka ihme kyllä ovat tietyllä tavalla yhteydessä toisiinsa, tekopyhyydestä ja henkilökohtaisesta kaunasta Summasta kohtaan.

Huonoa lehtimiestapaa on toteutettu, kun ennen tätä päivää uutisoitiin ja haastateltiin melko yksipuolisesti henkilöitä, joiden tiedettiin olevan SUmmasta vastaan. Miksi ei Koivua haastateltu aiemmin, tai Jokista, vaan vasta nyt kun erotus on tapahtunut.

MIelenkiintoista. AIka näyttää kuinka paljon näiden kaunaisten toimittajien aiheuttamalla mediakohulla oli tekemistä SUmmasen potkujen kanssa.
 

profiler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti polvipetteri

Onko kenellekään Summasen puolustajalle tullut mieleen, että Summasella saattaisi olla joku oma intressi taustalla, jota hän ei vaan eilen "muistanut" sanoa herkistellessään YLEn toimittajalle.

Kuka oikeasti tietää, mitä kulisseissa on tapahtunut?

Itselleni loihii väkisinkin mieleen ajatus, jotta Summanen taisi saavuttaa aika lailla haluamansa. WCH oli etukäteen katsottuna Summasen suurin näytönpaikka koko kolmevuotisella kaudellaan. Nyt jäljellä olisi enää ollut euro-MM-kisoja ja yhdet todennäköisesti ilman NHL-pelaajia pelattavat olumpialaiset.

Nyt Rami on vapaana etsimään itselleen uusia haasteita, CV:sään näytöt, jotka varmasti herättävät kiinnostusta.
-Finaalipaikka WCH:ssa
-Periaatteellisuus oman tekemisen kanssa (Juti)
-Tärkeimpien pelaajien (Koivu&Jokinen) kehuvat lausunnot

Lisäksi vielä mukava palkka juoksee kaikissa tapauksissa vuoteen 2006 saakka.

[spekulatiivinen osa]
Tuntuu siltä, että Iso-Kalea hieman vietiin tässä erokeskustelussa. Kaiketi Summanen oli antanut ymmärtää, että ymmärtäisi antaa, koska Rautakansleri julkisti aluksi yksipuolisesti valmennuksen jatkavan tehtävissään. Tämän jälkeen Rami pääsi kertomaan, että haluaisi jatkaa, mutta hänen täytyy saada itse valita luotettava ja kykenevä johtoryhmä. Näin oltiin tilanteessa, jossa joko a) Summanen jatkaa Westerlundin kanssa ja ainakin ilman Jutia tai b) Summanen erotetaan, ulkopelillisistä syistä. Kumpikin vaihtoehto lienee miellyttänyt Ramia, mutta liekö b jopa enemmän.
[/spekulatiivinen osa]

Täyttä spekulointia, mutta kummasti johtoryhmän kyvykkyys ei kyseenalaistunut MM-kisojen jälkeen.

Summasen mediapeli-kyvykkyydestä kertonee jotain se, ettei kukaan oikein tiedä onko kyseessä itseään hallitsematon Raivo-Rami vai tunneilmaisua kylmästi hyväksikäyttävä Psyko-Summanen. Tästä yhtenä esimerkkeinä tästä ketjusta löytyvät kahden älykkään kirjoittajan Ramia arvostelevat tekstin pätkät.

(Raivo-Rami)
"Mulla on sellainen käsitys, että Summanen räyhää koska ei pysty kontrolloimaan käytöstään... Voi olla vääräkin käsitys."
-Kaivanto

(Psyko-Summanen)
"Se menee minusta niin, että tosimies ei teeskentele. Summasella on ainakin kahdet kasvot. Käyttää niitä, jotka hommaan istuu sillä hetkellä."
-tant gredulin

EDIT:
Niin joo, eiköhän se Erkkakin vaadi haluamaansa johtoryhmää, mikäli pääkäskijäksi ryhtyisi - siitähän ilo repeäisi kun listalla olisi Summanen... Erkalle kenkää, se mitään jääkiekosta ymmärrä. Sakke Pietilä hommiin.
 
Viimeksi muokattu:

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Re: Re: Asento! Hattu, kouraan! Lepo!

Viestin lähetti onomoro
AIka näyttää kuinka paljon näiden kaunaisten toimittajien aiheuttamalla mediakohulla oli tekemistä SUmmasen potkujen kanssa.

Miksi ihmeessä toimittajat ovat kaunaisia Summaselle? Mitkä ovat heidän motiivinsa?
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Barnaby
No se Lahden juttu pravdassa oli täysin yksipuolisesti Summasen teilaamista ja Tissiposki-Huuhkajan tekemisten iloista unohtamista.

Eipä kestänyt kauaakaan kun Jatkoaika.comissa päätettiin julkaista vieläkin yksipuolisempi juttu, joka on täysin Kalen, Jutin ja Kurrin teilaamista. Eläköön Jatkoaika, hurraa!

www.jatkoaika.com/maajoukkue.php?sivu=kolumnit&id=2569
 

mummi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Samarkand AF, Ghizjablah Amur-dvaktay Sport
Toistan vielä...

epäilykseni, että asian takana on paljon muutakin kuin ylikansoittunut oranssin värinen pikkutakki, tai intiaanikasvoisen entisen NHL-tähden aiheuttamat konfliktit - niillä eväillä eivät Kummola ja Hietanen olisi vielä ottaneet esille kuristusnarua!

Laajempi tuen puute pelaajapuolella, todellinen nokkapokka Heikin tai Kalen kanssa kännissä, jotain jota emme tule todennäköisesti, vaikka nykyään elämänkertoja kirjoitetaan tietyissä piireissä jo parikymppisinä, koskaan saamaan selville.

Mukava sen sijaan mm. Kalen ja Kokoomuksen kannalta oli se, että päätös tehtiin vasta Kuntavaalien jälkeen - miettikääpä sitä...
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti flintstone
Tarkoitat varmaan että Summasen olisi pitänyt nöyristellä Liiton suuntaan? Sillä ainakin pelaajat Saku Koivun ja Olli Jokisen suulla ainakin vakuuttavat että Summasen kanssa ei ollut ongelmia ja Ramilla oli pelaajien 100% tuki takanaan.

Tarkoitanko? Ja oliko? Tässähän on Sakun ja Ollin mielipide.
Onko vaihtoehtona tässäkin vain 'nöyristely', eikä mikään muu keino olisi auttanut? Miksi 'nöyristeli' palkkausvaiheessa?

Rami pelasi kovaa peliä, se ei vaan onnistunut.
 

onomoro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Re: Re: Re: Asento! Hattu, kouraan! Lepo!

Viestin lähetti Maple Leaf
Miksi ihmeessä toimittajat ovat kaunaisia Summaselle? Mitkä ovat heidän motiivinsa?


Heh. Eikös tästä jo aiemmin keskusteltu Jatkoajassa. Summanen on sanoillaan ja ehkä teoillaankin joskus pahoittanut muutaman toimittajan mieltä, aiheellisesti tai aiheetta. Se ei silti toimittajalle anna oikeutta käyttää valtaansa yhtä henkilöä vastaan uutisoinnissa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jaa, odotetun eloisaa on keskustelu. Jotenkin on vain tympeä olo koko aiheesta. Noin yleensä valmentajien suhteen (paitsi Suomen jalkapallomaajoukkueen) pitäisi noudattaa tulos tai ulos –periaatetta. En ollut Summasen suhteen ollenkaan innostunut ja arvostin enemmän Aravirran ”pehmo”linjaa, mutta ei Summasen saavuttama menestys kyllä itsessään potkuihin oikeuttaisi ja Koivun kommenteista päätellen mitään pelaaja-kapinaakaan ei ollut tiedossa. Jos mies on liian kulmikas menestyäkseen työssään niin sitten se olisi näkynyt tulosten muodossa ja ovea olisi voitu näyttää ilman suurimpia mutinoita. Mutta mitäs sitä kaatunutta maitoa itkemään, näillä mennään – toivottavasti myös seuraava valmentaja saa aikaan hyviä tuloksia!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös