Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 179 763
  • 7 196

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eiköhän se auta aika paljon, että Perrot pelaa nyt senttereinä, eikä Tyler + joku ynnä muu. Porukka on muutenkin melko terveiden kirjoissa. Liivikiäkin voisi nyt käyttää laidassa.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis seurajohdon toimintahan tässä ylipäätään vituttaa. Ja myös ihan Sopan puolestakin. Jätkää roikotetaan turhaan löysässä hirressä. IFK-johto ei ole missään osoittanut julkisesti tukea Sopalle, päinvastoin, aivan muuta on täällä saanut kuulla esim. sidosryhmille kerrotun. Se, että sanoo että potkuihin suhtaudutaan vakavasti ei tarkoita että tukea löytyy, itse asiassa tuon voi tulkita myös niin että harkitsemme kyllä potkuja, mutta päätämme itse milloin ne annamme, fanit ei sitä päätä.

Jos Sopalla on täysi tuki, sen voi myös sanoa suoraan - etenkin tässä tilanteessa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onpa mystinen joukkue tuo HIFK. Ennen taukoa vedettiin sellainen neppailupeli Ilvestä vastaan, että kaikki köydet oli rasvattuna, mutta ilmeisesti köysi oli liian paksu tai katto liian matalalla, kun kiikkuun ei päästy eli valmennus ei vaihtunut. Tauon jälkeen kuitenkin kaukaloon ihan eri HIFK, kuin aikaisemmin kaudella. TPS peli vielä meni sen pikkiin, että kotipeli ja heikko TPS vastassa. TPS ei ole tällä hetkellä niin heikko joukkue, kun sarjataulukko antaa ymmärtää. Lisäksi HIFK hallitsee peliä Oulussa. Onhan siellä Weakman jeesinyt HIFK:n molemmissa maaleissa, mutta onhan HIFK peliä hallinnut. Lisäksi HIFK on ollut ainakin siedettävän fyysinen ja ennen kaikkea rohkea. Tämä rohkeus sitten näkyy jäähyinä ja siinä, että välillä on läpiajo omiin, mutta tämän tyyppisestä pelaamisessa HIFK on parhaimmillaan. Nautin suunnattomasti siitä, että pelaajat näyttävät tunteensa, koska silloin HIFK on vahvoilla. Onko tässä kaikessa kyse sitten siitä, että pelitapa on loksahtanut viimein ainakin osittain kohdilleen, vai onko päätetty lopettaa kananmunat kainalossa pelaaminen ja tätä kautta löydetty tunne, joka tuonut pelitavan tullessaan? En tiedä, mutta jos HIFK jatkaa tätä rataa seuraavat 5 peliä, niin olen valmis menemään näillä. Toki parannettavaakin vielä on. Hallinnasta huolimatta ihan laatupaikoille HIFK ei pääse mielestäni riittävästi. Kumma juttu, että pelitavan mentyä yhä enemmän kohdilleen, alkaa yksi ja toinenkin pelaaja näyttämään alkukautta paremmalta. Kuhdallakin on tänään ollut jalat.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi HIFK hallitsee peliä Oulussa. Onhan siellä Weakman jeesinyt HIFK:n molemmissa maaleissa, mutta onhan HIFK peliä hallinnut.

Weakman kyllä on imaissut kaksi. Mutta eipä niitä muita maalipaikkoja ole hirveästi ollut. Kiekkohallinta eli MVP-peli on kyllä totaalisesti IFK:n hallussa. Mutta kulmista on harvoin päästy mestoille.


Nautin suunnattomasti siitä, että pelaajat näyttävät tunteensa, koska silloin HIFK on vahvoilla.

Tässä ollaan mun mielestä IFK-valmentamisen ytimessä. Täällä pitää pelitapa olla joko timanttisessa kunnossa (Nokka) tai sitten vapauttaa tunteet (mm.Shedden). Varsinkin kotihallissa IFK on aina vahvoilla pelatessaan suurella tunteella, ihan pelitavan yleisestä toimivuudesta riippumatta.
 
Viimeksi muokattu:

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitikin kehua. Kolmanteen erään HIFK ei ole vielä saapunut. Arka ja jalaton.

Kolmannet erät on ollu niin monta kertaa täyttä paskaa, joten sopii epäillä että onko kesällä treenattu ollenkaan. Kunto näyttää aina loppuvan matsin edetessä.

edit. Vai lasketaanko Suskin polkeminen treeniksi?
 
Viimeksi muokattu:

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se ihmetyttää, että sekä Sihvonen että Seppänen toimivat jääkiekon keskiössä ja saavat leipänsä analysoidessaan ja kirjoittaessaan sm-liigasta ja silti pystyvät olemaan noin ulkona siitä, miten asiat oikeasti ovat.

En ole kyseisten henkilöiden aikaisemmista edesottamuksista jääkiekon saralla kovinkaan hyvin perillä, mutta kaverini vinkistä päätin kyseisen linkin katsoa. Luulin aluksi, että tässä tehdään parodiaa jostain maikkarin kiekkostudiosta - kaksi kaveria retkeilykengät jalassa ja ylicasual-pukeutuneena kertovat omituisia juttuja asiasta, josta eivät ilmeisesti tiedä mitään alkeellisella kuvaustekniikalla varustetussa studiotilassa. Toinen jauhaa Juudaksesta ja toinen ottaa sisällöttömästi kantaa joka asiaan. Kun sitten kaverini sanoi, että tätä tehdään ihan tosissaan, menin sanattomaksi.

Mutta kuvaa hyvin ajan henkeä - kaikki tiedotusvälineet haluavat osan tästä asiasta ja tuskin hesarikaan olisi kirjoittanut pitkälti kopioitua juttua Bobista, Averysta ja Maddenista ja Turriksen ABC-kommenteista, elleivät haluaisi esiprofiloitua ennen kuin HIFK:ssa alkaa mahdollisesti jotain tapahtua.

Eräälle HIFK:n asioista hyvin perillä olevalle kaverilleni oli tullut yhteydenotto erään lehden toimituksesta kaverille aiemmin tuntemattomalta toimittajalta. Oli kuulemma halukas kuulemaan 'sisäpiirin' näkemyksiä mm. keskustelupalstoilta esiin tulleista asioista. Mitähän keskustelupalstaa lie tarkoittanut, jokainen voi arvata...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
HIFK niittasi Oulusta 3 pinnaa. Tämä on kaikissa olosuhteissa tervetullut uutinen! Sopalle: Oma vika, jos aloitit liian myöhään hommasi. Oliko ensimmäinen 2. peräkkäinen voitto Sopalle?
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Kolmannet erät on ollu niin monta kertaa täyttä paskaa, joten sopii epäillä että onko kesällä treenattu ollenkaan. Kunto näyttää aina loppuvan matsin edetessä.

Kolmannen erän alku lupaili about 4-2 tappiota, mutta peli parani erän edetessä. Erityismaininta Ortiolle sekä Kärppä-pakkien sekoilulle maalin takana. Kiitos pisteistä, tärkeitä ovat.
Kipinävuoroja jakoon?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pari voittoa ja Sopan työrauha lienee taattu, ohi joulun pyhien. Mitä tätä asiaa kieltämään, vaikka seurajohdon pitäisikin aina katsoa touhua ohi parin pelin lopputulosten. Ollaanko menossa ennen kautta asetettuihin tavoitteisiin Sopan kanssa vai ei, sitä pitäisi miettiä. Tuskin nyt tehdään lähipäivinä mitään valmennustilanteelle, kun se näyttäisi aika oudolta teolta, kun kahdesta viimeisestä pelistä on tullut yhteensä 6 sarjapistettä ja peliesitys oli tännä ihan ok, samoin tiistaina melko siedettävä.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno voitto, jopa ihan hyvällä pelillä. Tärkeät pisteet, ja säilyttää vielä jonkinlaiset mahdollisuudet seuraavalle koutsille.

Ei pidä siis kuitenkaan antaa hämätä isoa kuvaa. Jos uusi koutsi on kynä kädessä tuulikaapissa niin päästäkää sisään. Tämmöisessä kriisitilanteessa yleensä jengit antaa ihan kaikkensa aivan viime hetkillä, jos jengin sisällä ei ole kaunaa koutsia kohtaan. Joskus se tuottaa muutaman voiton, kuten nyt IFK:lla, mutta jos sitä odotettua kenkäämistä ei sitten lopulta tulisikaan, vaan johto suhtautuu ajatuksella, että "nythän lähti kulkemaan, näillä mennään", niin miten kauan tuo pelillinen ilme sitten enää kantaisi?

Kiva se olisi toivoa, että kyllä tämä tästä vielä Sopalla kääntyy, mutta enemmän on fiilis että tässä vaiheessa jengi antaa kaikkensa "pelastaakseen" koutsin kasvot. Mutta sitten kun ne on pelastettu, niin koittaisi vaan paluu paskaiseen arkeen.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Pari voittoa ja Sopan työrauha lienee taattu, ohi joulun pyhien. Mitä tätä asiaa kieltämään, vaikka seurajohdon pitäisikin aina katsoa touhua ohi parin pelin lopputulosten.

Älä koskaan luota HIFK:n seurajohtoon. Soppa voittaa 10 peliä peräkkäin ja sitten ruoriin astuu Rocky, joka on vihdoin saatu kiinni golfkentältä. Olen pesunkestävä HIFK-fani, 3 pinnan voitto lämmittää aivan saatanasti. Ei se silti väijyvuoroja estä ja tokihan tämä olisi Summasen kanssa vakaammalla pohjalla.
 

miikafrans

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svedu porukka.
Kolmannen erän alku lupaili about 4-2 tappiota, mutta peli parani erän edetessä. Erityismaininta Ortiolle sekä Kärppä-pakkien sekoilulle maalin takana. Kiitos pisteistä, tärkeitä ovat.
Kipinävuoroja jakoon?
5.30-6.00 kiitos, jos noita enää tarvitsee pitääkään, kun on tulossa joko maailmanloppu tai The Tiedote. Vaikea sanoa, kumpaa odottaa enemmän. Varmuuden vuoksi olen pukeutunut nasseen ja sadeviittaan. Niillähän selvitään vaikka ydinpommista!
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Huh huh, olipahan totaalinen pohjanoteeraus Urheilulehdeltä. Aikamoista paskaa on nähty UL:ltä aiemminkin, mutta nyt tuli huipennus. Esko Seppänen pojankasvoisena ja värisevällä äänellään inisemässä juudaksesta ja itsekeskeisyydessään liki Tammisen luokkaa oleva Sihvonen julistamassa, että fanien tehtävä on kannustaa kaikissa olosuhteissa ja maksaa koko lysti.

No, klikkauksia tällä kaiketi haettiin, mutta olenpahan iloinen, etten enää tilaa ko. aviisia.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivotaan, että tämänkaltaiset voitot kääntyvät voimavaraksi ja joukkueen kokeneet pelaajat astuvat ottamaan roolia. Aika moni pelaa ensi kauden sopimuksestaan kevätkaudella joten motivaatio-ongelmia ei pitäisi olla. Sarja on tasainen ja kuuden joukkoon on vielä hyvät saumat - miettikääpä kuinka monta pistettä on menetetty syyskierroksilla viimeisella 10 minuutille ja jatkoajoille- riittääköhän 10 pistettä?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
itsekeskeisyydessään liki Tammisen luokkaa oleva Sihvonen julistamassa, että fanien tehtävä on kannustaa kaikissa olosuhteissa ja maksaa koko lysti.

Sihvonenhan fanitti Tamia aivan kybällä vielä pari vuotta sitten. Nykyään Tami on hänelle säälittävä reliikki. Mitähän on tapahtunut, eikö Tami antanut nimmaria?
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tuli tuo urheilulehden "oksennus" katsottua ja pakko ihmetellä että mistä ihminen ja nimimerkki P.Sihvonen on saanut päähänsä että Soppaa arvostellaan sen takia että hän ei ole "ifk:n miehiä"? Minulla ja suurimmalle osalla Jatkoajan äärihifk-siipeä on ihan sama mistä päävalmentaja tulee, kunhan hän saa tulosta aikaan. Olen tätä ketjua lukenut säännöllisesti ja Juudas-kommentit ovat kyllä loistaneet poissaolollaan. Enemmänkin tämä meidän protesti kertoo siitä että me HIFK-fanit suhtaudumme HIFKn tekemisiin ja otteisiin suurella sydämellä. Toivon mukaan tiedote tulee kohta ja pääsemme taas keskittymään olennaiseen eli HIFKn kannustamiseen ja otteluista nauttimiseen.

-Tinke
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pari voittoa tullut ja vielä pari lisää niin tämän ketjun voi sulkea tämän kauden osalta tarpeettomana! *hymiö*. IFK ei tule potkimaan Soppaa pois jos 3.pisteen voittoja tulee riittävään tahtiin, peliesityksistä viis...
 

miikafrans

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svedu porukka.
....koska jollakin ne vaaralliset hiukkaset pitää pyyhkiä pois sadeviitasta. Sadeviitan pakkaskestävyys on jäänyt hämärän rajamaille....

Hiukkasista pääsee eroon ihan suihkussa, tai hangessa pyörimällä. Sitä paitsi tää mun sadeviitta ei ole mallia sa Int, vaan ihan siviilipuolen humpuukia, joka tuntuu kestävän myös kylmää. Kaasunaamari taas on aitoa laatua, että siitä ei ainakaan jää kiinni.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Laitetaan nyt yleisön pyynnöstä.

00.00-00.15 Aurinkotuuli
00.15-00.30 Aurinkotuuli
00.30-00.45 Aurinkotuuli
00.45-01.00 Esko Mörkö
01.00-01.15
01.15-01.30
01.30-01.45
01.45-02.00
02.00-02.15
02.15-02.30
02.30-02.45
02.45-03.00
03.00-03.15
03.15-03.30
03.30-03.45
03.45-04.00
04.00-04.15
04.15-04.30
04.30-04.45
04.45-05.00
05.00-05.15
05.15-05.30
05.30-05.45 miikafrans
05.45-06.00 miikafrans
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Lisähuomiona kysyn, kuka hitto on Petteri Sihvonen?
"Etunimikaimasi ylin sensei, esikuva ja kultainen jumala sekä kaiken maallisen ja maanalaisen Johtava", kuuluu vastaus, mikäli kysyt asiaa esim. A-lehdiltä.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
IFK:n joukkue ja johto ovat Sopan takana. IFK-Tappara ottelun yleisömäärä kertoo sitten 28.12.2012, onko IFK:n maksava yleisö joukkueen tukena, kun Sopan johdolla edetään ensn kohti kuuden parhaan joukkoa ja siitä sitten ylöspäin kevääksi kotietuun neljän joukkoon. Uuge on saamassa lupaamani 150 mk 1.1.2013, kun Soppa on edelleen IFK:n päävalmentajana.
 

Stigu

Jäsen
Sotamies Esko ilmoittautuu kipinään 00.45-01.00, jos se on vielä vapaana.
Korpraali Mörkö. Tarkistin asian, ja mm. Yhdysvaltain sisällissodassa palveli Etelävaltioiden joukoissa vuonna 1864 Brent BoogeyMan- niminen luutnantti. Joten asia lienee selvä: Nimestänne huolimatta Teidät on ylennetty korpraaliksi. Jatkakaa samaan tahtiin. Lepo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös