Tosi pelit alkoivat finaalissa kun oikealla asenteella vastaan tullut Kanada nollasi tehottomat leijonat. Alkusarjassa ei ollut pakko voittaa. Se takasi Kanadalle jopa helpomman tien finaaliin kun USA kaatui välierissä puolivaloilla välillä pelaten. Suomi taas pelasi itsensä puhki välierissä Venäjää vastaan ja eväät olivat syöty jo ennen finaalia.
Alkusarjan voitto hämäsi sokeimmat Suomi fanit jotka näkivät jo märkiä unia maailmanmestaruudesta. Talbot haukuttiin alkusarjan pelissä maan rakoon, mutta oikeassa paikassa eli tosipelissä hän oli itsevarmuus.
Kanada vei peliä mielin määrin ja Suomi luisteli suurimman osan ajasta potkun perässä vaikka numerot olivat näennäisesti tasaiset loppuun asti. Kanadan nuori kaveri väänsi taidolla ja asenteella voittomaalin johon Suomen kaverit evät tosipaikassa pystyneet. Laineella oli samanlainen tilanne Talbotin kanssa, mutta ei saanut kiekkoa maaliin vaan Talbot vei pidemmän korren.
Voitto meni pelin kulun mukaisesti täysin oikeaan osoitteeseen ja vaikka Koskiranta olisi onnistun saamaan kiekon tyhjään maaliin niin uskon että Kanada oli vienyt pelin myös sen jälkeen.
Joka tapauksessa hopea oli iloinen yllätys jota en uskaltanut etukäteen odottaa, mutta Venäjän asennevamma joukkuepelaamiseen
auttoi sen verran että tosipeli tuli vasta finaalissa. Kanada korjasi hienosti asenteensa finaaliin ja suorastaan uhkui itseluottamusta ennen finaalia. Perry totesikin ennen finaalia hyvin että pidetään kiekkoa hallussa, pelataan peliä Suomen päässä ja että tämä on miesten peli.
Tamminen taisi todeta osuvasti jossakin lausunnossa että silloin kun vastustaja huomaa ettei heillä ole kiekkoa niin peliä ikävä hallita. Juuri näin kävi Suomelle finaalissa. Potku ei riittänyt ja kiekko ei ollut tarpeeksi oman joukkueen hallussa jotta pelin hallinta olisi aiempien pelien mukaan ollut Suomella.
