Mainos

Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 195 696
  • 7 195

scholl

Jäsen
Kaksi virhettä peräkkäin eivät kumoa toisiaan. Johan Petu-Soppa on tästä hyvä muistutus. Ojasta ei voi pudota, mutta allikkoon on lyhyt matka. Nyt ainoa oikea tie on pitkäjänteisyys. Kolmen vuoden soppari Suikkasen kanssa olisi ollut fiksu veto. Tällä hetkellä jäljellä on vain huonoja ratkaisuja tai 7 oikein lotossa, esim. rapakon takaa. Summanen ei ole ollut oikea ratkaisu enää vuosikausiin.

Suikkasen homma toimii vain vuoden. Hänellä on ilmeisesti se sama huuto ja vittuilu kuin Jortikalla, eikä se tämän päivän elämässä enää uppoa kovinkaan moneen pitkäjänteisesti ainakaan Suomessa. Yhden vuoden pelaajat saadaan apinanraivolla ylittämään itsensä, mutta se lento ei kanna kolmea vuotta ellei kyseessä ole pelkästään nuoret, kokemattomat pelaajat. Hän on lyhyen aikavälin projektivalmentaja, ei sellainen pitkäjänteisen työn mestari kuten Nokka. Siksi Suikkanen pärjää hyvinkin nopeasti, mutta pidemmän päälle ei, eikä varsinkaan silloin, jos saa vaikuttaa joukkueen kokoamiseen.
 

scholl

Jäsen
Pitäisikö kerätä kolehti, jotta "dinot" katoaisivat?

olen jo vuosia sitten ehdottanut sitä, että ry pitäisi avata. Aivan samalla tavalla kuin FC Barcelonassa tai FC Bayern Münchenissä kenen tahansa pitäisi saada liittyä jäseneksi. Noilla kummallakin on joku 200 tuhatta jäsentä. Silloin kun jäseniä on paljon niin johdon pitää nauttia jäsenten luottamusta. Se, että olisimme ry:n jäseniä mahdollistaisi senkin, että meillä voisi olla etuosto-oikeus lippuihin ja että saisimme liput halvemmalla kuin ulkopuoliset, jolloin nimellishinta voisi olla paljon kalliimpi jne., mutta ennen kaikkea pääsisimme vaikuttamaan siihen, kuka valtaa käyttää. Dinot eivät olisi ikuisesti johdossa, jos jäsenet äänestäisivät johtoon muut miehet. Ei tuo ole ry:n hengen mukaista, ettei jäseneksi voi päästä. Kuvitelkaapa tilannetta niin, että Katainen hoitaisi maan asioita ilman, että kukaan voisi liittyä kokoomukseen. Esimerkiksi sillä tavalla, että puolueessa olisi vain vaikkapa viisi jäsentä.
 

Stigu

Jäsen
Summanen voisi olla myös mainio ratkaisu juuri tämän hetkiseen kriisiin. Saisi nopeasti organisoitua pelin uomiin ja jengin taistelemaan kauden pelastamiseksi.

Mun mielestä tää olisi siis juuri mitä parhain paikkaa testata Summasta ja saada HIFK:n loppukausi pelastettua. Käsittämätöntä puusilmäisyyttä HIFK:n johdolta jos vain periaatteellisesti ovat tätä vaihtoehtoa vastaan eivätkä edes mieti asiaa sen pidemmälle.
Juuri näin. Märkä päiväuni: Summanen palkataan esim. 12.12 IFK:hon

- lyhyen tähtäimen vaikutus#1: joukkueen Country Club-pakka menee samalla sekunnilla uusiksi. Junnuja otetaan rohkeammin mukaan pelaavaan kokoonpanoon. Ne pelaavat, joilla peli ja luistin kulkee. Muut istuvat penkillä, riippumatta nimestä selässä. Seuraus: pelipaikoista syntyy kilpailua
- lyhyen tähtäimen vaikutus #2: IFK:n vajavaista pelitaktiikkaa varioidaan vastustajan mukaan. Pelinsisäisiin reagointeihin tulee aimo annos kokemusta ja viisautta. Seuraus: IFK alkaa voittaa otteluita.
- pitkän tähtäimen vaikutus#1: treenikuvot ja pelitaktiset kuviot pannaan uusiksi. Luisteluvoimaa ja-nopeutta lisätään. Seuraus: helmikuun lopussa jäällä on täysin toisennäköinen joukkue, jota voi jo hyvällä omallatunnolla kutsua IFK:ksi.
- pitkän tähtäimen vaikutus #2: Organisaatiota herätellään pois 1970-luvun yrityskulttuurista

Ja joo, tiedän ettei tapahdu, mutta ainahan sitä voi uneksia.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin. Joka muuta väittää, sortuu salaliittoteoriohin. Ja tällaisen henkilön, joka uskoo HIFK Hockey Oy;n olevan "kuin mikä tahansa osakehtiö", näkökulma HIFK:hon on hyvin kaukainen. Tätä kommentoin edellisessä kirjoituksessani ja vielä kerran rautalangat: Valtanen ja Nyba ovat duunissa HIFK:ssa. Everi on mainosmies, jolle HIFK on rakas harrastus, Lindholm on lehtibisneksessä jne. Everi & co. saavat päätoimeentulonsa ihan muualta kuin HIFK:sta ja siksi heidän hallituspaikkansa on aika muodollinen. Isoin omistaja Ligaföreningen on perustanut koko Oy:n ja kutsunut hallitukseen ja muiksi omistajiksi luonnollisesti vain itselleen mieluisia kumppaneita. Ligaföreningenin vaikutusvalta on helvetin iso HIFK:ssa.

Tottakai suurimman osakkeenomistajan vaikutusvalta IFK:ssa on iso. Mutta se mitä kommentoin, oli heidän puuttuminen jokapäiväiseen toiminnan pyörittämiseen. Ei IFK:n kokoinen organisaatio voisi mitenkään toimia, jos hallitus olisi pelkkä marionetti-hallitus, ja kaksi dinoa pitäisi kaikkia lankoja käsissään.

Sitten nämä jutut Ligaföreningen HIFK r.f.:n asemasta. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa näille asiantuntijalausunnoille tässä ketjussa, joiden mukaan se on yksi suuri saatana, country-club, joka ei saa mitään muuta kuin negatiivista aikaan. Fakta kuitenkin on, että kyseinen yhdistys on aikanaan perustanyt Oy HIFK-Hockey Ab:n, ja ilman kyseisen yhdistyksen työtä koko jääkiekkoseuraa ei olisi olemassa. Sitten nämä nettiniilot täällä puhuvat, että napanuora koko yhdistykseen pitäisi katkaista. Mitenköhän se voisi onnistua?

Ylipäänsä mistä nämä kaikki jutut saavat alkunsa? Joku ”uskottava” kirjoittaja pistää jonkun jutun liikkeelle, ja yht’äkkiä täällä on koko papukaijalauma toitottamassa jotain country club –shittiä, vailla mitään tietoa asioiden laidasta ja kykyä muodostaa omaa itsenäistä mielipidettä. Varsin surullista. Ja todettakoon, en mitenkään väitä, että Ligaföreningen toimisi järkevästi ja virheittä. Mutta kun en tiedä asiasta sen enempää, miten kaikki päätöksenteko taustalla toimii, en myöskään ala täällä faktana julistamaan mitään country club –skeidaa. Ja väitän, ettei 99,9 %:lla tänne kirjoittavista ole yhtään sen parempaa tietoa asiasta, mutta silti monilla tuntuu olevan hyvin vankka näkemys asioihin.
 

scholl

Jäsen
vielä kerran rautalangat: Valtanen ja Nyba ovat duunissa HIFK:ssa. Everi on mainosmies, jolle HIFK on rakas harrastus, Lindholm on lehtibisneksessä jne. Everi & co. saavat päätoimeentulonsa ihan muualta kuin HIFK:sta ja siksi heidän hallituspaikkansa on aika muodollinen.

En usko tuohon muodollisuuteen. Hallihankkeen esittely näytti sen, että Everi on hyvin sitoutunut toimintaan, samoin viime vuosien skarppaus mainonnan suhteen ja niin se pitää ollakin. Sellaisia vähän enemmän kauempana olevia tyyppejä voisi olla hallintoneuvostossa, joka voisi olla se nykyinen Ligaföreningin hallitus. Siis idea: seuran puheenjohtaja olisi Ligaföreningin johdossa. Siellä voisi sitten istua suuromistajien edustajia sekä seuraikoneita. Sen sijaan oyn hallituksessa pitää olla oikeata osaamista eli Valtanen, utj., Everi ja kumppanit. Heidän pitää tehdä tosissaan hommia, vaikka kaikki eivät olisikaan täyspäiväisiä toimijoita.

Löysin Linnan juhlista mielenkiintoisen kandidaatin uudeksi koutsiksi: Iranin suurlähettiläs jätti kylmän rauhallisesti ja miehekkäästi Jennin kättelemättä kokonaan ja käänsi jopa katseensa hänestä poispäin. Erittäin särmikäs hahmo!

En ymmärrä, miksi Iranista joku hiippari oli tänne edes tervetullut. Ensinnäkin, eivät suomalaisetkaan näytä persettä Iranissa paikalliselle kulttuurilla kävelemällä moskeijassa esim. yläosattomissa ja toisekseen hehän ovat osa jonkinlaista pahan akselia. Osoittaa huonoa makua kutsua tuollainen tyyppi, ts. haluan shaahin takaisin valtaan.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin. Joka muuta väittää, sortuu salaliittoteoriohin. Ja tällaisen henkilön, joka uskoo HIFK Hockey Oy;n olevan "kuin mikä tahansa osakehtiö", näkökulma HIFK:hon on hyvin kaukainen.

No tämä nyt on selvää varmasti useimmille. Mä lähdin kyselemään vähän tarkemman logiikan perään, jos jollain olisi vaikka tiedon hippusia.

Ja pidämme me siitä tai ei, Ligaföreningen on rakentanut HIFK-brändin. Ei HIFK Hockey. Piste.

Teoriassa kyllä, mutta ne jotka oikeasti olivat brändin rakentamisen voimahenkilöitä Stubbin johdolla jättivät LF:n ja sen jälkeen tämä LF:ssä käsittääkseni vaikuttava dynaaminen voimakaksikko Moppe & Kife, teki melkein 20 vuoden edestä paljon tuhotakseen sen ja käytännössä Stubbin ja Järnin jälkeen HIFK oli häviämisen kulttuurin kehto, ei mitään voittava kasa jotain, johon oli hauska tulla duuniin. Mut hei, voi sitä näinkin saada näppinsä looraan Suomen kovimmassa urheilubusineksessa. Ja edelleen ymmärrän, sekä hyväksyn LF:n aseman. Kiinnosti vain tarkemmin tämä mystinen sidos ja miten se mahdollisesti vaikuttaa tulevaisuudessakin ja millä voimilla kentällä esiintyvään Helsingin IFK:hon.

Oma näkemykseni nykypäivästä on silti erilainen, koska minä en usko CC-henkeen nykypäivänä, vaikka tämän hetkisessä alennustilassa moni heikompi panikoi ja haluaa uskotella kaikenlaisia ikäviä skenaarioita, kuinka ei uskalleta palkata Summasta joko CC:n puolesta tai Nybondasin pelkojen johdosta. Nykyisen HIFK:n osakeyhtiön henkilöt ovat varmasti hyvä vastavoima LF:n heikompilahjaiselle ainekselle.
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Nyt herätys toimistolla, Sopalle pitkää sopparia käteen. Mahtavaa peliä kun surffaajat pois kentältä.
Kyllä! Siis on olemassa soppari ja Soppari. sopparihan on normisopimus, mutta tsekkasin Webster's dictionarystä Sopparin, ja sen määritelmä on

[Soppari]:\ sopimus, joka annetaan henkilölle riippumatta hänen kyvyistään ja pätevyydestään kyseiseen toimeen. Perustuu usein ns. Hyväveli-järjestelmään. Sopparia jatketaan vuosittain, jos tulokset ovat paremmat kuin aivan helvetin katastrofaaliset. Suomessa Sopparin pioneerina toimi vuosina 2001-2008 Sir Pentti Matikainen.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on jätkät pahin mahollinen nyt. Kuka saatana meni tokassa erässä lyömään ylivoimalla kiekon häkkiin? Eikö me sovittu että ruvetaan peruuttelemaan?
Kyllä me tästä vielä selvitään. Pörröt voi jäädä huomenna himaan ja otetaan Kuhta heti siihen alotukseen. Ortio, sä voit nyt myydä kamas ja Norja meet huomenna byyriin. Etkä sitten saatana torju kertaakaan. Ja puolustajat, nyt perkele kuulolla. Liikkeessä olevalle ukolle ei sitten huomenna syötellä. Ja vähän enemmän ja selvempiä koukkauksia ja estämisiä että varmasti alivoimaa riittää.

Sormunen on kääntänyt laivan ja potkut voidaan unohtaa! Nakit ja juomat on ostettu, kattilaa vain hetki vielä odotellaan.

Aineet kohillaan...ja pikkujoulut vasta huomenna.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Pennanen jälleen äänessä lehdistötilaisuudessa. Boikotoiko Soppa näitä?
Mitä minä muutaman viimeisen lehdistötilaisuuden näin/kuulin joissa Soppa oli äänessä ja seurasin niiden jälkeistä keskustelua täällä, niin ehkä on parempi että Pennanen hoitaa nämä?
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopan kengittäjistä se minkä itse tiedän.

LF perustettiin hallinnoimaan liigassa pelaavaa lätkäjoukkuetta. Jäseniksi otettiin nippu lähellä olleita ex-pelaajia ja muita, jotka sattuivat nostamaan kden ylös. Sen jälkeen mukaan on otettu vain Nybondas, en tiedä miksi. Yhteensä ry:hyn kuuluu noin kymmenisen jäsentä, mutta jo 2000-luvun alussa Moberg sanoi eräässä haastattelussa, että pohjaa on pakko laajentaa, kun kaikille tulee liikaa ikää. Näin on voinut jo käydä, mutta tulee aivan varmasti pian käymään.

Arvaus: sisään otetaan vähävaraisempia ex-pelaajia mallia Kortelainen, Carlsson, Lindfors, kun taas NHL-pelaajat saavat käydä ostamassa osakkeet.

RY:llä ei ole OY:ssä enää kahden osakeannin jälkeen oy:ssä yli 50 % osakkeista. Anneissa vapautettiin osakkeita n. 60 % asti, mutta ilmeisesti se ei aivan mennyt täyteen.

Nämähän on tällä olleet esillä useaan kertaan ja hauilla löytyy tarkemmat tiedot mm. siitä, ketä ry:hyn kuuluu (kuului).

Se tieto, miten RY osallistuu aktiiviseen toimintaan, on varmasti kaikille tänne kirjoittaville vain arvaus. Sen tietää ehkä 10 henkeä, enkä usko, että yksikään heistä kirjoittaa tänne. Oma arvaus on, että hyvin vähäisessä määrin. Vain hallituksen muodostamisessa, mutta siinäkin on ollut viisaus pestata esim. Everi, jonka en usko olevan juoksupoika, diplomaatti tosin kylläkin, mutta ei käytännön toimissa.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Soppa on Petun poika, ei kahta sanaa. Nyt kun olisi mahdollisesti saatu peli poikki niin hän otti voiton. Oi tätä ilon päivää, saiskohan jatkosopimuksen kouraan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Pennanen jälleen äänessä lehdistötilaisuudessa. Boikotoiko Soppa näitä?

Toivottavasti boikotoi. Sitä häpeän tunnetta en haluaisi mielellään enää kokea: "Hallittiin peliä ja maalipaikat selkeesti meille" (totuus: torjunnat luokkaa 20-40, ja maalipaikat Ässille ehkä noin 15-5)
 

Fordél

Jäsen
Soppa on Petun poika, ei kahta sanaa.

Ei todellakaan. Pojasta polven pitäisi parantua, mutta näinhän ei ole. Siinä missä toisen jengi menestyy KHL:ssä, toisen kyntää SM-liigassa. Korkeintaan serkku ja niistäkin se, josta joutuu olemaan huolissaan, että mitenhän se elämässä pärjää.

On tää muuten aika hupaisa ketju. Lähtölaskentaa on suoritettu kohta 2000 viestin verran, mutta edelleen muutos ei lähde käyntiin vaikka kuinka porukka huutaa kuorossa: HIFK, we have a problem.

No eiköhän HIFK:n komentokeskuksessa pikku hiljaa kuulla huuto ja siihen vielä vastataan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mä en missään tapauksessa kommentoisi HIFK:n sisäistä marssijärjestystä, jos en jotain asiasta tietäisi. Sanon kyllä aina erikseen, kun spekuloin jotain. Saatan käyttää termiä "valistunut veikkaus". Tunnen riittävästi ihmisiä HIFK:sta ja HIFK:n läheltä monen vuosikymmenen ajalta. Itse asiassa omaan Sean Bergenheim -tyyppisen suhteen HIFK:hon, sillä eräs aito HIFK-legenda ja ex-pelaaja on kummisetäni. Soonin kummisetähän on myös HIFK-fani ja nykyinen narrien omistaja. Mun kummisetäni on en gång, alltid -osastia. Eikä jotain toisen tietoa voi kumota tällä klausuulilla: "Minäkään en tiedä tästä asiasta mitään, joten ei kukaan muukaan voi tietää!" Ei se niin mene.

Maailma on täynnä asioita, joista en tiedä hevonvittua; Porin Ässien toiminta, Jutta Urpilaisen työpäivän rakenne, HJK kokonaisuudessaan, naisen logiikka, Sauli Niinistön elämä....niitä riittää. Mutta tuosta HIFK:sta tiedän jotain. Ja sanonpahan vaan, että LF:n merkitys päivittäisessä työssä on suuri. Mutta sen allekirjoitan, että pahin CC-aika sen huonoimmassa merkityksessä on ohitse. Ikävä kyllä sen tilalle on tullut totaalinen hyväveli -järjestelmä, jonka ansiosta omia poikia työllistetään yli kipurajojen kentällä, aitiossa ja toimistossa. Tässä on turha luetella nimiä, kyllä te tiedätte. Näyttö siitä, että HIFK:ssa toimii hyväveli-verkosto toisiaan työllistäen on kiistämätön. Miten kukaan voi väittää, että tiettyä CC-meininkiä ei ole olemassakaan seurassa, joka pitää The Sir Penttiä 7 vuotta tj:nä ja peluuttaa legendojaan niin kauan, että heistä tulee kentällä huonoja vitsejä? Mutta siis: lämpimikseni en puhu. Jos joku ei usko, en voi asialle yhtään mitään. Korjaan vain sen, että itse en arvaile ja korostan edelleen, että en tosiaankaan ole mikään HIFK:n asioiden ykköstietäjä. Omat duunikuviot jo vaikuttavat osittain siihen, että saan HIFK:sta jonkun verran infoa, mutta on meitä muitakin. Lopuksi totean, että Nyba tekee hommiaan hyvin itsenäisesti. Hän ei vuoda tietoja, mutta hyväksyttää kyllä hallituksella hankintansa. En mä enää tiedä pelaajavirrasta niin paljon kuin Matikaisen aikana, mutta muusta toiminnasta olen aika hyvin jyvällä. Mä pidän siitä piirteestä, että kesken olevista pelaaja-asioista ei enää huudella ulospäin. Pidän siitä siitäkin huolimatta, että en itsekään saa enää tietää pelaaja-asioita läheskään niin paljon kuin ennen.

Asiaan: koko aihe tuli ilmi siksi, että nimi Raimo Summanen nostattaa ristiriitaisia tunteita HIFK:ssa. Tämähän on yleinen tieto. No, minkälaista logiikkaa vaaditaan päättelemään se, kenellä HIFK:ssa voisi olla jotain Summasta vastaan? Tadaa - niillä, jotka olivat HIFK:ssa silloin, kun Summanen oli talossa aikaisemmin 90-luvun lopulla! Nyba, Rolle, Valtanen ja Everi eivät ole työskennelleet päivääkään Raadon kanssa, joten heillä ei voi olla omaa tietoa siitä, miksi Rami on niin vitun vaikea. Arvannette itsekin, mikä taho hallituksesta muistuttaa koko ajan siitä, että Raato on vaikea ja sanoo ihmisille ikävästi? Olisikohan se taho, joka oli duunissa Summasen edellisen visiitin aikana? Hmmm....vaaditaanko tähänkään päättelyyn Einsteinin aivoja ja/tai salaliittoteorioita?

Oli miten oli, palataan Soppaan. Mun parikymppinen tyttäreni, joka ei seuraa lätkää, kysyi multa yhtenä päivänä: -Kuka se Soppa on mistä sä ja sun frendit puhutte yhtenään? Keksin silloin hyvän määritelmän: -Soppa on henkilö, joka on aitiossa paikalla, kun HIFK pelaa jääkiekkoa. Hänellä on siis normaalikatsojaa paljon parempi kausaripaikka. Tällaisena tilanteen näen. Ja Summasen jutut eilisessä IS:ssa ovat silkkaa työpaikan hakemista: "HIFK on ollut syyskuun jälkeen täysin lukossa ja kuka siitä hyötyy? Taitojoukkue Jokerit" - tässä yksi lainaus, varmaan monikin on lukenut koko jutun. Ei perkele sentään, mulla on vahva fiilis, että Raato-asiassa ei ole vielä sanottu viimeistä sanaa. Raadon lausunnot ovat muutenkin monimerkityksisiä. Hän saarnaa siitä, että organisaation ylempien henkilöiden pitää ottaa vastuuta ja sanoo sen jälkeen puolihuolimattomasti: "Tilanne ei ole vielä ohi, sota on vasta alkamassa. Jossain vaiheessa lahdataan Teuvo Teräväinen tai Valtteri Filppula". Mun mielestäni tämä kuulostaa ihan selkeästi vain ja ainostaan tulevan HIFK-valmentajan varoitukselta Ilmalan suuntaan. Itse asiassa oikeasti mua kiinnostaa HIFK:ssa se, kuka valmentaa ja ketkä pelaavat ja soisin, että kenenkään fanin ei edes tarvitsisi pohdiskella kravattiosastoa. Mutta kun HIFK:n tilanne kentällä on mikä on, tässä on pieni pakko miettiä koko komentotietä ylös asti. Kanadalainen määritelmä: GM on tehnyt työnsä hyvin, kun häntä ei näy ja keskivertofani näkee haluamaansa jääkiekkoa. Siis kuin rumpali bändissä. Hyvää rumpalia ei keskivertokuulija edes huomioi, huonon rumpalin tunnistavat aivan kaikki.
 

scholl

Jäsen
Hyvä veli -järjestelmä ei ole aina huono silloin, kun se sisältää korkean vaatimustason ja tarkan harkinnan sekä seurannan siitä, kuinka henkilö soveltuu mihinkin tehtävään. Juuri urheiluseuroissa se sitoutuminen ja organisaation sekä seuran henki ja luonne tulevat erityisiksi silloin, kun mukana on paljon entisiä pelaajia jne. henkilöitä, mutta heidän pitää olla kyvykkäitä ja jos ei ole riittävän hyvä niin pitää olla mahdollisuus saada fudut kuten kävi Nerlingerille Bayernin utj:n hommista eli Nybarin pitäisi voida saada fudut, kun suksi ei luista. Muuten olen tavallaan iloinen siitä, että jonkinlaista hyvä veli -järjestelmää on olemassa, mutta avainhommiin kuten valmentajiksi pitäisi kuitenkin hankkia ne parhaimmat kyvyt, eikä kivoimmat saunakaverit. Saunoa voi muutenkin kuin duunikavereiden kanssa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hyvä veli -järjestelmä ei ole aina huono silloin, kun se sisältää korkean vaatimustason ja tarkan harkinnan sekä seurannan siitä, kuinka henkilö soveltuu mihinkin tehtävään.

Suomen hyväveli -systeemi on yleisesti ottaen aika hanurista. Johtunee kulttuuristamme, jossa on tapana palkata itseään heikompia henkilöitä. Timo Jutila kohta 20v maajoukkueen johtotehtävissä, jepjep.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hyvä veli -järjestelmä ei ole aina huono silloin, kun se sisältää korkean vaatimustason ja tarkan harkinnan sekä seurannan siitä, kuinka henkilö soveltuu mihinkin tehtävään.

Se on aina huono, koska siitä puuttuu aito läpinäkyvyys. Ehkä meillä on oikeus tietää vai eikö ole. Vaikeita asioita.
 

miikafrans

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svedu porukka.
Johtunee kulttuuristamme, jossa on tapana palkata itseään heikompia henkilöitä.
Minun entinen pomoni, menestynyt yritysjohtaja kertoi menestyksensä syyksi sen, että hän palkkaa ainoastaan itseään fiksumpia ihmisiä töihin. Okei, oli varmasti nuoleskelua meitä palkollisia kohtaan, mutta käsittämätön tämä HIFK:n nykyinen pysähtyneisyyden aika kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös