Sosialidemokraatit – SDP

[Yläpesä]

Koska hallitusketjun voi pyhittää vetovastuussa olevien ruoskimiseen, niin perustetaan viikon uutiselle omansa.

Aamulehden Riitta Järventie joka yleensä on jutuissaan vain rasittava täti-ihminen, sivalsi pari päivää sitten demareita osuvasti. Kun vielä ennen Eeron julistusta kaikki yhteen ääneen vannoivat hänen erinomaisuuttaan ja tuen yksimielisyyttä tälle järkähtämättömälle kalliolle, ja samaan aikaan tuomittiin Tuomiojan sooloilu rivejä rakoiluttavana tekona, kääntyi kaikki päälaelleen yhdessä hujauksessa Iso-E:n kerrottua faktat jatkostaan. Yhtäkkiä olikin juuri sopiva aika kunnon tuuletukselle, Eero edustikin pysähtyneisyyttä ja varovaisuutta ja Tuomioja oli rohkea vaihtoehdon näyttäjä. Hohhoijaa, taas yritetään syödä ja säästää sama kakku. Itsepetoksen sumussako nämä ihmiset elävät ja mitä vielä vaaditaan sumun hälventämiseksi? Demarit ovat kolmesta pääkonservatiivipuolueesta ehkä kaikkein jähmein ja muutosresistentein sakki, jonka silmissä keisarillakin on yhä mitä hienoimmat releet yllään. Vahva tukijalka teollisuustyön suorittajien muodossa on murentunut eikä organisaatio ole oikein muuten reagoinut kuin takomalla jalkaansa lattiaan. Kepulaisilla muutospaine on ollut monta luokkaa hurjempi kun se on metamorfoitunut maanviljelyspuolueesta semi-urbaaniksi eurooppalaiseksi liberaaliryhmittymäksi. Eikä kukaan kai voi moittia kepua kovin huonosti hoidetusta muuntautumisesta?

Demarit istuvat istumalakossa yksikseen eikä kukaan erityisemmin heitä kaipaa. Kun vielä presidentti vaihtuu ei-demariksi ja samaan aikaan aletaan käydä ensimmäisiä nokkapokkakokouksia aiemman demaripresidentin ei-niin-päivänvalon-kestäviä toimia, voinee povata entistä ankeampia aikoja ruusupuolueelle.

Yksi ongelman ydin lienee se, että nimellisesti yhtenäisen talon sisälle on syntynyt hyvin kaukana toisistaa olevat ääripäät, minkä johdosta yhteiseen linjaan päätyminen tietää aatteensa myymistä monelle - liian monelle. Lopputulos kun tuppaa olemaan laimea, väritön ja varmuuden vuoksi vielä hajuton. Oikeistodemarit voisivat muutosta vauhdittaakseen ilman suurempia ongelmia siirtää kirjansa kokkareiden puolelle ja vasurit puolestaan liputtaa rehellisemmin aatettaan Korhosen joukoissa, tai siirtyä maailmanparannuksen piiriin vihreyteen uppoutumalla. Kuvittelevatko demarit oikeasti että valitsemalla johtoon nätin nuoren naisen koko painajainen poksahtaisi rikki?

Oma veikkaukseni on, että nyt syntyneestä tuhkasta ei nouse uljas Feeniks vaan tuhkaan sotkeutunut, jalkaa lattiaan polkeva patakonservatiivinen, keski-ikäinen, hississä viereen tulleen tädin tissejä tuijottava mies.

 

[grace]

Minkäköhän vuoksi pitkänlinjan demari Jukka "iso G" Gustafsson ei lähde kisaan puheenjohtajuudesta? Mitään uuttahan mies ei tuo demareiden yleisilmeiseen, mutta mies on kuitenkin karaistunut politiikan pelikentällä. On tavallaan hienoa, että demarit yrittävät nyt pestä lärvinä, mutta ainoa edes jotenkin vakuuttava ehdokas on Tuomioja, joka edustaa sitä menneisyyttä ja Urpiaiset sun muut märkäkorvat ovat mukana "leikkimielellä ja kokemusta keräämässä". Ei siinä mitään, pakkohan sitä kokemusta on keräillä.

edit. Iso-G nyt ei ole ainakaan vielä ilmoittautunut mukaan kisaan, mutta löytyyköhän motivaatiota vielä, kun ministerinpaikka meni sivu suun useampaan otteeseen demareiden istuessa hallituksessa.

 

[Yläpesä]

edit. Iso-G nyt ei ole ainakaan vielä ilmoittautunut mukaan kisaan, mutta löytyyköhän motivaatiota vielä, kun ministerinpaikka meni sivu suun useampaan otteeseen demareiden istuessa hallituksessa.

Gustafssonilla on rasitteensa: hän tulee Tampereelta.

 

[tt]

Kuvittelevatko demarit oikeasti että valitsemalla johtoon nätin nuoren naisen koko painajainen poksahtaisi rikki?

