Sportin rakennusprojekti kausimallia 2015–2016 – vaasalaista identiteettiä rakentamassa

  • 470 238
  • 2 311

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Koska Hamill on liian kallis ja profiililtaan liian kova pelaaja Sportiin. Vitsi vitsi.

Vakavasti, kyllähän tuo Spilarin hankkiminen kertoo siitä, ettei Sportilla ole varaa Hamillin kaltaiseen täsmähakuun tai johonkin varmaan kotimaiseen pistenikkariin. Mutta, kolikolla on myös se kääntöpuoli, että ainakin tapaus Hamill ei ole teiltä ollenkaan pois. Kaveri tarvitsee oikeasti kädelliset, hyvät ketjukaverit rinnalleen koko potentiaalinsa realisoimiseksi, ja onko noita Sportissa tarjolla? Hamill teki kelpo pisteet yksinään joo, mutta ei hänestä joukkueen kannattelijaksi ole. Lisäksi kaveri on helposti turhautuva ja kiukuttelu kostautui useina hölmöinä jäähyinä. Lisäksi kun hintalappu ei ole mikään pieni, niin näkisin ettei Vaasassa kannata tällaisiin hankintoihin lähteä vaan pyrkiä ottamaan kaikki ilo irti nykyisestä pelaajamateriaalista.
Anteeksi ja tarkoitus ei ole provoilla, mutta tuo tapaus Gavrus. Kaveri ei pelannut Liigassa otteluakaan, mutta on jostain syystä kohonnut suorastaan kulttiasemaan. Jos miettii, miten hän toimi, niin en epäile hetkeäkään etteikö hänkin olisi ollut melkoinen tuuliviiri ja diiva myös jäällä. Mistä tiedätte, että Gavrus olisi ollut jotain muuta, kuin joukkuehengen kiukuttelullaan pilannut pikkutähti ?
Tarkoitan tällä vaan sitä, että kun kirjoitellaan siitä, mitä Sport menetti ja miten ihmeessä se korvataan. Varma yli 40-pisteen mies häipyi, vai onkohan kuitenkin niin loppupeleissä, että tästä Spilarista tulee olemaan enemmän iloa.
Ok..odotukset Gavrusta kohtaan olivat kovat ja aiheestakin, mutta ihan rehellisesti kaikki Sportin kannattajat.. eikö kaverilla kuitenkin ollut melko ailahteleva luonne ?
Älkääkä ottako tätä provona, vaan miettikää oikeasti hetki asiaa...
 
Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Gavrusin lähdössä huono juttu oli juurikin se, että kaikki ajatteli Gavrusin pystyvän 40 pisteen kauteen ja tekevän todellisen läpimurron, mutta todellisuudessa kukaan ei tiedä paljonko Gavrus olisi tehnyt.
Hermes-pelissä ja pitsiturnauksessa Gavrus oli melko hyvä ja se nosti odotuksia, mutta ei niitä näyttöjä nyt kauheasti kerennyt tulemaan. Lisäksi Gavrus ei tainnut olla mikään joukkueelle pelaaja, joten olisi saattanut esittää melko ailahtelevia otteita kauden aikana.
Spilarissa ei ole ehkä niin paljon potentiaalia, kuin Gavrusissa, mutta kokemusta löytyy ja odotellaan nyt, että miten tuo tänne sopeutuu ennen kuin täysin tyrmätään.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kyllä Gavrusista näki välittömästi, että tässä on tuleva NHL-pelaaja. Kaikki tekeminen niin harjoituksissa, kuin peleissäkin oli hyvin organisoitua ja ammattimaista.

En tiedä, mistä noi diivajutut jne ovat tulleet, mutta hyvin tuntui pelaavan joukkueelle sen lyhyen ajan, mitä mukana oli.
Namutteli Bertrandille ja Komulle liukuhihnalta maalintekopaikkoja ja tekeminen oli muutenkin erittäin määrätietoista.

Syytä lähtöön emme teidä vieläkään, jos koskaan. Suolaamaan ei kannata kuitenkaan pelkkien grillijonopuheiden perusteella. Kyllä mua ainakin harmittaa edelleen vaan perkeleesti hänen poistuminen, mutta toivottavasti sille oli hyvä ja perusteellinen syy. Itse ainakin toivon pelkkää hyvää kaverille. Sympaattisen oloinen nuorimies.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jaa nyt jo puhutaan Gavruksesta huonona joukkuepelaajana. Lähtökö on ainoa peruste tälle?

Gavruksen tasosta taas sen verran, että hyvin todennäköisesti olisi ollut niiden parin harkkapelin ja viime kauden otteiden perusteella ainakin Fleuryn tasoa eli 15+ maalia. Olen varma, että Spilar ei tule ikinä yltämään edes noihin Fleuryn viime kauden 40 pelissä tekemiin pisteisiin. Muutenkin outoa, että heti Gavruksen lähdettyä alettiin puhumaan, että tuskin se nyt mikään sateentekijä edes oli.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Ei ollut tarkoitus haukkua Gavrusta, tai vähätellä hänen taitojaan jääkiekkoilijana.
Pointti oli puhtaasti tosiasioihin perustuva/pohjaava. Gavrus ei tehnyt yhtään tehopistettä Liigassa, emmekä tule koskaan oikeasti tietämään, että montako olisi tehnyt Sportissa 2015-16. Parin harkkapelin perusteella olisi tehnyt sen 15+ maalia ja isoa tonttia olisi ollut tarjolla. Kuitenkin jokainen itsekkin vähän joskus ja jollain tasolla pelannut tietää, ettei niitä ole vielä tehty, vaikka teoriassa se mahdollista olisi ollut.
Mielenkiintoista nähdä, mihin Gavruksen ura tästä tulevaisuudessa lähtee kääntymän...
Voi olla outoa puhua Gavruksesta, ettei ehkä olisi ollut mikään sateentekijä, mutta eikö yhtä outoa ole pitää sitä asiaa itsestään selvyytenä ?
Onhan tämä tietenkin hyvä paikka jossitella ja kiistellä, kun kerran kenelläkään ei tule koskaan olemaan vastausta asiassa. Vaikka Gavrus floppaisi urallaan, niin voidaan sanoa, että Sportissa olisi onnistunut. Tai jos onnistuu muualla, niin automaattisesti olettaa, että olisi onnistunut siis myös Sportissa.
Tällä asialla voimme jossitella siis Maailman loppuun asti...
Ja jos Sport tulee jäämään esim. muutaman pisteen päähän säälipaikasta, niin varmasti herää keskustelu aiheesta " Gavruksen kanssa sinne olisi menty ". Eikä kieltämättä sitäkään asiaa voi silloin tulla kiistämään, etteikö tuokin mahdollista olisi ollut...
Pahintahan tässä on se itselle aiheutettu paha olo, vaikka se saattaa olla täysin aiheetonta. Kuten Pat kirjoitti, niin harmittaa p**keleesti...
Spilaria kieltämättä pidän itsekkin aika erikoisena paniikkihankintana. Mikä kiire tässä vaiheessa oli ? Kyllä siinä haisi se, että nyt äkkiä joku ulkomaalainen tänne, että fanit rauhoittuu...
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Tässä pitää nyt muistaa lähtökohdat. Siinä missä Gavrus on nuori NHL:ään pyrkivä olympiatason urheilija kenellä on kehityskäyrä ylöspäin, on Spilar jo todennäköisesti huippunsa saavuttanut Slovakian liigan kiekkoilija joka on enemmän tai vähemmän (KHL) käynyt epäonnistumassa "kovissa" liigoissa. Kukaanhan ei voi varmuudella sanoa että pajonko Gavrus esim. olisi tehnyt pisteitä Sportissa, mutta näin lähtökohtaisesti prosentit ovat Gavruksen puolella vs. Spilar onnistumisen suhteen. Toki toivotaan että nyt kun Spilar meillä on niin heittää nämä prosentit romukoppaan...
 
båbby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Hahhah :D tämä on kyllä pakko kirjoittaa tänne: Katson juuri Jokereiden peliä ja erätauolla AJ Niemi kysyi yläkerran studiossa istuvalta Kurrilta, että kuinka pelaajien scouttaus käytännössä etenee. Kuinka monta matsia käydään kyseistä pelaajaa katsomassa jne. Lopussa AJ heitti, että "vai tehdäänkö hankinnat teksti-tv:n perusteella :D" johon Kurri huumorimiehenä vastasi, että "Joo niinku Virmanen pistepörssin perusteella".. nauroin kyllä suoraa huutoa :D
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Laitetaan nyt mietteet noista Jatkoajan pistearvioista, kun ei muutakaan tekemistä löydy.

Puolustajien yhteispisteiksi tulisi 34+66, kun viime kaudella puolustajat tekivät 23+40. Itse en välttämättä noin kovaan parannukseen usko, vaikka kiekollista taitoa onkin tällä kaudella huomattavasti enemmän. Varsinkin nuo Laakson pisteet on vedetty ihan päin persettä. Ei varmasti tule olemaan Sportin tehokkain puolustaja. Newtonille on myös laitettu vain 45 ottelua, vaikka itse en ainakaan ole tietoinen, että hän olisi mitenkään altis loukkaantumisille.

Hyökkääjien yhteispisteet ovat jutun mukaan 103+178 ja vertailuna viime kauden pisteet 94+155. Yhtään kovaa tekijää ei ole Bertrandin takana, mutta keskitason osastoa on enemmän. Bertrandin harteilla silti todella paljon. Odotukset ovat muuten aika realistiset, mutta uskon Rekosen ja Spilarin tippuvan alemmas ja Komulaisen nousevan ylemmäs. Kokkalan odotan myös tekevän enemmän pisteitä, jos vetää 50 peliä, mutta pelkäänpä, että loukkaantumiset sotkevat kautta.

Yhteensä maaleja tulisi siis 137, joka olisi 16 maalia enemmän kuin viime kaudella. Puolustuksen onnistumisesta riippuen tuolla voi päästä playoffeihin, mutta todennäköisemmin jäädään sijan 12 tienoille.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Hahhah :D tämä on kyllä pakko kirjoittaa tänne: Katson juuri Jokereiden peliä ja erätauolla AJ Niemi kysyi yläkerran studiossa istuvalta Kurrilta, että kuinka pelaajien scouttaus käytännössä etenee. Kuinka monta matsia käydään kyseistä pelaajaa katsomassa jne. Lopussa AJ heitti, että "vai tehdäänkö hankinnat teksti-tv:n perusteella :D" johon Kurri huumorimiehenä vastasi, että "Joo niinku Virmanen pistepörssin perusteella".. nauroin kyllä suoraa huutoa :D
Ei hemmetti. Hahahaha ... ei tästä mitään videopätkää löydy? Olis kiva nähdä...
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Spilarin topicissa on viime aikoina puhuttu siitä, mihin ketjuun hänet pitäisi sijoittaa ja pitäisikö muitakin ketjuja alkaa rikkomaan, jotta saadaan useampi toimiva ketju. Itse en näe tarvetta pitää Komu-Vänä-Charles ketjua väkisin kasassa, jos näyttää siltä, että kakkosketju vaatii jotain uutta toimiakseen, kuten nyt on viime aikoina vahvasti näyttänyt. Aluksihan kakkosketju oli muodossa Koivisto-Immonen-Vänttinen, mutta Gavrusin lähdettyä tuo sekoitettiin. Tuo ketju kuitenkin oli erittäin hyvä noissa ensimmäisissä peleissä, joten tuota voisi kokeilla uudestaan.

Ykkösketjuun joko Komu keskelle ja Kiviranta laitaan tai Komu laidalle ja Kokkala keskelle. Myös Spilaria voisi huomenna kokeilla ykkösessä ihan vain huvin vuoksi, mutta runkosarjassa en kyllä enää riskeeraisi antamalla hänelle kunnon tonttia.

Toive huomiselle:

Spilar - Komulainen - Bertrand (Jos ei kulje joukkueen parhaiden hyökkääjien kanssa niin adjö.)
Koivisto - Immonen - Vänttinen (Piristyykö?)
Tallberg - Kokkala - Kiviranta (Luonnollinen valinta.)
Körkkö - Riska - Karvinen (Parhaat lopuista.)
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Toive huomiselle:

Spilar - Komulainen - Bertrand (Jos ei kulje joukkueen parhaiden hyökkääjien kanssa niin adjö.)
Joo toi on kyllä hyvä testi ja tehdä ennen runkkarin alkua. Jos ei jumalauta kulje Komun ja Bertrandin kanssa niin kenen kanssa sitten kulkee??? Jos ei kulje niin se täälläkin ehdotettu postimerkki persuuksiin alkaa olla ainoa vaihtoehto. On meinaan nähty että keskinkertaisetkin pelimiehet ovat nostaneet tasoaan huimasti Bertrandin rinnalla. Jos Spilarin kohdalla taso ei nouse niin eipä ole edes keskinkertainen pelimies liigaan...
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Mä puolestaan sanon, että toimivat ketjut pitää yrittää pitää kynsin-hampain koossa. Vasta, kun tulee loukkaantumisia, pitää katsoa muita koostumuksia. Eihän siitä mitään tule, jos yksi reppana sotkee kohta kaikki ketjut.
Eihän sellaisesta vatuloinnista mitään tule. Ei ainakaan hyvää lopputulosta.

Muutenkin. Gavrusilla oli voimaa ja taitoa suojata kiekkoa. En nyt tähän hätään löydä sitä yhtä esimerkkiä, mutta se kuvasti paljon tuon ketjun toimintaa. Hän vei tuossa etsimässäni esimerkkitapauksessa suojauksella kiekon syvään maalin taakse ja antoi sieltä Bertrandille namupassin, jonka Bertrand sai kauhoa tyhjään maaliin. Gavrusin lähdön jälkeen tuli hetken hiljaisempi jakso. Tuolloin Spilar pelasi ainakin Bluesia vastaan Bertrandin ja Komun kanssa. Kun puolestaan Vänttinen saman tyylisenä pelaajana, kuin Gavrus toi voimaa ketjuun, alkoi pojat tehdä sitä, mitä osaakin. Ketju toimi välittömästi! Bertrand ja Komulainen luovina ja teknisinä pelaajina tarvitsevat voimakkaan pelaajan ketjuunsa. Kävi tolla tontilla kyllä Talekin, mutta ei sekään toiminut.

Immosen ja Koiviston ketjussa on sama ongelma. Vänttisen kanssa saivat alkuun ihan hyvää peliä, mutta sen jälkeen varsinkin Koivisto on ollut jopa huono ja ennen kaikkea näkymätön. Immonen sai eilen toki onnistumisia, mutta nämä olivat tulleet sekakentin ja vaikea muuten sanoa, kun ei peliä nähnyt. Jotain pitäisi silti tehdä.

Mitään suuria muutoksia ei voida alkaa enää tässä vaiheessa tekemään, vaan pyrkiä antamaan ketjuille työrauha ja kehittää niitä juttuja, joista ovat yhdessä preseasonilla sopineet.

Ehkä kokeilisin sellaisen muutoksen, että heittäisin Riskan kakkoseen ja nelosen muodostaisivat Spilar - Rekonen - Karvinen. Spilar tuossa taskuraketti, jolle annettaisiin mahdollisuus luovuuteen ja kaksi muuta pelaisivat kurinalaisesti nolla-nollaa ja ruokkia häntä siinä sivussa mahdollisuuksien mukaan. Jos ei toimi sekään, niin alkaa oleen vitsit vähissä Spilarin suhteen. Hänellä, kun ei ole antaa sitä voimaakaan, mitä kahden ylimmän ketjun kaverit huutavat.
Voi, kun olisi ollut tosiaan se try-out. Oltaisiin voitu laittaa mies junaan ja vähän voimakkaampi kaveri sisään.

Näillä nyt kuitenkin mennään.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Mä puolestaan sanon, että toimivat ketjut pitää yrittää pitää kynsin-hampain koossa. Vasta, kun tulee loukkaantumisia, pitää katsoa muita koostumuksia. Eihän siitä mitään tule, jos yksi reppana sotkee kohta kaikki ketjut.
Eihän sellaisesta vatuloinnista mitään tule. Ei ainakaan hyvää lopputulosta.
Ei kai kukaan ole Spilaria oletusarvoisesti ykkösketjuun tunkemassa. Tuosta nyt vaan näkee melko hyvin sen että mihin kaveri pystyy tai ei pysty. Toki jos ihme tapahtuu ja homma alkaa toimia niin mikäs siinä? Vänälle kyllä löytyy pelikaverit...
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ei kai kukaan ole Spilaria oletusarvoisesti ykkösketjuun tunkemassa. Tuosta nyt vaan näkee melko hyvin sen että mihin kaveri pystyy tai ei pysty. Toki jos ihme tapahtuu ja homma alkaa toimia niin mikäs siinä? Vänälle kyllä löytyy pelikaverit...
Sehän kokeilikin jo Komun ja Bertrandin kanssa. Tuloksena siinäkin kiikarit. Ok, oli eka matsi, mutta kumminkin.
En näe tuossa silti mitään järkeä, koska kausi alkaa ensi viikolla ja kaikki ketjun yhteinen aika on kotiinpäin.

Jos on niin rajoitteellinen pelaaja, että tarvitsee seuran parhaat pelaajat rinnalleen menestyäkseen, niin aika heikoissa kantimissa on.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mitään suuria muutoksia ei voida alkaa enää tässä vaiheessa tekemään, vaan pyrkiä antamaan ketjuille työrauha ja kehittää niitä juttuja, joista ovat yhdessä preseasonilla sopineet.
Tässä vaiheessa, kun joka ketjusta löytyy tutkapari ja jäljellä on vielä yksi harjoituspeli, voidaan hyvin kokeilla vaihtaa ketjujen kolmansia lenkkejä keskenään, kuten noissa ketjutoiveissani teinkin. Se on jo tiedossa, että Komu-Vänä-Charles pelaa hyvin yhteen, eikä yksi peli erossa tule tuhoamaan mitään.

Mielestäni Spilarin pitää olla 1-2 ketjuissa, jos häntä ylipäänsä halutaan pitää kokoonpanossa, sillä kolmos- ja nelosketjuihin on jo parempia niiden rooliin sopivia pelaajia.
 
Niin no emt mitä tossa sitten pitäis tehdä? Mun mielestä nelosketju on viimeinen paikka mihin tilanteiden ulkopuolella hiihtelevä ja puolustusvelvotteita huonosti hoitava kaveri pitäis tunkea...
 
muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Mitään suuria muutoksia ei voida alkaa enää tässä vaiheessa tekemään, vaan pyrkiä antamaan ketjuille työrauha ja kehittää niitä juttuja, joista ovat yhdessä preseasonilla sopineet.

Runkosarja kestää 60 ottelua ja yhdellä toimivalla ketjulla ei pitkälle pötkitä, joten muutoksia on pakko tehdä. Myös kauden aikana, mutta mielummin tietenkin harjoituskaudella, kun tuloksella ei ole mitään merkitystä.

Jos on niin rajoitteellinen pelaaja, että tarvitsee seuran parhaat pelaajat rinnalleen menestyäkseen, niin aika heikoissa kantimissa on.

Jos, ja korostan JOS nyt sattuu olemaan niin, että rinnalla on pari sellaista kaveria jotka ovat täysin eri aaltopituudella, niin peliin sopeutuminen on aika helvetin vaikeata. Tiedän omasta kokemuksesta. Olen täysin samoilla linjoilla @MrMacmanaman in kanssa. Kuten monesti todettu, niin Bertrand on nostanut aika monen pelaajan tasoa. Parhaassa tapauksessa johtaa siihen, että Spilar saa juonesta kiinni ja peli lähtee kulkemaan myös muissa ketjuissa. Muussa tapauksessa Ere saa maistaa karvasta kalkkia ja ostaa sopimus ulos. En kuitenkaan lähtisi ihan vielä potkimaan pihalle. Minun puolesta voisi aivan hyvin kokeilla myös kolmosessa Kokkalan ja Jollen/Talen kanssa. Viimeistään Sampan palatessa pelaavaan kokoonpanoon (olettaen että tapahtuu aikataulun mukaan) joutuu armotta pihalle, ellei peli sitä ennen ole lähtenyt kulkemaan.

Immosen ja Koiviston ketjussa on sama ongelma. Vänttisen kanssa saivat alkuun ihan hyvää peliä, mutta sen jälkeen varsinkin Koivisto on ollut jopa huono ja ennen kaikkea näkymätön. Immonen sai eilen toki onnistumisia, mutta nämä olivat tulleet sekakentin ja vaikea muuten sanoa, kun ei peliä nähnyt. Jotain pitäisi silti tehdä.

Karvinenhan ilmeisesti oli juonimassa pari maalia Immosen kanssa Merikarvialla, toinen YV:llä, toinen tasakentällisin. Olisko tässä yksi vaihtoehto tilaatekeväksi pelaajaksi kakkosen laitaan? Muutenkin Ottopoika ollut kyllä positiivinen yllätys...( @Raju Erkki vois tähän väliin käydä vähän virnuilemassa... taisit olla ainoa joka puolustit tätä hankintaa keväällä.)
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Mestikseen vaan suoraan.. jospa kaveri ja virmanenkin heräisi
Näin se varmaan on, tosin takkiin tulee tässäkin vaihtoehdossa. Ykkösketjuun ei ole todennäköisesti asiaa, kakkosketjussa(kaan) ei homma toimi, kolmos- ja nelosketjuihin löytyy paremmin rooleihin sopivia pelaajia ja esim. lähtökohdiltaan jo valmiiksi toimiva kolmosketju mitä ei todennäköisesti haluta rikkoa. Alkaa olla paikat vähissä mihin kaveri voidaan sijoittaa. Niin joo ja 13. hyökkääjänkin rooliin löytyy paremmin sovelutuvia ja monipuolisempia pelaajia. Silti koittaisin kaveria ykkösketjussa tämän viimeisen harkkapelin niin nähdään että onko mitään käyttöä. Kuten @MrMacmanaman totesi niin ei tule kyllä vaikuttamaan mitään ykkösketjun peliin jos Vänttinen on pelin toisessa ketjussa tai vaikka lepovuorossa. Samaa mieltä myös siitä että kyllä sen homman Spilarin osalta pitää toimia niin että kahdesta kärkiketjusta pitäisi paikka löytyä tai ei sitten ollenkaan...
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Karvinenhan ilmeisesti oli juonimassa pari maalia Immosen kanssa Merikarvialla, toinen YV:llä, toinen tasakentällisin. Olisko tässä yksi vaihtoehto tilaatekeväksi pelaajaksi kakkosen laitaan? Muutenkin Ottopoika ollut kyllä positiivinen yllätys...( @Raju Erkki vois tähän väliin käydä vähän virnuilemassa... taisit olla ainoa joka puolustit tätä hankintaa keväällä.)
Hyvä pointti. Garfield voisi tosiaan olla juuri se, mitä ketju tarvitsee. Sitä vaan automaattisesti ajattelee hänet neloseen.
Pakko nostaa itseään jalustalle, mutta kyllä täällä myös tuli riemunkiljahdus hänen saapumisestaan. :)
 
rekufa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tässä vaiheessa, kun joka ketjusta löytyy tutkapari ja jäljellä on vielä yksi harjoituspeli, voidaan hyvin kokeilla vaihtaa ketjujen kolmansia lenkkejä keskenään, kuten noissa ketjutoiveissani teinkin. Se on jo tiedossa, että Komu-Vänä-Charles pelaa hyvin yhteen, eikä yksi peli erossa tule tuhoamaan mitään.

Mielestäni Spilarin pitää olla 1-2 ketjuissa, jos häntä ylipäänsä halutaan pitää kokoonpanossa, sillä kolmos- ja nelosketjuihin on jo parempia niiden rooliin sopivia pelaajia.

Samoilla linjoilla, tänään on viimeinen vaaraton matsi testailla Spilaria etupään ketjuissa. Muutenkin niillä miehillä mitä on pitää hakea paras kombinaatio. Ja tosiaan ei Komu-Vänä-Charles yhteispeli siihen kaadu, jos Spilar ei onnistukaan niinkuin odotettavissa näyttää olevan, alkuperäinen ketju voidaan palauttaa. En itsekkään usko että Spilarista on varovaisesta fyysisyydestään johtuen varsinkaan 3. tai 4. kenttään. Ehkä nopeana ja kiekkovarmana onnistuisi Komun ja Bertrandin ketjussa jos saisi vähän enemmän aikaa. Spilar on jo saanut nukuttua enemmän kuin tuossa ekassa harjoituspelissään johon tuli vajaasti nukutun yön jälkeen suoraan Sloveniasta. Jos ei 1-2 ketjuissa onnistu ei Spilarilla taida olla Sportissa käyttöä.

Muuten mun mielestä näyttäisi että Komu ja Vänä on todellisia vahvistuksia viimevuoteen verrattuna. Newton vaikuttaa omassa päässä varmalta ja maalintekokin onnistuu. Itse hän näkee että puolustuspelaaminen on hänen kehityskohtansa, tuo lupaa vielä parempaa. Karvinen, ei paha. Tikka ja kaikki muut vuoden verran vuoden viimevuotista kokeneempia.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Hyvä pointti. Garfield voisi tosiaan olla juuri se, mitä ketju tarvitsee. Sitä vaan automaattisesti ajattelee hänet neloseen.
Pakko nostaa itseään jalustalle, mutta kyllä täällä myös tuli riemunkiljahdus hänen saapumisestaan. :)
Niin jotain tämmöstä?

Komulainen - Vänttinen - Bertrand
Koivisto - Immonen - Karvinen
Kiviranta - Kokkala - Tallberg
Riska - Rekonen - Körkkö

13. hyökkääjä Tikka

edit: En nosta itseäni jalustalle koska ajattelin että Karvinen on täysi turhake, toivoin toki olevani väärässä. Näyttää kyllä hyvältä kaverin suhteen, mutta kun kausi etenee niin ollaan viisaampia...
 
Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Onhan tuota Karvisen hankintaa tullut puolusteltua ja hyväksihän se on osoittautunut ainakin harjoituspeleissä. Karvisesta voisi kyllä kehittyä sellainen "ErkkiRajamäki", eli kärkikenttien voimahyökkääjä. Ei ole ollenkaan niin kädetön, mitä hänen maineensa antaa ymmärtää ja asenteella tuntuu korvaavan puutteet.

Tänään taas vaihteeksi harjoituspelissä heikko kokoonpano liikkeellä. Bertrandin ja Komulaisen poissaolot näkyvät kyllä pahasti. Toivottavasti Bertrand ei ole loukkaantunut.
Spilaria kokeillaan näemmä nyt Kokkalan kanssa ja uskon, että se voisi olla paras paikka hänelle.
Tallberg-Riska-Karvinen näyttää muodostuvan ketjuksi ja Tallberg taisikin laittaa twitterissä, että menee ruotsin kertauskurssille, jotta voi jutella tulevan ketju kaverinsa kanssa.

Olisiko ketjut jotenkin näin:

Komulainen-Vänttinen-Bertrand
Koivisto-Immonen-Kiviranta
Körkkö-Kokkala-Spilar
Tallberg-Riska-Karvinen
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Kyllähän tuon Spilarin pitäisi pikkuhiljaa jotain konkreettisia näyttöjä alkaa antamaan. Harvoin hankintoja kritisoin näin kovaa, ja ainakaan kovin aikaiseisessa vaiheessa, mutta kyllä tätä Spilarin hankintaa olen alusta asti ihmetellyt, että miksi v***ssa.
 
Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
@heikkinenp: Treeniketjut: Koivisto-Immonen-Bertrand, Komulainen-Vänttinen-Körkkö, Spilar-Kokkala-Tikka, Tallberg-Riska-Karvinen. #vaasansport #liiga

@heikkinenp: Pakit treeneissä: Peltola-Newton, Pukka-Laakso, Manninen-Brennan, Salo-Gröndahl. #vaasansport #liiga

Bertrand lyöty onneksi nyt Koiviston ja Immosen kanssa samaan kenttään, niin saivat maalintekijän. Komulainen-Vänttinen toimi jo kahdestaan ja tuohon sitten Körkkö aluksi, mutta varmaan Kiviranta kun palaa.
Hyviltä näyttää kaikki kentät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös