Mainos

Spekulaatioita ja toiveita uudesta valmentajasta

  • 7 304
  • 35

sivurauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat ylipäätään tamperelaiselle jääkie
Täytyy avata ihan muiden (lue menestyvien) joukkueiden fanien kiusaksi uusi otsikko Ilveksen ensi kauden valmentajakuvioista. Eiköhän meidän tavoitteet ole kuitenkin siellä.
Monenmoista nimeähän sinne on heitetty ja voisin heittää oman arvaukseni uudesta valmentajasta:
Kai Matalamäki. Jotain perusteluja esittääkseni: Jalo tuntuu kaikessa suosivan kaverilinjaa. Kaikki alkoi Jaska Sirenin vaihdosta Jukka Tammeen, jolla tälle luotiin työpaikka. Viimeisin oli taas Ville Sirenin hankkiminen (onneksi ei kentälle kuitenkaan). Muistaaksenihan Kaitsu on jossain vaiheessa (Italiassa?) valmentanut Ripaa. Korjatkaa jos muistini pätkii. Se on kuitenkin varmaa, että Kaitsu on pongattu Ilveksen pelejä seuraamasta viime aikoina.
Toivelistassa minulla henkilökohtaisesti oli ykkösenä Sakari Pietilä, mutta eiköhän tämä vaihtoehto ollut jo selvä.


Tietysti kova vaihtoehto olisi myös FC NoLan valmentaja, pystyivät kuitenkin voittamaan jo meidätkin viime kesänä. (Vesalle hymiö)
 

Baritoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES, Vasen Pakki Kerho, Murskeat Lokit, TurHmA
lisäys

Ville Sirénin rekrytointi ei edustanut kaverilinjaa. Ripa ja Ville eivät käsittääkseni ole paitajaperseveriveljiä, vaikka väleissä ei tietääkseni mitään vikaa olekaan. Kun Ville palkattiin, palkattiin hommansa todennäköisesti hyvin hoitava ammattilainen.

Villen pestaus oli muuten karmean viime vuoden ehkä paras Ilves-aiheinen uutinen. Se oli sitä ennen kaikkea siksi, että scoutin palkkaus kielii Ilveksen ajattelu- ja toimintamallin kehittymisen hapuilevista ensiaskelista.

B
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Onpas asiantuntijapalsta!

Tässähän näkee kaikenlaista "asiantuntemusta". Viimeinen kun tällä kaudella oven sulkee, toteaa varmaankin: "Sehän on Humppilasta!" Eli oikean Ilvesjohtajan kuuluisi olla Mansesta, niinkö???
 
Dufva?

Eikös Mikkelin Jukurien Risto Dufvaa ole huhuttu ensi kauden Ilvekseen? Jalo on nähty jossain juttelemassa kaiketi miehen kanssa. Dufva on kyllä aika kova valmentaja. Nosti kolmessa vuodessa Jukurit Suomi-Sarjasta mestiksen tupla-mestariksi!
 

Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Re:Dufva

Olen antanut kertoa itselleni että Dufvaa kysyttiin kakkosvalmentajaksi,
mies kuitenkin kieltäytyi kunniasta.
 

sivurauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat ylipäätään tamperelaiselle jääkie
huonosti esitetty asia

Tarkoitukseni oli lähinnä aiheuttaa keskustelua Ilveksen ensi kauden valmentajasta... toivomusten ja pelkojen muodossa. Keskustelu lähinnä heräsikin Jalon kaverilinjasta, jota edelleen väitän hänen ainakin vähäsen suosineen. Mutta kuten olen muuallakin sanonut, niin Jalon säästötoimet nykytilassa ovat olleet järkeviä. Enkä kauheasti muutenkaan hänen toimiansa moiti.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Eli siis Vaclav Sykora ja veikkailut saa lopettaa. Nelosen urkkiruutu juuri vahvisti tiedon ja huomenna luvassa tiedotustilaisuus. Saa nähdä tuoko Sykora mukanaan omia pelaajiaan vai mitenkä ensikauden joukkue kootaan. No huonommin ei voi mennä kun tällä kaudella.

Sopimukset tällä hetkellä:

* Nissinen

* Koistinen
* Laamanen
* Källarsson
* Jääskeläinen
* Kuparinen

* Niinimäki
* Snellman
* Luomala
* Jäminki
* Viitakoski

Joten pakistoon ei paljoa pääse enään vaikuttamaan, mutta hyökkäykseen sitäkin enemmän.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Mielenkiinnolla ottaisin vastaan myös pari jatkosopimusta. Mm. Mika Niemi ja Raipe olisivat tervetulleita.

Joo.. Tervetuloa vaan Sykora.
 

Irtolapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Niämise Ville, Gill,Forss ja Pospisil
Sykora....

Onneks olkko Ilvekse kannattajat!!!! Sykora teki Lukossa hyvää jälkeä ja olisin toivonut että mies olis tehny come backin tän Raumal.Toivon sydämmestäni Ilvekselle hyvää ensikaut....mut toivottavast senttä Lukon takan sarjataulukos heti kakkosen.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Vaclav Sykora sanoo tossa Jatkoajan jutussa, että "1-0 voitto on parempi kuin 6-5". Että puolustus on niin tärkeetä! Eiiih!

No kyllä muuten tasan ainakin mun mielestä 6-5 voitto on todellakin PALJON parempi kuin 1-0. Hyökkäys on paras puolustus! Maalit on sentään jääkiekon pääasia ja se juttu joka saa yleisöön eniten kohinaa.

Dam!
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Itseäni lainaten:

"Mitä sitten odotan ensi kaudelta? Lyhyesti: Kunnon valmentajaa rakkaan Ilveksemme peräsimeen. Huippuluokan koutsia. Ajatelkaapa hiljaa itseksenne, milloin Ilvestä on - varauksin Mälliä lukuun ottamatta - viimeksi valmentanut etukäteen ajateltuna kokenut, todellinen Johtaja? Oikea Beckenbauer? Aapee ei ollut tullessaan sellainen. Jursi JR. ei ollut tullessaan sellainen. Jalonen ei ollut tullessaan sellainen. Bogdanov ei ollut tullessaan sellainen. Pitkä ei ollut tullessaan sellainen. Pietiläkään ei ollut tullessaan sellainen.

Tietenkin on selvää, ettei huippuvalmentajan hankkiminen ole pikkujuttu. Näin yksittäisen kannattajan silmistä se olisi kuitenkin parasta, mitä tähän tilanteeseen voisi toivoa. Karismaattinen auktoriteetti ja taktikko, jolla olisi CV:ssään puheiden lisäksi myös meriittejä. Siis joku todellinen "scottybowman". Joku Jokereihin vahvasti menossa oleva Jortikka - tai Arakin - taitaa olla vain märkä uni. Mutta jos edes jotain sinnepäin..."

Vaclav Sykora. Olen tyytyväinen. Olen todella tyytyväinen. Way to go, Ripa.


Pakko on tosin kyynisesti todeta, että vituiksi voi mennä nytkin. Varmaa kun tunnetusti on vain epävarma. Etukäteistoiveeni on joka tapauksessa toteutunut.


Olisiko liian rohkeaa väittää, että kysymyksessä on ennakkoon ajateltuna ja meriittiensä puolesta Ilveksen liigahistorian timanttisin valmentaja?





Ranger
 

juri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tervetuloa, Sykora

Sykoran saapuminen Tampereelle on parasta mitä organisaatiossa on tapahtunut aikoihin. Ruoriin saatiin valmentaja joka tulee hautaamaan lopulliset rippeet Ilvesmäisestä kahdeksankymmnetäluvun taitokiekosta. Kuten Sykoran kommenteista voi päätellä ja mitä muistellaan aikoja kun mies Lukkoa valmensi, niin ensikaudella on kasassa todella puolustusvoittoinen ryhmä. Pelejä ei voiteta näytötyyliin 11-2 vaan puolustetaan maalinteon kustannuksella.
Sykora tulee tuomaan organisaatioon taas valvotun ja ohjatun harjoituksen merkityksen joukkueelle. Onko Sykora mukava mies, sitä en tiedä, mutta luulen että miehen vaatimustaso aivan toista luokkaa mitä kauden aloittaneen kaksikon, ja toivon että vaatimustason vaatiminen näkyy myös muualla kun kahden keskisissä keskusteluissa valmentajan ja pelaajan välillä.
Tämä on loistava ensi askel ensikauteen ja pyyhkii allekirjoittaneen epäilykset johdon halusta tarjota kannattajille vielä laadukkaita elämyksiä legendaarisen Tampereen Ilveksen heiluttaessa tahtipuikkoa. Loistavaa että uskallettiin ottaa näin iso askel, Sykora ei ole tuntematon,hajuton tai väritön persoona johtamaan joukkuetta ensikaudella. Paineet kahdeksan pääsemisestä ovat kovat ja jos scouttaus nyt onnistuu ja saadaan toivat vahvistukset, ei tämän tasoista kautta tulla enään kokemaan
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Täytyy yhtyä näihin ilonkiljahduksiin. Hervannan Näkijältä todellakin hyvä pointti, jos menee tämän kauden tavoin metsään, niin ainakin vahvistuu se vanha totuus, että "Tampereen Ilves häviääkin hienommin ja legendaarisemmin kuin kaikki muut voittavat"

Jurille tuosta puolustusvoittoisuudesta sen verran, että viime kaudella Sykoran luotsaama Sparta Praha teki eniten maaleja Tshekin liigassa, jos kohta päästikin toiseksi vähiten. Myös Lukko teki maaleja kunnioitettavaan tahtiin Sykoran alaisuudessa.


Ilveksen sivuille onkin saatu hyvä haastattelu Sykoran valmennustyyliä koskien entiseltä Lukko-pakilta Mika Yli-Mäenpäältä, joka Ilveksessäkin pelaamassa piipahti silloin kun Järventie haki kokemusta puolestaan Lukosta.


Itselleni Jurista poiketen juuri hyökkäävä, se 80-luvun Ilvesläinen, tyyli on enemmän mieleen kuin yltiöpuolustava. Joten täytyy toivoa, että Juri tulee pettymään ja minä puolestani ilahtumaan. Toivoisin, että peruuttelu jätetään perinteisesti peruutteleville joukkueille.




Olen samoin sitä mieltä, että kyseessä on Ilveksen SM-liiga-ajan nimekkäin päävalmentaja.
 
Viimeksi muokattu:

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hieno hankinta

Onnittelut hienosta valmentajahankinnasta. Sykoran ajatusmaailma on enemmän kuin tervetullut tähän nykyiseen liigaan: iloista, aktiivista ja luovaa kiekkoa erittäin ammattimaisesti toteutettuna. Sopiva mies jatkamaan Ilves-perinteitä.

Sykoran aika tuo hyviä muistoja mieleen. Niitä hiukan negatiivisempiakin oli, mutta niin aina. Täydellistä valmentajaa ei löydykään mutta tämäkin homma tehdään nykyään pitkälti tiimityönä. Näin niitä puutteita paikataan.

Sykoran osalta ne puutteet liittyivät pelin sisäiseen taktikointiin. Sitä ei tainnut juuri olla. Tuntui, että yksittäisiä tärkeitä otteluita hävittiin tämän takia. Ennen ottelua valitulla tyylillä mentiin loppuun asti, vaikka katsomoon tuntui että tämä nyt vaan ei toimi.

Mielestäni Sykora ei saanut Lukosta potkuja vaan hän koki aikamoisen ammatillisen kriisin. Kansankielellä puhuttiin burnoutista. Tämän hän itsekin rehdisti myöhemmin tunnusti.

Kokonaisuudessaan tästä miehestä jäi erittäin hyvä kuva. Mitä nyt tyylirikkona mainittakoon, että äijällä oli valkoiset sukat mustan puvun kanssa joukkuekuvassa.

Parhainta onnea Vaclaville!
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Re: Tervetuloa, Sykora

Viestin lähetti juri
Pelejä ei voiteta näytötyyliin 11-2 vaan puolustetaan maalinteon kustannuksella.

Sykoran Lukossa kausilla 94-95 ja 95-96 tyyli ei ainakaan "tylsän puolustava" ollut. Ainakaan jos katsotaan tehtyjen maalien määrä, joka oli molemmilla kausilla liigan toiseksi suurin. Verrattaessa Mälkiän Ilvekseen ero on selvä. Mälkiän Ilves selviytyi jälkimmäisellä kaudellaan pudotuspeleihin tehden kolmanneksi vähiten maaleja liigassa.

Minulle tulee Sykoran ajan Lukosta mieleen pari asiaa. Ensinnäkin ylivoima. Liekö sitten Joni Lehdon parhaimmillaan loistavan lyöntilaukauksen syytä. Tilastoja en mielikuvieni tueksi löytänyt. Toiseksi Juha Riihijärven hienot pelit. Riihijärven yhteenlasketut tehot noilta kausilta, joina hän Lukossa pelasi ovat 82 peliä ja 42+70=112 pistettä.
 

punsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Totuuksia

Lueskelin tossa jääkiekkolehden kauden 95/96 joukkue arvostelu, niin siinä oli aika karua kieltä teidän tulevasta koutsista. Kuten esim. " ei tsekki ole vakuuttanut taidoillaan etenkään pelinjohtajana, surkea peluuttaja. Voi kuitenkin olla, että herra Sykora on vuosien mittaan oppinut jotain.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Erittäin kova valmentaja, vain muutama kysymys herää.

1)Oliko Lukossa ollessa ongelmia kielen kanssa. Englannillako kommunikoitiin? Ja miten kaveri on sitten kehittänyt kielitaitoaan. Varmasti noin yleisellä tasolla erittäin kova valmentaja, mutta juuri kieli voi tuoda enemmän tai vähemmän ongelmia, varsinkin kun tietää tsekeillä yleisesti olevan ongelmia tuon kanssa. Vaikka olisi käyty NHL'ssä, niin silti ollut näitä ongelmia. Ja vaikka kieli olisi hallussa, niin varsinkin pelinsisällä voi tulla juuri ongelmia, jos kommunikointi ei onnistu 100%

2)Sopiiko uusi tyyli hyvin joukkueelle ja kauanko menee kun pelaajat sisäistävät uuden tyylin

3)Miksi Tappara ei hankkinut näin kovaa valmentajaa?

Noin yleisesti, pitää onnitella Ilvestä, ehkä nyt ne HN'n arviot ovat lähempänä totuutta, siis ensi kauden osalta, että Ilves tuleekin askeleen Tapparaa lähemmäs, kuin kauemmas. Noilla yllä mainituin varauksin ainakin valmennus on kunnossa.
 

KOjakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Re: Totuuksia

Viestin lähetti punsi
Lueskelin tossa jääkiekkolehden kauden 95/96 joukkue arvostelu, niin siinä oli aika karua kieltä teidän tulevasta koutsista. Kuten esim. " ei tsekki ole vakuuttanut taidoillaan etenkään pelinjohtajana, surkea peluuttaja. Voi kuitenkin olla, että herra Sykora on vuosien mittaan oppinut jotain.

Kiitos tiedosta, toivotaan tosiaan, että Sykora olisi tunnistanut tämän asian ja pystynyt kehittymään siinä.

Viestin lähetti HN
Ei varmana ole oppinut yhtään mitään. Ihan paska koutsi se on.

Korkein kansainvälinen valmentajadiplomi. Extraliigan mestaruus Sparta Prahassa ja parhaan valmentajan palkinto viime kaudella. Litvinovissa valinta Tshekin parhaaksi valmentajaksi vuonna 2000. Kolmesti välierissä Litvinovissa.

Turha jätkä. Kuulapää on paljon parempi - varsinkin peluuttajana.

Oletko muuten kuullut Joni Lehdon, Juha Riihijärven ja Mikko Peltolan mielipiteitä siitä, missä Lukko olisi ollut ilman Sykoraa?

Niin hyökkäys on paras puolustus? Punsi ei kai verrannut Sykoraa kehenkään muuhun valmentajaan toi vain esiin jääkiekkolehden kauden 95/96 joukkue arvostelun ja toivoi että kyvyt olisi parantunut, mielestäni hyvää ja arvokasta tietoa mm. valittaessa kakkoskoutsia.

Sykoran meriitithän ovat tunnistettu ja hyviksi havaittu, mitä muuten Joni Lehto, Juha Riihijärvi ja Mikko Peltola ovat sanoneet juuri Sykoran peluuttamisesta? Hyvä valmentaja hän on siitä ei ole epäilystäkään. Mutta tuo peluuttaminen on minunkin korviin kantautunut siinä mielessä että se ei olisi ollut kaverin vahvimpia puolia.

Onko muuten kenelläkään tietoa kuka esim. Sparta Prahassa hoiti peluutuksen, mikäli herra itse, uskoisin tällöin myös peluuttamisen parantuneen. Lisätieto asiasta esim. Prahan ajoilta olisi mukava saada. Asia on mielestäni hyvinkin olennainen ja tärkeä asia nykykiekossa.

- Kojak
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kiitoksia vastauksista. Tapparan tilanteessa taitaa tosiaan olla sekin, että nyt lähdetään kai kasaamaan taas muutaman vuoden projektia, jossa nostetaan omia junioreita ja useat ns. tähdet lopettavat/lähtevät pois. Tapparan alas tulemisesta, noh runkosarjan osalta sitä, mutta viime pelit taas olleet parempia kuin useat viime kaudella. Mutta sehän ei Ilvesketjuun kuulu, pahoittelen.

Kiitoksia infosta Sykorasta, ehkä ensi kaudella sitten tosiaan olisi parempia paikallispelejä, vaikka siltikin 8 on aivan liikaa.

Niin ja toivottavasti Sykora keksii aikalisän nopeammin, kun Rautakorpi(tuosta vertauksesta tuli vain mieleen) Jukalla meni reilut 2,5-vuotta aikalisän keksimiseen...
 

ex-jokipoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sori chattiviesti mutta ei kyllä tarvitse eaglen pahoitella Ilvesketjuun osallistumista. Todellakin fiksu kirjoittaja.
 

KOjakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kiitos HN vastauksesta, olen kanssasi samaa mieltä nykykiekon ja teamien suhteen.

Tässä kuitenkin pitää kuitenkin nostaa vielä yksi asia esille, eli millainen valmentaja Sykora on. Haluaako hän peluuttaa pelaajia(hyökkääjiä, puolustajia vai koko kentällistä...) ja taktikoida pelin sisällä vai onko hän tunnistanut taktiset puutteensa(jos niitä on, en tiedä) ja antaa kakkoskoutsin huolehtia enimmissä määrin peluuttamisesta.

Se että kakkoskoutsi pelin sisällä hoitaa taktisen puolen taitaa olla joillekkin aika iso ego kysymys. Nuorten MM-kisoissa näytti pitkälle siltä, että kakkoskoutsi Dufva hoiti paluuttamisen eikä Erkka ja tämä tuntui sopivan molemmille. Olisiko Sykora valmis siihen, että kakkonen peluuttaisi. Tähän nyt on varmasti aika vaikea vastata jos tuota tsekin liiga ei ole läheltä seurannut. Jos kuitenkin on niin että Sykora olisi valmis jakamaan peluutus vastuuta, vaatisi tämä menettely paljon myös kakkoskoutsilta.

Eli toivottavasti Ilveksen johdossa ei palkata vain Valmentajaa vaan palkataan valmennusteami, jossa valmentajat pystyvät kommunikoimaan keskenään ja on varustettu erilaisilla vahvuuksilla, jotka yhdessä muodostavat 1+1=3.

Enpä taida olla kovinkan kiitollinen fani kun ensin saatiin hyvä valmentaja niin se ei riitä vaan olen jo "vaatimassa" myös hyvä valmennusteami. ;)

- Kojak
 

punsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lehdosta

Miehen uran alamäki alkoi siitä kun hän loukkasi polvensa. Sen jälkeen mies ei ollut enää entisensä. Eli Sykoran lähdöllä ei ole asian kanssa MITÄÄN tekemistä.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Punsi

Teettämäni puolueettoman ja tieteellisen tutkimuksen mukaan Joni Lehdon mielettömän hirvittävä lyöntilaukaus ei kaudella 1997-98 sen enemää harjoitus- kuin liigaotteluissakaan suuntautunut kertaakaan vastustajan maalia kohti.

Eli miehen polvivammalla ei ole asian kanssa MITÄÄN tekemistä.




Ranger
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Kommentti

Yhdyn toveri ex-jokipojan mielipiteeseen, ei eaglen tarvitse pahoitella asialliseen viestiketjuun kirjoitettuja asiallisia viestejään. Vaikka vääräuskoinen onkin.




Ranger
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös