Kyllä muuten alkoholittomiakin sai keikkojen jälkeen. Puoli kahdentoista aikaan sai Pepsiä anniskelupaikasta.
Lehdistö kirjoittelee varsin flegmaattisesti Metallican esiintymisestä. Esimerkiksi Trujillon liikuttuminen kyyneliin on vaiettu kuoliaaksi. Mielestäni juuri se hetki, kun Trujillo itki, oli kirsikka koko kakun päälle. Suomen lippua, jossa luki, että Metallican koti on Suomi, ei ole mainittu missään. Jätkien häkeltyminen yleisömeren edessä on joten kuten kerrottu, mutta näihin mainintoihin ei olla saatu potkua. Larsin kommentti parhaasta Sonisphere-keikasta on ohitettu kokonaan. Larsin elehdinnästä näki, että hän myös tarkoitti sitä. Hetfieldin yleisön tuen pyytäminen on kyllä kerrottu, mutta syvemmät analyysit loistavat poissaolollaan. Metallica olisi tahtonut ilmiselvästi jäädä vielä soittamaan, mutta heillä oli kai kiire lentokoneeseen tai johonkin.
On totta, että Larsilla vähän jo alkaa olla dieseliä kapuloissa ja etenkin jaloissa. Mutta minä en antanut sen eilen häiritä. Ehkä tämä oma 100 % tyytyväisyys Metallican keikkaan johtuu myös siitä, että Metallica oli ainoa akti, jonka festareilla näin ja koin. Olin kuskina ja saavuttiin Poriin varttia vaille yhdeksän, koska kumpikin kahden miehen seurueestamme vihelsi vitut muille bändeille. Varsinkin Linkin Parkille. Vaikka olinkin noin 300 metrin päässä lavasta, riitti minulle jo se, että näin ukot lavalla pikku-ukkoina. Screeniltä näki riittävästi ja musiikki kuului juuri sopivasti niin kauas kaiutinrakennelmista. Maa toki tärisi niinkin kaukana kaiutinkaapeista, kun bassot jytisivät. Screenille kuvaa antaneet kamerat olisivat mielestäni voineet näyttää hieman enemmän Hammettia ja etenkin Trujilloa. Trujillon mainio tapa soittaa bassoa kyykkypaska-asennossa viritysnuppeja väännellen jäi suurelta osin näkemättä.
Trujillo se antaa kaikkensa. Mies oli hiestä märkä jo Fuelin jälkeen. Sen kyllä voi huomata, että hän ylitti eilen itsensä. En tiedä, onko Trujillo huudattanut yleisöä ennen eilistä keikkaa. Nyt Robert karjaisi muutaman kerran mikkiin ja yleisö vastasi valtavalla pauhulla. Selvästi sympatiat olivat Trujillon puolella.
Oli ilo katsella Hetfieldin terveen miehen kasvoja. Ei turvotusta eikä sitä hirveää punoitusta, jota nähtiin vielä pari vuotta sitten. Äänikin kulki, ja mitä pidemmälle show eteni, sitä enemmän hän repi itsestään irti. Tästä keikasta olisi todella mahtava saada keikkatallenne. 20 000 sytkäriä Nothing Else Mattersissa, käsittämätön mukana laulaminen Seek And Destroyssa. Metallica piti lupauksensa tehdä parhaansa, ja niin teki yleisökin. Niiden puolesta harmittaa, jotka eivät tienneet mikä ihmeen kappale Stone Cold Crazy on. Itseänihän tuo lämmitti tosi paljon, Queen-fanaatikko kun olen. Stone Cold Crazyn Metallica veti kuin levyltä.
Setti oli yleisöystävällinen. Death Magneticin muutama kappale sai väen vähän hiljaiseksi, mutta siitä suvannosta päästiin uuteen nousuun. Loppua kohti mentäessä keikassa alkoi olla suggestiivista vaikutusta, ainakin minuun. Tuli jonkinlainen ruumiistairtoamiskokemus, siellä alhaalla Uleåborgir pogoaa, näin sen näin. Vielä kerran haluan painottaa sitä, miten häkeltynyttä Metallican poppoo oli. Tämä keikka antoi heille uudenlaisen kokemuksen. Ja on sekin kumma juttu, että me suomalaiset olemme rauhallista, kohteliasta ja tuppisuuta kansaa. Mutta kun siihen yhtälöön lyödään maailman suurin metallimonumentti, ei väkeä tunnistaisi suomalaisiksi.
Tätä keikkaa en tule koskaan unohtamaan, en edes vanhana tutisevana Alzheimer-potilaana. Trujillon kyyneleet. Larsin kommentit. Hetfieldin häkeltyminen. Hammetin kestohymy. Me tahdoimme parasta, me saimme parasta. Kiitos Metallica.