Mainos

Sudet MM-kisoissa 2014

  • 39 305
  • 180

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
No esimerkiksi jenkkien kolmosten onnistumisprosentti näissä kisoissa on noin 35. En tiedä missä maailmassa on jos kuvittelee Suomen heittävän kymmenen prosenttiyksikköä kovemmilla tehoilla kolmosia sisään kuin maailman paras joukkue. Etenkin kun jenkit todennäköisesti saavat keskimäärin laadukkaampia kolmospaikkoja kuin Suomi. Faktuaalisesti taitaa olla suunnilleen niin, että kaukoheittäjistä Koponen heitti eilen yli oman tasonsa, Rannikko ja Koivisto suunnilleen omalla tasollaan, Huff vähän alle tasonsa sekä Salin sitten reilusti alle tasonsa.
Joo, olet tosiaan oikeassa. Suomen ongelma on FG% (36.5 = sysipaska) kokonaisuudessaan eikä pelkästään kolkit. Mutta mun kerran Suomen peli perustuu nimenomaan heittämiseen ja nopeaan peliin niin noille ei vaan pärjätä kun ollaan ribareissa neljänneksi viimeisenä aika lailla odotetusti. Mielenkiintoinen nyanssi siellä muuten on että Liettua on levareissa yhtä surkea kuin Suomi tähän mennässä mutta on heittänyt kolmoset >40% ja FG >50%.

Edit: Jenkit on mielestäni hieman alisuorittanut kolmoset ottaen huomioon viivan paikan, mutta tämähän on hiusten halkomista ja nörttistatistiikkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy nyt muistaa myös, että Suomella ei käytännössä ole yhtään kansainvälisen tason huippuheittäjää. Joka heittää palloa sisään ilman suurempia ailahteluita.

Ei tuolla hyökkäyspelillä ole asiaa jatkoon. On niin sattumaa milloin heitto kulkee ja milloin ei. Korinalla ei ole mitään asiaa kenelläkään ja tämä tuo sitten vielä lisäpaineen heittäjille, kun kättä on naamalla.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Kävin äsken Ylen urheilusivuilla, ja joka penteleen otsikossa, joka koski Suomen korismiehiä, oli sana susijengi. Miten voi yksi sana vituttaa noin paljon, en itsekään ymmärrä, tuntuu vaan jotenkin niin keinotekoiselta. Aina kun kuulee selostajan tms. sen sanan lausuvan, tulee jotenkin epämukava olo. Melkein yhtä paha kuin se Helmarit, ei hyvänen aika sitäkin nimeä. Itse pelistä, korismiesten heittopeli kuntoon varsinkin kakkosten osalta, niin kyllä se siitä.


Susijengi-nimihän pitää sisällään uskomattoman "upean" tarinan...

2000-luvun alussa Korisliitossa mietittiin saunoessa että millainen maskotti sitä saataisiin maajoukkueelle. Pitäähän sitä maskotti olla kun kerta jokaisella NBA - seurallakin on.
No KOIRA! Siitä tykkää kaikki, se kuitenkin muuttui isoksi pahaksi sudeksi koska susi on laumaeläin jossa parhaimmat yksilötkin pelaa joukkueen eteen. Joten se on susi. Kaiken lisäksi S.U.S.I. on kuin Aku Ankan taskukirjoista Sudenpentujen arvonimi: Suomalaisuus Urheilullisuus Sisu Iloisuus!

Sekä kun 2006 julkaistu Susijengi levy oli vielä soinut pukkarissa taukoomatta maajoukkueella niin kaikki oli valmista.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Tukipelaajiin Suomi taas hävisi. Joku 17 pinnaa taisi olla isoin kaula, mutta ei sitten riittänyt. Huh.

Rannikolla joku 5 askelrikettä, naurettavia menetyksiä jne. Ei helvetti. Möttölä pelasi vaan parit minuutit, mutta onnistui aika heikosti taas nekin. Kotin heitto ei ollut eilisestä juuri terävöitynyt. Tukipelaajista murphy ja koivisto paransivat, rannikko huononsi ja Lee onnistui olemaan taas todella isoissa vaikeuksissa. Myös Salin oli paljon eilistä parempi.

Koponen oli hyvä, mutta kuorma oli aika hurja varsinkin rannikon luokattomuuden takia. Nuutinen tuli sisään kivasti, mutta sitten alkoi säheltämään.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lehtoa toivoin minäkin jo kentälle Teemun tilalle. Ei kai heillä ratkaisevaa pituuseroakaan ole? Peli joka päivä taitaa olla liian tiukka tahti Teemulle vaikkei ikäeroakaan ole kuin kolme vuotta. Mutta Teemu on pelannut jo teinistä miesten sarjoissa, joten kokemus taisi puhua tuoreiden jalkojen sijaan.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Suomen isojen miesten(Kotti,Lee, Murphy) itseluottamus on kyllä tällä hetkellä pohjamudissa. Kukaan ei uskalla kokeilla omaa ratkaisua, vaan aina siis aina syötetään vaan takamiehille takaisin.

Heittopeli oli paljon parempaa, mutta pitäisi siellä postissakin olla jonkinlainen pelote.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Käytännössä on kai varmaa, että Suomelle riittää jatkopaikkaan voitto Uudesta-Seelannista. Edellyttää siis, että Ukraina häviää USA:lle.

Tässä tapauksessa joko Dominikaaninen Tasavalta tai Turkki jää Suomen ja Ukrainan kanssa tasapisteisiin. Tällöin keskinäisten pelien korisuhde ratkaisee, joka Suomella on molemmissa tapauksissa riittävän hyvä jatkopaikan kannalta.

Skenaariot:

Ukraina +5
Suomi -1
Dom. Tasav. -4

Suomi +1
Ukraina +1
Turkki -2

Jos sitten pataan tulee myös Uudelta-Seelannilta, niin ei sitä jatkopaikkaa missään nimessä ole ansaittukaan.

Huom! En ole sataprosenttisen varma, että kolmen joukkueen päätyessä tasoihin ja näiden keskinäisten otteluiden mentyä ristiin ratkaiseva tekijä olisi keskinäisten matsien korisuhde. Korjatkaa siis, jos olen väärässä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Koponen kehittyy kyllä vuosi vuodelta. On jo aiemmin ollut hyvä, mutta näissä kisoissa kyllä aivan uskomaton. Sinänsä harmi, koska ilman Koposen osallistumista Suomi ei saa aikaan korin koria. Esim. korinaluspelaajien ainoa keino tehdä kori on se, että Koponen syöttää pallon aivan vapaaseen paikkaan. Jos pallo pelataan postiin, eivät nämä sankarit saa siellä mitään aikaan. Ei pienintäkään heittouhkaa, ei mitään syöttöuhkaa.

Tänäänkin Suomen peli oli pelkästään Koposen suoritusten + hyvän kaukoheittopelin varassa. Heitot upposivatkin hyvin aluksi, mutta sitten oli vähän hiljaisempaa ja Turkki sai juonesta kiinni. Loppuhetken suoritukset olivatkin sitten oma lukunsa, virheitä virheiden perään. Koposen olisi pitänyt pussittaa ainakin toinen vapari, Suomen olisi pitänyt rikkoa, Suomen olisi pitänyt antaa turkkilaisten tehdä korin alta kori. Mikään ei onnistunut ja tehtiin juuri se ainoa asia mitä ei saa -> annetaan turkkilaisille täysin vapaa kolmonen hyvästä rytmistä. Tuo heitto menee tuossa tilanteessa sisään varmaan 75 % kerroista.

Ei auta itku. Onneksi kaikki jäi omiin käsiin. Huomenna voitto ja se on aika varmasti siinä. Mahdollisuudet ovat hyvät, toivottavasti Koponen on palautunut. Tänään huomasi monessa kohtaa, että painaa jo aika paljon.

Fiba-rankingin seiskaa vastaan johdettiin tänään jotain 39 minuuttia. Kyllä Suomen maajoukkue on mennyt hieman eteenpäin takavuosista, jolloin pelasivat Euroopan b-sarjaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Juu, nyt uutisoi YLEkin, että voitto vikasta matsista riittää, kunhan jenkit hoitaa ne omat pelinsä. Ja kai jenkit nyt nuo hoitaa.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Samaa sutta ja sekundaa kuin eilenkin. Tyypillistä suomalaista joukkueurheilua. Jäädytään ratkaisupaikoissa täydellisesti. Miten vaikea on blokata 3 pisteen heitto viimeisen puolen minuutin aikana? Eikö voisi tehdä vaikka virhettä keskialueella tai pakottaa vastustaja kahden pisteen heittoon? Hirveätä paskaa. Onneksi lentopallojengi(jolla ei ole edes naurettavaa lempinimeä) hoitaa homman kuten pitääkin.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Samaa sutta ja sekundaa kuin eilenkin. Tyypillistä suomalaista joukkueurheilua. Jäädytään ratkaisupaikoissa täydellisesti. Miten vaikea on blokata 3 pisteen heitto viimeisen puolen minuutin aikana? Eikö voisi tehdä vaikka virhettä keskialueella tai pakottaa vastustaja kahden pisteen heittoon? Hirveätä paskaa. Onneksi lentopallojengi(jolla ei ole edes naurettavaa lempinimeä) hoitaa homman kuten pitääkin.

Ottaen huomioon, että suomalainen joukkue ja joukkueurheilija tyypillisesti ylisuorittaa arvokisoissa, niin ei tuollainen lopun epäonnistuminen nyt kovinkaan tyypillistä Suomi-urheilua ollut.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Samaa sutta ja sekundaa kuin eilenkin. Tyypillistä suomalaista joukkueurheilua. Jäädytään ratkaisupaikoissa täydellisesti. Miten vaikea on blokata 3 pisteen heitto viimeisen puolen minuutin aikana? Eikö voisi tehdä vaikka virhettä keskialueella tai pakottaa vastustaja kahden pisteen heittoon? Hirveätä paskaa. Onneksi lentopallojengi(jolla ei ole edes naurettavaa lempinimeä) hoitaa homman kuten pitääkin.

Tyypillistä suomalaisuutta, pessimisti ei pety - asenteella tappiin asti. Tässä on se syy miksi emme pärjää tai kehitä tarpeeksi urheilijoita maailmalle.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Jatkoajan oma poika Lauri Lehtinen (lehtinen20) Twitterissä twiittaa

#Susijengi'llä yhä NZL-voitolla mahdollisuus päästä välieriin ilman USA:n kohtaamista. Vaatii toki kolme ISOA voittoa ensin. #MMkoris

Ilmeisesti luottoa Suomen tasoon joukkueena näissä kisoissa löytyy. Mitäänhän tuolla ei saa ilmakseks, eli ei kestä enää ns. romahduksia, miten ne mm-koripallossa sitten määritelläänkään.
 

Creed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tyypillistä suomalaisuutta, pessimisti ei pety - asenteella tappiin asti. Tässä on se syy miksi emme pärjää tai kehitä tarpeeksi urheilijoita maailmalle.

toi vituttaa, eikö voida olla ylpeitä itsestämme ja millasia olemme. Mä ainakin olen ylpeä siitä että kaikki menee tai ainakin tulee menee päin vittua, ja että naapurin äijän uus auto on multa pois!

Mut järkyttävää jäätymistä Koposelta, sietäkii itkeä. NBA:ssakin näkee monesti tota että ei rikota vaan annetaan heittää 3p heitto, tyhmin taktiikka ikinämissään.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mut järkyttävää jäätymistä Koposelta, sietäkii itkeä. NBA:ssakin näkee monesti tota että ei rikota vaan annetaan heittää 3p heitto, tyhmin taktiikka ikinämissään.

Koponen oli ihan hyytynyt ja ihmettelin miksei palloa pelattu Möttölälle, joka oli vuorenvarma aiemmissa vapareissaan. Toki Koposenkin olisi pitänyt vähintään toinen heitto laittaa sisään ja kyllä kai tuosta voi jäätymisenäkin puhua. Joka tapauksessa pelkästään Koposen ansiosta oltiin noinkin lähellä voittoa.

Voitto oli jo lähes varma ja vaati huonoa tuuriakin, että pystyy häviämään pelin viimeisen puolen minuutin aikana noilla tilanteilla. Jos lasketaan että Koponen onnistuu painetilanteessa vapaaheittoviivalta 60 prosenttisesti, Turkki tekee 35 % todennäköisyydellä pakotetun kolmosen ja Suomen todennäköisyys tehdä kori viimeisestä hyökkäyksestä oli 25 %, niin todennäköisyys kaikkien näiden menemisestä Suomen kannalta väärin on 4 prosentin luokkaa.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Ottaen huomioon, että suomalainen joukkue ja joukkueurheilija tyypillisesti ylisuorittaa arvokisoissa, niin ei tuollainen lopun epäonnistuminen nyt kovinkaan tyypillistä Suomi-urheilua ollut.

Susi(paskan)jengin pitää vielä päästä yli omista "Masken" Carlssoneista. Lätkässä tästä on jo päästy jossain määrin eroon ja lentopallojoukkue näyttää miten venytään ratkaisevilla hetkillä ja voitetaan matsit, jotka ovat oikeasti voitettavissa ihan normipelillä. Korisjengillä tuohon on vielä matkaa.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Jätetään mobyn asiantuntijaanalyysit johonkin omaan arvoonsa.

Tänään siis Suomen pitää ensin voittaa uusi-seelanti. Sillä varmistuu jatkopaikka, kun samalla USA voittaa Ukrainan. Sitten pitää toivoa, että Dominikaanit voittaa Turkin, jolloin Suomi päätyisi lohkossa 3. sijalle. Jos Turkki voittaa, Suomi päätyy nelossijalle. Dominikaanien on pakko voittaa, koska voitolla ovat lohkon kakkonen, häviöllä jäävät ulos jatkopeleistä 5. sijalla. Näin siis, mikäli BitterX:n laskemat korisuhteet tuossa aiemmin pitävät paikkansa. Ja miksi eivät pitäisi.

Jos Ukraina voittaa USA:n (juu, varmasti), silloin Suomella ei ole mahdollisuuksia jatkopeleihin.

Jos Suomi klaaraa itsensä jatkoon, vastaan tulee joku kolmikosta Slovenia-Australia-Liettua.

Lähdetään nyt voittamaan Uusi-Seelanti, joka on täysin mahdollista, ja jolloin jatkopaikka on 95 % todennäköisyydellä plakkarissa.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Susi(paskan)jengin pitää vielä päästä yli omista "Masken" Carlssoneista. Lätkässä tästä on jo päästy jossain määrin eroon ja lentopallojoukkue näyttää miten venytään ratkaisevilla hetkillä ja voitetaan matsit, jotka ovat oikeasti voitettavissa ihan normipelillä. Korisjengillä tuohon on vielä matkaa.

Miksi sitten kirjoitat jostain "tyypillisestä suomalaisesta joukkueurheilusta", kun selkeästi itsekin perustelet, miten kyseessä on vain vanha ikiaikainen puhjennut kupla lopun romahduksesta.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
lentopallojoukkue näyttää miten venytään ratkaisevilla hetkillä ja voitetaan matsit, jotka ovat oikeasti voitettavissa ihan normipelillä. Korisjengillä tuohon on vielä matkaa.
Ihan yksinkertaisesti tähän lienee syynä kokemus.

Taitaa olla luokkaa kahdeksan pelaajaa lentisjoukkueessa, joilla on takanaan enemmän maaotteluita kuin korisjoukkueen kokeneimmalla. Maailmanliigaan osallistuminen jopitkän aikaa on ollut ratkaisevassa osassa rutinoimassa lentopallojoukkuetta.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miten hemmetissä tuo joukkueiden pistelasku koripallossa menee? Suomi on saanut yhdestä voitosta 5 pistettä ja USA on saanut 4 voitosta 8 pistettä. Ei minun matikkani taivu tuohon :D
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Hyvä aika ottaa väliarvio jengistä

Nähtyäni kaksi peliä paikan päällä ja kaksi TVsta + tukun muita paikan päällä ja Viasatilla, ohessa arvioni Suomalaisista toistaiseksi (*-*****)

Koivisto: *** USAa vastaan odotetusti ihan totaalinen lapanen, mutta lisääntynen peliajan myötä esitti jo Turkkia vastaan Shooting Guardilta odotettavia asioita elikkä onnistuneita kaukoheittoja. Kolmoset 3/6 ja on mielestäni suorittanut suhteellisen alhaisiin odotuksiin nähden ihan linjassa. Ei ole tehnyt suuria mokia, mikä on jo saavutus Suomen jengissä näissä kisoissa.

Murphy: **** Pakko antaa 4 tähteä pelkästään sillä että ilman tätä kaveria meillä ei olisi korin alla yhtään mitään näissä kisoissa. Romahdus Dominikaanista vastaan ja melko vaisu Turkkia vastaan, joten on osoittanut suuria taantumisen merkkejä. Väsymys? Noh, joka tapauksessa olisi "mielenkiintoista" nähdä Sudet tällä tasolla ilman Murphyä. Olisi vielä hirveämpää katseltavaa. Eric on ollut se joka sentää uskaltaa pelata siellä 3 sekunnin alueella.

Muurinen * Tapiolan Hongan fanina ja aktiivina toivoin koko sydämestäni Kimmolle hyviä kisoja. Pelasi keväällä Hongassa totaalisen rapakunnossa eikä oikein pärjännyt. Kuntoutui kisoihin ja on asennemielessä aina ollut esimerkki kaikille, mutta kun ei riitä niin ei vaan riitä. Tasoon nähden aivan liikaa peliaikaa ja sen kautta aivan liikaa ongelmia. Hyökkäyspeli ihan katastrofi ja on ottanut yhden (kyllä yhden!!!) hyökkäyspään levypallon kisoissa tähän mennessä. Pallonmenetyksiä jne...valtava pettymys. Kruununa syöttö ulos korinalta saatuaan nappisyötön täysin vapaaseen koriin/donkkiin. Itseluottamus lähellä nollaa tällä hetkellä.

Huff *** Suomen ehdotonta parhaimmistoa vaikka mureni muiden kanssa Dominikaanista vastaan. Joutui käytännössä Rannikon tupeltamisen vuoksi Turkki-pelissä virhevaikeuksiin, mutta on ollut ehdottomasti Suomen kantavia voimia Koposen ja Murphyn kanssa. FG ja jopa kolmoset n 50% toistaiseksi mikä on mainio saavutus.

Lee * Mikä miestä vaivaa? Alisuorittanut ihan karmealla tavalla taitoihin nähden ja pelko korin alla on haissut Jenkkipelistä lähtien katsomon ylimmälle riville asti. Romanian mestari pelaa tällä hetkellä divaritason korista. Turkkia vastaan vähäinen peliaika ja zero poäng. Loukkaantunut? Jotain tässä nyt mättää...

Salin ** FG USAa vastaan 0/8. Syväjääässä ja heitto hukassa Turkki-matsia lukuunottamatta jossa kieltämättä pelasi kisojen parhaan pelinsä. Jos trendi jatkuu niin voi olla kova vahvistus Uutta Seelantia vastaan (15 pistettä kolmosista eilen). Kaksi tähteä eilisen pelin ansiosta.

Kotti ** Ollut aivan onneton kunnes Turkkia vastaan uskalsi tehdä sota-alueelta muutaman näyttävän haaston ja pisteen. Ihan selviä ongelmia korvien välissä ja itseluottamus näyttäisi olevan hieman parantumassa. Vastapainona virheitä ja pallonmenetyksiä. Pettymys harkkamatseihin nähden.

Koponen ***** Kahdesta kriittisestä epäonnistuneesta vaparista huolimatta ei voi muuta sanoa kuin että Suomen peliä ei ole ilman Koposta. Ei oltaisi oltu edes EM- kisoissa ilman Petteriä. Pelaa järkyttäviä yliminuutteja ja luonnollisesti väsyy. Me tarvitsisimme vielä toisen samantasoisen pelin korin alle niin menestystä tulisi automaattisesti. Pelasi Dominikaanista vastaan yksin ja "melkein" voitti pelin meille kun muut kaivoivat hanuriansa. Lähellä NBA- tasoa mutta ottaen huomioon pelipaikkansa kilpailun maailmanlaajuisesti, en usko että siellä tulee pelaamaan. Lämpimät muistot Hongan mestaruusvuosilta kun Pavicevicin valmentamana kehittyi huippupelaajaksi oli loistava takamies jo teini-iässä.

Nuutinen *** Ei peliaikaa kuin USA ja Turkki- peleissä ja oli ehdottomasti positiivinen yllätys eilen. 8 pistettä ja 5 levypalloa pienillä minuuteilla. Peluuttaisin huomattavasti enemmän viimeisessä pelissä.

Möttölä ** Suomi-koriksen ikoni ja joukkueen henkinen kulmakivi mutta vanha ja hidas eikä enää oikein pärjää tällä tasolla. Ei ole pelannut kuin muutamia minuutteja.

Lehto *** Annan peliajan puutteen sympatiasta kolme tähteä kun vituttaa niin suuresti ettei hän ole saanut edes näytönpaikkaa Rannikon tupeltamisesta huolimatta. Pelasi USAa vastaan 10min ja Derrick Rose laittoi kaveria 100-0 tuona aikana, mutta eihän näitä nyt voi edes verrata toisiinsa.

Rannikko * Odotuksiin ja peliaikaan nähden karmea pettymys näissä kisoissa ja taso ei vaan riitä enää. FG 17% 3P 20%. Pelasi Turkkia vastaan enää 10min ja teki YHDEN pisteen. Saisiko Lehto nyt jo sen mahdollisuutensa? Ei helkkari.

Uutta Seelantia vastaan antaisin nyt ehdottomasti Nuutiselle ja Lehdolle sitä peliaikaa vs Muurinen / Rannikko. Ei meillä enää ole mitään hävittävääkään ja noiden jätkien suorituksilla ei puolivälieriin mennä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös