Mainos

Soppa Sormusen lähtölaskenta

  • 2 195 571
  • 7 195

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Kello on 04:15 ja loppujen lopuksi ei raportoitavaa. Klo 04:11 olin jo antamassa liikekannallepanokäskyä, kun Sakari Pietilä näkyi kuikuilemassa parkkipaikalla. Kiikareilla tarkasteltuna se olikin Homer Simpsonin faija, joka on harmiton piirroshahmo.

Jätän vuoron Bad Bob #42:lle ja huhujen mukaan fiftyeightin virtsarakko on myöskin täyttymässä. Faxi toimii kuin enkeli, vähän öljysin ja rasvailin sitä. Harmi, että Iso Uutinen ei osunut omalle vuorolleni, olin jo valmistellut puheenkin.

Virtsarakko on ohjelmoitu muutaman minuutin aikaisemmaksi tälle yölle näin tärkeän tapahtuman vuoksi.

Pahaenteisesti BB#42 ei ole kuitannut osuuttaan, joten nyt poijjaat tarkkana. Kaikki juoksuhaudat on tsekattava tarkkaan jottei vihulainen pääse yllättämään ja palkkaamaan Rockya.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Haukin ansiokkaasti tekemän listan mukaan seuraava väijyjä on vasta 5:15 Kamrat, jos en ole huomannut myöhempää ilmoitusta. Tähän jää siis epäilyttävä puolen tunnin tauko.

Jos kuka, mikä, ken, kumpi, kumpainen ilmoittautuu, voinen pikku hiljaa vetäytyä takaisin Posiolle, mutta jos ilmoittautumista ei tule on minun varmaan uhrauduttava.

Muuten on ollut rauhallista; isoin uutinen lienee se että tänään ehtii vielä lähettää halvan joulukortin. The Sir:lle ja Don Frankille tiedoksi.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Täällä ollaan jo/vielä. Polkaisenkin SAABini liikenteeseen ja lähden väijymään kunnon kenttää MOBIRA-autopuhelimeeni.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Täällä ollaan jo/vielä. Polkaisenkin SAABini liikenteeseen ja lähden väijymään kunnon kenttää MOBIRA-autopuhelimeeni.

Ok, pysyn asemissa varmuuden vuoksi vielä hetken. Kyllä muuten meinasi kyynel tulla silmäkulmaan kun luin että pikku-Numpan olisi pitänyt pudottaa markkina-arvostaan 100 donaa päästäkseen Tepsiin. Eli pelata ilmaiseksi?

Ajelehan varovarovasti, täällä ainakin stikkaa snögee ihan mukavasti.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Ok, pysyn asemissa varmuuden vuoksi vielä hetken. Kyllä muuten meinasi kyynel tulla silmäkulmaan kun luin että pikku-Numpan olisi pitänyt pudottaa markkina-arvostaan 100 donaa päästäkseen Tepsiin. Eli pelata ilmaiseksi?

Eli tuo oli sitten Tepsin seurahistorian kovin tarjous, jonka tekivät.

Ajelehan varovarovasti, täällä ainakin stikkaa snögee ihan mukavasti.

Olen nyt väijyssä Mäntytien toimiston edessä. Täällä ei liiku mitään. Ehkä seuran kotisivuilla on vielä faksinumero tänne? Pitäiskö murtautua sisään tarkistamaan asia. Siellä on varmaan valmentajien ja pelaajien tarjouksia pitkin lattioita metritolkulla.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Ok, pysyn asemissa varmuuden vuoksi vielä hetken...

Ilmottaudun faxi-vuoroon, mikäli vajetta kipinä(mikro)mikko vuorossa ilmenee tällä kellonlyömällä. Nämä aamuyön tunnit ovat muutoinkin pahimpia. Sanotaan, että yökin on pimeimmillään juuri ennen auringonnousua. Joskin sitä auringonnousua saa venata vielä aika helwetin kauan siellä pohjolan perslävessä...

Mutta eniweis, faksi-rintamalta ei mitään uutta! Mutta kyllähän me sen HIFK faneina jo tiedämmekin, että tyhjän saa pyytämättäkin!
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Olen nyt väijyssä Mäntytien toimiston edessä. Täällä ei liiku mitään. Ehkä seuran kotisivuilla on vielä faksinumero tänne? Pitäiskö murtautua sisään tarkistamaan asia. Siellä on varmaan valmentajien ja pelaajien tarjouksia pitkin lattioita metritolkulla.

Eikö niitä The Sir:n papereita ole vieläkään siivottu sieltä pois vaikka toimisto on jo viisi vuotta ollut Nordiksella? Eikun postiluukusta pari stidiä sisään niin saa naapuritkin ihmeteltävää.

Taidanpa sitten lähteä kauhomaan Sysleriä hangesta kun kuudelta pitäisi olla jo töissä. Pitäkää putkaa pystyssä.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Eipä näy mitään...nyt oon jäähallin pihassa ja autopuhelimeni servaa täysillä. Olen valmis vastaanottamaan uutisia.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Rupeaa vahtivuoro lähestymään loppuaan. Kello on 5:30 eikä mitään raportoitavaa. Sammutan autopuhelimeni.

Seuraava vuoro taitaa olla Puscutractorilla. Melko varmasti uutisia on tulossa tässä ihan pian.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Edelleen hiljaista kuin huopatossutehtaalla! Tästä tulee varmasti pitkä viivytystaistelu.

KOMPPANIASSA HERÄTYS!
 

Fordél

Jäsen
Huikea ketju, ei voi muuta sanoa! Yksi legendaarisimmista. Vain HIFK:n puolella hallitaan tämä. Jäädään odottelemaan jahka tämä olisi se päivä kunvihdoin faksi alkaa laulaa.
 

DiamondDoll

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Jesse Joensuu
Upeaa tykitystä kaikilta HIFK faneilta. Ehdottomasti koko Jatkoajan viihdyttävin ketju vuosikausiin. Jatkakaa, tätä on ilo seurata.

Nybari voisi pikkuhiljaa päästää Sopan pois tuosta löysästä hirrestä. Alkaa jo säälittää äijä, jolta mikään ei onnistu ja joka ei mitään valmennuksen saralla osaa ja silti toimisto roikottaa miestä mukana maskottina.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jälleen koittaa uusi aamu Nordiksen pihalla ja auringon kolkko valo huuhtoo mennessään yön kauhut. Vain faksin hento raksutus rikkoo hiljaisuuden. Väsyneet vahdit, nuo todelliset yön ritarit, valvovat yhä. Mikään ei jää heiltä huomaamatta. Jokainen taksi on mahdollisuus. Auton valokeilat rikkovat aamun hämärän, pää nousee poterosta mutta vain hetkeksi. Frank se siellä vain on ollut vetämässä soppaa. Aika velikultia.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Aika sotureita kyllä nuo yön ritarit. Mutta ihan pikku vinkkinä, joudutte tunnin päästä leiriytyyn toimiston lisäksi ehkä myös Sanomatalolle. Siellä on helvetillinen laatikko joka avataan klo 9 aamulla. Mä oon sitä koko aamun katellu ja mun mielestä Pena kävi äsken laatikkoo koputtelemassa. Äänet oli hiljasella mutta mun korvaan kuulosti ihan siltä kun se olis kysyny "Ootko Raato siellä?"

Linkki suoraan lähetykseen SuomiPOP:n sivulle
 

P.R. 33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit & Colorado Avalanche
Rauha. Ihan vilpittömällä asialla olen.

On kyllä huikeaa settiä tässä ketjussa. Hyvä piristysruiske muuten harmaaseen työpäivään. Jos olisin teikäläisiä, niin sydän olisi pysähtynyt jo useita kertoja, kun toimiston faxi/kopiokone ryskyttää tasaisin väliajoin tuossa lähettyvillä.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Perkele! Olin nukahtanut autooni siihen jäähallin parkkikselle ja meni vuoro ohi. Onneksi mitään ei tapahtunut! JHagin olisi pitänyt tulla kolkuttelemaan ikkunaani, tosin vaikea olisi tietää missä autossa olin kun meitä väyjyvuorolaisia oli niin monessa autossa.

(P.S. En oikeasti olisi uskonut että porukka herää omalle vuorolleen, huikeaa! :) )
 

Hermann63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
S.O.S. Sen täytyy olla Bob Francis!!

Minäkin lähestyn teitä rauhanaattein, veljiä on autettava hädässä silloin kun ollaan suurempien uhkien edessä. Olen juuri lentokentällä ja Bobia talutetaan taksiin kiireen vilkkaa...tai no, niin nopeasti nyt kun kaksi miestä voi raahata kainaloista tuollaista Movember - Tom Selleck-yhdistelmää. Toinen kenkä on jäänyt varmaan kotirintamalle, mutta sota on sellaista ja tämä on nyt murheista pienin. Sotamiehet, faxi alkaa laulamaan anytime, anytime! S.O.S.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitäs ne oikein höpöttelee ettei NHL-neuvotteluissa ole edistytty? Ei tietenkään kun ei neuvotteluista tule mitään kun koko jääkiekkoileva maailma seuraa henkeään pidätellen milloin The Tiedote tulee. Myös illaksi suunnitellut ottelut Suomi - Tshekki ja Ruotsi - Venäjä uhkaavat peruuntua jos ratkaisua ei tapahdu.
 

Tapuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK HELSINKI, Ville Peltonen
Rupeaa vahtivuoro lähestymään loppuaan. Kello on 5:30 eikä mitään raportoitavaa. Sammutan autopuhelimeni.

Seuraava vuoro taitaa olla Puscutractorilla. Melko varmasti uutisia on tulossa tässä ihan pian.

Mä voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi Pe- La yö päivystäjäksi. Sunnuntaina tapahtuu. Silloin on ainakin skidiklubipäivä, joka on kuulemma niin suosittu nykyään, että toiselta vanhemmalta evättiin pääsy, joten jättäydyin vapaaehtoisesti pois, koska en halua ja varsinkin toivo näkeväni siellä Pasia. Lennun kanssa olisi voinut kyllä ottaa yhteisfoton ja Pasi mukaan.... Olkoot. Menkööt meillä asuva nainen ja tytär. Jospa tänään, jotain tapahtuisi ja tapahtuukin. Seiska tulee.
 

Hermann63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minäkin lähestyn teitä rauhanaattein, veljiä on autettava hädässä silloin kun ollaan suurempien uhkien edessä. Olen juuri lentokentällä ja Bobia talutetaan taksiin kiireen vilkkaa...tai no, niin nopeasti nyt kun kaksi miestä voi raahata kainaloista tuollaista Movember - Tom Selleck-yhdistelmää. Toinen kenkä on jäänyt varmaan kotirintamalle, mutta sota on sellaista ja tämä on nyt murheista pienin. Sotamiehet, faxi alkaa laulamaan anytime, anytime! S.O.S.

Niin, ihan pieni lisäys vielä, olen varma että tässä ollaan menossa johtamaan sotajoukkoja suoraan eturintamalle, kun apumiehet pyyhkivät hikeä Bobin otsalta ja tumputtavat puuteria otsalle aikamääriä. Ja joku jäljentää Bobin nimmareita ilmeisesti päiväkäskyyn. Rintamatyö on selvästi vaatinut veronsa, mutta uskon, että The Tiedoton hoitaa homman. S.O.S.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös