Stubb presidentiksi!

  • 41 920
  • 281
Tila
Viestiketju on suljettu.

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin, hänkin taisi osata venäjää?

Kyllä on Siperia viimeistään opettanut ruki veerit ja muut komennot, vaikka ymmärtääkseni tuolla sen verran paljon suomalaisia oli, että hyvin saattoi porukalla haastella myös äidinkielellä.


Mutta on tuo iso itänaapuri vaan ollut aina niin merkittävä tekijä Suomelle ja suomalaisille, että aika pitkälle pitää kelata, ennen kuin tullaan niihin presidentteihin, keillä ei ole ollut jo ennestään jonkinlaista suhdetta Venäjään tai venäläisiin.

Svinhufvud (s. 1861) oli pitkäaikainen valtiopäivämies ja kävi kovaa vääntöä venäläisten kanssa. Mannerheimia (1867) voisi sanoa yhtä hyvin venäläiseksi kuin suomalaiseksi. Relander (1883) oli kotoisin Laatokan Karjalasta ja toimi 1920-luvulla Viipurin läänin maaherrana, joten eiköhän hänkin ole venäjää osannut tai ainakin ymmärtänyt. Paasikivi (1870) opiskeli venäjää ja tutki muutenkin Venäjää.

Myös Ståhlberg (1865), Kallio (1873), Ryti (1889) ja Kekkonen (1900) ovat kaikki syntyneet Venäjän kansalaisiksi. Kolme ensinmainittua ehti jo tehdä uraakin Suomen suurruhtinaskunnan aikana, olettaisin että edes jonkunlainen venäjän osaaminen on ollut siis tarpeen.

Koivisto (1923) kävi Neuvostoliitossa ehkä ensimmäistä kertaa elämässään jatkosodassa? Osasi joka tapauksessa hyvin venäjää. Oli varmaan kaukoviisaana katsonut sen hyödylliseksi kieleksi opetella.

Ahtisaari syntyi Viipurissa (1937), joka vielä silloin kuului Suomeen, mutta perhe muutti sieltä pian Kuopioon. Häntä voi ehkäpä tituleerata ensimmäiseksi Suomen presidentiksi, jonka ei tarvinnut pitää itänaapuria politiikkansa ykkösprioriteettina, eikä hänellä kai ollut mitään sen kummempaa suhdettakaan sinne, jos tuota rajan toiselle puolelle jäänyttä synnyinkaupunkia ei lasketa. Hänen seuraajiaan sitten Halonen (1943) ja Niinistö (1948).
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Myös Ståhlberg (1865), Kallio (1873), Ryti (1889) ja Kekkonen (1900) ovat kaikki syntyneet Venäjän kansalaisiksi. Kolme ensinmainittua ehti jo tehdä uraakin Suomen suurruhtinaskunnan aikana, olettaisin että edes jonkunlainen venäjän osaaminen on ollut siis tarpeen.

Kallio ei ainakaan tähän joukkoon kuulu kummemmin. Kallio oli lähinnä maatalon isäntä, joka ei aikanaan saanut käytyä lyseota ylioppilaaksi asti. Käsittääkseni hänellä ei ollut oikein minkäänlaista kielitaitoa. Relander sen sijaan oli oppinut mies kaikkine kaninhoito-oppaineen Ja myös varsin kielitaitoinen, tähän viitataan toki elämäkerrassakin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoista nähdä miten Stubbin tiimi tulee vastaamaan Haaviston näyttävään kampanja-avaukseen. Haaviston kampanja kun on nimenomaan suunnattu kantaansa empiville maltillisille porvareille (Vhervasemmisto on toista kierrosta ajatellen 100% taskussa, mitä korostaa Urpilaisen puute.)

Pyrkiikö Stubb sitten kosiskelemaan perusleiriä, vai yrittääkö jopa mennä vasemmalta ohi. Vaikka vaaleihin on vielä aikaa, on Haavisto jo maalin johdossa, mihin Stubbin on vastattava voimakkaasti.

Julkimoiden marssittamisessa Stubb tulee jäämään kakkoseksi, joten sitä tuskin kannattaa liikaa yrittää. Haaviston kaappaukset porvarileiristä (Pelkonen, Rehn, Tiihonen) ovat kuitenkin kovaa valuuttaa, että jonkin näkyvän henkilön hän kuitenkin ehkä tarvitsisi tukijakseen, vaikka suosittu Stubb itsekin on.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Mielenkiintoista nähdä miten Stubbin tiimi tulee vastaamaan Haaviston näyttävään kampanja-avaukseen. Haaviston kampanja kun on nimenomaan suunnattu kantaansa empiville maltillisille porvareille (Vhervasemmisto on toista kierrosta ajatellen 100% taskussa, mitä korostaa Urpilaisen puute.)

Pyrkiikö Stubb sitten kosiskelemaan perusleiriä, vai yrittääkö jopa mennä vasemmalta ohi. Vaikka vaaleihin on vielä aikaa, on Haavisto jo maalin johdossa, mihin Stubbin on vastattava voimakkaasti.

Julkimoiden marssittamisessa Stubb tulee jäämään kakkoseksi, joten sitä tuskin kannattaa liikaa yrittää. Haaviston kaappaukset porvarileiristä (Pelkonen, Rehn, Tiihonen) ovat kuitenkin kovaa valuuttaa, että jonkin näkyvän henkilön hän kuitenkin ehkä tarvitsisi tukijakseen, vaikka suosittu Stubb itsekin on.
Stubbilla on pienoinen ongelma siinä, että vasemmiston kosiskelua hänen kannattajakuntansa tuskin katsoisi kovin hyvällä. Persujen kosiskelussa voisi käydä samoin. Haavistolla vastaavaa ongelmaa ei ole, koska hänen kannattajilleen lienee itsestään selvää, että kampanjassa pyritään kosiskelemaan myös liberaaleja porvareita. Joka tapauksessa edessä on mielenkiintoinen kamppailu, ja mikä parasta, kumpikin ehdokas on mielestäni oikein hyvä.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Nostan tätä ketjua, koska Stubb oli hiihtokisoissakin. Olen ajatellut, että Stubbista en tykkää, mutta tilanne alkaa olla se, että häntä on äänestettävä, koska muut ehdokkaat ovat mitä ovat. Aaltola en äänestä enkä Haavistoa, Rehniä melkein voisi, muita en viitsi edes mainita.

Jos Stubbista ei tule pressaa, hän voi mennä vaikka OnlyFansiin, kaverihan on komea mies.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jos Stubbista ei tule pressaa, hän voi mennä vaikka OnlyFansiin, kaverihan on komea mies.

Aika rohkea heitto, ottaen huomioon tämän aamuiset pelikiellot... Tarvisikohan raportoida.. (?)

Ei siinä, varmaan Stubbikin ihan sievoisia summia tuolta voisi kerryttää. Siis noi niinkuin miesoletetuksi...
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Mielenkiintoinen kommentti Stubbin komeudesta, itse luonnehdin häntä mieluummin nälkiintyneen hevosen ja pöllön risteytyksen näköiseksi. Eli ei näytä hyvältä.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Nyt pitää sitten opetella laulut uudestaan.

Rovaniemen markkinoilla oli kerran lippu,
ruma rilluma rilluma rei
kuka Stubbin kalsarit vei

Ja se Oolannin sota oli kauhia
sumfaraa sumfaraa ostakaa makkaraa
kyllä Stubb kustantaa!
 

Rick Rother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kärpät
Nyt Allu myllykirjeet tulille ja lakkoileva retalejengi kuriin! Saadaan joku roti tähän hommaan. Se on porvari, joka porskuttaa.
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Onko tietoa, että jatkaako Stubbin vaimo työtään hissiyhtiö Koneen eettisestä ohjesäännöstä maailmanlaajuisesti vastaavana johtajana?
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Onko tietoa, että jatkaako Stubbin vaimo työtään hissiyhtiö Koneen eettisestä ohjesäännöstä maailmanlaajuisesti vastaavana johtajana?
Ei ole tehnyt vielä päätöstä. Varmaan muutaman viikon sisään kuullaan enemmän.
 

Duke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Oulun Kärpät, ManU, AC Oulu
Nyt kun ratkaisu on saatu, on hyvä laittaa Stubbin saavutusta hieman perspektiivin ja vähän katsoa tulevaisuuteen ei niin vakavissaan.

Presidenttien syntymävuosia tarkasteltaessa nyt tuli toiseksi suurin nuorennusleikkaus (20 vuotta) sitten Kekkosen ja Koiviston (23 vuotta). Okei, Kekkosen ja Paasikiven ikäero oli 30 vuotta, mutta kun syntymävuodet laitetaan järjestykseen, niin Kekkosen ja Paasikiven väliin menee vielä Ryti ja Relander.

Ahtisaari, Halonen ja Niinistö syntyneet 11 vuoden sisällä. Jos otetaan Koivisto vielä mukaan, niin kaikki 4 ovat syntyneet 25 vuoden sisällä toisistaan. Nyt Stubb on 20 vuotta nuorempi kuin Niinistö. Iso on nuorennusleikkaus.

50-luvulla syntyneillä jäi todennäköisesti oma pressa kokematta. Haavisto oli lähellä. Edellinen vuosikymmen, jolla ei syntynyt pressaa oli 1910-luku. Kekkosen vuoksi.

Jos Stubb on kaksi kautta pressana, hän on silti vain 3 vuotta vanhempi kuin Niinistö oli aloittaessaan. Koska Stubb on sen verran nuori, niin vaikka hän olisi 2 kautta pressana, niin todennäköisesti seuraaja on vain muutaman vuoden nuorempi. Veikkaan syntymävuodeksi haarukkaa 1970-75. Nyt jos läpällä ennakoidaan seuraavaa pressaa, niin noihin vuosiin menee mm. Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen ja Jussi Halla-aho. Ville Niinistö on 1976.

Sitten jos heitetään ihan laukalle niin ai että meillä tulee ihana neljännesvuosisata Stubbin jälkeen. Urpilainen 1970-luvun pressana 12 vuotta ja sitten Sanna Marin laittaa all in ja on seuraavat 2 kautta. 24vuotta demarinaista tarjolla.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sitten jos heitetään ihan laukalle niin ai että meillä tulee ihana neljännesvuosisata Stubbin jälkeen. Urpilainen 1970-luvun pressana 12 vuotta ja sitten Sanna Marin laittaa all in ja on seuraavat 2 kautta. 24vuotta demarinaista tarjolla.
Urpilaisen kannatus mitattiin jo.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Stubbia äänestin molemmilla kierroksilla, joten olen tyytyväinen.

Mutta yhtä asiaa toivoisin: Alex, jätä tuo täyteilmaus "niin sanotusti" pois. Kuulostaa ihan antsamertarannalta, ja tämä ei ole kehu.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Nyt kun ketjun otsikon mukainen tilanne on totta, niin sen verran roastaan omaa ehdokastani, että toivottavasti Stubb nyt sitten jaksaa olla kyllästymättä presidenttinä kuusi vuotta. Ei ole tainnut olla paljon missään virassa enempää kuin 2-3 vuotta kerrallaan :D
 

Alejandro

Jäsen
Saadaankohan Stubbista ikinä yhtä kovaa meemimateriaalia, kuin Niinistöstä. Säätö-Sale on mittaamattoman arvokas osa suomalaista internetkulttuuria.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ah, tätä ylitsevuotavaa rakkautta - minä kun kuvittelin että JA:n oikeistosiipi olisi peräti homofobinen. Stubb on pätevä hommaansa, mutta ei näinä hyvinä aikoina juuri kenenkään poliitikon oikea kaliiberi selviä. Paasikivi ja Kekkonen neuvottelivat Stalinin kanssa, Mannerheim soti. Nyt ollaan toistaiseksi samoja globaalin talouden kuluttajia kummallakin puolella rajaa, suuri osa olennaisista päätöksistä tehdään Brysselissä, ja hyvä sää vallitsee. Vähän kyllä jo rupeaa miettimään, että eikö jo joku poliittinen voima ottaisi Nato-jäsenyyden vakavissaan pöydälle - taitaisi olla korkea aika miettiä asiaa.
Hmm, olinpas pikkuusen nuiva aikoinani. Ajan raju riento kypsytti Alex-myönteiseksi. Nato-pointti oli kyllä hyvä veto vuonna 2008, vähän siinä sitten kesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös