Mainos

Sport & media

  • 672 708
  • 2 190

Rocco

Jäsen
Kuten aiemmin sanottu, niin kyllähän tuosta IS:n lehtijutusta saa suoraan sen tiedon, että Sportin hallitus tai toimitusjohtaja eivät ole korvaansakaan heilauttaneet Etelä-Pohjanmaan seurojen suuntaan. Ei tällainen juttu voi tulla puskista.
 

Jaahas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittava
Olen vahvasti eri mieltä tästä. Uskon vahvasti, että Tapparan kelkkaan lähteneet seurat olisivat mielellään tehneet Sportin kanssa yhteistyötä, jos Sportilla olisi jotain tarjottavaa seuroille. Nyt yhteistyö on pääsääntöisesti mallia "antakaa parhaat pelaajat meille pelaan" ja se ei valitettavasti ole mitään yhteistyötä. Jokainen seura on asettanut tavoitteet juniori- ja edustusjoukkueiden puolelle ja totta kai haluavat tulevaisuudessa myös oman logon alla kehittyä. Muiden alueen seurojen kehittyminen olisi itse asiassa Sportille vain hyvä asia pitkällä aikavälillä. Jos Sportilla olisi valmiina urheilullinen malli yhteistyöstä, olisi Etelä-Pohjanmaa aivan varmasti Sportin aluetta. Tapparalla on ollut joku malli ja siksi seurat ovat nyt kallellaan Tampereelle.

Jos Sport esimerkiksi pystyisi tarjoamaan paketin, joka sisältäisi säännöllistä valmentajien kouluttamista, maksuttomia taitojäitä Vaasan ulkopuolella, yhtenäistä leiritoimintaa jne. niin kaikki seurat olisivat Sportin kanssa yhteistyössä. Lisäksi olisi tärkeä ymmärtää, että näissä yhteistyösopimuksissa isoimman seuran tulisi johtaa yhteistyötä ja olla se ns. aktiivinen toimija. Ehdottaa erilaisia juttuja, järjestää tapahtumia jne. Minulla ei ole mitään esim. KieHaa vastaan, mutta miettikää nyt itsekkin, että pystyykö tuon koko luokan seura olemaan aktiivinen tai johtava seura useamman joukkueen yhteistyössä? Ei vain yksinkertaisesti riitä resurssit. Intoa varmasti on ottaa vastaan erilaisia tapahtumia ja aktiviteetteja, joita liigaorganisaation alla pelaava junioriorganisaatio tai jopa liigajoukkue tarjoaa ja organisoi. Ei nämä ole loppujen lopuksi taloudellisesti mitään mahdottomia satsauksia, vaan enemmän on kiinni suunnitelmallisuudesta ja onnistuneesta suunnitelman noudattamisesta.
Jos,kun,ehkä jne mutta kun ei.
Nykytilanteessa kukaan ei ole innostunut "Sportin paketista" ja siksi suuntaaminen Hämeen suuntaan täysin ymmärrettävä ratkaisu.
 

teukka2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos,kun,ehkä jne mutta kun ei.
Nykytilanteessa kukaan ei ole innostunut "Sportin paketista" ja siksi suuntaaminen Hämeen suuntaan täysin ymmärrettävä ratkaisu.
Ratkaisu on täysin ymmärrettävä.
Sportilla ei ole edes ollut mitään "pakettia", vaan Sportin käsitys yhteistyöstä on ollut nimenomaan tuo edellä mainittu "antakaa parhaat pelaajanne meille".
Tähän ylimieliseen asenteeseen on kuviteltu olevan varaa, koska ei Kuparisaaressa ole kenellekään edes juolahtanut mieleen, että joku muu liigaseura voi virittää verkkonsa etelä-pohjanmaalle.
Tappara näki, ettei Sport edes yritä hyödyntää naapurimaakuntaa ja vei potin.
 

Rocco

Jäsen
Joku linkitti TikTokista jonkun videon Kaljucorneista, missä Ika Lehkonen ja joku studioisäntä keskustelevat joukkueiden rakennuksesta. Siinä suorastaan naurettiin Sportille, että miten joukkuetta täällä rakennetaan.

"Jos otat suomalaiselta agentilta ulkolaisen pelaajan, niin onko sitä ensin tarjottu Vaasan Sportiin?"

"Ei varmasti."

"Se järjestys menee aika helposti. IFK, Kärpät, Ilves, Tappara, Lukko... Sit kun nämä kärkijoukkueet sen pelaajan hylkää, niin se agentti soittaa Vaasan Sportiin, 'Nyt olis kuule laatulohi tarjolla. Sulla on 24 tuntia aikaa. Sit mä soitan Tepsille, mutta hän haluaa tulla Vaasaan, koska Vaasa on niin kiva kaupunki."

Ja voin veikata, että toimistolla katsotaan nopeasti joku YouTube-kooste, minkä pelaaja ja agentti ovat itse koonneet, ja siinä näkyy kaikki viisi hienoa maalia 10 vuoden uran ajalta, minkä jälkeen tehdään sopimus.

Ika ja laatulohi
 

Hiilikuitu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Joku linkitti TikTokista jonkun videon Kaljucorneista, missä Ika Lehkonen ja joku studioisäntä keskustelevat joukkueiden rakennuksesta. Siinä suorastaan naurettiin Sportille, että miten joukkuetta täällä rakennetaan.

"Jos otat suomalaiselta agentilta ulkolaisen pelaajan, niin onko sitä ensin tarjottu Vaasan Sportiin?"

"Ei varmasti."

"Se järjestys menee aika helposti. IFK, Kärpät, Ilves, Tappara, Lukko... Sit kun nämä kärkijoukkueet sen pelaajan hylkää, niin se agentti soittaa Vaasan Sportiin, 'Nyt olis kuule laatulohi tarjolla. Sulla on 24 tuntia aikaa. Sit mä soitan Tepsille, mutta hän haluaa tulla Vaasaan, koska Vaasa on niin kiva kaupunki."

Ja voin veikata, että toimistolla katsotaan nopeasti joku YouTube-kooste, minkä pelaaja ja agentti ovat itse koonneet, ja siinä näkyy kaikki viisi hienoa maalia 10 vuoden uran ajalta, minkä jälkeen tehdään sopimus.

Ika ja laatulohi

Kaikista surkuhupaisinta tuossa on se, että tuo on täysin totta. Ei meidän remmistä oikeesti löydy yhtäkään ammattilaista. Risto oli joskus 10v sitten, mutta nykyään vetää puolivaloilla vähän vasurilla sinne päin ja kuittaa viimeiset rahat pois ennen eläkepäiviä.
 
Suosikkijoukkue
Kaikki suomalainen jääkiekko
En tiedä oletteko muut kiinnittäneet huomiota, mutta Urheilulehden ja fanien kirjoitusten jälkeen, seura ei ole mitenkään ottanut kantaa tai reagoinut negatiiviseen julkisuuteen (pl Tapparan ryöstöretki). Viestinnällinen linja on pysynyt täysin samana, vaikka rapaa on annettu oikein huolella. En osaa sanoa, että onko tämä ihan viestinnällisesti suunniteltu linjaus vai jotain muuta. Jos verrataan esimerkiksi SaiPaan tai HIFK:iin, Markkanen ja Salmelainen tulivat kameroiden eteen. Tietysti vielä on aikaa, mutta koko ajan aikaikkuna pienenee.

Yleensä tälläinen totaalihiljaisuus voi olla merkki jostain isommasta. Jos Sport tulisi nyt voimakkaasti esiin esim. TJ:n, UTJ:n tai molempien suilla, voisi se olla merkki siitä, että omaan toimintaan uskotaan ja halutaan luoda uskoa faneihin. Jos hiljaisuus jatkuu, voisi olettaa organisaation valmistautuvan isomman muutoksen julkaisemiseen.

Nyt eletään jo marraskuuta ja se tarkoittaa sitä, että kausikorttimyynnin alkuun on aikaa noin neljä kuukautta. Puhumattakaan yritysmyynnistä, jota pitäisi pystyä takomaan koko ajan. Jos organisaatio meinaa tehdä muutoksia, muutoksilla rupeaa olemaan kiire. Ensi kausi tulee todella nopeasti ja myös muut seurat ovat tekemässä muutoksia eli ts. kilpailua hyvistä tekijöistä varmasti on. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten seura tulee reagoimaan tilanteeseen. Kohta on pakko sanoa jotain.
 

P Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimen liigan karsinnat, Marcin Kolusz
Paras reagointi olisi ykkösketjun jatkosopimusten julkistukset. Viime kaudellahan foorumitotuus oli, ettei Johanssonin tasoista pelaajaa pystytä millään pitämään joukkueessa. Rahaa kuitenkin löytyi, ja ykkösketju on viime kautta parempi. Mutta missä hehkutus? Onko edes Sportin omilla sivuilla mainittu, että remmissä on yksi viime kauden parhaista liigapakeista, parhaassa iässä oleva pistepörssin kärkisijoilla heiluva sentteri, ja maailmanmestari-laituri? Kertaakaan?

Hehkutus on tietysti vähän vaikeaa, kun pakisto on todella paljon odotettua heikompi. Johansson on vieläkin hyvä, mutta Heshkan ja Viljasen lavoista ei enää hirveästi lähde toimivia hyökkäyksiä.

HIFK-vertaus vähän ontuu, kun pääkaupungissa oltiin pari viikkoa sitten huippubudjetilla jumbona. Vaikka Sportin näkisi mielellään ylempänä, budjettiin verrattuna kausi on odotusten mukainen. Tasapaksua 10-15-sakkaa, ja Sport on jo kärsinyt yhdestä suljetun paskaliigan ominaisuudesta - välisarjoista joissa eri joukkueet pelaa eritasoisia otteluita. Siihen ei voi oikein muuta sanoa, kuin mitä Urheilulehti-jutussa jo sanottiin. Tilanne on huono, mutta mitään päteviä selityksiä ei oikein ole. Raha ratkaisee, ja sitä ei tule ilman yleisöä. Ja yleisöä ei tule ilman tarpeeksi kallista joukkuetta. Oravanpyörä pyörii hitaasti, ja väärään suuntaan...
 

Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Toivottavasti radiohiljaisuus on merkki jostain suuremmasta. Vaikea kyllä nähdä mitään positiivista just nyt. Tuntuu, että edustuksen kaikki tekeminen ulospäin näyttää puuhastelulta.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Vallankumousvoimat ovat liikkeellä mediassa. Alkaa IP:n kommenttiosastokin jo täyttyä tusķastuneessa kansalaispalautteesta. Kaatuuko Pohjois-Korea?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Minkäslaista palautetta Ilpossa on? Kaikki rakentava ja kantaaottava palaute pitäisi kokea vahvuudeksi. Kertoo mielestäni siitä, että Sportista välitetään.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tuo tapaus Johansson liittyen @P Giroux :in tekstiin. Ymmärsinkö oikein, että Johansson olisi päässyt KHL:ään, mutta sodan seurauksena oli valmis tulemaan palkkavaatimuksessaan vastaan ja jatkamaan Sportissa.
 
Viimeksi muokattu:

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Minkäslaista palautetta Ilpossa on? Kaikki rakentava ja kantaaottava palaute pitäisi kokea vahvuudeksi. Kertoo mielestäni siitä, että Sportista välitetään.

Kehoitetaan johtoa eroamaan ellei löyty kykyä uudistaa seuraa ja kehittämään sen edellytyksiä menestyä liigassa sekä pelaajatuotannossa. Lisäksi lukijat kritisoivat Sportin pelaajapolitiikkaa ja intohimottomiin uransa lopulla olevien pelaajien hankkimisesta. Hyvin aiheellista kritiikkiä. Tänään näitä viestejä oli aukeamalla useita. Myönteistä on tosiaan se, että Sport kiinnostaa kuitenkin sen verran että seurasta jaksetaan kantaa huolta.
 

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Aletaanko mennä jo riman ali? Näinä aikoina kun rapaa tulee oikealta ja vasemmalta, seura rikkoo radiohiljaisuuden Instagramin stories osiossa: "Huomenna, tomorrow" ja taustalla soi Nothing gonna stop us now. Ja tätä seurasi sitten ilmoitus Julan avajaisista. Voi vittu mä sanon. Anna kakkua, anna sakkoa saatana, mutta nyt meni vati nurin.
 

Necco

Jäsen
Aletaanko mennä jo riman ali? Näinä aikoina kun rapaa tulee oikealta ja vasemmalta, seura rikkoo radiohiljaisuuden Instagramin stories osiossa: "Huomenna, tomorrow" ja taustalla soi Nothing gonna stop us now. Ja tätä seurasi sitten ilmoitus Julan avajaisista. Voi vittu mä sanon. Anna kakkua, anna sakkoa saatana, mutta nyt meni vati nurin.
Saman tyylinen ulostaminen oli viime kaudella RA-oluen kanssa. Kauhealla hehkutuksella jengi odotti jotain kovaa pelaajaa ja täälläkin spekuloitiin nimillä, ja sitten sieltä tulikin kalja. Joko siellä ollaan tyhmiä tai ei vaan haluta oppia virheistä. Sport sai somessa silloinkin niin paljon lokaa ettei se takuulla voinut jäädä huomaamatta. Kyllä sylettää tän seuran toiminta.
 

castorpollux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spårt, VPS, Wasa Royals, Suomen maajoukkueet

Miksi tämä häpeäpilkku pelaa SM-liigassa?​

Kovat odotukset ovat vaihtuneet harmauteen ja prosenttikiekkoon​



"Nykyisin Sportilla on huono maine pelaajamarkkinoilla. Sportista on tullut pelaajien hautausmaa – syykin on selvä.

– Joukkuetta on vaikea rakentaa, jos yhdeltä ihmiseltä pitää kysyä hyväksyntä jokaiseen pelaajaan. Vaikka scouttaisi kenet vaan, se pelaaja ei kelpaa, jos Risto Dufva ei ole hyväksynyt häntä. Kaikki tietävät sen, että jos ei ole lähtökohtaisesti Dufvan pelaajia, se pelaaja ei pelaa sekuntiakaan, eräs pelaaja-agentti sivaltaa."

Tähän on tultu. Yritin keväällä Dufva-ketjua avatessa olla neutraali, mutta joo. Riittäiskö jo?
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Toivottavasti radiohiljaisuus on merkki jostain suuremmasta. Vaikea kyllä nähdä mitään positiivista just nyt. Tuntuu, että edustuksen kaikki tekeminen ulospäin näyttää puuhastelulta.
Kriisiviestinnässä hiljaisuus ei ole juuri koskaan oikea ratkaisu.
 

Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä on vaikiaa vaasassa. Surku tulee teidän puolesta tämä jatkuva korpivaellus yhä syvemmälle suohon.

Olin niin vakuuttunut sympaattisesta ja joka ilta kaikkensa antaneesta, hyvin luistelevasta sekä ilkeästä lilliputtihaastajasta, kun Sport tuli Liigaan. Silloin suunta oli oikea, mutta rahat eivät riittäneet sen hemmetin loistavan rungon päälle hankkimaan rutinoituneita aivan kärkipelaajia. Identiteetti oli silti muotoutumassa, mutta ilmeisesti sitten kiire saavuttaa jotain aivan liian nopeasti ja paine sotkivat pasmat ja toki myös Valtosen potkiminen pois, olivat omalta osaltaan seuraus nykyisestä hyvin sekavasta ja suunta-alattomasta sekä venkoilevasta kehityksestä.

Jälkiviisautta kyllä, mutta Sportin olisi pitänyt sitkeästi pitää kiinni valitsemastaan suunnasta Valtosella tai ilman. Siitä tiestä, jossa runko kasattiin muutamasta hyvin valituista alemman ketjun ekspertistä, kuten vaikka Otto Karvinen ja ne muutamat todella kovaa pelaavat puolustajat, joiden nimiä en nyt muista luutimaan oman maalin edustaa ja muistuttamaan vastustajan kärjelle, ettei tänne kannata tulla pyörimään. Tähän päälle juuri ne maamme ei aivan kärkinuoret, mutta joilla oli omat spesialiteettiominaisuutensa ja jotka puhkesivat kukkaan vaasassa, kuten Tikka, Kiviranta, Tallberg ja Lese nyt tulee ensimmäisinä mieleen. Rauhassa kartuttaa pelaajabudjettia hankkimaan sitten siihen rinnalle näitä rutinoituneita Stålbergeja ja Hjalmarssoneja. Maltti ei vaan riittänyt ja nyt seura seilaa hyvin harmaalla alueella, jossa ei ole suuntaa, eikä jatkuvutta käytännössä lainkaan.

Itse tekisin täydellisen suunnanmuutoksen takaisin juuri tuohon liigataipaleen alun strategiaan. Palkkaisin nuorten pelaajien silmissä vetovoimaiset valmentajan, jonka imussa nuoria ja edullisia pelaajia saapuisi vaasaan. Lisäksi ne kovaa pelaavat ja ilkeät roolipelaajat sekä muutama todella varma kärkisuorittaja ratkomaan pelejä ja antamaan nuorille omalla esimerkillä itseluottamusta omaan tekemiseen ja rohkeutta ylittää joka ilta itsensä yhä uudelleen. Tuollaista joukkuetta ei edes nykyisessä Liigassa ole enää olemassa. Siksikin Sport voisi profiloitua juuri tuollaiseksi ja aika varmasti tällaiselle ilkeälle joukkueelle edelleen olisi oma paikkansa Liigakartalla. Paikaksi, jonne ei ole koskaan kiva tulla ja jota vastaan ei ole ikinä kiva pelata. Aivan varmasti yleisökin pitäisi taistelevasta ja ilkeästä Sportista.

Mitä tulee tuohon Jämsän kommenttiin, ettei Vaasa ole nuorten pelaajien silmissä kiinnostava paikka tulla on täyttä valehtelua. Tulee niitä, kuten tuli tuolloinkin. Silloin ne tuli vaan Valtosen imuissa ja perässä. Tulee myös jatkossakin, jos näkevät ja kokevat paikan sellaiseksi, missä saavat vastuuta ja voi mennä eteenpäin. Ei Kärppienkään junioreissa pääse eteenpäin, jos ei pääse pelaamaan ja voisin luetella kymmenkunta nimeä jo Pohjoisesta, jotka omaa omavat spesialiteettia ja potentiaalia, mutta tarvitsisivat vain paikan, missä pääsisivät ne ulosmittaamaan itsestään. Määräänsä enempää pelipaikkoja kun ei Kärpissäkään ole vaan yksinkertaisesti tarjolla kerrallaan. Tai Jokerien organisaatio - siellä ei ole edes omaa paikkaa, missä kasvaa paremmaksi ja valmiimmaksi pelaajaksi. Miksi Vaasa ei voisi olla taas juuri se paikka, minne lähteä ja kehittyä?
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vaikka Seinäjoella asunkin, niin ei ole tullut seurattua Sportia sen kummemmin kun on Patasydämellä siunattu. Mutta kiekkoa aika paljon seuraavana; kaukalossa ja kaukalon ulkopuolella, niin vaikuttaa juuri siltä että Sportin identiteetti on kadotettu ja pahasti.

Kuten sanoin, niin en tunne tarkemmin organisaatiota ja yhteyttä junioreihin (eri organisaatio?) mutta olenko aivan hakoteillä, että myös juniorit seilaavat vailla päämäärää? Menestystä ei tule myöskään sillä saralla ja ehkä suurimpana kysymyksenä; onko Sportilla edes määrällisesti paljoa junioreita? Jos ei ole, niin sieltä tuottaminen luonnollisesti on haastavaa.

Asun tosiaan Seinäjoella ja kulutan kiekkoa paljon. ”Vihannut” Sportia kakkosdivisioonasta lähtien. Silti tarkoitus ei ole provoilla. Mutta kyllä mä monesti miettinyt olen, että mitä helvettiä Vaasassa tehdään tai pikemminkin jätetään tekemättä, kun edes kaltaistani kiekkohullua ei mikään Sportin ”uutisointi” tavoita? Totta mä tulokset, joukkueen ja hankinnat somesta näen, mutta kaikki muu? Sitä ei ole. Miten sitten joku Rane Kauhavalta voisi innostua tästä ”maakunnanjoukkueesta”? Jos niitä puheita joskus on ollut, niin puheiksi on jäänyt.

Tuntuu, että Sport on tuudittautunut nyt vuosia suljettuun Liigaan (Hiltunen?). Se mikä huvittaa, niin sen avulla kun olisi uudistaa toimintaa, niin mitään sen suuntaista ei ole tehty. Paine Liigan avaamisesta käy kokoajan kovemmaksi niin luulisi, että alkaa olla kreivin aika.

Toki niin lapatossuja ovat, että seuraavaksi varmaan ottavat yhden joukkueen lisää, kun suuntaus pitäisi olla -1. Tai oikeastaan -3, mutta tätä nyt tuskin tapahtuu koskaan.
 

Oadie

Jäsen
@Warrior kiteyttää hienosti homman. Mutta saako Liigassa tai yleensä missään sarjassa olla enää näitä ilkeitä joukkueita? Sille olisi tilausta ja Sport jos mikä olisi oikea joukkue siihen. Valitettavasti homma on nykyään niin putipuhtoista, että nuo ajat taitavat olla takanapäin.

Oma muistelu Vaasan Sportista. Voi helvetti että vihasin tuota joukkuetta. Joukkuetta, faneja ja kaikkea mikä seuran ympärillä pyöri. Kun Mestis-aikana tulivat Kupittaalle pelaamaan ei tiennyt pitääkö ottaa seurahuivin sijaan nyrkkiraudat mukaan. Meno ei aina ollut kilttiä. Ei kaukalossa eikä katsomossa. Mutta tunnetta siinä oli. Tunnetta niin maan perkeleesti. Kaukalossa, katsomossa ja hallin ulkopuolellakin. Vaasaan jos erehtyi vierasotteluun menemään niin vähän kusi sukassa siellä sai olla. Red Army veti sellaista meininkiä, ettei Liigan puolellakaan voitu edes haaveilla siitä.

Nyt vajaa 10 vuotta myöhemmin Vaasan Sport kaikkinensa on vain Vaasan Sport. Joukkue joka vähän turvallisesti pelailee Liigaa ja joka ansaitsisi niin paljon enemmän. Tai ainakin ne intohimoiset kannattajat ansaitsivat. Yksi tapaamani Sportin kannattaja kertoi, että vaihtaisi koska vain nykyajan 10 vuoden takaiseen aikaan. Aikaan jolloin seuralla oli identiteetti, tavoitteita, unelma ja helvetti katsomossa. Kun seurasta tuli Liigakelpoinen eliitin joukkoon niin elitistyikö samalla kannattajakunta? Vai johtuuko tämä kaikki seuran omista linjauksista?
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Nuorten pelaajien hankkimisen lisäksi lähtisin ajatuksesta kasvattaa niitä myös itse. Jokainen menestyvä seura tarvitsee oman junioripolun.. jopa Kärpät ja Tappara.
Tämä tietysti helpommin sanottu, kuin tehty, mutta näkisin tämän välttämättömäksi.
Ja se yksi kova lahjakkuus ei riitä, koska hän kaiken lisäksi nopeasti jatkaa matkaansa. Tarvitaan hyviä, mutta ei " liian hyviä ". Liigatason pelaajia ja heitä pitää tulla " massatuotantona ".. ei yksittäisiä.
Lisäksi hankkisin jo valmennukseen muutosta. Dufva on ammattimies, mutta nähty ja omiin kaavoihinsa jämähtänyt. Tarvitaan uutta ajatusmaailmaa ja tunkkaisen järjestelmän täydellinen uusiminen.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Selittelyssä Jämsä ja Hiltunen ovat ainakin maailmanluokkaa.

Ei Sport ole enää pelaajien keskuudessa mielenkiintoinen kohde, kun nämä herrat ovat palkanneet seuraan pitkällä sopimuksella valmentajan, joka on tunnettu aivan muista asioista kuin pelaajien kehittämisestä. Risto on Risto, eikä hän siitä miksikään muutu, eikä ole hänen vika että sopimus jatkuu kevääseen 2024 asti.
 

Necco

Jäsen
Oma muistelu Vaasan Sportista. Voi helvetti että vihasin tuota joukkuetta. Joukkuetta, faneja ja kaikkea mikä seuran ympärillä pyöri. Kun Mestis-aikana tulivat Kupittaalle pelaamaan ei tiennyt pitääkö ottaa seurahuivin sijaan nyrkkiraudat mukaan. Meno ei aina ollut kilttiä. Ei kaukalossa eikä katsomossa. Mutta tunnetta siinä oli. Tunnetta niin maan perkeleesti. Kaukalossa, katsomossa ja hallin ulkopuolellakin. Vaasaan jos erehtyi vierasotteluun menemään niin vähän kusi sukassa siellä sai olla. Red Army veti sellaista meininkiä, ettei Liigan puolellakaan voitu edes haaveilla siitä.
Tulee vähän surku kun lukee tällaista. Noinhan se juuri oli, mihin ikinä Sportin kannattajana menit niin tiesit että sua vihataan sen takia. Ja tuossa yllämainitussa oli valtavasti potentiaalia joka on nyt liigataipaleella onnistuttu hukkaamaan ja tuhoamaan. Kannattajatoiminta junnaa paikallaan, vaikka samoja vittupäitä siellä on edelleen. Ongelmana onkin että nuorempi polvi vierastaa Sportia eikä heitä juuri hallilla näy. Toiminnalla ei ole jatkuvuutta kun vanhat aktiivit ikääntyvät, eikä uusia tule. Eikä se mikään ihme. Näin pitkä taaperrus ei varmasti tuo ketään uutta naamaa hallille.

Kuinka kaipaankaan aikoja jolloin Matti Höylä veti pelin jälkeen showta jäällä tai kun KooKoon Järvinen heittää kiekon katsomoon kuunneltuaan kääpiö-huutelua koko matsin ajan. Kaipaan tunnetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös