Sinkkuketju

[Realcowboy]

Liki nelikymppiseksi asti sitä on nyt säilynyt sinkkuna ja tilastojen mukaan nyt on hyvät mahdollisuudet selvitä loppuun asti yksineläjänä.

Suurimmat syyt sinkkuuteeni ovat oma ujous, varovaisuus ja laiskuus, yrityksiä on ollut vähänpuoleisesti. Lupaavin tapaus kilpistyi kohteen erittäin läheisiin suhteisiin äitinsä ja sisarensa kanssa, anoppivierailut harva se viikko olisivat olleet liikaa. Kukaan nainen ei ole myöskään käynyt kimppuuni, en sitten liene niin puoleensavetävä.

En ole myöskään kovinkaan innokkaasti kulkenut siihen suuntaan, mihin keskijalka osoittaa, tosin sitä innokkaimmin harrastaneet opiskelukaverit ovat myöskin sinkkuja, varmaan jostakin muusta syystä.

Nyt minut voinee luokitella omituiseksi erakoksi. Hermostun jo muutaman päivän sukulaisvierailuistakin. Tosin yksinolokin hermostuttaa toisinaan, hieman ristiriitaista.

 

[Sisäliitin]

Täälläpäin ovat näköjään asiat toisin.. Itse joudun toistuvasti vastaamaan kysymykseen miksi seurustelen. Ärsyttävää. Eivätkö ihmiset ymmärrä että kaikki eivät halua olla joka viikonloppu torstaista sunnuntaihin aivan nakit silmillä ja kärsiä sen jälkeen krapulaa taas torstaihin asti.

Itselleni riittää ainakin se kerran kaksi kuussa aivan mainiosti ja jos suhde on kunnossa niin kumppani kyllä siihen suostuu.

EDIT: Ja kyllä täällä enemmän vittuillaan seurustelusta.. Hahhhaa et mä saankin olla joka päivä pelti kiinni ja yrittää jokaista naista mikä eteen sattuu muahaha... Vittu!

2. EDIT:

Syynä lienee se, että suurin osa ystävistänikin ovat sinkkuja ja toisekseen seurustelevat ovat yleensä vässyköitä.

Juuri tuota tarkoitan. Kaverit muuttuvat mustasukkaisiksi itkuvauvoiksi kun ei enää joka päivä tulekkaan kiskomaan kaljaa.

 

[Alamummo]

Todella mielenkiintoinen ketju. Itse olen ns. "elämäntapasinkku". Oma sinkkuunteni perustuu hyvin pitkälti kahteen kulmakiveen: Tottumukseen ja kylmään harkintaan. Nuorempana oli lähes koko ajan ns. haku päällä. No eipä tärpännyt rumalla ja siihen aikaan ajoittain kovin humalaisella(nykyään raivoraitis) Birkulla. Sittemmin vapauteen on tottunut niin perusteellisesti että kohdalle pitäisi osua todella huikea nainen, että olisin valmis luopumaan ajankäytöllisestä sekä taloudellisesta itsenäisyydestäni .

Hyvä Birkku, olen aika pitkälle samaa kuin sinä, eli elämäntapasinkku. Nyt kyllä keikun pikkuisen kiikun ja kaakun, mutta toistaiseksi tapailemaani nuorta miestä voisi kutsua ehkä vakipanoksi. Tapailemme kyllä ja seksi on upeaa, mutta ei tätä silti voi silti voi seurusteluksi sanoa. Nautin siitä, kun saan itse määrätä omista tekemisistäni ja tehdä mitä lystää. Aika hedonistista siis. Biologinen kellokaan ei ole tähän mennessä tikittänyt, koska en ole erityisen lapsirakas ja rakas broidini on huolehtinut vanhempieni lapsenlapsista. Kohta sekin (lapsenlaitto) taitaa olla myöhäistä ja voi olla että joskus mummona kadun. Mutta kuten Birkkukin sanoo, niin aika huikea (nuorempi) mies pitää osua kohdalle, jotta luopuisin itsenäisyydestäni, etenkin kun talouskaan ei aiheuta ongelmia kiitos hyvän liksan.

 

[Vincent]

Ihan suht hyvä ketjun aihe...

Tässähän tämä on mennyt sinkkuillessa... edellisen kerran olen seurustellut 20-21 kesäsenä... se riitti osaltani siitä hommasta, kun jatkuvasti soi puhelin, jos olin äijä porukassa jossain, että "missäs olet, mitä teet,minne meet?"... siitä kait jääny joku päähän pinttymä,että ihan herkästi en seurustelu suhteeseen ryhdy.

Tosin onhan siinä sekin,että ainakin tietää toisen pitävän huolta... mutta toisaalta se on luottamus kysymys... miten sen kukakin tulkitsee.

 

[Ice Hockey]

2. EDIT:

Juuri tuota tarkoitan. Kaverit muuttuvat mustasukkaisiksi itkuvauvoiksi kun ei enää joka päivä tulekkaan kiskomaan kaljaa.

Hahah kieltämättä toi Schollin lause on juuri katkeraa tilitystä, kun itellä ei natsaa kenenkään kanssa. Säälittävää.

 

[girlzilla]

Oman poikaystävän kanssa, jonka kanssa seurustelua nyt takana vuosi ja 3 kuukautta, on huomannut tämän äijäporukan tärkeyden kyllä todella. En yhtään pidättele poikaystävääni, ja saa mennä just minne haluaa ja milloin haluaa, mutta herran jestas jos yksi perjantai-ilta vietetään mun kanssa leffoja katsellen, niin siinä on jo mies tossun alla jne. Vaihtoehtonahan ei voi olla se, että kaljan kittaamisen sijasta joskus on mielummin tyttöystävä kainalossaan kotona? Välillä vituttaa, mutta yleensä yrittää vaan nauraa. On ne niin äijiä.

 

[Vincent]

Hahah kieltämättä toi Schollin lause on juuri katkeraa tilitystä, kun itellä ei natsaa kenenkään kanssa. Säälittävää.

Oliko täällä tarkotus haukkua muita? Mee ittees... Ei sen puoleen,että haluaisin puuttua muiden asioihin, mutta kuitenkin.

 

[Osmo Rapeli]

Noh, noh, pojat ja tytöt, eiköhän mököttämistä, katkeruutta, omistamishalua, valitusta uusista olosuhteista, yliampuvia kommentteja ja mustasukkaisuutta esiinny kuitenkin molemmissa leireissä. Myös tässä ketjuissa, noissa viesteissä mitä TE ITSE KIRJOITATTE. Miettikääs ny vähän.

~MMMIETTIKÄÄH!!!

 

[Tobias]

Noh, noh, pojat ja tytöt, eiköhän mököttämistä, katkeruutta, omistamishalua, valitusta uusista olosuhteista, yliampuvia kommentteja ja mustasukkaisuutta esiinny kuitenkin molemmissa leireissä. Myös tässä ketjuissa, noissa viesteissä mitä TE ITSE KIRJOITATTE. Miettikääs ny vähän.
~MMMIETTIKÄÄH!!!

Vai että moralisointia pukkaa...

Itselleni on ikää kertynyt nyt hiukan päälle 30 v. ja kerran olen tavallaan seurustellut, tosin nk. uskollinen olin noin kuukauden verran tuosta noin vuoden suhteesta. Reiluna miehenä kuitenkin ilmoitin hyvissä ajoin, että en ole yhden naisen mies.

En näillä näkymin aio seurustella kenenkään kanssa vakavasti, koska se ei sovi minulle. Tykkään sählätä ja porsastella sydämeni kyllyydestä, siinä se syy.

 

[flatfoot]

Mä haluun kanssa sählätä ja porsastella mutta ilman sitä morkkista, joka
mulle väistämättä tulee. Ois kiva, jos vois naida ympäriinsä ja senkun porskuttaa vaan mutta kun ei semmonen tunnu missään. Kestää vaan
pidempään kun yhden illan juttun verran, että mullakin ois kivaa bunkassa ->
en sitten juurikaan harrasta mitään tällä saralla. Tämän voi tulkita niin, että olen kade niille, joilla sinkkuus toimii..

Seurustelussa/avo-,avioliitossa paras puoli onkin säännöllinen ja hyvässä lykyssä toimiva seksi. Muutenhan mä en oikein kestä sitä, että pitäis jotenkin vastata tekemisistään jollekin toiselle ihmiselle. Tai ainakin pitäisi olla molemmille osapuolille samanlaiset pelisäännöt, joita noudatetaan ja sitten omat asunnot, jotka eivät sijaitse liian kaukana toisistaan. Tai ainakin tarpeeksi iso asunto ettei tarvii kokoaikaa olla toisen "iholla" ellei huvita.
Tämän voi sitten tulkita niin, että oon kade niille joiden parisuhde toimii.

Heti mulle kaikki parhaat puolet kaikesta tänne ja nyt!

 

[bisnesman]

Sinkkunahan sitä ollaan, ja näillä näkymin asiaan ei ole luvassa muutoksia.
Sama kuvio toistuu kerta toisensa jälkeen. Tapaan kivan tytön, muutama päivä menee "ihastumisen" merkeissä mutta jo muutaman päivän miittailun jälkeen alkavat tunteet viiletä. Vaikka kuinka yrittäisin keskittyä positiiviseen, alan löytämään huonoja puolia. Milloin on perhetausta vääränlainen, milloin taas joku periaate väärä.
Yleensä huomaan pitäväni kivaa tyttöä idioottina, ja homma saa jäädä. Tai vaihtoehtoisesti pidän yllä keinotekoista "kiinnostusta" ja yritän tottua huonoihin puoliin. Kunnes toinen osapuoli huomaa tämän ja se on sit taas siinä.

Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että muutaman epäonnistuneen jutun takia en enää osaa välittää toisesta osapuolesta normaalilla tavalla. Pikaihastus ja sen jälkeinen kohtuuton kritiikki kuvaavat touhuani.
Tavallaan kiellän itseltäni rakastumisen tai jotakin.

Kaikkein vittumaisintahan tuossa on se, että en itsekään ole läheskään täydellinen. Miksi siis olen niin kriittinen? Kai se itsesuojeluvaistoa on. Ettei joudu taas kerran satuttamaan itseään.

Mutta on sinkkuna olemisessa puolensakkin. En tiedä osaanko enää alistua siihen että on tilivelvollinen toiselle. Mutta toisaalta, perheen perustaminen ja rauhoittuminen olisi jo järkevää..

 

[heikkik]

Lisäys: singlen arkea kuvina ja sanoina
http://www.tky.hut.fi/~kvantti/in/1.shtml

Olipas hyvä linkki, kiitoksia.

 

[Tobias]

Taas huomaan, kuinka loistavaa sinkkuna olo on! Tätä en tule vaihtamaan. Olin tänään lounaalla upean naisen kanssa, 2,5 tuntia vierähti hyvän ruoan ja viinin ja juttelun merkeissä, huomenna tavataan uudelleen, hyvät saumat seksiin huomenna. Sanotaanko 75% todennäköisyydellä kyllä.

Illalla bileisiin vanhan kaverini luo, sinne on tulossa 3-4 rotunaista, akateemisia ja sinkkuja. Korkkasin ensimmäistä SAKU Originalia, tästä tulee (taas) hyvä ilta!

 

[ApZu]

Taas huomaan, kuinka loistavaa sinkkuna olo on! Tätä en tule vaihtamaan. Olin tänään lounaalla upean naisen kanssa, 2,5 tuntia vierähti hyvän ruoan ja viinin ja juttelun merkeissä, huomenna tavataan uudelleen, hyvät saumat seksiin huomenna. Sanotaanko 75% todennäköisyydellä kyllä.

EI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Nyt kyllä manasit ittes, eli huomenna ei tuu pillua. Ei ikinä soitellen sotaan ja varmana saannistaan sinne baariin, että silleen.....

 

[Tobias]

EI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Nyt kyllä manasit ittes, eli huomenna ei tuu pillua. Ei ikinä soitellen sotaan ja varmana saannistaan sinne baariin, että silleen.....

Okei, katotaan kuinka huomenna käy! Lupaan laittaa rehellisen vastauksen. Lämmintä tekstiviestiä on kyllä tullut parin kappalein. No jännä nähdä kuin käy. Tänään kuitenkin eri geimit, nyt radalle, moi.

 

[Hazardipakki]

Elvytetäänpä vanhaa ketjua omalla itkuvirrellä...

Sinkkunahan tässä on tullut oltua koko elämä. Kerran ihastuin (=ensirakkaus) erääseen todella kauniiseen tyttöön ja kävi vielä niin uskomattomasti, että tunteet olivat molemminpuoliset. Ongelma oli vaan se, ettei kumpikaan osapuoli tajunnut tehdä aloitetta. Joskus vieläkin kiroan itsekseni, miksen tehnyt mitään. Toisaalta tuskin meistä välttämättä olisi voinut mitään pitempää tullakaan, on nimittäin ajatusmaailmat sen verran erilaiset nykypäivänä.

Jotenkin tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että joskus löytyisi joku joka kiinnostuisi minusta ja minä hänestä. Missä tällainen raitis periaatteen mies edes voisi tavata sopivia naisihmisiä? Kapakasta en ole naista hakemassa.

Pitää varmaan odottaa, että joskus tulisi tosi-tv-ohjelma nimeltä Insinöörille morsian johon voisi ilmoittautua.

Joskus sitä vaan huomaa, miten yksin on tässä maailmassa.

 

[Ted Raikas]

Kas, tälläinenkin ketju tosiaan olemassa. Eipä tuosta kauaakaan ole, kun on tännekin kirjoitettu. Niin se vaan unohtuu.

Joskus sitä vaan huomaa, miten yksin on tässä maailmassa.

Tuttu tunne tosiaan, mutta kuten minäkin loppujen lopuksi, olet vielä sangen nuori ja voihan tässä ihan äkkiarvaamatta tapahtua (melkein) mitä tahansa. Toki tuollainen on omiaan viemään ajatuksia alas ja luomaan jokseenkin epätoivoista tunnetta. Useamman kuin kerran ollut tuttu allekirjoittaneellekin. Eikä epäonnistuminen jonkun ihmisen suhteen asiaa ainakaan paranna, etenkin jos on omana itsenään ja tositarkoituksella ollut liikenteessä. Silloin syö miestä, jos ei omilla vahvuuksillaan ja vilpittömyydellään saa mitään vastakaikua. No, luovuttamaan tänne maailmaan ei tultu, että aikansa sitä makaa maassa, mutta sitten päättää nousta ja pudistella ne pölyt ja jatkaa matkaa.

Itse yksinäisyyteen ja sen aiheuttamaan tilaan olen reseptiksi kuitenkin löytänyt oman mieleisen tekemisen, sekä harrastukset, vaikkapa sellaiset, missä on erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Sitä kautta saa kavereita ja muita tuttavuuksia ja tulee kenties ystäviäkin. Kenties jotain syvällisempääkin jonkun kanssa. Itse olen sinkku tässä edelleen, enkä nyt loppuja hiuksiani pois revi, jos se tulee jatkumaan. Tähän ollaan totuttu ja myös opittu löytämään elämästä niitä iloisia puolia, vaikka ei olekaan sitä rakasta vierellä nukkumassa. Lisäksi nautin monesti myös yksinäisyydestä (en kuitenkaan liiallisuuksiin asti) ja usein varaan aikaa ihan vaan keskittyäkseni oleilemaan itsekseni ja ajattelemaan asioita. Toisinaan liian pitkä yksinoleilun jakso voi laukaista välillisen masentelun, jolloin alkaa kelailemaan vähän turhia asioita, joten on paras mennä tuulettumaan muiden ihmisten sekaan.

 

[Hazardipakki]

Itse yksinäisyyteen ja sen aiheuttamaan tilaan olen reseptiksi kuitenkin löytänyt oman mieleisen tekemisen, sekä harrastukset, vaikkapa sellaiset, missä on erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Sitä kautta saa kavereita ja muita tuttavuuksia ja tulee kenties ystäviäkin.

Tätä tuli tänäänkin kokeiltua, kävin kokoustelemassa oman ikäisteni opiskelijoiden kanssa. Syötiin hyvin ja puhuttiin niin asiaa kuin lööperiäkin. Silti koko ajan tuntui, ettei kukaan ole samalla aaltopituudella. Koko tapahtumasta jäi vain ontto olo. Taidan olla todella poikkeava yksilö tai sitten jotenkin sosiaalisesti rajoittunut. Kunpa edes joku olisi samaa mieltä edes jossain asiassa...

 

[bisnesman]

En väitä että nauttisin nimenomaan sinkkuna olosta, mutta mitä nyt tuttujen elämää seuraa niin pariutuminen ei tuo selkeää lisäarvoa elämälle.

Tottakai se olisi kivaa pötkötellä iltapäiville vakiokumppanin kanssa, mutta kun käytännössä tuo parisuhde alkaa näköjään muutaman kuukauden jälkeen olemaan enemmän valtapeliä kun hyvän olon tuottamista, niin miksipä sitä turhaan alkaa leikkiin.

Paitsi jos tapaa naisen jonka kanssa on OIKEASTI hyvä olla ja joka on OIKEASTI samaa mieltä minusta. Odottaen että jompi kumpi silti hakeutuu muualle.
Sitä ennen pidetään hauskaa :)

 

[MarkusMaggot]

Pitää varmaan odottaa, että joskus tulisi tosi-tv-ohjelma nimeltä Insinöörille morsian johon voisi ilmoittautua.

Joskus sitä vaan huomaa, miten yksin on tässä maailmassa.

Jumaliste, nythän löytyi loistelias ketju.

Joo, lainaus siitä että itse odottelen samaa, paitsi jos löytyy ohjelma "Retkulle morsian" niin se käy kanssa. Samoja tuntemuksia tässä on muutoinkin tullut koettua viime aikoina, varmaan osin omastakin syystä.

Sinkkuuteen on kuitenkin muitakin syitä, kaikkihan alkoi viileänä päivänä joskus vuoden 2005 maaliskuussa jolloin eräs parisuhteeni katkesi, omalta kohdaltani ei mitenkään hirveän kauniillla tavalla kun selvisi että minä en ollutkaan se ainoa kiinnostuksen kohde silloisella vaimokokelaallani. No, tästähän seurasi aikasta pitkä alemmuusjakso ja ei huvittanut edes harkita mitään parisuhteita pitkään aikaan. Toki jotain satunnaisia treffejä sun muuta oli mutta eipä noista sitten mitään kehittynyt, syystä ja toisesta. No koettipa tammikuu 2006, jolloin tapasin varsin mukavalta vaikuttaneen naisihmisen ja tulikin oltua tiiviisti yksissä jokunen kuukausi kunnes kesäkuussa taas kaikki romahti aika pitkälti persiilleen kun selvisi että olin ollut vain väliaikaisratkaisu ja "olen kuulemma tosi ihana ja kiltti ihminen mutta en ehkä se oikea" ja hänellä oli tunteita myös jotain toista kohtaan. Tämä jos mikä lyö ihmisen itsetuntoa aika helvetisti maihin ja näinpä sitä ollaan oltu sinkkuna taas jokunen kuukausi.

Eniten vituttaa että tiedän eräällä ihmisellä olevan/olleen ainakin jotain tunteita minua kohtaan mutta jouduin sanomaan hänelle keväällä ei johtuen tuosta silloin vireillä olleesta jutustani. Väkisinkin sitä miettii että voisiko asia nyt olla toisin jos olisin voinut sanoa kyllä tuolloin vai olisiko mikään mennyt sitten paremmin.

Joka tapauksessa näistä viime aikojen sekoiluista on nyt ollut seurauksena että kynnys mennä juttelemaan täysin vieraalle ihmiselle on kokolailla ylittämätön, kännissä se onnistuu mutta yritäpä siinä sitten antaa fiksu kuva itsestäsi, ei onnistu. Toistaiseksi siis mennään näin ja tutkaillaan mitä ympärillä tapahtuu, ratkaisujen teko vaatii kyllä sitten jo jotain erityistä.

Sitä päivää odottaessa että uskaltaa taas yrittää.

 

[Jyrla]

Sinkkuilua takana nyt 17kk, sitä ennen tuli enemmän tai vähemmän jatkuvasti seurusteltua n. 8,5 vuotta. Siis suurin osa aikuiselämästäni (ikää nyt 30v.).

Useamman mukavan naisen kanssa olen seurustellut, mutta aina on puolin tai toisin ollut lopulta olo ettei tämä ole se oikea. Joka sitten on tietenkin lopulta johtanut meidät eriteille.

Kummassakin (seukkailussa/parisuhteessa ja sinkkuudessa) on puolensa ja parisuhteessa eläessäni koen olevani kokonaisempi (mitähän Freud tuosta sanoisi), mutta otan asiat niinkuin ne eteeni tulevat... En hae ketään tai mitään...

edit:typo

 

[pettter]

Täälläkin ilmoittautuu yksi sinkkukinkku... Muutamia kertoja on kyllä tullut seurusteltua, mutta silloinkin mä olen jostain kumman syystä mielessäni mieltänyt itseni "sinkuksi". Se on ollut ensimmäinen ajatus mikä on aina mielessäni ollut, vaikkakin olen "seurustellut" ihanimman naisen kanssa mitä tiedän. Siis oikeasti, mä olen nyt 25v, enkä ymmärrä millainen tunne on sellainen, että olisi ikävä jotain naista. Eikä tämä ole mikään vitsi. Mä voisin unohtaa kokonaan vaikka pariksikin viikoksi tyttöystävän tai sen koko ajatuksen että seurustelen. Tai en tiedä kuinka kauaksi aikaa, kun niin pitkää aikaa ei ole ollut etteikö tyttöystävä olisi soittanut tai tekstannut.

Ja ihan turha tähän mitään homojuttuja kirjoitella. Siis kyllä mun mielestä esimerkiksi seksi naisen kanssa on tosi kivaa, mutta kuinka paljon sen eteen joutuu nähdä sitä naista tai jutella sen kanssa, tai sietämään joitakin muita juttuja mitä seurustelussa on, että se kokonaisuus muuttuu enemmän vastenmieliseksi kuin miten paljon kiksejä siitä saa. Nii-in. Tämä on siis mun mielipide, ja mä tiedän että kuulun tämän ajatuksen kanssa vähemmistöön. En mä tällä tarkoita vittuilla kellekkään, vaan itseasiassa mua joskus jopa itseäni vituttaa se, että yleisesti ottaen kaikkien pitäisi seurustella tai ainakin haluta seurustella.

 

[Rixa]

Tottakai se olisi kivaa pötkötellä iltapäiville vakiokumppanin kanssa, mutta kun käytännössä tuo parisuhde alkaa näköjään muutaman kuukauden jälkeen olemaan enemmän valtapeliä kun hyvän olon tuottamista, niin miksipä sitä turhaan alkaa leikkiin.

Näin reilun vuoden seurustelleena voin sanoa että hyvin vähiin ovat jääneet iltapäiville pötköttelyt. Viikolla ei mitään mahdollisuuksia, johtuen töistä ja viikonloppuisinkin löytyy kummasti aina tekemistä.

Miettikää tosiaan tarkkaan haluatteko olla sinkkuja vai vakiintua, molemmissa on omat hyvät ja huonot puolet. Sinkkuna saa tulla ja mennä oman mielensä mukaan, pariutuneena on joku joka odottaa sinua.