Vaikeita aikoja minäkin demareille veikkaan. Pahimmillaan eivät edes valitse johtoon nättiä nuorta naista, joka saattaisi ihan oikeastikin kannatusta nostaa esim. nuorten keskuudessa, vaikka puolueen linjaongelma jatkuisikin, vaan Tarja Filatovin, joka eilisten MTV3:n uutisten mukaan olisi jonkun kyselyn perusteella piirien suosikki uudeksi puheenjohtajaksi.

En nyt Filatovin linja erityisesti tunne, mutta hän ei vaikuta miltään uudistajalta sosiaalitanttamaisine imagoineen; saa nähdä kuinka pahasti demarit ampuvat tässä vielä itseään jalkaan.

 

[hanu]

Minkäköhän vuoksi pitkänlinjan demari Jukka "iso G" Gustafsson ei lähde kisaan puheenjohtajuudesta? Mitään uuttahan mies ei tuo demareiden yleisilmeiseen, mutta mies on kuitenkin karaistunut politiikan pelikentällä. On tavallaan hienoa, että demarit yrittävät nyt pestä lärvinä, mutta ainoa edes jotenkin vakuuttava ehdokas on Tuomioja, joka edustaa sitä menneisyyttä ja Urpiaiset sun muut märkäkorvat ovat mukana "leikkimielellä ja kokemusta keräämässä". Ei siinä mitään, pakkohan sitä kokemusta on keräillä.

edit. Iso-G nyt ei ole ainakaan vielä ilmoittautunut mukaan kisaan, mutta löytyyköhän motivaatiota vielä, kun ministerinpaikka meni sivu suun useampaan otteeseen demareiden istuessa hallituksessa.

Ei nähdä Jukkaa tuossa puheenjohtajakilvassa. Mieshän on harmaa eminessi, joka on vuosien saatossa haalinut yllättävänkin paljon valtaa, mutta välttelee kaikkia tehtäviä, missä joutuisi suoraan vastuuseen. Mukava mies kolme vuotta neljästä, mutta muuttuu vaalivuosina rasittavaksi. TPV uskollisuus lasketaan kuitenkin eduksi. Jukan trauma on jäädä aina Pirkanmaalla jonkun naisääniharavan varjoon, nämä naiset ovat taas järjestäen oikeasti 'ei ministeriainesta' -hanhia.

Vähän vastaavanlainen mies demareilla on myös Kalliomäki, vanha seiväshyppäjäkään ei suin surminkaan näytä pyrkivän mihinkään vastuutakin sisältäviin tehtäviin.

Lipponen oli se demarien Kekkonen, siitä on näköjään vaikea päästä ohi. Tuomiojahan on demariksi varsin viksu kaveri, mutta linja lienee tänä päivänä liian vasemmalla. Tuomiojan valinnasta hyötyisivät demareita enemmän Kokoomus ja Vihreät, toisaalta Vasemmistoliitto saattaisi kuihtua entisestään, varsinkin kun ongelmia on tehty jo ihan itse aivan tarpeeksi.

Uutta Paavoa ei nyt löydy. Demareiden kannatuksen kannalta paras vaihtoehto voisi olla Lasse Lehtinen, lyhyellä tähtäimellä. Muutoin joku nuori nainen ja Lipponen mukaan seuraaviin vaaleihin yrittämään 'Katainen - Niinistö' -ilmiötä.

t. hanu

 

[Konsta Kepuli]

Vähän vastaavanlainen mies demareilla on myös Kalliomäki, vanha seiväshyppäjäkään ei suin surminkaan näytä pyrkivän mihinkään vastuutakin sisältäviin tehtäviin.

Nykypyrkimisistä en tiedä.

Oletko muuten sitä mieltä että valtiovarainministeri ei ole "vastuuta sisältävä tehtävä?" Sitä virkaahan Kalliomäki on hoitanut.

 

[DAF]

Itse uskoisin, että Mona Sahlin -tyyppinen ilmiö (ei, en tarkoita korttijupakkaa) on hyvinkin mahdollinen myös Suomen demareille - tai ehkä kertaheitolla nuoremmaksikin. Jutta Urpilainen ja Miapetra Kumpula-Natri ovat molemmat ihan käyttökelpoisia, nuorehkoja ja taatusti Heinäluomasta poikkeavia poliitikkoja, joissa avain uuteen nousuun voisi demareilla olla. Ei se Katainenkaan niin kovin kokenut ollut puoluejohtoon astuessaan, mutta muutos Itälään oli kovin selkeä. Heinäluoman taival puoluejohdossa muistuttaa monella muullakin tavalla Itälää.

Mitä Tuomiojaan tulee, kaikesta huolimatta en usko pätkääkään, että Tuomiojaa nähtäisiin koskaan SDP:n johdossa. Joku Lasse Lehtinen (joka ymmärtää myös olla lähtemättä) olisi lipposlaisuuden heinäluomalaispiirteiden, niiden pahimpien jatke. Eiköhän demarien seuraava puheenjohtaja ole nainen.

 

[mjr]

Kyllähän Tuomioja näistä ehdokkaista on ylivoimaisesti nuorekkain... Eli vähän surullinen tilanne. Väittäisin että paradoksaalisesti tämä nykyinen umpikuja johtuu pitkälle Lipposen kauden menestyksestä. Täällä JA:ssa, jossa ainut hyvä demari on joko Lipponen tai kuollut, ollaan ehkä unohdettu, miten populistisen ja äärimmäisen räväkän oppositio-kampanjan SDP kävi Ahon-Viinasen lamahallitusta vastaan saadenkin sitten palkakseen erittäin suuren vaalivoiton. Vaan miten kävi? Uuden hallituksen valtiovarainministeri oli, niin, Viinanen, ja talouspolitiikassa jatkettiin saumattomasti Ahon hallituksen linjoilla. No, SDP:n onneksi näillä keinoilla maa saatiin ylös lamasta, mutta tämän jälkeen sitä on todella vaikea kenenkään pitää enää minkäänlaisena vaihtoehtona porvarihallitukselle.

Ehkä ratkaisuna tähän massiiviseen uskottavuusongelmaan olisikin autenttinen kääntyminen vasempaan päin, mutta tämä edellyttäisi varmasti vähintään yhtä oppositio-kautta lisää eli SDP:n maanisen hallitushakuisuuden tuntien se on täysi mahdottomuus. Ja olisiko puolueessa enää aitoa ideologista kannatustakaan reaaliselle vasemmistolaistumiselle? Onko SDP:ssä mitään ideologiaa jäljellä? Toinen vaihtoehto on sitten tuttu kosmetiikka: esim. nuoren naisen tai muuten media-trendikkään ehdokkaan valinta puheenjohtajaksi (ja hyvinhän nämä broileri-mannekiinit voivat menestyä, ei tarvitse kuin katsoa Kataista), ja sitten eikun odottamaan, että ajat huononevat ja että hallituksen suosio pakostakin rapisee. Vähän retorista oppositio-fiilistelyä äänestäjille ja ehkä tärppää jo ensi vaaleissa taas. No, politiikassa parikin vuotta on pitkä aika - Keskusta näytti 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa olevan täydessä paitsiossa, mutta niin vaan sieltä ponnistettiin pääministeripuolueeksi. Mutta jos odottaa, että SDP muodostaa todellisen vaihtoehdon hallituspolitiikalle niin saa odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa.

 

[JZZ]

Tuomiojahan on demariksi varsin viksu kaveri, mutta linja lienee tänä päivänä liian vasemmalla.

Jep, onhan se puolueen kannalta hirveää että vasemmistolaisessa oppositiopuolueessa on yksi edustaja joka ei myötäile porvarihallituksen linjaa.

Yksinkertaistettuna: Lipposen aika on ohi, ja niin kauan kuin demareista ei löydy vastaavaa karismaattista jyrää, täytyy toimintamalleja muuttaa. Mielestäni olisi Suomen politiikalle oikeinkin piristävää, että porvareita vastassa olisi ihan oikea ja elinvoimainen vasemmistopuolue, jolla olisi mahdollisesti jotain ratkaisuja ja omia ideoita. Vasemmistoliiton vanhat perestroikaa kaipaavat kommarit tuskin tähän pystyvät, eivätkä varmaan haluakaan. Tuomioja taas voisi SDP:n tähän johdattaa.

 

[hanu]

Nykypyrkimisistä en tiedä.

Oletko muuten sitä mieltä että valtiovarainministeri ei ole "vastuuta sisältävä tehtävä?" Sitä virkaahan Kalliomäki on hoitanut.

No itseasiassa unohdin tuon, my bad. Mutta siihenkin tehtävään Antti kai vähän niin kuin joutui, eikä pyrkinyt. Ja mielikuvat poliitikoista ovat aina subjektiivisia. Minusta meinaan Kalliomäki olisi ollut jo kolme vuotta sitten Heinäluomaa paljon uskottavampi puheenjohtaja demareille.

Ja en ole demari, en yleensäkkään kovin poliittinen eläin.

t. hanu

 

[Fordél]

Yksinkertaistettuna: Lipposen aika on ohi, ja niin kauan kuin demareista ei löydy vastaavaa karismaattista jyrää, täytyy toimintamalleja muuttaa. Mielestäni olisi Suomen politiikalle oikeinkin piristävää, että porvareita vastassa olisi ihan oikea ja elinvoimainen vasemmistopuolue, jolla olisi mahdollisesti jotain ratkaisuja ja omia ideoita. Vasemmistoliiton vanhat perestroikaa kaipaavat kommarit tuskin tähän pystyvät, eivätkä varmaan haluakaan. Tuomioja taas voisi SDP:n tähän johdattaa.

Juuri näin eli demareita kyllä tarvitaan tasapainottamassa tuota puolukenttää. Hienoa kuitenkin, että demareidenkin valta on vihdoin murtunut ja he joutuvat myös miettimään miten tuoda puolue todella 2000-luvulle ja vastaamaan sen haasteisiin.

Lipponen hoiti hyvin hommansa, mutta on osoittautunut myös heikkoutta kun ei ole paikoin pysynyt omien linjaustensa takana. Olisin luullut, että Heinäluomasta on Lipposen paikkaajaksi, mutta toisin kävi. Muutamat selvä virhelinjaus ja peli on vähäksi aikaa menetetty. Hienoa kuitenkin, että kantoi miehekkäästi vastuun demareiden floppaamisesta.

Mielestäni nuorista demaripoliitikoista ei ole selvää Heinäluoman seuraajaa. Filatov on varmasti vahvin vaihtoehto, mutta muuttuisiko hänen myötä juuri mikään? Uskon kuitenkin, että Filatov on se, joka seuraavaksi astuu remmiin. Itse tosin suosisin mallia, jossa kokenut Tuomioja astuisi demaripaatin ruoriin ja ohjaisi sen aluksi oikeille raitelle. Sitten joku näistä nuorista nousevista poliitikoista, kuten Urpilainen tai Paasio, ottaisi kataismaisesti puolueen haltuun.

Tämän hetkinen demarien tila on hyvin hankala ja jos tähän väliin heitetään kokematon ja asiantuntematon kaveri johtoon, voi jälki olla tuhoisaa. Ensi kunnallisvaaleissa on tulossa varmasti pataan ja pahasti eikä uusi puoluejohtaja kerkeä ennen vaaleja tekemään tarpeeksi muutoksia, jotta tämä tapiio vältettäisiin. Siinä voi olla uudella puoluejohtajalla melkoinen koettelemus heti alkuun. Toki jos taas uusi kasvo saa todella käännettyä demareiden suunnan ja vältettyä jollain ihmeen keinolla tappiot kunnallisvaaleissa, voi siitä alkaa puoleen uusi aika uuden vahvan johtajan kanssa.

 

[Maple Leaf]

Onko SDP:ssä mitään ideologiaa jäljellä? Toinen vaihtoehto on sitten tuttu kosmetiikka: esim. nuoren naisen tai muuten media-trendikkään ehdokkaan valinta puheenjohtajaksi (ja hyvinhän nämä broileri-mannekiinit voivat menestyä, ei tarvitse kuin katsoa Kataista), ja sitten eikun odottamaan, että ajat huononevat ja että hallituksen suosio pakostakin rapisee.

SDP on nyt vaikean valinnan edessä. Tulisiko keskittyä politiikan sisältöön, perusajatukseen siitä miksi puolue on ylipäätään perustettu, ja valita puheenjohtaja tällä ajatuksella välittämättä hiukkaakaan siitä, millaisen imagoviestin se antaa? Vai pitäisikö lähteä eteenpäin reagoiden imagokonsulttien ohjeisiin, valita keulakuvaksi joku naistenlehtien suosikki, ja toivoa tämän johtavan vaaleissa kannatuksen nousuun muutamalla prosentilla?

Imagotie on sikäli hankala, että jos se johtaisikin esimerkiksi hallitusvastuuseen seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, heräisi aika pian kysymys siitä, mitä ihmettä siellä hallituksessa oikein tehdään. Ainakin minä edustan kansalaisena sitä ajatusmallia, ettei puolueen puheenjohtajan ulkonäöllä, iällä, sukupuolella ja pukeutumistavalla ole lopultakaan mitään merkitystä sen rinnalla, mitä tämä puhuu ja teoiksi osoittaa. Mikään puolue ei ole järin kestävän kehityksen (kannatuksen) linjalla, jos se hoipertelee ajamiensa periaatteiden ja hätäisesti median huutoihin reagoivan linjattomuuden välillä.

Jos olisin SDP:n konsultti, kehottaisin puolueen johtoa ja jäsenistöä miettimään ensiksi, miksi puolue ylipäätään on olemassa, ja mihin sitä tarvitaan — sillä eihän valta voi olla itseisarvo, vaan olennaista on se, mihin mahdollista valtaa käytetään. Tämän mietinnän tuloksen perusteella avautuu luontevasti se suunta, johon halutaan marssia, ja tällöin esimerkiksi puheenjohtajavalintakin voi tapahtua melkein kuin itsestään. Jos tämä tie johtaa kannatuksen alenemiseen joillakin prosenteilla, niin mitä siitä? Toiminnalla on tällöin kuitenkin merkitys, motiivi ja suunta.

Ymmärrän, että sisältöjen peräänkuuluttaminen on 2000-luvulla kovin vanhakantaista toimintaa. Mutta voisiko olla myös niin, että määrätietoinen sisältöjen painottaminen voisi pitkällä tähtäimellä osoittautua myös mediaseksikkääksi teoksi? Sitä kun ei liene yksikään puolue vielä yrittänyt.

 

[Viljuri]

Ehkä kannattaisi heittää pyyhe kehään jo nyt?

Sillä jos Pertti Paasio (ja näemmä monet Jatkoajankin demarit) peräänkuuluttavat juuri nyt asiakysymyksistä keskustelua kun pitäisi valita uskottava puheenjohtaja, niin silloin ei juuri nähdä metsää puilta.

Ei SDP:ssä koskaan tulla oikeasti asiakysymyksistä keskustelemaan. Siihen puolueen kannattajakunnan mielipiteiden kirjo on liian laaja ja toisaalta tämä vaarantaisi ay-liikkeen tarkoin "punnitun" valta-aseman puoluekoneiston sisällä.

Toisekseen asiakysymyksistä keskustelu on koodisana jo parhaat päivänsä nähneelle ideologialle, jolle ei välttämättä puolueen kentässä löydy entisenlaista kannatusta. Puolueen kaaderit elävät eri todellisuudessa kuin kenttä, eikä pelkällä kaadereiden tahdonvoimalla synny yhteistä rintamaa, vaikka keulakuvana olisivat kuinka kauniit kasvot tahansa.

Eivätköhän demarit ota linjakseen vanhan tutun reseptin, eli ampuvat kaikkea mikä liikkuu. Tällä he patoavat populistisen puolen virtausta puolueesta poispäin ja tietyissä olosuhteissa saavuttavat seuraavissa vaaleissa valta-aseman.

Se mitä valta-asemalla tekee onkin sitten kokonaan toinen kysymys ja murhe.

 

[Seymon]

Tämän hetkinen demarien tila on hyvin hankala ja jos tähän väliin heitetään kokematon ja asiantuntematon kaveri johtoon, voi jälki olla tuhoisaa. Ensi kunnallisvaaleissa on tulossa varmasti pataan ja pahasti eikä uusi puoluejohtaja kerkeä ennen vaaleja tekemään tarpeeksi muutoksia, jotta tämä tapiio vältettäisiin. Siinä voi olla uudella puoluejohtajalla melkoinen koettelemus heti alkuun. Toki jos taas uusi kasvo saa todella käännettyä demareiden suunnan ja vältettyä jollain ihmeen keinolla tappiot kunnallisvaaleissa, voi siitä alkaa puoleen uusi aika uuden vahvan johtajan kanssa.

Itsekin odottelen kuntavaaleja, joissa ihan taatusti tulee tukkaan ja rajusti. Ihan sitä silmällä pitäen Tuomioja olisi paras tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tuomiojalla ei mene välttämättä pasmat niin sekaisin tappion seurauksena kuin muilla, näin ainakin itse kuvittelen. En usko, että kuntavaaleissa pystyy mitenkään välttämään tappion, oli pj kuka hyvänsä, mutta jonkinlaista tappion minimointia ehkä.

Oma suosikki olisi ollut Heli Paasio, mutta ikävä kyllä hän ei lähde mukaan puheenjohtajuuskisaan. Toinen hyvä keulakuva olisi Guzenina-Richardson, mutta totuuden nimessä on sanottava, ettei hän ole vielä "oikea" poliitikko samassa mielessä kuin esim. Paasio. Ja tajusi Maria sen itsekin ilmoittamalla, ettei tavoittele puheenjohtajuutta.

 

[hannes_ko]

No itseasiassa unohdin tuon, my bad. Mutta siihenkin tehtävään Antti kai vähän niin kuin joutui, eikä pyrkinyt. Ja mielikuvat poliitikoista ovat aina subjektiivisia. Minusta meinaan Kalliomäki olisi ollut jo kolme vuotta sitten Heinäluomaa paljon uskottavampi puheenjohtaja demareille.

Kalliomäki pyrki puheenjohtajaksi 1993 ja oli jonkinlainen ennakkosuosikki, kunnes jostain ilmestyi palava pensas ja Mooses vähän sen jälkeen.

 

[Daespoo]

Mielenkiintoinen asetelma tosiaan. SDP:hän kaatui viime vaaleissa siihen että lähti mukaan SAK:n vastakkainasettelupolitiikkaan, samaan paskaan jota nähtiin jo presidentinvaaleissa. Niin kauan kun SDP sitoo itsensä SAK:n poliittiseksi siiveksi niin on turha puhua mistään uudistumisesta.

Tuossa jo todettiinkin että SDP:n ongelma on se ääripäittein välisestä kuilusta johtuva linjattomuus. Samalla kun halutaan kosia jatkuvasti kasvavaa keskiluokkaa Lipposmaisella linjalla, AY-siipi haluaa keskittyä työttömien hitsarien äänistä kilpailemiseen ja taas "intellektuelli/haihatteleva vasemmisto" Tuomiojineen kosiskelee vasureiden ja vihreiden kannattajia.

Kolmen rintaman sota, ilman selkeätä strategiaa.

Mielenkiintoinen kysymys tuleekin sitten presidentin vaikutuksesta, Halonenhan edustaa Tuomiojan linjaa enimmäkseen, mikä vaikutus tällä on linjakeskusteluun. Toivottavasti ei mikään, ihan SDP:n oman hyvän vuoksi.

Mitä tulee ehdokkaisiin niin Urpilainen, Miajanari Huttula-Nutrilett ja Guzenina ovat ainakin itselleni pieniä kysymysmerkkejä linjan suhteen. MTV-G on lähinnä esiintynyt jonkinlaisena peruspalvelujen/sosiaalipalvelujen puolestapuhujana mutta laajemmat linjaukset ovat vähän hämärässä.

 

[Maple Leaf]

Sillä jos Pertti Paasio (ja näemmä monet Jatkoajankin demarit) peräänkuuluttavat juuri nyt asiakysymyksistä keskustelua kun pitäisi valita uskottava puheenjohtaja, niin silloin ei juuri nähdä metsää puilta.

Tulisiko minun ymmärtää termi "monet Jatkoajan demarit" viittauksena itseeni? Jos, niin tekstissäsi on vakava virhe. Tai, laajemmin ajateltuna, oikeastaan ei, sillä kaikki suomalaiset vasemmistoliittolaisista kokoomuslaisiin ovat demareita.

Ei SDP:ssä koskaan tulla oikeasti asiakysymyksistä keskustelemaan. Siihen puolueen kannattajakunnan mielipiteiden kirjo on liian laaja ja toisaalta tämä vaarantaisi ay-liikkeen tarkoin "punnitun" valta-aseman puoluekoneiston sisällä.

Toisekseen asiakysymyksistä keskustelu on koodisana jo parhaat päivänsä nähneelle ideologialle, jolle ei välttämättä puolueen kentässä löydy entisenlaista kannatusta.

Ymmärrän näkemyksesi siitä, että asiakysymyksistä keskusteleminen ei kuulu SDP:n varsinaiseen henkiseen perintöön ja toimintatapoihin. En kuitenkaan ymmärrä näkemystäsi, jonka mukaan asiakysymyksistä keskusteleminen olisi "koodisana jo parhaat päivänsä nähneelle ideologialle". Tarkoitatko siis sitä, että asiakysymyksistä ei ole syytä tai tarvetta keskustella, sillä niistä keskusteleminen on vanhakantaista sosiaalidemokratiaa? Ja jos, niin mitä sitten edustaa esimerkiksi hallituksessa kokoomuslaisen ja keskustalaisen ministerin keskenään käymä asiakysymyksistä keskusteleminen? Parhaat päivänsä nähnyttä ideologiaa?

Se mitä valta-asemalla tekee onkin sitten kokonaan toinen kysymys ja murhe.

Se on keskeisin kysymys ja murhe.

 

[mjr]

Tulisiko minun ymmärtää termi "monet Jatkoajan demarit" viittauksena itseeni? Jos, niin tekstissäsi on vakava virhe. Tai, laajemmin ajateltuna, oikeastaan ei, sillä kaikki suomalaiset vasemmistoliittolaisista kokoomuslaisiin ovat demareita.

Samat ajatukset: nykyinen konsensus on olennaisesti sosiaalidemokraattinen konsensus eli meillä on noin pysyvästi vallassa oikeistodemari-hallitus, ja on siis tälläkin hetkellä. Mutta varsinaisia sosiaalidemokraatteja en juuri muista täällä JA:ssa nähneeni, pari vasemmistoliittolaista - arvelisin - on tullut politiikka-ketjuissa vastaan ja lukuisia vihreiden sympatisoijia. Sitten onkin pitkä rivi näitä vireitten oikealle vievien kevätvirtojen kannattajia, joille jokainen Piia-Noorasta vasemmalle oleva on VAARALLINEN lespo-kommunisti. (Jos nyt joku haluaa tästä luonnehdinnasta älähtää niin jään kiinnostuksella odottamaan - Viljuri ei ainakaan tapaa näin helppoihin syötteihin käydä...)

Tuomioja tosiaan olisi kai tässä tilanteessa SDP:lle se kaikkein epätyypillisin vaihtoehto ja ehkä siksi paras. Mutta uskoisin kyllä että ennemmin helvetti jäätyy kuin Erkki Tuomioja valitaan SDP:n johtoon. Sinänsä uskon, toisin kuin näköjään monet täällä, että aidosti vasemmalle päin kääntynyt SDP saisi aivan hyvin kannatusta, mutta ongelma on se, ettei sitten enää yhteistyökumppaneita, joiden varaan perustaa hallitusta. Suomi on perinteisesti porvarillinen maa ja Ruotsin mallin mukainen kahtiajako tuottaisi epäilemättä suht. pysyvän 60-40 jaon. Ja tästä epäilemättä nämä kuuluisat "kaaderit" ovat hyvin tietoisia. Mutta vaihtoehtona tälle voi lopulta olla puolueen täysi näivettyminen.

edit: kielenhuoltoa

 

[Daespoo]

Sitten onkin pitkä rivi näitä vireitten oikealle vievien kevätvirtojen kannattajia, joille jokainen Piia-Noorasta vasemmalle oleva on VAARALLINEN lespo-kommunisti.

Tällä termillä on kutsuttu lähinnä Tasavallan AY-presidenttiä, ei muita.

Mutta jos tunnistat itsesi kuvauksesta niin saat toki käyttää sitä.

Hyvinvointiyhteiskunta kattavine peruspalveluineen niin sosiaali- kuin koulutussektorillakin on ollut kaikkien pääpuolueiden kulmakivi pitkän aikaa.

Jos haluaa kutsua linjaa sosiaalidemokraattiseksi niin siitä vaan. Linjaerot tämän laajemman puitekehyksen sisällä onkin sitten suuremmat, tai ainakin jos Heinäluomaa ja Halosta kuuntelee.

 

[Eager]

Heinäluoman päätös tarjoaa puolueelle mahdollisuuden uudistua, mutta eri asia onnistuuko se siinä. Tuomioja vs. Heinäluoma vaalit olisivat olleet vain yksi naula arkkuun lisää. Nyt voi käydä toisinkin.

Itse näin kokoomuksen kannattajana olen iloisesti seurannut demarien alamäkeä ja Eeron toimintaa. Nykyisen tyylin jatkumista siis toivoin ja toivon yhä.

Uudistuakseen tulisi puolueen selvästi nuorentua ja löytää niitä uusia kasvoja sinne johtoon. Sillä mielestäni demareillakin olisi vielä hyvät mahdollisuudet taistella suurimman puolueen asemasta. Mutta jos Filatov, Tuomioja, Koskinen jne. ovat keskeisiä ehdokkaita niin ei näytä kovin hyvältä. Mikä siis minulle on loistava asia.

 

[Viljuri]

Kaikki olennainen lienee jo sanottu.

Demareiden kentästä hyvin karkeasti arvioiden noin puolet voisi minä päivänä tahansa äänestää kokoomusta. Vastaavasti toinen puoli voisi äänestää joko kepun korhoslaisia/perussuomalaisia tai mennä aatteen juurille saakka vasemmistoliittoon.

Miksi näin heterogeeninen joukko on pysynyt kasassa, kun esimerkiksi Forssan puoluekokouksen (1903) vaatimukset on Suomessa toteutettu jo aikapäiviä sitten? Hyvin tarkalla puolueen sisäisten voimien tasapainottamisella eli suomeksi autoritäärisellä johtamisotteella (johon eivät jäsenäänestykset tai ulkopuolelta tulevat Ahtisaaret sovi) ja myös aimo annoksella "pelin politiikkaa".

Rakennelman horjuttaminen esimerkiksi turhan "ideologisella" esiintulolla ei johtaisi hyviin seuraamuksiin, ei puolueen, mutta ei myöskään Suomen kannalta.

 

[Maple Leaf]

Miksi näin heterogeeninen joukko on pysynyt kasassa, kun esimerkiksi Forssan puoluekokouksen (1903) vaatimukset on Suomessa toteutettu jo aikapäiviä sitten?

SDP:ta on tarvittu esimerkiksi Neuvostoliiton aikaan kaventamaan suomalaisten kommunistien toiminta-alaa ja kannatusta, mihin toimeen demarit vastaanottivat rahoitusta muun muassa Yhdysvalloilta. Nykypäivänä ei tämäkään tietenkään riitä olemassaolon perusteeksi suomalaisten kommunistien mahtuessa nykyään pitämään puoluekokoustaan Lada Samaran takapenkillä (aluksi, sitten tulee linjariita, ja joukot — kaikki kolme ihmistä — hajaantuvat ja erkaantuvat kahdeksi eri puolueeksi).

 

[mjr]

Kaikki olennainen lienee jo sanottu.

Demareiden kentästä hyvin karkeasti arvioiden noin puolet voisi minä päivänä tahansa äänestää kokoomusta. Vastaavasti toinen puoli voisi äänestää joko kepun korhoslaisia/perussuomalaisia tai mennä aatteen juurille saakka vasemmistoliittoon.

Miksi näin heterogeeninen joukko on pysynyt kasassa, kun esimerkiksi Forssan puoluekokouksen (1903) vaatimukset on Suomessa toteutettu jo aikapäiviä sitten? Hyvin tarkalla puolueen sisäisten voimien tasapainottamisella eli suomeksi autoritäärisellä johtamisotteella (johon eivät jäsenäänestykset tai ulkopuolelta tulevat Ahtisaaret sovi) ja myös aimo annoksella "pelin politiikkaa".

Rakennelman horjuttaminen esimerkiksi turhan "ideologisella" esiintulolla ei johtaisi hyviin seuraamuksiin, ei puolueen, mutta ei myöskään Suomen kannalta.

Tämä kuvaa oikeastaan kaikkien konsensuspolitiikkaa kannattavien puolueiden tilannetta. Eli ollaan siinä sinun ihannoimassasi tilassa, ettei tarvitse keskustella koska olennaisista asioista ollaan samaa mieltä. Siksi poliittinen prosessi koostuu meillä pitkälti siitä että tehdään epätoivoisesti tikusta asiaa. Äänestäjät puolestaan reagoivat tähän passivoitumalla tai sitten tulemalla vähintään potentiaalisesti jonkin aidosti vaarallisen populistisen liikkeen kohteiksi. Minusta ei olisi katastrofi, jos meillä nyt olisi edes jonkin verran toisistaan eroavat päälinjat myös valtapuolueiden ryhmän sisällä niin että vaaleista tulisi edes jossain mielessä mielekkäät myös hallitusvaihtoehtojen suhteen. Nythän valitaan kaksi kolmesta suuresta neljän vuoden väliajoin ajamaan olennaisilta osaltaan identtistä politiikkaa. Eli vaikka sinä ehkä ihannoitkin tätä suorastaan kekkoslaista konsensusta (UKK:n suuri unelmahan oli kaikkien puolueiden hallitus) niin minusta ei olisi katastrofi, jos meillä olisi edes hitusen poliittisesti eläväisempi tilanne (jonka siis voisi aiheuttaa jos mikä tahansa kolmesta suuresta terävöittäisi ideologista linjaansa.) Ei nyt vähän aidompi poliittinen väittely mitään kevättä 1918 maahan toisi.

edit: typoja

 

[MS]

Viivi Avellan ottaa kantaa asiaan: http://www.viiviavellan.com/?cat=4&id=21.

 

[jussi_j]

Viime kesänä olusen ääressä keskustelin erään demaripuolueen jäsenen kanssa. Yritin selittää hänelle tästä imago-ongelmasta, mutta hän oli täysin tietämätön siitä. Nythän se on hänellekin kerrottu puoluejohdon taholta, joten varmaankin hänkin sen tunnustaa. Tuossa piilee demareiden perimmäinen ongelma, sen jäsenet ja äänestäjät ovat keskimääräistä köyhempää ja yksinkertaisempaa porukkaa.

Yritin ehdottaa demareille menestyksen lisäämiseksi rutkasti lisää rahaa markkinointiin, puolueelle imagoremonttia ja reilua populisima tämän typerän vastakkainasettelun sijaan. Markkinointia pitäisi jatkaa läpi vaalikauden, ei noi urpot "yhteiskuntavastuu" välikysymykset loppupeleissä merkitse yhtään mitään. Varsinkin kun ylivoimainen enemmistö suomalaisista ymmärtää hyvin miksi nokia siirtää tehtaansa romaniaan. Lisäksi pitää keskittyä positiivisiin asioihin. Kyllähän jokainen vähänkin markkinointia ymmärtävä tietää, että kun oma logo on ruudussa, kannattaa keskimäärin keskittyä positiivisiin asioihin eikä vittuiluun.

Jos olisin demareiden konsultti, niin ensitöikseni valitsisin puheenjohtajaksi naisen, joka on mahdollisimman hyvän näköinen (ei kuitenkaan liian kaunis, mutta tästä ei liene vaaraa demareissa). Ylivoimaisesti tärkeimmät ominaisuudet olisivat esiintymiskyky ja uskottavuus. Tunnettavuus ei ole kovin oleellista, sillä se korjautuu hetkessä kun on demareiden puheenjohtaja.

Nainen kannattaa valita siksi, että suomessa on kasoittain naisia ilman puoluekantaa. Jos jonkun puolueen nainen vaikuttaa uskottavalta, ne saattavat äänestää sitä. Tuomiojaa ei varmasti äänestä muu kuin umpidemari.

Nykyisistä ehdokkaista ei kukaan ole likikään vaadittua. Tuomioja voisi olla muuten, mutta ei ole nuori, kaunis eikä nainen. Jutta Urpiainen näyttää liian demarilta. Tuosta voisi olla johonkin jos laihduttaisi aluksi 10 kiloa ja saisi jonkun pukeutumiskonsultin avukseen joka aamu. Hänen ulosannistaan en osaa sanoa. Pahaa pelkään, että kyseessä on sama tylsä perusdemari, joka jauhaa lasten päivähoidosta kuinka hyvin demarit on sen hoitaneet, vaikka totuus on toisenlainen ja toisaalta se ei kiinnosta ketään.

Maria G ei siis ole ehdolla, mutta saattaisi olla lähinnä tarvittavaa. En osaa sanoa kuinka uskottava hän on, mutta ulkonäkö menettelee ja varmaankin osaa puhua jouhevasti. Vaarana tällainen Vienonen syndrooma, missä ulkonäkö kyllä riittää, mutta on täysin epäuskottava ja puhuu suorastaan paskaa välillä. Ei pärjää yhdessäkään väittelyssä edes välttävästi vanhempia konkaripoliitikkoja vastaan. Vissiin itkenytkin joskus jossain kun on rumasti sanottu.

Filatov on aivan liian demari ja tämä yksi nimihirviö on paksuna, mikä on erittäin epäuskottavaa. Kaikki tv:stä tutut miesehdokkaat ovat valintoja vanhan linjan jatkamiseksi, mikä on iso virhe (paitsi siis Eki boy, jolla on muita ongelmia, eihän perus demari edes ymmärrä mitä se puhuu, ei ymmärrä muitakaan, mutta luulevat ehkä ymmärtävänsä).

Asiakysymyksistä jauhaminen on ihan turhaa, koska suurinta osaa demareita äänestävistä ne on epäkiinnostavia ja lisäksi ne ei edes ymmärrä niitä. Asiakysymyksillä ei myöskään saada kummoistakaan kaulaa muihin suuriin puolueisiin, koska tämä strategia osataan muuallakin. Ei kukaan järkevä ilmoita ehdotonta kantaa mihinkään 50-50 caseen kuten nato tai ydinvoima esim. ja terveydenhoitoa jakavat kaikki muutkin.

Kaiken kaikkiaan, demareiden kannattaisi etsiä joku hyvin koulutettu tai ainakin uskottavasti puhuva näyttelijätär puheenjohtajaksi. Koska sellaista ei aatteen palossa kuitenkaan ymmärretä hommata, on demareiden tulevaisuus ns. luiskalla, mikä on hyvä juttu suomalaisille.