Mainos

Sininen tulevaisuus – uusi SMP?

  • 181 356
  • 1 042

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Se että saavuttaa omat tavoitteensa ei millään tavalla tarkoita, että toimisi minun mielestäni oikein. Karalahtikin saattoi saavuttaa omat tavoitteensa.
Niin tietysti. Ja löydettäisiinhän me helposti koko joukko politiikkojakin jotka ovat tehneet väärin mutta silti tulleet valituiksi.
Tässä yhteydessä kuitenkin kun mietitään jonkun politiikon uraa taaksepäin - eihän se välttämättä Lindströmillä vielä ole ohi - oikeina tekoina voitaisiin pitää niitä joiden avulla on tullut valituksi ja mokina niitä joiden takia jäänyt valitsematta.
Näin voidaan arvioida vaikka kyseessä olisi henkilö jota / jonka puoluetta ei itse kannata.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Lähinnä huvittaa, kuinka nuiva manifesti -väki mukamas muuttui yhdessä päivässä niin pahaksi porukaksi, että heidän kanssaan ei samassa puolueessa voi olla.
No ei se yhdessä yössä muuttunutkaan. Joulukuussa 2016 Halla-Aho antoi aavistuksen kryptisen lausunnon kiinnostusksestaan puheenjohtajaksi. Tässä vaiheessa Soini ei ollut vielä ilmoittanut aikooko jatkaa puheenjohtajana. Sitten kun Soinin ei-päätös tuli alkukeväästä niin latu oli auki Hallikselle Terhoa vastaan.

Soini arveli pitävänsä puolueen vielä näpeissään ja saattelevansa Terhon puheenjohtajaksi.

Huhtikuussa asioiden laita oli sitten jo valjennut Soinille. Eli puolue lähtee alta. Silloin jo laskettiin eduskuntaryhmän "lojaalien" määrä ja sovittiin kuviot Sipilän ja Orpon kanssa. Sitten kun Perussuomalaisten puoluekokous oli pidetty, kyse oli enää koreografiasta ja hilpeästä mediamylläkästä. Tätä viimeistä vaihetta seurailin muuten Mainzissa pelireissulla. Muu porukka kävi tutustamassa kaupunkiin mutta minä istuin terdelle hörppimässä olutta ja repeilemällä touhuille kotisuomessa. Erityisesti Sipilän lentomatka Turkuun naurattaa vieläkin. Sauli Väinämö oli koko ajan mukana juonessa ja koko Situ-ryhmän syntymä ja jatko hallituksessa oli sovittu jo huhtikuussa.

Sanoisin että Kekkonenkin olisi onnitellut näytöksen järjestäjiä. Samalla kun Vennamo pyöri haudassaan. Oli jo toinen kerta kun SMP:läinen puolue hajosi "seteliselkärankaisten" toimesta. Tällä kertaa ei tosin arkkivihollinen Kekkosen toimesta vaan oppipoika Soinin aikaansaannoksena. Veikko-parka.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Muistan, että hajoamisen aikoihin oli paljon epävarmuutta ja spekulaatioita siitä, kumpi "vaihtoehto" tulee menestymään. Galluppien perusteella oli mahdoton ennakoida tulevaa.

Jälkijättöisesti on kuitenkin ilmaantunut lukuisia asiantuntijoita, jotka näkivät tämän kehityskulun. Aivan kuten koronan suhteenkin on henkilöitä, jotka tietävät aina absoluuttisesti, mistä seuraa mitäkin.

Omaan silmään Lindström on vaikuttanut hyväuskoiselta hölmöltä, jolla on tiettyjä ideaaleja ja ohjaavia periaatteita. Ilmeisesti hänellä tuli jokin raja vastaan populismin suhteen. Toisaalta voi olla, että hän oli alun perinkin vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan - ja lopulta väärässä paikassa. Tällaiset itsereflektiossa vellovat paperimiehet ovat kuitenkin mielenkiintoinen kurkistusikkuna puolueeseen, jossa on aivan täysiä kaheleita mukana.
 
Analyzer

Jäsen
Laitetaan pohjustukseksi Lauri Nurmen näkökulma.

Huhujen mukaan Soini siis puuhaisi uutta Smp-henkistä kristilliskeskustalaista liikettä.

Aivan kuten Nurmi toteaa, niin todennäköisesti kyse on huhusta, joka on laskettu liikkeelle testimielessä. En millään jaksa uskoa, että Soinia kiinnostaisi itse lähteä vetämään mitään tällaista uutta projektia, varsinkin kun miehen oma kannatus on aika kysymysmerkki ja toisaalta tuoreessa muistissa sinisten kannatusmatelu ja toisaalta Liike Nytin tuskaisen hidas kannatuskehitys. Uuden puoluetoimijan on todella vaikea saada jalansijaa.

Soini voisi kuitenkin toimia tunnustelijana ja hyvin verkostoituneena miehenä saada hankkeen pyörät pyörimään. Soinin oma motivaattori lienee presidenttiehdokkuus. Toisaalta uskon, että Soinille on henkisesti tiukka paikka jäädä poliittiseen historiaan epäsuositun häviäjän leima otsassaan. Narsisitit janoavat yleistä hyväksyntää.

En kuitenkaan usko mihinkään uuteen puolueeseen. Helpoimmin homma kävisi niin, että Soini liittyisi KD:hen ja ryhtyisi heidän presidenttiehdokkaakseen. Ehkä Soinin mukana joku voisi KD:hen siirtyäkin ja KD saada muutaman pinnan kannatuskehityksen.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En kuitenkaan usko mihinkään uuteen puolueeseen. Helpoimmin homma kävisi niin, että Soini liittyisi KD:hen ja ryhtyisi heidän presidenttiehdokkaakseen. Ehkä Soinin mukana joku voisi KD:hen siirtyäkin ja KD saada muutaman pinnan kannatuskehityksen.
Aika vaikea nähdä, että tuollaiselle uusvanhalle liikkeelle olisi merkittävää kannatusta. Mitä uutta se toisi politiikkaan?

Suomen puoluekenttä on pääpiirteittäin yli 100 vuotta vanha. Jos ajatellaan viimeisiä vuosikymmeniä, niin ainoastaan vihreät ja perussuomalaiset ovat tulleet uusina mukaan. Näillä puolueilla on kuitenkin jokin näkökulma, jota puoluekentässä ei aiemmin ole ollut.

Soinin johtama konservatiivipuolue olisi lähinnä fraktio kepulaisuutta ja kokoomuslaisuutta. Se ei rakentaisi mitään uutta, vaan lähinnä yhdistelisi muiden puolueiden teemoja uudestaan.

Kaiken lisäksi Soinin poppoo taistelisi suomalaisen yhteiskunnan megatrendejä, kuten kaupungistumista ja maallistumista, vastaan; se olisi siis protestiliike, joka kuitenkin pyrkisi esittämään olevansa "kansan enemmistön asialla". Vaikea nähdä, että tuollainen bluffi menisi läpi suurelle yleisölle. Ei mennyt sinistenkään osalta.
 
Aivan, mitään uuttahan se ei toisi poliittiselle kartalle.

Tässähän tausta-ajatuksena on (Soinin oman vallanhimon lisäksi) koota maaseudun kristilliset, konservatiiviset ja ”sorretut” saman katon alle. Tämä pyrkisi vastaamaan siihen ongelmaan, että saman aatepohjan ihmiset jakaantuvat kolmeen eri puolueeseen (kesk, pers, kd). Todellisuudessa toteutuessaan tämä vain pahentaisi pirstaloitumista, paitsi siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että kd fuusioituisi tähän kokonaan.
Ideanahan tämä ei ole mikään uusi, tätähän on väläytellyt mm. Jussi Niinistö sekä Paavo Väyrynen.

Tämä vaatisi todella kovia nimiä taakseen, että voisi onnistua edes kohtalaisesti.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä vaatisi todella kovia nimiä taakseen, että voisi onnistua edes kohtalaisesti.
Paavo ja Timo. Tarvitaanko edes muita?

Soini meni jo nolaamaan itsensä, joten kehtaako tosiaan vieläkin yrittää?
 
Samalla logiikalla voisi yhdistää vihreät, sdp:n ja vasemmistoliiton.

Käytännössä Suomessa(kin) tärkein jakolinja on edelleen vasemmisto-oikeisto -akseli. Minusta olisi jokseenkin hyödytöntä, että monipuoluedemokratiasta siirryttäisiin blokkipolitiikkaan, jossa olisi "punavihreät" ja "oikeistokonservatiivit".

Ajatuksena varmasti houkutteleva, enkä ihmettelisi, jos Soini lähtisi narsismipäissään vetämään uutta projektia. Oma näkemykseni on kuitenkin, että noilla eväin ei mitään jytkyä tulisi. Maaseudulla ja kehyskunnissa nähtäisiin todennäköisesti, että kyseessä on "light-persut", eli pöhöttyneen eliitin yritys keskittää valtaa.

Pitäisi olla jotain, mikä sytyttäisi ihmisiä. Persuilla oli herraviha ja mamukriittisyys. Soini katsoisi lähinnä taaksepäin eikä toisi mitään uutta pöytään.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Paavo ja Timo. Tarvitaanko edes muita?

Soini meni jo nolaamaan itsensä, joten kehtaako tosiaan vieläkin yrittää?
Tässä tulee hyvin esiin se vanha viisaus, että kannattaa lopettaa huipulla. Väykkä ei ymmärtänyt, Soini yritti. Mutta niin vain taitaa poliitikon mielenlaatu sotia "kunniakkaan vetäytymisen" periaatetta vastaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ihan Timon itsensä kannalta toivoisin, ettei lähtisi enää yrittämään. Voisi olla hänen terveydelleen kova haaste, ja Sinisten seikkailu meni jo (paitsi hänen osaltaan) pieleen.

Sen sijaan Soinin tulevaa kirjaa odotan mielenkiinnolla. Peruspomo oli todella hyvää luettava, sen tasolle Soinin muistelmat eivät varmasti yllä kun kirjassa mainitaan sana Juudas tuhat kertaa, mutta katsotaan kuitenkin ennen kuin tuomitaan.
 
Analyzer

Jäsen
Samalla logiikalla voisi yhdistää vihreät, sdp:n ja vasemmistoliiton.

Käytännössä Suomessa(kin) tärkein jakolinja on edelleen vasemmisto-oikeisto -akseli. Minusta olisi jokseenkin hyödytöntä, että monipuoluedemokratiasta siirryttäisiin blokkipolitiikkaan, jossa olisi "punavihreät" ja "oikeistokonservatiivit".

Ajatuksena varmasti houkutteleva, enkä ihmettelisi, jos Soini lähtisi narsismipäissään vetämään uutta projektia. Oma näkemykseni on kuitenkin, että noilla eväin ei mitään jytkyä tulisi. Maaseudulla ja kehyskunnissa nähtäisiin todennäköisesti, että kyseessä on "light-persut", eli pöhöttyneen eliitin yritys keskittää valtaa.

Pitäisi olla jotain, mikä sytyttäisi ihmisiä. Persuilla oli herraviha ja mamukriittisyys. Soini katsoisi lähinnä taaksepäin eikä toisi mitään uutta pöytään.

Onhan tuota vasemmistonkin yhdistymistä välillä väläytelty nimekkäiltäkin tahoilta(Tuomioja).
Toki nykykannatusluvuilla se ei ole kovin todennäköistä. Demarit porskuttaa hyvin ja Vihreillä on kuitenkin nykyisestä kannatusalhosta huolimatta vakaat tulevaisuudennäkymät.

Ei tuossa Soinin virityksessä toden totta olisi mitään jytkysaumoja. Protestiliike vaatisi paljolti nykypersujen kannatuspohjan taakseen. Nykypersujen Soiniviha on siinä mittaluokassa, että ihmeitä saisi tapahtua, jos merkittävää siirtymää tapahtuisi.
 
Analyzer

Jäsen
Tässä tulee hyvin esiin se vanha viisaus, että kannattaa lopettaa huipulla. Väykkä ei ymmärtänyt, Soini yritti. Mutta niin vain taitaa poliitikon mielenlaatu sotia "kunniakkaan vetäytymisen" periaatetta vastaan.

Soini toki lopetti absoluuttisella huipulla vallan suhteen. Mutta juuri tämä kunniakkaan vetäytymisen puute saattaa Soinia jäytää. Soini jää historiankirjoihin suosionsa menettäneenä eikä ns voittajana.
Vaikka hän ei ollutkaan enää ehdolla(fiksuna miehenä), niin persut hallitusvastuussa Soinin johdolla pyörivät kymmenen pinnan paikkeilla kannatuskyselyissä ja Sinisten tarinan kaikki tiedämme.

Kenties on halua kirkastaa nimeään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kenties on halua kirkastaa nimeään.
Kyllä mä uskon, että Soini tulee vielä presidentinvaaleissa asettumaan ehdolle, mutta tapahtuuko tämä KD:n ehdokkaana, sitoutumattomana vai mitä niin en ole varma. Puoluepolitiikkaan en hänen muuten usko palaavan.
 
hege

Jäsen
Mitä järkeä Soinilla olisi lähteä sitoutumattomana? Vaikea nähdä, että saisi riittävästi maksajia tukijoukkoihin niin että tässä olisi ideaa. Jonkun puolueen mukana ehkä, mutta epäilen että sellaista puoluetta ei ihan helposti löydy.
 
Ei mitään järkeä. Henkilökohtainen epärealistinen itseluottamus saattaa vaan olla liian kova. Kyllähän Sinisten romahduksen myötä Soinin pitäisi tajuta, että se hänen henkilökohtainen kannatuksensa jos sellaista olikaan, katosi ihan täysin kun selvisi, että persujoukko/siniset olivat ihan samanlaisia poliittisia paviaaneja kuin se vanhojen puolueiden eliitti, joita Soini oli koko poliittisen uransa vastustanut.

Valinnan mahdollisuus tällaiselle protestiehdokkaalle on joka tapauksessa lähellä nollaa, koska Soini tai vaikka joku persujen ehdokas ei tule koskaan samaan yli 50 prosenttia äänistä. Toiselle kierrokselle voi jopa päästä riippuen ehdokasasettelusta, mutta ei mitään saumaa kun pitäisi yli puolet äänistä saada.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mielelläni näkisin Soinin ja yrittämässä ja ennenkaikkea epäonnistumassa. Kepulta ja Persuilta äänten vienti tässä äänikynnyksen luvatussa maassa olisi sellainen temppu, että voisin tukea hanketta (luonnollisesti muutoin kuin äänestämällä).
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mielelläni näkisin Soinin ja yrittämässä ja ennenkaikkea epäonnistumassa. Kepulta ja Persuilta ääntenvienti tässä äänikynnyksen luvatussa maassa oli sellainen temppu, että voisin tukea hanketta (luonnollisesti muutoin kuin äänestämällä).
Mä lisäisin kristilliset samaan joukkoon. Anna palaa Timppa.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mä lisäisin kristilliset samaan joukkoon. Anna palaa Timppa.
Mielellänihän minäkin niin tekisin, mutta en näe realistiseksi että sieltä irtoaisi. Ovat ymmärtääkseni tyytyväisiä puolueeseen eli samanlaisia hörhöjä kuin Räsänen etteivät siitäkään ota herneitä kuten jeesuksen sanoman sisäistäneet kristityt kirkossa ovat tehneet. Näkisin että ovat lähes yhtä uskollisia (ei siis uskonnollisia) kuin rkp:n äänestäjät. Toisaalta takiaisten kannatus ei hallituksen ytimeen vaikuta.
 
Voit olla oikeassa. Mutta jos lähdemme oletuksesta, että puolueen tehtävä on päästä vaikuttamaan mahdollisimman paljon maan poliittisiin päätöksiin, niin nimenomaan KD:n vinkkelistä Soinin kanssa veljeily voisi olla tuottoisa liitto. Näkeekö joku, että KD:llä on tällä hetkellä poliittista painoarvoa tai kasvumahdollisuuksia?
 
Ihan hyvä pointti, että liittona tuo voisi toimia, mutta vieroittaisiko nuo Soinin muut arvot osan puolueen kannattajista. Taatuvia ovat molemmat.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan hyvä pointti, että liittona tuo voisi toimia, mutta vieroittaisiko nuo Soinin muut arvot osan puolueen kannattajista. Taatuvia ovat molemmat.
Mitä ovat ne Soinin arvot, jotka vieraannuttaisivat KD:n nykykannattajia? Sinnehän tuo sopisi mainiostii
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mitä ovat ne Soinin arvot, jotka vieraannuttaisivat KD:n nykykannattajia? Sinnehän tuo sopisi mainiostii
Ei kai kaikki KD:n kannattajat ole jyväjemmareita, jotka kannattavat tukiaisia, syrjäseutujen tekohengitystä tai vastustavat ilmastonmuutosta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei kai kaikki KD:n kannattajat ole jyväjemmareita, jotka kannattavat tukiaisia, syrjäseutujen tekohengitystä tai vastustavat ilmastonmuutosta.
Jos eivät kaikki niin varmaan 95 prosenttia ainakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös