Stanley Cup -finaalit: Tampa Bay-Calgary

  • 51 695
  • 371

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti vlad
Tottahan Mariolla oli oma panoksensa Jagr'in kehittymiseen mutta kyllä hänen ansionsa kehityksessa ovat mielestäni varsin vähäiset.

Hassua että Jaromir itse on täysin päinvastaista mieltä.
 

Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Flamesin puolustusrintamalta on kantautunut jos jonkinlaista huhua. Yksi sanoo, että Warrener ei mahdollisesti pelaa, koska olkapää olisi sijoiltaan. Toinen sähke kertoo, että Lydman olisi mahdollisesti kokoonpanossa. Jos tätä nyt tieteellisellä vakavuudella tarkastelee, niin johtopäätös on se, että näistä kahdesta sankarista paremmassa kunnossa oleva luisuttelee kentälle. Todennäköisesti siis Warrener. Toivotaan kuitenkin, että Tonin toipuminen on ihan todellista ja mies saadaan finaaleissa kehiin vaikka jämäminuuteille. Se lienee kuitenkin selvää, että nyt ei isoja riskejä enää oteta. Edellinen visiitihän jäi todella lyhyeksi kun Trevor Linden heilautti Lydmanin juuri hoidetun kukkakaalin uudestaan vinksalleen.

Tampan leiristä kai Fedotenkon pelaaminen on ollut epävarmaa. Ilmeisesti kaveri kuitenkin pelaa ja hyvä niin.

Koomista rangaistus seurauksesta -korttia käytettiin NHL:ssä muuten taas. Tampan Stillman teloi Nilsonia, ja Flames lähetti tapahtuneesta nauhan isoille herroille. Paluupostissa tuli viesti: "Jos Nilson ei olisi pystynyt pelaamaan, Stillman olisi saanut pelikieltoa." Sinänsähän tämä ei mikään iso juttu ole, mutta toisaalta ei myöskään missään linjassa esim. Nieminen-Joseph -tapauksen kanssa. Se siitä, pelit jatkukoon.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti eagle
Hassua että Jaromir itse on täysin päinvastaista mieltä.

Ettei kyse vain ole kohteliaisuudesta suurta Mariota kohtaan, no tästä lienee turha käydä väittelemään koskapa en ole kovinkaan tarkkaan jaksanut seurata Jaromirin uraa, sen vaan muistan, että huikaisevia junnukisoja kyseinen herra pelasi joten on sitä jonkin sortin pelimies oltu ennen suurta ja mahtavaa NHL'ää.

vlad.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Neljäs ottelu

Ennakkoasetelmat ovat nyt Calgary Flamesin eduksi. Ensi yönä pelataan heidän kotikentällään ja vierasvoiton ansiosta ottelusarjakin on Flamesin kannalta 1-2.

Voisi jopa väittää, että nyt jos liekkipaidat onnistuvat latomaan muutaman kassin ja auttavat Kiprusoffia pitämään maalin ainakin lähes puhtaana, niin finaalisarja on ratkennut. 1-3 tappioasemasta Tampa Bay pystyy tuskin nousemaan. Sen sijaan minun toiveeni on, että Boltsit kaivavat vierasvoiton Kanadan puolelta ja ottavat kotiedun itselleen. Sitäpaitsi sarja olisi huomattavasti jännittävämpi 2-2 asetelmasta.

Tähän asti Kiprusoff on voittanut maalivahtien taiston selkeästi eli Khabibulin on jäänyt suomalaisen varjoon. Myös Tampan pahin ase eli St.Louisin ketju on pystytty pitämään kohtuullisen hyvin kurissa. Sen sijaan Flamesin Iginla ei löydä pysäyttäjäänsä ollenkaan.

Vaikka olen näiden pudotuspelien ajan kannattanutkin Tampa Bayta, niin pikku hiljaa sympatiat ovat alkaneet keräytyä myös liekkipaitoja kohtaan. Pappaosastokin on Calgaryllä kohdallaan, sillä Dave Lowry vastaa aivan hyvin Dave Andreychukia, vaikka on kolme vuotta myöhemmin vasta aloittanut uransa rapakon takana. Eikä taida Lowryllakaan olla sormusta, vai?
 

Loponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KÄRPÄT,TPS,HIF,JOK,TAP,HPK, BLU,ILV,LUK,ÄSS,SAI,
VEIKKAUKSEN(ARVION) VAIKEUS

Jatkoajan ennakko suora lainaus Galgaryn kohdalta.
Lyhennettynä jos veikata mä saisin .... Sinänsä vaikea laji.


"Menestymisarvio
Calgary Flames on jäänyt Stanley Cup-playoffsien ulkopuolelle viisi kevättä peräkkäin ja tulee missaamaan tämän kauden jälkeen kuudennen kerran. Flames oli viimeksi playoffseissa keväällä 1997 ja voitti playoff-pelisarjan viimeksi keväällä 1989 eli samana vuonna kun voitti viimeisen Stanley Cupinsa.

Pienen kanadalaisen markkina-alueen taloudelliset rajoitteet yksinkertaisesti estävät Calgaryn menestyksen NHL:ssä. Seuralla ei ole varaa kilpailla pelaajista nykypäivän free agent- taalamarkkinoilla.

Calgaryn johto teki paljon muutoksia kesällä 2001 parantaakseen joukkuetta pitkällä tähtäimellä ja suunta on oikea, mutta kausi 2001-02 saattaa jopa ratkaista sen, jatkuuko seuran toiminta Kanadassa.

Greg Gilbert vaikuttaa mieheltä, joka valmentajana pystyy saamaan kaiken mahdollisen irti joukkueestaan ja Flames on matkalla kohti playoff-tasoa, varsinkin jos joukkue jatkaa kehittymistä koko joukkueen puolustuspelissä.

Mutta alkava kausi tulee olemaan edellisten tapaan vaikea.

Vaikka Flames kykenisi luomaan menestystä maalinteossa ja vaikka Roman Turek pelaa hienon kauden tolppien välillä - playoffsit tulevat silti jäämään haaveeksi Cowtownissa.

Jouni (jouni.nieminen@jatkoaika.com) 30.9. 18.43
ylläpito"
 
F

Flonaldo

Re: VEIKKAUKSEN(ARVION) VAIKEUS

Viestin lähetti Loponen
Jatkoajan ennakko suora lainaus Galgaryn kohdalta.
Lyhennettynä jos veikata mä saisin .... Sinänsä vaikea laji.
Niin, no, eikös tuo ennakko ollut spot-on eli osunut aika lailla kohdilleen?

Ehkä kirjoittaja ei tällä kertaa osannut sisäistää lukemaansa sen vertaa, että olisi huomannut kyseessä olevan kauden 01-02-ennakko....
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Patrik Elias on myös joskus pelannut hyvin.

Tsekkien Cup-voittajat vuodesta 1980 lähtien ja pudotuspelitehot:

2003 Patrik Elias 24ott 5+8=13, Jiri Bicek ja Richard Shmelik 5ott 0+0=0
2002 Jiri Fischer 22ott 3+3=6, Jiri Slegr 1ott 0+0=0
2001 Milan Hejduk 23ott 7+16=23, Martin Skoula 23ott 1+4=5
2000 Patrik Elias 23ott 7+13=20, Petr Sykora 23ott 9+8=17, Bobby Holik 23ott 3+7=10
1999 (Roman Turek)
1998 -
1997 -
1996 -
1995 Bobby Holik 20ott 4+4=8, Jaroslav Modry (ei pudotuspelejä)
1994 -
1993 -
1992 Jaromir Jagr 21ott 11+13=24, Jiri Hrdina 21ott 0+2=2
1991 Jaromir Jagr 24ott 3+10=13, Jiri Hrdina 14ott 2+2=4
1990 Petr Klima 21ott 5+0=5, Vladimir Ruzicka (ei pudotuspelejä)
1989 Jiri Hrdina 4ott 0+0=0
1988 -
1987 Jaroslav Pouzar 5ott 1+1=2
1986 Petr Svoboda 8ott 0+0=0
1985 Jaroslav Pouzar 9ott 2+1=3
1984 Jaroslav Pouzar 14ott 1+2=3
1983 -

Islandersin dynastiassa ei tsekkejä ollut.
 
Viimeksi muokattu:

Lama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara(kahvara kaveriporukassa)Mikko Leinonen
Taas kello alkaa lähesyä kolmea ja 4.finaali lähenee... pieni jännityksen poikanen on päässyt valloilleen. Viime pelissä Calgary pelasi loistavasti eikä Tampan tähtipelaajat saaneet paljoakaan aikaiseksi. Toivottavasti näemme myös tänä yönä yhtä vauhdikasta ja fyysistä peliä kun 3.finaalissa....
Pitänee uskoa siihen että Calgary hoitaa yön pelin kotihallissaan hyvin ja vie voiton lukemin 4-0 Kiprulle loistavia torjuntoja ja toivotaan myös että Nieminen saa hyvän pelin.
Täältä tähän -Lama-
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Viestin lähetti vlad
Ettei kyse vain ole kohteliaisuudesta suurta Mariota kohtaan, no tästä lienee turha käydä väittelemään koskapa en ole kovinkaan tarkkaan jaksanut seurata Jaromirin uraa, sen vaan muistan, että huikaisevia junnukisoja kyseinen herra pelasi joten on sitä jonkin sortin pelimies oltu ennen suurta ja mahtavaa NHL'ää.

vlad.

Täytyy myös muistaa, että jotkut on joskus pelannut loistavia junnukisoja, eivätkä ole saaneet mitään aikaiseksi NHL:ssä. Jotkut taas eivät ole saaneet edes mahdollisuutta. Kyllä Mariolla varmasti on ollut Jagrin urakehitykseen merkittävä (ehkä ei ratkaiseva) vaikutus.

***

Itse kohta alkavasta matsista minulla ei ole paljoa sanottavaa. Jännittää vaan niin perkeleesti. Kolmas voitto toisi mukavan henkisen edun, mutta ei sekään mitään vielä ratkaisisi. Luottoa löytyy - ja kohta aukee nettiradio.
 

Hordi24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Todella hienoa nähdä K.Oliwa jälleen tositoimissa pienen tauon jälkeen! Harmi vaan kun Linkulta meinas se jäädä näkemättä:-)
Toinen ketä Linkku ei vielä ekassa erässä nähnyt on Andre Roy, mutta eihän häntä montaa minuuttia lähikuvassa näytettykään:-)

Tampa sais mennä nyt kunnon johtoon niin päästäis näkeen lopussa kunnon turpakäräjät, Oliwa, Simon, Iginla... vs. Roy, Dingman, Sarich...!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
0-1

Pelin ainut maali tehtiin 2 miehen ylivoimalla aivan pelin alussa, Brad Richardsin pommittaessa läheltä takayläkulmaan. Tuon aikasen tuomarilahjan jälkeen pelissä ei sitten nähtykään maaleja ja todellisia huippupaikkojakin oli äärettömän vähän, tai paikkoja oli irtokiekoissa mutta niihin ei kumpikaan joukkue päässyt iskemään.

Otteluvoitot siis tasan 2-2 ja sarja jälleen aivan avoin. Saa nähdä saako Tampa sairastuvalta takaisin Fedotenkon ja Kubinan vai joutuuko se edelleen painamaan kapeahkolla materiaalilla eteenpäin.

Lopuksi on todettava että olipa surkeaa tuomarityöskentelyä, ennen kaikkea se oli aivan epätasaista ja Tampaa suosivaa.

PS. yllätys yllätys että Linkku tuntui jälleen kerran katsovan aivan eri peliä kuin mitä ainakin minun telkkaristani tuli, varsinkin 1.erässä Linkku oli aivan metsässä.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Päättipä sitten Niemisen kouhottaja ottaa majorin hyvään aikaan. Todellista joukkuepelaamista, etten sanoisi. Typerä teko, tuomio ihan oikein. Kyynärpäällä Lecavalieria suoraan päähän.

Voipi olla, että Sutter muisti Villeä pienellä palopuheella taiston tauottua.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Kärpät#18
Päättipä sitten Niemisen kouhottaja ottaa majorin hyvään aikaan. Todellista joukkuepelaamista, etten sanoisi. Typerä teko, tuomio ihan oikein. Kyynärpäällä Lecavalieria suoraan päähän.

Voipi olla, että Sutter muisti Villeä pienellä palopuheella taiston tauottua.

Tosin olisi se kiekon kanssa laidassa leikkinyt Lecavalierkin opetella ottamaan taklauksia vastaan ja ei se kypärän remmin kiinni laittaminenkaan liian vaikeaa pitäisi olla, ei edes ranskikselle.

Onneksi siinä ei kuitenkaan käynyt pahemmin kun Ville ei sitten loppujen lopuksi vetänyt täydellä vauhdilla Lecavalieria plekseihin.

Paskaan paikkaan tuo 5 silti tuli ja hyydytti pahasti Flamesin loppukiri mahdollisuuksia. Ja tuskin Sutter tosiaan hirveän tyytyväinen tuollaiseen rangaistukseen on, mutta eiköhän Nemo siellä seuraavassakin pelissä viiletä, ellei NHL sitten pistä tuosta taklauksesta pelikieltoa.
 

pot67

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Viestin lähetti Kärpät#18
Päättipä sitten Niemisen kouhottaja ottaa majorin hyvään aikaan. Todellista joukkuepelaamista, etten sanoisi. Typerä teko, tuomio ihan oikein. Kyynärpäällä Lecavalieria suoraan päähän.

Voipi olla, että Sutter muisti Villeä pienellä palopuheella taiston tauottua.

Jaa,Sutterin mielestä siitä olisi pitäny tulla vaan kakkonen.Sano,että vitonen tuli sen takia ku Lecavalier jäi makaamaan..
Eli kyllä niitä kakosia aina pelissä tulee..Joskus Iginlakin ottaa..
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Re: 0-1

Viestin lähetti flintstone
aikasen tuomarilahjan

Samalta tuntui täälläkin. Uskomaton lahja Tampalle ottelun alussa. Ottaen huomioon pelin tärkeyden on uskomatonta, että samaan aikaan puhalletaan kaksi jäähyä, kun ei niitä yleensä puhalleta vaikka mitä kaukalossa tapahtuisi. Onkohan vastaavaa tapahtunut finaaleissa aikaisemmin?

Tampa on kylläkin huomattavasti taitavampi joukkue ja pitämällä pään kylmänä seuraavassa pelissä on pytty lähellä. Flames vaikutti varsinkin tässä pelissä aika puukätiseltä. Lisäksi yv:llä viivasta puuttuu peliä pyörittävä pakki, mikä taitaa kallistaa ottelusarjan Tampalle. Boyle on ollut loistava. Peukut ovat kuitenkin pystyssä Flamesille, jos se nyt jotain auttaisi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Harmittavasti otteluiden mielenkiintoa vie tämä vähämaalisuus. Käytännössä ottelut ovat yhtä tylsiä kuin Formulakisat, kun kaikki ratkeaa jo "startissa" eli avausmaaliin.

Brad Richards 7 voittomaalia jo 14 mahdollisesta. Siinä Tampan selkeä Conn Smythe-ehdokas, jos voiton vievät.
 
F

Flonaldo

Viestin lähetti Kärpät#18
Päättipä sitten Niemisen kouhottaja ottaa majorin hyvään aikaan. Todellista joukkuepelaamista, etten sanoisi. Typerä teko, tuomio ihan oikein. Kyynärpäällä Lecavalieria suoraan päähän.

Voipi olla, että Sutter muisti Villeä pienellä palopuheella taiston tauottua.
Ihan höpöhöpö-femmahan tuo oli. Ottaen huomioon näiden finaalien taklauspelin ja fyysisyyden sekä toistaiseksi nähdyn tuomarilinjan Niemisen olisi kuulunut saada enimmillään kakkonen.

Vinny jäi pitämään palkallista vapaapäivää ja tähtipelaajien tuollaisia temppuillessa tuomarit valitettavan helposti antavat isoja jäähyjä.

Noh, tuomarilinja nyt ei muutenkaan suosinut Flamesia. Alussa tullut Commodoren jäähy nyt oli jotenkin ymmärrettävissä - tosin sekin ymmärrys kaikkosi, kun tuomaristo ei vastaavista antanut enää yhtään jäähyä. Clarkin penaltti taas olikin ihan sontaa.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Re: 0-1

Viestin lähetti flintstone
.

PS. yllätys yllätys että Linkku tuntui jälleen kerran katsovan aivan eri peliä kuin mitä ainakin minun telkkaristani tuli, varsinkin 1.erässä Linkku oli aivan metsässä.

En ole varma mitä tarkoitat, mutta itseäni korpesi mm. 1. erässä Linkun jatkuva Tampan hehkuttaminen, vaikka ilman sitä 5-3 yv:tä peli oli suht. tasaista. Tampalla oli ehkä hivenen vaarallisempia paikkoja, muttei voida puhua mistään suvereenista hallinnasta. Muutenhan Linkku veti ihan hyvän pelin ja normaalit sekoilut loistivat poissaolollaan.

Ja oikeudenmukainen tulos olisi ollut 0-0 tai 1-1, nyt vaikka kannatankin Flamesia, niin 5-3 tuli linjaan nähden helposti, todella helposti. Calgarylla on kyllä suuria vaikeuksia päästä kunnollisiin maalintekopaikkoihin, vaikka heidän näennäistä hallintaan peli monesti oli. Toki TB:llä oli paikkansa ja hetkensä ja vaarallisempia yksittäisiä paikkoja kuin Flamesilla.

Boumediennestä sen verran, että kerrankin siellä on mies joka tajuaa pohjoisamerikkalaisesta kiekosta jotain, eikä kysele selostajalta, että "tiedätkö monen nhl-joukkueen nimi ei pääty s-kirjaimeen?".
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Re: Re: 0-1

Viestin lähetti KPL
En ole varma mitä tarkoitat, mutta itseäni korpesi mm. 1. erässä Linkun jatkuva Tampan hehkuttaminen, vaikka ilman sitä 5-3 yv:tä peli oli suht. tasaista. Tampalla oli ehkä hivenen vaarallisempia paikkoja, muttei voida puhua mistään suvereenista hallinnasta.

Tuotapa juuri.

Eli Flamesin ylivoima ei kuulemma pyörinyt vaikka se oli juuri pyörinyt tauottomasta reilun minuutin pitäen sisällään pari erittäin hyvästä paikasta lähtenyttä laukausta. Ja Pentin mielestä Bolts siis johti ansaitusti tehtyään maalinsa 2 miehen ylivoimalla, vaikka kuten oletinkin niin ainakin 1.erässä Flamesillä oli enemmän maalipaikkoja (scoring chances) kuin Boltsilla, Flames dominoi myös aloituksissa 16-3 joten tilastojen ja oman näkemyksen valossa Pentin "ansaittu johto" oli kaikkea muuta kuin selviö.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottelusarja on 2-2

Ei tämä Khabibulinkaan ole mikään huono veska. Nollapelejä hänellä myös viisi, kuten kanadalaisten ja suomalaisten ihannoimalla Kiprusoffilla. Tilastotkin ovat hänen puolellaan, vaikka niitä katsomalla ei kaikkea voi nähdä. Joten Conn Smythe kilpailuun on Kiprusoffin lisäksi osallistumassa jo mainittu Richards ja Tampa Bayn mainio venäläisveskari.

Calgaryn pappamiehistä unohdin kokonaan inkkari Chris Simonin. Vaikka yksi sormus kaiffarilla onkin, niin jos Calgary onnistuu Tampa Bayn päihittämään, niin suon kyllä toisenkin sormuksen hänelle.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Aika turha puhua Lecavalierin kohdalla näyttelemisestä. Mies nousi suht. nopeasti ylös, vaikka pikkuisen verta vuotikin. Ei silti Niemisenkin taklaus olisi ollut ihan puhdas jos mies olisi pitänyt kätensä alempana, nyt laitataklausjäähy oli aiheellinen.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
danan kanssa samaa mieltä, Niemisen kädet nousivat sen verran, että taklaus oli rangaistava. Jos Ville olisi vetänyt normaalin vartalokontaktin, olisi tilanne ja varmasti myös lopputulos ollut erilainen.

Lecavalier ei mielestäni näytellyt. Nousi kohtuu pikaisesti ylös, vaikka varmasti päähän kävikin. Nämä Sutterin kommentit voi jättää omaan arvoonsa, harvemmin näkee valmentajan myöntävän rangaistuksen oikeellisuuden.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Lecavalier oli laidan vieressä kiekon kanssa varomaton ja tuolla tavalla taklauksia vastaanottaen ura NHL:ssä jäisi hyvin lyhyeksi. Ja kuten dana77 ja Kärpät#18 edellä niin mielestäni Lecavalier ei filmannut tilanteessa vaikka ylösnouseminen sopivasti Villen ulosajon jälkeen tapahtuikin.

En tiedä NHL:n käytännöstä mutta koska Lecavalierin pää aukesi niin ainakin SM-liigan säännöillä ainut mahdollisuus olisi 5 minuuttia ja pihalle.
 
Viimeksi muokattu:

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Re: Re: 0-1

Viestin lähetti KPL
Boumediennestä sen verran, että kerrankin siellä on mies joka tajuaa pohjoisamerikkalaisesta kiekosta jotain

Tämä setä on allekirjoittaneenkin mielestä erittäin onnistunut lisä kommentaattoririntamalle. Yllättävän sanavalmis kaveri ja varastosta löytyy hyviä tilanteisiin sopivia "värityksiä". Muutenkin Canal+:n selostuksen taso (Linkkua lukuunottamatta) on useimmiten erinomaista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös