Mainos

Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 195 695
  • 7 195
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
HIFK:n otteluohjelmahan on lähitulevaisuuudessa varsin suotuisa, eli Lukko (v), Pelicans (k), Ässät (k), ja HPK (v). Hitaalla ottelutahdilla häntäpään jengejä. Pelitavan pitää selkeytyä näiden ottelun aikana ja pitää saada myös pisteitä.

Häntäpään joukkueita? Ässät ja HPK ovat kolme pistettä jäljessä yhden ottelun vähemmän pelanneena, en laskisi häntäpään joukkueiksi. Ottelu HPK:a vastaan vielä Hämeenlinnassa. Pelicans ja Lukko ovat kyntäneet, mutta varsinkin Pelicans on parantanut peliään ja Antti Niemi luukulla ei tee asiaa yhtään helpommaksi. HIFK on mun mielestä aika kusessa tuon otteluohjelman kanssa ennen taukoa, seitsemän ottelua ja jos pistekeskiarvo pysyy edes nykyisessä, niin voi olla tyytyväinen. Sen kuitenkin uskallan sanoa, että nykyisellä sijalla HIFK ei tule keikkumaan sarjataulukossa tauon alettua.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Täällä on kyllä lyhyt jänteistä porukkaa, eikö Nokan aikakaudelta opittu että valmentaminen on pitkäjänteistä työtä. Jossain joku viisas valmentaja sanoi että ensimmäinen vuosi tutustutaan, toinen harjoitellaan ja kolmannella korjataan hedelmät. Näinhän se meni Nokan kanssakin. Mitä sopan pois potkiminen hyödyttäisi nyt kun hän on ehtinyt olla päävastuullisena kaksi kuukautta?

Ok, peli ei ole ollut mitenkään silmiä hivelevää, mutta viime lauantain kotipeli on jo ajoittain sitä mitä ainakin minä haluan nähdä. Ollaan sillä kuuluisalla opin tiellä vielä mutta kyllä valoa on näkyvissä.
 
baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo

Jalosen tullessa seuraan HIFK oli seurana täysin sekaisin pelaajiston ammattimaisuudesta lähtien. Sen takia oli ymmärrettävämpää että Jalosella kesti aikansa saada kaikki futaamaan. Siitä huolimatta jo Jalosen ensimmäisellä kaudella oli pelissä nähtävissä pelitavallisia asioita mitkä olivat vielä voimassa 2011 keväällä.

Sormusen sai käsiinsä ammattimaisen pelaajiston ja materiaariltaan riittäväisen niin ei Sopan kanssa voida odotella kolmea vuotta että tulosta tulee. Varsinkaan kun Sormusella ei ole mitään aikaisempia näyttöjä. Jalonen oli kuitenkin usean mestaruuden mies kun tuli HIFK:hon.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jossain joku viisas valmentaja sanoi että ensimmäinen vuosi tutustutaan, toinen harjoitellaan ja kolmannella korjataan hedelmät. Näinhän se meni Nokan kanssakin.
Yksi toinen taas ihmetteli aikoinaan sitä mistä ollaan tulossa ja minne menossa. Moni täälläkin kyseli että tiesiköhän se sitä missä se oli.
 
scholl

Jäsen
Nyky Sm-Liigassa menestykseen vaaditaan pitkäjänteistä työtä, mutta onko HIFKn johto valmis riskeeraamaan sen kauden tai parin menestyksen?

Pötyä. Pitkäjänteinen työ ei tarkoita sitä, että se pitää aloittaa alusta, kun valmentaja vaihtuu. Päinvastoin. Menestyvät organisaatiot pystyvät menestymään, vaikka valmentajakin vaihtuisi. Ne valmentajavaihdokset ovat osa sitä pitkäjänteistä työtä. Joku kusee huolella, jos ja kun valmentajiksi valikoituu petun kaltaisia helppoheikkejä, jotka tuhoavat edeltäjiensä tekemää työtä. Nybari ja muu seurajohto on vastuussa siitä pitkäjänteisestä työstä, mutta heidän on pitänyt tehdä sitä siitä päivästä alkaen, kun he aloittivat hommassaan. Jos huomataan, että valmentaja on kyvytön niin vaihdos pitää tehdä nimenomaan nopeasti, ettei se pitkäjänteinen työ vaarannu, jonka tavoite on jatkuva menestyminen. Ei riitä, että kerran 13 vuodessa menestytään, vaan koko ajan pitää pärjätä, oli valmentajana kuka hyvänsä, jos asiat tehdään hyvin.

Se että Soppa on HIFK:n peräsimessä juuri nyt ei ole tietysti Sopan syytä, vaan mies on ottanut homman vastaan ikään kuin pakkoraossa ja velvollisuutena. Sormusella on jokunenkin porras vielä läpikäymättä ennen kuin miestä voidaan kutsua mitat täyttäväksi liigajoukkueen päävalmentajaksi. Sitä en tiedä tuleeko Sopasta semmoista koskaan, parhaassa tapauksessa voi jopa tulla. Toisaalta on vähän ikävä katsoa Sormusen flegmaattisuutta niillä hetkillä kun pitäisi toimia tai yksinkertaisesti vain tsempata äijiin puhtia.

Pahinta on se, jos johtaja ei toimi. On ratkaisu oikea tai väärä niin joku päätös pitää tehdä. Hän voi olla nyt jo ihan pätevä apuvalmentaja, mutta hänessä ei ole vielä sitä, mitä päävalmentajalta vaaditaan eli vähän väärässä paikassa väärään aikaan. Tosin jos tilaisuutta tarjotaan niin harva menee sanomaan: en ole valmis. Sitä paitsi vaikea sitä on itse edes arvioida, onko valmis vai eikö.

Ei helvetti, nyt täällä puoli vahingossa ehdotellaan jotain hemmetin Tuokkolaa. Tuokkola joka käyttää henkistä valmentajaa jotta tulis paremmaksi johtajaksi.

Monet huippujohtajat käyttävät henkistä valmennusta.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Häntäpään joukkueita?

Häntäpään joukkueiksi nimeäminen ehkä liioittelua, mutta näillä jengeillä on omat ongelmansa HIFK:n tapaan. Esim. Ässien paketti ihan sekaisin. Lisäksi Pelicans, Ässät, Lukko ja HPK ovat kuitenkin joukkueita, joilta HIFK on napsinut pisteitä. Näiltä jengeiltä voidaan saada edelleen pisteitä Ortion huipputorjunnoilla, pätkivästä pelitavasta huolimatta ja keikkua kohtuullisilla sijoilla sarjataulukossa.

Vastaavasti tuo jälkimmäinen nelikko (Blues, Jokerit, Kalpa, JYP) on sarjataulukossa ja pelillisesti liigan selkeä kärkinelikko, joita vastaan haluan HIFK:n pelitavan toimivuuden nähdä. Olisin toivonut tämän tyyppisen testin tähän rakoon. Näistä peleistä ei sekavalla sohlaamisella tipu pisteitä ja esim. 0-3 pistettä näistä peleistä kertoo kaiken oleellisen. Tosin 0-3 pistettä myös edelliseltä nelikolta olisi jo itsessään potkujen arvoinen suoritus tähän rakoon.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole lukenut onko täällä jo tehty sama havainto, mutta viimelauantaisen Kärpät-matsin jälkeen tuntui että pelissä olisi tapahtunut edes jonkinlaista paranemista. Viihdenäkökulmasta tietysti HIFK taklasi ja taisteli ja sitä kautta peli-ilme oli parempi, mutta ihan kuin muutenkin olisin ollut erottavinani ainakin häivähdyksen sitä punaista lankaa jota peliin on odoteltu.

HIFK:n keskialueen ylitys joka on ollut alkukauden melko surkeaa, näytti paikoin minun silmääni paremmalta. Nyt tuntui että pelaajilla oli järjestelmällisesti idea siitä, miten kiekko saadaan vastustajan päätyyn keskustan kautta laidoille jakamalla. Tosin tuo avauspeli vaikutti olevan vielä alkutekijöissään ja lähes aina näkyi 1-2 sekuntia ennen syöttöä mitä kohta tapahtuu turhankin selvästi, mikä aiheuttaa katkoja.

On kuitenkin positiivista että tähän tuntui olevan suunnitelma, joskin yksipuolinen ja toteutukseltaan hapuileva ja epävarma. Näihin asioihin voidaan saada muutos kun yksinkertaiset asiat saadaan toimimaan onnistumisten ja voittojen kautta. Peli-ilmeen osalta jokin on mennyt pieleen kesän ja alkukauden aikana, se lienee kaikille selvää, mutta minä olin näkevinäni pienen toivon kipinän lauantaina ja jaksan taas odottaa parempaa huomista Sopan kanssa. Voi hyvinkin olla, että liityn potkuja vaativaan kuoroon jo ensi viikolla, mutta sormia napsauttamalla jengin peliä ei muuta tällä kaudella mikään Summanen tai Heikkiläkään voittavaksi.

Voihan se olla, että nämä positiiviset visiot ovat vain tapa pysyä järjissään, toisin sanoen tapa olla vaipumatta masennukseen. Tarpeeksi kun itselleen uskottelee jengin pelissä tapahtuvan oikean suuntaista kehitystä, niin kyllä se alkaa siellä kaukalossakin näyttää siltä...
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Omissa silmissä lauantain Kärpät-pelin järkevöityminen näkyy puolustajien jääajoista. Kun niitä katsoo minuutin tarkkuudella, niin se kertoo jotain:
Robidas 34, Söderholm 29, Varakas 20, Jokela 19, Melart 14 ja Tuohilmpi n. 8 minuuttia.
Peli paranee, kun osaajat ovat puolustuksessa jäällä lähes koko pelin ajan, eikä tehtäviin kuulu kokemattoman pakkiparin tekemisten paikkailut. Nuoria pitää kouluttaa myös puolustukseen, mutta mielellään vain yksi koulutettava/peli.
 
Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
En ole lukenut onko täällä jo tehty sama havainto, mutta viimelauantaisen Kärpät-matsin jälkeen tuntui että pelissä olisi tapahtunut edes jonkinlaista paranemista. Viihdenäkökulmasta tietysti HIFK taklasi ja taisteli ja sitä kautta peli-ilme oli parempi, mutta ihan kuin muutenkin olisin ollut erottavinani ainakin häivähdyksen sitä punaista lankaa jota peliin on odoteltu.

Kärpät-matsi oli kieltämättä viihdyttävä, mutta ei se ainakaan minussa herättänyt mitään lupauksia. Aikaisemmista parista matsista tuli loistavalla maalivahtipelillä hyvin pisteitä mutta peli näytti huonolta. Nyt Kärpät-ottelussa maalivahtipeli ei ollut enää loistavaa vaan vain hyvää - ja heti tuli turpaan.

Muutamia kylmiä faktoja kyseisestä ottelusta:

- IFK oli kotijoukkue, ja peli oli lauantai-iltana. Latausta pitikin olla.
- Kärpät on keskitason joukkue. Sellaiset pitäis oletusten mukaan nuijia kotona suunnilleen maalein 4,5-0,1,2. Nyt tuli turpaan 4-5 (tosin vasta voittomaalikilpailussa, mutta kuitenkin). Tulos oli siis heikko.
- IFK ei ollut selkeästi paremmin liikkuva, enemmän laukova, fyysisempi jne. Odotan, että IFK kykenisi kotona täyttämään nämä ehdot.
- Kärpät onnistui taktisesti paremmin.
- IFK oli yksilöinä parempi mutta kokonaisuutena selvästi heikompi.

Tämän pohjalta en odota mitään kovin ruusuista tulevaisuutta. Pikemminkin valmentajien aseman pohtimista voisi entisestään kiihdyttää.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutamia kylmiä faktoja kyseisestä ottelusta:

- IFK oli kotijoukkue, ja peli oli lauantai-iltana. Latausta pitikin olla.
- Kärpät on keskitason joukkue. Sellaiset pitäis oletusten mukaan nuijia kotona suunnilleen maalein 4,5-0,1,2. Nyt tuli turpaan 4-5 (tosin vasta voittomaalikilpailussa, mutta kuitenkin). Tulos oli siis heikko.
- IFK ei ollut selkeästi paremmin liikkuva, enemmän laukova, fyysisempi jne. Odotan, että IFK kykenisi kotona täyttämään nämä ehdot.
- Kärpät onnistui taktisesti paremmin.
- IFK oli yksilöinä parempi mutta kokonaisuutena selvästi heikompi.

Pakko nyt puuttua kylmiin faktoihisi.

-Ensimmäinen kohta totta. Latausta pitikin olla.
-Pitäisi ja pitäisi. Ei nykyajan sm-liigassa sellaisia jengejä ole jotka tuohon järjestelmällisesti kykenee ja hyvä niin (paitsi tietenkin jos se olisi HIFK).
-IFK ei ollut selkeästi paremmin liikkuva eikä enemmän laukova, mutta ehdottomasti fyysisempi.
-Samaa mieltä. Kärpät todella onnistui taktisesti paremmin mikä näkyi varsinkin tasoitusta edeltävässä aloituksessa.
-Erikoinen kommentti ottaen huomioon että pelin ratkaisi yksilönä Haataja vl-kilpailussa ja HIFK johti matsia suurimman osan pelistä. Nimenomaan en mitenkään voi nähdä HIFK:n olleen selvästi heikompi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
- Kärpät on keskitason joukkue. Sellaiset pitäis oletusten mukaan nuijia kotona suunnilleen maalein 4,5-0,1,2. Nyt tuli turpaan 4-5 (tosin vasta voittomaalikilpailussa, mutta kuitenkin). Tulos oli siis heikko.

Vielä kun saisi tähän jotain perusteluja, miten Kärpistä on tullut tällä kaudella keskikastin joukkue? Kauden alussa oli kuitenkin ennakkovertailuissa HIFK:ta edellä, joten mikä mahtaa olla tälle perustelu? Tämän hetken sarjasijoitusko? HIFK on yhtälailla keskikastin joukkue. On hiukan lapsenuskoista kuvitella, että tämän päivän SM-liigassa jotkut joukkueet olisivat itsestänselvyyksiä voiton suhteen. Näin ei tosiaan ole. Tietysti ennakkokaavailuissa joku on ennakkosuosikki ottelussa ja HIFK ei sitä ollut ainakaan viime lauantaina Kärppiä vastaan, vaikka kotona pelasikin.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Valmentaminen on pitkäjänteistä, mutta silläkin on merkitystä kuka tekee sitä pitkäjänteistä projektia. Yritetäänpä selvittää joku kosmologinen ongelma, vaikka onko eksoplaneetta X:llä edellytyksiä elämään, ja ajatellaan tämä kolmen vuoden projektiksi? Projektia vetämään ovat tarjolla Esko Valtaoja ja Pentti Matikainen. Ensinmainitun kanssa projektiin voisi jaksaa lähteäkin, sillä a) tutkijalla on aiempia näyttöjä ja b) varmasti jo ensimmäisenä vuonna oltaisiin nokka kohti oikeaa suuntaa. Jälkimmäinen on vienyt kolmen vuoden jälkeen yhtä paljon rahaa kuin Esko ja milloinkaan ei ole oltu edes lähelläkään ongelman ymmärtämistä. Saati sitten ratkaisemista.

Sijoita tarinaan ensimmäiseksi henkilöksi K.Jalonen ja toiseksi P.Sormunen, niin pikkuhiljaa tilanne rupeaa aukeamaan. En todellakaan usko, että rookie-koutsi Sopan varaan voidaan laskea joku pitkäntähtäimen projekti. Mitään merkkejä punaisen langan löytymisestä ei ole nähtävissä ja Sopan alaisuudessa on vedetty kohta 30 matsia preseasonitkin huomioon ottaen. Valoa olisi pitänyt jo olla näkyvissä. Tiesittekö muuten, että HIFK:n valmennuksen siirto Petulta Sopalle suoritettiin suuressa yhteisymmärryksessä? Kaverukset vetäytyivät rauhalliseen paikkaan ja lähtevä valmentaja avasi pakettiaan uudelle koutsille. Mutta ihan ensi alkuun Petu tarjosi Sopalle leppoisasti kakkakahvit.
 
Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Vielä kun saisi tähän jotain perusteluja, miten Kärpistä on tullut tällä kaudella keskikastin joukkue? Kauden alussa oli kuitenkin ennakkovertailuissa HIFK:ta edellä, joten mikä mahtaa olla tälle perustelu? Tämän hetken sarjasijoitusko? HIFK on yhtälailla keskikastin joukkue. On hiukan lapsenuskoista kuvitella, että tämän päivän SM-liigassa jotkut joukkueet olisivat itsestänselvyyksiä voiton suhteen. Näin ei tosiaan ole. Tietysti ennakkokaavailuissa joku on ennakkosuosikki ottelussa ja HIFK ei sitä ollut ainakaan viime lauantaina Kärppiä vastaan, vaikka kotona pelasikin.

Lasken pelaajistoltaan Kärppiä kovemmiksi joukkueiksi Jokerit, JYPin, KalPan, HIFK:n ja varauksin Tapparan. Näin ollen Kärpät sijoittuu arvioissani sijalle 6, siis keskikastiin.

Itsestään selviä voittoja ei tietenkään ole koskaan, kuten esim. kauden alun kotitappio SaiPalle oivasti osoitti. Lasken silti kotiottelut näitä Kärppien tapaisia "keskikastin" joukkueita vastaan otteluiksi, jotka hyvää runkosarjasijoitusta tavoiteltaessa on voitettava. Aivan kärkijoukkueita vastaan harvoin voitetaan kaikkia kotiotteluita, joten jos kotonakin lipsutaan liikaan sekä keskikastin tai jopa alemman kastin joukkueita vastaan, paikkaa kuuden joukossa keväällä ei ole helppo tavoitella. Vieraissa taas tappioita tulee kauden mittaan useammin myös keskikastin joukueita vastaan.

Voitte vapaasti syyttää minua yksinkertaistamisesta, mutta katson, että koko kauden tasolla tarkasteltuna IFK:n tulisi yltää seuraavaan suoritukseen:

- Kotiottelut huippujoukkueita vastaan: voitettava vähintään 50 %.
- Kotiottelut keskikastin joukkueita vastaan: voitettava vähintään 75 %.
- Kotiottelut alakastin joukkueita vastaan: voitettava vähintään 90 %.
- Vierasottelut huippujoukkueita vastaan: voitettava vähintään 25 %.
- Vierasottelut keskikastin joukkueita vastaan: voitettava vähintään 50 %.
- Vierasottelut alakastin joukkueita vastaan: voitettava vähintään 75 %.

Jos jokin tai useista näistä osa-alueista pettää pahasti, paikka neljän joukossa, jota tulee tavoitella, on vaikea saavuttaa. Pysyn siis kannassani, että IFK:n olisi puhtaan tilastoillisesti ajateltuna tullut voittaa Kärpät.
 
Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
-Pitäisi ja pitäisi. Ei nykyajan sm-liigassa sellaisia jengejä ole jotka tuohon järjestelmällisesti kykenee ja hyvä niin (paitsi tietenkin jos se olisi HIFK).

Ks. edellinen viestini

-IFK ei ollut selkeästi paremmin liikkuva eikä enemmän laukova, mutta ehdottomasti fyysisempi.

Mahdollisesti, mutta fyysisyys ei realisoitunut riittävästi esim. kovuutena molempien maalien edessä.

-Erikoinen kommentti ottaen huomioon että pelin ratkaisi yksilönä Haataja vl-kilpailussa ja HIFK johti matsia suurimman osan pelistä. Nimenomaan en mitenkään voi nähdä HIFK:n olleen selvästi heikompi.

Totta, Haataja oli jäätävä, kuten asiaan kuuluu. IFK:lta kuitenkin mielestäni erottui laajempi katras: O'Sullivan, Robidas, Peltonen (kyllä, oli tässä pelissä hyvä) ja Redenbach (sic!).
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Lasken pelaajistoltaan Kärppiä kovemmiksi joukkueiksi Jokerit, JYPin, KalPan, HIFK:n ja varauksin Tapparan. Näin ollen Kärpät sijoittuu arvioissani sijalle 6, siis keskikastiin.

No aika heikot on sulla kriteerit, jos ainoastaan nimilistoja tuijotat rankatessasi joukkueita? HIFK ei edes kuulu tuohon ryhmään, koska Sormunen valmentajana tiputtaa osakkeita huimasti. Otteluthan ratkaistaan kuitenkin ihan muualla kuin nimilistoilla, mutta tämän varmaan tiesitkin? Keskikastin Kärpät taitaa nyt sitten ylisuorittaa huimasti, kun menivät tänään juuri HIFK:sta ohi? Pelaajilla ei ole oikeasti tuon taivaallista merkitystä, jos joukkueella ei ole hyvää pelitapaa.
 
Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
No aika heikot on sulla kriteerit, jos ainoastaan nimilistoja tuijotat rankatessasi joukkueita?

Rankkaan joukkueita niin pelaajiston, roolituksen kuin valmennuksen mukaan.

HIFK ei edes kuulu tuohon ryhmään, koska Sormunen valmentajana tiputtaa osakkeita huimasti.

Niin, tämän ketjun nimikin on Soppa Sormusen lähtölaskenta. Olen aiemmissakin viesteissäni krttisoinut Sormusta ja kritisoin edelleen. Tästä olen siis täysin yhtä mieltä. En myöskään nähnyt mitään suurta paranusta Kärpät-ottelussa toisin kuin jotkut muut. Mitä taas nyky-Aravirtaan tulee, en pidä häntäkään sellaisena huippukykynä, joka nostaa keskikastin joukkueen huippusijoitukseen.

Otteluthan ratkaistaan kuitenkin ihan muualla kuin nimilistoilla, mutta tämän varmaan tiesitkin?

En tiennyt. Hyvä, että kerroit. Valaistuin.

Keskikastin Kärpät taitaa nyt sitten ylisuorittaa huimasti, kun menivät tänään juuri HIFK:sta ohi?

Enpä tiedä mistään suuresta ylisuorittamisesta, kun kautta on pelattu vasta vähän yli kymmenen kierrosta. Jos Kärpät on esim. kolmen parhaan joukossa joulutauolle mentäessä, katson että se on ylisuorittanut.

Pelaajilla ei ole oikeasti tuon taivaallista merkitystä, jos joukkueella ei ole hyvää pelitapaa.

Niin, tämän vuoksi kritisoinkin Sormusta. Hyvää pelitapaa en nähnyt Kärpät-ottelussakaan. Esittämissäni arvioissa esitin ajatukseni siitä, missä IFK:n mielestäni sijoituksen osalta pitäisi olla ja miten tähän sijoitukseen voitaisiin ja pitäisi yltää.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
- Kärpät on keskitason joukkue. Sellaiset pitäis oletusten mukaan nuijia kotona suunnilleen maalein 4,5-0,1,2. Nyt tuli turpaan 4-5 (tosin vasta voittomaalikilpailussa, mutta kuitenkin). Tulos oli siis heikko.

Mielestäni Kärpillä on laadukas joukkue varsinkin kun se on nyt höystettynä Turrisilla ja Demersillä. Puolustus ei ehkä Kärpillä ole vakuuttava, kun Demers takaisin amerikkaan lähtee, mutta hyökkäyksestä löytyy paljon kovia nimiä: Haataja, Huml, Donskoi, Salomäki, Kähkönen, Junttila ja tietenkin tällä hetkellä Turris. Myös Ara on ollut jo hieman pidemmän aikaa joukkueessa joten kuviot ovat varmasti tällä hetkellä paremmin selvillä kuin esim. meillä.

Mutta kyllä itsekin näen, että meidän joukkueessa on enemmän laatua kuin Kärppien joukkueessa ja lauantain kotimatsi olisi pitänyt pystyä klaaraamaan himaan.
 
McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Sihvonen on nyt mitä on, niin kyllä hän silti mielestäni ymmärtää erittäin hyvin pelillisiä asioita ja avaa etenkin Sopan ongelmat seuraavassa ansiokkaasti (vaikka tämän saman näkee kyllä katsomoon tällä hetkellä lapsikin):

Sihvonen Special: Analyysissä Jokereiden ja HIFK:n pelitavat

"Sormusen ja Pennasen pitäisi herätä tähän päivään, ja ymmärtää, että tämä on miesten peliä, eikä jollain junnuträpillä voida enää menestyä SM-liigassa"

edit. Linkki korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hyvää settiä Sihvoselta ja itsekin totesin jo aiemmin, että Sopan kiekko oli tämännäköistä myös A-junnuissa. Jopa itse Aurinkokuningas opetti aikanaan Curre Lindströmiä studiosta käsin aiheesta: "Jääkiekkokaukalon leveys on 30 metriä ja Suomi pelaa kuin se olisi 20 metriä." Kaiken lisäksi narrit pystyi avaamaan laitojen lisäksi myös keskeltä, vaikka HIFK oli nimenomaan kokonaisuudessaan liian keskellä kaukaloa. Hohhoijaa. Sihvosen ehdotus siitä, että HIFK:n pitäisi pelata "nolla vitosta" on myöskin aivan hirveä ja toivottavasti Soppa ei kokeile sitä seuraavaksi. Luultavasti PS itse diggaisi tällaisesta kiekosta, jonka tulosennuste olisi 1-0 / 0-1. HIFK:n kärkikarvaaja oli btw. mun mielestäni merkattu väärälle tolpalle tuossa UL:n Stigaukkoilussa.
 
scholl

Jäsen
Urheilulehti on lehti, miksi hemmetissä siellä on videoita. Mulla ei ole edes kovaäänisiä täällä tietokoneessa, enkä muutenkaan keskellä päivää voisi kuunnella. Lehdet ovat sitä varten, että niitä luetaan. Vitun tunarit. Tosin toimittajille helpompi lässyttää kuin kirjoittaa, joten Sihvonen pääsee parin minuutin duunin jälkeen kapakkaan keitottamaan.
 
Stigu

Jäsen
Nyt voisi jo sanoa, että Sopan maailmanlopun kello on 10 vaille 12. Sen verran epmääräistä on tämäniltainen Lukko-peli. Tuossa pelissä ei ole oikeastaan mikään osa-alue kunnossa: kiekollisena puuttuu täysin kontrolloidut hyökkäykset, kiekottomqna viisikkopeli on täysin hajalla, hyökkäyksissä lyödään ristikulmaan tai pörrätään kulmissa, puolustuksessa juostaan milloin miehen perässä, millon pidetään omaa miestä. Spekuloinnit yksittäisten pelaajien tasosta ovat täysin turhia niin kauan kuin Soppa on puikoissa.

Sääliksi käy kyllä suurinta osaa pelaajista. He olisivat ansainneet jotain paljon parempaa. No, saavathan he ainakin palkkaa tuosta "pelailusta", me fanit emme saa mitään. Ainoa pieni toivo on, että Sopan IFK häviää about 4-5 peliä vielä putkeen ja IFK:n johdon on pakko tehdä valmentajanvaihdos. Sanoisin että kuka tahansa valmentaja Sopan tilalle tulisi, ainakaan huonommin ei voisi mennä.
 
Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ

Tässähän tämä kiteytettynä on. Otteluseurantaketjuun jo kirjoittelinkin, että en ikipäivänä viime keväänä uskonut että hyökkäyspeli voisi olla vielä huonompaa. Onnittelut, olette löytäneet tason alta "paskan".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös