Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 181 005
  • 7 196

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jos joku näkee Bismarckin käynnistämässä keräyksessä muuta motiivia kuin rahan keräämisen hyväntekeväisyyteen, niin voi tutkituttaa päänsä ja pikaisesti. Rahaa kerätään nyt hyvään asiaan ja samaan aikaan toivotaan HIFK:n valmentajan vaihtumista.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vastaus palautteeseen, jossa pyysin huomioimaan keräyksen perustajan mielipiteen:

Hei!

Olemme erittäin pahoillamme, että tähän täytyi mennä. Olemme nimenomaan pyrkineet tavoittamaan potin perustajaa ja keskustelemaan avoimesti vaihtoehdoista potin nimen muokkaamiseksi. Hetki sitten tavoitimmekin potin perustajan ja keskustelu on saatu käyntiin. Ehdotuksenne kuulostavat hyviltä.

Itse potin nimihän ei ole sinänsä loukkaava, mutta johtuen mediassa olleesta kirjoittelusta, on potin taustalla olevat pyrkimykset saada Pasi Sormuselle potkut tulleet yleiseen tietoon. Olemme viime päivinä saaneet potin poistamista vaativaa voimakasta palautetta eri tahoilta ja seuranneet myös keskustelua Jatkoaika.com-sivuilla.

Emme halua poistaa pottia tai sulkea sitä, vain ainoastaan katkaista asiayhteys Pasi Sormusen potkuja vaativaan kirjoitteluun. Nimen muutoksella tämä on helpointa tehdä.

Suuret kiitokset merkittävästä panoksestanne tämän vuotisessa nettikeräyksessä ja lämmintä joulun odotusta!

Parhain terveisin,

j a n n e
--
» Janne Aaltonen
» Joulupadan Ylläpito
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Pettynyt Tapparan joukkue bongattu lentokentältä.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Olemme viime päivinä saaneet potin poistamista vaativaa voimakasta palautetta eri tahoilta ja seuranneet myös keskustelua Jatkoaika.com-sivuilla.

Sain hetki sitten tismalleen saman vastauksen, kyllä nyt copypaste laulaa.

Boldasin vastauksesta oleellisen, Officella on näemmä faksi sauhunnut.

Pahaa joulua kaikille.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Olemme viime päivinä saaneet potin poistamista vaativaa voimakasta palautetta eri tahoilta ja seuranneet myös keskustelua Jatkoaika.com-sivuilla.

Jeba! Näemmä ilkeät Toimiston sithlordit yrittävät tehdä Suomesta Kiinaa tai Pohjois-Koreaa...

Sopalla on näemmä vankka tuki HIFKin johdossa...
EdiT: seuraavaksi teidän Office varmaan painostaa laittamaan tämän ketjun säppiin ja antamaan pelikieltoa ensi kesän keskiviikkon asti kaikille tähän osallistuneille pl. Kaarle6:lle...
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Nyt pitää tehdä officelle vaatimukset siitä, millä ehdoin joku olisi valmis joskus vielä palaamaan sinne halliin. Siis samanlaiset neuvottelut pystyyn kuin NHL:llä on NHLPA:n kanssa. Itse ehdotan seuraavaa:

1. Ligaförening avoimeksi. Jokaisen pitää saada liittyä siihen maksamalla jäsenmaksu ja sen johdon pitää nauttia jäsenistönsä luottamusta. Ts. Dinot voidaan äänestää ulos luottamustehtävistä
2. Jäsenten pitää saada irtolipuista ja kausareista alennus (vrt. firmoihin, jotka voivat laittaa liput kirjanpitoon). Samoin jonkinlainen etuosto-oikeus pitäisi olla ainakin paikallispleijareihin, joihin halli myydään muuten osin täyteen narrifaneille
3. Nybari ja Soppa hemmettiin
4. johdon (ainakin urheilutoimenjohtajan ja valmentajan) pitää kommunikoida jatkossa säännöllisesti ulos urheilullisesta menestyksestä. Tavoitteista, tilanteesta jne.
5. Anteeksipyyntö on saatava
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kylläpä menee harvinaisen naurettavaksi touhu jos officesta (office ei ansaitse enää The etuliitettä) on lähtöisin tämä negatiivinen palaute.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No nythän se office vasta on sopan keittänyt. Johan on perkele, jos ovat aloittaneet tuollaisen vastaiskun? Onneksi Imperiumin joukot ovat aina askeleen myöhässä ja kapinalliset ehtivät löytää uuden piilopaikan ja iskevät takaisin. Imperiumi ei tätä taistoa voita, päinvastoin, heillä on vain hävittävää. Tästä tulee vielä näemmä pitkä taisto. Aika yllättävää, että Suomessa päästään tällaiseen tilanteeseen...
 

miikafrans

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svedu porukka.
Pistin jo palautetta Pelastusarmeijalle pottisivustolla annettuun osoitteeseen joulupata@blautnetwork.com ja suosittelen muitakin niin tekemään. Ihan asialinjalla kannattaa kynäillä, vaikka potuttaakin tämä naurettava sensurointiyritys nimenvaihdolla.

Sama, kohteliaasti ja omalla nimellä kirjoitin ja vaikka päässä pyörikin lukuisat eri kiroukset, en niitä mailiin asti kirjoittanut. Toivotin lopuksi vielä hyvää Joulun odotusta ja mukavaa talven jatkoa. Saa nähdä, mitä responsea ja mitä kautta tästä tulee.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sama, kohteliaasti ja omalla nimellä kirjoitin ja vaikka päässä pyörikin lukuisat eri kiroukset, en niitä mailiin asti kirjoittanut. Toivotin lopuksi vielä hyvää Joulun odotusta ja mukavaa talven jatkoa. Saa nähdä, mitä responsea ja mitä kautta tästä tulee.

Eiköhän se tuo sama kilahda sinunkin meiliisi, ehkä hieman varioituna. Mutta yhä edelleen, toivon että Bismarckin ehdotus hyväksyttäisiin eikä tanssittaisi ihan minkä vaan pillin mukaan. Onhan kyseessä sentään keräyksen perustaja. "#@%!!
 

2Six

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Haistakaa Office vittu! Palautan kausikorttini.

Jos en olisi tuota jo tehnyt, niin nyt tapahtuisi. Olkoon koko vitun IFK niin kauan kunnes siellä on tapahtunut suuria muutoksia. Valmennus, UTJ nyt ainakin aluksi. Myös veli Schollin mainitsema dinojen vallasta saaminen pitäisi saada jotenkin tapahtumaan, mutta taitaa vasta hauta hoitaa sen...ja siinä vaiheessahan on jo uusi dino (T.N.) sen puolen puikoissa.

Kai se on koitettava kääntää rotsi reilun 35v IFK taipaleen jälkeen jos meinaa vielä kiekkoa seurata. Sen verran etovaa on nyt jo toiminta. Baronalla on kuulemma tilaa.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Vakio vastaus kolahti tännekin, hienoa työtä jos ja kun itkut on officelta tosiaan peräisin.. Eihän tässä enään lapsuuden omainen uskokaan riittäisi, jota tosin ei ole enään pitkään aikaa ollut touhuja katsellessa.. -.-'
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sain viestiä takaisin Pelastusarmeijalta ja edellä on jo mainittu syitä miksi he haluavat muuttaa nimeä. Heille kelpaa HIFK-fanit tukijoukkoineen(at)jatkoaika.com ja pyysin heitä muuttamaan nimen tuohon muotoon, jotta potti ei muutu anonyymiksi. Mutta ei tässä kannata surkutella. Tässä on eväät hyvälle julkisuudelle nimenvaihdoksen myötä ja tämä saattaa tuoda pientä lisäboostia hyväntekeväisyyteen jo menneestä piikistä huolimatta. Älkää angstailko liikoja ja muistakaa se hyvä mieli mikä lahjoitusta antaessa tulee ja kaikki asiat mitä nyt on jo saavutettu (kts. edellinen viestini).
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Tainnut karata tolkku täällä lopullisesti, kun keräyksen nimen muutoksesta vedetään hirveet raivarit ja pannaan se HIFK:n toimiston piikkiin.

Eikö kenenkään muun mielestä tämä asia ole mennyt liian pitkälle ja Soppa ole saanut liian paljon paskaa niskaansa?

Kyllä, Soppa pitäisi erottaa kuten myös Tom Nybondas, mutta ei kukaan yksittäinen henkilö ansaitse yhtä paljon paskaa niskaansa kuin Soppa on saanut viime aikoina.

Kyllä kritiikkiä pitää kestää ja julkista arvostelua, mutta loppujen lopuksi Pasi Sormunen on yksi jääkiekkovalmentaja ei julkiseen virkaan valittu ihminen niin joku tolkku sillä arvostelulakin.

Ei HIFK:n alennustila ole Pasi Sormusen syytä.

Ja vaikka keräys on hieno idea niin se on kohtuuttomasti henkilöitynyt liikaa yksityishenkilöön nimeltä Pasi Sormunen joten on ihan ymmärrettävää että Pelastusarmeija haluaa nimen muuttaa.

Joku roti.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heille kelpaa HIFK-fanit tukijoukkoineen(at)jatkoaika.com ja pyysin heitä muuttamaan nimen tuohon muotoon, jotta potti ei muutu anonyymiksi. Mutta ei tässä kannata surkutella. Tässä on eväät hyvälle julkisuudelle eli tuoda pientä lisäboostia jo menneelle piikille ja tuoda sitä kautta vielä jokusen euron hyväntekeväisyyteen.

Tässähän vain toistuu sama kuvio kuin keräyksessä... Tuskin kukaan angstaa enää Pelastusarmeijaa, vaan enemmänkin tätä 'potin poistamista vaativaa voimakasta palautetta eri tahoilta' :)
 

Jo

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Haistakaa Office vittu! Palautan kausikorttini.
Yritin tätä jo monta viikkoa sitten, tuli kyllä erikoista puhelua ja mailia vastaukseksi. Lopputulos oli että fania kustaan silmään ja useasta suunnasta.
Itse totesin että pitäkööt IFK tunkkinsa ja keskittykööt rauhaassa yritysvieraisiin jotka on sitä tärkeämpää ja parempaa väkeä katsomossa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ja vaikka keräys on hieno idea niin se on kohtuuttomasti henkilöitynyt liikaa yksityishenkilöön nimeltä Pasi Sormunen joten on ihan ymmärrettävää että Pelastusarmeija haluaa nimen muuttaa.

Onko joku moittinut Pasi Sormusta yksityishenkilönä. Jos halutaan vaihtaa HIFK:n päävalmentajaa, niin silloin kritiikki nimenomaan ei kohdistu yksityishenkilöön, vaan työtehtävään. Itse olen moneen kertaan jopa toivonut Sopan jatkavan työntekoa toisissa tehtävissä HIFK-Hockey Oy:ssä, mutta ei enää päävalmentajana.

Joku roti sielläkin päin.
 

miikafrans

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svedu porukka.
Copypastea pukkaa uskiksilta. Täysin sama meili varmaan kaikille. No hyvä, jos veli Bismarck sai sovittua jotain järkevämpää, kuin Jatkoajan keskustelijat tjsp. Kyllä tää silti syö mistä, kuinka pienimunaisia "miehiä" siellä toimistolla on, kun jostain lähes vitsistä repivät näin hernettä nenään, en voi, kuin ihmetellä.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tainnut karata tolkku täällä lopullisesti, kun keräyksen nimen muutoksesta vedetään hirveet raivarit ja pannaan se HIFK:n toimiston piikkiin.
Nimenomaan. Aikamoisia mielensäpahoittajia ja foliohattuilijoita taas liikenteessä. Kannattaisi nyt kuitenkin vetää ensin syvään henkeä. Sitten kun joku voi heittää faktaa tiskiin IFK:n officen osuudesta, niin voi alkaa raivota. Olen nimittäin kohtalaisen vakuuttunut, että IFK:n toimistossa on ihmisillä vähän parempaakin tekemistä kuin olla yhteydessä Pelastusarmeijaan tällaisen keräyksen takia.

Tämä maa on täynnä mielensäpahoittajia, joten uutisoinnin seurauksena kuka tahansa voi ottaa asiakseen alkaa pommittaa Pelastusarmeijaa/joulupata-organisaatiota. Ainahan näissä on joku kirkkonummelainen taustalla.
 

sumo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olemme viime päivinä saaneet potin poistamista vaativaa voimakasta palautetta eri tahoilta

Äkkiseltään ei tule mieleen kuin yksi taho, joka on riittävän ylimielinen vaatimaan jotain noin typerää.

"HIFK-fanit tukijoukkoineen(at)jatkoaika.com" on kuitenkin sellainen nimi, jonka takana voin edelleen seistä, joten hyvä jos se menee läpi. Eiköhän sinne voisi jo pikkuhiljaa siirtää irtolippumassit koko loppukauden osalta, jos kerran toimistolla halutaan nähdä enemmän vaivaa fanien kampanjan torpeedoimiseen kuin ongelman juurisyyn poistamiseen.
 

Joe Cool

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
13k€ puhki

Tämä on loistava ketju ja keräyksellä on saatu upeasti julkisuutta.

Luulis toimistolla olevan jo snadit paineet.

Yhdyn edellisiin, ei mulla oo mitään Soppaa vastaan, jotain vaan täytyy tapahtua koska tätä shaibaa ei tsiigaa kukaan. Fyrkkaa jengiltä löytyy eikä jengi oo mitään ilman faneja.

Koko jengiä ei voi vaihtaa thus couch.

Ugh!
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
.... Mutta ei tässä kannata surkutella. Tässä on eväät hyvälle julkisuudelle nimenvaihdoksen myötä ja tämä saattaa tuoda pientä lisäboostia hyväntekeväisyyteen jo menneestä piikistä huolimatta. Älkää angstailko liikoja ja muistakaa se hyvä mieli mikä lahjoitusta antaessa tulee ja kaikki asiat mitä nyt on jo saavutettu (kts. edellinen viestini).

Koko viesti hienosti kirjoitettu. Eipä juuri lisättävää. Tämähän tuo mukavaa buustia tähän odotteluu, ans kattoa ottaako joku taho asiakseen ottaa selvää kuka hitto nyt kehtaa pelastusarmeijaa alkaa tällaisen asian takia ahdistella.

Mukana tässä. Kotiseuran syntymävuosi, eli 19,67e.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös