Ai ai, 6-0 taululle ja verivihollinen sai suorastaan selkäsaunan ja totaalisen nöyryytyksen väliltä olevan käsittelyn nuottipaidoilta. Mikään ei vedä suuta suurempaan hymyyn kuin noiden Detroitin poikien murskaaminen heti kauden avauspelissä. Blues jatkoi viime kaudelta tutulla sapluunalla ja tulos näkyi.
Totta kai joukkueiden kuntopuolella saattoi olla suurtakin eroa ja Detroitin rosterimuutokset varmasti vaikuttivat peliin. Mutta ei se Bluesin voittoa himmennä tippaakaan, Blues näytti heti olevansa valmis pelaamaan ja lähetti kyllä myrskyvaroituksen muille. Toivottavasti kiito jatkuu ja kone jaksaa jauhaa. Hitchillakin oli pelin jälkeen luonnollisesti varovaisuutta kommenteissa ja aikahan sen suunnan lopullisesti näyttää. Kovia testejä on tulossa. Mutta yksi hieno yhtäläisyys tästä 48 pelin kaudesta löytyy verrattaessa edelliseen 48 pelin sesonkiin. Myös silloin Blues lähti sesonkiin mestarisuosikkina. Se jengi olikin yksi kovimpia Bluesin historiassa, viimeinen silaus vain jäi puuttumaan. Tällä kierroksella meillä on pitkä tähtäinkin huomioiden pullat paremmin uunissa. On syvyyttä, on tulevaisuutta, on JOUKKUE.
Jos puolustus pelittää tuolla tasolla jo nyt ja siihen lisätään vielä huippukuntoinen Redden, niin milloin viimeksi olemme nähneet Bluesissa yhtä tasokkaan puolustuskaluston? President´s Trophy-kaudella MacInnisin, Prongerin ja kumppaneiden johdolla vai edellisellä tynkäkaudella 1994-95 MacInnisin, Duchesnen, Houlderin, Nortonin, Lidsterin ja Baronin johdolla? "Wanhan" änärin ystävänä tuo 1994-95 pakisto kuuluu mulla sinne suosikkien joukkoon. On kiekollisuutta, all aroundia, peruspakkia. Kuten nytkin, hienolla mixillä.
Ja lopuksi... Tankki-Tarasenko. Jannu näytti heti ekassa pelissä, miksi hänet niin kiivaasti haluttiin aikoinaan varata. Kaksi komeaa kaappia ja varsinkin toinen hiveli silmiä. Jäätävää. Myös paksu poika Stewart sai varmasti haluamansa alun tälle sesongille, myös hänelle kaksi kaappia.
Tästä se lähtee!!