Mainos

Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 195 660
  • 7 195

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En sano tätä vittuillakseni (serious), mutta jotain tilanteestanne kertoo se, että heti JYPin illan pelistä kotiin tultuani yritin etsiä lehdistötilaisuuden ottelusta SaiPa-HIFK vain pettyäkseni siitä, että HIFKin puolella päävalmentaja (= Juuso Myllyrinne) ei ollutkaan vaivautunut paikalle.

Valitettavasti näin meidän muiden joukkueiden fanien kannalta - tälle tarinalle taitaa tulla onnellinen loppu heti joulukalenterin sulkeuduttua.

Jupa

No voi helvata. Juuri mietin, että täytynee vielä illan naurut ottaa ja etsiä Myllyrinteen haastattelu netistä. Kiitos kun säästit vaivan. Pystyy sen liirumlaarumin kyllä kuvittelemaan näkemättäkin.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kuten pelkäsinkin, voitto Blegistä kääntyi tappioksi. Helvettiin nyt molemmat(Soppa ja Pennanen) ennen seuraavaa peliä. Soppa ei uskaltanut enää edes tulla nolaamaan itseään lehdistön eteen, ja Pennanen vieritti syyt huonosta valmistautumisesta kokeneiden pelaajien piikkiin. Haista nyt Antti vittu. Kari Jalonen korosti aina otteluun valmistautumisen tärkeyttä, ja otti omalle vastuulleen, jos tämä epäonnistui. Ja Jalonen on muuten joskus jonkun mitalin voittanutkin. Eikä helvetissä tarkoita sitä, että pelaajilla on oikeus perseillä, mutta valmentajien tehtävä on tähän puuttua.

Todella väsynyttä touhua HIFK:lta. Tämä taitaa olla ensimmäinen viestini pariin viikkoon, eikä tule mieleen, milloin olisi kauden aikana ollut tällainen breikki. Ei vaan kiinnosta jauhaa, kun valmennuksen kyvyttömyys ja joukkueen alistuneisuus paistaa kilometrien päähän. Samaan aikaan UTJ pyörittää pelaajarulettia, joka on nykyvalmennuksella parhaimmillaankin luokkaa helmiä sioille. Satunnaisista valon pilkahduksista ei tohdi innostua. Seuraavan junan etuvalo se kuitenkin taas on. Perävalo näkyy mitalijunasta. Helvetin isolla kaukoputkella.
 

Kaarle6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Eisbären Berlin
Moi Pasi.

-Miten mielestäsi joukkueen peli on parantunut kauden aikana hyökkäyspelin osalta?

Olemme saaneet tarvittavat sentterit joita tarvittiin.

-Mikä osa-alue pelissä tarkalleen on parantunut?

Medianäkyvyys on selkeästi suurempaa kuin muilla joukkueilla.

-Missä vaiheessa näemme selkeän pelisysteemin ottelussa?

Tämähän on selvä. Kiekkopäätyynjaperään -taktiikka. Variaationa toimii kiekkoamaalillejaläskitummumaan -taktiikka, joka ei ole vielä toiminut. Ol' time hockey!

-Millä aseilla voitamme keväällä esim. JYPin, Jokerit tai KalPan paras seitsemästä-sarjassa?

Kuten olemme nähneet viime kausina, mm. KalPa on satsannut aina runkosarjaan, mutta keväällä eväät on syöty, eikä paukkuja riitäkään enää finaaleihin saakka. Me kaikki tiedostamme tämän ja siksi emme halua tuhlata sitä kaikkea energiaa, mitä on jäljellä.

-Missä vaiheessa IFK pelaa edes tyydyttävällä tasolla 5v5-peliä?

Silloin kun tilanne on vielä 0-0, tai olemme johdossa.

-Milloin IFK pelaa brändin näköistä, fyysistä kiekkoa?

Eikös Jokela hoitanut tämän tontin Blues ottelussa?

-Milloin valmennus alkaa reagoida kesken pelin?

Silloin kun haastattelija kysyy, "miltä nyt tuntuu?".

-Montako pistettä IFK:lla olisi tällä hetkellä ilman Joni Ortiota?

Ortio on ollut mies paikallaan.

-Missä vaiheessa ketjut roolitetaan oikein?

Tärkeintä on, että on paljon erilaisia variaatioita kevättä ajatellen.

-Milloin alisuorittajat menettävät kiintiöpaikkansa pelaavassa kokoonpanossa?

Sitten kun Nybondas hankkii parempia pelaajia Sopan systeemiin.

-Miten johtoasema kolmannessa erässä aiotaan säilyttää jatkossa?

Tekemällä tarpeeksi maaleja ensimmäisessä kahdessa erässä.

Optimismi on tosi jees, itsekin harrastan.

Niin minäkin.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Jonkinsortin lanttumaakarille olisi tilausta nyt. Usko ja luottamus omiin kykyihin on kadonnut sekä koutsilta että joukkueelta. Tuota solmua on vaikea avata enää edes uuden valmentajan avulla. Pään seinään hakkaaminen ei ainakaan auta.

Söden matsin jälkeinen haastattelu kuvastaa hyvin tämänhetkistä tilannetta. Tuska on kova, vaikea uskoa solmujen aukeavan ilman muutoksia.
 

ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
Moi Pasi.

-Miten mielestäsi joukkueen peli on parantunut kauden aikana hyökkäyspelin osalta?
-Mikä osa-alue pelissä tarkalleen on parantunut?
-Missä vaiheessa näemme selkeän pelisysteemin ottelussa?
-Millä aseilla voitamme keväällä esim. JYPin, Jokerit tai KalPan paras seitsemästä-sarjassa?
-Missä vaiheessa IFK pelaa edes tyydyttävällä tasolla 5v5-peliä?
-Milloin IFK pelaa brändin näköistä, fyysistä kiekkoa?
-Milloin valmennus alkaa reagoida kesken pelin?
-Montako pistettä IFK:lla olisi tällä hetkellä ilman Joni Ortiota?
-Missä vaiheessa ketjut roolitetaan oikein
-Milloin alisuorittajat menettävät kiintiöpaikkansa pelaavassa kokoonpanossa?
-Miten johtoasema kolmannessa erässä aiotaan säilyttää jatkossa?

-Miten mielestäsi joukkueen peli on parantunut kauden aikana hyökkäyspelin osalta?
V: Kiitos kysymyksestä. Mielestäni ristikulmaan lyödään entistä raivokkaammin. Vertaahan alkukauteen jolloin ristikulmavipit vielä haki osoitettaan.

-Mikä osa-alue pelissä tarkalleen on parantunut?
V: Anteeksi, mutta en ehdi niitä kaikkia tässä luetella.
-Missä vaiheessa näemme selkeän pelisysteemin ottelussa?
V: Ooksä joku joulupukki häh?!
-Millä aseilla voitamme keväällä esim. JYPin, Jokerit tai KalPan paras seitsemästä-sarjassa?
V: Mistähän sä luulet että just nuo joukkueet tulis vastaan keväällä?
-Missä vaiheessa IFK pelaa edes tyydyttävällä tasolla 5v5-peliä?
V: Hmppff. HIFK ei tyydy tyydyttävään.
-Milloin IFK pelaa brändin näköistä, fyysistä kiekkoa?
V: Silloin ku laidat ryskää tietty.
-Milloin valmennus alkaa reagoida kesken pelin?
V: No voi vittu! Tässäkö sun panos on tähän pressiin!!?? Pennanen sai yskänkohtauksen 2.10 Tapparaa vastaan-Montako pistettä IFK:lla olisi tällä hetkellä ilman Joni Ortiota?
V: 108
-Missä vaiheessa ketjut roolitetaan oikein?
V: Siellä on ollut Lennu nelosessa. Seuraaks näitä pelejä yhtään?
-Milloin alisuorittajat menettävät kiintiöpaikkansa pelaavassa kokoonpanossa?
V: Siis ketkä?
-Miten johtoasema kolmannessa erässä aiotaan säilyttää jatkossa?
V: Siten kuin tähänkin asti. Ääliö!
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Kylmä paluu taas todellisuuteen. Peli näytti ihan siltä samalta paskalta, miltä se on näyttänyt koko syksyn. Ihan sama vaikka sieltä roudaisi aikakoneella vuodelta 1985 Väinön ykkösen keskelle, niin kyllä se Kuhta sutisi silti lumet kiekon päältä ja Granlund ajautuisi kulmiin menettämään kiekkoja. Alkaa yhä vahvemmin haista salaliitolta tämä koko Sormusen puuhastelu. Kerran kahdessa viikossa voitetaan läpällä, koska optimistisiin kannattajiin on hauska valaa toivoa, mutta muuten otetaan eripuolen mailaa ja luistimennauhoja löysennetään.

Valmentajanvaihdos on väistämätön. Vaikka sieltä tulisi pelikirjallisilta valmiuksiltaan yhtä surkea ukko kalifiksi kalifin paikalle, niin henkisellä puolella tuo vaihdos olisi valtava. Uuden valmentajan alaisuudessa parin ottelun voittoputki heti alkuun, niin itseluottamus on taas tapissa. Tällähän hetkellä joukkueen luotto itseensä on tasan nolla ja se näkyy ihan kaikessa tekemisessä. Rohkeita ja oivaltavia syöttöjä tai omia ratkaisuja ei nähdä, koska virheitä pelätään. Ja kaikki joukkueurheilua harrastaneet tietävät, että jos virheitä pelkää, niin silloin niitä myös tulee, vaikka yrittäisi miten olla näkymättömissä laidan vieressä.

Eiköhän perjantaina saada taas täyslaidallinen paskaa ja perunoita niskaamme, kun playoff-kerho tulee vierailulle. Mahtaa sitte muiden joukkueiden faneilla olla hauskaa, kun pääsevät kännipäissään lukemaan Jatkoajan HIFK-osiota (mikä v*tun baari?) Lauantaina sitten vahinkovoitto Ilveksestä ja Pasi Myllyrinne saa jatkaa taas rauhassa terrorisointiaan.

Taidan painua nukkumaan. Jos vaikka näkisi hyviä unia, teemana "Tiedote - Uusi päävalmentaja". Olkoot vaikka The Sir, Tami tai muu vaihtoehtoinen lätkäfiguuri. Ja tämä ei ole nyt The Sirin tönimistä, sillä ottaisin hänet nanovitunsekunnissa vähän kouluttamaan tuota joukkuetta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kylmä paluu taas todellisuuteen. Peli näytti ihan siltä samalta paskalta, miltä se on näyttänyt koko syksyn...

Ei tuo soppa enää lämmittämällä parane, joten ihan uusia keitoksia tarvitaan nyt ja äkkiä. Tiedän että pitäisi ajatella niin vitun pitkäjänteisesti, mutta kun IFK häviää pelejä melkeinpä liukuhihnalta, ja tämä yks vaan silti jatkaa 1-koutsina... niin missä järki?

Olen Nybondasta kehunut vuosia putkeen, koska on jokaisella kaudellaan onnistunut kasaamaan rosterin, joka voi taistella kannusta.

Nyt pitäisi kuitenkin Nyba tehdä (dinojen kanssa valitettavasti) valmennuksessa muutoksia, ja tiedän ettei ratkaisu ole helppo, mut tähänkin kauteen on kannattajat laittanu rahaa kiinni aikas paljon taas!

Mitä enemmän asiaa itse ajattelen, sitä enemmän toiveet kääntyy Summaseen!
 
Viimeksi muokattu:

Joosef

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Surkeinta koko hommassa lienee se että enää ei ole sellaista TUNNETTUA VALMENTAJAA joka ei kelpais, tai no Alpo ehkä mut melkein kaikki muut taitais käydä ja tuskin olisivat nykyistä huonompia.
 

scholl

Jäsen
Ainoa joka voisi lyhyellä aikavälillä pelastaa vielä loppukauden olisi Raato mutta sehän ei varmaan meidän Dinoille käy päinsä.

Nyt Raato kehiin ja perustelu on se, kun Keklun mielestä Raato on rikkonut koodia, lätkän kirjoittamattomia sääntöjä. Tulisi vähän sopivasti väriä paikallisvääntöihin, kun Raato laittaisi Ilmalan mafiaperheelle kampoihin.

Yhtään peliä Sopan ei pitäisi enää saada tuolla olla. Jos on niin sitten joku on lahjottu tai lyönyt vetoa liian isolla panoksella.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Yhtä liigan parhaassa iskussa olevaa vastaan, vieraskentällä... Nyt vähän valoja päälle! Tiukka matsi oli luvassa.

Soppa vielä kääntää laivan. Se on jo itseasiassa kääntynyt. Keväällä se sitten nähdään.
Morjens! Älä PUHU MITÄÄN, käytän itse SAMOJA, en halua että luvat menee.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Summanen, K.Heikkilä, Rautakallio. M.hagman+V.Surenkin, Tami, J.Hag, moni muu,minä itte (Iso Paha).Kukahan sais ton nykyjengin suorittamaan huonommin kuin tähän asti?
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vastustajan fanit huomaa, että huonoin HIFK ikinään. Vastustajan pelaajat kertoo HIFK:n olleen vaisu ja että selvästi on joku tuska päällä. Kapteenisto myöntää että kopista huokuu tuska, niinkuin pitääkin huokua. Ykkösvalmentaja ei tule lehdistötilaisuuteen nyt kun sai mielestään ne kunnon sentterit niiden paskojen tilalle. Kakkosvalmentaja tulee toki kertomaan että kokeneet pelaajat eivät osaa valmistautua peleihin.

Hyvin siis pyyhkii, ei tarvetta muutoksiin!
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jeps....

Mä olen ollut aika konservatiivinen tämän suhteen, mutta nyt alkaa kyllä kärsivällisyys olla loppunut. Ihan sama mikä on PlanB tai vastaava, mutta vain valmentajaa vaihtamalla voi joukkueessa tapahtua henkinen muutos. Mun puolesta ei tarvita yhtään pelaajaa lisää, mutta seriously, joukkue pelaisi ilman valmentajaakin nykytasolla noilla yksilöillä, aika varmasti paremmin?!?

Jotenkin ilmettä tarvitse raikastaa, koska tästä alkaa jäädä jo aika pahat arvet, jotka eivät vuodessa tai kahdessa unohdu. Niin HMV HIFK on kentällä esiintynyt.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ihan sama mikä on PlanB tai vastaava, mutta vain valmentajaa vaihtamalla voi joukkueessa tapahtua henkinen muutos. Mun puolesta ei tarvita yhtään pelaajaa lisää, mutta seriously, joukkue pelaisi ilman valmentajaakin nykytasolla noilla yksilöillä, aika varmasti paremmin?!?

Näinhän tämä juuri menee. Ei pysty millään ymmärtämään miksei mennä muutama peli vaikka Pennasen kanssa, missään tilanteessa pelin taso ei tästä laskisi. Pakko on nostaa jälleen esiin myös Nybondaksen osuus, mikäli kaveri kantaa mitään vastuuta tai hänellä on valtuuksia tehdä mitään, niin olisi pitänyt jo toimia. Jos tämä tomppa(eli) ymmärtää koko lätkästä mitään, niin olisi pitänyt jo tehdä jotain, ajat sitten. Eilisen pelin tappio ei muuttanut suurta kuvaa minnekään, häviö oli etukäteen taputeltu, mutta näkeehän tuon sokea Reettakin, ettei joukkue pelaa tuolle valmentajalle. HIFK:n kannalta on järjetöntä odotella vuodenvaihteen taukoa, kertoo taas organisaation tekemisen tasosta kaiken, itselleni ei koskaan riittäisi yksi mestaruus reiluun kymmeneen vuoteen tai pari tuloksellista vuotta talouspuolella. Joka vuoksi on pyrittävä tekemään asiat aina entistä paremmin, joten ei tuo Valtanenkaan saa täyttä tunnustusta.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on Summanen ja Kekäläinen sen verran napit vastakkain lehdistön välityksellä, ettei oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin ottaa Raimo meille valmentajaksi ja vähän nopeesti!

Tämä olisi hienoa. Tekopyhä Kekäläinen, joka on aina ollut liigassa vaikuttaessaan yksi suurimmista itkupilleistä, saisi jonkun kutittelemaan kunnolla itkuhermoja.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Söden matsin jälkeinen haastattelu kuvastaa hyvin tämänhetkistä tilannetta. Tuska on kova, vaikea uskoa solmujen aukeavan ilman muutoksia.

Olipa miehellä kuuppa jumissa. Jos loputkin joukkueesta on tuossa tilassa, niin vaikea tosiaan nähdä että homma lähtee rullaamaan itsestään.

Eiköhän tiedotetta ole tulossa lähipäivinä. Maajoukkuetauolla on sitten hyvä hioa uusia kuvioita.
 

Stigu

Jäsen
Nyt on Summanen ja Kekäläinen sen verran napit vastakkain lehdistön välityksellä, ettei oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin ottaa Raimo meille valmentajaksi ja vähän nopeesti!
Kyllähän Rami viimeistään tuolla kommentilla löit itsensä läpi IFK:n valmentajakandidaatti numero Unona. Tuo "Poliisilla on munaa" on nimittäin paljon monisäikeisempi lause, kuin alkuun uskookaan:

- se on kunnianosoitus Petulle, joka tuli korvaamaan menestyksekkäästi Ramin Avangard Omskissa
- se on suora vittuilu Keklun ja Polakin suuntaan, sillä alkuperäinen , leikkaamaton lause tuossa haastattelussa meni "Poliisilla on munaa, munapäällä on polish" . (Vaihtoehtoisesti tuossa vittuillaan pelkästään Keklun kiillotetulle kaljulle).

Lisäksi (tämä selvisi minulle lukiessani mayojen kalenteria), onko pelkkää sattumaa, että Bin Laden-casen myötä meidän Irak-Soup-valmentajalla alkoi mennä asiat perseelleen? Laiva on käännettävä. Ja Irak-Soup on muuten toisinpäin käännettynä Puos-kari. Eli Rami kehiin ja äkkiä!!
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Kyllähän toi Söde kuulostaa helvetti samalta kuin suurin piirtein kausi olisi jo pelattu loppuun ja tiputtu juuri jatkosta. Ei tässä oikeesti voi olla muita vaihtoehtoja kuin koutsin vaihtaminen. Se joka organisaatiosta ei tajua sitä voi häipyä saatana samantien itsekin. Hiekka tiimalasissa vähenee koko ajan vähemmäksi ja vähemmäksi mitä pitempään tätä pitkitetään.
 

scholl

Jäsen
Kumpi kestää kauemmin: STT/Jari Räsänen -tapaus vai tämä Jokereiden pahoinpitelyn järjestely -case. Saamme ehkä kymmenen vuottakin katsoa, kun Jokerit paljastuu synkäksi organisaatioksi. Veikkaan, että seuraavaksi Summanen mukiloidaan jossain kujalla ja sitten hän vetää kilarit lehdessä siitä. Pikkuhiljaa sieltä alkaa sitten paljastua kaikenlaista ja Tomek saadaan lopulta myös kiinni puhelinkuuntelun avulla.

Viime yönä kantani muuttui eilisen pelin ansiosta. Soppa ei ansaitse potkuja, vaan natsat pois. Ei ole oikein, että hän saisi maata himassa palkkaa nauttien, koska meillä oli jo Petu, joka ei joutunut mistään vastaamaan niin IFK ei saa profiloitua seuraksi, jossa perseilystä palkitaan. Ehdotan, että Soppa kerää jatkossa kiekkoja vaikkapa ulkojäillä.

Hankalin asia on tuo, onko oikein, että valmentaja valitsee apulaisensa vai eikö. Francis - Coolen oli totaalinen floppi. Kummallakaan ei ollut käsitystä, mitä täällä tehdään. Jossain muualla on toiminut se, että vain päävalmentaja menee sinne kuten nyt Jukka Jalonen Pietariin jne. Toki pitäähän heidän tulla toimeen keskenään, mutta ei se mielestäni automaattisesti niin ole, että koko valmennustiimi pitää aina laittaa uusiksi. Toki varsinkin jalkapallon puolella on valmentajia, joilla on oma luotettu kakkonen, jonka kanssa sitten siirtyvät haasteista toiseen. Mites Rautio, oliko hän Nokan kakkonen vai oliko Nybari hänet mukamas jostakin tuulikaapista löytänyt? Siitä olen toki samaa mieltä, että Petun aikana valmennustiimi oli huonosti koottu, mutta en tiedä kenen vika se oli.

Summanen kehiin ja joku tasapainottava, rauhoittava tekijä kakkoseksi. Saiskohan Muikistelijan ryöstökalastettua Narreista ihan vain vittuilumielessä.
 
Suosikkijoukkue
Helsinki, Savo ja Leijonat
Toivottavasti IFK ottaa itselleen ansioituneen ja määrätietoisen valmentajan, ei mitään Pikkaraisia Mestiksestä. En millään usko että Pikkarainen saisi mitään parempaa aikaan kuin nykyinen valmennus. IFK:n valmentaminen on varmasti Suomen kovin paikka valmentajalle, odotukset on aina taivaissa ja yhtään mitään muuta kuin jatkuva menestys ja brändin mukainen rymistelykiekko ei tyydytä Suomen vaativimpiä kannattajia. Olisiko oikeasti Summasen paikka ennen joulutaukoa ottaa joukkue käsiinsä ja palauttaa joukkuekuri, aloittaa tinkimätön työnteko kohti kevättä, keväällähän ne mitalit jaetaan.
 

HIFK Keiju

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oon tässä miettinyt, että mitä ihmettä tästä IFK.n tilanteesta sanoisi, mutta toi Söden haastattelun kuuleminen sai kyllä mutkin vakuuttuneeksi, että tuo ryhmädynamiikka tulee rikkoa ja vähän äkkiä! Koko joukkuetta ei voi vaihtaa, joten valmennus on vaihdettava.

Eniten tällä hetkellä tarvitaan henkistä johtajaa ja yksinkertainen pelisysteemi. KYLLÄ myös valmentajalle kuuluu pelaajien valmistautuminen. Vastuun siirtelyä tuollainen syyttely. Nyt on kuuppa jumissa joukkueella ja johtajaa sinne vähän äkkiä..Kiitos!!

En ymmärrä mitä IFK.n johdolla on ollut mielessä. Soppa olisi tarvinnut harjoitusvuosia paljon lisää ennen Nordiksen penkin päähän astumista. Tiukka paikka.. Sääliksi käy!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Summaselta loistava esiintulo! Haiskahti mun mielestäni siltä, että välit HIFK:hon eivät ole kuitenkaan aivan poikki. Söden haastattelu oli lohdutonta settiä. Siitä paistoi läpi, että joukkue on totaalisessa kriisissä ja seilaa ilman minkäänlaista valmennuksellista otetta ja auktoriteettia. Officella ilmeisesti ventataan, että taas tulisi huomenna pinnoja ja niinpä ongelmaa siirretäään sujuvasti.

Sellainen tieto valmentajamarkkinoilta, että Rockyn kanssa on pahoja aikataulullisia ongelmia. Hänhän on maailman vanhin elossa oleva ihminen ja sekä BBC että CNN kuvaavat hänestä dokumenttia. Lisäksi Valio on ostanut hänet Bulgarian jogurtti -mainoksiin ja niitä varten Rocky opiskelee ratsastusta, miekkailua ja hymyilemistä. Missä välissä hän ehtisi paneutua HIFK:hon?
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Onhan tämä nyt aivan käsittämätöntä, kuinka sama meno vaan jatkuu viikoista toiseen. Jos ei uutta koutsia ole sittenkään löytynyt, niin siirtäis nyt edes sen Pennasen sitten ykköseks, ja heivais Sopan ulos. Nyt jos koskaan kannattaa uskoa sitä ankkateoriaa (jos se näyttää ja kuulostaa ankalta, niin se on ankka). Tää nykymeno on aikamoista perseennäyttöä kannattajille kyllä.

Seuraavan kerran kun Summasen ja Heikkilän kaltaiset valmentajat ovat vapaana, niin saadaankin odotella varmaan heidän eläkepäiviä. Ramilla on värikäs historia toki, mutta kyllä sen kohta joku nappaa kuitenkin. Mitäs me tässä nyt odotellaan Nyba+dinot?
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt Raato kehiin ja perustelu on se, kun Keklun mielestä Raato on rikkonut koodia, lätkän kirjoittamattomia sääntöjä. Tulisi vähän sopivasti väriä paikallisvääntöihin, kun Raato laittaisi Ilmalan mafiaperheelle kampoihin.

Tätä olin tulossa kirjoittamaan. Raimo ykköseksi ja Ville kakkoseksi, niin on jo aika terve jännite paikallistasolla.

edit: Kuuntelin minäkin tuon Söden huokailun. Nähdäkseni tulisi aloittaa poliisitutkinta siitä, miten kevään 2011 mestari tuodaan 1,5 vuodessa tasolle jolla pudotuspelien parhaana palkittu varakapteeni kuulostaa tytöltä. Saa tuntua pahalta, mutta voi noista haastatteluista kieltäytyäkin jos tuntuu liian pahalta. Joka tapauksessa aivan ennenkuulumaton, tämä nyky-HIFK:n tila.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös