Mainos

Sote – karkki vai kepponen

  • 29 456
  • 279

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Olen varmaan tässä asiassa rasittava setämies, mutta minkä takia ehkäisyn pitäisi olla ilmaista? On tietenkin totta, että vahinkoraskaudet ja mahdolliset raskaudenkeskeytykset tuovat nekin kustannuksia, joita ilmaisella ehkäisyllä voidaan välttää. Mutta sitten toisaalta ollaan myös ihmeissään siitä, että ensisynnyttäjen ikä kasvaa kasvamistaan ja lapsettomuus kasvaa.

Tautien leviämisen ehkäiseminen on sekin vähän heikko argumentti, kun kondomien ohella ilmaiseksi voi saada ehkäisypillerit, -renkaan, -laastarin, -kapselin tai kierukan. Näistä kun vain kondomi ehkäisee tauteja. Muiden tarjoaminen voi nimenomaan lisätä seksitauteja. Jos jotain jaetaan ilmaiseksi, niin ne pitäisi olla pelkästään kondomeja.

Minun mielestäni nuoria pitäisi opettaa vastuunkantoon, eikä siihen, että yhteiskunta hoitaa ja maksa kaiken valmiiksi. Kyseessä ei ole kuitenkaan edes mikään mahdottoman kallis meno, kun puhutaan kymppien kustannuksista vuositasolla. Puheet "ilmaisesta" ovat siinäkin mielessä ärsyttäviä, että ei ole olemassa mitään ilmaista ehkäisyä nuorille - on vain olemassa muiden nuorille kustantama ehkäisy.

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

Ei keskeinen kysymys ole mielestäni setämiesmäisyyttä, vaan tarpeellinen osa keskustelua. Tämä pitää kuitenkin aina päätösvaiheessa perustella esim. valtuustoissa, missä joku kysyy saman kysymyksen

Pääsit juuri ytimeen sillä, kuinka paljon abortit vähenevät. Joissain kokeiluissa ovat puolittuneet.

Lisäksi tosiaan taudit ja yleinen eriarvoisuuden vähentäminen. Ehkäisy on kuitenkin teineille erilainen kustannuskysymys kuin aikuisille.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olen varmaan tässä asiassa rasittava setämies, mutta minkä takia ehkäisyn pitäisi olla ilmaista? On tietenkin totta, että vahinkoraskaudet ja mahdolliset raskaudenkeskeytykset tuovat nekin kustannuksia, joita ilmaisella ehkäisyllä voidaan välttää. Mutta sitten toisaalta ollaan myös ihmeissään siitä, että ensisynnyttäjen ikä kasvaa kasvamistaan ja lapsettomuus kasvaa.

Tautien leviämisen ehkäiseminen on sekin vähän heikko argumentti, kun kondomien ohella ilmaiseksi voi saada ehkäisypillerit, -renkaan, -laastarin, -kapselin tai kierukan. Näistä kun vain kondomi ehkäisee tauteja. Muiden tarjoaminen voi nimenomaan lisätä seksitauteja. Jos jotain jaetaan ilmaiseksi, niin ne pitäisi olla pelkästään kondomeja.

Minun mielestäni nuoria pitäisi opettaa vastuunkantoon, eikä siihen, että yhteiskunta hoitaa ja maksa kaiken valmiiksi. Kyseessä ei ole kuitenkaan edes mikään mahdottoman kallis meno, kun puhutaan kymppien kustannuksista vuositasolla. Puheet "ilmaisesta" ovat siinäkin mielessä ärsyttäviä, että ei ole olemassa mitään ilmaista ehkäisyä nuorille - on vain olemassa muiden nuorille kustantama ehkäisy.

Jos pitää valita sen välillä että 15 vuotias tyttö ja poika joutuvat pohtimaan ottaako abortin vain koittaako olla vanhempi lapselle tai sitten kun ehkäisy on ollut maksutonta niin he voivat välttää tuon tilaisuuden niin se jälkimmäinen vaihtoehto on minusta parempi. Vastuullisuutta voi opetella muutenkin ja tuota ehkäisyä pitää ymmärtääkseni pyytää ensiksi.

Toki olisi eri kätevää laskea ensisynnyttäjien ikää vaikeuttamalla ehkäisyn saatavuutta ja jälkiehkäisyn saatavuutta, aborteista puhumattakaan. Yleisesti seksuaalivalistus tuntuu laskevan teiniraskauksien määrää (en tiedä onko tästä tutkimusta mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa teiniraskauksien määrä ja seksistä pidättäytymiseen keskittyvä seksuaalikasvatus korreloivat erittäin vahvasti).
 
Jeffrey

Jäsen
Minun mielestäni nuoria pitäisi opettaa vastuunkantoon, eikä siihen, että yhteiskunta hoitaa ja maksa kaiken valmiiksi. Kyseessä ei ole kuitenkaan edes mikään mahdottoman kallis meno, kun puhutaan kymppien kustannuksista vuositasolla. Puheet "ilmaisesta" ovat siinäkin mielessä ärsyttäviä, että ei ole olemassa mitään ilmaista ehkäisyä nuorille - on vain olemassa muiden nuorille kustantama ehkäisy.

Ajattelen itsekin niin, että ei varsinkaan kondomin ilmaisuus saa ketään sitä käyttämään - kalliimmissa ehkäisyssä voi olla kyse myös rahasta.

Vastuunkantoa lähtisin myös täältä jalkautumaan suomalaisten keskuuteen. Pidän hyvänä, että ehkäisyä tuodaan lapsille saataville. Sen käytön nimittäin ratkaisee se löytyykö se silloin onnen hetkellä sieltä takataskusta vai eikö - ei sen hinta. Saatavuus taas paranisi sillä ilmaisuudella.

Vastuunkannon puolesta olen kuitenkin ihan hyvilläni, jos 25 vuotiasta ei enää kohdella kuin lasta ja perustella 25 vuotiaan ilmaista ehkäisyä 15 vuotiaiden vahinko raskauksilla. Se sitten taas on eri asia lasketaanko ilmaisuuden ikää mille tasolle ja tästä löytynee hyviä perusteluja puoleen sun toiseen. Sanoisin kuitenkin, että vähintään 20 vuotiasta tulisi kyetä yhteiskunnan tasolta kantamaan vastuuta omasta elämästään.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kondomithan ovat sitä paitsi käytännössä ilmaisia muutenkin. Esim. Lidlistä 12 kappaleen paketti (Useita eri vaihtoehtoja.) kustantaa vain n. 1,85.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös