Mainos

Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 551 348
  • 12 095

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Jotain Vapaavuoren on täytynyt tehdä oikein, mistä muiden pitäisi ottaa mallia.
No olisiko päättänyt että asialinjalla pysymällä ja määrätietoisesti (hyvää) työtä tekemällä nuoruuden toheloinnin voi kuitata. Näin helsinkiläisenä on todettava että meillä on helvetin hieno pormestari. Helsingille lottovoitto ettei tullut valituksi Kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Sivumennen sanoen montaa tuttua kokoomuslaista vieläkin ottaa pannuun puoluekokouksen joukkopsykoosissa valitsema showmies Stubander. Toki Paula Risikkokin oli mukana myös järkiehdokkaana.

Sikäli jos joku media saisi nyt tai myöhemmin päähänsä alkaa nostelemaan Vapaavuoren nuoruuden hairahduksia niin ko. taho tekisi itsensä naurunalaiseksi. Mies tosiaan kantoi asiasta poliittisen vastuun jo vuonna 1995 silloisessa asemassaan.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
No olisiko päättänyt että asialinjalla pysymällä ja määrätietoisesti (hyvää) työtä tekemällä nuoruuden toheloinnin voi kuitata.

Ehkä näin, mutta ottaisin huomioon myös sen, että aika on nyt aivan toisenlainen. Minä en usko, että oma päätös ja työ riittää nykyään ja tulevaisuudessa pyyhkimään sosiaalisessa mediassa ryvetetyn menneisyyden. Uskallan väittää, että jos mediakulttuuri olisi vuonna 1995 ollut samanlaista kuin nyt, ei Vapaavuori olisi tänään kokoomuslainen pormestari.

Minua ei yksittäinen Näkkäläjärvi oikeastaan edes kiinnosta, koska kysymys ei ole mistään merkittävästä poliitikosta, mutta tästä asiasta luettuani aloin kaivata Stillerin aikaista Pressiklubia ja sitä tyyliä, jolla tätä oltaisiin käyty läpi. Olisi mielenkiintoista seurata keskustelua, jossa mediatutkija ja miksei Jan Vapaavuori itse perkaisivat nyt syntynyttä kohua siihen aikaan, jolloin Vapaavuoren tausta tuli esiin. Tämä on mielenkiintoisempaa siksi, että Näkkäläjärvi jää jossain vaiheessa unohdiksiin, mutta poliittiset kohut eivät siihen lopu. Ne vain muuttavat muotoaan mediakulttuurin muuttumisen myötä.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Ei Demarit ja Persut kyllä ikinä mahdu samaan hallitukseen. Aivan liian erilainen arvopohja. Ei Persut suostuisi yhteistyöhön noin ihmis- ja eläinvihamielisen porukan kanssa.

Vakavasti sanoen. Olen kyllä sitä mieltä, että ihmiselle pitää antaa uusia mahdollisuuksia. Teoilla on seurauksensa ja ne pitää tarvittaessa kärsiä, mutta sen jälkeen anteeksianto ja puhdas pöytä. Ei meistä kukaan halua niin armotonta yhteiskuntaa, jossa virheistä maksetaan loputonta hintaa. Sellainen ei ole hyvä yhtään kenellekään, sillä kaikki tekevät virheitä ja kaikki tarvitsevat uusia mahdollisuuksia.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ainakin suoraselkäinen mies kun sanoo suoraan jatkavansa tehtävässään. "Miksi en jatkaisi."
Kommentit muutenkin täyttä kummelia:

”En ollut päihtynyt enempää kuin muutkaan paikalla olleet”, Aholainen kommentoi.

Pitääkin muistaa tämä ohjenuora jatkossa. Ilmeisesti teot eivät merkkaa, koska "ne muutkin".
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa

Enää ei puutu kuin nuorena poikaporukassa tehdyt hölmöilyt, mielipiteen muutokset, ihmisenä kasvaminen jne. Kantaisivat vastuun vaikkapa.... eroamalla - pätee toki kautta linjan eikä valikoiden. Tuota odottaessa ei kannattane hengitystä pidätellä.
 
Cliffer666

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Jokerit, Järvenpään Haukat
Ilman näitä kohujakin SDP menetti kannatustilaston ykkössijan nopeasti vaalien jälkeen ja näillä Al-Taeen ja Näkkäläjärven tapauksilla varmasti tulee olemaan oma vaikutuksensa.. Eipä tulleet kyllä eduskuntavaalit päivääkään liian aikaisin, onneksi vaalit pidettiin 14.4. eikä esim. kahta viikkoa tai kuukautta myöhemmin, muuten meille kyhättäisiin varmaankin parhaillaan hyvin erinäköistä hallitusta...
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Vapaavuorella on omat tötöilynsä, jotka eivät ihan pelkästään nuoruuteen rajoitu (olikos joku ratti myöhemmällä iällä?)
Sen sijaan nuorempana on ilmeisesti ollut mukana kulmakunnan jengissä. Siinä on omat riskinsä väkivallalle, mutta yleensä se kohdistuu toiseen samanlaiseen tyyppiin. Harvemmin näistä ennen vanhaan jäätiin kiinni. Ei niistä tappeluista mitään rikosilmoituksia tehty, vaikka olisi nenä muotoiltu uusiksi
Porukalla jos käydään kiusaamaan naista ja rääkätään kissat kuoliaaksi (ja vittuilut päälle) menee jo yli ymmärryksen.
Naapurini ja kaverini Jussi (nimi ei muutettu) tappoi ensin lintuja, sitten kissoja ja lopulta pultsarin. En ollut missään näistä mukana, enkä alkuun uskonut moisia juttuja. Ihan viimeiseksi tappoi itsensä päihteillä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Vakavasti sanoen. Olen kyllä sitä mieltä, että ihmiselle pitää antaa uusia mahdollisuuksia. Teoilla on seurauksensa ja ne pitää tarvittaessa kärsiä, mutta sen jälkeen anteeksianto ja puhdas pöytä. Ei meistä kukaan halua niin armotonta yhteiskuntaa, jossa virheistä maksetaan loputonta hintaa. Sellainen ei ole hyvä yhtään kenellekään, sillä kaikki tekevät virheitä ja kaikki tarvitsevat uusia mahdollisuuksia.
Ihan mielenkiinnosta, liittymättä tähän kyseiseen tapaukseen, meneekö jossain raja että uutta mahdollisuutta ei tarvita? Ja jos tälläinen raja on olemassa, niin missä kohtaa se sijaitsee? Määritelläänkö raja mielestäsi yhteiskunnan arvoilla vai yksilön kokeman "haitan" mukaan?
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Mielenkiintoista tosiaan, missä menee raja anteeksiannolle, vai onko edes sellaista. Ansaitsisivatko Hitler/Stalin/Pol Pot uuden yrityksen ja kaikki vanhat teot voitaisiin pyyhkiä pois? Jos sellainen raja on missä se on ja kuka sen määrittelee? Onko vasemmiston väkivalta erilaista ja parempaa ja mikä menee nuoruuden sekä kansalaistottelemattomuuden piikkiin?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck
K

Kiekkokatsoja

Demari on uusi persu.
Jep. Alle haaveena uusi mersu.
Demarien arvopohja on jo nyt palasina. Yksittäistapauksien sekoiluna, ja Rinteen mahdottomien unelmien vuoksi.
Virheitä teemme kaikki. Mutta ei pitäisi leikkiä Rinteen tapaan tekopyhää (arvopohja), ja pitäisi jättää uudet virheet tekemättä (hallitusohjelma).
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mielenkiintoista tosiaan, missä menee raja anteeksiannolle, vai onko edes sellaista. Ansaitsisivatko Hitler/Stalin/Pol Pot uuden yrityksen ja kaikki vanhat teot voitaisiin pyyhkiä pois? Jos sellainen raja on missä se on ja kuka sen määrittelee? Onko vasemmiston väkivalta erilaista ja parempaa ja mikä menee nuoruuden sekä kansalaistottelemattomuuden piikkiin?
Mietin sitäkin että entä jos vaikkapa Näkkäläjärvi olisi kännissä ajanut ihmisen yli, menisikö se nuoruuden piikkiin? Tai jos rattijuopumus olisi tapahtunut 22v-ikäisenä, nuoruudeen piikkiin? Entä 25v? tai 28v? Pitäisikö sen inarilaisnaisen antaa anteeksi nuo teot?

Ja yksi huolestuttava piirre on nuo selitykset:
Tulen hyvästä perheestä ja elin onnellisen lapsuuden. Nuoruuteni oli kuitenkin rankka ja olin pitkään elämässäni todella hukassa. Ainoa veljeni kuoli ollessani 11-vuotias ja vanhempani erosivat, kun olin lapsi. Ehkä joku fiksumpi olisi osannut käsitellyt ongelmia toisin. Minulla koulu ei kuitenkaan sujunut ollenkaan, eikä oikein mikään kiinnostanut.

Vaikeudet näkyivät varmasti ulospäin kuohuntana ja myös nyt uutisoituina tekoina. Tämä tie olisi voinut viedä minut mukanaan. Voisin olla nyt hyvin erilainen 28-vuotias ihminen. Tiedän millaista on elää elämää ilman näköaloja ja sekin on vaikuttanut minuun.
Lähde: Iltalehti

Veljen kuolema on hieman harvinaisempaa, mutta asian puolustelu sillä että vanhemmatkin on eronnut. Hui hitsi, on se tosi kovia kokenut. Muutenkin täysin raukkamaista selitellä asiaa tuolla tavalla, kertoo paljon siitä kuinka osaa kantaa vastuuta, kun koittaa tälläisen asian paljastuessa saada ihmisten empatioita puolelleen "surutarinoilla". Suoraselkäinen pahoittelu, ilman turhaa lässynläätä olisi ollut suoraselkäisen miehen toimintaa. Ja nyt kuitenkin valehteli puolueelleen taustastaan, niin sitäkin kautta voi pohtia että kuinka hyvin kypsynyt ihminen on kyseessä. Ei tuo somelynkkaus ja mahdollinen poliittisen uran loppu nyt liian radikaalilta kuulosta, ainakaan omasta mielestäni.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tuon Mikkelin "kohdudemarin" kommentti oli paras: "En ollut sen enempää humalassa kuin kukaan muukaan osallistunut".

Mutta sieltä se pienessä känössä demarien totuus tuli esiin, ja tätä totuuttahan ajetaan nyt ihan hallitusneuvotteluissa. AY on sytostaatti, yrittäjät syöpä ja verot vitaaminia.
 
teppana

Jäsen
@muti samaa mieltä selittelystä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että ihmisen käytökseen liittyy aina oleellisesti hänen historia sekä kykynsä käsitellä aiempia tapahtumia, niin mukavia kuin kurjiakin. Tämä asioiden kanssa/kautta kasvaminen ei kuitenkaan ole oleellinen asia muille kuin itselle. Jos asianomainen (tai oikeuslaitos) haluaa kuulla taustoja niitä voi avata. Mutta mikään yleinen avautuminen "no mulla oli ongelmia syyn x & z takia" ei ole relevantti. Pikemminkin se kertoo ihmisen halusta edelleen pakoilla vastuutaan.
 
K

Kiekkokatsoja

Ehkä arvopohja on kuitenkin eri asia, kuin edustajien nuoruusajan sekoilut. Itse en ainakaan katso 15-vuotiaana edustaneeni teoillani mitään erityistä arvopohjaa. Hallitusohjelman ehtii haukkumaan sitten, kun/jos se on joskus julkaistu.
No kissanrääkkääjää en kommentissani tarkoittanut, ja tämä viimeinen Mikkeliläisdemari oli iältään vanhempi.. vaikka mieleltään ei kommenttinsa perusteella ollut. Myös Hussein taisi olla yli 15v. Sekoiltuaan. Joo munataan me kaikki joskus. Ei se aina niin vakavaa ole. Mutta Rinne on leikkinyt tekopyhää arvopohjillaan, ja jatkaa samaa leikkiään yhä. Samanlaisia pellejä löytyy demareista, persuista ja muistakin ryhmistä, joten turha on Rinteen jeesustella.
Mulle Rinne on kykenemätön pääministeriksi, tai edes hallitusneuvotteluihin.
Niin ehkä turha murehtia tulevia hallitusmokia vielä, mutta pahalta näyttää jo nyt.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ihan mielenkiinnosta, liittymättä tähän kyseiseen tapaukseen, meneekö jossain raja että uutta mahdollisuutta ei tarvita? Ja jos tälläinen raja on olemassa, niin missä kohtaa se sijaitsee? Määritelläänkö raja mielestäsi yhteiskunnan arvoilla vai yksilön kokeman "haitan" mukaan?

Mielenkiintoista tosiaan, missä menee raja anteeksiannolle, vai onko edes sellaista. Jos sellainen raja on missä se on ja kuka sen määrittelee?

Kun kysymys on poliitikosta, jonka tulevaisuus ratkaistaan vaaleissa, ei filosofisia kysymyksiä anteeksiannosta edes tarvita. Vaikka ihminen sovittaisi rikoksensa ja saisi anteeksi, ei mikään tai kukaan pakota palauttamaan vaaleilla mitattavaa mainetta. Toimii myös päinvastoin.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Eikös arvopohjalla tarkoiteta nimenomaan puolueen tavoitteita ja poliittisia arvoja, ei yksittäisten jäsenten spedeilyä?

Minkä ryhmän pitäisi jakaa nämä tietyn puolueen arvot? Eikö puoluee tulisi jäsenien tulisi olla ainakin näennäisesti samat arvot jakavia ihmisiä - vai mahtuuko mukaan myös muita?

Toisin sanoen: mikä sen arvopohjan luo?
 
Viimeksi muokattu:

Puolueohjelma ja puolueen virallisesti julkaisemat poliittiset tavoitteet. Näin siis ainakin olen ymmärtänyt.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Puolueohjelma ja puolueen virallisesti julkaisemat poliittiset tavoitteet. Näin siis ainakin olen ymmärtänyt.

Rinnehän jossain vaiheessa sanoi: "Meidän arvopohja on niin erilainen, ettei yhteistyö helppoa ole." - "”Meitä erottaa etenkin se, miten suhtaudumme ihmisyyteen. Suhtautuminen ihmisyyteen on meille älyttömän tärkeää."

Eli ei tuo tuon Rinteen sanomisen mukaan ihan pelkästään ole puolueohjelma / poliittiset tavoitteet? Puolueen arvopohjan luovat siis samaa mieltä olevat ihmiset - vai mistä ja kuka sen arvopohjan määrittelee?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan mielenkiinnosta, liittymättä tähän kyseiseen tapaukseen, meneekö jossain raja että uutta mahdollisuutta ei tarvita? Ja jos tälläinen raja on olemassa, niin missä kohtaa se sijaitsee? Määritelläänkö raja mielestäsi yhteiskunnan arvoilla vai yksilön kokeman "haitan" mukaan?

Tämä on sitten taas hyvin hankalaa määrittää. Lähtökohtana taitaa lain osalta olla rangaistuksen kärsiminen, ja sitten rikosrekisterissä näkyvien tietojen poistuminen tietyn ajan kuluttua. Toki sitten on olemassa virkoja, joihin vaaditaan kaiken maailman turvallisuusselvityksiä, ja niissä taitaa rikollinen menneisyys painaa, vaikka rikosrekisteri olisikin jo tyhjentynyt?

Moraalinen puoli on sitten oma juttunsa. Nyt kansa päättää, ovatko Näkkäläjärven teot jo riittävän vanhoja vai eivät.
 
teppana

Jäsen
Rinnehän jossain vaiheessa sanoi: "Meidän arvopohja on niin erilainen, ettei yhteistyö helppoa ole." - "”Meitä erottaa etenkin se, miten suhtaudumme ihmisyyteen. Suhtautuminen ihmisyyteen on meille älyttömän tärkeää."

Eli ei tuo tuon Rinteen sanomisen mukaan ihan pelkästään ole puolueohjelma / poliittiset tavoitteet? Puolueen arvopohjan luovat siis samaa mieltä olevat ihmiset - vai mistä ja kuka sen arvopohjan määrittelee?

Varmaan riippuu vähän keneltä tuota kysyy. Sipilän ja Orpon mukaan PS:n arvopohja muuttui radikaalisti puheenjohtajiston vaihdon myötä vaikka puolueen hallitusohjelmaan ei mitään muutosta tehty eikä virallinen linja ainakaan sillä sekunnilla muuttunut. Eli näyttäisi siltä, että arvopohja tarkoittaa juuri sitä, mikä parhaiten puhujan agendaa ajaa. Kuten politiikkaan olennaisesti kuuluu.

Itse siis tulkitsin tämän mystisen "arvopohjan" tarkoittavan puolueen arvoja ja poliittisia päämääriä. Ei siis yksittäisten jäsenien tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Vähemmän yllättäen tämä arvopohja sitten on valjastettu epämääräiseksi hötöksi joka on sopiva määrittelemään toisen osapuolen moraalin erehtymättä mutta ei samalla tavalla päde omalla kohdalla.
 
Näinhän se varmaan hyvin pitkälti menee. Tulkitaan sopivasti & kätevästi sitten kun kastikkeet lentää tuulettimeen oman puolueen kohdalla.

Kuulostaa ihan politiikalle.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Varmaan riippuu vähän keneltä tuota kysyy. Sipilän ja Orpon mukaan PS:n arvopohja muuttui radikaalisti puheenjohtajiston vaihdon myötä vaikka puolueen hallitusohjelmaan ei mitään muutosta tehty eikä virallinen linja ainakaan sillä sekunnilla muuttunut. Eli näyttäisi siltä, että arvopohja tarkoittaa juuri sitä, mikä parhaiten puhujan agendaa ajaa. Kuten politiikkaan olennaisesti kuuluu.

Itse siis tulkitsin tämän mystisen "arvopohjan" tarkoittavan puolueen arvoja ja poliittisia päämääriä. Ei siis yksittäisten jäsenien tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Vähemmän yllättäen tämä arvopohja sitten on valjastettu epämääräiseksi hötöksi joka on sopiva määrittelemään toisen osapuolen moraalin erehtymättä mutta ei samalla tavalla päde omalla kohdalla.
Eiköhän tuo tulkintasi ole vähintäänkin de facto -standardi suomalaisessa politiikanteossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös