Slovakia MM-kisoissa 2004

  • 8 696
  • 53

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kisat pelataan siis naapurimaa Tsekissä ja Slovakia aloittaa kisat Ostravassa, joka on melko lähellä maiden välistä rajaa. Tuossa helmikuussa(?) sitten joku kisajärjestäjä odottikin Urheiluruudun haastattelussa, että Slovakiasta saapuisi paikalle, niin paljon kannattajia, että joukkue tuntisi pelaavansa melkein kotimaassaan.

Pistetäänpäs tähän nyt aluksi hiukan historiaakin, kaikki eivät välttämättä tule ajatelleeksi tätä, kun puhutaan Slovakian jääkiekkoilusta.

Tsekkoslovakiasta puhuttaessa ei varmasti hirvästi tule eritelleeksi pelaajien kansallisuuksia Tsekin ja Slovakian kesken. Suurin osa pelaajista oli tsekkejä, johtuen siitä syystä, että Tsekkoslovakian kansallisessa liigassa ei pelannut montaakaan slovakialaista seuraa. Maajoukkuepelaajathan valittiin pääasiassa sieltä. Tsekki oli kommunistisen valtion teollistunut keskus, Slovakia taas enemmän maatalouteen nojaava, ei niin vahvasti kommunismiin "vajonnut" osa. Mutta kyllä Slovakiastakin pelaajia oli, tuskin monelta jääkiekon historiaan tarkasti perehtyneeltä on jäänyt huomaamatta esimerkiksi aikansa huippumaalivahdin Vladimir Dzurillan tai Statsnyn veljesten nimet, varsinkaan Peterin.

Slovakia on nyt noussut pysyvästi kuuden suuren maan joukkoon, näin voidaan hyvin sanoa. Tsekkosslovakian hajoamisen jälkeen maa joutui kuitenkin aloittamaan pelinsä peräti C-sarjasta(mitä voidaan kyllä mielestäni pitää vääryytenä), josta sitten nousi kahdessa vuodessa A-sarjaan Wienin MM-kisoihin 1996. Olympialaisissahan Slovakia nähtiin jo Lillehammerissa, kun maa selvitti tiensä jatkoon edellisenä vuona käydyistä karsinnoista. Ja yllätti monet voittamalla kovan alkulohkonsa. Puolivälierissä Venäjästä muodostui kuitenkin ylitsepääsemätön este, slovakit hävisivät tiukan pelin jatkoajalla 2-3. Ensimmäinen mitali tuli Pietarista v.2000, kun Slovakia hävisi finaalissa naapurimaa Tsekille kovasta kiristään huolimatta 5-3. Täysosuma tuli Ruotsissa vajaa kaksi vuotta sitten, kun slovakit juhlivat ensimmäistä maailmanmestaruuttaan kaadettuaan finaalissa Venäjän. Viime vuonna Slovakia otti revanssin vuoden 2000 finaalista ottamalla pronssimitalit tsekkien nenän edestä.

Slovakialaiset jääkiekkoilijat arvostavat todella paljon jääkiekon MM-kisoja. Jotkut voivat olla siinä uskossa, että Suomi on ainut maa, jossa arvostetaan "pilipalikisoja", joissa "eivät edes maailman parhaat pelaajat pelaa". Väärä käsitys. Slovakialaiset jääkiekkoilijat ovat aina tulleet mielellään edustamaan maataan kevään kisoihin. Tämä juontaa varmasti juurensa osittain siihen yhteenkuuluvuuteen, jota slovakit kokevat vasta noin viitisentoista vuotta sitten itsenäistymään päässeeseen maahansa. Allaoleva Bondran kommentti v.2002 voitetun finaalipelin jälkeen tukee tätä väitettä:

Petr Bondra http://www.slovakradio.sk/rsi/ang/sport/txt/0606_hokej.html:
It’s probably the highlight of my career so far. We haven’t won the Stanley Cup yet, but I’m sure we will one day. But a Stanley Cup victory is only celebrated in one town and a World Championship gold medal is celebrated by a whole country.

Täysin totta. MM-kisoissa pelataan omalle kotimaalle, NHL:ssä vain yhdelle kaupungille, joka ei todennäköisesti edes ole oma kotikaupunki, eurooppalaisille pelaajille kaikkein vähiten.

Edellä kerrotun syyn takia Slovakia saa aivan varmasti taas tänäkin keväänä kasaan joukkueen, jolla on realistiset mahdollisuudet yltää aivan loppuun saakka. Vaikka suurin osa joukkueesta tuleekin rapakon takaa, Euroopastakin valittaneen kisoihin muutama pelaaja. Slovakian oma pääsarja jäänee ehkä yhteen-kahteen valittavaan pelaajaan, Ruotsista melko selkeänä kisoihin osallistujana voidaan pitää Djurgårdenissa kovia tehoja tehnyttä puolustajaa, Richard Lintneriä. Slovakian omasta Extraliigasta vahvimmin kisoihin lienevät tulossa ylivoimaisesti(14 pisteellä) sarjan pistepörssin voittanut vasen laitahyökkääjä, 23-vuotias Martin Bartek. Pistepörssin kakkosena on heti toinen jopa todennäköinen kisakoneeseen nouseva pelaaja, Slovan Bratislavan Zdeno Ciger, joka on kokenut arvokisakävijä. Maalillekin valittaneen yksi kotimaan liigasta, näin ainakin veikkaisin, kaksikosta Peter Prikryl, Pavol Rybar. Rybar on perinteisempi valinta jo aiempaa arvokisakokemusta omaavana, mutta Prikryl on ainakin tilastojen valossa myös vahva ehdokas. Tsekin liigassa pelasi täksi kaudeksi Eurooppaan rapakon takaa siirtynyt laituri Lubos Bartecko, joka lienee myös mukana kaavailuissa, samoin Venäjällä pelannut viime vuosien kisojen ykkösmaalivahti Jan Lasak, joka varmaankin, ellei ihmeitä tapahdu, tulee olemaankin varmasti kisajoukkueessa. Maalivahtitilanne on sikäli mielenkiintoinen, että sille paikalle Slovakialle ei ole tarjota läheskään, niin kovan luokan pelaajia, kuin puolustukseen tai varsinkin hyökkäykseen. Kuitenkin Lasak oli toissa vuonna yksi mestaruuden ratkaisseista tekijöistä. Kuitenkin aivan ennen kisoja Slovakiasta puhuttaessa nousee esille maalivahtipeli, eikä tietenkään aivan syyttä, onhan sillä osastolla ollut epävarmuutta monena vuonna.

NHL:stä jo tippuneidenkin joukkueiden pelaajista jäävät valitettavasti pois ainakin Zigmund Palffy ja Ladislav Nagy, jotka olivat molemmat loppukauden sivussa loukkaantumisten takia. Silti, tilanne näyttää melko valoisalta, jos vaan viime vuosilta tuttu kiinnostus kisoja kohtaan jatkuu -ja miksei jatkuisi. Miroslav Satan, Josef Stumpel, Lubomir Visnovsky, Ronald Petrovicky, Marian Gaborik, Radoslav Suchy yms. vapautuivat jo runkosarjan päättymisen jälkeen. Lisäksi ensimmäiseltä kierrokselta voi tulla vielä montakin vahvistusta(ja varmasti tulee ainakin pari), esimerkiksi Torontoa vastaan pelaava Ottawa saattaa hyvinkin jopa tippua, ja silloinhan se tietää slovakeille varsinaista jättipottia, kun ehkäpä kaksi tämän hetken "kuuminta" slovakialaista NHL-kaukaloissa vapautuvat. Pistepörssin kärkipaikoilla runkosarjassa kamppaillut Marian Hossa ja loistavasti tällä kaudella pelannut isokokoinen Zdeno Chara olisivat joukkueelle varmasti isoja vahvistuksia. Sitten Montrealista voi hyvinkin vapautua Richard Zednik, ST.Louisista Pavol Demitra.

Itse toivon Slovakialle menestystä heti Suomen jälkeen. Slovakia on sympaattinen maa(esim.historia hyvinkin samankaltainen Suomen kanssa jne.) ja slovakit pelaavat semmoista kiekkoa, josta pidän.

-----------------------------------------------------------------------------------
http://hokej.point.sk/spravy/?clanok=28844:
"Lašák (Kučera) - L. Čierny, Podhradský, Lintner, Žabka, Harant, Fruhauf, Topoli, Flamík - Špilár,Kapuš,Bartečko - Cisár, Rob. Petrovický, Školiak - Tomík, Gron, Andrašovský - Hujsa, Macho, J. Štefanka"



Tuommoisella kokoonpanolla Slovakia pelaa ilmeisestikin harjoitusottelun Saksaa vastaan. Tuosta nyt äkkiä katsottuna voisi poimia sen seikan, että tällä hetkellä ainut NHL:stä tullut on Thrashersissä melko hyvän kauden pelannut laituri Ronald Petrovicky.

Pyydän muuten jo valmiiksi anteeksi, jos tein liian hätäisen johtopäätöksen slovakin kielisestä sivusta, kun en sitä muutamia sanontoja lukuunottamatta(heh, pitää oikein kehua, että osaa edes vähän..hymiö) osaa. Siitä on tarpeeksi kokemusta tuolta "Keskustelua muista kiekkosarjoista"-alueelta....hymiö.

Juu, tänne vaan sitten keskustelua Slovakian joukkueen otteista, niin ennen kisoja, kuin myös kisojen aikana ja niiden jälkeen.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Suomen jälkeen Slovakia saa täältäkin suunnalta sympatiat, joita ei muille maille juurikaan heru. Tämän maan noustua MM-kisojen eliittiin, on joukkue osoittanut olevansa todella varteenotettava vaihtoehto maailmanmestariksi ja tänäkään vuonna tuo ei liene mahdoton tapaus?

Suomen kanssa joukkue pelaa siis samassa lohkossa. Tuo lohko on eittämättä turnauksen kovin, kun mukana on vielä USA ja sitten muita heikompi Ukraina. Slovakia todennäköisesti sijoittuu lohkossa sijoille 1-2 ja jatkaa siitä sitten jatkopeleihin. Unelmafinaali olisi Suomi-Slovakia. Saa nähdä, miten kisoissa käy..
 

Kyri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Atlanta Thrashers
Hyvä aloitus PTS:ltä, ja Slovakiahan on aina sympaattinen joukkue. Tuossa Slovakian joukkueessa oleva Petrovicky taitaa kuitenkin olla Ronaldin veli Robert. Entinen NHL-pelaaja myöskin. Toivottavasti Ronaldkin pääsee joukkueeseen, uran paras kausi kuitenkin alla.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyri: Tuossa Slovakian joukkueessa oleva Petrovicky taitaa kuitenkin olla Ronaldin veli Robert. Entinen NHL-pelaaja myöskin. Toivottavasti Ronaldkin pääsee joukkueeseen, uran paras kausi kuitenkin alla.

Siinä se sitten tuli! Tosin vähän eri muodossa, kuin tuossa tuota valmista "anteeksipyyntöä" kirjoittaessani ajattelin...hymiö. Tuon olisi jo voinut estää vähän paremmalla huolellisuudella...Tuossa alla on se joukkue, joka pelaa tällä hetkellä Saksaa vastaan(ottelusta live-seuranta). NHL-pelaajat puuttuvat siis vielä kokonaan. Tuolla samalla sivustolla, josta annoin linkin, on muuten paljonkin uutisia tulevasta joukkueesta(NHL-pelaajien tuloaikeista yms.), rajoittavana tekijänä slovakin kieli, jota nuo suppeat nettisanakirjat eivät meinaa osata kääntää.


"Brankári: Ján Lašák (SKA Petrohrad), Martin Kuèera (HK 36 Skalica)
Obrancovia: Richard Lintner (Djurgaarden), Peter Podhradský (Liberec), Boris Žabka (Tøinec), Tomáš Harant (Dinamo Moskva), Peter Frühauf, Marek Topoli (obaja HC Košice), Boris Flamík (HK 36 Skalica), Karol Sloboda (Sparta Praha), Ladislav Èierny (Lada Togliatti)
Útoèníci: René Jarolín (HK 36 Skalica), Jaroslav Kmi (HC Košice), Marián Cisár, Róbert Tomík (obaja Norimberg), Richard Kapuš (Lulea), Stanislav Gron (MsHK ŠKP Žilina), Róbert Petrovický (SC Langnau), Juraj Štefanka (HC Vítkovice), Martin Hujsa, René Školiak, Michal Macho (všetci Slovan Bratislava), ¼uboš Barteèko, Gabriel Špilár (obaja Sparta Praha), Dušan Andrašovský (Plzeò)"
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikös Lubos Bartecko pelaa NHL:ssä enää? Minulta mennyt ilmeisesti siirto Eurooppaan ohi korvien.

Totta, kuten jo sanottua niin Slovakia on todella sympaattinen kiekkomaa, hienoja pelaajia paljon. Jos Suomi ei voita, niin suotakoon se ehdottomasti Slovakialle.

NHL:sta tullee sinnekin monta avainpelaajaa, esimerkiksi Los Angelesista Lubomir Visnovsky ja Josef Stümpel, joka on ollut viime vuosina aina tärkeä kaveri. Palffy on tietääkseni loukkaantumisen takia sivussa, mikä on harmillinen juttu. Maalivahtikysymys lienee hankalin, Lasak? Hyökkääjä Marian Gaborik, tulossa? Viime vuosina slovakien puolustuksen vakiokalustoon kuulunut Pittsburghin Martin Strbak lienee rosterissa. Muistaakseni Miroslav Satan on lupautunut tulla mukaan. Muita on muun muassa sitten Ivan Majesky, mahtunee myöskin mukaan.
 

Ferris

Jäsen
Maalivahdiosastolla Lasakin haastanee ykkösvahdin tontin suhteen tänä vuonna jo tosissaan Caps-prospekti Rastislav Stana. Stana on tainnut kahtena edellisenä vuonna olla jo kakkosena mukana.

Stana oli kuluneella kaudella Washingtonissa Kölzigin kakkosena pari kuukautta pelaten tuona aikana kuudessa ottelussa. Portlandissa Stana ja ykköslupaus Ouellet ovat pelanneet pelit aika tasan puoliksi, silloin kun kummatkin ovat "alhaalla" olleet.

Stanan AHL-tilastot on aika vakuuttavat:

22 peliä, 12-4-5, 5 nollapeliä, GAA 1.60, S% 94,4.

Stana valittiin myös AHL:n allstars-otteluun, jonka taitokisassa loukkasikin itsensä ollen sivussa kuukauden päivät.

Stanan tulo MM-kisoihin on luultavimmin kiinni vain siitä pääseekö Portland pudotuspeleihin (ratkeaa tulevana viikonloppuna). Itse veikkaan, vahvasti Caps-lasien läpi, että jos Stana kisoihin tulee niin hän ottaa tänä vuonna ykkösveskarin paikan. Eiköhän Mertaranta vielä kiroa alkusarjan Suomi-Slovakia -pelin aikana, että mikäs mies puskista tämä Stana on, joka pysäyttää Suomi-pojan maalintekoaikeet koko ajan.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rico: Eikös Lubos Bartecko pelaa NHL:ssä enää? Minulta mennyt ilmeisesti siirto Eurooppaan ohi korvien.

Ei enää. Bartecko siirtyi täksi kaudeksi Eurooppaan, kun ei enää jatkanut sopimustaan Atlantan kanssa. Kaudella 2002-03:han hänen kautensa pilasivat pitkälti loukkaantumiset, joiden takia pelasi vain 37 ottelua, joissa syntyi ihan mukavat 16 pistettä. Taisteli Atlantassa kakkos-kolmosketjun paikoista(muunmuassa Tomi Kallion kanssa). Tällä kaudella Barteckolla on tilillään 25 peliä Sparta Prahan paidassa, tuloksena 20 pistettä ja plusmiinussaldoksi peräti +15. Mutta aika kovaahan se kilpailu paikoista muuten taitaa olla tänä(kin) vuonna, joten en täysin varmana hänenkään paikkaa pitäisi.

Ferris:Maalivahdiosastolla Lasakin haastanee ykkösvahdin tontin suhteen tänä vuonna jo tosissaan Caps-prospekti Rastislav Stana. Stana on tainnut kahtena edellisenä vuonna olla jo kakkosena mukana.

Stana on ollut itseasiassa kolmissa edellisissä kisoissa mukana, v.2001 tosin kolmosvahtina. Viime kisojen ykkösmaalivahti Jan Lasak taitaa olla jonkinlaisessa etulyöntiasemassa, riippuen tietysti valmennusjohdonkin toimintatavasta. Lasak on tällä kaudella torjunut Venäjällä SKA Petersburgin riveissä 34 peliä torjuntaprosentilla 90,9, päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,40. Tosiaan, melko vakuuttavaltahan tuo Stanan jälki näyttää, itse en lähde kuitenkaan mitään arvioimaan, kun en ole sen isommin kummankaan pelejä seurajoukkueissa seuraillut.

Niin se harjoituspeli päättyi sitten 3-1 Slovakialle. Maalintekijöinä maailmanmestaruutta ensimmäisissä ja toistaiseksi myös ainoissa MM-kisoissaan voittamassa ollut Robert Tomik ja isokokoinen Tsekin pääsarjan Kladnossa ja Vitkovicessa tällä kaudella pelannut Juraj Stefanka, joka onnistui peräti kahdesti. Ottelu pelattiin Slovakiassa Nitran kaupungissa. Tänään samat joukkueet kohtaavat uudelleen, paikkana Pieš￾anoch.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Kun ei kukaan muu ole lisännyt, niin lisään sitten itse

Eli Slovakian joukkue vahvistui tänään kovilla nimillä, kun Miroslav Satan (Buffalo), Marian Gaborik (Minnesota), Ronald Petrovicky (Atlanta) ja Ilveksestäkin tuttu Ivan Majesky (Atlanta) ilmoittavat tulevansa kisoihin.

Sen sijaan Radoslav Suchy (Phoenix) sekä Josef Stümpel ja Lubomir Visnovski (molemmat Los Angeles) jäänevät sivuun erilaisten esteiden vuoksi.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mistähän tuossa Visnovskyn ja Stumpelin tapauksessa on lopulta sitten kyse. Ettei vaan olisi samanlainen tilanne, kuin Suomella Tuomo Ruudun kohdalla eli NHL-seura ei päästä. Hemmetti, kun ei ole mitään englanninkielistä informaatiota asiasta ilmeisesti saatavissa. Tuolla slovakialaisella jääkiekkosivustolla( http://hokej.point.sk/titulka/)on ollut muutamiakin juttuja asiasta, mutta jää arvailujen varaan, mitä niissä lukee. Nuo slovak-english sanakirjat, kun eivät kovinkaan hyvin osaa niitä suomentaa. Tuossa nyt yksi juttu:http://hokej.point.sk/reprezentacia/index.php?clanok=28855, josta nyt saa selville ainakin sen, että joku Los Angeles Kingsin Dave Taylor kertoo Visnovskyn ja Stumpelin tilanteesta kisoja ajatellen. Stumpelhan oli NHL:n runkosarjan lopussa poissa muutaman pelin, en tiedä sitten, mistä johtui(todennäköisesti kyllä loukkaantuminen). Visnovsky taas pelasi kaikki runkosarjan lopussa olleet pelit. No joo, parempi kommentoida vasta, kun on todella faktaa asiasta.

Tuosta ensimmäisestä Saksa-ottelustahan on olemassa maalikoostekin slovakialaisen tv-kanavan(TA3) sivuilla: http://www.ta3.com/sport/sport.php?mesiac=04&rok=2004&ref=dir siinä slovakialaisen "urheiluruudun" alussa on kolmenminuutin kooste ottelun parhaista tilanteista. Olipa yllättävän kuuma peli, parikin pientä tappelunujakkaa näytettiin, toinen lähti ainakin saksalaisten tilanteen jälkeisestä naputtelusta Lasakin sormille. Tunnelmakin näytti olevan todella hyvä, pelaajat kiittivätkin katsojia kannustuksesta ottelun päätyttyä. Ainut saksalaisten maali meni kyllä Lasakin piikkiin, epäonnistunut vastaantulo ja kiekko omassa verkossa. Toisaalta hän esitti koosteessa myös loistavia torjuntoja. Stefankan ensimmäinen olisi ollut myös Saksan maalilla pelanneen Mullerin kiinni otettavissa. Eilen Slovakia uusi voittonsa. Se tuli tällä kertaa tosin niukemmin luvuin 2-1.

Slovakian Extraliigan mestari ratkesi eilen, kun Dukla Trencin voitti Zvolenin 3-0, voitot menivät yhteensä 4-2. Samalla ryhmään liittyivät myös Hossan näistä joukkueista valitsemat pelaajat ja pari Tsekin liigassa pelannutta. Linkki valintoihin: http://hokej.point.sk/extraliga/index.php?clanok=28873
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Iltasanomien mukaan Stümpel ja Visnovsky ovat saaneet Losin lääkäreiltä peliluvan MM-kisoihin.
 

Ferris

Jäsen
Stana

ei liity joukkueeseen ainakaan vielä viikkoon. Portland varmisti viime yönä pudotuspelipaikan voittamalla kilpailijansa Lowellin 6-3, Stanan oltua maalissa.

Pudotuspelit alkavat ensi torstaina ja eka kierros on ohi viimeistään sunnuntaina. Tuolloin tiedetään taas lisää Stanan ja Portlandin tilanteesta.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hienoa, ehdottomasti erittäin tärkeä juttu Slovakian joukkueelle saada kaksi kokenutta maailmanluokan pelaajaa mukaan. Kun jo Palffy ja Nagy olisivat muuten olleet ulkona, niin kahden muunkin NHL-tähden menettäminen olisi ollut kova takaisku. Täytyy tosin muistaa, että vaikka slovakit ovat olleetkin ehkä enemmän, kuin esimerkiksi Suomi NHL-pelaajiensa varassa, niin kyllä Slovakialla on panna Euroopastakin kehiin kevyesti MM-kisapelaajan vaatimukset täyttäviä pelimiehiä. 2000 Pietarissa maan voittaessa pronssia, joukkueessa ei tainnut olla mukana kovinkaan suurta osaa NHL-pelaajista. Toisaalta Euroopan puolellakin on loukkaantumishuolia, kun ylivoimainen oman Extraliigan pistepörssivoittaja Martin Bartek on loukkaantuneena, siitä en tiedä, minkälainen ennuste kisoihin toipumiseen sitten on. Kovasti tuntuu miehestä ainakin olevan juttua slovakialaisilla sivustoilla.

Lisätään vielä, että jos joku ei viitsinyt tuota antamaani linkkiä avata, niin noiden Tsekin ja Slovakian Extraliiga-pelaajien lisäksi joukkueeseen liittyi myös Leksandin Rastislav Pavlikovsky(tällä kaudella 34 ottelua 7+15=27), joka oli mukana Elitserienin karsinnoissa, kun Leksand tippui Allsvenskaniin.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun nyt sitten jatketaan spekulointia Slovakian mahdollisista NHL-vahvistuksista, niin tilanne näyttää varsin hyvältä tällä hetkellä. Montreal on tappiolla omaa sarjaansa 2-0(Richard Zednik), St.Louis(Pavol Demitra) ja Nashville(Vladimir Orszagh) samoin. Ottawa-Toronto on ihan auki, voitot 1-1, kun Maple Leafs tasoitti ne viime yönä. Periaatteessa olen kyllä selkeästi taitojoukkue Ottawan puolella, mutta ei voi kiistää, ettenkö loppuen lopuksi toivoisi sen tippumista, sillä silloin Frantisek Hossan käyttöön vapautuisivat Bondra, Chara ja Hossa. Philadelphia sen sijaan mennee jatkoon viime vuoden Stanley-cup voittajaa New Jerseytä vastaan, näin Michal Handzus ja Branko Radivojevic jatkavat pelejä rakon toisella puolella. Mutta näin kokonaisuutena voidaan jopa todeta, että jos tämänhetkiset tilanteet pitävät, Slovakialla on käytössään paperilla lähes paras mahdollinen ryhmä.


Tuo alkulohko on erittäin mielenakiintoinen, nyt kun Usallakin on kovin joukkue pitkään aikaan. Jatkoonmenijät ovat ennakolta todella selkeät, mutta kun alkusarjan pisteet Ukrainaa vastaan pelattua ottelua lukuunottamatta jäävät voimaan, niin tässä alkulohkossa ratkaistaan kyllä todella puolivälieräasetelmia. Pelin on oltava siis uomissaan heti alusta lähtien. Sinänsä hienoa, kun monissa kisoissa alkulohkopeleistä kaksi on ollut lähinnä asennetestejä(ns.kovien maiden kohdalla). Toivotaan, että lohkon päätösottelussa on kyseessä lohkovoitto, jonka Suomi sitten onnistuu ottamaan itselleen.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yksinpuheluksiko tämä on mennyt...hymiö? No, joka tapauksessa Slovakian seuraavat maaottelut ovat 14. ja 15.päivä Latviaa vastaan Riikassa. Sinne lähtee seuraavanlainen joukkue: http://hokej.point.sk/spravy/?clanok=28939 . NHL-vahvistuksia ei vielä tuossa ryhmässä ole, mutta ainakin osa tulee 21.4 Bratislavassa pelattavaan Sveitsi-otteluun, joka on samalla viimeinen harjoitusottelu ennen kisoja. Ilmeisesti myös Venäjältä odoteltaisiin finaalissa pelaavia Magnitogorskin Lubomir Vaicia ja Andrej Nedorostia(tämä viimeinen on taas vain päättely slovakinkielisestä tekstistä).
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kings ei sitten ilmeisesti päästäkään Lubomir Visnovskya kisoihin. Osoitteessa: http://hokej.point.sk/spravy/?clanok=28973 on uutinen asiasta. Jo toinen paha takaisku puolustuspäähän, kun Radoslav Suchy ymmärrettävästi päätti jo aiemmin jättää kisat väliin perheenlisäyksen vuoksi. NHL-tilanteessa Demitran ja Zednikin tulo enää yhden tappion päässä, Orszagh sitä vastoin pistää Nashvillen kanssa Detroitin tiukille, uskon kuitenkin, että hän lopulta vapautuu.

Rupesin miettimään, että tuleekohan tuota kisojen avausottelua Slovakia-Ukraina miltään ulkomaiselta netissä suorana näkyvältä kanavalta? Slovakialaisista kanavista TV Markiza näyttää ainakin osan ohjelmistaan "livenä". Vielä ei kuitenkaan näy ohjelmatietoja 24.4. Yle ei peliä näytä(kuin digipuolella) ja kuitenkin tuon voisin itse hyvin katsella, vaikka onkin päiväpeli, kun kisojen avauspäivä taitaa olla lauantai. Tuolla muuten kaikki netissä lähetyksiään ainakin joltain osin näyttävät kanavat: http://tv4all.com/portal.htm, kolme slovakkikanavaa näkyy, mutta tuo edellä mainitsemani näyttää niistä ainoastaan suoria lähetyksiä. Kuva muuten näytti olevan hyvä, kun sitä testasin.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: Slovensko!

Viestin lähetti vetoo
Itselläni on onneksi digiboxi ja YLE24. Kilpailut alkavat parhaalla mahdollisella tavalla, kun voi todeta Slovakian pyörittävän Bogdanovin papparyhmää.

Mikä on muuten Nagyn loukkaantumisen syy?
Miten PTS kuvailisit Gaborikia syvällisemmin? Tiedän kyllä suurinpiirtein skillsit, mutta jotain tarkempaa. Montaa Gaborikin peliä en ole canalilta nähnyt.

Nagyn loukkaantumisen syy oli sijoiltaan mennyt ranne. Jatkoajan uutinen: http://www.jatkoaika.com/nhl.php?sivu=uutiset&id=3060. Tuota Gaborik-asiaa kyllä kysyt väärältä henkilöltä, sillä en omista Canalia(kaan). Tuossa Jatkoajan mielestäni erittäin tarkka ja hyvä kuvaus: http://www.jatkoaika.com/nhl.php?joukkue=Minnesota&pelaaja=461. Ehkä joku Minnesotan pelejä tällä kaudella tarkasti seurannut voisi kertoa, jos tätä lukee, vähän tarkemmin Gaborikin tämän kauden otteista? Hänen kauden aloituksensahan venyi marraskuulle, koska sopimus syntyi vasta välimieskäsittelyn jälkeen.

Niin, kyllähän Suomelle ja Slovakialle tuo Ukraina-ottelu on pelkkä asennetesti. Ei tietenkään pidä lähteä takki auki, mutta pikkaisen epäonnistuneellakin pelillä pitäisi voiton irrota. Yksi suuri kysymys lienee valitettavasti se, säilyvätkö pelaajat terveinä, sillä tuolta entisen Neuvostoliiton alueilta tulevilla joukkueilla on joskus ollut tapana käyttää mailaa paljon muuhunkin, kuin pelaamiseen.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo, Dome pelasi loppukauden Södertäljessä. Noista "epävarmoista" pelaajista Juraj Kolnik tulee kisoihin, jos allaolevan linkin uutissisällön oikein päättelin. Pitää muuten muistaa, kun noita listaa, että moni noista pelaa farmissa, joten NHL:n joukkueen mahdollinen tippuminen ei takaa vapautumista kisoihin, eikä myöskään kaikkia Pohjois-Amerikassa pelaavia oteta automaattisesti joukkueeseen. Ainakin Jiri Bicek noista tuntemattomammista varmaan vapautuisi, sillä hän on ollut mukana New Jerseyn play-off otteluissa(no, Bicekille taisi olla merkattu yksi peli). Sen sijaan Marcel Hossa ja Rene Vydareny taitavat olla farmin puolella, en ainakaan muista, että heidän nimiinsä olisin Montrealin pudotuspelikokoonpanoa silmäillessäni törmännyt.

Slovakia aloitti eilen Riikassa tuplamaaottelun Latviaa vastaan voitolla. Peli päättyi 0-2 Barteckon tehtyä kaksi maalia, tämänpäiväinen peli päättyi tasalukemiin 3-3. Stefanka ja Tomik onnistuivat maalinteossa, Podhradsky teki myös yhden, Bartecko oli jälleen tehokas saatuaan syöttöpisteet kahteen maaliin. Hieno nousu slovakeilta, 3-1 tappioasemasta 3-3:een.

Niin tuossa linkki joukkueen mukaan liittyvistä pelaajista:http://hokej.point.sk/reprezentacia/index.php?clanok=29000 Eli Strbakin ja Majeskyn tulo sai lopullisen sinetin. Vaicin ja Kolnikin tulosta kerrotaan myös. Yksi yllätys, ainakin itselleni, mahtuu kuitenkin mukaan, Hersheyssä torjunut Peter Budaj on kutsuttu myös mukaan. No, syy miksi en häntä huomioinut johtuu varmasti olemattomasta farmisarjojen tuntemuksestani, heh. Tilastojen perusteella nimittäin valintaa ei voi pitää jättiyllätyksenä. Kyseessä on 21-vuotias maalivahti, joka torjui 2573 minuuttia Coloradon farmiseuran maalilla torjuntaprosentilla 91,6%, päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,80. Hän lähti jo oikeastaan juniorina(noin 17-vuotiaana) Kanadan junioriliigaan, OHL:ään. Budajlla on myös kokemusta Slovakian junnumaajoukkueista, oli mukana nuorten MM-kisoissa kahtena vuonna, 2001 ja 2002, 18-vuotiaissa v.2000 hurjalla torjuntaprosentilla 93,2. Joten semmoinen yllätys se...hymiö.

Edit: Linkistä piste pois ja vähän päivitystä harjoitusottelun lopputulokseen.
 
Viimeksi muokattu:

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Demitra Slovakian MM-joukkueeseen

Slovakian jääkiekkomaajoukkue saa kovan vahvistuksen NHL-seura St. Louis Bluesin riveistä. Blues putosi NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun San Jose Sharks päihitti sen voitoin 4-1. St. Louis Bluesin hyökkääjätähti Pavol Demitra ilmoitti suuntaavansa kohti Tshekissä pelattavaa MM-turnausta.

Demitra on pelannut NHL:ssä 11 kaudella edustaen Ottawa Senatorsia ja Bluesia. Tällä kaudella hän viimeisteli 68 runkosarjaottelussa 23 maalia ja antoi 35 alustusta osumaan. Slovakin piste-ennätys on kaudelta 2002-03, jolloin hän nakutti 78 pelissä tehot 36+57=93.


Visnovsky ei pelaa MM-turnauksessa

Slovakian päävalmentaja Frantisek Hossa sai perjantaina myös huonoja uutisia. NHL:ssä puolustajien eliittiin arvostettu Los Angeles Kingsin Lubomir Visnovsky ei pysty pelaamaan MM-turnauksessa.

Visnovsky kokeili luistelemista perjantaina, mutta luovutti ajatukset arvoturnauksesta 45 minuutin jälkeen, kun murtuma jalassa säteili kipua.

Myös Los Angeles Kingsissa pelaavat slovakkihyökkääjät Zigmund Palffy ja Josef Stümpel joutuvat ilmeisesti jättämään MM-turnauksen pelaamatta vammojen takia.


Slovakian viimeinen kenraalipeli ennen MM-turnausta on keskiviikkona, jolloin Sveitsin yhdistelmä vierailee Bratislavassa.

--

Lähde : MTV3:n urheilusivut.
 
Viimeksi muokattu:

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilisissä Ilta-Sanomissa kerrottiin myös yksi uusi NHL:n puolelta tuleva pelaaja, eli Floridan puolustaja Branislav Mezei.

http://hokej.point.sk/spravy/?clanok=29028 Tuossa linkissä sitten kokoonpano ilmeisestikin tuohon Sveitsi-otteluun, koska tulostaan jo ilmoittanut Demitra ei ole siinä mukana. Muutama pelaaja on tiputettu; Zabka, Harant, Skoliak, Macho ja Jarolin eivät ilmeisestikään jatka enää taistelua kisapaikoista. Hienona asiana voidaan pitää sitä, että Josef Stumpel on myös nimetty joukkueeseen, mutta kuten tuosta Visnovskyn tapauksesta huomattiin, tuskin vielä kannattaa olla aivan varma hänen pelaamisestaan kisoissa. Jos jotain positiivista, sitten myös negatiivista, nimittäin Venäjällä pelaavat Lubomir Vaic ja Andrej Nedorost jäävät ilmeisesti myös loukkaantumisten takia kisoista pois, jos oikein tulkitsin, heidät luetellaan ainakin samassa listassa Palffyn, Nagyn ja Visnovskyn kanssa. He eivät kuitenkaan ole läheskään saman luokan menetyksiä, kuin kolme edellistä, ei olisi varmaankaan ollut edes varmaa, olisivatko kummatkin mahtuneet kisajoukkueeseen.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Zengur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ottawasta vapautuivat juuri Chara, Hossa ja Bondra.

Voi niitä aikoja kun Chara tarjosi lähinnä viihdearvoa, mies kun ei oikein osannut luistella eteen tai taaksepäin mutta levittämällä kätensä ja lipputangon pituisen mailansa kieltämättä peitti iso osan omasta päästään.

Tällä kaudella Chara on kuitenkin ollut jo Norris Trophy puheissa mukana, ja latoi mukavasti maalejakin, olisikohan 16 tai vastaavaa. Kaveri kääntyy edelleen hitaasti eikä ole nopea millään muotoa, mutta voi olla että komiikka jäisi silti vähemmälle jos kaveri tulee mukaan tällä kertaa.

Bondrasta ja Hossasta nyt ei tarvi enempää sanoa...
 

Invincible

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onkohan Bondralla alla yhtään maajoukkuepeliä Ukrainan paidassa? Siellähän herra on kuitenkin syntynyt..

Slovakialla jälleen vahva joukkue

Luulen, että Slovakia kaappaa tänä vuonna mestaruuden, mutta Suomelle peukkuja toki pidän!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös