SM-liigan siirtohuhut kaudelle 2011-2012

  • 3 551 279
  • 3 677

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi sitten esimerkiksi Perttu Lindgren valitsi Lukon Ilveksen sijaan? Rahasta se ei minun käsittääkseni Ilveksen johdon mukaan ollut kiinni.

Ehkä Lindgren kuuluu siihen ryhmään joka luulee Lukolla olevan jotain menestysmahdollisuuksia? Tai ainakin parempia mahdollisuuksia kuin Ilveksellä...

En usko että raha ohjaa hirveästi nykypäivän jääkiekkoilijoita. On toki varmasti jotain rahanahneita tyyppejäkin mutta pääsääntöisesti kukaan ei rahan takia pelaa. Liigan sisällä joukkueet ovat urheilullisesti ja taloudellisesti niin tasaisia ettei fyrkalla voi merkittäviä eroja tehdä (ellei joukkue ole niin tyhmä että maksaisi ylihintaa keskitason liigajyrästä. Esim kärppien kuuselalle on taidettu maksaa aika reilusti?)
Jos raha ratkaisee, niin ennemminkin se ratkaisee pelaajan siirtymisestä ulkomaille. Esimerkiksi Petri Vehanen sanoi että KHL:ssä pelaamalla muutaman kauden tienaa ihan kivan pesämunan uran jälkeiselle ajalle.


Valmennus puuttui ainakin tuolta listalta. Tosin listalla olevistakin kohta kaksi toteutui Lukossa nyt todistetusti paremmin. Veikkaan että myös kolmonenkin, vaikka Ilveksen johto olisi sanonut mitä.

Valmennus menee tohon kohtaan 4. On nähty useastikin että valmentajien tai muiden pelaajien vaikutus joukkueeseen liittymiseen on toisinaan varsin merkittävä. "Missä on kiva pelata" tai "kenen kanssa on kiva pelata" jne. Sanon vielä sen että tuo listaus ei ollut missään yleistävässä järjestyksessä.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Miksi sitten esimerkiksi Perttu Lindgren valitsi Lukon Ilveksen sijaan?

Kari Takolla oli tässä siirrossa aikanaan vahvasti näpit pelissä. Takon pyydettiin etsimään Pertulle pelipaikka Suomesta, mutta ei mielellään Pertun kotikaupungista. Näin mies on itse kertonut.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kumma, kun ei Poriin mennyt, vaan rakkaimpaan viholliseen.

Takollahan oli noihin aikoihin jotain skismaa Ässät-johdon kanssa ja lopultahan Takko lähti menemään Ässien hallituksesta. Liittyi kai jotenkin Pena Matikaisen palkkaamiseen Ässien pelaajakoordinaattoriksi.

Eikös se jotenkin näin mennyt?
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Vastaan Pertun puolesta:

1. Lukossa niin iso rooli kuin on mahdollista
2. Joukkueen menestysmahdollisuudet aivan toista luokkaa kuin Ilveksellä
3. Palkka suurempi ja lisäksi varmempi
4. Muissa syissä voi mainita esim. sen, että Ilvestä on johdettu kuin riitaisaa taloyhtiötä tai Taneli Mäkelän tutuksi tuomaa Ihmisten Puoluetta.

Ja kyllä se palkka on oikeasti kymmeniä prosentteja suurempi. Ja keiden rinnalla Lindgren olisi voittanut pistepörssin Ilveksessä? Niinpä?

Olet varmasti täysin oikea ihminen vastaamaan Pertun puolesta.

1. Ei pidä paikkaansa. Isompaa roolia ei olisi voinut saada kuin mitä ks. sankari olisi Ipassa saanut. Luultavasti olisi otettu tolppien väliinkin. Ei sillä että Lukossakaan nelosessa joutui pelaamaan tai ei yv:lle päässyt. Sovitaan tasapeli.

2. Lukkohan onkin ollut se liigan suurin ja varmin kestomenestyjä tässä jo vuosia. Kuten Ilveskin.

3. Tästä löytyy kaksi eriävää väitettä. Toinen on Ilveksen johdon, joka oli siihen suuntaan että euroista se ei jäänyt kiinni ja toinen on sitten tämä sinun. Jokaisen oma päätös kumpi sitten on oikeassa... Ja mitä tarkoitat varmemmalla palkalla? Eli Ilves ei maksanut pelaajilleen palkkoja ajalta jolloin perttu meillä kiekkoili? Vai siis mitä meinasit? Miten se vaikutti hänen päätökseensä?

4. Tähän vielä muita syitä pyytäisin, kun tämä kertomasi "uutinen" on pohjustettu sanalla esim. Ei sillä, enemmän kun tottahan se, mutta mielenkiinnosta niitä muitakin haluaisin kuulla. Tosin jos se joukkueen valinta tähän olisi kaatunut niin sanattomaksi vetää.

Mainitsemistasi palkoista tässä asiassa sinä et tiedä yhtään mitään. Et prosenteista tai yhtään mistään muustakaan. Niinpä. Jessen. Double niinpä.

Mutta onneksi tästä ei tarvitse jauhaa arvailijoiden kanssa. Oli vaan niin hauska rustailla kun ei oikein uneta vielä. Fakta (ensimmäinen tässä asiassa?) on se että ks. vertailun ero päätettiin jossain missä stetsonit on kovassa huudossa. Ja se on se ainut millä on/oli mitään merkitystä. Sen jälkeen voi(t) sitten jossitella. Tosin kun puhut tämän ammattilaisurheilijan päätöksistä noinkin varmasti niin ehkä et sitten olekkaan jossittelija, vaan perttu itse. Tai sitten jossittelija...


Ai niin, ei olis mitään huhuja?
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Juuri näin se meni.

Lindgrenistä puheen ollen, onko mies jatkamassa Raumalla vai lähteekö taas kokeilemaan änäriä?

Pertulla on aikaa kesäkuun 15.päivään asti tehdä sopimus Dallasin kanssa, jos siis Dallas ei myy Pertun oikeuksia muualle. Dallas on kyllä ilmoittanut Pertulle, että tarvittaisiin lisää näyttöjä yhdenssuunan sopimukseen ja Perttu ei lähe, jos ei saa yhdensuunan sopimusta. Eli näillä näkymin jatkaa Lukossa kun sopimus tänne on.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Pertulla on aikaa kesäkuun 15.päivään asti tehdä sopimus Dallasin kanssa, jos siis Dallas ei myy Pertun oikeuksia muualle.

15.6. on SM-liigan ja NHL:n erillissopimuksen mukainen takaraja sopimuksenalaisten pelaajien siirrolle. Sopimuksettomien pelaajien kohdalla takaraja on 15. heinäkuuta.

Dallasilla puolestaan on 30.6. asti aikaa tehdä Lindgrenille qualifying offer, sillä Lindgren on RFA-tason vapaa agentti. Jos se ei sitä tee, Lindgrenistä tulee UFA, eli kaikki seurat voivat vapaasti tarjota sopimusta. Ja vaikka Dallas tarjoaisi sopimusta, Pertun ei ole pakko sitä hyväksyä, mutta tarjouksella Dallas varmistaa saavansa varausvuoron vastineeksi. (Näin mä ainakin olen ymmärtänyt.)

Se onkin sitten eri asia, että mitä siellä Pertun sopparissa lukee. Kun on kerrottu, että siinä on NHL-optio, niin vähän hölmöltä kuulostaisi, jos mahdollisuuksia olisi rajattu noin pahasti. Eli onko tilanne 1+1-vuotinen sopimus, jonka jälkimmäinen vuosi astuu voimaan, mikäli NHL-sopimusta ei synny vai suora kaksivuotinen diili, jonka voi purkaa sillä verukkeella, että saa NHL-sopimuksen. Näistä tullee pieni tulkintaero siihen, onko sopimukseton vai sopimuksellinen pelaaja.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Granlund suorittaa intin yhdessä Mikko Koivun kanssa. Samassa ohjelmassa ovat Sami Vatanen, Joonas Donskoi, Miika Salomäki sekä Toni Rajala.

Lyhensin oleellisen ja boldaus on minun.

Onko tää Vatasen armeija-juttukin ihan faktatietoa vai jotain mutua? Täällä Keski-Suomessa on kerrottu usein että Vadu kävisi "normaalin" intin meillä Tikkakoskella. Ehkä vähän huono vertailukohde, mutta tammikuussa armeijan harmaisiin astui D-teamin Pekka Jormakka ja Tikkakoskella. Ja yleensähän nää JYPin jantterit käy just Tikkakoskella armeijan, tosin "vähän" karsittuna versiona. Toisaalta, Vatanen on lupaavimpia JYP-nuoria vuosiin ja lisäksi rooli JYPissä on paljon suurempi kuin esim Jormakalla, joten ehkä Lahti on parempi paikka. Eli onko kellään tarkempaa tietoa Samin armeijasotkuista?
 

Ralph

Jäsen
Onko jollakulla jotain muuta pelaajahuhua kuin vain Granlundiin tai Lindgreeniin liittyen?
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Lyhensin oleellisen ja boldaus on minun.

Onko tää Vatasen armeija-juttukin ihan faktatietoa vai jotain mutua?

Näin se kirjoiteltiin jommassakummassa iltapäivälehdessä Mikko Koivun inttiuutisen yhteydessä. Muistaakseni Ilta-sanomissa.
 

mestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ruutu bros. Ilves. George Parros. Vaasan Sport
Ihan mielenkiinnosta. Mikä sitten lasketaan siirtohuhuksi, jos ei pöydällä odottava sopimustarjous? Minun mielestäni olisi ainakin ihan hemmetin mielenkiintoista kuulla millaisia sopimustarjouksia Jokeripelaajilla on pöydällä ja kenelle Jokerit itse on tarjonnut sopimusta.

Puhut muuten paskaa, Logiikkasi mukaan vaikkapa meidän firmaliigan joukkue voisi tehdä "tarjouksen" esim, Granlundista, jonka jälkeen hänen huhuttaisiin siirtyvän meidän tiimiin..?

Esimerkki Jalkapallon puolelta:

Kyläseuran pomo havitteli Messiä - hyllytettiin puoleksi vuodeksi | Jalkapallo | Iltalehti.fi

Tuosta tapaus Lingrenistä, Aikoinaan Tampereella kiersi vahva huhu Lingrenin ja erään ilveksen johtohahmon tulehtuneista väleistä, joka oli yksi syy miksi ko. herra lukkoon siirtyi.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Puhut muuten paskaa
Kuinka ihmeessä voin puhua paskaa, kun kyse oli minun henkilökohtaisesta melipiteestäni?

Jos ei ymmärrä mkä ero on firmaliigan joukkueen ja vakavasti otettavan ammattilaisseuran tekemien tarjousten välillä, ei siirtohuhujen seuraaminen ole ehkä sinun kuppisi teetä.

Siirtohuhut ovat nimensä mukaisesti huhuja, joten lähtökohtaisesti minun mielestäni jokaisen huhun ei tarvitse olla ainoastaan julkinen salaisuus joka odottaa varmistusta, vaan huditkin sallitaan, sillä ne luovat keskustelua ja pitävät yllä mielenkiintoa. Joku kunnollinen lähde/peruste* huhulle olisi tietenkin hyvä löytyä, jotta jutuissa pysyy joku tolkku.

Onko jonkun mielestä oikeasti mielenkiintoisempaa keskustella Siirtohuhuketjussa siitä, olisiko Granlund voinut siirtyä Pelicansiin, tai miksei Lindgren valinnut Ässiä, jos vaihtoehtona olisi kasa vahvoja ja vähemmän vahvoja huhuja?

*Firmaliigasta tullut huumoritarjous ei riitä.
 
Mikael Granlund ei pelaa edes suomessa ensikaudella, tämän voisi melkein laskea jo varmaksi siirroksi, mutta mennään nyt huhuna vielä ja seurahan on tietenki Minnesota.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikael Granlund ei pelaa edes suomessa ensikaudella, tämän voisi melkein laskea jo varmaksi siirroksi, mutta mennään nyt huhuna vielä ja seurahan on tietenki Minnesota.

Varsinkin, jos jatkaa MM -skaboissa samaan tahtiin kun tähän asti, niin paikka Wildissä luulisi olevan selviö.

Mites muuten tuo Markus Granlund, jatkaako IFK:ssa vai suuntaako muualle?
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vastaan Pertun puolesta:

1. Lukossa niin iso rooli kuin on mahdollista
2. Joukkueen menestysmahdollisuudet aivan toista luokkaa kuin Ilveksellä
3. Palkka suurempi ja lisäksi varmempi
4. Muissa syissä voi mainita esim. sen, että Ilvestä on johdettu kuin riitaisaa taloyhtiötä tai Taneli Mäkelän tutuksi tuomaa Ihmisten Puoluetta.

Ja kyllä se palkka on oikeasti kymmeniä prosentteja suurempi. Ja keiden rinnalla Lindgren olisi voittanut pistepörssin Ilveksessä? Niinpä?

Tää nyt menee niin kauas ketjun aiheesta, kuin olla voi, mutta kommentoidaan nyt vielä tätä Case-Perttua...

Syy siirtoon ei ollut mikään näistä, paitsi osittain kohta 4... Eikä myöskään se, että Takko/Dallas olisi tätä junaillut. Ainoa syy siirtoon oli Ilves-johdon hölmöilyt henkilökohtaisella tasolla, varsinkin erään henkilön! Huhuthan tästä on kiertänyt pitkään ja voin vakuuttaa, että ne ovat täysin totta, ikävä kyllä! Henkilöt ovat Ilveksessä vaihtuneet, mutta en usko, että Perttu enää ikinä kotiseuransa paitaa päälleen pukee. Ainakin tämä vaatii paljon vettä vielä Tammerkosken läpi ja varmaan vielä Manngardinkin häipymisen.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Jos on väärin muista Perttu itse sanoi, että tuli Lukkoon menestyksen ja roolin takia. Varmana on myös on jotain hampaan kolossa Ilvestä kohtaan, kun Lukon faniristeilyllä kävin pyytämässä herralta nimmareita pelaajakortteihin ja yksi oli Ilves ajalta niin herra sano tälläset korttit voisi heittää helvettiin. Mutta eiköhän tämä riitä vatvominen jo riitä. Herrat pelaavat siellä missä haluavat.

Huhuja on kiva heittää aina esille. Lukko siis hakee kakkosvahtia, sentteriä ja sitä kiekollista pakkia, jos sattuu löytymään. Ville Koistista ollaan siis huhuttu liigan takaisin ja Ilvekseen. Lukko voisi tehdä "taas" yhden ryöstön Ilves-herroja kuonojen alta.
 

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Varmana on myös on jotain hampaan kolossa Ilvestä kohtaan, kun Lukon faniristeilyllä kävin pyytämässä herralta nimmareita pelaajakortteihin ja yksi oli Ilves ajalta niin herra sano tälläset korttit voisi heittää helvettiin.

Varmaan ihan luonnollinen reaktio kun kerran on saanut ties mitä uhkauksia ilves-faneilta.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Syy siirtoon ei ollut mikään näistä, paitsi osittain kohta 4... Eikä myöskään se, että Takko/Dallas olisi tätä junaillut.

...mutta en usko, että Perttu enää ikinä kotiseuransa paitaa päälleen pukee.


Eli jenkkilästä sanottiin että jatka vain Ilveksessä?

Tähän uskotaan, luotetaan ja sitä toivotaan.


Onkos mitään huhuja Petri Koivistoa kohtaan? Tai löytyykö A.Pentikäiselle vielä pelipaikka liigasta?
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli jenkkilästä sanottiin että jatka vain Ilveksessä?

Tähän uskotaan, luotetaan ja sitä toivotaan.

Sanotaan niin, että Dallasilla ei ollut mitään sitä vastaan, että Perttu olisi pelannut Ilveksessä! Ja lähtökohtaisesti myös Perttu olisi itse halunnut tulla Ilvekseen. Mutta tämä ei siis ollut mahdollista, kun sukset meni täysin ristiin Ilveksen johdon kanssa, kiitos tämän Ilves-henkilön/henkilöiden ääliömäisen hölmöilyn.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös