Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Jos ei aiemmin tullut missään pelissä sen kummemmin jännitettyä, niin eilen tuli jo vähän huono olokin. Tuo vähäjäähyinen tuomarilinja palveli mielestäni Suomea turnauksessa, kun alivoima oli isompi tai pienempi kysymysmerkki ensimmäisistä peleistä saakka ja ylivoimakin oli kaukana turnausvoittoon vaadittavasta tappavuudesta. Jäähyttömyydestä johtuen ei vain ollut riittävästi alivoimapelaaminen esillä, että olisi kunnolla ollut aihetta huolestua. Toki Kanadan eka maali pelkkä viivaveto, joka osuu tolppaan ja usean pompun kautta kiekko päätyy maaliviivalle vastustajan lapaan sisään tökättäväksi - ei oikein voi estää. Se oli nyt sitten sellainen prosenttipomppu, että kun riittävästi toimittaa ja laittaa painetta, niin kyllä niitä edullisiakin pomppuja sieltä ennen pitkää tulee.
Toinen yv-maali hiton hienosti pelattu, koska varmasti ovat Suomen alivoimaa katsoneet ja miten se neliö muuttuu melkeinpä timantiksi, kun Suomen toinen pakki lähtee laidassa peliä tekevän kiekollisen hyökkääjän ratkaisuja ja vetoa peittämään, kun se tekee itsensä vaaralliseksi. Siitä klassinen p-amerikkalainen syöttö maalinkulmalle maskipelaajalle ja hieno jatko takatolpille tyhjiin jalkojen välistä haltuunoton ja käännähdyksen jälkeen. Ei kyetä mailaa pelaamaan pois.
5 vs. 5 -pelissä Suomi oli turnauksen paras joukkue. Ei ollut nättiä ja kiekollinen peli yski välillä pahasti, sekä omissa lyötiin kyynisesti ränniä ja siitä edelleen muita "luovutuskiekkoja" vastustajalle paljon enemmän kuin itse tykkään nähdä, mutta materiaalin mukaan mentiin ja siitä ulosmitattiin maksimaalinen tulos. Hyvällä valmentajalla on iso työkalupakki ja se mukauttaa touhunsa käytettävissä olevaan materiaaliin ja hienosäätää vastustajien mukaan. Optimistisemmalla pelitavalla sijoitus turnauksessa olisi varmaankin ollut jotain ihan muuta.
On tuo melkoinen vitsi 3 vs. 3 pelillä ratkaista finaalipeli, mikä antaa ison edun taitavampien yksilöiden joukkueelle - erityisesti kun turnauspelaamisessa tuskin on mitään 3 vs. 3:sia edes ehditty miettiä saati treenata, vaan mennään luomuna.
Minkä takia ei voi olla edes finaalipelissä 20 minuuttia 5 vs. 5 tai 4 vs. 4 ja sitten rankkarit, mitkä olisivat kokonaisuutena lajinomaisempia ratkaisuja, kun haetaan turnauksen parasta joukkuetta 10 pelatun ottelun jälkeen. Henkilökohtaisesti ottaisin ennemmin suoraan rankkaritkin kuin 3 vs. 3, koska tuossa ihan mikä tahansa pomppu missä päin kenttää tahansa, tai kaatuminen, tai muu epäonninen paska ratkaisee sen pelin. Kiekko vaikka kimpoaa tuomarista jonnekin. Oikeastaan se on kirjattu sisään tuohon 3 vs. 3:sen dna:han se sellainen, koska perusmaalihan tulee jostain epäonnistunutta hyökkäystä seuraavasta vastahyökkäyksestä tai vastahyökkäyksen vastahyökkäyksestä. Ja isoissa merkityksellisissä otteluissa se on näköjään puhdasta virheiden kyttäilyä, odottelua ja hieromista. Ratkaisun sillä toki saa aikaan 20 minuutissa varmuudella, mutta rankkareissa siihen menee vain viitisen minuuttia ja ei tarvita vartin erätaukoakaan.
Nyt se toki oli Kanadan hallittu pieni riski rynnätä aloituksesta aggressivisesti parilla kaverilla eteenpäin, joten erittäin hyvin pelattu. Mutta sitten kun ei tuomarit kaiken lisäksi oikein uskalla viheltää jäähyjäkään tällaisissa korkean panoksen peleissä enää jatkoilla, niin 3 vs. 3:lla maalia saattaisi edeltää tilanne, josta olisi pitänyt tulla jäähy. Vähän semmosia tilanteita siellä eilen jatkoilla oli ilmassa, että olisin repinyt totaalisesti housuni jos sieltä olisi Kanada saanut vastahyökkäyksen ja upottanut. Nyt oli ihan helppo niellä ja mennä nukkumaan.
Rankkareissa kuitenkin tekijämiehet on tekijämiehiä ja veskareissakin on eronsa. Yhtälailla futiksen arvokisatkin ratkaistaan lopulta rankkareilla. En ole ihan ymmärtänyt, mikä niissä rankkareissa on niin pahaa, että nykyään studioita ja selostajia myöten niistä aina valitetaan... Paitsi epäonnistumisten mahdollinen henkilöityminen yksittäisiin pelaajiin, koska kaikki esim. muistaa Roberto Baggion '94 MM-finaalin rankkarin ja minne se pallo lähti - se on ikuinen osa historiaa. Futiksen puolella se on vielä vähän raaempaakin, kun 120 minuutin päätteeksi yksi 16 kilometria juossut väsynyt kaveri voi vähän huonosti osua siihen palloon, tai sitten veskari vaan ihan puhtaasti arvaa sijoituspaikan ja hakee torjunnan. Silti harvemmin tekijämiehet ja muuten rutinoituneet kylmähermoiset kaverit on siihen palloon huonosti osuneet, ja vielä varmemmaksi vakuudeksi harhauttaneet veskarin eri suuntaan.
Rankkareitakin saa ihan vapaasti harjoitella ja parantaa mahdollisuuksiaan. Kuka tahansa puukäsi tai puujalka voi loistaa, kun pää on kunnossa ja itselle treenattu toimivat ratkaisumallit. Toki se tarjoaa heikomman materiaalin, tai huonommin pelanneelle, joukkueelle paremman mahdollisuuden voittaa. Ehkä siksi osin pidän siitä, koska millään edeltäneellä ei ole enää väliä, vaan se on uusi tasainen pieni peli omine nyansseineen ja huonompien yksilöiden mahdollisesti alakynnessä ollut joukkue on nyt tasan samalla viivalla ja omaa yhtä hyvän tsäänssin voittoon.
Valittaisinko formaatista, jos Suomi olisi eilen voittanut... Ehkä se olisi unohtunut mestaruushuumassa. Mutta kyllähän nämä isot pelit pitäisi pelata 4 vs. 4:sena ja sitten rankkareilla katki, jos ei voida ikuisuuksiin asti mennä tv-sopimusten vuoksi. 3 vs. 3 on jo melkein oma erillinen lajinsa.
Mutta melkoinen runi Kanadalta, ei kai tässä voi kuin hattua nostaa. Häviät kolme ekaa peliä ja pääset lopulta muiden tötöilyn ansiosta jatkopeleihin pistemäärällä, jolla toisessa lohkossa olisi jäänyt selkeästi rannalle. Sitten kaadat jatkopeleissä Venäjän, USA:n ja Suomen, minkä lisäksi olet finaalissa kahdesti tappiolla ja kasetti on levitä. Ei tota nyt enää hirveästi vaikeammin olisi voinut tehdä.