Itsellä jäi loppukommentit mökkielämän takia kirjottamatta, mutta nyt voisi jotain raapasta kun mestaruushuumaa on vajaa viikko takana.
Ensinnäkin haluan kehua ottelu viiden tempoa, varsinkin jatkoerissä. Jos joku haluaa kesällä katsella jääkiekkoa niin suosittelen ehdottamasti tätä ottelua. Jatkoerät olivat valehtelematta parhat 1.5 erää jääkiekkoa mitä olen nähnyt, ei välttämättä taktisilta hienouksiltaan mutta temmolta ja se maalipaikkojen määrä oli jotain käsittämätöntä. Tolpat kilisi molemmissa päissä ja Nashin tyhjä maali johon Voynov sai mailansa eteen nousee varmasti jonkinmoiseksi klasikkoksi josta ainakin minä ja Nash muistamme nämä finaalit.
Tässä vielä video tilanteesta. Itse lämmitti ennen kaikkea se, että nimenomaan Voynov sai mailansa vedon eteen, sillä muutoin mies oli ollut eniten vaikeuksia Kings puolustajista viimmeisessä parissa finaali-ottelussa. Tuon ansiosta mies sai kerralla kaikki virheensä anteeksi, kun hetkeä myöhemmin Martinez ratkaisi Stanley Cupin.
En halua ottaa Rangerilta mitään pois, mutta jos ottaa esimerkiksi läntisen konfressinfinaalit niin kyllä ne näin jälkeenpäin olivat se kova juttu. Joku mainitsi että Rangerista olisi bensa loppunut finaaleissa, niin ei kirjoimellisesti näin, mutta vähän vaisun kuvan joukkue lopulta jätti. Minkä tahansa ottelusarjan kuvaan kuuluu se, että välillä toinen joukkue painostaa ja välillä toinen. Rangersilla oli jokaisessa ottelussa hetkensä ja saivat Kingsin paikoin polvilleen, mutta vastapainoksi he jokaisessa ottelussa lähes lopettivat pelaamisen jossain vaiheessa ottelua. Kings ei ainoastaan painostanut peliä vaan lähes dominoi, mikä mielestäni käänsi sarjan näin selvästi Kingsille. Los Angelilaiset pelasivat tasapainoisemmat ottelut, jolloin pitkässä juoksussa ansaitsivat ne ratkaisevat maalit.
Esimerkiksi otteluissa 1,2,4 ja 5, joista kolmessa Rangers menetti johtoaseman, kolmannen erän laukset olivat:
Game 1. 20-3 Kingsille
Game 2. 12-7
Game 4. 15-1
Game 5. 12-3
Toki laukset eivät kerro koko totuutta, esimerkiksi ensimmäisessä ottelussa noista kolmesta lauksesta kaksi oli vaarallisempi tilanteita kuin yksikään Kingsin lauksesta. Silti oli mielestäni käsittämätöntä kuinka Rangers passivoitui kerta toisensa jälkeen kahden hyvin pelatun erän jälkeen. Tai vastaavasti rupesivat hyökkäämään ja luomaan taas jatkoerissä tasatahtiin maalipaikkoja Kingsin kanssa. Omasta mielestäni finaalit eivät ratkenneet Rangersin puolelta yksittäisten pelaajien, kuten Giradi, Richards, Nash tai St. Louisin kaksisiin otteisiin vaan juuri siihen että taktisella puolella epäonnistuttiin. Joukkueen peli ei pysynyt kasassa täyttä 60 minuuttia varsinaisella peliajalla.
Mitä tulee Justin Williamsiin ja Conn Smythe Thropyn voittamiseen, niin täytyy sanoa jälkeenpäin että oikea mies palkinnon vei. Doughty, Kopitar ja Quick ovat joukkueen selkäranka, mutta Williams oli se ratkaiseva palanen tätä palapeliä jonka ansiosta Kings voitti mestaruuden. Ei varmastikkaan joukkueen arvokkain pelaaja, jos näin julmasti voi sanoa, mutta nimenomaan pudotuspelien arvokkain pelaaja.
Drew Doughtystä voisi kirjottaa vaikka minkälaiset ylistyssanat näiden playoffien jälkeen kun keskimääräinen peliaika ylitti 28 min/ottelu, mutta eiköhän kaiken oleellisen 24-vuotiaasta puolustajasta kerro se että nyt on palkintokaapissa 2x Stanley Cup ja 2x Olymppiakulta.
Hieno kausi molemmilta joukkueilta ja hirvittävä määrä ennätyksiä paukkui aina televisioinneista pelattuihin ottelumääriin, joku tilastonikkari voisi niitä jopa kaivella jos ylimääräistä aikaa löytyy. Kiitos vaan kaikille värilaseista riippumatta ja samaa rataa kohti tulevaa kautta draftien ja siirtoikkunoiden kautta!