Su 6.5. Ruotsi - Suomi

  • 32 324
  • 226
Tila
Viestiketju on suljettu.

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
flintstone kirjoitti:
Eilen pyörälän johtama nelonen toimi myöskin mukavasti, joten sen rikkominen siksi että Konna saataisiin kokoonpanoon on myös pieni riski.

Kuten olen todennut, niin ei Kontiolaa kannata nelosessa peluuttaa. Jos vaihtoehtoina on jämärooli/penkki/katsomo, niin kaksi viimeistä ilman muuta ennemmin kuin se jämärooli, jämäminuutein ja puolustus mielessä.

Itseäni ei kyllä eilen vakuuttanut kuin nelonen ja kakkonen. Ykkönen oli 5vs5 enemmän omassa päässä kuin vastustajan ja eipä vastustajankaan päässä kauheasti saanut aikaiseksi. Puhumattakaan sitten näistä tapeista...

Kuormittaisin lisää kaksikkoa TRuutu-Koivu eilisen perusteella, viereen sitten voisi kokeilla jotain Kallion lisäksikin. Tämän meidän ns. ykkösen tiputtaisin kakkoseksi ja voisi miettiä sen rikkomistakin. Nelosen pitäisin samassa muodossa nelosena, mutta varsinkin kolmosta voisi muokata ihan rohkeasti. Näitä ketju sommitelmia on muutenkin kyllä ihan tarpeeksi, mutta mielestäni eilinen ei ainakaan sitä näyttänyt että Kontiolan penkittäminen olisi tuonut lisää tehoja, ehkä joku toinen sitten niin näki.

edit:Toisessa ketjussa nimimerkki Kynä esitti mielestäni ihan kelvolliset hyökkäysketjut. Ehkä yv:llä sitten voisi muodostaa erikoisketjuja.

Alkuperäinen pointtihan oli se, että mielestäni Kontiola on ihan hyvät tehot pistänyt tauluun ja pelannut selvästi paremmin kuin usea ns. hyökkäävässä roolissa ja suuremmalla peliajalla pelannut pelaaja. Mutta ilmeisemmin sitten vain löytyy niin paljon käsiä ja tehoja, että on varaa istuttaa penkillä jatkossakin.
 
Viimeksi muokattu:

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kontiola teki kolmosketjussa tehot 1+5 kahdessa ekassa pelissä, ollen Suomen paras hyökkääjä. Muistetaan, että myös herrat Koivu, Viuhkola ja Kapanen pelasivat samat pelit ilman elämää suurempia mainetekoja.

Kontiolan ainoa peli ykkösessä meni tehoilla 0+0, mutta vastassa oli Sveitsi, joka puolusti Suomen muutoinkin lähes nollille -- yksikään ketju ei loistanut.

Viuhkolan pelit ykkösessä taas Italiaa ja Ruotsia vastaan, joissa siis kaksi maalia Italian verkkoon (ylivoimalla), mutta 5vs5 pelissä ketju ollut lievästi sanottuna hukassa. Eikä se yv:kään nyt hurraa-huutoihin ole antanut aihetta. Nytkin Ruotsia vastaan jätkät sahasivat 1.30 ja 1.50 mittaisia yv-vaihtoja, jolloin homma oli jo kuumemmalta ketjulta förbi.

Kontiola on viltityksensä jäljiltäkin edelleen Suomen tehokkain sentteri, ja pelkoni onkin että sellaiseksi jääkin...

What's the point? En välttämättä ole tunkemassa Konnaa takaisin ykköseen, (vaikkei se Jallukaan nyt mitenkään suvereenia näytöstä ole siellä esittänyt), mutta kyllä vilttiin joutaisi ennemmin moni turhempikin jätkä. Vaikkapa niminä mainittuna Pärssinen ja Miettinen, ja eiköhän Kalliokin.


Kaiken kaikkiaan ihme arpomista Erkalta niin valintojen kuin ketjujenkin suhteen. Ei vaan pysty ymmärtämään. Ei tule ikävä.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ex kirjoitti:
Kontiola teki kolmosketjussa tehot 1+5 kahdessa ekassa pelissä, ollen Suomen paras hyökkääjä. Muistetaan, että myös herrat Koivu, Viuhkola ja Kapanen pelasivat samat pelit ilman elämää suurempia mainetekoja.

Joo-o. Pitääkö täälläkin tosiaan mennä mertarantalinjalla ja hehkuttaa Ukrainaa ja Tanskaa vastaan tehtyjä pisteitä..?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
eagle kirjoitti:
Kuormittaisin lisää kaksikkoa TRuutu-Koivu eilisen perusteella, viereen sitten voisi kokeilla jotain Kallion lisäksikin.

Osaako Kontiola pelata laidassa?

Jos osaa, niin Konna voisi olla kokeilemisen arvoinen myös Kallion tai Pärssisen tilalle ketjuissa, eli TRuutu-Koivu-Kontiola tai Hentunen-Kapanen-Kontiola.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
flintstone kirjoitti:
Osaako Kontiola pelata laidassa?

Jos osaa, niin Konna voisi olla kokeilemisen arvoinen myös Kallion tai Pärssisen tilalle ketjuissa, eli TRuutu-Koivu-Kontiola tai Hentunen-Kapanen-Kontiola.

Osaa ja on pelannut siellä viime ja tällä kaudellakin. Ei kyllä omimmillaan, mutta toisihan Kontiola kuitenkin ihan toisenlaisen ulottuvuuden verrattuna varsinkin Pärssiseen.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
flintstone kirjoitti:
Viuhkola on ollut Kontiolaa parempi ykkösessä
Onko? Missäs se on näkynyt? Kahdessa maalissa Italiaa vastaan?

Minusta näyttää siltä, että etenkin ylivoima on ollut selvästi heikompaa, kun Konna on otettu siitä pois.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ex kirjoitti:
Kaiken kaikkiaan ihme arpomista Erkalta niin valintojen kuin ketjujenkin suhteen. Ei vaan pysty ymmärtämään. Ei tule ikävä.

Ei nyt ihan heti muistu mieleen, koska oltaisiin oltu tällaisessa tilanteessa. Selkeän ykkössenan puutos on yksi syy, roolitusten kautta hakeminen toinen. Kontiolan suhteen ollaan vaikeassa tilanteessa, kun Erkka päätti pudottaa hänet jämäminuuteille Italiaa vastaan ja sitten ulos kokoonpanosta Ruotsi-pelissä. Ottaen huomioon nämä seikat, sekä sen että Kontiola on vielä hieman vihreä tällä tasolla, niin uskooko joku että hän voisi nousta ratkaisevaksi lenkiksi näissä kisoissa? Viuhkola hieman kokeneempana ja tasaisempana suorittajana nousi sentterihierarkiassa Kontiolan ohi. Mitä Ruotsi-peliin tulee, niin tilanteitahan siinä oli, mutta maalit jäi uupumaan.

Ei silti, en pitäisi täytenä ihmeenä jos Kontiolalle löytyisi vielä rooli vaikka kolmosesta. Pärssisen pää voi hyvinkin vielä pudota ja sekottaa hieman pakkaa. Kaiken tapahtuneen jälkeen mikään ei enää yllättäisi. Jos kutsu käy, niin Kontiolan pitää vain kyetä kasaamaan ittensä ja pelata turnauksen parasta peliään.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
eagle kirjoitti:
Osaa ja on pelannut siellä viime ja tällä kaudellakin. Ei kyllä omimmillaan, mutta toisihan Kontiola kuitenkin ihan toisenlaisen ulottuvuuden verrattuna varsinkin Pärssiseen.

Nimenomaan, molemmissa yhdistelmissä Konna pääsisi käyttämään vahvuuksiaan ja molemmissa ketjuissa Konna vahvistaisi ko ketjun kiekollista peliä ja toisi siihen mukavasti arvaamattomuutta.

Ja Pärssistä huonommin tai Kalliota tehottomammin Konna tuskin voisi noissa ketjuissa esiintyä.

Taze kirjoitti:
Onko? Missäs se on näkynyt? Kahdessa maalissa Italiaa vastaan?

Minusta tuo Viuhkolan johtama ykkönen on luonut paljon paremmin maalipaikkoja kuin Konnan johtaman loi, Viuhkolan ykkösellä oli paikkoja Ruotsiakin vastaan enemmän kuin oli Konnan ykkösellä Sveitsi-pelissä.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
flintstone kirjoitti:
Minusta tuo Viuhkolan johtama ykkönen on luonut paljon paremmin maalipaikkoja kuin Konnan johtaman loi, Viuhkolan ykkösellä oli paikkoja Ruotsiakin vastaan enemmän kuin oli Konnan ykkösellä Sveitsi-pelissä.
Oliko se Viuhkolan ansiota? Vai kenties olisiko esim. Lehtinen sopeutunut nyt paremmin joukkueeseen ja kaukaloon? 5vs5 pelissä Suomen ykkönen ei tosin eilen esittänyt yhtään mitään, en itseasiassa muista ketjun luoneen yhtäkään paikkaa tasaviisikoilla, joku varmaan auttaa.
 
Kontiola Pärssisen tilalle. Koivun ja Kapasen kentille lisää vastuuta myös ylivoimalla. Ehkä Viuhkolan kenttäkin saa pelin auki kun vastuuta siirretään enemmän niille joilla nyt kulkee. Peltonen pienoinen pettymys.

Koivun kentän pitäisin ehdottomasti ennallaan. En olisi tätä uskonut ihan pian sanovani, mutta Kallio saisi minusta jatkaa siinä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Taze kirjoitti:
Oliko se Viuhkolan ansiota? Vai kenties olisiko esim. Lehtinen sopeutunut nyt paremmin joukkueeseen ja kaukaloon? 5vs5 pelissä Suomen ykkönen ei tosin eilen esittänyt yhtään mitään, en itseasiassa muista ketjun luoneen yhtäkään paikkaa tasaviisikoilla, joku varmaan auttaa.

Ja sekin on paljon enemmän kuin Konna johtamana tuo ketju sai aikaan. Ja olen aivan varma että tuo ketju loi eilenkin myös tasaviisikoin paikkoja, sillä keletappeja lukuunottamatta Ruotsi-pelissä jokainen Suomen ketju loi maalipaikkoja, parhaiten siinä onnistui Koivun vitja.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaikka Kontiola ei laiturin tontilla ihan kotonaan olisikaan niin kyllä Pärssinen on ollut niin pihalla että kyllä ennemmin laittaisin Kontiolan laituriksi Pärssisen tilalle. Mielestäni Kontiolaa voisi kokeilla Pärssisen tilalla eikä sillä mitään ainakaan hävittäisi koska Pärssisestä ei ole ollut kuin haittaa, ja yv:llä Kontiolasta tulee olemaan hyötyä koviakin maita vastaa koska silloin sitä aikaa ja tilaan löytyy melkein maasta riippumatta.

Harmi että yhtään raumalaista tai lukkolaista ei maajoukkueessa ole niin ei pääse hypettämään omia poikia, vaan joutuu katsomaan kisoja tasapuolisesti.

OT: Miksi muuten Pärssinen pelaa punaisilla hanskoilla?!?!
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
flintstone kirjoitti:
Ja sekin on paljon enemmän kuin Konna johtamana tuo ketju sai aikaan. Ja olen aivan varma että tuo ketju loi eilenkin myös tasaviisikoin paikkoja, sillä keletappeja lukuunottamatta Ruotsi-pelissä jokainen Suomen ketju loi maalipaikkoja, parhaiten siinä onnistui Koivun vitja.

Ara kun oli laskenut näitä paikkoja, niin ainakin parin erän jälkeen oli ykkösellä vain muutama paikka ja nekin yv:llä. Kolmatta erää en katsellut niin tarkasti, kun oli parempaakin seurattavaa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
eagle kirjoitti:
Ara kun oli laskenut näitä paikkoja, niin ainakin parin erän jälkeen oli ykkösellä vain muutama paikka ja nekin yv:llä. Kolmatta erää en katsellut niin tarkasti, kun oli parempaakin seurattavaa.

Muistelisin että maalipaikat (tasakentällisin) kahden erän jälkeen olivat jotain seuraavaa:

Ykkösketju 0 (vastustaja 0)
Kakkosketju 8 (vastustaja 4)
Kolmosketju 0 (vastustaja n. 4)
Nelosketju muutama? (vastustaja ?)
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
eagle kirjoitti:
Ara kun oli laskenut näitä paikkoja, niin ainakin parin erän jälkeen oli ykkösellä vain muutama paikka ja nekin yv:llä. Kolmatta erää en katsellut niin tarkasti, kun oli parempaakin seurattavaa.

Aran tilastoissa ykkösketjulla oli neljä luotua maalintekopaikkaa kahden erän jälkeen, kaikki ylivoimalla. Jos en nyt ihan väärin muista. Vaikea uskoa, että tuo määrä olisi pienempi, vaikka keskellä olisi pelannut Arto Kuki.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Number 87 kirjoitti:
Harmi että yhtään raumalaista tai lukkolaista ei maajoukkueessa ole niin ei pääse hypettämään omia poikia, vaan joutuu katsomaan kisoja tasapuolisesti.

OT: Miksi muuten Pärssinen pelaa punaisilla hanskoilla?!?!
Kieltämätta aika hauska seurata tätä keskustelua:
" Kyl Kontiola mun mielestä o parempi koska......(tapparatapparatapparatappara)....SE VAAN ON!"

Niin ja ne Pärssinen hanskat, Timrån pelaaja ku on, ja Timrån väri on punainen.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mr. Smith kirjoitti:
Nelosketju muutama? (vastustaja ?)

Tämä oli loppuun asti vastustajalla 0 maalipaikkaa ja ne luodut paikat taisi olla 3 tai 4.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä se Viuhkola laittoi hyvää passia maalin kulmalle ja suti itse pari kertaa avopaikasta ohi. Ei vain ukot olleet täysin samalla taajuudella keskenään.

Sitäpaitsi maailman paras puolustava sentteri Jönsson oli jarrukenttänä meidän ns. 1-kenttää vastaan. Eihän ne edes yrittäneet hyökätä!
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
#55 kirjoitti:
Kieltämätta aika hauska seurata tätä keskustelua:
" Kyl Kontiola mun mielestä o parempi koska......(tapparatapparatapparatappara)....SE VAAN ON!"

Mielenkiintoista jos noin olet lukenut, kun täällä on Kontiolan paremmuutta perusteltu mm. seuraavilla seikoilla, parempi lukemaan peliä kuin suurin osa joukkueesta, parempi mailatekniikka kuin melkeinpä kaikki joukkueesta, parempi syöttämään kuin suurin osa joukkueesta ja vielä myös naputellut aika paljon tehoja. Sen sijaan perusteita Kontiolaa vastaan on ollut melkeinpä vain ja ainoastaan noilla sinun termeilläsi.

edit:Taisin just tarttua trolliin, nooh trolli päivässä pitää Mr Pingviinin loitolla.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
flintstone kirjoitti:
Tämä oli loppuun asti vastustajalla 0 maalipaikkaa ja ne luodut paikat taisi olla 3 tai 4.

Vaikka oikeasti ainoa maali menikin tälle ketjulle, tosin olikohan se edes maalipaikka? Kapanen oli vain ottamassa aloitusta Pyörälän sijasta (hävisi 100-0), muuten oli nelosketjun miehet jäällä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Number 87 kirjoitti:
OT: Miksi muuten Pärssinen pelaa punaisilla hanskoilla?!?!
Taitaa olla kyseessä sama syy, mikä oli myös muuan Jari Torkilla. Kaveri oli niin taikauskoinen, että kun hyvät hanskat sai kerrankin käteen, niin niitä samoja parsittiin kokoon monta vuotta, kun mies ei muita hanskoja suostunut käteensä pistämään.

Pitää vielä tässä kohtaa todeta sellainen asia, että on helvetin paljon helpompi hävitä kuin voittaa yhdellä maalilla. En halua tällä maalata mitään piruja seinille, enkä muutakaan, vaan olin itsekin suhteellisen tyytyväinen eiliseen esitykseen. Haluan vain sanoa sitä, että voitto suuresta puuttuu näissä kisoissa, ja nyt se on sitten aivan pakko ottaa, jollei halua lomalle.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Mr. Smith kirjoitti:
Nelosketju muutama? (vastustaja ?)

Vastustajalla taisi olla pyöreä nolla matsin jälkeen.

Jos Norrenan puolustajia syytetään TPS-laseista niin taitaa Kallion dissaajilla olla yhtä vahvat anti-TPS -lasit. Eilisen perusteella Kallion korvaamiseen ei ole mitään syytä.
 

krobbe

Jäsen
#55 kirjoitti:
Kieltämätta aika hauska seurata tätä keskustelua:
" Kyl Kontiola mun mielestä o parempi koska......(tapparatapparatapparatappara)....SE VAAN ON!"

Pidän rehellisyydestä, joten nostan hattua. Jatka vaan seuraamista, se on asia jonka hallitset hienosti.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Los Sin Nombre kirjoitti:
Eilisen perusteella Kallion korvaamiseen ei ole mitään syytä.
On siihen 0+1 syytä. Ei se koohottaminen mitään tuota seuraavassakaan pelissä, etenkin kun vastassa Pohjois-Amerikkalainen joukkue.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Ruotsi oli kyllä oikeasti huonoin pitkään aikaan tällä tasolla. Siis toki hurrit voittivat ja ovat edelleen ylimielisen varmoja joka tässä turnauksessa tulee kostautumaan. Oikeasti laittakaa ylös, Ruotsi on lyöty.

Nyt Ruotsilla ei ole kiekollista superpakkia ja Sundinia, Nylanderia, Foppaa, Zetaa, Alfredsonia eikä edest yhtä noista. Ruotsikin kumminkin on riippuvainen kovista pelaajistaan tiukoissa paikoissa, koska esim olympiafinaalikin ratkesi Nicklas "Norris-trophy" Lidströmiin huippusuoritukseen ja jne.

Ruotsilla on kyllä ihailtavan leveä joukkue, vaikka kaikki NHL-avut käytännössä puuttuvat ja se missä Ruotsi on aina edellä on jokaisen hurrin taitotaso. Jokainen osaa antaa kovan karvauksen alla avaavan syötön ja pelata varmasti viivassa ylivoimalla. Kun otetaan pakasta pois Suomelta Selänne, Koivu, Jokinen ja kumppanit ja Ruotsilta heidän Sundinit niin Ruotsilla on parempi taitotaso ja parempi kokonaispaketti. Ruotsalainen jääkiekkoilija on tavattoman monipuolinen, monesti tarpeeksi vahva, mutta myös taitava ja itseensä luottava.

Mutta näissä kisoissa Ruotsi on hädässä, vaikka pelitapa onkin maailman paras. Ratkaisijat puuttuu ja olihan Ruotsi aivan hukassa Leijonien karjahdellessa. Odotan innolla päivää kun Sundin, Foppa ja Lidström lyövät hokkarit naulaan, toki Ruotsilla on mainitsemani leveä rosteri, mutta ei noita superyksillöitä enää jotka ovat aina estäneet Leijonien juhlat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös