Su 16.3.2008 Jokerit - Pelicans (3. puolivälierä)

  • 51 879
  • 337

Jeffrey

Jäsen
Tuossa Kakon jäähyssä olin hetken jo aivan varma että Leino on pelaaja, joka lähtee boksiin kun "huitoi" Niemen kilpeen. Pillin soitua ja tuomarin näytettyä huitomista, olin tuosta täysin varma. Kunnes Pelicansin luukku aukesi...

Itse luulin myös, että Leino lähti tilanteesta jäähylle, mutta hidastus screeniltä kyllä kertoi sen, että Kakko ihan selkeästi Leinoa huitaisi mailallaan. Ja case Salmelainen. Itse olin sen verran hyvillä paikoilla tapahtuneeseen nähden ja myös hidastukset nähneenä oma mielipiteeni oli se, että Salmelaisen ja Sopasen luistimet osuivat toisiinsa, tätä vahvistaisi myös oma kuulohavaintoni. Salmelaisella oli tilanteessa jalat melko yhdessä. Oli taklaamassa Sopasta, mutta yritti viimehetkellä väistää Sopasen otettua V-asennon. Sopanen jäi aivan turhaan keräilemään ja kalastamaan isoa jäähyä, pelasi heti taas seuraavassa vaihdossa.

Koivusen Tonille tulee penalttia mikäli Muukkosen linja pitää tippaakaan. Tällä jo useaan kertaan todettuna täysin turha ja neitimäinen teko. Ihmettelen miten kohteena sattuikaan olemaan juuri V. Leino.

Puurula oli tänään hyvä. Gamesaveri ihan varsinaisen peliajan lopussa ja muutenkin hyvää peliä. Kaanien ensimmäisen maalinkin sai melkein estettyä venytyksellään. Ei ollut kiekko kovinmontaa senttiä maalin puolella.

Vielä kun saadaan laukauksiin lisää tasoa niin tästä on hyvä jatkaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Que? Helgehän jututti Sihvosta ja Komarovia pitkin avauserän. Aika vihreitä olivat jannut sen jälkeen koko loppupelin. Ei paljon erottunut veljeksiä jäältä enää. Uskon, että Koivusen pelasti selkäsaunalta linjadumari. Mutta Heleniuksella ja Sheddenillä on pitkä muisti, ei tämä tähän jää...

Viimeksi Leinoa lyötiin nyrkillä päähän ja nyt poikkarilla naamaan ! Ei tunnu viesti menevän perille...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En käsitä, miten avauserästä voi joku antaa Puurulalle puhtaat paperit? Molemmat maalit menivät hänen kontolleen.

Pikana kommentti: toki en antanut puhtaita papereita, mutta kun Puurula päästää aina sen 2-4 maalia, niin onhan se annettava isot aplodit siitä, että esti Kaanien maalin aivan kolmannen erän lopulla. Täydellinen avopaikka ja veto ylös läheltä kuten pitääkin - mutta Puurula otti/esti.

Leinoon kohdistuneesta säälittävästä esityksestä odotetaan rangaistuksia. Kuten pitääkin. Toivottavasti ne annetaan liigan toimesta.
 

LäJa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huh, menipäs tiukoille. Toisaalta, vaikka tappio kirveleekin, on olo melko helpottonut. Ensimmäisen ottelun mahalasku on nyt viimeistään pyyhitty kokonaan pois. Voitettiin tai hävettiin, voidaan ainakin sanoa, että taisteltiin.

Olen vakaasti sitä mieltä, että tässä vaiheessa kautta ei kannata epäolennaiseen (Leinon varjostamiseen/kahvaamiseen) keskittyä - vain voitot ratkaisevat. Toivottavasti saadaan tasoitettua sarja tiistaina, että päästään vielä yrittämään voittoa jaffalasta.

Toni Koivusen poikkariin on paha ottaa kantaa, tilannetta en nähnyt. Täytyy kuitenkin sanoa, että Tonihan on Pelicansin todellinen "paha poika". Unohtakaa Sihvoset ja Komarovit - Bobihan on sentään taklannut tuomariakin!! Nimimerkki flintstone tulee varmasti kohta kertomaan, että Helgen tulisi repiä pää irti tältä kiekkokaukaloiden ilkeimpien miesten kuninkaalta.
Edit. Se ehtikin vuodattaa jo edellisellä sivulla.


Toivottavasti tilanteesta saadaan video, sen verran vaikea uskoa, että noinkin pehmeä kaveri kuin Bobi olisi yrittäny tahallaan vetää "Leinolta tajun pois".
 
Viimeksi muokattu:

Tommy#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Ham, HJK, Urheiluseura Rapakunto
En ole nähnyt Koivusen tilannetta, mutta pakko ottaa kantaa silti. Jos kyseessä on puheiden mukainen poikkari päähän on liigan puuttuva asiaan kovin ottein.

Tilannetta voidaan verrata suoraan Ilkka Pikkaraisen tapaukseen. Molemmat teot tapahtuivat maalin jälkeen, pelin jo katkettua. Pikkarainen löi Kermania mahaan ja sai kolme ottelua.

Nyt Koivunen vetäisi Leinoa poikkarilla päähän, joten pelikieltoa pitäisi liigan oman linjan mukaan tulla vähintään se kolme ottelua.

Itseä alkaa ainakin vituttaa tosissaan nää tahalliset vahingoittamisyritykset. Ensin Hirso ja nyt tää. Sitte selitellään lehdissä, että en mä yrittänyt satuttaa. Välillä aina muistaa, että ei nää jääkiekkoilijat todellakaan ole mitään ruudinkeksijöitä.

Täytyy toivoa, että jokerileirissä on järkeä päässä sen verran, että sieltä ei kukaan lähde kuittailemaan.

Muukkonen, hoida homma!
 

peluri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Elton; Shedden on hereillä ja täysin oikeilla linjoilla:

"Minkähän rangaistuksen numero 94 saa, kun hän yritti ottaa Leinolta tajun pois? Peli oli ohi ja hän yritti osua toista pelaajaa päähän. (Ilkka) Pikkarainen huitaisi (Kalle) Kermania (runkosarjassa) maalin jälkeen ja sai kolme peliä”, Shedden vertaili.



Välikohtaus ottelun jälkeen on mielenkiintoinen! Nyt voimme punnita onko tuomiot Jokerit/Hifk vs muu Suomi samanlaisia - epäilen suuresti! Pikkaraisen ja Hirson pelirangaistuksen toimivat osviittana mitä Koivuselle tulisi tuomita.

Tämän päivän pelissä heikot, ailahtelevat tuomarit!
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Huhhuh, olihan peli... Leinoa ei voi edelleenkään kehua liikaa, on se vaan niin huippupelaaja! Muutamat hajahuomiot pelistä:
-Jokela pelasi taas kerran todella hyvin
-Pete se vaan jaksaa, aivan loistava tasoitusmaali ja ansaitusti yksin kaikkien aikojen pörssikärkeen!
-Puurula otti todellisen gamesaverin reilu minuutti ennen loppua, aivan mahtava koppi! Toisaalta Pelsujen eka maali olisi PITÄNYT ottaa. Veto tulee kilpikäden puolelle ja kaveri yrittää hakea sitä räpylällä. Ei näin... Muutenkin kyllä Markkasta kaivataan, HJ:n ollessa maalilla saa pelätä jokaista vetoa, olkoonkin että mies on pelannut ihan kohtuu hyvin.
-Tuomarit oli aivan hanurista. Käsittämättömiä vihellyksia ja viheltämättä jättämisiä puolin ja toisin, ja samaa voi sanoa linjureista, ensin jätetään selvä pitkä viheltämättä ja sitten seuraavasta vihelletään.
-Koivuselta käsittämätön kasetin pettäminen, toivottavasti lisäsanktiota tulee. Ihailtavaa oli tämän teon jälkeen kun miltei koko Jokerien joukkue Wilmin ja Helgen johdolla oli Koivusen kimpussa, linjurit pelasti tämän ämmän kunnon selkäsaunalta.
-Muutenkin Helge pelasi nyt niinkuin pitää, hoisi hommiaan hyvin
-Koivisto pelasi ehkä kauden parhaan pelinsä, joka vaihdossa armotonta taistelua ja hyviä pommeja. Tätä lisää!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pelicans, All Blacks
Mikseihän tuosta tullut suoraa ottelurangaistusta? Törkein teko tällä kaudella, peli loppunut jatkoaikamaaliin ja vastustajan jämäpelaaja yrittää poikkarilla aiheuttaa liigan parhaalle pelaajalle ja Jokereiden tähdelle Ville Leinolle aivotärähdyksen.

Tämä jämäpelaaja paukutti Pelicansille kuluvalla kaudella päälle 40 pistettä. Tyhmä turhauneen miehen teko Koivuselta, mikä voi tulla vielä kalliiksi Pelicansille. Koivunen kun nyt ei ole mikään jämpelaaja, vaan tärkeä osa Pelicansin sapluunaa, ennenkin on nähty, että Koivusen puuttuminen rosterista sekoittaa Pelicansin kiekollista peliä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viimeksi Leinoa lyötiin nyrkillä päähän ja nyt poikkarilla naamaan ! Ei tunnu viesti menevän perille...

Kyllä Miss Leino osaa näitä aika hyvin itse kerjätä. Että sitä saa mitä tilaa. En nyt puhu Koivusen tekosista sitä en nähnyt. Jos tosiaan päähän veti poikkarilla niin penaltia ansaitsee.

Ylivoima tehotonta. Surkeaa kiekon siirtelyä ja huolimattomia syöttöjä. Näissä peleissä on tehtävä maali 5 minuutin ylivoimalla!!
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Koivunen teki tässä myös Jokereille palveluksen: jos Muukkosen linja pitää, niin tulee 2-3 peliä penaltia. Toinen asia, niin Jokerit varmasti muistaa tämän ja se nähdään Lahdessa.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja case Salmelainen. Itse olin sen verran hyvillä paikoilla tapahtuneeseen nähden ja myös hidastukset nähneenä oma mielipiteeni oli se, että Salmelaisen ja Sopasen luistimet osuivat toisiinsa, tätä vahvistaisi myös oma kuulohavaintoni. Salmelaisella oli tilanteessa jalat melko yhdessä. Oli taklaamassa Sopasta, mutta yritti viimehetkellä väistää Sopasen otettua V-asennon. Sopanen jäi aivan turhaan keräilemään ja kalastamaan isoa jäähyä, pelasi heti taas seuraavassa vaihdossa.
Aina tällaisten tapahtumien jälkeen jaksetaan muistuttaa siitä, että toinen jää itkemään, filmaamaan tai kerjäämään rangaistusta. Tilanteessa Sopanen oli kyllä sen verran jyrän alle jäänyt, että varmasti hetken joutuukin keräilemään. Joku Jokeripakki kuitenkin ajoi Sopasta tilanteessa toisesta suunnasta ja ilmat varmaan lähti pihalle. Aika pian Sopanen kuitenkin meni vaihtoon, eikä jäänyt itkemään. Salmelainen lensi pihalle vasta sen jälkeen.

LäJan linjoilla Koivusen poikkarista, vaikka meni multakin ohi. Tappion hetkellä vaan vituttaa joskus paljon, eikä siinä hetkessä ehdi ajatella, että lyönpä tajun kankaalle. Ei tietenkään hyväksyttävää, mutta näistä vaan pitää käydä muistuttamassa, kuten Wilm ja Helge tekivät. Tää on kuitenin playoffia ja tunnetta pitää olla.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, All Blacks
Sopanen jäi aivan turhaan keräilemään ja kalastamaan isoa jäähyä, pelasi heti taas seuraavassa vaihdossa.

Tähän puututtava sen verran, ettei kyllä pelannut. Seuraavissa vaihdoissa Sopasen tilalla Lopin kentässä pelasi Julkunen. Vili tuli takaisin mukaan 2. erän viimeisessä vaihdossa.
 

Lager Lager

Jäsen
Suosikkijoukkue
National Hockey League
Toivottavasti tilanteesta saadaan video, sen verran vaikea uskoa, että noinkin pehmeä kaveri kuin Bobi olisi yrittäny tahallaan vetää "Leinolta tajun pois".
Ai kun on pehmeä, niin ei kasetti voi pettää ja ihanko vahingossa vielä ottaa pelin jo ratkettua 5+20 poikittaisesta? Jep jep.
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä Miss Leino osaa näitä aika hyvin itse kerjätä. Että sitä saa mitä tilaa.
Niinpä, koko kentän nöyryyttäminen ja karuselliin pistäminen on sellaista provosointia, että sietääkin saada päähänsä!!1

Tuskin Muukkonen mitään antaa, kun Leino ei loukkaantunut ja rikkonut pelaaja oli sympaattisesta maalaisseurasta.
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toisessa taas upposi kuti ilman maskia sisälle. Olihan se ihan komea veto, mutta kyllä tuollaiset PITÄÄ ottaa, jos haluaa mennä näistä peleistä jatkoon. Jatkossa Puurula hoitikin hommansa sitten ihan mallikkaasti. Varsinkin se 3.erän lopun hulppea seivi jo varmalta näyttäneessä tilanteessa oli todellinen gamesaver.

Samaa peliä ollaan kateltu.
Puurula olisi helposti saanut tän tokan maalin torjuttua. Jos siis olis käyttänyt kilpeä, eikä olis yrittäny ristiin räpylällä kikkailla.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ja Salmelaisen vitonen oli toisessa erässä aivan selvä ja oikea tuomio.

Itse istuin faijani vieressä, entinen liigapelaaja hänkin. Faija sanoi taklauksen jälkeen että olihan se kyllä polvitaklaus, mutta katsottuaan hidastuksen noin viiteen kertaan jumbolta, vaihtoi mielipidettään. Sanoi vaan että selvästi Salmelainen vielä venyttää persettä kohti Sopasta.

Sopaselle pisteet kotiin, ettei jäänyt ruikuttamaan turhia. Varmasti sattui, mutta onneksi ei jäänyt jäähän makaamaan. Muutenkin ihan hieno pelaaja!
 

LäJa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ai kun on pehmeä, niin ei kasetti voi pettää ja ihanko vahingossa vielä ottaa pelin jo ratkettua 5+20 poikittaisesta? Jep jep.

Huomasitko tuon sanan tahallaan? Tarkoitan siis tällä, että tarkoituksen mukaisesti teloa vastustajaa.

Pahempi kommentoida enempää ennen videoa, koska - kuten totesin - tilannetta en nähnyt.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ojensi todella selvästi jalkansa ja haki ns. leikkausta, josta Sopanen nyt ainakin muodollisesti (palasi peliin myöhemmin) loukkaantui. Selvä vitonen.

Itse seison sen takana että tuomarilinja oli hyvä suhteessa viime otteluun kaksi erää. Jo aivan alussa, ensimmäisillä minuuteilla, otettiin estämiset pois. Eihän niitä kaikkia vihelletty, mutta ei nyt sentään alusta asti ilman jäähyjä ja ukot silti reppuna selässä. Kolmannessa sitten ei enää vihelletty oikeastaan mitään, kuten totesin.

Eipä vois olla asiasta enempää toista mieltä. Toisaalta, kun se niin monta kertaa screeniltä näytettiin, niin Pelikaanien pelaajat olivat paskat housussa ja peli meni heiltä totaalisen sekaisin. Pelkästä nolostumisesta, tietenkin.

Petelle !!!!!!, Timille ja Puurulalle pojot.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eipä vois olla asiasta enempää toista mieltä.

Vapaasti voit olla, mutta nyt kun ehdin katsomaan tilanteen uudelleen Neloselta, niin edelleen aivan selvä vitonen leikkauksesta. Salmelainen yritti perseellä, mutta osui lopulta jalalla/jaloilla Sopasen polven alle ja kun naapuri loukkaantui (palasi myöhemmin), vitonen on oikea tuomio. Tarkistin vielä näkemyksen eräältä hallissa olleelta raskaan sarjan ex-pelaajalta ja hänkin totesi vitosen olleen ainakin mahdollinen, jos ei peräti oikein. Tällaiset pois kiekosta. Eipä tästä enempää osaltani kuin se, että NHL:ssä olisi tullut vitonen + turpaan vielä sitä ennen.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Videolta katsottuna olen kyllä sitä mieltä, ettei ollut vitosen arvoinen eikä ainakaan polvitaklaus. Salmelainen yrittää ajaa perseellä, mutta Sopanen on huonossa asennossa ja jalat taitaa osua yhteen. Liitteenä videosta otettu kuva, josta tosin on vaikea sanoa kovinkaan paljon.
 

Liitteet

  • salmelainen.bmp
    32,5 KB · kertaa luettu: 938

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipas taas veivit Leinolta. Ja hienoa ettei tätä hävitty, nyt taas voi melko paineettomasti lähteä joukkue Lahteen.

Tuota Koivusen tilannetta en ole nähnyt, mutta jutuista päätellen kolme peliä on minimi tuomio siitä. Ja positiivista asiassa on se ettei tuota älyvapaata tekoa tehnyt kukaan jämälintu vaan Pelicansille ihan oikeasti tärkeä pelaaja.
 

Tuoppi

Jäsen
Niinpä, koko kentän nöyryyttäminen ja karuselliin pistäminen on sellaista provosointia, että sietääkin saada päähänsä!!

Näinhän se menee. Anti olla saatana viimenen kerta kun tollai pyörii! ;)


Kyllä nää jatkoajat pudotuspeleissä on aina sen verran ahdistavia että alkaa rinnasta ottamaan näin nuoremmallakin miehellä.

Kaksi erää hyvää kiekkoa mutta kolmas oli kokolailla vaisu ja surkea. Katsomossakin oli vikassa erässä hetkittäin niin hiljasta että olis nuppi neulan putoamisen kuullut.

Jokereista oli taas ihan eri tavalla virtaa kuin Lahdessa. Kuitenkin hieman lisää ratkaisijoita tarvitaan ykkösen lisäksi. Kiekkoa saatiin vastustajan päätyyn ihan kivasti kolmen ekan ketjun toimesta mutta se viimeinen silaus puuttui. Antti Niemi oli kyllä saanut melkoisen vireen päälle. Hirvee työ joudutaan tekemään jokaista maalia kohden.

Hienoa nähdä että niin monet palaajat ovat päättäneet näyttää todellisen tasonsa tärkeimpien pelien alkaessa. Pete Varis kirmaa kuin nuori varsa ja ratkaisee aika kylmäävästi. Jokela ja Kauppinen ovat lähes eri jätkiä kuin runkkarissa. Varsinkin Jokelan fyysinen puolustuspeli ja asenne on ihailtavaa ja miehelle voisi jo melkein isännän (=Kankaanperä) saappaita sovittaa. Ossi Saarinen vei tänään myös hyvän pelin. Ossi ehti hyvin irtokiekkoihin ja voitti kaksinkamppailuita hienosti. Koivisto teki sitä mitä osasi parhaiten ja taklaukset vietiin loppuun asti.

Niin ja kuka väittää ettei Puurula tee gamesavereita?!
 

Kims85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Matsikin oli

Nyt on sitten nähtynä tuosta sarjasta se heikompi/tasaisempi kotipeli ja edelleen ollaan Leinojen varassa. Tänään tosin sekin kenttä oli ajoittain pahasti pimennossa ja Leino pääsi ekan erän jälkeen vasta jatkoerässä vapaasti kuskailemaan kiekkoa, nousten heti maalille ja riparistahan Santala sitten päätti tuskaisen matsin.

Puurulan kanssa joutuu ihan tosissaan pelkäämään terveytensä puolesta, kiekot pomppivat oikeesti joka suuntaan. Tosin ainakin yksi niin sanottu "gamesaver" mahtui tänään joukkoon aivan kolmannen erän loppukarkeloissa muistaakseni.

Tuomaritoiminnasta ei edes viitsi rutista, Salmelaisen tilannetta en itse nähnyt.

Mitään kardinaalimunauksia ei vissiin omassa päässä tänään sattunu, mitä nyt Kaltevan Mikko kerran pari meinas sydäntä pompotella avauksillaan. Sarja on edelleen aivan auki ja jotenkin pelko perseessä, että riittääkö toi taistelu. Jokatapauksessa hieno fiilis hallissa ja viihtyi. + myös Pelsufaneille

edit: PETRIIII VARIIIS.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Shedden kyllä otti tyylikkäästi Heinon ketjulta pelihalut pois sen omilla keinoilla. Jokerinelonen Koiviston johdolla pommitti avauserässä muutaman kerran siihen malliin, että Komarov tyytyi loppuajan soittamaan suutaan. Saapa nähdä, miten sitten Lahdessa, kun Aravirta saa pyörittää rulettia...

Täytyy sanoa, että harmittaa vietävästi, kun Arto Koivisto ei enää ensi kaudella Jokereissa pelaa. Puhtaita ja helvetin kovia taklauksia jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Yhdessä keskialueen aloituksessa Komarov löi Artsilta mailan pois kädestä. Aika moni pelaaja olisi käynyt poimimassa mailan, mutta ei meidän Artsi. Katse kiekolliseen mieheen, kunnon vauhti, loppuliuku ja äijä katolleen. Tää on (oli) mun Jokerit.

Salmelaisen teossa en edelleenkään näe mitään sääntöjen vastaista, enkä tiedä, mitä Salmelaisen olisi tilanteessa pitänyt tehdä, että olisi jäähyn välttänyt. Kadota ilmaan? Sopasen lisäksi myös Tuomas Santavuori taisi jossain tilanteessa saada tällin jalkaansa. Kolmannen erän lopun oli pukukopissa paikattavana ja luistelu näytti melko vaivalloiselta sen jälkeenkin.

Aika hyvin Jokerit sai Pelicansin volttilähdöt puolustettua. Kerran Kantor antoi ylivoimahyökkäyksen, mutta muuten olivat vähissä vaaralliset suorat hyökkäykset kohti Puurulaa (ja hyvä niin, ei sitä räpiköintiä kyllä pysty oikeasti katsomaan ilman jonkinsortin sydänlääkitystä). Maalinedustalle Pelsuilla ei ollut mitään asiaa.

Jokerit loi valtaosan tilanteista tavalliseen tapaan kulmapelin kautta. Pelicansin pakistossa ei ole riittävästi ruutia pitämään ritoja, variksia ja santaloita kurissa. Mailalla se toki onnistuu, mikä kolmannessa erässä nähtiin. Toivottavasti Lahdessa on tarkka tuomarilinja tuon koukkimisen suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös