SM-liigan karsintasarja kevät 2011 Pelicans-Sport

  • 70 519
  • 230
Karsintoja käsitteleviä ketjuja on jo useampia, joten otan oikeudekseni aloittaa varsinaisen ottelusarjaketjun.

Lähtökohdat ovat melkoisen selvät. Sportilla on pelkästään voitettavaa ja Pelsuilla pelkästään hävittävää. Pelsut pääsee levänneenä lähtemään liikkeelle. Miten näkyy pelituntumassa? Joka tapauksessa hirveät paineet vs. täysi vapautuneisuus. Avausmaalilla on melko iso merkitys koko sarjan kannalta. Jos Sport tekee, niin paniikki Pelicans-leirissä pahenee. Kuka johtavista pelaajista nousee tällöin esiin vai nouseeko kukaan? Jatkuvia sopimuksia näytti olevan Pelicansilla 10 kappaletta ja noistakin ns. kärkimiehiä ovat ainoastaan Hovinen, Tyrväinen, Brocklehurst, Immonen ja Marttinen, joka hänkin on yksi kauden pahimpia alisuorittajia. Runkosarjan lopussa pelattiin aikaisesta kesälomasta, nyt ajallista eroa ei tule kuin maksimissaan viikko.

Sportin puolella siis mentaalinen tila, karsintapelien rutiini, valmennus. Pelsuilla parempi materiaali, joskin materiaalierokin karsijoiden välillä on viime kautta vähäisempi.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitenkähän motivoituneita ovat esim. Pelsujen ulkomaalaisvahvistukset Helminen ja York näihin kekkereihin? En tosin jaksanut katsoa onko herroilla sopimusta ensi kaudesta, tuskin Mestiksessä haluaisivat pelata. :p

Koskas ensimmäinen koitos pelataan? Eli minkä verran on Sportilla aikaa levätä. Hankala sanoa kummanko puolella on... Hauskahan se olisi vaihtelua nähdä liigassa joukkueidenkin muodossa, mutta toisaalta omalla tavallaan tuntuisi harmilliselta jos Pelsut putoaa.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Vahvasti epäilen, että Pelicans säilyttää paikkansa SM-liigassa, vaikka häviäsi ensimmäisenkin pelin. Sport pelaa täysin harrastejääkiekkoa: haetaan kiekkoa viidellä pelaajalla nurkasta, puolustuksesta lätkitään kiekkoa puolipaniikissa pitkänä, ei hyökätä rintamana vaan yksittäisillä yrityksillä. Pelicansilla kuitenkin on joukkuepelaaminen paljon rutiininomaisempaa.

Toisaalta taas, ihan vain uusien tuulien vuoksi, olisi hienoa, jos Sport sattuisi tuolla pelillään voittamaan ja nousemaan liigaan. Onhan tuo Lahti nyt jo niin nähty paikka. Sportin noustessa pääsisi vinoilemaan pikku-hikfistä ja rantaruotsalaisista.

Että silleen...
 

Kalalokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisihan se sääli mikäli ääriliikettä ei ensi kaudella kisapuistossa enää nähtäisi, ei ois meilläkään enää ''paikallisvastustajaa''. En kyllä pistäs vastaankaan mikäli tilalle saatas red armyn porukat.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko nyt tosiaan niin, että Vaasan pelejä ei näy miltään tv-kanavalta? Lahden pelit tulee Nelosen Sport Pro 2:lta, joka ei näy juuri kellään. Hienosti toteutettu tämäkin taas!
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sportin puolella siis mentaalinen tila, karsintapelien rutiini, valmennus. Pelsuilla parempi materiaali, joskin materiaalierokin karsijoiden välillä on viime kautta vähäisempi.

Itse olen sitä mieltä, että puhtaasti materiaalia katsottaessa erot ovat nyt suuremmat, mitä Ässien tai Ilvesten karsiessa. Pelicansilla on surkeasta kaudesta huolimatta täysin liigakelpoinen materiaali ja viimeiset kierrokset jo hieman realisoivat sen potentiaalia. Sen sijaan Sport on viime vuosien nousijakandidaateista paperilla heikoin. Sportin aseita on kotiyleisön hurmos, kova tsemppi ja paineettomuus ja niillä voi yksittäisissä otteluissa tehdä ihmeitäkin.

Valmentajana Törmänen on tehnyt toki huikeaa työtä. Itse peli ei finaaleissa näyttänyt kovinkaan viihdyttävältä tai järjestelmälliseltä, vaan kovavauhtiselta ryntäilyltä, mutta ainakin Mestiksessa se tuntui toimivan. Vaikeaa silti vertailla korkeammalla sarjatasolla tulikasteensa kesken kauden saanutta kiekkokontrollivalmentajaa Törmäseen, joka on päässyt rakentamaan Vaasassa homman kauden alusta itse.

Mentaalipuoli on Sportilla, siinä olet oikeassa. Karsintapelien rutiini... mitä se tässä sitten tarkoittaa? Sportissa ei taida pelata montaakaan pelaajaa, jotka viimeksi Ässiä vastaan karsivat? Toisaalta Pelicansissa on playoff-rutiinia.

Yhteenveto: Materiaalipuoli selkeästi Pelicansille, mentaalipuoli Sportille. Valmennuksen erot on vaikeampi arvioida, mutta hyvän kauden jälkeen Törmänen on helppo nähdä etulyöntiasemassa. Kaikesta huolimatta odotan sarjan menevän poikki 4-0 tai 4-1. Olen nimittäin varma, ettei Pelicans lähde asennevammaisena näihin peleihin.
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko näitä pelejä mahdollisuus seurata livenkuvana netin välityksellä mistään?

Nelosen nettisivuilta en ainakaan löytänyt mitään semmoista palvelua, josta noiden Lahdessa pelattavien otteluiden nettilähetyksen voisi ostaa. Vaasassa pelattavien otteluiden suhteen ei löytynyt mitään tietoa, että mikään taho noita pelejä esittäisi tv:ssä tai nettistriiminä. Täytyykö tässä nyt kauden tärkeimpien pelien osalta tyytyä radioon, kun näyttää siltä, etten paikan päälle yhteenkään peliin pääse.
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko nyt tosiaan niin, että Vaasan pelejä ei näy miltään tv-kanavalta? Lahden pelit tulee Nelosen Sport Pro 2:lta, joka ei näy juuri kellään. Hienosti toteutettu tämäkin taas!

Juu, mikäli nää mediapellet luulee että meen ostaa muiden maksullisten kanavapakettien lisäksi Sport Pro 2:en ihan vain karsintasarjan Pelsun kotiotteluiden vuoksi niin haistakoot pitkät. Ei natsaa.

Itse sarjasta veikkaan että montaa maalia Sport ei tule juhlimaan. Meille menee sarja, selvästi.

nataS; Sportin kotisivuilla on streami josta voi kattoa Sport - Pelicans matsit livenä.
 
Mentaalipuoli on Sportilla, siinä olet oikeassa. Karsintapelien rutiini... mitä se tässä sitten tarkoittaa? Sportissa ei taida pelata montaakaan pelaajaa, jotka viimeksi Ässiä vastaan karsivat? Toisaalta Pelicansissa on playoff-rutiinia.

Eipä niitä niin montaa ollutkaan, kuin ensiksi muistelin, mutta silti edelleen 7 pelaajaa, jotka olivat silloinkin johtavissa rooleissa. Liigan playoff-rutiiniakin Sportilta löytyy ainakin Immoselta ja Takalalta.
Playoffit ovat sikäli erilainen tapahtuma, että siellä - ainakin pienemmät seurat - pelaavat pääosin eteenpäin menemisestä, kun taas karsinnoissa liigajoukkue pelaa häviämistä vastaan.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sportin valmennus on varsin ylimainostettu juttu. Mestikseen tämä junnumainen koohotus riittää, mutta kun vastaan tulee joukkue, jolla on oikea pelitapa ja pelaajia noudattamaan sitä, niin kyyti on kylmää. Pelsuille viidessä viimeisesä runkosarjapelissä tuli neljä voittoa. Räsäsen pelitapa liian myöhään loksahti kohdalleen, mutta nyt sekin on luokkaa parempi kuin Sportin junnukiekko.

Materiaaliero vastoin joidenkin toiveita on järkyttävän iso. Esimerkkinä olkoon tapaus Dickenson. Tämä Mestiksen tähtipelaaja on Pelsuissa ollut yks iso turhake.

Fyysisyys on Pelsuilla Sporttiin verrattuna aivan toiselta planeetalta. Toivottavasti Tyrväisen tyhmät veljekset eivät jatkuvasti ajele kaikkea liikuvaa ja pahemmin särje Sportin pelaajia.

Ainoa kysymysmerkki on korvien väli. Jos Pelsut lähtevät takki auki ja Sport saa hirmudraivin päälle niin tiukalle vetää.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sportin valmennus on varsin ylimainostettu juttu. Mestikseen tämä junnumainen koohotus riittää, mutta kun vastaan tulee joukkue, jolla on oikea pelitapa ja pelaajia noudattamaan sitä, niin kyyti on kylmää.

Näin minäkin uskon, mutta pitää muistaa, että Mestiksessäkin on valmentajia, jotka peluuttavat ns. oikeaa pelitapaa. Lehkosen KooKoon ainakin piti olla tällainen. Itse näin kauden aikana niin vähän KooKoon otteita, ettei niistä voi suurempia johtopäätöksiä vetää. Tietysti Pelicansilla on pelitavan toimiessa aivan eri tason materiaali käytössä kuin KooKoolla tai millään muulla Mestis-joukkueella. Jotain Törmänen teki kuitenkin oikein, kun tuon näköisellä jääkiekolla ja ennakkoon heikommalla materiaalilla joukkue pystyi Mestiksen voittamaan. Pelkästä tuurista on turha puhua.

Eiköhän Törmäsen kiekkoon kuulu karsinnoissa maksimaalinen sumputtaminen ja mahdollisimman nopea pelin kääntäminen. Noilla eväillä vastahyökkäyksistä Sportilla on omat saumansa, jos Pelicans iskee nokkaa seinään. Vaikea uskoa, että sillä yli yhtä voittoa otettaisiin kuitenkaan. Pelicansin erikoistilannepelaaminen ei ole kehuttavaa, mutta näissä peleissä Pelicansilla on täydet saumat ratkaista pelit pelkästään ylivoimilla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tätä mieltä Johtava oli finaalijoukkueiden valmennuksen tasosta...

Sihvonen: Mestiksen finaalit olivat häpeäksi suomalaiselle jääkiekolle | SM-liiga | Urheilulehti.fi

(linkki vie Sihvosen reportaasiin)

Hahaa, itse jo luulin, ettei Sportilla olisi mahdollisuuksia, mutta nyt johtavan "analyysin" jälkeen alkaa näyttää hyvältä!

UL:n viime viikon analyyseja:

- HPK jyrää Ipan
- Kärpät jyrää Bluesin (Sihvonenhan ei muuten tunnusta Bluesin paremmuutta, vaan väittää UL:n nettisivuilla tappion johtuneen Rosan poissaolosta:)))
- Kilpeläinen floppaa pleijareissa (tähän saamme pian vastauksen)

Petterihän on muutenkin viimeisen puolen vuoden ajan lähinnä keskittynyt saamaan itkupotkuraivareita siitä, että menestyvät joukkeet eivät suurimmassa osin enää pelaa johtavan silmää miellyttävää totaalista "kiekollista" peliä.
 

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Hienoa, että saadaan Lahteenkin pelejä, jossa on panosta edes hivenen. Sen verran kuraa olivat viimeiset 15 kierrosta, että kiviäkin kiinnosti. Poikkeuksena toki viisi viimeistä. En edes muista, koska viimeksi odotti innolla, että launtaina pääsee taas hallille ja uskon, että peleistä tulee varmasti ihan hyvät väännöt, vaikka nuo fiinaalit eivät kovin mairittelevaa kuvaa Sportista jättäneetkään.

Ennakkosuosikki on selvä ja Pelsut tulee viemään tämän selkeästi, mutta ei se mua haittais vaikka Kuparisaaren Tarzanit siitä kakusta yhden palan saisikin. Stögö on tehnyt Vaasassa hyvää duunia, mutta pelissä on vielä aikalailla kehittämistä, materiaalista puhumattakaan.
Sportin haluaisin nähdä tulevaisuudessa liigassa, mutta en Pelicansin kustannuksella.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Sportin sivuilla on streami. Siitä etusivulta "Katso ottelut livenä". Sportin kotiottelut näytetään sen kautta.

En löytänyt mistään ohjeistusta miten sen henkilökoodin voi hankkia ja mitä se maksaa?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Sportin sivuilla on streami. Siitä etusivulta "Katso ottelut livenä". Sportin kotiottelut näytetään sen kautta.



Toivottavasti kuvan laatu on vähän parantunut vuoden 2009 karsintasarjan vastaavasta. Ainakin tekniikka on.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eiköhän Törmäsen kiekkoon kuulu karsinnoissa maksimaalinen sumputtaminen ja mahdollisimman nopea pelin kääntäminen. Noilla eväillä vastahyökkäyksistä Sportilla on omat saumansa, jos Pelicans iskee nokkaa seinään. Vaikea uskoa, että sillä yli yhtä voittoa otettaisiin kuitenkaan. Pelicansin erikoistilannepelaaminen ei ole kehuttavaa, mutta näissä peleissä Pelicansilla on täydet saumat ratkaista pelit pelkästään ylivoimilla.

Eiköhän sumppu ole kierrettävissä heittämällä kiekko ristikulmaan ja painimalla ottaa kiekko haltuun. Vääntövoimaa Pelsuilta kyllä löytyy.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Jaaha. Että pitäisi taas pienen paussin jälkeen kirjoitella Sportin puolesta tänne liigankin puolelle. Onko tämä nyt sitten jotain palkintoa aktiiviselle jatkiksen kirjoittajallekin? Mene ja tiedä nyt tuosta.

Lähtökohdat ovat selvät. Selvemmät kuin aikoinaan Ässiä vastaan karsinnoissa. Muistuttaisin kuitenkin heti alkuun, että urheilussa ja lätkässä kaikki on mahdollista. Kuten sanottua, Pelicans ei varsinkaan Kuparisaaren helvetissä tule saamaan mitään helpolla.

Jo ennen Mestiksen finaaleja epäiltiin, onko Sportilla mahat täynnä ja näin pois päin. No jos ne ei viimeistään nyt ole täynnä, niin aika ihme homma olisi. Joukkue taitaa myös juhlia voittoa aika railakkaasti ja ainakin bussista pois tullessa suurin osa taisi olla jossain 4 promillen humalassa. Tästä kun dokausta jatkaa ainakin vielä tämän päivän ja illan, niin loukkaantumisia ja kolhuja kärsineen jengin fysiikka on kyllä koetuksella. Materiaalietu kun kuitenkin oli/on jo valmiiksi tietenkin sen verran paljon liigajengin puolella.

Sport ei kerkeä valmistautua vastustajaan tai koko sarjaan käytännössä yhtään, kun taas Kaanit ovat päässeet keskittymään vain ja ainoastaan tähän jo hyvän aikaa. Luulisi myös sielä päässe asenteenkin olevan kunnossa. Lauantai tuntuisi tulevan aivan liian aikaisin ja ei kyllä tiedä yhtään mitä odottaa, todennäköisesti voi olla aikamoista myllytystä, tai sitten ei. Mutta tiistaina on sitten se meidän paikka iskeä ja laittaa kapuloita rattaisiin, jos niitä yhtään ylipäänsä meinataan laittaa.

Toivottavasti homma ei mene aivan ennakkokaavailujen ja todennäköisyyksien mukaan ihan selvästi, koska se olisi taas omiaan lisäämään tätä keskustelua "onko tässä hommassa mitään järkeä" ym. -paskaa. Vaikka juuri näiden karsintojen, eli unelmien, takia esimerkiksi täälä Vaasassa tämä koko touhu voi elää. Ja täälä kun niin minä kuin moni muukin fani niin paljon haluaa nähdä Sportin ja sen yhden Suomen parhaimmista faneista jonain päivänä SM-liigassa. Sen aika tuskin on nyt ja tämän joukkueen kanssa, mutta pelataan pelit ensin ja katsotaan miten käy. Tämä joukkue kun on järjestänyt paukkuja toinen toisensa perään, nyt pitäisi jo sitten hakea todellinen jymypaukku jackopot.

Yksi kortti meillä on näin veskaripelin "asiantuntijana" mielestäni ihan liigatasoa. Huikeassa vireessä oleva Joni "Huikea Jamppa" Puurula. Uskon että ihan muihin asioihin kaadutaan kuin Joniin, jos kaadutaan.

Ps. Pelikaanit on Suomessa rauhoitettuja. Mut minkäs sille mahtaa jos Kotka raatelee Pelikaanin. Luonto on joskus julma. ;)

Toivottavasti kuvan laatu on vähän parantunut vuoden 2009 karsintasarjan vastaavasta. Ainakin tekniikka on.
Kyllä ilmeisesti kuvanlaatukin on nykyään varsin hyvä. En mene kuitenkaan lupaamaan mitään, sillä yleensä itse on kuitenkin pelit katsonut paikanpäältä.
 
Viimeksi muokattu:

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toivottavasti homma ei mene aivan ennakkokaavailujen ja todennäköisyyksien mukaan ihan selvästi, koska se olisi taas omiaan lisäämään tätä keskustelua "onko tässä hommassa mitään järkeä" ym. -paskaa. Vaikka juuri näiden karsintojen, eli unelmien, takia esimerkiksi täälä Vaasassa tämä koko touhu voi elää. Ja täälä kun niin minä kuin moni muukin fani niin paljon haluaa nähdä Sportin ja sen yhden Suomen parhaimmista faneista jonain päivänä SM-liigassa.

Tästä olen periaatteessa täysin samaa mieltä. Ottaisin mielelläni Sportin (ja fanit) liigaan, mutta tällä kertaa Pelicansia vastaan täytyy toivoa oman joukkueen parasta. Siksi en lähde edes toivomaan tiukkoja karsintapelejä, vaikka liigan avoimuuden puolella ilman muuta olenkin. Vaasassa ollaan kerrankin oikealla tiellä ja nousu tapahtuu varmasti - ennemmin tai myöhemmin.

Törmäsenä panostaisin kaiken ensimmäiseen peliin Lahdessa. Silloin vierasvoiton saaminen on helpointa, kun Pelicansin pelituntuma ei ole ihan kunnossa ja kotijoukkue lähtee todennäköisesti hieman tunnustellen peliin. Kovat juhlat Mestiksen mestaruuden jälkeen eivät tietysti helpota tätä asiaa. Jos Pelicans voittaa lauantaina ja perään vielä Vaasassa, on homma taputeltu.

Hienoa, että saadaan Lahteenkin pelejä, jossa on panosta edes hivenen. Sen verran kuraa olivat viimeiset 15 kierrosta, että kiviäkin kiinnosti. Poikkeuksena toki viisi viimeistä. En edes muista, koska viimeksi odotti innolla, että launtaina pääsee taas hallille ja uskon, että peleistä tulee varmasti ihan hyvät väännöt, vaikka nuo fiinaalit eivät kovin mairittelevaa kuvaa Sportista jättäneetkään.

Näin on. Karsintapelit kyllä sytyttävät täälläkin ja lauantai saisi jo tulla. Tiukkoja vääntöjä tai ei, kyllä näitä mieluummin katselee, kuin normaaleja runkosarjamatseja, vaikka se pieni putoamisvaara tässä onkin. Tai juuri siksi.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pelicans tulee tämän viemään. Uskoisin, että Lahdessa huokaistiin syvään, kun Sport onnistui kuin ihmeen kaupalla kaatamaan vahvempansa. Jukurit olisi voinut olla Pelicansin turma, niin vakuuttava se oli pitkin kautta.

Pohjanmaalaisena voin kuitenkin sanoa, että kannustus on täysin Sportin puolella. Uskomaton kotiluola vaasalaisilla. Onnea matkaan Sport!
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Yksi kortti meillä on näin veskaripelin "asiantuntijana" mielestäni ihan liigatasoa. Huikeassa vireessä oleva Joni "Huikea Jamppa" Puurula. Uskon että ihan muihin asioihin kaadutaan kuin Joniin, jos kaadutaan.

Muutaman finaalimatsin nähneenä silmiin pisti Puurulan erittäin usein harrastama todella runsas ulos tulo. Vähän luulen, että liigajoukkuetta vastaan ja astetta kovemmassa vauhdissa tähän sisältyy iso riski paitsi tilanteen kohtalokkaasta häviämisestä, myös pipeistä. Liigassa ei juurikaan näe enää sitä, että maalivahti menettää kontaktin omaan alueeseensa tilanteissa, joissa hän joutuu kamppailemaan kiekosta kenttäpelaajien kanssa.

Puurula pelasi loistavat finaalit. Nyt vastassa olevan joukkueen maalivahti on mielestäni parhaimmillaan liigan parasta maalivahtipelaamista kuluvalla kaudella edustanut yksilö. Veskareista homma ei jää kummallakaan kiinni.

Olisi kiva nähdä tiukat pelit. Tosiasia kuitenkin taitaa olla, että Dickenson toimii hyvänä mittatikkuna tässä nimenomaisessa ottelusarjassa sarjatasojen pelaajamateriaalin välisistä eroista. Jos Helminen ja York ovatkin ulkomaalaisista flopanneet ikimuistoisella tavalla, yllämainitun mestisstaran olemassaoloa Pelicansin kokoonpanossa ei meinaa edes huomata tai muistaa.

Veikkaus voisi ottaa kohteeksi sen, kumpi tekee ottelusarjassa enemmän maaleja, Vili Sopanen vai Sport.

Pelicansin valmennusjohto on Sportin suurin mahdollisuus.
 

teukka2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Sehän tässä hienointa onkin, että kaikenlaisista pelitavoista ja pelikirjoista voi höpöttää mitä tahansa, mutta matsit pitäisi silti voittaa kaukalossa.
Siitä hommasta Pelicansilla ei kovin paljoa ole tältä kaudelta kokemusta. Häviämisestä sitten sitäkin enemmän.
Jos vaikka tiirailee SM-liigan tilastosivulta kassikaulojen +/- tilastoa, niin ei sieltä montaakaan jätkää löydy, joiden sarake ei olisi pakkasen puolella.

Pelaajamateriaali on tietysti Pelsuilla vahvempi, mutta eipä sielläkään mitään Gretzkyjä hirveästi näy, kyllä SM-liigakin on KHL:n ja muiden vastaavien toimesta kupattu aika tyhjäksi ja varsinaiset tähtipelaajat kurvailevat ihan muualla kuin Lahdessa. Tai suomessa ylipäänsä. Aika tavallisia pulliaisia noi meidän liigan kärkipelaajatkin kuitenkin on.
Niinhän sitä piti ensin KooKoolla ja sitten Jukureilla olla parempi materiaali ja paremmat valmentajat ja varmaan se "pelikirjakin" nahkakantinen ja hienompi kuin Sportilla. Siellä näidenkin joukkueiden pelaajat nyt imeskelevät mehujäätä rantapallo kainalossa.

Ai niin, Jukureita vastaan Antti Uitto pimensi Markku Flinckin todella tyylikkäästi. Mitä luulette, saadaanko jatkossa seurata kun Uitto hämmentää toisen Seinäjoen Antin eli Kyrv... eiku Tyrväisen ihan yöhön?
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Törmäsenä panostaisin kaiken ensimmäiseen peliin Lahdessa.
Se voi tosin olla vaikeaa, jos valmentajan pelaajat on siinä vaiheessa vielä laskuhumalassa, mikä on oikeasti aivan realistinen vaihtoehto :)

Varmaan jos täälä olisi nyt koko kausi rummutettu sm-liigaa isolla pelaajabudjetilla, ja että "nyt sinne on pakko mennä", olisi tilanne varmasti tuon juhlinnankin suhteen aivan toinen.

Näin on. Karsintapelit kyllä sytyttävät täälläkin ja lauantai saisi jo tulla. Tiukkoja vääntöjä tai ei, kyllä näitä mieluummin katselee, kuin normaaleja runkosarjamatseja, vaikka se pieni putoamisvaara tässä onkin. Tai juuri siksi.
Niin. Kai se on myöskin jonkinlainen merkki kuitenkin karsintojen kannattavuudesta ja kiinnostavuudesta, jos ja kun mökki tulee Lahdessa olemaan lähes täynnä tai täynnä.

Muutaman finaalimatsin nähneenä silmiin pisti Puurulan erittäin usein harrastama todella runsas ulos tulo.
Kyllähän se vieläkin tuota välillä harrastaa, mutta ei mielestäni kuitenkaan liiallisesti, vaan homma on järkevällä tasolla. Eilen teki tosin yhden huiman vastaantulon Jukuri-pakin noustessa suhkot pienestä kulmasta maalille, mutta mielestäni hoiti senkin tilanteen erittäin fiksusti. Näki ettei syöttöpaikkoja ole ja pelaajan pää alhaalla, niin ryntäsi erittäin voimakkaasti vastaan ja nollasi vastustajan.

Puurula vaikuttaa tälläiseltä tyypilliseltä TPS:n Ylösen koulukunnan veskarilta, vaikka Joni ei lienee ole saanut Ylöseltä opetusta kuin yhden vuoden ajan. Ja olisiko sitten ollut Kaarelan opeissa Kerhossa. Näen Puurulassa paljon samaa pelityyliltään kuin esimerkiksi Lassilassa & Kipperissä. Erittäin tekninen ja nopea maalivahti, joka (kuten sanottua) haastaa vastustajan laukojan liukumalla aika paljon vastaan ja peittää kulmat. Itseasiassa aikalailla erityylinen veskari taas, mitä tulee Pelicansien maalin suulla seisomaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös